Jouni Hynynen

suomalainen muusikko ja kirjailija

Jouni Kalervo Hynynen (s. 15. helmikuuta 1970 Joutseno) on lappeenrantalainen muusikko. Hän on lappeenrantalaislähtöisen Kotiteollisuus-yhtyeen laulaja, kitaristi ja sanoittaja. Hynynen on toiminut myös kolumnistina ja juontajana ja julkaissut kirjoja.

Jouni Hynynen
Jouni Hynynen Ilosaarirockissa Joensuussa heinäkuussa 2008.
Jouni Hynynen Ilosaarirockissa Joensuussa heinäkuussa 2008.
Henkilötiedot
Syntynyt15. helmikuuta 1970 (ikä 54)
Muusikko
Aktiivisena 1991–
Tyylilajit heavy metal
suomirock
Soittimet kitara
bassokitara
Yhtyeet Kotiteollisuus (1991–)
Pronssinen Pokaali (1995–2000)
Maanalainen armeija (2019–)

Vuosina 1995–2000 Hynynen vaikutti Pronssinen Pokaali -yhtyeen kitaristina. Kotiteollisuus-yhtyeessä hän toimii säveltäjänä ja sovittajana yhdessä muun yhtyeen ja joskus myös tuottaja Mikko Karmilan kanssa.

Hynynen on toiminut pakinoitsijana muun muassa Etelä-Saimaa-, Kouvolan Sanomat- ja Kymen Sanomat -lehtien Seepra-viikkoliitteessä, Keskisuomalaisessa ja Ilosaarirockin Internet-sivuilla.

Jouni Hynynen ja Jone Nikula juonsivat Subin Äijät-ohjelmaa. Ohjelmaa tehtiin kaksi tuotantokautta.

Hynysestä tuli kirjailija, kun Like Kustannus julkaisi elokuussa 2007 teoksen Rakkaudella, Hynynen, joka koostuu Hynysen kirjoittamista kolumneista. Kirjasta on otettu yhdeksän painosta.[lähde? ]

Syksyllä 2009 Jouni Hynynen julkaisi kaksi kirjaa. Ukonhauta kertoo levyn syntyprosessista. Se sisältää niin päiväkirjoja kuin muitakin merkintöjä sekä Mikko Karmilan valokuvia.[1] Elokuussa 2009 ilmestyi runokokoelma Mies katoaa, joka on Hynysen toinen kaunokirjallinen teos. Osasta Hynysen kirjoista on tehty myös äänikirja (muun muassa Rakkaudella Hynynen, Mies Katoaa), jossa kirjailija itse lukee teoksensa.

Jouni on pyörittänyt vuodesta 2019 lähtien Maanalainen armeija -sooloprojektiaan.

Hynynen osallistui Vain elämää -tv-ohjelman 14. tuotantokaudelle, joka esitettiin Nelosella syksyllä 2023.[2] Hänen osallistuminen ohjelmaan herätti paljon keskustelua etenkin fanien keskuudessa, sillä Hynynen on aiemmin kritisoinut avoimesti ohjelmaa ja sen konseptia.[3]

Hän on näytellyt Kummeli esittää: Kontio & Parmas -sarjassa.[4]

Yksityiselämä

muokkaa

Hynysen puoliso on vuodesta 2012 saakka ollut näyttelijä Mari Perankoski. He kihlautuivat toukokuussa 2016 ja avioituivat syyskuussa 2016.[5]

Etelä-Karjalaan Hynysen vanhemmat muuttivat, kun hänen äitinsä oli raskaana. Muusikon lähes koko suku on kotoisin Ylä-Savosta, erityisesti Iisalmesta. Hynynen on viettänyt lapsuuden kesiä akselilla Paisua-Sonkajärvi-Iisalmi.[4]

Instrumentit ja laitteisto

muokkaa

Kitarat

muokkaa
  • Les Paul Studio
  • Les Paul Standard
  • Les Paul Voodoo
  • Arto Piiraisen custom-kitara Heavymachinery (malli muistuttaa Gibson Exploreria)
  • Sävellyskitarana akustinen Takamine

Kirjat

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Ukonhauta Like Kustannus. Viitattu 3.12.2012.
  2. Kantola, Iida: Uudet Vain elämää -artistit julki – Satulinnaan lähtevät muun muassa Hätä-Miikka, Robin Packalen ja Ellinoora Ilta-Sanomat. 23.5.2023. Viitattu 23.9.2023.
  3. Tähtivaara, Sarianne: Vain elämää -ohjelman suorasukaisesti lytännyt Jouni Hynynen kommentoi osallistumistaan – näin somessa reagoitiin Ilta-Sanomat. 25.5.2023. Viitattu 23.9.2023.
  4. a b Huttunen, Jouni: Kotiteollisuuden Jouni Hynynen Yläsavolainen. 22.7.2022. Viitattu 27.9.2024.
  5. Stetsonissa avioon! Jouni Hynynen ja Mari Perankoski menivät naimisiin iltasanomat.fi. 3.9.2016. Arkistoitu 3.9.2016. Viitattu 3.9.2016.

Aiheesta muualla

muokkaa