Kantatie 62

kantatie Suomessa

Kantatie 62 on Kaakkois-Suomessa Mikkelistä Imatran rajanylityspaikalle kulkeva kantatie. Tien pituus on 141 kilometriä. Tie on paikoin kapea ja mutkainen, mutta toisaalta siltä on kauniita näkymiä Saimaalle. Tiellä on myös valtatien 6 kanssa yhteinen kahdeksan kilometrin moottoritieosuus Imatran Vuoksenniskan kohdalla. Kantatie 62 on itsessään leveimmillään Imatran Teppanalan kohdalla, jossa tie on myös osittain 2+1 kaistainen. Imatran Teppanalan kohdalla liikenne on vilkasta. Kantatie 62 palvelee Teppanalassa alueen asukkaita ja työntekijöitä, rajanylityspaikan liikennettä, alueen kaupallisia palveluja sekä myös alueella sijaitsevan Ovako Imatran liikennöintiä.

Kantatie 62

Reitti

muokkaa
 
Kirkonvarkauden silta Mikkelissä vuonna 1989

Historiaa

muokkaa
 
Puumalan keskusta sijaitsee kantatie 62 varrella.

Vuoden 1938 tienumerointijärjestelmässä kantatie 62 kulki Viipurista Rautuun. Jatkosodan jälkeisten alueluovutusten jälkeen tie jäi kokonaan luovutetulle alueelle. 1970-luvun puolivälissä Mikkelin ja Imatran Kaukopään välisestä tiestä tehtiin kantatie 62. Tätä ennen tieosuus muodostui maanteistä 432 ja 434. Tuolloin tiellä oli vielä kaksi lossiyhteyttä: Anttolan ja Puumalan välillä Lietvedellä sekä Puumalan kirkonkylän eteläpuolella Puumalansalmella. Lietvedelle valmistui pengertie ja silta vuonna 1985. Kantatieverkon viimeinen lossiyhteys siirtyi historiaan, kun Puumalansalmen ylittävä Saimaan silta valmistui 1995. Saimaan silta on Suomen maantieverkon neljänneksi pisin silta.

Vuonna 2004 tietä jatkettiin Kaukopäästä rajanylityspaikalle Pelkolaan saakka.

Joukkoliikenne

muokkaa

Kantatiellä 62 kulkee kaksi bussivuoroa päivässä suuntaansa. Linja Imatralta Puumalan kautta Mikkeliin ajetaan arkipäivisin. Kouluvuoden aikana ajetaan arkisin vuoro Imatralta Puumalan kautta Pieksämäelle ja koulupäivinä edelleen Varkauteen.

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa