Wikipedia

Johan Fredrik Bergh

suomalainen pappi ja poliitikko

Johan Fredrik Bergh (17. kesäkuuta 1795 Suonenjoki – 30. syyskuuta 1866 Rantasalmi) oli suomalainen herännäisyyteen liittynyt rovasti sekä jumaluusopin tohtori. J. F. Bergh toimi Nurmijärven kappalaisena sekä Jaakkiman ja Rantasalmen kirkkoherrana. Hän kehitti Nurmijärvellä lasten sunnuntaikouluista lasten hengelliseen kasvatukseen keskittyvän pyhäkoulun. Tästä syystä hänestä käytetään nimitystä "Suomen pyhäkoulun isä". Hän osallistui hengellisten lehtien toimittamiseen ja ajoi voimakkaasti raittiusasiaa. J. F. Berghin kuoleman jälkeen hänen vävynsä O. H. Cleve toimitti hänen jälkeenjääneistä saarna-aineistoistaan saarnakirjan. Tämä Berghin postilla on ollut suosittu etenkin herännäispiireissä ja siitä on otettu lukuisia painoksia. Useista muista herännäispapeista poiketen hän säilytti pitkään hyvät välit myös Karjalan rukoilevaisliikkeen keskeisen papin Henrik Renqvistin kanssa. Hän oli jäsenenä tammikuun valiokunnassa, kansakoulukomiteassa (1861), kirkkolakikomiteassa 1863 sekä pappissäädyn jäsenenä vuosien 1863–1864 valtiopäivillä.[1]

Johan Fredrik Bergh
Henkilötiedot
Syntynyt17. kesäkuuta 1795
Suonenjoki
Kuollut30. syyskuuta 1866 (71 vuotta)
Rantasalmi
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti pappi, kirkkoherra
Vanhemmat Isä: Karl Fredrik Bergh
äiti: Kristina, o. s. Kjellman
Puoliso Eva Fredrika Tandefelt

Opinnot ja virkauran alku muokkaa

Johan Fredrik Berghin vanhemmat olivat Suonenjoen kappalainen Karl Fredrik Bergh ja hänen vaimonsa Kristina Kjellman.[1] Vuonna 1763 syntynyt Karl Fredrik Bergh oli nuorena ruotusotamieheksi mennyt avioton lapsi, joka väkevän lukuhalunsa kannustamana aloitti opiskelut omin päin, pääsi ylioppilaaksi vuonna 1786 ja suoritti pappistutkinnon vuonna 1788. Hänet tunnettiin elävähenkisen kristillisyyden suosijana, ja Paavo Ruotsalainen vieraili useaan otteeseen hänen pappilassaan, ensi kerran vuonna 1801.[2]

J. F. Bergh aloitti opinnot Porvoon lukiossa 1812 ja osallistui siellä ahkerasti opiskelijaelämään, johon kuului myös kortinpeluuta ja alkoholinkäyttöä. Bergh tuli ylioppilaaksi vuonna 1816 ja aloitti Turussa yliopisto-opinnot ja niihin liittyvän vilkkaan opiskelijaelämän. Hän tähtäsi ensin maisterintutkintoon, mutta siirtyi sitten opiskelemaan papiksi. Opintosuunnan muutos ei johtunut sisäisestä muutoksesta, vaan Bergh säilytti tässäkin vaiheessa omaksumansa rationalistisen ajattelutavan suhtautuen epäillen muun muassa sovitusoppiin. Tätä aikaa hän myöhemmällä iällään katui syvästi. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1818 ja hän sai ensimmäisen toimensa kappalaisen sijaisena Hartolassa, missä hän meni vuonna 1820 naimisiin Eva Fredrika Tandefeltin kanssa.[3]

Pälkjärvi ja Renqvist muokkaa

Vuoden 1821 keväällä Bergh sai virkamääräyksen Sysmän v. t. kappalaiseksi ja syksyllä kirkkoherranapulaiseksi Pälkjärvelle, jonne hän lähti ilman perhettään. Siellä hän tutustui monien moittimaan Henrik Renqvistiin, joka toimi tuolloin Liperissä. Tämän polvirukouksista ja kiivaasta väkijuomien vastustuksesta tunnetun virkaveljen tuttavuus elävöitti Berghin hiljalleen virinnyttä uskonelämää. Näihin aikoihin hän alkoi pitää päiväkirjaa, jossa hän kertoo myös aikaisemmasta elämästään.[4]

Berghin toiminta Pälkjärvellä herätti huomiota, ja piispa Johan Molander esitti tarkastusmatkallaan epäilyksen, että Iisalmessa, Nilsiässä ja Liperissä vaikuttava lahko eli herätysliikehdintä oli leviämässä myös Pälkjärvelle.[5]

Kuopio ja Paavo Ruotsalainen muokkaa

Vuonna 1823 tuomiokapituli määräsi Berghin kirkkoherranapulaiseksi Kuopioon, jossa hän lisäksi hoiti vankilasaarnaajan tehtäviä. Kuopiossa hän tutustui savolaisiin heränneisiin, muun muassa Paavo Ruotsalaiseen.[6] Berghin Kuopion-vuosiin osui Ruotsalaisen ja Renqvistin välienselvittely ja sitä seurannut välirikko. Vuonna 1824 Bergh kutsui ystävänsä Renqvistin Kuopioon hieromaan sovintoa Ruotsalaisen kanssa. Kumpikin herännäisjohtajista pysyi tiukasti omalla kannallaan, mutta keskustelujen aikana Bergh lähestyi Ruotsalaisen kantaa. Kuitenkin hän vielä vuonna 1838 koetti saada sopua aikaan.[7]

Vakinaiset virat muokkaa

Nurmijärven kappalainen muokkaa

Bergh nimitettiin Nurmijärven kappalaiseksi vuonna 1826. Viran hän otti vastaan seuraavan vuoden alussa. Pitäjässä oli joitakin vuosia aikaisemmin mellastanut Nurmijärven rosvoiksi kutsuttu usean kymmenen miehen rikollisjoukko. Lukutaito oli heikoissa kantimissa ja vuonna 1830 kirkkoherra valitti, että 200 rippikouluun pyrkivästä vain parikymmentä osasi lukea kunnolla.[8]

Nurmijärvellä oli pieni joukko heränneiksi luettavia ihmisiä, joiden uskonnollisten katsomusten luonnetta Bergh selvitteli kirjeenvaihdossa Perniön kirkkoherran Gustaf Ranckenin kanssa. Myös Paavo Ruotsalainen arvosteli liikettä voimakkaasti. Selvitellessään tämän liikkeen luonnetta Kaarlo Hyrske kuitenkin arvioi, ettei kyse ollut lahkolaisuudesta, kuten Bergh epäili, vaan syvästi oivalletusta paavalilais-luterilaisesta kristillisyydestä.[9] Nurmijärvelle syntyi Berghin vaikutuksestaan savolaistyyppistä herännäisliikettä. Paikkakunnan heränneiden kanssa hän piti lauantaisin pappilassaan seuroja, joihin toisinaan osallistui myös helsinkiläisiä herännäisyliopilaita ja maistereita.[10] Hän osallistui myös aktiivisesti muiden herännäispappien kanssa hengellisten lehtien toimittamiseen.[11][12]

Bergh toimi Nurmijärven viljamakasiinin johtokunnassa ja kirjanpitäjänä sekä kehitti aktiivisesti köyhäinhoitoa ja tuli nimitetyksi vaivaishoitoasetusta valmistelevaan komiteaan vuonna 1841.[13]

Merkittävin Berghin Nurmijärven kauden saavutuksista oli kuitenkin pyhäkoulutoiminnan käynnistäminen pitäjän kylissä. Hänen toimintansa pyhäkoulun kehittämisessä on tuonut hänelle lisänimen "pyhäkoulun isä".[14]

Jaakkiman kirkkoherra muokkaa

Vuonna 1836 Bergh suoritti Porvoossa pastoraalitutkinnon, joka oikeutti hänet hakemaan parhaita kirkkoherranvirkoja. Hänet valittiin Jaakkiman kirkkoherraksi 1842 ja hän otti viran vastaan seuraavana vuonna. Uudessa seurakunnassaan hän ryhtyi ripeästi kohentamaan vaivaishoidon tilaa, jolloin muun muassa köyhien lasten ruotikuljetus talosta taloon lopetettiin. Hän piti myös herännäishenkisiä seuroja pappilassaan, ja herännäisyys levisi Jaakkiman ohella myös naapuripitäjään Parikkalaan.[15] Bergh työskenteli voimaperäisesti lukutaidon parantamiseksi, ja jo vuonna 1847 pidetyssä piispantarkastuksessa seurakunnan lukutaito arvioitiin hyväksi. Hän käynnisti myös pyhäkoulutoiminnan. Seuraväen määrän kasvaessa pappilan maalle rakennettiin vuonna 1848 seuratalo. Berghin Jaakkiman-aikaa synkensi hänen opillinen riitansa kappalaisen apulaisen J. A. Alopaeuksen kanssa. Riitoja käsiteltiin tuomiokapitulissakin.[16]

Matthias Akianderin pyynnöstä Bergh keräsi ja toimitti herännäisyyttä koskevia tiedonantoja tämän teokseen Historiska upplysningar om de religiösa rörelserna i Finland (1857–1863). Teos on Suomen herätysliikkeitä esittelevä kommentoitu aineskokoelma.[17][18] Etenkin Savon heränneiden keskuudessa Berghillä oli arvostettu asema. Hän muun muassa piti ruumissaarnan Paavo Ruotsalaisen hautajaisissa.[19]

Rantasalmen kirkkoherra muokkaa

Bergh siirtyi viimeiseen virkapaikkaansa Rantasalmen kirkkoherraksi vuonna 1857. Hänen toimintansa siellä noudatteli samoja latuja kuin Jaakkimassa. Hän edisti lukutaitoa, ajoi koulun perustamista, piti seuroja ja opetti seurakunnan veisaamaan neliäänisesti.[20] Herännäisyyden sisäisiä riitaisuuksia hän koetti sovitella, joskin onnistumatta. Tähän aikaan osui hänen toimintansa valtiopäivillä. Hän sai jumaluusopin tohtorin arvon vuonna 1864.[1]

Toiminta muokkaa

Pyhäkoulun isä muokkaa

Pyhäkoulutoiminta käynnistyi Suomessa 1700-luvun lopussa Orimattilassa pitäjän kappalaisen Peter Sanngrenin aloitteesta. Lapsille opetettiin pitäjän joka kylässä sunnuntaisin ja juhlapäivinä sisälukua ja kristinopin alkeita ulkolukuna. Opettajina toimivat maallikot. Kun J. F. Bergh käynnisti pyhäkoulutoiminnan Nurmijärvellä, painopiste oli uskontokasvatuksessa, minkä ohella opetettiin lukutaitoa ja tietoa kristinuskosta. Pyhäkoulu alkoi huhtikuussa 1832 Nummenpään kylässä. Esittäessään samana aamuna kirkossa kutsun pyhäkouluun Bergh esitti toivomuksen, että muissakin kylissä käynnistettäisiin pyhäkoulu. Pyhäkoulu oli hartaustilaisuus, jonka vapaamuotoisessa ohjelmassa oli Raamatun tekstien ja hartauskirjallisuuden lukua sekä virrenveisuuta. Lukutaidon opetuksessa käytettiin Bell-Lancasterin menetelmää, jossa osaavammat oppilaat tukivat vähemmän osaavia. Toiminta levisi pitäjässä niin, että vuonna 1838 oli toiminnassa kymmenen sunnuntaikoulua, joista kaksi kirkonkylässä. Vuonna 1851 pidetyssä piispantarkastuksessa piispa Ottelin kiitteli pitäjäläisten kristinopin tuntemusta ja totesi, että Berghin perustamat pyhäkoulut, joita oli tuolloin jo 20, olivat olleet esikuvina hiippakunnan muille samanlaisille kouluille.[21]

Kansanvalistaja muokkaa

Johan Fredrik Berghin yhteiskunnallinen toiminta keskittyi kansansivistyksen edistämiseen. Hän toimi 1824–1826 vankien sielunhoitajana Kuopiossa ja perusti sinne Bell-Lancasterin opetusmenetelmää käyttävän vankilakoulun, jossa lukutaitoiset vangit opettivat lukutaidottomia.[22] Pappina työskennellessään hän tehosti kiertokoulujen ja pitäjänkoulujen toimintaa.[1] Nurmijärvellä hän ajoi voimakkaasti ensimmäisen koulumestarin palkkaamista sekä vt. kirkkoherrana järjesti köyhäinkoulun varattomille lapsille, joiden koulunaikaiset elantomenot hoidettiin köyhäinhoitovaroista.[23] Rantasalmelle perustettiin hänen aloitteestaan 1860 hieman laajempi kansanopetuskoulu, jossa lukemisen, kirjoittamisen, laskemisen ja kristinopin lisäksi annettiin opetusta kasvitarhan hoidossa. Bergh luovutti virkatalonsa maista tähän tarkoitukseen maa-alueen, josta puolet oli kasvitarhana, puolet 9-jakoisessa vuoroviljelyksessä. Ensimmäisenä lukuvuotena koulussa oli 26 poikaa ja kolme tyttöä. Toiminta lakkasi vajaan kolmen lukuvuoden kuluttua oppilaiden puutteeseen. Bergh myös levitti kirjallisuutta ja perusti lainakirjastoja.[24] Vuonna 1861 hänet nimitettiin kansakoulukomitean jäseneksi valmistelemaan vuoden 1866 kansakouluasetusta.[1]

Raittiusmies muokkaa

Toinen Johan Fredrik Berghin toiminta-alue oli raittiustyö. Hän levitti 1850- ja 1860-luvuilla raittiuskirjallisuutta ja julkaisi lehdissä raittiutta käsitteleviä kirjoituksia. Tammikuun valiokunnassa ja valtiopäivillä 1863–1864 hän ajoi jyrkästi raittiusasiaa. Hän ehdotti ensimmäisten joukossa täydellistä kieltolakia eli sekä kotitarve- että tehdasvalmistuksen kieltämistä sekä alkoholin valmistuksen sallimista vain lääketieteellisiin ja teknisiin tarkoituksiin.[24] Erittäin tärkeänä hän piti pappien täysraittiutta. Berghin esitys jäi säädyssä vähemmistöön. Berghin kantaan lienee vaikuttanut hänen pitkäaikainen ystävyytensä raittiutta voimakkaasti julistaneen Renqvistin kanssa.[25]

Lehtien julkaisija muokkaa

J. F. Bergh osallistui Jonas Laguksen käynnistämän Suomen ensimmäisen hengellisen lehden, lehtiparin Tidningar i Andeliga Ämnen ja Hengellisiä Sanomia (1836–1838) toimitustyöhön.[11]

Ajatus ryhtyä julkaisemaan ruotsin- ja suomenkielistä hengellistä lehteä syntyi J. F. Berghin ja Renqvistin kesken. Pian asiaa alkoi ajaa lehtihankkeesta kuullut Jonas Lagus, joka vuonna 1834 kirjoitti Berghille, että useat Pohjanmaan papit, kuten N. K. Malmberg, olivat valmiit tulemaan mukaan hankkeeseen. Kun Bergh empi, Lagus lupasi ottaa Malmbergin kanssa toimitusvastuun. Renqvistin nimeä ei mainita lehtihankkeen yhteydessä enää alkuvaiheen jälkeen. Loppujen lopuksi Bergh johti käytännössä lehden takana ollutta uusmaalaisten ja pohjalaisten pappien ryhmää.[11]

Vuoden 1835 alussa Bergh jätti senaattiin lehden julkaisulupa-anomuksen. Tidningar i Andeliga Ämnen – Hengellisiä Sanomia olisi sisällöltään uskonnollinen ja ilmestyisi kerran viikossa kummallakin kielellä erikseen. Lupa myönnettiin, ja lehden sensuuritarkastus annettiin Porvoon tuomiokapitulin tehtäväksi. Loppuvuonna Porvoon ja Turun tuomiokapitulit suosittelivat lehteä papistolle kiertokirjeissään. Lehdenteon käytännön järjestelyistä Helsingissä huolehti J. F. Berghin veli Julius Immanuel Bergh.[11] Suomenkielisen lehden painos oli 1500 kappaletta, ruotsinkielisen 500 kappaletta.[26]

Sensuurin toiminta vaikutti lehden sisältöön jo ensimmäisenä vuonna niin, että lehdessä julkaistiin runsaasti tunnetuista hartauskirjoista otettuja saarnakatkelmia ja muita tekstejä. Lehdessä esiintyneistä aihepiireistä mainittakoon lähetystyö ja Berghin omissa kirjoituksissaan esiin tuoma väkijuomien vastustaminen.[27]

Suomenkielinen ja ruotsinkielinen julkaisu poikkesivat toisistaan sekä ulkoasultaan että sisällöltään, vaikka suuri osa aineistosta olikin samaa. Ruotsinkielinen lehti tavoitti paremmin papit, vaikka etenkin Lagus toivoi sen leviävän myös Pohjanmaan ruotsinkielisen kansan keskuuteen. Suomenkielinen lehti oli suunnattu yksinomaan kansanihmisille. Kokonaisuutena lehtien sisältö edusti aikansa herätyskristillisyyttä. Tilaajia kummallakin oli yhteensä parhaana vuonna vajaat 700. Vapaakappaleet ovat saattaneet nostaa todellista levikkiä merkittävästi.[11]

Vuoden 1838 loppupuolella ruotsinkielinen lehti päätettiin muuttaa Evangeliskt Weckoblad -nimiseksi. Lukijakunnaksi ajateltiin sivistyneistöä. Hengellisten Sanomien julkaisua oli tarkoitus jatkaa, mutta tilaajien vähäisyyden takia tästä kuitenkin luovuttiin.[28]

J. F. Bergh oli muodollisesti Evangeliskt Weckoblad -lehden (1839–1841) päätoimittaja, mutta hän ei osallistunut sen varsinaiseen toimitustyöhön, josta vastasivat J. I. Bergh, Lars Stenbäck ja C. G. von Essen. J. F. Bergh hoiti lehden puolesta asioita Porvoon tuomiokapitulin sensuurin kanssa. Lehti lakkautettiin vuonna 1841.[12]

 
Berghin postillan nimiölehti

Postilla muokkaa

J. F. Berghin kuoleman jälkeen hänen vävynsä, lehtori O. H. Cleve toimitti hänen jälkeenjääneestä saarna-aineistostaan kaksi saarnakirjaa. Niistä toinen, T:ri J. F. Berghin Postilla eli Saarnakirja (1875), levisi useana painoksena. Sitä on luettu laajasti niin heränneiden kuin myös Länsi-Suomen rukoilevaisten keskuudessa. Toinen oli Ahti-, Katekismus- ja Erityissaarnakirja (1879), josta ei otettu muita painoksia.[29]

Koska Bergh ei Cleven mukaan laatinut saarnoistaan tarkkoja käsikirjoituksia, tämä joutui kokoamaan saarnat usein hyvin epätäydellisistä "saarnanjuurista". Toisinaan Bergh oli merkinnyt, minkä postillan mukaan hän on saarnan laatinut. Eräitä saarnoja Cleve joutui ottamaan suoraan postilloista tai muista lähteistä. Hänen täytyi myös tehdä täydennyksiä. Esipuheessaan hän uskoi tavoittaneensa Berghin ajatukset, jotka hän Berghin perheenjäsenenä ja apulaisena katsoi hyvin tunteneensa. Todennäköisesti toimitustavan takia monet saarnat olivat varsin lyhyitä. Myöhemmin postillasta ovat julkaisseet kielellisesti korjatut laitokset Matti Saanikoski vuonna 1909 ja Kaarlo Hyrske vuonna 1937.[29]

Lähteet muokkaa

  • Anttinen, P. O.: Bergh, Johan Fredrik. Kansallinen elämäkerrasto I. WSOY, 1927.
  • Hyrske, Kaarlo: Väsymätön kylvömies. Piirteitä Johan Fredrig Berghin elämästä ja työstä. Suomen Pyhäkouluyhdistys, 1957.
  • Raittila, Pekka: Uskonnollisen lehdistön valtakausi. Suomen lehdistön historia 9. Kustannuskiila, 1991.
  • Remes, Viljo: Herännäisyyden nousu ja hajoaminen. Herättäjä-Yhdistys, 1995.
  • Rosendal, Mauno: Suomen herännäisyyden historia XIX:llä vuosisadalla I–IV. Oulu: Kustannusosakeyhtiö Herättäjä, 1902–1915.
  • Kyllikki Tiensuu: ”Bergh, Johan Fredrik (1795 - 1866)”, Suomen kansallisbiografia, osa 1, s. 557–558. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-442-8. Teoksen verkkoversio.
  • Tiililä, Osmo: Rukoilevaisten kirjoja. SKS, 1961.
  • Pyhäkoulun isä Johan Fredrik Bergh (1795-1866) Nurmijärven kunta. Viitattu 26.7.2011.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e Tiensuu 2003
  2. ↑ Hyrske 1957, 13–15.
  3. ↑ Rosendal I, s. 133–136.
  4. ↑ Rosendal I, s. 137–141.
  5. ↑ Rosendal I, s. 146–147.
  6. ↑ Rosendal I, s. 151–154.
  7. ↑ Remes 1995, s. 65, 215.
  8. ↑ Hyrske 1957, s. 94.
  9. ↑ Hyrske 1957, s. 105.
  10. ↑ Hyrske 1957, s. 130.
  11. ↑ a b c d e Raittila 1991, s. 14–18.
  12. ↑ a b Hyrske 1957, s. 158–159.
  13. ↑ Hyrske 1957, s. 126–129.
  14. ↑ Pyhäkoulun isä Johan Fredrik Bergh (1795-1866) Nurmijärvi. Viitattu 17.7.2011.
  15. ↑ Rosendal II, s. 434–436.
  16. ↑ Rosendal III, s. 181–194.
  17. ↑ Rosendal III, s. 497.
  18. ↑ Rosendal IV, s. 140–176.
  19. ↑ Oravala, Aukusti: ”Neljäs luku. 1843-1852”, Paavo Ruotsalainen, s. 148. Jyväskylä: K.J. Gummerus Osakeyhtiö, 1918.
  20. ↑ Aika matka Rantasalmitravel. Arkistoitu 17.10.2015. Viitattu 17.7.2011.
  21. ↑ Hyrske 1957, s. 115–.123
  22. ↑ Hyrske 1957, s. 89
  23. ↑ Hyrske 1957, s. 108–110
  24. ↑ a b Anttinen 1927
  25. ↑ Rosendal IV, s. 295–297.
  26. ↑ Hyrske 1957, s. 148.
  27. ↑ Hyrske 1957, s. 142–157.
  28. ↑ Rosendal II, s. 31-32.
  29. ↑ a b Tiililä 1961, s. 394.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Johan_Fredrik_Bergh&oldid=21473604”