Twilightning
Twilightning oli vuosina 1998–2009 toiminut imatralainen metalliyhtye, jonka tyyli vaihtelee ensimmäisen levyn power metalista myöhempien julkaisujen melodiseen hard rockiin.
Twilightning | |
---|---|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1998–2009 |
Tyylilaji |
power metal, melodinen hard rock |
Kotipaikka | Imatra, Suomi |
Laulukieli | englanti |
Jäsenet |
Heikki Pöyhiä, laulu |
Levy-yhtiö |
Historia muokkaa
Twilightning julkaisi ensimmäisen demonsa Change of Scepter vuonna 1999 kokoonpanolla Tommi Sartanen (laulu, kitara), Ville Wallenius (kitara), Jussi Kainulainen (basso), Mikko Naukkarinen (kosketinsoittimet) ja Juha Leskinen (rummut). Tätä seurasivat Affection Seeker vuonna 2000 ja Return to Innocence vuonna 2001, joista jälkimmäisellä kuultiin myös uutta laulajaa Heikki Pöyhiää. Viimeiseltä demolta päätyi kaksi kappaletta myös debyyttialbumi Delirium Veilille, joka julkaistiin vuonna 2003 Spinefarmin kautta.
Toisen, enemmän hard rock -vaikutteisen albuminsa Plague-House Puppet Show’n Twilightning julkaisi vuonna 2004. Tammikuussa 2006 ilmestyi minialbumi Bedlam, joka jäi kosketinsoittaja Naukkarisen viimeiseksi yhtyeessä. Twilightningin kolmas albumi Swinelords julkaistiin maaliskuussa 2007.
Yhtye ilmoitti toimintansa lopettamisesta heinäkuussa 2009.[1]
Kokoonpano muokkaa
- Heikki Pöyhiä – laulu (2001–2009)
- Tommi Sartanen – kitara (1998–2009)
- Ville Wallenius – kitara (1998–2009)
- Jussi Kainulainen – basso (1998–2009)
- Mikko Naukkarinen – koskettimet (1999–2006)
- Juha Leskinen – rummut (1998–2009)
Julkaisut muokkaa
Albumit muokkaa
Minialbumit muokkaa
Singlet muokkaa
|
Demot muokkaa
|
Lähteet muokkaa
- ↑ Goodbye! 8.7.2009. Twilightning. Arkistoitu 13.4.2009. Viitattu 18.8.2009. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
- Twilightningin sivusto (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- Twilightning levy-yhtiö Spinefarmin sivustolla (englanniksi)
- Twilightning Meteli.netissä
- Twilightning Discogsissa. (englanniksi)
- Twilightning Encyclopaedia Metallumissa (englanniksi)