Pyhän Vladimirin ritarikunta

Pyhän Vladimirin ritarikunta (ven. Орден Святого Владимира) oli venäläinen kunniamerkkejä myöntävä ritarikunta, jonka keisarinna Katariina II perusti vuonna 1782 apostolien vertaisena pidetyn ruhtinas Vladimir Suuren muistoksi. Samalla perustettiin myös ritarikunnan neuvosto. Ritarikunnan kunniamerkit jaettiin neljään luokkaan, ja ne määrättiin aina kannettavaksi. Myöhemmin keisari Nikolai I vahvisti ritarikunnalle uuden ohjesäännön.

Vladimirin rintamerkki

Ritarikunnan nauha.

Pyhän Vladimirin ritarikunnan rintatähti.

Ensimmäisen luokan ristejä myönsi vain keisari. Siihen kuului ristin lisäksi leveä oikean olkapään yli kulkeva punamusta nauha sekä rintatähti. Toisen luokan risti oli hieman pienempi, mutta sitä kannettiin kaulassa ja siihen kuului myös rintatähti. Myös kolmannen luokan risti kannettiin kaulassa, mutta se oli pienempi eikä siihen kuulunut rintatähteä. Neljännen luokan ristiä kannettiin rinnassa, ja se oli rinnassa kannettavista merkeistä korkein lukuun ottamatta Pyhän Yrjön ritarikunnan neljättä luokkaa, joka oli muista kunniamerkeistä riippumaton.

Kaikki ristit olivat kultapohjaisia ja päällystetyt molemmilta puolilta punaisella emalilla. Aleksanteri II:n aikana valmistettiin jonkin aikaa myös mustalla emalilla varustettuja kunniamerkkejä, mutta ne ovat harvinaisempia.

I ja II luokan rintatähdet olivat hopeaa, osin kullattuja, ja niissä oli keskusmedaljongin ympärillä teksti: ”Hyöty Kunnia ja Maine” sekä keskellä kirjaimet C.P.K.B. (Pyhä Apostolinvertainen Ruhtinas Vladimir).

Neljännen luokan ristikin oli varsin korkea kunnianosoitus. Sen saattoi saada upseeri, joka oli palvellut upseerinarvoisena 25 tai 35 vuotta ja saanut vähintään everstiluutnantin arvon. Sellainen myönnettiin myös kaikille kenraaleille, jotka olivat uransa aikana osallistuneet vähintään yhteen taisteluun. Edelleen myönnettiin neljännen luokan risti kaikille kenraaleille, jotka olivat osallistuneet vähintään yhteen taisteluun uransa aikana. Lisäksi risti voitiin myöntää vähintään 35 vuotta siviilivirassa toimineelle henkilölle. Ennen kuin sääntöjä 1900-luvun alussa hieman muutettiin, ritarikunnan neljännen luokan ristin saaja sai samalla aina myös perinnöllisen aatelisarvon. Neljännen luokan risti voitiin myöntää myös miekkojen kera, missä tapauksessa siihen liittyvä nauha varustettiin ruusukkeilla.

Esimerkiksi Gustaf Mannerheim sai IV luokan Vladimirin ristin miekkojen kera toimiessaan everstinä Japanin ja Venäjän sodassa. Vuonna 1909 hän sai kolmannen luokan ristin ja vuonna 1914, kenraalimajuriksi ylennettynä, siihen liittyvät miekat. Vuonna 1916 hänelle myönnettiin vielä Pyhän Vladimirin ritarikunnan II luokan risti miekoin ja rintatähdin, ja se oli korkein hänelle Venäjän vallan aikana myönnetyistä kunniamerkeistä.

Eri luokkien kunniamerkit kantajansa yllä. Vasemmalta oikealle: IV, III, II ja I luokan ristit.

Lähteet

• Vladimir Eskoff.net, viitattu 12.7.2019

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pyhän Vladimirin ritarikunta Wikimedia Commonsissa