Jaakkima
Jaakkima (ruots. Jakimvaara) on entinen Suomen kunta Laatokan Karjalassa Neuvostoliittoon 1940 liitetyllä alueella. Kunnan pinta-ala oli 501,9 km², ja sen asukasluku vuonna 1939 oli 8 503. Lahdenpohjan kauppala sijaitsi kunnan sisällä Laatokan rannalla. Pääasiallinen elinkeino oli maatalous, josta sai elantonsa 75 % kunnan asukkaista. Käsityöammatit ja teollisuus työllistivät noin 12 % väestöstä. Lukuisat kotitarvesahat, myllyt, nahkatehdas Metsämiklissä, lastuvillatehdas Nivalla ja tiilitehtaat Miklissä ja Kalinkummussa olivat pienimuotoista teollisuutta Jaakkimassa. Annalan Saha ja puutalotehdas Sorolan kylässä. Se työllisti noin 100 henkeä ja valmisti Suomen ensimmäiset puuelementtitalot ja harjoitti myös vientiä. Lahdenpohjan kauppalassa suurin työllistäjä oli Laatokan Puu ja vaneritehdas.
| Jaakkima Jakimvaara |
|
|---|---|
| Entinen kunta – luovutettu Neuvostoliitolle | |
 |
|
|
sijainti |
|
| Lääni | Viipurin lääni |
| Maakunta | Karjalan historiallinen maakunta |
| Kihlakunta | Kurkijoen kihlakunta |
| Kuntanumero | 162 |
| Perustettu | 16471 |
| Lakkautettu |
1948 (luovutettu Neuvostoliitolle 1944) |
| Pinta-ala | 501,9 km² |
| Väkiluku |
8 503 [1] (1939) |
| – väestötiheys | 16,9 as./km² |
|
1 Muodostettiin Sorolan veropiirin alueesta |
|
Jaakkiman evankelisluterilainen seurakunta perustettiin 1600-luvun alkupuolella. Ensimmäinen kirkkoherra oli nimeltään Simon Paganus. Jo ennen luterilaista aikaa Jaakkimassa oli kreikkalaiskatolinen usko ja kirkko Sorolan saaressa ja Miklissä. Miklissä oli ortodoksinen kirkko Kirkkolammen rannalla, ja ortodoksit kuuluivat hallinnollisesti Sortavalan kreikkalaiskatoliseen seurakuntaan. Lahdenpohjan kauppalan evankelis-luterilaiset kuuluivat Jaakkiman seurakuntaan myös kuntaeron jälkeen. Jaakkimassa vaikuttivat myös helluntailaiset ja adventtikirkko.
Jaakkiman Yhteiskoulu (JYK) perustettiin vuonna 1919. Ensimmäiset ylioppilaat kirjoittivat vuonna 1937. Yhteiskoulu jäi talvisodan evakkoon Nokialle, jossa siitä tuli Nokian yhteiskoulu. Jatkosodan aikana JYKin tehtävää jatkamaan perustettiin Lahdenpohjan keskikoulu, joka toimi vuosina 1942–1944. Jaakkiman Kristillinen Kansanopisto perustettiin 1929. Sen upea opistorakennus on edelleen olemassa Lahdenpohjassa ja jatkaa kurssimuotoista opetusta nuorisolle. Jaakkiman Kristillinen Kansanopisto oli talvisodan evakossa Heinolassa ja jatkosodan jälkeen se toimi Lemillä, kunnes sai omat uudet toimitilat Ruokolahdella, jossa se jatkoi toimintaansa Jaakkiman kristillisen opiston nimellä. Jaakkimassa oli myös miesteollisuuskoulu Metsämiklin kylässä kansakoulun naapurissa. Se koulutti nuoria miehiä puusepän ammattiin.
Sodan jälkeen pääosa jaakkimalaisista sijoitettiin Etelä-Pohjanmaalle Seinäjoen ympäristöön.
Kylät
muokkaaJaakkiman suurpitäjä jaettiin kolmeen kuntaan 1920-luvun alkupuolella. Vuonna 1923 sen kymmenen eteläisintä kylää Harvia, Huhtervu, Ihalanoja, Kalksalo, Kesvalahti, Kostamojärvi, Kuhkaa, Kumola, Oinaanvaara ja Tervajärvi muodostivat uuden Lumivaaran kunnan. Vuonna 1924 Jaakkiman kauppakylästä, Lahdenpohjan hovin alueista ja joistakin Lahdenpohjan kylän tiloista muodostettiin Suomen 13. kauppala nimellä Lahdenpohjan kauppala. Jaakkiman pitäjään/kuntaan jäivät seuraavat kylät: Iijärvi, Kokonniemi, Korteela, Kurenranta, osia Lahdenpohjasta, Meriä, Metsämikli, Miinala, Mikli, Nivan asemakylä (Metsämiklin pohjoisoosa), Oppola, Paikjärvi, Pajasyrjä, Parkonmäki, Reuskula, Rukola, Sorola, Uusikylä ja Vaara.
Kukkalampi oli toinen kyläkeskus Pajasyrjän kylässä ja Aurajoen kyläksi nimitettiin Paikjärven läntistä kylänosaa. Paikjärven kylään perustettiin Huuhanmäen varuskunta-alue 1930-luvun alkupuolella, sinne rakennettiin myös uusi kansakoulu ja puhuttiin Huuhanmäen kylästä.
Lukuvuonna 1937–1938 kunta oli jaettu 15 koulupiiriin.[2]
Jaakkiman pitäjän kuntakokoukset pidettiin vanhassa pitäjätuvassa kirkon alapuolella, kunnes uusi toimitalo valmistui funkishenkisenä vuonna 1939. Uusi kunnantalo sijaitsi kirkkoa vastapäätä Sortavala–Kurkijoki-valtatien toisella puolella.
Jaakkiman kirkko
muokkaa
Jaakkiman kirkon arkkitehti oli Carl Ludvig Engel, ja tyylinä oli uusklassinen empire. Hänen kuuluisin kirkkonsa on Helsingin tuomiokirkko. Rakentamista johti Erkki Kuorikoski. Kun edelliset kirkot olivat sijainneet keskellä hautausmaata Viipurin–Sortavalan tien eteläpuolella, perustettiin uusi kirkko tien toiselle puolelle Kirkkovaaran laelle. Kirkko oli 42 metriä pitkä ja leveä. Kupolin kohdalta sen korkeus oli 22 metriä, kun päätyjen korkeus oli 15 metriä. Kirkon kuoriseinämän suunnitteli arkkitehti Sebastian Gripenberg. Länsipäädyssä kohosi kellotapuli, jonka yläosa oli puurakenteinen. Kirkon piirustukset ovat Kansallisarkistossa.
Kirkon rakentamiseen tarvittiin 730 000 tavallista punatiiltä ja 26 000 listatiiltä. Sisäpinnat olivat puuta ja kirkossa olikin hyvä akustiikka. Kirkko valmistui ja vihittiin käyttöön vuonna 1850. Rakentamisen aikana kirkkoherrana oli Johan Fredrik Bergh. Hänet tunnetaan myös pyhäkoulun isänä. Urut hankittiin vuonna 1874 Kangasalan urkutehtaalta. Jo ennen vuosisadan vaihdetta äänikertoja lisättiin niin, että kaikkiaan niitä oli 22. Urkujen kanssa samaan aikaan seurakunta sai urkurikseen Ernst Zinckin, joka toimi virassa yli 60 vuoden ajan. Urkufasadin piirroksia säilytetään Mikkelin maakunta-arkistossa.
1900-luvun alussa kirkko sai lämmityslaitteet ja vuonna 1919 sähkövalaistuksen. Vuonna 1927 nokeentunut kirkko maalattiin valkoiseksi. Vuonna 1935 kirkon lattiat uusittiin, ikkunoihin asennettiin tuplalasit ja sen sisäkatto eristettiin. Välirauhan aikana kirkon sisustusta tuhottiin, mutta jatkosodan aikana, Jaakkiman takaisinvaltauksen jälkeen, sitä jälleen kohennettiin.
Kirkon länsipäädyssä sijaitsivat sankarihaudat. Muistomerkki on pystytetty vuonna 1993 arkkitehti Aulis Jääskeläisen suunnitelman mukaisesti. Se muistuttaa alkuperäistä, vuonna 1925 pystytettyä vapaussodan sankarien muistomerkkiä. Siinä on käytetty alkuperäisen vapaussodan muistomerkin säilyneet graniittipaadet, joita on täydennetty uusilla ja metalliristillä. Muistomerkkiä täydennettiin vuonna 2018 kolmen sodan sankarivainajien nimipaadella. Paadessa on kaikkiaan 337 nimeä. Jaakkiman siviilihautausmaa sijaitsi valtatien toisella puolella hieman Jaakkiman aseman suuntaan kirkkoherran pappilan naapurissa. Siellä on edelleen noin 120 suomalaisia hautapaatta/ristiä venäläisten hauta-aitausten lomassa.
Kellot
muokkaaUusi kirkko sai uudet kellot, jotka tilattiin Helsingistä Osberg & Badenin tehtaalta, josta ne valmistuivat 1875 ja 1876. Tapuliin asennettiin kuitenkin heti valmistumisen jälkeen edellisen kirkon kolme kelloa. Uusimmat ja suurimmat kellot sijaitsevat Teuvan kirkolla. Suurin on valmistunut 1876, ja se on ollut käytössä Teuvan uuden kirkon tornissa vuodesta 1953 alkaen. Toinen kello valmistui 1875, ja siihen on tullut halkeama. Kello onkin asetettu Teuvan hautausmaalle osaksi Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkkiä. Kaksi pienempää kelloa on valettu 1680-luvulla Tukholmassa, ja ne on sijoitettu Kesälahdelle Väärämäen kyläkirkon kellotapuliin vuonna 1955. Suurempi vuonna 1682 valajamestari Mikael Baderin valama kello on edelleen käytössä, mutta pienempi Jonas Wolfbeinin vuonna 1689 valama kello on säröytynyt. Viides, sadan kilon kelloksi kutsuttu, kello on luovutettu vuonna 1954 Suomussalmelle Alavuokin rajaseutukirkolle.
Alttaritaulu
muokkaaAlttaritaulun on maalannut taidemaalari Carl Erik Löfgren, ja sen aihe on Kristus Öljymäellä. Jaakkiman seurakunta osti alttaritaulun nuorelta taiteilijalta vuonna 1855 hänen opiskellessaan Düsseldorfissa. Alttaritaulu on käytössä Kesälahdella Villalan pääkirkossa, joka on valmistunut 1950.
Kattokruunut
muokkaaJaakkiman kirkossa oli neljä erikokoista kristallikoristeista pronssikruunua. Kirkosta pelastetut kattokruunut olivat pitkään vaneriaskeissa Närpiön kirkon pihalla hevostallissa. Vasta 1980-luvun alussa laatikoita avattiin ja todettiin niiden sisältävän kuljetuksessa vaurioituneita kruunuja. Palasista saatiin koottua yksi kruunu, joka vihittiin käyttöön vuonna 1984. Se on käytössä Närpiön kirkossa, lähimpänä urkuja.
Kirkkohopeat ja -tekstiilit
muokkaaTietoa Jaakkiman kirkon esineistöstä on koottu Jaakkiman Sanomien 110-vuotisjuhlajulkaisuun. Ehtoollisviinikannuja ja Amanda Malmbergin ompelemaa samettista messukasukkaa säilytetään ja käytetään Kesälahden seurakunnassa, jolle ne lahjoitettiin vuonna 1949 muun irtaimiston kanssa. Ehtoolliskalkkeja on säilytyksessä Kesälahden kirkossa ja Mikkelin seurakunnassa. Jaakkiman seurakunnan papin matkaehtoolliskaluston luovutus tapahtui 17.3.2011 Vanajan kirkossa. Rovasti Veli-Pekka Toiviainen luovutti 1853 hankitun, porvoolaisen hopeasepän Gustav Lönnqvistin valmistaman, arvokkaan matkaehtoolliskaluston Suur-Jaakkimalaisten käyttöön vuonna 2012. Töölön kirkkoherra Auvo Naukkarinen vastaanotti papin matkaehtoolliskaluston.
Lähteet
muokkaa- ↑ Suomen virallinen tilasto VI. Väestötilastoa 93. Väestösuhteet vuonna 1939. SVT VI:93
- ↑ Kansakoululaitos lukuvuonna 1937–38 (PDF) (Taulu XI: Maalaiskuntien kansakoulut lukuvuonna 1937–1938. Yleisiä tietoja kunnittain.) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 2.11.2014.
Aiheesta muualla
muokkaa- jaakkima.org (Arkistoitu – Internet Archive) kuollut linkki
- Jaakkiman murteen puhenäyte Kotimaisten kielten keskuksen sivuilla
- Jaakkima, Muistoja ja kuvia Laatokan rantamilta, toim. Tommi, Kilpiö, Heikki Haakana et al., Jaama-säätiö, 1955
- Sinerkari Irma (toim.), Mikli, Jaakkiman suurin rantakylä, kyläkirja, Suur-Jaakkimalaiset r.y., 2004
- Pakkanen Päivi, Kauppinen Martti (toim.), Elämänvirtaa Metsämiklissä ja NIvalla, Suur-Jaakkimalaiset r.y., 2006
- Lassila Sirpa (toim.), Kokonniemi, kyläkirja, Suur-Jaakkimalaiset r.y., 2008
- Itkonen, Tea (toim.): Onnenpäivät Oppolassa : kyläkirja Oppolasta, Jaakkiman pitäjää, Kurkijoen kihlakuntaa, Viipurin lääniä. Porvoo: Suur-Jaakkimalaiset, 2014. 573 sivua. ISBN 978-952-93-4107-8.
- Sinerkari irma, Harila Irma (toim.), Kotona Reuskulassa, Suur-Jaakkimalaiset r.y., 2016
- Kujala Helena (toim.), Männää Lopottii, Lahdenpohjan kauppalan kirja, Suur-Jaakkimalaiset r.y., 2017
- Itkonen Tea, Pöllänen Marjatta (toim.), Souda souda Sorolaan, kylä Laatokan sylissä, Suur-Jaakkimalaiset r.y., 2018