Suomen lähetyskunta

Suomen suuriruhtinaskunnan lähetyskunta Venäjälle 1808–1809
Suomen Senaatin ensimmäinen puheenjohtaja eli kenraalikuvernööri, vapaaherra Göran Magnus Sprengtporten.
Lähetyskunnan puheenjohtaja Carl Erik Mannerheim. Mannerheimistä tuli helmikuussa 1809 Porvoon valtiopäivien jäsen ja hän toimi Suomen suuriruhtinaskunnan hallituskonseljissa talousosaston jäsenenä ja kansliatoimituskunnan päällikkönä aina vuoteen 1816. Hän toimi Turun ja Porin läänin maaherrana 1816–1826.
Lähetyskunnan koollekutsuja Kreivi Friedrich Wilhelm von Buxhoevden oli venäläinen kenraali ja venäläisten joukkojen ylipäällikkö Suomen sodassa.
Venäläisten joukkojen ylipäällikön kreivi von Buxhoevdenin paroni C.E. Mannerheimille 14.9.1808 myöntämä passi merkintöineen.

Suomen lähetyskunta (myös Suomen deputaatio) tarkoittaa Suomesta Pietariin 1808–1809 lähtenyttä säätyjä ja maakuntia edustanutta joukkoa, joka keskusteli ja neuvotteli keisari Aleksanteri I:n kanssa Suomea koskevista asioista ja osoitti keisarille alamaisuutta.

Entisten Ruotsin kahdeksan suomalaisen maakunnan ja Venäjän keisarikunnan välinen tilanne vakiinnutettiin lähettämällä Suomesta kaikkia neljää säätyä edustanut lähetyskunta. Uudet alamaiset kävivät kumartamassa Venäjän valtaistuinta 30. marraskuuta 1808 C. E. Mannerheimin johtaman lähetystön muodossa. He tapasivat Aleksanteri I:n ja suomalaiset vakuuttivat uskollisuutta uudelle hallitsijalle. Keisari lupasi säilyttää aiemmat Suomessa voimassa olleet Ruotsin vallan aikaiset lait ja kirkon. Aleksanteri I teki lähetyskunnan kanssa sopimuksen, joka vastasi Viron ja Liivinmaan kaupunkien sekä aateliston kanssa vuonna 1710 tehtyjä kapitulaatiosopimuksia.

Lähetyskunnan lähettäminen herätti Suomessa aluksi paheksuntaa. Jouduttiin antamaan ilmoitus, ettei valtuuskunta voinut korvata säätyvaltiopäiviä, ja lähetyskunta myös kieltäytyi esiintymästä valtiopäivien valtuuksin. Tämän vuoksi suomalaislähetystöllä ei ollut maapäivien päätösvaltaa, mutta se oli laatinut 15 kohdan esityslistan, johon keisari merkitsi myönteisen päätöksensä. Listaan sisältyi vähäpätöisiäkin asioita, mutta siihen oli myös merkitty kaikki Suomea olennaisesti koskevat asiat kuten: ”Yleinen turvallisuus, lait ja oikeuksien säilyttäminen ja hallituskomitean asettaminen”, jossa kenraalikuvernööri tuli komitean (myöh. Suomen senaatin) puheenjohtajaksi. Ensimmäiseksi hallituskomitean puheenjohtaksi valittiin vapaaherra Georg Magnus Sprengtporten.

Matkan vaiheetMuokkaa

Heinäkuussa 1808 eteläisen Suomen vallanneen Venäjän armeijan komentaja kenraali Friedrich Wilhelm von Buxhoevden lähetti neljän vallatun läänin maaherroille käskyn valita jäsenet Pietariin lähtevään lähetyskuntaan, jonka tehtävänä on esittää maan tarpeet keisari Aleksanteri I:lle. Kustakin läänistä tuli valita yksi aatelismies, yksi porvari ja yksi talonpoika. Turun ja Porvoon hiippakunnista valittiin molemmista yksi edustaja. Myöhemmin ylipäällikkö antoi yksittäisille kaupungeille oikeuden omaan edustajaan, kun Turun akatemia, hovioikeus ja Porvoon lukio olivat saaneet luvan lähettää omat edustajansa. Pohjois-Suomessa käynnissä olevasta sodasta huolimatta vaaleja ei kuitenkaan lykätty rauhantekoon asti. Lähetyskunta jäi siten edustamaan ainoastaan venäläisten hallussa olevia läänejä eli Uudenmaan ja Hämeen lääniä, Turun ja Porin lääniä, Kymenkartanon lääniä sekä Vaasan lääniä.

Balttilais-saksalainen von Buxhoevden oli määrännyt lähetystöön ylimääräiseksi edustajaksi venäläisille myötämielisen E. G. von Willebrandin, jota hän kaavaili puheenjohtajaksi lähetyskuntaan. Huonon ranskan taitonsa vuoksi von Willebrand ei kuitenkaan ollut hovikelpoinen. Valinta osui siten C. E. Mannerheimiin, joka osoittautuikin tehokkaaksi neuvottelijaksi. Ruotsalaisten Oravaisissa 14.9.1808 kärsimän tappion jälkeen von Buxhoevden määräsi lähetyskunnan saapumaan Pietariin.

Lähetyskunnan matka Suomesta Pietariin alkoi 22. lokakuuta 1808 ja lähetyskunta oli perillä Pietarissa lokakuun 25. päivä. Lähetyskunnan jäsenet kokoontuivat Pietarissa ensimmäistä kertaa 12. marraskuuta 1808. Pietariin matkustaneeseen lähetyskuntaan kuului 22 henkeä: neljä aatelista, neljä pappia, kuusi porvaria ja viisi talonpoikaa sekä kaksi henkilöä Turun akatemiasta ja yksi hovioikeuden edustaja.

Pietarissa lähetyskunnan jäsenet saivat tutustua muutaman kuukauden ajan hovin edustajan kanssa siihen kaikkeen hyvään ja Ruotsia parempaan, johon yhteys Venäjän kanssa tulisi johtamaan. Kullekin annettiin 10 ruplaa tuhlattavaksi seurapiireissä. Lähetystö oleskeli Pietarissa lokakuusta 1808 tammikuuhun 1809. Lähetyskunnan jäsenten oppaana toimi valtioneuvos Achloppkoff, joka keisarin määräyksestä esitteli julkisia rakennuksia.

Venäläisen valloituskäytännön mukaisesti tehtitin ns. kapitulaatiosopimus, jossa valloitetun alueen edustajat tunnustavat uuden hallitsijansa ja tämä puolestaan lupaa taata valloitetun alueen lait ja etuoikeudet.

Lähetyskunnan jäsenille järjestettiin tapaaminen keisarin kanssa. Erityistä mielenkiintoa herätti tutustuminen keisarinna Elisabetiin, jonka sisar oli Kustaa IV Adolfin puoliso eli suomalaisten entinen kuningatar Fredrika Dorotea.

Lähetyskunnan palattua järjestettiin Porvoon valtiopäivät Aleksanteri I:n määräyksestä 28. maaliskuuta 1809. Suomen sota oli tuolloin vielä käynnissä, mutta Venäjän osalta sota oli voitettu. Suomalaiset historiantutkijat ovat esittäneet erilaisia tulkintoja, olivatko Porvoossa Suomen historian ensimmäiset säätyvaltiopäivät vai perinteiset maapäivät, joiden kautta Ruotsin entiset kahdeksan maakuntaa siirrettiin Venäjän keisarin valtaan. Myöhemmin 1800-luvulla syntyneen suomalaisen perustuslaillisen tulkinnan mukaan Porvoon valtiopäivillä perustettiin Suomen suuriruhtinaskunta.

Haminan rauha solmittiin Porvoon maapäivien jälkeisen autonomisen tunnustuksen jälkeen, kun Suomi siirtyi Venäjän alaiseksi itsehallinnolliseksi suurruhtinakunnaksi. Rauha päätti 1808 alkaneen Suomen sodan.

Jäsenten palkitseminenMuokkaa

Ensimmäiseksi palkittiin Suomen lähetyskunnan jäsenet. Aatelissäädyssä palkittiin E. G. von Willebrand Pyhän Annan I luokan kunniamerkillä. Professori G. E. von Haartman palkittiin Pyhän Vladimirin IV luokan kunniamerkillä ja briljanttisella kantasormuksella liuskojen kanssa, kuten muutkin pappissäädyn edustajat. Porvarissäädyn edustajat saivat suuret lähetyskunnan mitalit sinisillä nauhoilla sekä briljanttiset kantasormukset. Talonpoikaissäädyn edustajat saivat pienempää kokoa olevat lähetyskunnan mitalit, jossa oli aleksandrovilainen nauha, sekä 500 ruplaa rahaa.

Aatelis- ja pappissäädyn edustajat palkittiin jälkikäteen venäläisillä kunniamerkeillä. Porvarissäädyn kuusi ja talonpoikien viisi edustajaa saivat keisarin vastaanottoa edeltävänä päivänä kultaisen kaulassa kannettavan mitalin. Porvarien mitali painoi 20 dukaattia (70 g) ja sen nauha oli vaaleansininen. Talonpoikien mitali painoi 10 dukaattia (35g) ja sillä oli punainen nauha. Värit vastasivat korkea-arvoisten Pyhän Andreaksen ja Pyhän Aleksanteri Nevskin ritarikuntien nauhavärejä.

Lähetyskunnan jäsenetMuokkaa

AatelisetMuokkaa
  1. Carl Erik Mannerheim (puheenjohtaja)
  2. Ernst Gustaf von Willebrand (kenraali)
  3. Peter Kristian Silfversköld (sotaneuvos)
  4. Karl Fredrik Rotkirch (toimitussihteeri)
Papiston edustajat Turun ja Porvoon hiippakunnistaMuokkaa
  1. Fredrik Lebell
  2. Ivar Wallenius
  3. Nils Johansson Aejmelaeus
  4. Gustaf Gadolin
PorvaritMuokkaa
  1. Johan Henrik Linderth (kauppias)
  2. Jean Gabriel Tjaeder (kauppias)
  3. Eric Borgström (myöh. Solitander) (kauppaneuvos ja varapormestari)
  4. Jonas Carlstedt (pormestari)
  5. Carl Magnus Engman (raatimies)
  6. Kristian Trapp (kauppias ja poliitikko)
TalonpojatMuokkaa
  1. Petter (Pehr) Klockars (lautamies)
  2. Bengt (Pentti) Laurikainen (lautamies)
  3. Kustaa Caven (lautamies)
  4. Jahvetti Kaitala (rälssitalonpoika)
  5. Matti Pikkarainen, Oululainen talonpoika ja valtiopäivämies Norrköpingissä v. 1800.
Turun yliopiston sekä Porvoon kymnaasilukion edustajatMuokkaa
  1. Gabriel Erik von Haartman (Turun akatemian rehtori)
  2. Adolf Tandefelt (poliitikko)
Turun hovioikeuden edustajaMuokkaa
  1. Robert Henrik Rehbinder (kreivi ja tuomari)

LähteetMuokkaa