Sallansuu
Sallansuu (ven. Саллансуу; myöh. Куолоярви, Kuolojärvi) oli Sallan kylä sijaiten Sallajoen suussa eli kohdassa, jossa Sallajoki laskee Kuolajokeen.[1] Kuolajärven kappeliseurakunnan (sittemmin itsenäistynyt ja vuodesta 1936 Sallan seurakunta[2]) oma kirkkorakennus valmistui vuonna 1838 Sallansuun kylään, joka tuli toimimaan kirkonkylänä ja kuntakeskuksena.[1]
Nykyään Venäjällä, Murmanskin alueen Kantalahden piirin länsiosassa Alakurtin maalaiskunnassa, Suomen ja Venäjän rajasta noin 10 kilometriä itään sijaitseva kylän alue on asumaton.[3]
Historiaa
muokkaaSallansuun kylä tuhoutui täydellisesti toisessa maailmansodassa. Alue kuului Sallan silloiseen itäpuoliskoon, joka Suomen oli luovutettava Neuvostoliitolle 1940-luvulla.[4] Uudeksi kirkonkyläksi ja kuntakeskukseksi tuli siihenastinen Märkäjärven kylä, nykyinen Sallan kirkonkylä.[1]
Hautausmaat
muokkaaSallan ensimmäisen kirkon raunioiden äärellä on suomalaisten hautausmaa, jolla on muistomerkki Suomen sisällissodassa kaatuneille. Lisäksi alueella on Ensio Seppäsen suunnittelema ja veistämä, vuonna 1996 paljastettu muistomerkki talvi- ja jatkosodassa kaatuneille noin 220 sallalaiselle sankarivainajalle.[5]
Neuvostoliiton asevoimien sotilaiden hautausmaassa on noin 1 000 kaatunutta.[6]
Saksan asevoimien noin 3 200 kaatuneen sotilaan hautausmaa on perustettu vuonna 1941.[7]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Elo, Tiina & Seppälä, Sirkka-Liisa: Raivaajien ja rakentajien Salla. Sallan kulttuuriympäristöohjelma. (Suomen ympäristö 31 / 2012) Ympäristöministeriö ja Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 2012. ISBN 978-952-11-4066-2 (pdf). Lataussivun osoite (pdf) (viitattu 1.11.2019).
- ↑ Suomen sukututkimusseura, Seurakunnat: Salla
- ↑ LINGVARIUM project: База данных "Этно-языковой состав населённых пунктов России" (venäjäksi)
- ↑ Salla, Info: Sallan kylät
- ↑ Suomen sotahistoriallinen seura, Sotahistorialliset kohteet, Venäjä: Vanha Salla kirkkomaa
- ↑ Suomen sotahistoriallinen seura, Sotahistorialliset kohteet, Venäjä: Venäläisten kenttähautausmaa Salla
- ↑ Suomen sotahistoriallinen seura, Sotahistorialliset kohteet, Venäjä: Saksalainen kenttähautausmaa Salla
Alakurtti | Korja | Kuolajärvi | Lampela | Sallansuu (kirkonkylä)| Sovajärvi | Tuutijärvi | Vuorijärvi | Yläkurtti |