Wikipedia

Pietari Suuri

Venäjän tsaari (1682–1721) ja ensimmäinen keisari (1721–1725)
16 muutosta tässä versiossa odottaa arviointia (ohje). Sivun vakaa versio on katsottu 20. tammikuuta 2025.

Pietari I Suuri (ven. Пётр I, Пётр Великий, Pjotr I, Pjotr Veliki; Pjotr Aleksejevitš Romanov, ven. Пётр Алексеевич Романов; 9. kesäkuuta (J: 30. toukokuuta) 1672 Moskova, Moskovan Venäjä – 8. helmikuuta (J: 28. tammikuuta) 1725 Pietari, Venäjän keisarikunta) oli Venäjän valtakunnan hallitsija vuosina 1682–1725, ensin tsaarina ja 2. marraskuuta 1721 alkaen Uudenkaupungin rauhan juhlistamiseksi Venäjän keisarikunnan keisarina (imperator).

Pietari Suuri
Tuntematon maalari, Jean-Marc Nattierin mukaan 1717, Eremitaašin taidemuseo, Pietari
Venäjän keisari
Valtakausi 2. marraskuuta 1721 – 8. helmikuuta 1725
Edeltäjä Pietari Suuri (tsaarina)
Seuraaja Katariina I
Venäjän tsaari
Valtakausi 7. toukokuuta 1682 – 2. marraskuuta 1721
Kruunajaiset 25. kesäkuuta 1682, Uspenskin katedraali, Moskovan Kreml
Edeltäjä Fjodor III
Seuraaja Pietari Suuri (keisarina)
Sijaishallitsija Sofia Aleksejevna (1682–1689)
Syntynyt Pjotr Aleksejevitš Romanov
9. kesäkuuta (J: 30. toukokuuta) 1672
Terem-palatsi, Moskovan Kreml, Moskovan Venäjä
Kuollut 8. helmikuuta (J: 28. tammikuuta) 1725 (52 vuotta)
Talvipalatsi, Pietari, Venäjän keisarikunta
Hautapaikka Pietari-Paavali katedraali, Pietari
Puoliso Jevdokija Fjodorovna Lopuhina
Katariina I
Lapset Aleksei
Anna
Elisabet
Suku Romanov
Isä Aleksei I
Äiti Natalja Naryškina
Uskonto Venäjän ortodoksinen kirkko
Nimikirjoitus
Pietari I:n keisarillinen monogrammi.

Hän länsimaisti Venäjän hallintoa, ja hänen aikanaan Venäjästä tuli eurooppalainen suurvalta.[1] Pietari Suuren johdolla Venäjällä aloitettiin 1700-luvun ensimmäisellä neljänneksellä tieteellinen opetus, valtion hallintoa uudistettiin kovalla kädellä ja Venäjä rakensi Euroopan valtioiden esimerkkiä seuraten vahvan laivaston.[2] Pietari Suuren valtakaudella Venäjään liitettiin alueita Itämeren ja Asovanmeren rannikoilta, millä oli valtava merkitys Venäjän laivaston kehityksessä ja Ruotsin suurvalta-ajan lopettamisessa.

Suku ja nuoruus

muokkaa

Pietari syntyi Moskovassa Aleksei I Mihailovitšin ja tämän toisen vaimon Natalja Naryškinan esikoisena. Ensimmäisestä liitosta puolalaisyntyisen pajarintyttären Maria Miloslavskajan kanssa Alekseilla oli viisi poikaa ja kahdeksan tytärtä, joista viisi kuoli jo lapsina. Pietarin syntyessä elossa oli enää vain kaksi pojista: Iivana ja Fjodor. Aleksei I:n kuoltua vuonna 1676 hänen vanhimmasta elossa olleesta pojastaan tuli hallitsija Fjodor III.

Pietarin opetti lukemaan hänen äitinsä kolmivuotiaana. Poika sai koulutuksensa viisivuotiaasta lähtien isänsä Aleksis Mihailovitsin määräämiltä opettajilta, joita olivat alkeisopetuksessa, uskonnossa sekä laulussa kreivi, vaatimaton kirkon virkamies Nikita Zotov; skotlantilaistaustainen amiraali Patrick Gordon ja skotlantilainen sotilas, diplomaatti Paul Menesius. Vuoden 1683 paikkeilla 11-vuotias poika ei ollut vielä oppinut kaikkia kirjaimia eikä koko loppuelämänsä aikana piitannut kieliopista ja oikeinkirjoituksesta. Myös hänen sanavarastonsa oli varsin rajoittunut.[3] Poika oli kiinnostunein matematiikasta, linnoitusopista ja navigaatiosta.[4]

Pietari vietti nuoruutensa elämällä vapaata elämää Preobraženskojen kylässä Moskovan lähellä äitinsä kanssa, jonne hänelle oli rakennettu palatsi. Hän pääsi tutustumaan ulkomaalaisiin lähistöllä sijaitsevan saksalaissiirtokunnan eli nemetskaja slobodan ansioista. Häntä kiinnostivat rajut ulkoleikit, sotilasmanööverit, puusepän työt, puuliitosten tekeminen, sepäntyöt sekä painamistyö.[5][4]

Kymmenvuotias Pietari todisti 16-vuotiaan veljensä Iivana V:n kanssa kuinka heidän läheisiään ja sukulaisiaan heitettiin Fasettipalatsin ikkunoista ulos alhaalla pihalla odottaviin keihäänkärkiin. Tämä tapahtuma jätti pysyvät jäljet molempiin poikiin heidän loppuiäkseen.

Vallasta taisteli kuitenkin myös tytär Aleksein ensimmäisestä avioliitosta: Sofia Aleksejevna. Tsarevna Sofia oli Venäjän todellinen hallitsija vuoteen 1689, jolloin Pietari sulki hänet streltsien kapinoinnista syytettynä Novodevitšin nunnaluostariin.[5]

Pietarin sisar Natalja Aleksejevna (1673–1716) oli kolmivuotias isänsä tsaari Aleksei Mihailovitšin kuollessa. Hän pysyi naimattomana ja läheisenä veljensä kanssa. Hän eli vastaperustetussa Pietarissa vuodesta 1708 lähtien, omassa palatsissaan vuodesta 1713 lähtien ja omisti Hatsinan palatsia edeltäneen asuinkartanon vuodesta 1712 lähtien. Suuriruhtinatar Natalja Aleksejevna perusti kotiinsa Moskovaan teatterin 1706–1707, järjesti teatteriesityksiä Pietarissa vuodesta 1710 lähtien, kirjoitti neljä näytelmää sekä perusti Pietarin kaupungin ensimmäisen sairaalan ja köyhäintalon.[6][7][8]

Nuori tsaari

muokkaa

Fjodor III kuoli ilman perillisiä, joten vuonna 1682 Pietarista tuli Venäjän tsaari yhdessä veljensä Iivana V:n kanssa. Kanssahallitsija Iivanan kuoltua vuonna 1696 Pietarista tuli ainoa hallitsija. Samaan aikaan Venäjä soti Turkkia vastaan ja onnistui valtaamaan Azovin kaupungin.[5]

Tsaari Pietari vietti aikaansa eniten Preobraženskojessa eikä enää nimittänyt hallintoonsa pajareita, vaan omia luottomiehiään: skotlantilaisen kenraali Patrick Gordonin, sveitsiläisen palkkasoturi, sotamarsalkka, kenraaliamiraali Franz François Lefortin sekä piirakanmyyjän pojan, sotamarsalkka Aleksandr Menšikovin.[9]

Pietarin lähimpiin miehiin 1690-luvulla kuuluivat myös ruhtinas Boris Golitsyn; kansleri, sotamarsalkka Fjodor Golovin; kreivi, sotamarsalkka Boris Šeremetjev sekä ruhtinas, "varatsaari" ja salaisen poliisin pelätty päällikkö Fjodor Romodanovški. Hän käytti myös Dolgorukovien, Saltykovien, Naryškinien ja Apraksinien sukujen jäseniä virkamiehinään, joilla oli sukusiteitä hänen isoisänsä, isänsä ja veljensä vaimoihin. Myös hänen avioton velipuolensa Ivan Musin-Puškin toimi hänen hallinnossaan sekä "varaisä" Tihon Strešnev, armeijan huoltopäällikkönä.[9]

Avioliitot, suhteet ja jälkeläiset

muokkaa
 
Tsaaritar Jevdokija Fjodorovna Lopuhina, ensimmäinen puoliso

Pietarin äiti Natalja Naryškina valitsi 16-vuotiaalle pojalleen vuonna 1689 morsiameksi jalosukuisen Jevdokija Fjodorovna Lopuhinan (1669–1731), joka oli Fjodor Abramovitš Lopuhinin ja Justinia Bogdanovna Rtištševan tytär. Hän oli viimeinen venäläisyntyinen hallitsijan aviopuoliso Romanov-suvussa. Jevdokija Fjodorovna kruunattiin tsaarittareksi vuonna 1689.[10]

Heille syntyivät lapset:

• suuriruhtinas Aleksei Petrovitš (1690–1718)

• Aleksandr (1691–1692), kuoli sylilapsena

• Pavel (s. 1693), kuoli sylilapsena

Vuonna 1691 Pietari hylkäsi puolisonsa ja aloitti suhteen hollantilaisen kaunottaren, saksalaisen[9] viinikauppiaan 17-vuotiaan tyttären Anna Monsin (1672–1714) kanssa,[11] joka kesti 12 vuotta. Hän oli tutustunut Annaan tämän entisen rakastajan Pietarin ykkössuosikin, sveitsiläistaustaisen kenraaliamiraali Franz François Lefortin pidoissa.[9]

Ensimmäinen avioliitto epäonnistui lähinnä puolison sukulaisten vuoksi, joita tuli hoviin jopa 30 hengen verran vaatimaan oikeuksiaan. Koska suuriruhtinatar Jevdokija ei antanut Pietarille avioeroa koska katsoi velvollisuudekseen kasvattaa poikansa Aleksein itse,[9] vuonna 1698 Pietari sai puolisonsa menemään Pokrovskin luostariin Suzdaliin nimellä nunna Jelena.[4][10] Vuonna 1718 Pietari otti tästä avioeron aviorikoksen perusteella.[10]

Jevdokijan kannattajat ja veli Avraam Lopuhin suunnittelivat Rostovin piispa Dosifein johdolla salaliiton, jossa poika Aleksei Petrovitš nostettaisiin tsaariksi ja Jevdokija tsaarittareksi. Maaliskuussa 1718 piispa, Aleksein kolme palvelijaa, hänen opettajansa Aleksandr Kikin ja Jevdokijan rakastaja Stepan Glebov kidutettiin julmasti kuoliaiksi yleisön edessä Punaisella torilla. Preobraženskin kaartin komentaja, ruhtinas Vasili Dolgoruki karkotettiin Kazaniin. Avraam Lopuhin mestattiin.[12]

Muutama vuosi Pietarin kuoleman jälkeen, pojanpoikansa Pietari II:n hallituskauden alussa vuonna 1727 ensimmäinen puoliso, suuriruhtinatar Jevdokija Fjodorovna Lopuhina vapautettiin vankeudesta Pähkinänlinnan linnoituksesta. Hänet saatettiin suurin juhlallisuuksin Moskovaan vuonna 1728 ja hänet esiteltiin ihmisille pukeutuneena upeisiin, vanhanaikaisiin tsaritsan asuihin, mutta vuosien tiukka eristäytyminen muusta maailmasta oli vaikuttanut hänen järkeensä, joten hänen parhaat ystävänsä vakuuttuivat pian siitä, että luostari oli suuriruhtinatar Jevdokijalle sopivampi paikka kuin valtaistuin.[10] Hän pääsi asumaan Kristuksen taivaaseenastumisen luostariin Moskovaan kolmeksi vuodeksi. Hän vietti viimeisen elinvuotensa Novodevitšin luostarissa.[13]

 
Pietari I:n perhe 1761-1717: Pietari, toinen puoliso Jekaterina Aleksejevna, heidän kaksi tytärtään Anna Petrovna ja Jelisaveta Petrovna sekä pikkupoika Pjotr (1715–1719); keskellä ylhäällä vanhin poika Aleksei Petrovits ensimmäisen puolison Jevdokija Lopuhinan kanssa. Eremitaasin taidemuseo, Pietari.

Pietarin toinen avioliitto oli liivinmaalaissyntyisen, sukutaustaltaan suhteellisen vaatimattoman Marta Helena Skowrońska Crusen kanssa, Pietarissa marraskuussa 1707.[14] Marta oli kuulunut sotasaaliina marsalkka Boris Šeremetjevin ja ruhtinas Aleksandr Menšikovin talouksiin Marienburgin valtauksen jälkeen Suuressa Pohjan sodassa.[15] Tarkkaa avioliiton solmimispäivämäärää ei tiedetä, koska mitään dokumenttia salassa suoritetusta vihkimisestä ei ole olemassa. He menivät yksityisesti naimisiin myös vuonna 1711, ennen lähtöä Turkin sotaan.[16]

Ainoastaan Marta-Jekaterina pystyi rauhoittamaan Pietarin raivokohtauksia, joita tämä sai aina kun koki vastustusta, ja vaimo kutsuttiin paikalle aina kun niitä ilmaantui.[4] Pietari kärsi lapsuudessaan näkemiensä streltsi kapinan raakuuksien vuoksi tic-liikkeestä, joka aiheutti hänelle pahoja kasvo-oireita.[9] Lisäksi hän kärsi Simon Sebag Montefioren mukaan ylirasituksesta johtuvista epileptisistä kohtauksista,[12] joissa kasvojen vasen puoli alkoi nykiä ja silmät kääntyivät ympäri.[9]

Heille syntyi ainakin kahdeksan, jopa kaksitoista lasta, joista kaksi eli aikuisikään asti:

  • Pjotr (s. 1704), kuoli ennen vuotta 1707
  • Pavel (s. 1705), kuoli ennen vuotta 1707
  • Pjotr (1715–1719),[12] kuoli 3-vuotiaana
  • Pavel (s. 1717), kuoli pian syntymänsä jälkeen[12]
  • Pjotr (s. 1723), kuoli heti syntymänsä jälkeen
  • Pavel (s. 1724), kuoli sylilapsena
 
Prinsessa Maria Cantemir

Pietari ja Jekaterina menivät virallisesti naimisiin 19. helmikuuta 1712 Pyhän Iisak Dalmatialaisen kirkossa Pietarissa lastensa ja sukulaistensa läsnä ollessa.[17] Hänet kruunattiin vuonna 1724 Moskovassa Uspenskin katedraalissa keisarinnaksi ja toimi kanssahallitsijana nimellä Katariina I.[15]

Pietarilla oli myös suhde vuodesta 1720 lähtien kreikkalaissyntyisen prinsessa Maria Cantemirin (1700–1754) kanssa, joka oli Moldovan ruhtinas Dimitrie Cantemirin vanhin tytär. Hän otti Marian puolisonsa Katariinan kanssa sotaretkelle Persiaan vuonna 1722. Heille syntyi Astrahanin matkalla vuonna 1722 poika, joka kuitenkin kuoli alle vuoden ikäisenä.[12]

Muita nimeltä tunnettuja rakastajattaria olivat vuonna 1698 englantilainen näyttelijätär Laetitia Cross,[9] skotlantilaissyntyinen Mary Hamilton (k. 1718), joka oli puoliso Katariinan hovineiti sekä Avdotja Rževskaja.[12] Mary Hamilton mestattiin syytettynä lapsenmurhasta ja sikiönlähdetyksestä, Pietari oli itse toimituksessa läsnä, ja nosti irtileikkautuneen pään ylös sekä esitteli sen anatomiaa yleisölle. Pää sijoitettiin balsamoituna Pietarin omaan Kunstkammeriin eli kuriositeettikabinettiin.[12]

 
Venäjän tsaari Pietari I Suuri. Godfrey Knellerin Lontossa vuonna 1698 maalaama muotokuva oli lahja Vilhelm III Oranialaisellle.
 
Pietari I venäläisessä asussa Euroopan matkansa aikana 1690-luvulla

Venäjän länsimaistaminen alkaa

muokkaa

Vuosina 1697–1699 Pietari matkusti Euroopassa Aleksandr Menšikovin kanssa salanimellä Pjotr Mihailov suuressa 250 hengen seurueessa, johon kuului ministereitä, ystäviä, pappeja, pasuunansoittajia, kokkeja, sotilaita ja kääpiöitä,[9] jolloin hän tutustui laivanrakennukseen Alankomaissa ja Englannissa, tuon ajan johtavissa merivalloissa. Saadakseen oikean kuvan telakkatyöstä hän otti neljän kuukauden pestin tavalliseksi työläiseksi Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian laivanrakennustelakalla Zaandamissa ja Amsterdamissa. Hän vieraili sen jälkeen Englannissa; tutustumassa laivanrakentamiseen ja kaupunkirakentamiseen Greenwichissä, Oxfordissa, Deptfordissa ja Lontoossa, jossa tapasi Vilhelm III Oranialaisen; ja osallisui jopa parlamentin instuntoon;[4] Hänen seurueensa tuhosi perusteellisesti kirjailija John Evelyniltä vuokratun majapaikkansa Sayes Courtin ja sen puutarhan Deptfordissa.[9] Sen jälkeen vierailtiin Leipzigissa, Dresdenissä, Prahassa, Wienissä ja Pietari tapasi kuningas August II Väkevän ja keisari Leopold I:n.[11] Epäsovinnaisen August Väkevän kanssa hän oli tullut kertoman mukaan hyvin toimeen.[9]

Tämä matka vaikutti ratkaisevasti hänen käsityksiinsä pukeutumisesta, muotimakuunsa, arkkitehtuurimieltymyksiinsä sekä kiinnostuksesta anatomiaan ja patologin työhön. Hän osallistui kuuluisan amsterdamilaisen anatomin ruumiinavauksiin ja hankki itselleen kirurgin välineet, joita hän piti aina mukanaan ja halusi mm. hoitaa niillä lähipiirinsä hampaita.[9] Länsimaista hän myös omaksui uusia kidutuskeinoja mm. neljään osaan paloittelemisen ja teilipyörän.

Matkan päätarkoituksena oli muodostaa liittokunta Turkkia vastaan länsivaltojen avulla, sillä Pietari halusi laajentaa alueitaan Mustanmeren rannikolle, Ukrainaan ja Krimin niemimaalle.

Liittokunnan muodostaminen ei kuitenkaan onnistunut. Pietari joutui palaamaan Venäjälle, kun streltsit, Venäjän armeijan eliittijoukot, nousivat kapinaan. Heitä epäiltiin yrityksestä nostaa Pietarin sisar Sofia Aleksejevna takaisin valtaan. Kapina oli jo kukistettu tsaarin palatessa Moskovaan ja 130 kapinallista tapettu. Noin 2 000 kapinallista oli vangittu odottamaan Pietaria. Kidutukset, joita varten oli rakennettu 14 kidutuskammiota, kestivät kuukauden. Pietari seurasi niitä ja vaati myös seurueensa jäseniä tekemään samoin. Useita satoja kapinallista mestattiin – osan Pietari tappoi omin käsin. Parisataa streltsiä hirtettiin Moskovan muureille ja 196 kapinallista hirtettiin Sofian asuinvankilan ikkunoiden eteen ja jätettiin siihen mätänemään. Pietari vaati myös että suuraateliset mestaisivat kapinallisia ja siten osoittaisivat uskollisuuttaan ja tulisivat osallisiksi tapahtumasta. Aikalaislähde, itävaltalainen diplomaatti Johann Georg Korb väitti Pietarin mestanneen itse viisi streltsiä.[9]

Pietari piti mestauksia kiehtovina biologisina kokeina ja kertoi myöhemmin usein, että eräs uhreista oli pysynyt istuma-asennossa vielä pitkään sen jälkeenkin, kun pää oli lyöty poikki.[9]

Pietariin hän perusti Kunstkameran. Tänne Pietari keräsi kaikenlaisia luonnonihmeitä, kuten lasipurkkeihin säilöttyjä epämuodostuneita vastasyntyneitä. Pietarilla oli myös viehtymys lyhytkasvuisiin ihmisin (kääpiö), joita hän piti hovissaan, hänen suosikkinsa oli Jakim Volkov ja joille hän järjesti erityisiä juhlia mm. sisarentyttärensä Annan ja Kuurinmaan herttua Friedrich Wilhelmin häiden kunniaksi vuonna 1710.[12]

Suuri Pohjan sota

muokkaa

Turkin-vastaisen liittokunnan epäonnistuttua Pietari kokosi Ruotsin vastaisen liittokunnan, jossa Venäjän ohella olivat Puola-Liettua ja Tanska. Suuri Pohjan sota (1700–1721) alkoi Venäjän kannalta onnettomasti. Narvan taistelussa 20. marraskuuta 1700 ruotsalaiset löivät venäläiset joukot. Tämän jälkeen ruotsalaiset siirtyivät Puolan alueelle, jolloin Pietari sai aikaa uuden armeijan varustamiseen. 27. kesäkuuta 1709 Pultavan taistelussa venäläiset voittivat Kaarle XII:n ja tuhosivat hänen armeijansa. Ruotsin kuningas pakeni kuitenkin Osmanien valtakuntaan ja sai taivuteltua sulttaani Ahmed III:n julistamaan sodan Venäjälle. Venäjän–Turkin sodassa suurvisiiri Baltacı Mehmet paššan johtama armeija päihitti Pietari Suuren pienemmän armeijan Prutin taistelussa ja Pietari antautui kesken taistelun 23. heinäkuuta. Seuranneessa rauhansopimuksessa osmanit kuitenkin sallivat Pietarin pitää henkensä, vapautensa ja valtaistuimensa.

Venäläiset valloittivat Viron vuonna 1710 ja miehittivät Suomen aluetta vuosina 1714–1721 niin kutsutun isonvihan aikana. Sota päättyi Uudenkaupungin rauhaan vuonna 1721, jossa Venäjä sai Inkerin, osia Karjalasta sekä Ruotsin alueet Baltiassa. Käytännössä sota nosti Venäjän Pohjois-Euroopan johtavaksi suurvallaksi Ruotsin tilalle.

 
Tsaari Pietari I tarkastelee oikealla olevasta veneestä fregatti "Pieter en Paulia", jota hän oli mukana rakentamassa Amsterdamissa vuonna 1698.

Uusi pääkaupunki

muokkaa

Pietari I perusti Pietarin kaupungin Nevan suistoon 27. toukokuuta 1703.[18] Nimensä kaupunki sai Pietarin nimikkopyhimyksen, apostoli Pietarin mukaan. Tällöin alue kuului vielä virallisesti Ruotsiin, mutta oli Venäjän miehittämä. Ruotsin kuningaskunta luovutti alueen Venäjälle vasta vuonna 1721 Uudenkaupungin rauhassa. Pietari perustettiin symboloimaan uudistuksia ja juhlistamaan maallistuneen ja valistuneen Venäjän syntyä.

Venäjän pääkaupunki siirrettiin Moskovasta Pietariin vuonna 1712. Pietarhovin Suuri palatsi valmistui vuonna 1725 Pietarin kaupungin ulkopuolelle.[19]

Pietari I:n tekemät uudistukset

muokkaa
 
Pietari Suuren määräämä Venäjän kuvernementtijako 1708

Vuonna 1708 Pietari I organisoi Venäjän alueellista hallintoa määräämällä ukaasilla kuvernementtijaon. Lukuisille kihlakunnille kaivattiin ylemmän tasoista hallintoa. Aluksi kuvernementtejä perustettiin kahdeksan: Arkangelin, Azovin, Inkerin, Kazanin, Kiovan, Moskovan, Siperian ja Smolenskin kuvernementit.[20] Vuonna 1724 kuvernementtejä oli aluelaajennuksen ja täydennysten seurauksena 11 kappaletta. Kuvernementit oli jaettu sisäisesti provinsseihin.[4]

Pietari hajotti perinteisen Venäjän ortodoksisen kirkon hallintoelimen Moskovan patriarkaatin ja perusti sen tilalle vuonna 1721 valtiolle alisteisen Pyhän synodin. Pyhä synodi jäi kirkon johtoelimeksi seuraavaksi pariksi sadaksi vuodeksi. Kirkon oli ennen uusien luostarien avaamista kysyttävä lupa sekä synodilta että keisarilta.[4]

Pietari oli myös sitä mieltä, että venäläiset tuhlaavat aikaansa liiallisen pyhään työhön. Hän kielsi alle kolmekymmenvuotiaita miehiä ja maaorjia[4] ryhtymästä munkeiksi ja alle 50-vuotiaita naisia nunniksi. Pietari myös pakotti munkit viljelemään maata, opettelemaan käsiteollisuutta ja avaamaan kouluja ja sairaaloita.[21]

Hänen aikakaudellaan perustettiin Venäjän ensimmäinen yliopisto, Pietarin akatemia vuonna 1724. Aateliston 10-15 -vuotiaille lapsille (pojille) alettiin opettaa geometriaa ja matematiikkaa ja edistymistä valvottiin loppukokeella. Myöhemmin koulutusta laajennettiin myös sotilaitten, virkamiesten ja pappien lapsille.[4] Kokeen suorittaminen oikeutti opintomaksujen kompensoimiseen, avioitumisluvan saamiseen ja pääsyyn virka-uralle rankijärjestelmän kautta.[11]

 
Pietari I ja musta paašipoika, Gustav von Mardefeld 1707

Pajareitten pitkät parrat kiellettiin ja ajamattomasta parrasta piti maksaa 100 ruplaa veroa. Pitkä parta oli ollut ortodoksisessa Moskovassa hurskauden merkki.[9] Maailman luomisesta alkava vanha ajanlasku muutettiin juliaanisen kalenterin mukaiseksi 1. tammikuuta vuonna 1700. Ensimmäinen venäläinen sanomalehti Vedomosti ('Tiedonantoja') ilmestyi vuonna 1702. Vanha kirkkoslaavin kirjaimisto uudistettiin yksinkertaisemmaksi vuosina 1708–1710.[4]

Pietari yritti parantaa naisten asemaa venäläisessä yhteiskunnassa. Erikoissäädöksillä (vuosina 1700, 1702 ja 1724) hän kielsi järjestetyt ja pakkoavioliitot. Kihlauksen ja häiden välillä oli oltava vähintään kuusi viikkoa, "jotta morsian ja sulhanen oppisivat tuntemaan toisiaan". Asetuksessa sanottiin, että jos tänä aikana "sulhanen ei halua ottaa morsianta tai morsian ei halua mennä naimisiin sulhasen kanssa", niin riippumatta siitä, mitä mieltä vanhemmat ovat "on kummallekin annettava takaisin vapaus". Vuodesta 1702 lähtien morsiamelle itselleen (eikä vain hänen sukulaisilleen) annettiin muodollinen oikeus purkaa kihlaus ja peruuttaa sovittu avioliitto, eikä millään osapuolella ollut oikeutta "vaatia rangaistuksia". Vuosien 1696–1704 julkisia juhlia koskevissa lainsäädännöllisissä määräyksissä otettiin käyttöön kaikkien venäläisten, myös "naispuolisten" oikeus osallistua juhliin, tapahtumiin ja juhlallisuuksiin.[22]

Hän lakkautti vanhan perinteen, jossa yläluokan naiset eristettiin asumaan erillään kaikista yli 12-vuotiaista miehistä teremissä eli naistentiloissa, kuten hänen vanhimmat sisarensa olivat eläneet koko elämänsä Moskovan Kremlin Terem-palatsissa.[23]

 
Pietari I:lle kuuluneet paita ja kaftaani.
 
Pietari I, Carel de Moor 1717

Hallitsijan luonteenominaisuudet

muokkaa

Pietari tunnettiin tarmokkaana hallitsijana, joka vei läpi huomattavia uudistuksia: uudisti sotavoimia, perusti Venäjälle laivaston ja loi siviilihallintoon uuden virka-aatelijärjestelmän. Pietari pyrki juurruttamaan maahansa länsieurooppalaisia tapoja, hänen aikanaan muun muassa hovi alkoi käyttää länsimaistyylisiä vaatteita ja ajaa pois pitkät partansa. Palattuaan ulkomaanmatkaltaan hän ajoi pois partansa viiksiä lukuuunottamatta. Hän ajoi henkilökohtaisesti pajareitten partoja ja lyhensi heidän pitkiä kaftaanejaan.[4]

Hänen mielentilansa vaihteli nopeasti hilpeydestä raivoon. Hän iski nyrkillään lähimpiä miehiään sekä innostuneena että suuttuneena. Kun hän huomasi että lähin mies ja suosikki Aleksandr Menšikov oli vastoin etikettiä tanssinut miekka vyöllään, hän iski tätä nenään ja löi lisäksi tältä tajun pois. Hänen alkoholin kestävyytensä oli poikkeava, koko yön jatkuneiden juominkien jälkeen hän nousi seuraavana päivänä anivarhain tekemään töitä. Moni hänen ministereistään kuoli alkoholismiin.[9]

Hän oli hyvin pitkä, joittenkin tietojen mukaan yli kaksimetrinen,[4] mutta suhteellisen hoikkarakenteinen. Hänellä oli pituuteensa nähden pieni pää, pienet jalat ja kädet. Hän pukeutui yksinkertaisesti, monesti kuluneisiin kenkiin ja vanhaan hattuun.[4] Eurooppalaiset kuninkaalliset joiden luona hän vieraili, kiinnittivät huomiota hänen töykeään, hillittömään ja sivistymättömään käytökseensä,[14] barbaarisiin raivokohtauksiin[9] sekä pahoihin kasvonväänteisiin, jotka johtuivat tic-liikkeestä, lapsena koettujen raakuuksien aiheuttamina. Häntä pidettiin älykkäänä ja oppineena, hän oli nopea vastaamaan kysymyksiin.

Ulkomaanmatkoillaan Pietari I pelotti hienostuneita aristokraatteja töykeällä kommunikoinnillaan ja tapojensa alkeellisuudella. Sophie von der Pfalz, Hannoverin vaaliruhtinatar, kirjoitti Pietarista seuraavasti tavattuaan tämän vuonna 1697:

”Tsaari on pitkä, hänellä on kauniit piirteet ja jalo ryhti; hänen älynsä on erittäin terävä, hänen vastauksensa ovat nopeita ja oikeaan osuvia. Mutta kaikkien niitten hyveitten lisäksi, jotka luonto on hänelle antanut, olisi toivottavaa, että hänessä olisi vähemmän töykeyttä. Tämä hallitsija on erittäin hyvä ja samalla erittäin huono; tavoiltaan hän on maansa täydellinen edustaja. Jos hän olisi saanut paremman koulutuksen, hänestä olisi tullut täydellinen ihminen, koska hänellä on monia hyveitä ja poikkeuksellinen äly.

 
Pietari I vierailemassa Ludvig XV:n hovissa Versailles'ssa vuonna 1717.

Vuonna 1717 Pariisissa, Louis de Rouvroy, Saint-Simonin herttua kirjoitti muistiin vaikutelmansa siellä Ludvig XV:n hovissa vierailleesta Pietarista:

"Hän oli hyvin pitkä, hyvävartaloinen, melko laiha, pyöreät kasvot, korkea otsa, hienot kulmakarvat; hänen nenänsä on melko lyhyt, mutta ei liian lyhyt, ja loppua kohti hieman paksu; huulet ovat melko suuret, iho punertava ja tumma, kauniit mustat silmät, suuret, eloisat, läpitunkevat, kauniin muotoiset; majesteettinen ja ystävällinen katse, kun hän tarkkailee ja hillitsee itsensä, muuten julma ja villi, ja kouristuksia kasvoissa, jotka eivät toistu usein, mutta vääristävät sekä silmiä että koko kasvot pelottaen kaikkia läsnä olevia. Kouristukset kestivät yleensä hetken, ja sitten hänen silmänsä muuttuivat oudoiksi, ikään kuin hämmentyneeksi, sitten palautui heti normaali ilme. Hänen koko ulkonäkönsä osoitti älykkyyttä, itsetutkiskelua ja suuruutta, eikä ollut vailla charmia."

 
Pietari I:n kuolinnaamiosta tehty veistos.

Kuolema ja perintö

muokkaa

Pietari I kuoli 52-vuotiaana 8. helmikuuta (J: 28. tammikuuta) 1725 Talvipalatsissa Pietarissa. Hän ei ehtinyt nimetä perijäänsä ennen vaipumistaan koomaan. Kuolinsyy oli virtsaumpi, jota oli yritetty helpottaa katetroinnilla, mikä oli aiheuttanut infektion ja kuumeen.[4] Hän oli kärsinyt virtsarakon tulehduksesta vuodesta 1722 lähtien.[12] Ruumiinavauksessa paljastui virtsarakon kuolio. Pietari on haudattu Pietari-Paavalin linnoituksen katedraaliin.[4]

Kirjallisuutta

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Knapas, Rainer (2000): Pietari I (1672–1725), Venäjän keisari Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. ↑ Lewin, s. 189.
  3. ↑ Pjotr I Aleksejevits Veliki. Teoksessa: Brockhausin ja Efronin ensyklopedinen 86-osainen sanakirja. Osa XXIIIa, 1898, s. 487-495. Pietari 1891-1907. Wikisource.(venäjäksi)
  4. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Peter I | Biography, Accomplishments, Reforms, Facts, Significance, & Death | Britannica www.britannica.com. 5.6.2023. Viitattu 10.6.2023. (englanniksi)
  5. ↑ a b c Tarkiainen, Kari: Moskovalainen. Ruotsi, Suomi ja Venäjä 1478-1721, s. 178-179. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2022. ISBN 978-951-858-576-6
  6. ↑ Natalia Aleksejevna, Pietari I:n sisar.- Elämäkerta Biografija.ru (venäjäksi)
  7. ↑ Natalia Aleksejevna, tsaari Aleksei Mihailovitšin tytär. Teoksessa: Brockhausin ja Efronin 86-osainen ensyklopedinen sanakirja. Pietari, 1890-1907. Osa XXa, 1897. Wikisource (venäjäksi)
  8. ↑ Korsakova, V. : Natalia Aleksejevna (tsarevna). Venäläinen 25-osainen biografinen sanakirja. Pietari-Moskova, 1896-1918. Wikisource (venäjäksi)
  9. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Sebag Montefiore, Simon: Toinen näytös: Lakipiste. Neljäs kohtaus: Kaikkein humalaisin synodi. Romanovit 1613–1918. WSOY, 2016. Ss. 129-130, 131, 133, 137, 138, 139, 140, 141. ISBN 978-951-0-42550-3
  10. ↑ a b c d 1911 Encyclopædia Britannica/Eudoxia Lopukhina - Wikisource, the free online library en.wikisource.org. Viitattu 9.5.2025. (englanniksi)
  11. ↑ a b c Pjotr I. Anisimov, P. E.: Suuri Venäläinen Ensyklopedia 2004-2017. [ru]
  12. ↑ a b c d e f g h i j Sebag Montefiore, Simon: Toinen näytös: Lakipiste. Toinen kohtaus: Keisari. Romanovit 1613–1918. WSOY, 2016. Ss. 164, 166, 175, 178-179, 184, 185, 186, 187, 189. ISBN 978-951-0-42550-3
  13. ↑ Елена Лебедева. Вознесенский женский монастырь в Кремле / Православие.Ru pravoslavie.ru. Viitattu 17.6.2023. (venäjäksi)
  14. ↑ a b Sebag Montefiore, Simon: Ensimmäinen näytös: Nousu. Neljäs kohtaus: Kaikkein humalaisin synodi. Romanovit 1613–1918. WSOY, 2016. ISBN 978-951-0-42550-3. Ss. 145, 146.
  15. ↑ a b Catherine I | empress of Russia | Britannica www.britannica.com. 13.5.2023. Viitattu 10.6.2023. (englanniksi)
  16. ↑ Sebag Montefiore, Simon: Toinen näytös: Lakipiste. Ensimmäinen kohtaus: Keisari. Romanovit 1613–1918. WSOY, 2016. Ss. 166, 167, 168, 169, 170, 192
  17. ↑ Sebag Montefiore, Simon: Toinen näytös: Lakipiste. Ensimmäinen kohtaus: Keisari. Romanovit 1613–1918. WSOY, 2016. Ss. 166, 167, 168, 169, 170, 192
  18. ↑ St. Petersburg in Facts and Figures saint-petersburg.com.
  19. ↑ Peterhof EU-traveler. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 5.10.2007.
  20. ↑ Ukaz ob utšreždenii guberni i o rospisanii k nim gorodov garant.ru. Viitattu 6.12.2013. (venäjäksi)
  21. ↑ Peter the Great’s reforms bring religious renaissance RussiaToday. Arkistoitu 22.7.2008. Viitattu 9.8.2008. (englanniksi)
  22. ↑ Puskareva, N. L: Private life of a Russian woman: bride, wife, mistress. PRIVATE LIFE AND EVERYDAY LIFE OF A WOMAN IN RUSSIA (XVIII - early XIX century) [ru]
  23. ↑ Sorokina, Anna: The terem: A Russian fairytale house that was like a prison for women. Russia Beyond, 12.11.2020

Aiheesta muualla

muokkaa
  Edeltäjä:
Iivana V 		Venäjän tsaari
1682–1725 		Seuraaja:
Katariina I
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pietari_Suuri&oldid=23227559”