Virmajärvi
Virmajärvi (ven. Вирмаярви) on pieni järvi Suomen ja Venäjän rajalla. Suomelle kuuluvalta osaltaan se sijaitsee Ilomantsissa Pohjois-Karjalassa, Venäjälle kuuluvalta osaltaan Suojärven piirissä Karjalan tasavallassa. Järvi on osa Koitajoen valuma-aluetta.[2] Lähin suurempi kylä on Hattuvaara Ilomantsissa.
| Virmajärvi | |
|---|---|
 Suomen itäisin piste Virmajärvessä olevalla saarella. |
|
| Valtiot |
 Suomi,  Venäjä (Karjalan tasavalta) |
| Paikkakunta | Ilomantsi, Suojärven piiri |
| Koordinaatit | |
| Mittaustietoja | |
| Pinnankorkeus | 176 m[1] |
| Pituus | 1 km |
 Virmajärvi |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Virmajärvellä olevassa saaressa sijaitsee Suomen sekä Euroopan unionin manneralueen itäisin piste.[3] Sama saari oli Ruotsin ja Venäjän välisenä rajapaikkana jo Stolbovan rauhassa vuonna 1617, ja siitä pohjoiseen nykyinen valtakunnanraja on yhä vuonna 1621 määritetyllä paikalla.[4] Virmajärven kohdalla nykyinen raja ja aikaisempi, ennen talvisotaa voimassa ollut Tarton rauhan raja haarautuvat toisistaan.
Virmajärven rantaan on vuonna 1996 rakennettu itäpisteen katselupaikka, jonne johtaa tie Hattuvaarasta, matkaa on noin 19 kilometriä[5]. Tien loppuosa, polku katselupaikalle ja katselupaikka on erotettu pois rajavyöhykkeestä eikä rajatulla alueella liikkumiseen tarvita rajavyöhykelupaa[3]. Katselupaikalla käy vuosittain noin 2 500 vierailijaa[3].
Ennen vuotta 1996 itäpisteelle meno edellytti telekopion lähettämistä Pohjois-Karjalan rajavartiostolle ja myönteisen vastauksen saamista. Taistelijan talolla olivat tarvittavat yhteydet. Aikaisemmin Neuvostoliitto yleisesti suhtautui kriittisesti valokuvaamiseen rajavyöhykkeellä Suomestakin päin, minkä vuoksi myös Venäjän federaation tultua 1991 jälkee kysymykseen, suhtauduttiin asiaan Suomessa varovaisesti.
Lähteet muokkaa
- ↑ Maanmittauslaitoksen paikannimirekisteri, Maanmittauslaitos. Tieto on haettu Wikidatasta.
- ↑ Ekholm, Matti: Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja – Sarja A 126. Helsinki: Vesi ja Ympäristöhallitus, 1993. ISBN 951-47-6860-4.
- ↑ a b c Suomen itäisin piste Rajavartiolaitos. Arkistoitu 23.6.2019. Viitattu 13.10.2019.
- ↑ Koitajoen nähtävyydet ja historia Luontoon.fi. Metsähallitus. Viitattu 13.5.2009. [vanhentunut linkki]
- ↑ Vierailu EU:n mantereen itäisimmällä pisteellä (PDF) Rajavartiolaitos. Viitattu 18.12.2016. [vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla muokkaa
- Kokkonen, Jukka: Villiä itää, kesytöntä länttä – Ylä-Koitajoen alueen ja Ilomantsin historiaa. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 152. Helsinki: Metsähallitus, 2005. Julkaisun verkkoversio (PDF) (viitattu 12.5.2009).
- Itäpisteen katselupaikan kartta[vanhentunut linkki] (PDF)