Suomen ja Venäjän raja

Suomen ja Venäjän rajan virallinen pituus on 1 343,6 kilometriä, josta maarajaa on 1 289,6 km. Maaraja jakautuu vielä niin, että sen pituus on maalla 1 080,3 ja järvillä 125,7 km sekä joissa ja puroissa 83,6 km. Suomenlahdella rajan pituus on 54 km, josta 0,3 km kulkee saarilla.[1] Edellisestä mittauksesta raja piteni noin 20 kilometriä.[2] Rajankäynti tehtiin vuosina 2007–2016, ja se tuli asetuksella voimaan vuonna 2018.[3]

Norjan, Suomen ja Venäjän rajapyykki Muotkavaaralla.
Rajavyöhykkeestä varoittavat kyltit Kuusamon Paljakassa.
Rajan itäisin kohta saaressa Virmajärvellä. Suomen sinivalkoinen ja Venäjän punavihreä rajapylväs.

Rajan kulkuMuokkaa

Pohjoisessa Suomen ja Venäjän raja alkaa Norjan rajalta Muotkavaaralta. Raja ylittää Paatsjoen alkupään lähellä Inarijärveä, kulkee jonkin matkaa itään Paatsjoen eteläpuolella ja kääntyy sitten pääasiassa etelään. Rajan itäisin piste on Ilomantsilla Virmajärvessä. Virmajärven jälkeen raja kääntyy etelälounaaseen. Maaraja päättyy Virolahden rantaan. Meriraja jatkuu Suomenlahdella Kotkan Haapasaaren kaakkoispuolelle pisteeseen, jossa maiden aluevesirajat erkanevat.[4] Merirajan päätepiste on rajamerkki numero 16, joka sijaitsee 7,4 kilometriä eteläkaakkoon Eteläkarin kaakkoispäästä.[5]

Raja kulkee pääasiassa kuivalla maalla suorin linjoin rajamerkistä toiseen. Rajamerkkejä ovat ”puiset pylväät, puupaalut, puu- ja kivipyykit, linjataulut, betonimerkit ja viitat sekä rajaviivalle pystytetyt kolmiomittaus- ja muut merkit, jotka täyttävät rajamerkkien tehtävät”. Rajajoissa ja -puroissa raja kulkee sopimuksen mukaan ”päähaaran keskellä”.[6]

Rajaa on aidattu matalilla piikkilanka-aidoilla. Kriittisille alueille suunnitellaan tehokkaampia raja-aitoja, kun asia tuli ajankohtaiseksi Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2022.[7]

RajavyöhykeMuokkaa

Rajan molemmin puolin on rajavyöhyke, jolla oleskelu on luvanvaraista. Suomen puolella rajavyöhyke on paikoin vain noin sata metriä ja leveimmillään kolme kilometriä (merellä leveimmillään neljä kilometriä). Vyöhyke on merkitty maastoon keltaisin tauluin, puihin maalatuin keltaisin renkain ja muovinauhoin, ja vesistössä keltaisin poijuin, viitoin ja tauluin.[8][9] Virmajärvellä rajavyöhyke on rajattu niin, että järven rannassa voi vierailla katsomassa Suomen ja Euroopan unionin manneralueen itäisintä pistettä.[10][11]

LiikenneMuokkaa

Rajan ylitys on sallittu ainoastaan vahvistettujen rajanylityspaikkojen kautta.[12] Maanteiden lisäksi rajan ylittää rautatie Vainikkalassa, Imatralla, Niiralassa ja Vartiuksessa.

Rajan ylittävä liikenne on nykyisin vilkasta. Itärajan ylittää yli kymmenen miljoonaa matkustajaa vuodessa.[13] Rekkaliikenne on ajoittain ruuhkautunut: vuonna 2008 rekkajonot Vaalimaan raja-asemalle Suomen puolella venyivät ajoittain yli 50 kilometrin pituisiksi.[14][15]

Venäjän Suomea vastaan olevan osan aika on tunnin edellä Suomen aikaa, mutta Suomi käyttää kesäaikaa ja Venäjä ei, joten Suomen kesäaikaa käytettäessä rajan yli mentäessä ei tarvitse siirtää kelloa.

HistoriaMuokkaa

Pääartikkeli: Suomen rajamuutokset

Nykyinen raja periytyy useista eri sopimuksista eri aikakausilta. Vanhimmat yhä voimassa olevat rajaosuudet ovat peräisin Ruotsin ja Venäjän rajasta Kainuussa (Täyssinän rauha vuonna 1595) ja Ilomantsissa Virmajärveltä pohjoiseen (Stolbovan rauha vuonna 1617).[16][10]

Suomen siirtyessä osaksi Venäjää Haminan rauhassa vuonna 1809 raja jäi voimaan Suomen suuriruhtinaskunnan ja muun Venäjän rajana. Autonomian aikana tehtiin rajajärjestelyjä vuosina 1812, 1833, 1842 ja 1866. Vuoden 1833 rajanjärjestelyn mukaan raja kohtaa Norjan rajan ”Mutkavaaralla” (Muotkavaaralla), jossa näiden valtioiden rajapyykki nykyäänkin sijaitsee.[17]

Suomen itsenäistyttyä rajasta tuli jälleen itsenäisten valtioiden raja. Tarton rauhassa vuonna 1920 siirrettiin Petsamo osaksi Suomea. Rajan itäpuolinen valtio vaihtui Neuvostoliitoksi vuonna 1922.

Moskovan rauhassa vuonna 1940 Suomi luovutti Neuvostoliitolle alueita Karjalassa, Suomenlahden ulkosaaret, Sallan–Kuusamon alueen ja osan Petsamoa. Rauhansopimuksessa uusi raja määritettiin ylimalkaisesti ja liitekartan paksu tussiviiva kulki muun muassa Enson ylitse. Rajan tarkemman kulun määräsi sekakomitea, jossa kiistojen jälkeen Enson ja Värtsilän tehdasalueet jäivät Neuvostoliitolle.[18][19] Moskovan välirauhassa vuonna 1944 Suomi luovutti vielä koko Petsamon ja vuonna 1947 erillisellä sopimuksella kiilamaisen Jäniskosken–Niskakosken alueen.[20][21]

Neuvostoliiton lakatessa vuonna 1991 rajan itäpuolinen valtio vaihtui jälleen Venäjäksi.

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Rajankuvaus, s. 2
  2. Huhtanen, Jarmo: Suomen itäraja piteni yllättäen 20 kilometriä 6.6.2018. Helsingin Sanomat. ,
  3. Suomen valtakunnanrajat Maanmittauslaitos.
  4. Kansalaisen Karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 6.12.2012.
  5. Rajankuvaus, s. 228
  6. SOPIMUS Suomen Tasavallan Hallituksen ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton Hallituksen kesken Suomen ja Neuvostoliiton välisellä valtakunnan rajalla noudatettavasta järjestyksestä ja rajatapahtumain selvittämisjärjestyksestä finlex.fi. 23.6.1960. Viitattu 6.12.2012.
  7. Korpela, Helena: MTV Uutiset: Itärajalle kaavaillaan tehokkaampia raja-aitoja, poliittista päätöstä ei ole vielä tehty 30.4.2022. Yle.
  8. Ilpo Lehtinen: Itärajan aita on rakennettu pidättelemään kotieläimiä. Etelä-Saimaa, 25.10.2009. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.12.2012. [vanhentunut linkki]
  9. Rajavyöhyke 2012. Rajavartiolaitos. Arkistoitu 24.7.2018. Viitattu 6.12.2012.
  10. a b Viitanen, Heikki: Retkikohteeksi Suomen itäisin piste (s. 48–49) 2019. Rajamme Vartijat 2/2019.
  11. Kansalaisen karttapaikka : Itäpiste Maanmittauslaitos.
  12. Rajanylitys 2012. Rajavartiolaitos. Arkistoitu 23.7.2013. Viitattu 6.12.2012.
  13. Rajoilla vilkas liikenne - Rajanylittäjiä jo reilut 10 miljoonaa Aamulehti.fi. 18.1.2012. Arkistoitu 20.1.2012. Viitattu 6.12.2012.
  14. Itärajan rekkajono venyi 50 kilometriin Keskisuomalaisen verkkolehti. 13.9.2008. Viitattu 6.12.2012. [vanhentunut linkki]
  15. Tieliikenne Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla 2000-2012 rajaliikenne.fi. Arkistoitu 29.10.2012. Viitattu 6.12.2012.
  16. Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY (Täyssinän rauhan rajakivet) 22.12.2009. Museovirasto. Viitattu 6.12.2012.
  17. Tätilä, Pekka: Suomen ja Norjan välisen valtakunnanrajan rajankäynti, PDF. Maankäyttö, 2003, nro 3, s. 32–34. Arkistoitu. Viitattu 6.12.2012.
  18. Rauhansopimus Suomen Tasavallan ja Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton välillä finlex.fi. 12.3.1940. Viitattu 6.12.2012.
  19. Timo Pulkkinen: Missä se raja kulkee? Moskovan rauhansopimuksen rajojen synty ja seuraukset (Pro gradu -tutkielma) 2008. Joensuun yliopisto. Viitattu 6.12.2012.
  20. Välirauhasopimus toiselta puolen Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton ja Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistyneen Kuningaskunnan sekä toiselta puolen Suomen välillä heninen.net. 19.9.1944. Viitattu 6.12.2012.
  21. Sopimus Suomen Tasavallan ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton kesken Suomen Tasavaltaan kuuluvan Jäniskosken vesivoimalaitoksen ja Niskakosken säännöstelypadon alueen liittämisestä Neuvostoliiton alueeseen finlex.fi. 3.2.1947. Viitattu 6.12.2012.

Aiheesta muuallaMuokkaa