Kotiteollisuus (yhtye)

suomalainen yhtye

Kotiteollisuus on lappeenrantalainen yhtye, jonka musiikkityyli on suomirockin ja metallin sekoitusta.

Kotiteollisuus
Kotiteollisuus Ilosaarirockissa vuonna 2008.
Kotiteollisuus Ilosaarirockissa vuonna 2008.
Tiedot
Toiminnassa 1991–
Tyylilaji heavy metal
hard rock
rock
Kotipaikka Lappeenranta, Suomi
Laulukieli suomi
Jäsenet

Jouni Hynynenlaulu, kitara
Jari Sinkkonenrummut
Janne Hongistobassokitara, taustalaulu
Miitri Aaltonen, kitara, taustalaulu

Entiset jäsenet

Aki Virtanen, kitara (19931997)
Simo Jäkälä, laulu (1991–1993)
Tomi Sivenius, kitara, laulu (1991–1993)

Levy-yhtiö

Megamania, 1996–

Aiheesta muualla
Kotisivut

Yhtye tunnettiin vuosina 1993–1997 nimellä Hullu ukko ja kotiteollisuus; vuosina 1991–1992 yhtyeellä ei vielä nimeä ollutkaan. Vuonna 1997 nimi lyhennettiin pelkäksi Kotiteollisuudeksi[1]. Vuonna 2004 yhtye voitti parhaan hard rock-metalli-albumin Emman albumillaan Helvetistä itään, ja tämä olikin osittain yhtyeen läpimurto[2].

Yhtye julkaisi Adventti-joulusinkun yhdessä Viikate-yhtyeen kanssa 30. marraskuuta 2012 [3]. Singlen julkaisun jälkeen yhtyeet aloittivat neljän esiintymisen pituisen Joulupipari 2012 -kiertueen, jolla esiintyvät yhtyeiden lisäksi stand up -koomikot Niko Kivelä ja Zaani.

Historia

muokkaa

Perustaminen

muokkaa

Hynynen ja Hongisto alkoivat kaveerata yläasteen alkuaikoina.[1] Sinkkonen oli tulevan yhtyeen jäsenistä ensimmäinen, joka harrasti soittamista. Sinkkonen tutustutti Hynysen ja Hongiston paremmin Tomi Siveniukseen. Simo Jäkälä, Aki Virtanen ja joidenkin tietojen mukaan myös Marko Annala liittyivät kaverusten perustamaan yhtyeeseen, joka silloin kantoi nimeä A-Studio[1]. Musiikkityyli oli vielä tuolloin punkkia, eivätkä yhtyeen jäsenet olleet vielä lähelläkään ammattitaitoisia[1].

Kun yhtye oli saatu kasaan ja soittamista oli harjoiteltu jo jonkin aikaa, Sinkkosen ja muun yhtyeen tiet erkanivat. Sinkkonen lähti ammattikouluun, kun muut menivät lukioon. Tämän jälkeen koko yhtye hajosi[1].

Hullu ukko ja kotiteollisuus

muokkaa
 
Janne Hongisto Ilosaarirockissa 2008.

Kun yhtyeen jäsenet siirtyivät suorittamaan asevelvollisuuttaan, päättivät Hynynen ja Sivenius perustaa yhtyeen uudelleen. Silloin Hynynen soitti vielä bassoa. Sinkkonen, jonka kanssa Hynynen ei ollut vähään aikaan pitänyt lähes mitään yhteyttä, osti paremmat rummut ja liittyi yhtyeeseen [1].

Nimi Hullu ukko ja kotiteollisuus keksittiin vuonna 1993. Hynynen muistelee sen tulleen Hyvät herrat tv-sarjasta, jossa hoettiin aina "meillä kotiteollisuudessa ollaan vahvasti sitä mieltä, että..." [1] Tämän jälkeen Hynynen siirtyi soittamaan kitaraa.

Ensimmäistä demoa tehtäessä yhteeseen kuuluivat:

Jokaisen kappaleen oli siihen aikaan täysin tehnyt joko Sivenius tai Hynynen. Demo työstettiin Akaan musiikkireklaamissa Viialassa. Demon äänitti Heikki Peltonen[1].

Saman vuoden syksyllä Hullu ukko ja kotiteollisuus äänitti toisen demonsa samassa paikassa ja samalla kokoonpanolla. Demo on edelleen kuunneltavissa internetissä[4].

Yhtyeen yhteishenki alkoi rakoilla lievästi tämän demon äänitysten aikoihin.[1] Sivenius huomasi, ettei kokoonpano ollut tarpeeksi hyvä, Jäkälä alkoi epäillä laulutaitojaan, eikä Sinkkosellakaan innostus ollut kovin suurta.[5] Muutaman vuoden tiiviin yhtyeessä toimimisen jälkeen Sinkkosen, Jäkälän ja ennen kaikkea Siveniuksen innostus alkoi loppua. Hynynen piti yhtyeen kasassa ja sai Sinkkosen pysymään mukana suostuttelemalla häntä jäämään. Mukaan saatiin myös Aki Virtanen soittamaan kitaraa.[1]

Kolmas demo äänitettiin nyt siis nelihenkisellä kokoonpanolla.[6]

Syksyllä 1994 yhtye äänitti ja työsti neljännen demonsa. Silloin äänittäjänä toimi Jani Viitanen. Viitanen toimitti demon Megamanialle ja Atte Blom Megamanialta soitti yhtyeelle ja pyysi heitä levy-yhtiöneuvotteluihin. Näin Hullu ukko ja kotiteollisuus lähti vuonna 1995 Headline-studiolle, Tampereelle solmimaan levytyssopimusta, ja Mikko Karmila alkoi tehdä yhteistyötä Kotiteollisuuden kanssa[1].

Syksyllä 1996 valmistui yhtyeen ensialbumi Hullu ukko ja kotiteollisuus. Virtanen erosi yhtyeestä ajanpuutteen vuoksi.[1]. Tämän lisäksi kolmikko Hynynen-Hongisto-Sinkkonen halusi viedä yhtyeen musiikkia suoraviivaisempaan suuntaan.

Ensimmäiset vuodet Kotiteollisuus-nimellä (1996–2001)

muokkaa
 
Jouni Hynynen Ilosaarirockissa vuonna 2008.

Kotiteollisuus julkaisi Aamenen, ensimmäisen albuminsa lyhennetyllä nimellään, vuonna 1998. Yhtyeen musiikista oli uuden albumin myötä tullut raskaampaa. Vaikutteita oli haettu amerikkalaisilta vaihtoehtorockyhtyeiltä kuten White Zombie ja Soundgarden samoin kuin brittiläiseltä industrialyhtyeeltä Killing Joke. Kappaleesta "Routa ei lopu" tehtiin musiikkivideo[1].

Yhtyeen suosio kasvoi vuotta myöhemmin julkaistun Eevan perintö -albumin myötä, jolta julkaistiin singlet Eevan perintö ja Juoksu. Kotiteollisuuden ensimmäinen varsinainen hitti oli kuitenkin Tomusta ja tuhkasta -albumin ensimmäinen single, Jos sanon, jonka Rumba-lehti äänesti vuoden 2000 kappaleeksi. Tomusta ja tuhkasta nousi Suomen virallisen listan sijalle 39. Kappaleesta tehtiin myös musiikkivideo, jossa yhtyeen jäsenet parodioivat Helsingissä sijaitsevaa kuuluisaa Kolmen sepän patsasta. Albumilta julkaistiin toinen single Kädessäni, josta myös tehtiin musiikkivideo[1].

Vuonna 2001 yhtye julkaisi EP:n Yksinpuhelu, joka sisälsi samannimisen studiokappaleen ja aikaisemmin julkaistun kappaleen lisäksi kaksi livekappaletta.[7]

Läpimurtoalbumit Kuolleen kukan nimi ja Helvetistä itään (2002–2004)

muokkaa

Kotiteollisuuden seuraava albumi Kuolleen kukan nimi vuodelta 2002 nousi albumilistan sijalle viisi ja sen ensisingle Rakastaa/ei rakasta singlelistan kolmanneksi. "Rakastaa/ei rakasta" -kappaleen video palkittiin kultaisella Muuvilla. Samana vuonna julkaistiin EP ±0 [8].

Seuraavana vuonna julkaistu Helvetistä itään -albumi nousi julkaisuviikollaan albumilistan ykköseksi ja sen nimikkosingle singlelistan ykköseksi. Albumin seuraavan singlen Minä olen suosion myötä Helvetistä itään -albumi myi platinaa. Helvetistä itään palkittiin Emma-patsaalla vuoden 2003 parhaana hard rock-metalli-albumina. Albumilla koskettimia soitti vierailijana Nightwish-yhtyeen Tuomas Holopainen. Holopainen on sen jälkeen ollut soittamassa Kotiteollisuuden levyillä 7, Iankaikkinen, Sotakoira ja Ukonhauta. Lisäksi Holopainen on ollut mukana myös yhtyeen esiintymisissä silloin kun hänen oma yhtyeensä on ollut tauolla.[9]

Vuoden 2004 alussa julkaistu albumin kolmas singlejulkaisu Tämän taivaan alla soi aikaisempien singlejen Helvetistä itään ja Minä olen tapaan paljon radiossa. Samana vuonna julkaistiin myös ainoastaan singlenä julkaistu Kultalusikka.

7 ja maineen kasvua (2005–2006)

muokkaa
 
Tuomas Holopainen soitti ensimmäisen kerran albumilla Helvetistä itään koskettimia. Hänet on nähty usein myös yhtyeen livekonserteissa. Kuva vuodelta 2008.

Vuonna 2005 Kotiteollisuus julkaisi albumin 7, joka nousi albumilistan ensimmäiseksi muutamaksi viikoksi ja myi kultaa. Myös Kuolleen kukan nimi saavutti kultalevyrajan samana vuonna. Albumimenestyksen lisäksi saman vuoden marraskuussa ilmestynyt DVD myi kultaa joulukuussa, ja oli maaliskuuhun asti musiikki-DVD -listan ykkönen. Marraskuussa albumi 7 voitti Radio Cityn vuoden levy -kilpailun kotimaisten levyjen sarjassa. Albumilta julkaistiin singlet kappaleista Vieraan sanomaa ja Kaihola, joista kummastakin tehtiin musiikkivideot. Kummatkin kappaleet saivat paljon soittoa radiossa. "Kaiholan" musiikkivideon pääosaa esitti näyttelijä Kari Hietalahti[1].

Heti vuoden 2006 alussa valittiin albumi 7 Mesta.netin kilpailussa vuoden levyksi. Tammikuun alussa DVD pysyi Suomen DVD-listan kärjessä neljä listaviikkoa. DVD palkittiin myös Emma-patsaalla vuoden parhaana. Elokuussa 2006 Kotiteollisuus järjesti CMX- ja 51koodia-yhtyeiden kanssa yhteisen Tuuliajolla-kiertueen tehden kyseisten yhtyeiden kanssa yhteisen kappaleen nimeltä "Vapaus johtaa kansaa"[1].

Iankaikkinen, Murheen Mailla -kokoelmalevy ja Ukonhauta (2006–2009)

muokkaa
 
Jari Sinkkonen keikalla vuonna 2009.

8. marraskuuta 2006 Kotiteollisuus julkaisi uuden albumin Iankaikkinen, jonka ensimmäinen single on Arkunnaula. Iankaikkinen nousi julkaisuviikollaan Suomen albumilistan toiselle sijalle ja myi kultaa. Samalla Kotiteollisuus-DVD ylitti platinarajan eli 10 000 myytyä kappaletta. Vuoden 2006 lopussa julkaistiin Tuuliajolla-kiertueesta DVD Tuuliajolla 2006 – rock-elokuva Saimaalta. Albumilta Iankaikkinen julkaistiin toisena singlenä Tuonelan koivut vuoden 2007 alkupuolella. Lisäksi promootiosinglenä julkaistu Kadonneet[10] sai jonkin verran radiosoittoa[1].

Rumba-lehden lukijat äänestivät Kotiteollisuuden vuoden 2006 parhaaksi kotimaiseksi yhtyeeksi ja yhtyeen keulakuva Hynysen vuoden seksisymboliksi.[11]

Kotiteollisuus julkaisi vuonna 2007 ensimmäisen kokoelmalevynsä Murheen mailla 1996–2007, jolle tuli materiaalia yhteensä kolme levyllistä.[12] Levyllä julkaistiin myös ennen julkaisematon kappale "Valomerkki". Ensimmäinen levy sisältää kappaleita yhtyeen EP-julkaisuilta ja varhaiselta Noitavasara-singleltä. Toinen levy koostuu yhtyeen singlejen a-puolista ja kolmas b-puolista. Albumista julkaistiin vuonna 2008 myös yhden CD:n versio Murheen mailla singlet 1996–2007, joka sisälsi ainoastaan aikaisemman kokoelman toisen CD:n materiaalit [13].

Kotiteollisuus julkaisi 13. elokuuta 2008 cover-albumin Sotakoira.[14] Seuraava yhtyeen omaa materiaalia sisältävä albumi Ukonhauta ilmestyi helmikuussa 2009.[15][16]

Myös tällä albumilla Tuomas Holopainen soittaa koskettimia. Holopainen on nähty useasti myös Kotiteollisuuden live-esiintymisissä. Holopaisen lisäksi myös Miitri Aaltonen esiintyy usein Kotiteollisuuden vieraana[17]

Ukonhauta-levyn julkaisemisen jälkeen Kotiteollisuus ilmoitti pitävänsä taukoa. Yhtye julkaisi kuitenkin EP-levyn Kuollut kävelee vuoden 2009 lopussa [18]

Kotiteollisuus, Sotakoira II, Maailmanloppu, Murheen mailla II -kokoelmalevy (2009–2014)

muokkaa

Kesällä 2010 Kotiteollisuus teki KTvisio-kanavan YouTube-sivustolle jakaakseen musiikkiaan internetissä[19]. Marraskuussa 2010 ilmestyi dvd Itärintama 2003–2010.

Soitellen sotaan -kappale oli ensimmäinen single maaliskuussa 2011 ilmestyneeltä pitkäsoitolta Kotiteollisuus.[20]

21. syyskuuta 2012 julkaistiin 12. albumi Sotakoira II, joka sisältää cover-kappaleita ollen jatkoa Sotakoira-albumille.

Heinäkuussa 2013 julkaistiin 13. albumi, uutta materiaalia sisältävä Maailmanloppu, jolta julkaistiin singlet Yötä vasten sekä nimikappale Maailmanloppu.

Marraskuussa 2014 julkaistiin Kotiteollisuuden toinen kokoelmalevy Murheen mailla II 2007–2014, joka sisältää myös uudet kappaleet Helvetti jäätyy ja Yhtälö. Albumin kolmas CD Sotakoira III sisältää cover-kappaleita edellisten Sotakoira-levyjen tapaan.

Kokoonpanomuutos ja uusi alku, Kruuna / Klaava ja Vieraan vallan aurinko (2014–)

muokkaa
 
Miitri Aaltonen toimi pitkään yhtyeen livekokoonpanossa ennen siirtymistä viralliseksi jäseneksi.

Alkuvuodesta 2014 yhtyeellä oli sisäisiä ongelmia ja taiteellisia vaikeuksia yrittäessään luoda uutta materiaalia seuraavalle albumilleen.[21] Päävastuun sävellystyöstä viime vuodet yksin kantanut Hynynen koki burnoutin ja hylkäsi kaikki viimeisen vuoden aikana tekemänsä demot. Rumpali Sinkkosen ideasta yhtyeeseen liitettiin viralliseksi jäseneksi keikoilla vuosia soittanut Aaltonen ja näin vuodesta 1997 triona toiminut Kotiteollisuus oli jälleen nelihenkinen yhtye.

Muutoksesta uutta virtaa saanut yhtye lähti rakentamaan seuraavaa albumia yhdessä sovittaen kappaleet yhteisissä treenisessioissa. Metodi osoittautui toimivaksi ja yhtye pääsi jälleen kiinni luomiskantaan. Tuloksena syntynyt Kruuna / Klaava -albumi julkaistiin 10. huhtikuuta 2015, jonka nimikappaleeseen Jari Sinkkonen myös ohjasi musiikkivideon. Seuranneet kiertueet veivät suurimman osan yhtyeen loppuvuodesta 2015.

Maaliskuussa 2016 yhtye oli saanut jälleen kasaan kymmeniä uusia demokappaleita, joita ryhdyttiin äänittämään Tohmajärven Tikkalassa. Kotiteollisuuden 15. albumi Vieraan vallan aurinko julkaistiin 14. lokakuuta 2016. Joulukuussa 2016 yhtye teki Joulupipari 2 -kiertueen Viikatteen, Niko Kivelän ja Zaanin kanssa.

Musiikki ja lyyriset aiheet

muokkaa

Kotiteollisuuden musiikki on yleensä luokiteltu heavy metalin ja suomirockin sekoitukseksi.[22][23] Jouni Hynysen omien sanojen mukaan Kotiteollisuuden musiikki on poppia tai iskelmää särökitaralla.

Kotiteollisuuden musiikki oli ensimmäisillä demoilla paljon myöhempää kevyempää, lähes kevyeen rockiin luokiteltavaa tyyliä[24], mutta ensimmäisellä Kotiteollisuus-nimellä julkaistulla albumilla yhtye oli selvästi raskasta rockia.

Tällaista oli Kotiteollisuuden musiikki aina albumiin Kuolleen kukan nimi asti. Albumilla kitarariffit muuttuivat yksinkertaisemmiksi. Kuolleen kukan nimen aikaan yhtyeen sanoitukset tulivat myös helpommin tulkittaviksi ja synkiksi.[25] Tällaisena yhtyeen musiikki on sittemmin pysynyt, joskin Ukonhauta-albumilla kitarariffit ja kappaleiden sävelkulut ovat muuttuneet lähes iskelmätyylisiksi.

Osa Kotiteollisuuden kappaleista ovat hyvin synkkiä; joissakin käsitellään kriittisesti uskontoa, kuten kappaleet Tämän taivaan alla, Pää kylmänä ja Kaihola. Esimerkiksi kappaleen Kaihola alku: "Rakastamme aivan kuin tarinaa olisi vielä jäljellä. Onnellista loppua odotamme siellä, missä Jumala nauraa kirkoilleen, papeille, rituaaleilleen. Kauniille alttaritauluilleen. Koko maailmalleen!" [26]

Yhtyeen musiikkia on albumilta Helvetistä itään asti kutsuttu "itseään toistavaksi" hevipiireissä. Kotiteollisuus-albumin julkaisun jälkeen myös kriitikko Petja Savoila sanoi yhtyeen kappaleiden kuulostavan toisiltaan [27], vaikka uudella albumilla monet kappaleet ovatkin paljon enemmän jopa poprock-tyylisiä kuin Kotiteollisuuden kappaleet ikinä ennen.

Jokainen albumi sitten Helvetistä itään -albumin jälkeen on noussut Suomen virallisen albumilistan kärkeen, lukuun ottamatta albumeita Iankaikkinen, Sotakoira II, Kruuna/klaava ja Vieraan vallan aurinko.

Yhtyeen lavaesiintyminen ja suorapuheisuus

muokkaa
 
Kotiteollisuus kiittää yleisöä Ruisrockissa 2010. Vasemmalta oikealle, Janne Hynynen, Janne Hongisto, Jari Sinkkonen, Miitri Aaltonen ja Jouni Hynynen.

Kotiteollisuuden tavalliseen livekonserttiin kuuluu yhtyeen suorapuheisuus[28]; yhtyeen keulahahmo Jouni Hynysellä on tapana esittää yleisöstään negatiivisia kommentteja. Tämän huumorisävytteisen kommentoinnin taustalla on Hynysen mukaan "rokkikukkoilun" vastaisuus eli "eiks ookki hyvä meininki" -esiintymisen kokeminen ärsyttäväksi.[29]

Suorapuheisuutta esiintyy myös haastatteluissa ja muussa yhtyeen ja fanien välisessä kommunikoinnissa kuten yhtyeen kotisivujen vieraskirjassa.[30][31]

Jäsenet

muokkaa
 
Jouni Hynynen lavalla Sauna Open Air -metallifestivaaleilla kesäkuussa 2007.

Nykyinen kokoonpano (2014–)

muokkaa

Entiset jäsenet

muokkaa

Alkuperäinen kokoonpano (1991–1995)

muokkaa

Toinen kokoonpano (1995–1997)

muokkaa

Kolmas kokoonpano (1997–2014)

muokkaa

Neljäs kokoonpano (2014–)

muokkaa

Sessio- ja livesoittajat

muokkaa

Tuotanto

muokkaa

Albumit

muokkaa

Albumeista ilmoitettu ainoastaan paras listasijoitus

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q Hynynen: Bio Kotiteollisuuden oma sivusto. 2008. Kotiteollisuus. Viitattu 28.03.2010.
  2. Mika Roth: Desibeli.net:Helvetistä Itään Desibeli.net. Desibeli.net.
  3. http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/musiikki.shtml/1609626/kotiteollisuus-ja-viikate-yhdistyvat-jouluksi Kotiteollisuus ja Viikate yhdistyvät jouluksi
  4. Hynynen: Toinen demo Kotiteollisuuden oma sivu. Kotiteollisuus.
  5. Kotiteollisuus/demot kappale kolme, rivi 1.
  6. [1] viitattu 11.7.2010
  7. Kotiteollisuus - yksinpuhelu (Arkistoitu – Internet Archive) viitattu 11.7.2010
  8. Kotiteollisuus - ±0 (Arkistoitu – Internet Archive) viitattu 11.7.2010
  9. Gazotube.com Max Stage - Kotiteollisuus
  10. Äänitteen tiedot fono.fi. Helsinki: Yleisradio. Viitattu 13.12.2009.
  11. Kotiteollisuus vuoden bändi iltalehti.fi. 18.1.2007. Helsinki: Iltalehti. Viitattu 13.12.2009.
  12. Asikainen, Merja: Kotiteollisuudelta mahtipläjäys iltasanomat.fi. 11.8.2007. Helsinki: Ilta-Sanomat. Arkistoitu 30.5.2009. Viitattu 13.12.2009.
  13. [2] viitattu 11.7.2010
  14. Kaunisto, J.A.: Kotiteollisuus kasvatti Sotakoiran - Hynyseltä myös ääninäyte v2.fi. 28.6.2008. Alasin Media. Viitattu 13.12.2009.
  15. Junni, Tatu: Levyarvostelu: Kotiteollisuus - Ukonhauta plaza.fi. 19.2.2009. Helsinki: Yhtyneet Kuvalehdet Oy. Arkistoitu 18.8.2010. Viitattu 13.12.2009.
  16. v2 arvostelut - V2 arvostelut: Kotiteollisuus - Ukonhauta viitattu 1.7.2010
  17. Meteli.net: Miitri Aaltonen viitattu 11.7.2010
  18. Kotiteollisuus - kuollut kävelee (Arkistoitu – Internet Archive) viitattu 11.7.2010
  19. Kotiteollisuusuutisarkisto viitattu 11.7.2010
  20. http://dome.fi/musiikki/uutiset/kuuntele-kotiteollisuuden-uusi-sinkku-soitellen-sotaan-facebookissa (Arkistoitu – Internet Archive)
  21. Kotiteollisuus: Kruuna/Klaava kotiteollisuus.com.
  22. MetalFromFinland:Kotiteollisuus metalfromfinland.com. Arkistoitu 2.5.2007. Viitattu 12.4.2010.
  23. yle.fi EläväArkisto: Kotiteollisuus (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 1.7.2010
  24. Murheen mailla ikkuna/demot kotiteollisuus.com.
  25. Kotiteollisuuden kotisivut/sanoitukset/kuolleen kukan nimi kotiteollisuus.com. Arkistoitu 27.3.2010. Viitattu 28.3.2010.
  26. Kotiteollisuuden kotisivut/Sanoitukset/7 kotiteollisuus.com.
  27. [3][vanhentunut linkki] Levyarvostelu albumista Kotiteollisuus
  28. MTV3.Fi Viihdeuutiset Jouni Hynynen haukkui festareiden vip-vieraat
  29. Kotiteollisuuden haastattelu Imperiumi.net -sivustolla.
  30. Seiska.fi Viihdeuutiset[vanhentunut linkki] Jouni Hynynen lähetti härskejä viestejä faneilleen!
  31. Image.fi (Arkistoitu – Internet Archive) Jouni Hynynen - onko se nyt tosissaan?
  32. Kotiteollisuus: Aamen Musiikkituottajat ry.
  33. Kotiteollisuus: Eevan perintö Musiikkituottajat ry.
  34. Kotiteollisuus: Tomusta ja tuhkasta Musiikkituottajat ry.
  35. Kotiteollisuus: Kuolleen kukan nimi Musiikkituottajat ry.
  36. a b c d e Kotiteollisuus ifpi.fi. Helsinki: Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT ry. Viitattu 13.12.2009.
  37. Kotiteollisuus: Helvetistä itään Musiikkituottajat ry.
  38. Kotiteollisuus: 7 Musiikkituottajat ry.
  39. Kotiteollisuus: Iankaikkinen Musiikkituottajat ry.
  40. Kotiteollisuus: Sotakoira Musiikkituottajat ry.
  41. Kotiteollisuus: Ukonhauta Musiikkituottajat ry.
  42. Kotiteollisuus: Sotakoira II Johanna Kustannus.
  43. Kotiteollisuus: Maailmanloppu Johanna Kustannus.
  44. Kotiteollisuus: Kruuna/klaava Johanna Kustannus.
  45. Kotiteollisuus: Vieraan vallan aurinko Johanna Kustannus.
  46. Kotiteollisuus: Valtatie 666 Universal Music.
  47. Kotiteollisuus: Jumalattomat Universal Music.

Aiheesta muualla

muokkaa