Painekattila
Painekattila eli painekeitin on ruoan valmistukseen käytettävä ilmatiiviisti suljettava metallinen astia. Ruoka kypsyy painekattilassa selvästi nopeammin kuin tavallisessa kattilassa. Painekattilassa paine kasvaa ja veden kiehumispiste nousee, mikä kohottaa lämpötilaa kattilan sisällä lyhentäen keittoaikaa.[1]
Painekattiloiden toiminta
muokkaaPainekattilassa voi vallita esimerkiksi 1,5–1,8 -kertainen ilmanpaine, jolloin veden kiehumispiste on 110–116 °C. Keittämislämpötilan nostaminen kymmenellä celsiusasteella nostaa ruuan hautumisnopeuden kaksin–kolminkertaiseksi kemiasta tunnetun yleisen reaktionopeuden lämpötilariippuvuuden mukaisesti.
Toimivassa painekattilassa on paineistetun veden kiehumispisteessä olevaa kylläistä höyryä. Ruuan kypsyminen tapahtuu näin osin höyryttämällä, jolloin vettä tarvitsee panna kattilaan vähemmän. Painekattila on paitsi nopeuden myös energiankulutuksen kannalta edullinen valinta ruoanlaittoon. Energiankulutus vähenee verrattuna tavalliseen kattilaan, sillä lyhyemmän kypsennysajan ansiosta liettä tarvitsee pitää vähemmän aikaa päällä ja vähemmän vettä tarvitsee kuumentaa kiehuvaksi.[2] Kotitalouksien painekattilaa käytetään useimmiten kotona nopeaan ruoanvalmistukseen. Tämä saavutetaan paineen alaisena olevan höyryn ansiosta, mikä itse asiassa nopeuttaa tätä prosessia. Joissakin painekattiloissa on useita toimintaohjelmia, joiden avulla voidaan valmistaa monenlaisia ruokia. Painekattiloissa on turvajärjestelmä ja joissakin malleissa on paineenpoistoventtiili, varoventiili ja lukitustappi.[3]ön Painekattilassa saavutettava maksimilämpötila on 120°C.
Painekattiloiden valmistajia
muokkaaPainekattiloita valmistavat esimerkiksi Fissler GmbH, WMF AG, Tefal S.A.S; Fagor Electrodomésticos, S.Coop; Opa Muurikka Oy, AMC, Sitram, Silit-Werke GmbH & Co. KG, Ninja ja Kuhn Rikon AG.
Lähteet
muokkaa- ↑ Myers, Richard: The Basics of Chemistry, s. 108-109. Greenwood Publishing Group, 2003. ISBN 9780313316647 (englanniksi)
- ↑ Painekattilat Inter IKEA Systems B.V. Viitattu 25.5.2024.
- ↑ SPR 680 BSS-painekeitin, 6 litraa KitchenOne. Viitattu 25.5.2024.
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Painekattila Wikimedia Commonsissa