Paatsjoki

Inarijärven laskujoki

Paatsjoki[2] (norj. Pasvikelva, inarinsaameksi Paččvei, pohjoissaameksi Báhčeveaijohka, ven. Паз tai Патсойоки) on Paatsjoen vesistön Inarijärven Barentsinmereen laskeva laskujoki, joka virtaa Suomen, Venäjän ja Norjan alueilla. Joki on 145 kilometrin pituinen. Se alkaa Inarin kunnan Nellimin läheltä, virtaa vuonna 1947 Neuvostoliitolle myydyn Jäniskosken alueen läpi ja sen jälkeen 112 kilometrin matkan Norjan ja Venäjän rajajokena. Boris Glebin (Kolttakönkään) kohdalla joki on lyhyen matkan taas kokonaan Venäjän alueella, ja aivan alajuoksullaan Norjan alueella, jossa se laskee Varanginvuonon sivuvuonoon Bøkfjordeniin Kirkkoniemen kaupungin lähellä Etelä-Varangin kunnassa.[3]

Paatsjoki
Pasvikelva
Paččvei
Báhčeveaijohka
Паз, Патсойоки
Jäniskoski Paatsjoen alajuoksulla Venäjän ja Norjan rajalla
Jäniskoski Paatsjoen alajuoksulla Venäjän ja Norjan rajalla
Alkulähde Inarijärvi
Laskupaikka Bøkfjorden, Varanginvuono, Barentsinmeri
69°42′28″N, 30°06′04″E
Maat Suomi, Venäjä ja Norja
Pituus 145 km
Alkulähteen korkeus 117–119 m
Valuma-alue 18403 [1] km²

Paatsjoki on valjastettu vesivoiman käyttöön venäläisten, norjalaisten ja suomalaisten yhteistyönä. Sen seitsemän voimalaitosta latvalta lukien ovat Kaitakosken, Jäniskosken, Rajakosken, Hevoskosken, Skogfossin, Melkefossin ja Boris Glebin voimalaitokset. Näistä Skogfoss ja Melkefoss ovat norjalaisia, muut venäläisiä. Kolme ylintä voimalaa ovat suomalaisten rakentamia. Osa voimaloista sijaitsee rajalinjan päällä.

Joen nimi muilla kielillä on norj. Pasvikelva, ven. Паз, Paz, tai Патсойоки, Patsojoki, pohjoissaameksi Báhčeveaijohka, koltansaameksi Paaččjokk ja kveeniksi Paatsjoki[4].

Vesivoimalaitoksia

muokkaa
nimi MW GWh/a m joki kunta yhtiö
Kaitakoski 11,2 69 Paatsjoki TGK-1
Jäniskoski 30,5 208 Paatsjoki TGK-1
Rajakoski 43,2 228 Paatsjoki TGK-1
Hevoskoski 47 215 Paatsjoki TGK-1
Skogfoss 60 258 Paatsjoki Pasvik Kraft
Melkefoss 26 129 Paatsjoki Pasvik Kraft
Boris Gleb 56 272 Paatsjoki TGK-1

Koskia

muokkaa
paikka pituus korkeus muuta paikka kunta yhtiö
Virtaniemi Inarijärvi Inari
Kaitakoski Paatsjoki Nikel
Jäniskoski Paatsjoki Nikel
Rajakoski 2 580 13,5 Paatsjoki
Nautsisuvanto Paatsjoki
Purnukoski 640 3,53 Paatsjoki
Hevoskoski 1 500 7,35 Paatsjoki
Höyhenjärvi Paatsjoki
Jordaninnivat Paatsjoki
Vouvatusjärvi 15 000 Kalkuoaivi, Kuuroaivi ja Kaskama Paatsjoki
Kattalombolo Paatsjoki
Vetokoski 630 3 890 Paatsjoki
Pitkäjärvi Paatsjoki
Menikka 630 11,8 Paatsjoki
Maitokoski 1 120 9,78 Paatsjoki
Salmijärvi 20 000 Salmijärvi Paatsjoki
Kuotsjärvi Paatsjoki
Saarikoski 380 3,71 Paatsjoki
Töllevinjärvi Paatsjoki
Jäniskoski 350 6,19 Paatsjoki
Kolttaköngäs 1 200 9,8 Paatsjoki
Varanginvuono Barentsinmeri Etelä-Varanki

Rajahistoriaa

muokkaa

Vuosina 1920–1944, jatkosodan päättäneeseen Moskovan välirauhaan asti, Paatsjoki oli osa Suomen Petsamon kunnan ja Norjan välistä rajaa. Välirauhassa Petsamo luovutettiin Neuvostoliitolle. Neuvostoliiton joukot kuitenkin miehittävät Itä-Inariakin vielä jonkin aikaa sopimuksen jälkeen. Kesällä 1945 Suomen ja Neuvostoliiton raja käytiin vanhalle Petsamon rajalle. Muotkavaarasta Korvatunturiin asti hakattiin kahdeksan metriä leveä raja-aukko. Perääntyvät saksalaiset olivat räjäyttäneet Suomen Kolosjoen nikkelisulattoa varten rakentaman Jäniskosken vesivoimalaitoksen hylyksi.[5] Viikko ennen helmikuussa 1947 Pariisin rauhansopimusta Suomi luovutti vielä erillisellä sopimuksella niin sanotun Jäniskosken–Niskakosken alueen Neuvostoliiton vaatimusten perusteella, 1,3 miljardin markan osahyvityksenä liittoutuneiden (käytännössä Neuvostoliiton) valvontakomission määräämistä noin kuuden miljardin markan nk. saksalaissaatavien korvaussummasta, joka oli riippumaton varsinaisista sotakorvauksista. Luovutettu alue käsitti Paatsjoen kylästä Rajakosken lähelle ulottuvan Inarin kunnan Paatsjoen alueen ja Inarin vesivoiman; siihen kuului 176 neliökilometriä maata, valtion varoin jälleenrakennettu Jäniskosken voimalaitos ja Niskakoskeen rakennettu säännöstelypato. Jäniskosken ja Niskakosken lisäksi luovutetulla alueella Paatsjoessa oli viisi muutakin koskea.[5]

Lähteet

muokkaa
  1. Ekholm, Matti: Suomen vesistöalueet. (Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja – Sarja A 126) Helsinki: Vesi ja Ympäristöhallitus, 1993. ISBN 951-47-6860-4.
  2. Kerkko Hakulinen ja Sirkka Paikkala: Pariisista Papukaijannokkaan, s. 139. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2013.
  3. Paatsjoen vesistöalue (71) Järvi-meriwiki. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 9.2.2023.
  4. http://faktaark.statkart.no/SSRFakta/faktaarkfraobjektid?enhet=300588 (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. a b Voitto Viinanen: Lapinkylistä kylmään sotaan. Mullistusten vuosisadat Inarissa ja Petsamossa (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

muokkaa