Suomen maaherrat

Wikimedia-luetteloartikkeli

Maaherra (ruots. landshövding) oli Suomen valtionhallinnon virkamies, joka johti lääninhallituksen toimintaa. Maaherrat nimitti tasavallan presidentti. Maaherran virkanimike perustettiin vuonna 1634, jolloin Ruotsin hovin kansleri Axel Oxenstierna kehitti siviilihallintoa Suomeen. Aluksi valittiin viisi maaherraa. Ruotsin vallan aikana maaherrat edustivat kuningasta hallintoalueillaan. Suomen itsenäistyttyä edustus siirtyi keskushallinnon suuntaan.[1] Vuosina 1837–1918 maaherran virkanimike oli kuvernööri.

Vuoden 2009 lopussa maaherran virat Suomessa lakkautettiin Suomen läänien lakkauttamisen myötä. Ainoan poikkeuksen muodostaa Ahvenanmaan valtionvirasto, jonka ylimmän johtajan virkanimike on edelleen maaherra.[1]

Kuopion läänin maaherra Gustaf Ignatius pitämässä Kotitalousnäyttelyn avajaispuhetta Väinölänniemellä 1934.

Viran toimenkuva

muokkaa

Maaherran tehtävät 1930-luvulla

muokkaa

Maaherran toimeen kuuluvat asiat käsiteltiin lääninhallituksessa eli maaherranvirastossa kahdella osastolla, lääninkansliassa ja lääninkonttorissa. Lääninkanslian esimiehenä toimi lääninsihteeri ja lääninkonttorin esimiehenä lääninkamreeri. Jokainen lääni oli jaettu eri kihlakuntiin ja nämä puolestaan nimismiespiireihin.[2]

Maaherran nimitti virkaan tasavallan presidentti valtioneuvoston esityksestä, ja toimessaan hän oli valtioneuvoston ja erityisesti sisäasiainministeriön alainen. Maaherra oli lääninhallituksen esimies ja samalla ulosotonhaltija läänin alueella lukuun ottamatta kaupunkeja, joissa maistraatti oli ulosotonhaltijana.[2]

Maaherra oli läänin korkein järjestyksen valvoja ja hallinnon edustaja. Tässä ominaisuudessa hänen tuli pitää huolta siitä, että:[2]

  • yleinen järjestys ja turvallisuus säilyvät läänin alueella;
  • tehdyt rikokset saatetaan syytteeseen, ja tässä ominaisuudessa maaherra oli kaikkien poliisiviranomaisten esimies sekä läänin alueella olevissa kaupungeissa että maaseudulla;
  • läänissä olevat virkamiehet täyttävät velvollisuutensa;
  • kunnallisia asioita hoidetaan lakien ja asetusten mukaisesti;
  • julkaistavat lait ja asetukset tulevat oikealla tavalla kuulutetuiksi läänissä.

Lisäksi maaherran tuli seurata julkisten laitosten toimintaa sekä pyrkiä hankkimaan tietoa siitä, mikä eri aloilla oli soveliasta edistämään läänin ja sen asukkaiden etuja. Hänen tuli myös valvoa kruununverojen ja muiden kruununtulojen kantoa sekä köyhäinhoito- ja terveydenhoitolaitoksia.[2]

Muuten maaherra valvoi, että rikosjutuissa annetut päätökset pantiin täytäntöön ja että alemmat ulosottomiehet täyttivät tehtävänsä riitajutuissa annettujen tuomioiden ja päätösten toimeenpanemisessa.[2]

Maaherra antoi passin ulkomaille matkustaville, tarkasti lääniin tulevien ulkomaalaisten passit sekä antoi ulkomaalaisille ololippuja maassa oleskelua varten.[2]

Ulosotonhaltijana maaherra käsitteli lainhakuasioita ja ulosmittausvalituksia. Erinäisissä hallinnolliseen lainkäyttöön kuuluvissa asioissa maaherranvirasto oli ensimmäinen oikeusaste.[2]

Luettelo maaherroista

muokkaa

Lääni liitettiin Länsi-Suomen lääniin 1997.

Lääni jaettiin Uudenmaan lääniksi ja Hämeen lääniksi 1831.

Lääni jaettiin Vaasan lääniksi ja Oulun lääniksi 1775.

Läänin kaakkoisosa luovutettiin Venäjälle 1721; Ruotsille jäänyt osa yhdistettiin Käkisalmen läänin jäännösten kanssa Savonlinnan ja Kymenkartanon lääniksi.

Läänin itäosa luovutettiin Venäjälle 1721; Ruotsille jäänyt osa yhdistettiin Viipurin ja Savonlinnan läänin jäännösten kanssa Savonlinnan ja Kymenkartanon lääniksi.

Läänin eteläosa luovutettiin Venäjälle 1743; läänin tilalle perustettiin Kymenkartanon ja Savon lääni 1747.

Lääni jaettiin Kymenkartanon lääniksi ja Savon ja Karjalan lääniksi 1775.

Lääni liitettiin Länsi-Suomen lääniin 1997.

Kaikki Suomen läänit lakkautettiin 2010.

Läänin eteläosa liitettiin Uudenmaan lääniin 1831; läänin tilalle perustettiin Mikkelin lääni.

Läänin eteläosa liitettiin Mikkelin lääniin 1831; läänin tilalle perustettiin Kuopion lääni.

Läänin itäosa luovutettiin Neuvostoliitolle 1940/1944; Suomelle jääneestä osasta muodostettiin Kymen lääni 1945.

Lääni liitettiin Etelä-Suomen lääniin 1997.

Läänin eteläosa liitettiin Etelä-Suomen lääniin ja pohjoisosa Länsi-Suomen lääniin 1997.

Läänin pääosa liitettiin Itä-Suomen lääniin ja läntisin osa (Heinolan kihlakunta ja seutukunta) Etelä-Suomen lääniin 1997.

Lääni liitettiin Itä-Suomen lääniin 1997.

Kaikki Suomen läänit lakkautettiin 2010. Ahvenanmaan maaherrat vuodesta 2010 lähtien, ks. Suomen maaherrat - Ahvenanmaan valtionvirasto.

Lääni liitettiin Oulun lääniin 1922.

Kaikki Suomen läänit lakkautettiin 2010.

Lääni liitettiin Etelä-Suomen lääniin 1997.

Lääni liitettiin Länsi-Suomen lääniin 1997.

Lääni liitettiin Itä-Suomen lääniin 1997.

Kaikki Suomen läänit lakkautettiin 2010.

Kaikki Suomen läänit lakkautettiin 2010.

Kaikki Suomen läänit lakkautettiin 2010.

Västernorrlandin ja Västerbottenin läänien maaherrat sekä Pietarin ja Viipurin kuvernementtien kuvernöörit

muokkaa

Västernorrlandin ja Västerbottenin läänien maaherrat hallitsivat vuosina 1634–1809 myös Lapin historiallista maakuntaa ja Tornionlaakson itäpuolta. Pietarin ja Viipurin kuvernementtien kuvernöörit hallitsivat Uudenkaupungin rauhassa 1721 ja Turun rauhassa 1743 Venäjälle luovutettuja alueita vuosina 1721–1812.

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. a b Maaherra jää historiaan, Rauno Saari jatkaa töitä 31.12.2009. Yleisradio. Viitattu 31.12.2009.
  2. a b c d e f g Hakkila, Esko (toim.): Lakiasiain käsikirja, s. 577–579. Porvoo: WSOY, 1938.
  3. Marine Holm-Johansson on nimitetty Ahvenanmaan maaherran virkaan Yleisradio. Viitattu 23.4.2023.

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Tuominen, Helinä: Lääninhallinto 350 vuotta : Länsförvaltningen 350 år. Sisäasiainministeriö, 1986. ISBN 951-46-8896-1