Salla

kunta Lapin maakunnassa
Tämä artikkeli kertoo Sallan kunnasta. Muita merkityksiä on erillisellä täsmennyssivulla.

Salla (vuoteen 1936 Kuolajärvi) on Suomen kunta, joka sijaitsee Lapin maakunnan itäosassa. Kunnassa asuu 3 344 ihmistä[2] ja sen pinta-ala on 5 872,41 km2, josta 142,58 km2 on vesistöjä.[1] Väestötiheys on 0,58 asukasta/km2.

Salla

vaakuna

sijainti

Sijainti 66°50′N, 028°40′E
Maakunta Lapin maakunta
Seutukunta Itä-Lapin seutukunta
Kuntanumero 732
Hallinnollinen keskus Sallan kirkonkylä
Perustettu 1857
Kokonaispinta-ala 5 872,41 km²
7:nneksi suurin 2022 [1]
– maa 5 729,83 km²
– sisävesi 142,58 km²
Väkiluku 3 344
207:nneksi suurin 31.12.2023 [2]
väestötiheys 0,58 as./km² (31.12.2023)
Ikäjakauma 2020 [3]
– 0–14-v. 8,7 %
– 15–64-v. 52,0 %
– yli 64-v. 39,3 %
Äidinkieli 2023 [4]
suomenkielisiä 96,0 %
ruotsinkielisiä 0,3 %
saamenkielisiä 0,1 %
– muut 3,6 %
Kunnallisvero 8,60 %
181:nneksi suurin 2024 [5]
Kunnanjohtaja Erkki Parkkinen[6]
Kunnanvaltuusto 21 paikkaa
  2021–2025[7]
 • Kesk.
 • PS
 • Vas.
 • SDP
 • Kok.

11
4
3
2
1
www.salla.fi
Äteritsiputeritsipuolilautatsibaari, jonka nimi oli Suomen baarien pisin, oli jo lopettanut toimintansa kuvan ottohetkellä 2006.

Sallan naapurikunnat ovat Kemijärvi, Kuusamo, Pelkosenniemi, Posio ja Savukoski.

Maantiede

muokkaa

Kunnan keskustaajama on Sallan kirkonkylä, jossa asuu 1 622 ihmistä (31.12.2019)[8]. Kirkonkylältä on matkaa Kemijärvelle 67 kilometriä, Kuusamoon 115 kilometriä ja Rovaniemelle noin 150 kilometriä. Venäjän Kantalahteen kirkonkylältä kertyy matkaa 214 kilometriä.

 
Kuva Karhutunturilta huhtikuussa 2004.

Suurimpia kyliä ovat Kursu, Salmivaara ja Saija, jotka olivat aikaisemmin taajamia. Kelloselässä sijaitsee Sallan kansainvälinen rajanylityspaikka. Salla on tunnettu matkailupaikkakuntana, mutta myös korkean työttömyyden alueena. Sallassa sijaitsee Sallatunturien matkailukeskus ja Poropuisto. Kunnan alueella sijaitsevat myös Oulangan kansallispuisto, joka ulottuu myös Kuusamon puolelle sekä Värriön luonnonpuisto, joka jatkuu Savukosken puolelle. Sallan alueen kautta kulkee myös valtakunnallinen UKK-retkeilyreitti.

Pääosa Sallan alueesta kuuluu Kemijoen vesialueeseen. Kunnan pohjoisosasta alkaa Vienanmereen laskeva Tuntsajoki. Sallan eteläosasta alkavat niin ikään Vienanmereen laskevan Oulankajoen latvapurot.

Sallassa on yli 800 vähintään hehtaarin laajuista järveä. Suurimmat järvet ovat Onkamojärvi, Karhujärvi, Isojärvi, Kallunkijärvi ja Kieskisjärvi.[9]

Kylät

muokkaa

Aatsinki, Aholanvaara, Ahvenselkä, Hautajärvi, Hietajärvi, Hirvasvaara, Isohalme, Kallunki, Kelloselkä, kirkonkylä, Kotala, Koutelo, Mälävaara, Kursu, Käsmä, Naruska, Niemelä, Oulanka, Onkamo, Pahkakumpu, Paloperä, Saija, Salmivaara, Selkälä, Tuohikylä, Vallovaara, Varvikko, Vittikko.

Sallasta 1940-luvulla luovutetun alueen kylät

muokkaa

Alakurtti, Korja, Kuolajärvi, Lampela, Sallansuu, Sovajärvi, Tuutijärvi, Vuorijärvi, Vuosnajärvi, Yläkurtti

Taajamat

muokkaa

Vuoden 2022 lopussa Sallassa oli 3 336 asukasta, joista 1 555 asui taajamassa, 1 710 haja-asutusalueilla ja 71:n asuinpaikat eivät olleet tiedossa. Sallan taajama-aste on 47,6 %.[10] Kunnassa on vain yksi taajama, Sallan kirkonkylä.[11]

Luonto

muokkaa
 
Etualalla suolampi, taustalla näkyy Sallatunturit.

Syyspakkasilla Sallassa voi kuunnella ja nähdä revontulia.[12] Sallassa on mitattu 1900-luvun sen aikainen pakkasennätys, mikä oli −50 °C. Ennätys mitattiin vuoden 1985 loppiaisena Sallan kylässä Naruskassa.[13] Naruskassa mitattiin 28. tammikuuta 1999 Suomen epävirallinen pakkasennätys -54,3°C. [14]

Sallan merkittävimmät luontokohteet ovat Oulangan kansallispuisto ja Tuntsan erämaa.[15] Vuonna 2022 perustettiin Sallan kansallispuisto.[16] Oulankajoen varressa lähellä Aholanvaaraa sijaitsevat Aholanvaaran hiidenkirnut.[17] Aatsingin kylässä sijaitsee Petservaaran näköalatorni, mikä on moottorikelkkareitin varrella.[18][19]

Historia

muokkaa

Muinainen Salla

muokkaa

Sallan alueella on ollut asutusta jo kauan ennen nykyaikaa. Ihmiset saapuivat todennäköisesti tälle alueelle pian viimeisen jääkauden päätyttyä noin 10 500 vuotta sitten, kun Sallan jääjärvi purkautui. Kivikaudella asutus keskittyi erityisesti järvien ja tärkeiden vesireittien läheisyyteen. Sallan kansallispuiston alueella oli hyvät yhteydet sekä länteen että itään, kuten Haudanojalta Tenniöjokeen ja sieltä Kemijokeen, ja myös länteen päin kohti Onkamojärveä ja Oulankajokea sekä vanhaa Vienan Karjalaa. Esihistorialliset asuinpaikat Sallan kansallispuiston ympäristössä sijoittuvat suurempien järvien, kuten Pyhäjärven ja Onkamojärven rannoille. Vanhin tunnettu asuinpaikka, Kenttälammen asuinpaikka, on voitu ajoittaa noin 7 000 vuoden taakse saviastialöydön avulla.[20]

Esihistoriallisia kohteita on usein hankala havaita suoraan maan pinnalta. Kivikautiset asuinpaikat eivät yleensä jätä selkeitä merkkejä maastoon, mutta niitä voidaan tunnistaa maastossa yleisimmin kuluneilta poluilta tai sortuneilta rantapenkereiltä löydettyjen esinelöytöjen perusteella. Eräs tavallinen maastossa näkyvä kohde on pyyntikuoppa tai pyyntikuoppaketju, jotka liittyvät peuran metsästykseen. Pyyntikuopat ovat suhteellisen helppoja havaita maastossa, mutta niiden tarkka ajoittaminen on haasteellista, koska peuranpyynnissä käytetyt kuopat ovat olleet käytössä kivikaudelta aina 1800-luvulle saakka. Sallan kansallispuiston alueella on esimerkiksi löydetty esihistoriallinen asuinpaikka ja pyyntikuoppakohde Latvajärven lähistöltä.[20]

Kuolajärven lapinkylä

muokkaa

Viimeistään 1500-luvulta lähtien Sallan nykyinen alue oli osa Kuolajärven lapinkylää, joka tunnetaan myös nimellä siida. Tämän alueen asukkaat olivat metsäsaamelaisia. Termi ”metsäsaamelainen” ja lapinkyläjärjestelmä juontavat juurensa 1500-luvulle, kun Ruotsin hallinnolliset asiakirjat ja verotus alkoivat erottaa saamelaiset kahteen pääryhmään: metsäsaamelaisiin ja tunturisaamelaisiin. Tämä jako perustui heidän asuinalueisiinsa sekä elinkeinoihin ja näiden perusteella määrättyyn verotukseen. Metsäsaamelaiset asuivat omilla kausiasuinpaikoillaan metsästäen ja kalastaen, kun taas tunturisaamelaiset siirtyivät pidemmille matkoille vuotuisessa kiertokulussaan Jäämeren rannikon ja tunturien välillä, harjoittaen poronhoitoa, kalastusta ja metsästystä. Lapinkyläjärjestelmä säilyi voimassa aina 1700-luvulle saakka.[20]

Metsäsaamelaisten elinkeino perustui vuotuiskiertoon, jossa eri vuodenajat tarjosivat erilaisia mahdollisuuksia. Kesäisin he kalastivat, syksyllä siirtyivät syyspeuranpyyntiin eli uurtoon, jonka jälkeen muuttivat talvikylään. Talvella metsästettiin majavaa, ja kevättalvella he jatkoivat peuran metsästystä talvipeuranpyynnissä eli moidassa. Metsäsaamelaiset eivät pitäneet suurta määrää poroja, vaan muutamia ajo- ja kantoporoja sekä houkutuseläimiä metsästyksessä. Talvikylät olivat keskeisiä paikkoja, joissa käytiin oikeudenkäyntejä, järjestettiin markkinoita, suoritettiin veroja ja hoidettiin kirkollisia asioita. Kuolajärven talvikylä sijaitsi Vanhan Sallan alueella Peterinselässä, nykyisen Venäjän puolella.[20]

1600-luvulta alkaen alkoi saapua suomalaisia uudisasukkaita Kuolajärvelle. He toivat mukanaan maatalouden ja karjanhoidon perinteen, mikä toi uuden ulottuvuuden alueen elinkeinoihin. Suomalainen ja saamelainen väestö asuivat toisistaan erillään osittain elinkeinojensa vuoksi, mutta myös osin rinnakkain. Tällainen yhteiselo mahdollisti kulttuurien vaikutteiden vaihdon. Maatalouteen nojaava talonpoikainen elämäntapa toi mukanaan pysyvämpiä asuinpaikkoja, vaikka eränkäynnillä oli edelleen merkittävä rooli. Talonpojat liikkuivat laajalti alueen niityillä, asettivat ansoja ja harjoittivat kalastusta pyrkien varmistamaan elantonsa.[20]

1700-luvulta nykyaikaan

muokkaa

Kuolajärvi oli turkisaluetta. Siellä oli 19 kotakuntaa vuonna 1555. Suuren Pohjan sodan jälkeen uudisasutus laajeni. Kuolajärvi kuului vuodesta 1776 osaksi Kemijärveä, vaikka oli aikaisemmin kuulunut Kuusamoon. Hankalien ja pitkien yhteyksien vuoksi kuolajärveläiset rakensivat oman kappelin 1828 ja anoivat 1824 oikeutta Kemijärven alaiseen kappeliseurakuntaan, mikä vahvistettiin vuonna 1857. Tätä itsenäisen seurakunnan alkamista pidetään kunnan perustamisvuotena.[21]

Kunnan nimi muutettiin 1936 Sallaksi.

Metsäteollisuus ja tukinajo toivat Kuolajärvelle sosialismin ajatuksen ja paikkakunnalla oli 1906 tukkityöläisten lakkoja. Muurmannin rata paransi Venäjän pohjois–etelä-yhteyksiä, minkä vuoksi Kuolajärvestä tuli sotatarvikkeiden kuljetusreitti Venäjälle. Vuonna 1922 Kuolajärvellä tapahtui Neuvostoliittoon siirtyneiden suomalaisten kommunistien järjestämä niin sanottu läskikapina.[22]

1930-luvun mittaan Sallassa tehtiin niin sanottuja ”autosavottoja”, koska suuria ja hyvälaatuisia metsiä oli vedenjakajan itäpuolellakin. Savotoilta ajettiin tukit kuorma-autoilla Kemijoen vesistöön kuuluvien uomien varteen, josta ne uitettiin edelleen.[23]

Talvisodan päättäneessä Moskovan rauhassa 1940 enemmistö siihenastisen Sallan alueesta pysyi Suomessa, mutta pinta-alaltaan suuri itäpuolisko (Vanha Salla) siirtyi Neuvostoliitolle luovutettuihin alueisiin. Kodittomaksi jäänyt osa sallalaisista asutettiin toimintaansa jatkaneen kunnan alueelle, jossa Märkäjärven kylästä tehtiin uusi kirkonkylä ja kuntakeskus. Sellaiseksi harkittiin myös Kursua, jota saksalaiset eivät olleet polttaneet, mutta Märkäjärven katsottiin sijaitsevan keskemmällä kuntaa.[24]

Kunta eli vahvaa nousukautta aina 1960-luvun loppuun saakka, johon asti väkiluku kasvoi ja syntyvyys oli omaa luokkaansa. Sen jälkeen alkoi suuri muuttoliike enimmäkseen Ruotsiin. Vuonna 1966 kunnassa asui yli 11 000 ihmistä. Kiihkeimmän muuton vuosina monet kylät menettivät jopa puolet asukkaistaan ja kunnan väkiluku laski rajusti, lähes puolittuen muutaman vuoden kuluessa. Monissa kylissä asukasmäärä puolittui muutamassa vuodessa. Kunnan väkiluku on laskenut vuosi toisensa jälkeen siitä lähtien. Toinen suuren muuton aalto tuli 1990-luvulla, jolloin väkiluku myös jatkoi voimakasta laskuaan. Huomattavaa on se, että esimerkiksi Kemijärven väkiluku on ollut suuren muuton ajoista noususuuntainen joinain vuosina.

Hallinto

muokkaa

Sallan kunnanjohtaja vuodesta 2014 on Erkki Parkkinen.[6] Hänen edeltäjänsä oli Kari Väyrynen.[25]

Kunnanvaltuustossa on 21 paikkaa, joista yksitoista on keskustan hallussa kaudella 2021–2025. Perussuomalaisilla on neljä paikkaa, vasemmistoliitolla kolme paikkaa, SDP:llä kaksi paikkaa ja kokoomuksella yksi paikka.[7]

Talous

muokkaa

Vuonna 2019 kunnassa oli 1067 työpaikkaa. Niistä 16 prosenttia oli alkutuotannossa (maa-, metsä- ja kalataloudessa), 75 prosenttia palveluissa ja 8 prosenttia jalostuksessa. Työttömien osuus työvoimasta 2018 oli 14,9 prosenttia.[8]

Sallassa naisten mediaanipalkka oli vuoden 2017 verotuksessa 1,48-kertainen miesten mediaanipalkkaan verrattuna, syinä miesvaltainen porotalous ja naisten suuri osuus korkeaa koulutusta vaativissa ammateissa.[26]

Eniten yhteisöveroa kunnassa maksavat yhteismetsät ja Sallan Osuuspankki.[27]

Väkiluvun kehitys

muokkaa

Sallan asukasluku seitsenkertaistui noin sadassa vuodessa (1 479 asukasta vuonna 1860, 10 389 asukasta vuonna 1964[21]). Sallan kunnan väestökehitys on ollut 1960-luvulta lähtien laskeva. Vuonna 1970 kunnassa asui 8 840 ihmistä. Väkiluku painui alle 4 000:n marraskuussa 2012[28].

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1975 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2023 tilanteen mukainen.

Sallan väestönkehitys 1975–2020
Vuosi Asukkaita
1975
  
7 926
1980
  
7 256
1985
  
6 875
1990
  
6 269
1995
  
5 812
2000
  
5 142
2005
  
4 571
2010
  
4 162
2015
  
3 727
2020
  
3 407
Lähde: Tilastokeskus.[29]

Seurakunnat

muokkaa

Vuoden 2018 aluejaon mukaan Sallassa on seuraavat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat:[30]

Itsenäisenä helluntaiseurakuntana Sallassa toimii Sallan helluntaiseurakunta.[31]

Suomen ortodoksisen kirkon seurakunnista Sallan alueella toimii Pohjois-Suomen ortodoksiseen seurakuntaan kuuluva Lapin ortodoksinen kappeliseurakunta.[32]

Palvelut

muokkaa
 
Sallan kirkko

Sallan kirkonkylän koulukeskuksessa on sekä Kirkonkylän koulu vuosiluokille 1.–6., Sallatunturin koulu luokille 7.–9. että Sallan lukio.[33] Lukiota on 2010-luvulla käynyt myös joukko venäläisiä oppilaita, mikä osin vaikuttaa siihen, että koulua kannattaa ylläpitää näin pienessä kunnassa. 1960-luvulla Sallassa oli yli 10 000 asukasta ja 40 kyläkoulua.[34]

Sallan sosiaali- ja terveyskeskus (Jungintie 3) tarjoaa arkipäivisin terveyskeskuspalveluja. Iltaisin ja viikonloppuisin kiireellistä lääkäripäivystystä tarjotaan Kemijärvellä Hyvinvointikeskus Lapponiassa, ja öisin kello 21–8 Rovaniemellä Lapin keskussairaalan päivystyksessä.[35]

Salla on ilmoittanut sitaateissa hakevansa vuoden 2032 kesäolympialaisia, minkä ensisijaisena tarkoituksena on kuitenkin ilmastonmuutoksen torjunta kunnan imagon lisäksi.[36]

Nähtävyyksiä

muokkaa

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b Pinta-alat kunnittain (Excel) 1.1.2022 1.1.2022. Maanmittauslaitos. Viitattu 29.1.2022.
  2. a b Väkiluvun kasvu suurin lähes 70 vuoteen 26.4.2024. Tilastokeskus. Viitattu 28.4.2024.
  3. Väestö iän (1-v.) ja sukupuolen mukaan alueittain, 1972–2020 31.12.2020. Tilastokeskus. Viitattu 13.5.2021.
  4. Väkiluvun kasvu suurin lähes 70 vuoteen 31.12.2023. Tilastokeskus. Viitattu 29.4.2024.
  5. Kuntien ja seurakuntien tuloveroprosentit vuonna 2024 22.11.2023. Verohallinto. Viitattu 23.1.2024.
  6. a b Torikka, Raimo: Sallan uuden kunnanjohtajan palkka lähes 7000 euroa 11.12.2014. Yleisradio Oy. Viitattu 18.1.2015.
  7. a b Kuntavaalit 2021, Salla Oikeusministeriö. Viitattu 9.2.2023.
  8. a b Tilastokeskus Tilastokeskus. Viitattu 24.1.2021.
  9. Salla. Järviwiki. Viitattu 9.9.2021.
  10. Taajama-aste alueittain, 2022 Tilastokeskus. Viitattu 1.4.2024.
  11. Taajama- ja haja-asutusalueväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain, 2022 Tilastokeskus. Viitattu 1.4.2024.
  12. Sallan luonto lumoaa geo-lehti.fi. Arkistoitu 25.11.2020. Viitattu 1.12.2020.
  13. Vuosisadan talvi 1985 yle.fi. Viitattu 1.12.2020.
  14. Suomen virallisesta pakkasennätyksestä 17 vuotta - sallalaiset tuohtuivat "väärästä" ennätyksestä iltalehti.fi.
  15. Kimmo Kovalainen: Salla pähkinänkuoressa – ekologinen erämaakohde Visit Salla. Viitattu 1.12.2020.
  16. Sallan kansallispuisto luontoon.fi. Metsähallitus. Viitattu 29.1.2022.
  17. Kimmo Kovalainen: Aholanvaaran hiidenkirnut Visit Salla. 14.1.2020. Viitattu 1.12.2020.
  18. Kimmo Kovalainen: Petservaaran näköalapaikka Visit Salla. 5.12.2019. Viitattu 1.12.2020.
  19. https://retkipaikka.fi/kontion-jaljissa-sallan-ruskaa-hehkuvalla-petservaaralla/
  20. a b c d e Sallan kansallispuiston historia Luontoon.fi. Viitattu 11.10.2023.
  21. a b Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 448. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  22. Vanhat läskikapinalliset muistelevat Yle. 2013. Viitattu 19.5.2018.
  23. Harri Antilan esitelmä: Karhujärven kyläpäivät Karhujärvi. 2006. Arkistoitu 20.5.2018. Viitattu 19.5.2018.
  24. Kursua suunniteltiin Sallan kirkonkyläksi Kursun Työväen- Ja Pienviljelijäin yhdistys R.y.. Viitattu 19.5.2018.
  25. Tynkkynen, Jyri: Sallan kunnanjohtajan virka hakuun Yle Uutiset. 1.4.2014. Viitattu 9.2.2023.
  26. Vihavainen, Suvi ym.: Tässä Suomen kunnassa naisen euro on 218 senttiä – Katso, millaiset tuloerot kotikuntasi miehillä ja naisilla on Helsingin Sanomat. 14.5.2019. Viitattu 14.5.2019. (Tilaajille.)
  27. Alueen Salla yhteisöverotiedot Yle. Viitattu 19.5.2018.
  28. Kuntien asukasluvut aakkosjärjestyksessä vrk.fi. Arkistoitu 29.4.2013.
  29. Väestö iän (1-v.) ja sukupuolen mukaan alueittain, 1972-2022 Tilastokeskus. Viitattu 1.4.2024.
  30. Yhteystiedot - Suomen evankelis-luterilainen kirkko evl.fi. Arkistoitu 23.8.2018. Viitattu 23.8.2018.
  31. Seurakunnat Suomen helluntaikirkko. Arkistoitu 6.9.2021. Viitattu 6.9.2021.
  32. Mihin seurakuntaan kuulun? Suomen ortodoksinen kirkko. Viitattu 30.3.2024.
  33. Perusopetuspalvelut Sallan kunta. Viitattu 19.5.2018.
  34. Venäläiset oppilaat pelastavat Sallan lukion Yle. 2016. Viitattu 19.5.2018.
  35. Hätätilanteet ja päivystys Sallan kunta, viitattu 23.7.2020
  36. Anni Saarela: Sallan kunta ”hakee” vuoden 2032 kesäolympialaisia – taustalla viesti ilmastonmuutoksesta: ”Jos Salla pelastuu, pelastuu maailmakin” Iltalehti. 28.1.2021. Viitattu 16.2.2021.

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Elo, Tiina & Seppälä, Sirkka-Liisa: Raivaajien ja rakentajien Salla. Sallan kulttuuriympäristöohjelma, s. 42-44.. Suomen ympäristö 31 / 2012. Ympäristöministeriö ja Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 2012. ISBN 978-952-11-4066-2 (pdf). Lataussivun osoite (pdf) (viitattu 1.11.2019).

Aiheesta muualla

muokkaa