Raja

maantieteellisiä alueita erottava linja
Tämä artikkeli käsittelee alueita erottavaa linjaa. Sanan muista merkityksistä katso täsmennyssivu.

Raja tarkoittaa oikeustieteellisenä käsitteenä linjaa, joka erottaa toisistaan erilaiset hallinnolliset tai omistusoikeuteen perustuvat maa- tai vesialueet, kuten valtiot, osavaltiot, kunnat, äänestysalueet ja kiinteistöt. Raja voidaan merkitä viivana karttaan ja rajamerkkeinä maastoon.[1][2][3]

Suomen ja Venäjän rajapyykit maiden välisellä rajalla Suomen itäisimmässä pisteessä nimettömässä saaressa Ilomantsin Virmajärvellä.

Rajat ovat keinotekoisia, mutta ne voivat olla luonnollisia tai poliittisia. Luonnolliset rajat perustuvat luonnon piirteisiin, ja ne kulkevat esimerkiksi jokien, järvien, merien tai vuoristojen kautta, tai kahden erityyppisen alueen välissä. Poliittiset rajat vedetään luonnonmuodoista välittämättä, ja joskus ne voidaan nähdä vain viivoina kartalla.

Hallinnollisten rajojen avulla kansat ja ihmiset rajataan saman hallinnon alle. Maailma koostuu nykyisin itsenäisistä valtioista, joilla on ulkorajat. Valtionrajat eivät ole vakaita, vaan ne ovat historian aikana muuttuneet hyvin usein yhteisillä sopimuksilla tai väkisin. Nykyaikana valtionrajojen merkitys on vähentynyt aiemmasta.[3]

Rajanveto voi aiheuttaa etnisiä konflikteja silloin, kun raja jakaa jonkin ryhmän kahteen valtioon, tai kun raja sulkee sisäänsä useita etnisiä ryhmiä.[3]

Poliittinen rajaMuokkaa

 
Afrikkalaisella Malilla on geometrisiä rajoja, jotka on vedetty suorina viivoina Saharan poikki pinnanmuodoista välittämättä.

Poliittinen raja ei välttämättä noudata maaston luonnollisia piirteitä. Geometriset poliittiset rajat on vedetty suorina linjoina tai kaarina.[4]

Luonnollinen rajaMuokkaa

Luonnollinen raja noudattaa maaston luonnollisia piirteitä. Yhdentyyppisiä luonnollisia rajoja ovat joen, järven tai vuoriketjun mukaiset rajat. Tällainen luonnollinen raja on sikäli looginen valinta rajaksi, että se erottuu maastosta selkeästi ja toimii usein ihmisten liikkumisen ja vuorovaikutuksen esteenä.[4]

Toisentyyppinen luonnollinen raja erottaa kahta erilaista luonnon aluetta kuten pinnanmuotoa, ilmastoa, kasvillisuusvyöhykettä tai ekosysteemiä. Tällainen raja on usein luonnossa vaikeasti havaittava vaiheittainen siirtymävyöhyke, kuten tasangon nouseminen vuoristoksi.[4]

Rajat kulkevat joskus luonnollisen harvaan asutetun rajaseudun poikki, kuten autiomaassa, suolla, metsässä, vuoristossa tai merellä.[4]

 
Etelä-Amerikan länsirannikolla sijaitsevan Chilen kaikki rajat ovat luonnollisia.

Chile on eräs esimerkki valtiosta, joka syntyi luonnollisten rajojen sisään. Sen länsipuolella on Tyynimeri, idässä korkea Andien vuoristo, pohjoisessa Atacaman aavikko ja etelässä kylmiä seutuja.[4]

Valtiot ovat historian aikana usein vetäneet rajansa luonnolisiin luonnonesteisiin, jotta niitä olisi helppo puolustaa. Tämä tarve on nykyaikana vähentynyt sotateknologian kehityksen vuoksi. Ainoastaan karut ja korkeat vuoristoseudut toimivat enää tehokkaana esteenä. Luonnolliset rajat ovat kuitenkin säilyneet historiallisista syistä, ja niistä on edelleen hyötyä salakuljetuksen ja laittoman maahanmuuton hillitsemisessä.[4]

Luonnollinen rajalinja merkitään avomaalla usein pylväin, kivin tai sementistä tehdyin merkein. Suurella järvellä raja voidaan merkitä kelluvin poijuin, mutta pienillä järvillä ja joilla rajaa ei yleensä merkitä.[4]

Jokirajoja on maailman valtionrajoista 23 prosenttia, osavaltion- ja maakuntarajoista 17 prosenttia ja kuntarajoista 12 prosenttia. Jokirajojen yleisyys korreloi alueen siirtomaahistorian kanssa: Etelä-Amerikan valtionrajoista jokirajoja on lähes puolet mutta Aasian valtionrajoista vain 16 prosenttia.[5] Useimmat jokirajat kulkevat keskellä virtaa, mutta jotkin toisella rannalla. Sama pätee järvirajoihin, kuten Yhdysvaltain ja Kanadan välisten järvien kautta kulkevaan valtionrajaan. Jokirajojen ongelma on se, että joet vaihtavat joskus uomaansa. Tämä on aiheuttanut ongelmia rajanvetoon esimerkiksi Yhdysvaltain osavaltiorajoja muodostavalla Mississippijoella sekä Rio Grandella Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla, mutta myös monessa muussakin paikassa eri puolilla maailmaa.[4]

Vuoristorajat vedetään joskus korkeimpien huippujen kautta, joskus valuma-alueen rajojen mukaisesti ja joskus laaksonpohjien kautta. Tällaiset rajat ovat joskus jakaneet yhden kansan kahdelle puolen rajaa, kuten Tirolin saksankielisen väestön ensimmäisen maailmansodan jälkeen sekä Karpaattien asukkaat Puolan ja Tšekkoslovakian välille. Argentiinan ja Chilen kiistely vuoristorajoistaan johti maat sodan partaalle 1800-luvulla.[4]

Valtamerien omistukseen alettiin kiinnittää huomiota 1600-luvulla valtameripurjehduksen kehittymisen seurauksena. Britannia määritteli omat aluevetensä vuonna 1672 tykinkantaman päähän eli noin 5,6 kilometrin tai kolmen merimailin päähän. Hollannin korkein oikeus määräsi vuonna 1703 tämän etäisyyden kaikkien aluevesien rajaksi. Kansainliitto virallisti kolmen merimailin rajan vuonna 1930. Yhdistyneet kansakunnat laajensi vuonna 1982 rannikkovaltioiden aluevesirajoja 12 merimailin eli 22 kilometrin laajuisiksi. Jotkin valtiot, kuten Peru, Ecuador, Somalia ja Filippiinit, vaativat siitä huolimatta itselleen jopa 200 merimailin aluevesirajoja.[4]

RajaesteetMuokkaa

Pääartikkeli: Rajaeste
 
Meksikon ja Yhdysvaltain raja-aidan pää Tyynenmeren rannikolla.

Valtionrajalle on usein pystytetty rajaeste, kuten aita tai tarkastuspiste. Ystävällismielisten naapurivaltioiden rajoilla ei joskus ole minkäänlaisia esteitä, jos kumpikaan ei pidä rajanylittäjiä uhkana itselleen. Jotkin poliittiset rajat eivät näy maastossa millään tavalla, vaan ne ovat vain viivoja kartalla. Tällainen on esimerkiksi Yhdysvaltain ja Kanadan välinen raja.[3] Rajanylityspaikka voi olla merkitty kyltillä.

LähteetMuokkaa

  • Crooker, Richard A. & Wilson, Amy ym. (toim. McColl, R. W.): Encyclopedia of World Geography. Facts on File, 2005. ISBN 0-8160-5786-9.

ViitteetMuokkaa

  1. "Raja", Facta 2001, osa 13, palstat 471–472. WSOY 1981 ISBN 951-0-34-2
  2. Kielitoimiston sanakirjan verkkoversio: raja. (Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja, 35.) Kotimaisten kielten keskus.
  3. a b c d Wilson 2005, s. 109–111.
  4. a b c d e f g h i j Crooker 2005, s. 105–109.
  5. When Rivers are Borders Earth Observatory. 2020. Nasa. Viitattu 9.1.2021.

Aiheesta muuallaMuokkaa