Etelä-Karjalan maakunta

maakunta Suomessa
(Ohjattu sivulta Etelä-Karjala)

Etelä-Karjala (ruots. Södra Karelen) on maakunta Kaakkois-Suomessa Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella. Etelä-Karjala rajautuu lännessä Kymenlaaksoon, idässä Venäjään ja pohjoisessa Etelä-Savoon sekä Pohjois-Karjalaan. Yhdessä nykyisen Kymenlaakson maakunnan kanssa Etelä-Karjala muodosti vuosina 1945–1997 Kymen läänin.

Etelä-Karjalan maakunta
Etelä-Karjala.vaakuna.svg Etelä-Karjala sijainti Suomi.svg

vaakuna

sijainti

Historialliset läänit Viipurin ja Savonlinnan lääni (1634–1721)
Savonlinnan ja Kymenkartanon lääni (1721–1747)
Viipurin lääni (1812–1945)
Kymen lääni (1945–1997)
Etelä-Suomen lääni (1997–2009)
Maakuntakeskus Lappeenranta
Maakuntajohtaja Satu Sikanen
Kokonaispinta-ala 6 872,13 km²
16:nneksi suurin 2021 [1]
– maa 5 326,37 km²
– sisävesi 1 545,76 km²
Väkiluku 126 282
16:nneksi suurin 30.6.2021 [2]
väestötiheys 23,71 as./km² (30.6.2021)
Maakuntalaulu Karjalaisten laulu
Nimikkolajit  
– järvi Saimaa
– kala järvilohi
– kasvi kangasvuokko
– kivi spektroliitti
– lintu satakieli
Lyhenne FI-02

Etelä-Karjalan maapinta-ala on 5 326,37 km², eli noin 1,75 prosenttia koko Suomen maapinta-alasta. Maakunnan makeavesiala on 1 545,76 km², mikä käsittää noin 4,5 prosenttia Suomen makeavesialasta. Maakunnan väkiluku 2021-06-30 30. kesäkuuta 2021 oli 126 282 henkeä.[2] Etelä-Karjalassa on yhdeksän kuntaa, joista kaksi on kaupunkeja. Lappeenranta on Etelä-Karjalan maakuntakeskus ja suurin kaupunki. Toinen eteläkarjalainen kaupunki on Imatra.

Etelä-Karjala on nimensä mukaisesti eteläinen osa Suomen puolelle jääneestä osasta vanhaa historiallista Suomen Karjalaa. Kulttuurillisesti ja historiallisesti alue on osaa vanhaa Viipurin lääniä.[3].

KunnatMuokkaa

Nykyiset kunnatMuokkaa

Etelä-Karjala jakaantuu kahteen seutukuntaan ja yhdeksään kuntaan, joista kaksi on kaupunkeja. Kuntakeskusten sijainti käy ilmi oheisesta maakuntakartasta.

Nimi Vaakuna Kuntamuoto Väkiluku[4] Pinta-ala[5] Väestötiheys Seutukunta Perustettu
Lappeenranta (ruots. Villmanstrand) maakunnan
pääkaupunki
72 221 1 723,57 km² 50,37 as./km² Lappeenrannan seutukunta 1649
Imatra kaupunki 25 912 191,28 km² 167,17 as./km² Imatran seutukunta 1948
Ruokolahti kunta 4 949 1 219,85 km² 5,25 as./km² Imatran seutukunta 1868
Parikkala kunta 4 632 760,71 km² 7,82 as./km² Imatran seutukunta 1635
Taipalsaari kunta 4 644 761,95 km² 13,47 as./km² Lappeenrannan seutukunta 1571
Luumäki kunta 4 523 859,83 km² 6,03 as./km² Lappeenrannan seutukunta 1642
Savitaipale kunta 3 308 690,56 km² 6,14 as./km² Lappeenrannan seutukunta 1639/1867
Rautjärvi kunta 3 137 401,90 km² 8,92 as./km² Imatran seutukunta 1871
Lemi kunta 2 956 262,48 km² 13,57 as./km² Lappeenrannan seutukunta 1688/1867

Entiset kunnatMuokkaa

Nykyinen Etelä-Karjalan maakunta kuntakeskuksineen.

Luovutetut kunnatMuokkaa

Talvi- ja jatkosodan seurauksena Suomi luovutti Neuvostoliitolle noin puolet Suomen Karjalan pinta-alasta. Lappeenrannan kaupunginkirjaston ylläpitämän Carelica-kotiseutukokoelman keruualue kattaa seuraavat 33 luovutetun alueen lakkautettua kaupunkia, kauppalaa ja kuntaa.[6][7] Näiden kuntien perinnevaakunat eivät ole virallisia, vaan luovutettuja alueita edustavien säätiöiden ja seurojen tunnuksia.[8]

Näistä kunnista vain osa Jääsken ja Säkkijärven alueista kuuluu edelleen Suomeen, mutta niiden Suomelle jääneet osat liitettiin pian sodan jälkeen muihin kuntiin.

Maantiede ja luontoMuokkaa

 
Lappeenrannan maaseutua.
 
Näkymä Rautjärven Haukkavuorelta.

Etelä-Karjalan pinta-alasta noin 77,5 prosenttia on maata ja 22,5 prosenttia vettä. Maakunnan suurin järvi on Saimaa, joka ulottuu myös Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntien alueelle. Muita maakunnan alueella sijaitsevia suhteellisen suuria järviä ovat maakunnan koilliskärjessä sijaitsevat Pyhäjärvi ja Simpelejärvi sekä länsiosassa sijaitseva Kivijärvi. Suuri osa Etelä-Karjalasta kuuluu Vuoksen vesistöalueeseen. Simpelejärven ympäristö kuuluu Hiitolanjoen vesistöalueeseen ja Kivijärven ympäristö Kymijoen vesistöalueeseen. Maakunnan eteläosa koostuu useista pienten jokien vesistöalueista.[9]

Järvien ohella Etelä-Karjalan maisemia hallitsevat metsät ja maalaismaisemat sekä jääkauden seurauksena muodostuneet Salpausselän reunamuodostumat ja harjualueet. Maakunnan maaperä koostuu harjujen ja reunamuodostumien ohella laikuittaisesti sora- ja hiekkamoreenista, kalliomaasta sekä savesta ja siltistä. Turvemaita Etelä-Karjalassa on niukasti, suurimmat suoalueet sijaitsevat Salpausselän kaakkoispuolella. Etelä-Karjalan alueen kallioperä kuuluu maapallon vanhimpiin. Se koostuu maakunnan etelä- ja länsiosissa pääosin rapakivigraniitista, kun taas koillisempana kallioperää luonnehtivat vieläkin vanhemmat biotiittiparagneissi, granodioriitti ja paikoin myös graniitti.[9][10] Etelä-Karjalan korkein kohta on Ruokolahden ja Rautjärven rajalla sijaitseva Haukkavuori, joka kohoaa 172 metrin korkeuteen.

Kasvillisuuden ja ilmaston osalta Etelä-Karjalan maakunta kuuluu eteläboreaaliseen vyöhykkeeseen.[11] Suurin osa maakunnan maapinta-alasta on metsää. Voimakkaan puunjalostushistorian takia alueen metsät ovat pääosin talousmetsiä, eikä alueella ole laajoja vanhojen metsien alueita. Yli kaksi kolmasosaa Etelä-Karjalan metsistä on mustikka- tai puolukkatyypin kangasmetsiä; Salpausselältä ja harjualueilta löytyy karumpia puolukka- ja kanervatyypin kankaita. Yleisin puulaji on mänty. Etenkin alueen koillisosissa on runsaasti reheviä lehtometsiä sekä kaskitalouden jäänteenä syntyneitä koivuvaltaisia lehtimetsiä. Paikoin esiintyy myös lehmusta ja vaahteraa. Parikkalan Siikalahdella on merkittävä lintukosteikko.[10]

HistoriaMuokkaa

Nykyinen Etelä-Karjala on muodostunut selväpiirteiseksi aluekokonaisuudeksi vasta toisen maailmansodan ja alueluovutusten jälkeen. Sen nimikin vakiintui käyttöön nykyisessä merkityksessään vasta 1950-luvulla, varsinkin sen jälkeen, kun vuonna 1954 perustettiin Etelä-Karjalan maakuntaliitto.[12] Aikaisemmin se on ollut Savon ja Karjalan historiallisten maakuntien raja-aluetta[13], jossa käsitykset maakuntien välisestä rajasta ovat eri aikoina vaihdelleet.

Nykyistä Etelä-Karjalaa ovat aikoinaan halkoneet luode-kaakko-suunnassa Pähkinäsaaren (1323) ja Täyssinän (1595) rauhojen rajat. Stolbovan rauhassa vuonna 1617 se joutui kokonaan Ruotsille, mutta vuonna 1721 Uudenkaupungin rauhassa se jaettiin jälleen Ruotsin ja Venäjän kesken, ja vuonna 1743 Turun rauhassa se joutui kokonaisuudessaan Venäjälle osana Vanhaa-Suomea. Kun Vanha-Suomi vuonna 1812 yhdistetiin Suomen suuriruhtinaskuntaan, siitä muodostettiin Viipurin lääni, johon myös nykyinen Etelä-Karjala kokonaisuudessaan kuului toiseen maailmansotaan saakka. Maakunnallisessa mielessä suuri osa siitä kuitenkin luettiin vielä 1900-luvun alkupuolella yleensä Savoon kuuluvaksi.[14]

Nykyisen Etelä-Karjalan itäisimmät kunnat Simpele, Parikkala, Saari ja Uukuniemi luettiin ennen toista maailmansotaa kuuluviksi Laatokan Karjalaan. Viipurin länsipuolella olevaa aluetta nimitettiin ennen sotaa Lounais-Karjalaksi[15], mutta siitä jäi sodan jälkeen Suomelle vain pieni osa, josta Etelä-Karjalaan kuuluvat nykyisin lähinnä vain entiset, myöhemmin Lappeenrantaan liitetyt Ylämaan ja Nuijamaan kunnat. Lounais-Karjalaan kuuluivat aikoinaan myös Virolahti ja Miehikkälä, mutta nykyisin ne luetaan Kymenlaaksoon. Muu osa nykyistä Etelä-Karjalaa, muun muassa Lappeenranta ja Imatra, katsottiin 1900-luvun alkupuolella muun muassa hakuteoksissa tavallisesti Savoon kuuluviksi.[16][17] Tämä johtui pitkälti siitä, että Topelius oli Maamme kirjassaan maininnut koko Saimaan ja Imatran koskenkin sijaitsevan Savossa.[12][18] Eino Jutikkalan mukaan kyseessä tämä johtui kuitenkin vain historiallisesta väärinkäsityksestä: Uudenkaupungin rauhan rajaa oli alettu pitää maakuntien rajana, vaikka Savon ja Karjalan välisenä heimorajana oli jo 1500-luvulla pidetty silloisten Viipurin ja Savonlinnan linnaläänien välistä rajaa, joka kutakuinkin vastaa nykyistäkin Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan välistä maakuntarajaa. Paikalliset asukkaat olivatkin vanhastaan käsittäneet Imatran seudun Karjalaan kuuluvaksi.[12]

Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakuntien alueet muodostivat Kymen läänin vuosina 1945–1997.[3] Nykyään näiden kahden maakunnan muodostamaa aluetta saatetaan kutsua Kaakkois-Suomeksi. Vanhat Kymen läänin kunnat muodostivat Kymen vaalipiirin, ennen kuin se yhdistettiin Etelä-Savon vaalipiirin kanssa Kaakkois-Suomen vaalipiiriksi vuonna 2015.[19] Kaakkois-Suomi on tämän vuoksi viitteellisenä käsitteenä aiheuttanut sekaannusta.[20] Kaakkois-Suomena kielenkäytössä ja virallisissa yhteyksissä on totuttu kuitenkin pitämään nimenomaan vanhaa Kymen lääniä vastaavaa aluetta.[21][22][23][24][25][26][27][28][29][30]

VäestöMuokkaa

VäestönkehitysMuokkaa

 
Lappeenrannan keskustaa.
 
Vaijeriliukua Imatrankoskeen.

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty maakunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2017 tilanteen mukainen.

Etelä-Karjalan väestönkehitys 1980–2020
Vuosi Asukkaita
1980
  
144 284
1985
  
142 292
1990
  
140 244
1995
  
138 678
2000
  
136 299
2005
  
134 786
2010
  
132 899
2015
  
131 155
2020
  
127 551
Lähde: Tilastokeskus.[31]

Suurimmat taajamatMuokkaa

Vuonna 2017 Etelä-Karjalassa sijaitsi 21 taajamaa.[32] Seuraavassa on lueteltu maakunnan 10 suurinta taajamaa.

# Taajama Kunta Väkiluku
(31.12.2017)[33]
1 Lappeenrannan keskustaajama Lappeenranta 55 740
Taipalsaari 3
&&&&&&&&&&055743.&&&&0055 743
2 Imatran keskustaajama Imatra 26 370
Lappeenranta 1 494
Ruokolahti 320
&&&&&&&&&&028184.&&&&0028 184
3 Joutsenon kirkonkylä Lappeenranta &&&&&&&&&&&06876.&&&&006 876
4 Rasila Ruokolahti &&&&&&&&&&&02608.&&&&002 608
5 Taavetti Luumäki &&&&&&&&&&&02126.&&&&002 126
6 Saimaanharju Taipalsaari &&&&&&&&&&&01838.&&&&001 838
7 Savitaipaleen kirkonkylä Savitaipale &&&&&&&&&&&01829.&&&&001 829
8 Simpele Rautjärvi &&&&&&&&&&&01685.&&&&001 685
9 Parikkalan kirkonkylä Parikkala &&&&&&&&&&&01543.&&&&001 543
10 Taipalsaaren kirkonkylä Taipalsaari &&&&&&&&&&&&0906.&&&&00906

Maakuntakeskusta vastaava keskustaajama on lihavoitu.

Kielet ja murteetMuokkaa

Vuoden 2019 lopulla Etelä-Karjalan maakunnan väestöstä 93,5 prosentilla äidinkieli oli suomi ja alle 0,2 prosentilla ruotsi. Vieraskielisten osuus oli tuolloin noin 6,3 prosenttia. Vieraista kielistä selvästi puhutuin oli venäjä, jota puhui äidinkielenään noin 3,8 prosenttia eteläkarjalaisista.[34]

Suomen kielen kaakkoismurteita puhutaan Etelä-Karjalassa sekä Kymenlaakson Virolahdella ja Miehikkälässä.[35]

TalousMuokkaa

 
Sellu- ja paperiteollisuus on merkittävä työllistäjä Etelä-Karjalassa. Kuvassa Kaukaan sellu- ja paperitehdas Lappeenrannassa.

Bruttokansantuote Etelä-Karjalassa oli 39 453 euroa asukasta kohti vuonna 2018. Se oli noin seitsemän prosenttia vähemmän kuin koko Suomen keskiarvo, 42 364 euroa.[36] Merkittäviä työllistäjiä ovat muun muassa Eksote, Lappeenrannan kaupunki, Imatran kaupunki, sellutehtaat UPM-Kymmene, Stora Enso ja Metsä Fibre, terästehdas Ovako Imatra, Lappeenrannan–Lahden teknillinen yliopisto LUT ja LAB-ammattikorkeakoulu.[37]

LiikenneMuokkaa

Etelä-Karjalan merkittäviä tieliikenneväyliä ovat valtatiet 6, 13, 14 ja 26 sekä kantatie 62. Venäjälle on tieyhteys Nuijamaan, Imatran ja erityisluvalla myös Parikkalan raja-aseman kautta. Lappeenrannan lentoasemalta lähtee lentoja joihinkin Euroopan kohteisiin. Maakunnasta on myös hyvät junayhteydet muun muassa pääkaupunkiseudulle ja Venäjän puolelle Pietariin. Saimaan kanavan kautta on vesiliikenneyhteys Saimaalta Venäjälle.

MatkailuMuokkaa

Etelä-Karjalan sijainti Venäjän rajalla antaa maakunnalle kansainvälistä leimaa. Venäläisten matkailijoiden ansiosta tax-free-myynnin määrässä vain Helsinki sijoittuu Lappeenrannan ja Imatran edelle.[38] Etelä-Karjalan matkailun erityispiirteitä ovat seudun monipuolinen luonto, viisumivapaat risteilyt Venäjälle sekä useat kylpylät, joista uusin on syksyllä 2011 toimintansa aloittanut Holiday Club Saimaan kylpylähotelli.[39]

KulttuuriMuokkaa

Historiallisesti merkittävimpiä eteläkarjalaisia henkilöitä ovat muun muassa kielitieteilijä D. E. D. Europaeus sekä presidentti Pehr Evind Svinhufvud. Tunnetuimpia eteläkarjalaisia kirjailijoita ovat muun muassa Hilja Valtonen ja Laila Hirvisaari, joista jälkimmäinen on kirjoittanut lukuisia alueelle sijoittuvia romaaneja.

Lappeenranta on kulttuurillisesti monipuolinen kaupunki, jossa toimii muun muassa useita teattereita, kuten Lappeenrannan kaupunginteatteri ja Lappeenrannan kesäteatteri. Kaupungissa järjestettäviä kulttuuritapahtumia ovat muun muassa Linnoituksen yö ja Lappeenrannan valtakunnalliset laulukilpailut. Museoista merkittävimpiä ovat Lappeenrannan linnoituksessa sijaitsevat Etelä-Karjalan museo, Lappeenrannan taidemuseo ja Ratsuväkimuseo. Imatralla on muun muassa rajamuseo ja teollisuustyöväen asuntomuseo. Omalaatuisimpia nähtävyyksiä on muun muassa Parikkalan patsaspuisto.

Merkittävimpiä Etelä-Karjalasta lähtöisin olevia musiikkiartisteja ovat muun muassa Pave Maijanen, Taiska, Hanna Pakarinen ja Koop Arponen sekä metalliyhtyeet Kotiteollisuus, Mokoma, Stam1na ja Twilightning. Klassisen musiikin orkestereja ovat muun muassa Lappeenranta Big Band ja Lappeenrannan kaupunginorkesteri.

Etelä-Karjalan ruokakulttuuriin kuuluvat muun muassa karjalanpaisti, karjalanpiirakka ja erilaiset muut piirakat, lihapiirakat vety ja atomi, lammaskaali, rantakala, munavoi, mustikkakukko ja erilaiset kiisselit.[40]

Etelä-Karjalan liittoMuokkaa

Etelä-Karjalan liitto on yksi Suomen 18 maakuntaliitosta. Siihen kuuluvat kaikki Etelä-Karjalan kunnat. Liiton päättävien elinten luottamushenkilöt ovat jäsenkuntien poliittisia vaikuttajia, jotka edustavat kuntalaisia kunnallisvaalien tuloksen mukaisesti.[41]

Liitto ajaa maakunnan, kuntien, väestön ja elinkeinoelämän etuja ja sen tavoitteena on maakunnan henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin sekä kulttuurin edistäminen. Sen lakisääteisiä tehtäviä ovat alueiden kehittäminen ja maakuntakaavoitus. Lisäksi liitossa tehdään maakuntaa koskevia tutkimuksia, tilastointia, suunnitelmia ja selvityksiä. Liitto on myös maakunnan vaikuttajien ja sidosryhmien yhteistyöorganisaatio.[41]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Pinta-alat kunnittain (Excel) 1.1.2021 1.1.2021. Maanmittauslaitos. Viitattu 13.5.2021.
  2. a b Väestörakenteen ennakkotiedot muuttujina Kuukausi, Alue, Sukupuoli, Ikä ja Tiedot 22.7.2021. Tilastokeskus. Viitattu 22.7.2021.
  3. a b Väestön elinkeino: Väestö elinkeinon mukaan kunnittain vuosina 1880–1975 (PDF) (s. 353, Liite 4: Kuntien siirrot läänistä toiseen vuosina 1881–1976) Tilastollisia tiedonantoja N:o 63. 1979. Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastokeskus. Viitattu 26.7.2013.
  4. Väestörakenteen ennakkotiedot alueittain, 2021M01*-2021M06* 30.6.2021. Tilastokeskus. Viitattu 4.8.2021.
  5. Pinta-alat kunnittain (Excel) 1.1.2021 1.1.2021. Maanmittauslaitos. Viitattu 13.5.2021.
  6. Carelica Lappeenrannan kaupunki. Viitattu 12.12.2011.
  7. Pitäjät Lappeenrannan kaupunki. Viitattu 12.12.2011.
  8. Luovutetun Karjalan pitäjien vaakunat ja standaarit Karjalan Liitto. Viitattu 12.12.2011.
  9. a b Paikkatietoikkuna kartta.paikkatietoikkuna.fi.
  10. a b Etelä-Karjalan luonto Suomen Luonnonsuojeluliitto. Viitattu 28.12.2020.
  11. Suomen ilmastovyöhykkeet Ilmatieteen laitos. Viitattu 28.12.2020.
  12. a b c Yrjö Kaukiainen, Jouko Nurmiainen: ”Hajanaisesta jäännösalueesta Etelä-Karjalan maakunnaksi”, Viipurin läänin historia, VI osa: Karjalan itärajan varjossa, s. 306–310. Karjalan kirjapaino, 2010. ISBN 978-952-5200-76-8.
  13. ”Etelä-Karjala”, Otavan iso Fokus, 2. osa (El–Io), s. 737. Otava, 1973. ISBN 951-1-00272-4.
  14. ”Suomen kartta, osa 4”, Pieni tietosanakirja, 4. osa (San Remo-Öölanti). (Karttaan on merkitty sekä läänien että kapeammalla viivalla myös Suomen historiallisten maakuntien rajat). Otava, 1928. Teoksen verkkoversio.
  15. ”Karjala”, Tietosanakirja, 4. osa (Kaivo-Kulttuurikieli), s. 367. Tietosanakirja Oy, 1912. Teoksen verkkoversio.
  16. ”Lappeenranta”, Pieni tietosanakirja, 2. osa (Isopurje-Maskotti). Otava, 1926. Teoksen verkkoversio.
  17. ”Savo”, {{{Nimike}}}, s. 33. Otava, 1928. Teoksen verkkoversio.
  18. Zachris Topelius: ”Landskapen”, Boken om vårt land. Läsebok for de lägsta läroverk i Finland, andra kursen, s. 31. Ab Svenska Läromedel, 1937 (näköispainos). Teoksen verkkoversio.
  19. Itä-Suomen vaalipiirejä yhdistetään vuoden 2015 eduskuntavaaleihin Vaalit.fi. 11.4.2013. Oikeusministeriö. Viitattu 9.2.2017.
  20. Itä-Suomen vaalipiirejä yhdistetään vuoden 2015 eduskuntavaaleihin Vaalit.fi. 11.4.2013. Oikeusministeriö. Viitattu 9.2.2017.
  21. Kaakkois-Suomen pintavedet Ymparisto.fi.
  22. Kaakkois-Suomen pintavedet Ymparisto.fi.
  23. Vesienhoito Kaakkois-Suomessa Ymparisto.fi.
  24. [https%3A%2F%2Fwww-testi.ely-keskus.soft.ware.fi%2Fdocuments%2F10191%2F93977%2FToiminta-aluekartta_2013_KAS%2F720c3eb3-a434-4983-9db3-975cad387da8%3Ft%3D1362403668672&imgrefurl=https%3A%2F%2Fwww-testi.ely-keskus.soft.ware.fi%2Fru%2Fweb%2Fely%2Fely-kaakkois-suomi-tehtavat-ja-toiminta%3FcssIs%3Dweb&tbnid=qCILGtwj6CiWMM&vet=12ahUKEwip3cS9otjoAhULeZoKHaIdAzUQMygPegUIARD7AQ..i&docid=4unYaKSwmsUF9M&w=516&h=430&q=Kaakkois-Suomi&ved=2ahUKEwip3cS9otjoAhULeZoKHaIdAzUQMygPegUIARD7AQ Kaakkois-Suomen ELY] ELY-keskus.
  25. Kaakkois-Suomen Sosialidemokraatit SDP.fi.
  26. YLE Kaakkois-Suomi Yleisradio.
  27. Kaakkois-Suomen poliisilaitos Suomen poliisilaitos.
  28. Kaakkois-Suomen ELY Kaakkois-Suomen ELYn Facebook-sivut.
  29. [www.ymparisto.fi%2Fdownload%2Fnoname%2F%257B9B98ED35-228B-41CC-9DE3-8D0A18DCC662%257D%2F98827&tbnid=CFnR_Fql419hXM&vet=10CC8QMyjfAWoXChMIsLLnhaTY6AIVAAAAAB0AAAAAEAk..i&docid=Pi7JfxOvhl9joM&w=640&h=447&q=Kaakkois-Suomi&ved=0CC8QMyjfAWoXChMIsLLnhaTY6AIVAAAAAB0AAAAAEAk Kaakkois-Suomen vesienhoidontoimenpideohjelma] Ymparisto.fi.
  30. TE-keskus Kaakkois-Suomi TE-palvelut.fi.
  31. Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala alueittain 1980–2016 29.3.2017. Tilastokeskus. Viitattu 29.12.2017.
  32. Taajama- ja haja-asutusalueväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain 31.12.2017 28.9.2017. Tilastokeskus. Viitattu 27.11.2018.
  33. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2017 Tilastokeskus. Viitattu 27.11.2018.
  34. Kieli iän ja sukupuolen mukaan maakunnittain, 1990-2019 Tilastokeskus.
  35. Kaakkoismurteet Erkki Savolainen.
  36. Bruttokansantuote asukasta kohden alueittain, vuosittain, 2000-2019* Tilastokeskus.
  37. Elinkeinorakenne lappeenranta.fi. Lappeenrannan kaupunki. Viitattu 28.12.2020.
  38. Tiilikainen, Tenho: Tax free -kauppa käy kiivaana Etelä-Saimaa. 9.12.2006. Viitattu 26.11.2007.
  39. Etelä-Karjalan Liitto Etelä-Karjalan Liitto. Viitattu 7.8.2012.
  40. Kolmonen, Jaakko (toim.): Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat, s. 107-109. Helsinki: Patakolmonen, 1988. ISBN 951-96047-3-1.
  41. a b Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan liitto. Viitattu 11.7.2014.

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Etelä-Karjalan maakunta.