Martti Miettunen

suomalainen poliitikko

Martti Juhani Miettunen (17. huhtikuuta 1907 Simo19. tammikuuta 2002 Kauniainen) oli suomalainen poliitikko ja virkamies joka toimi Suomen kolminkertaisena pääministerinä sekä Lapin läänin maaherrana. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen myönsi Miettuselle valtioneuvoksen arvonimen vuonna 1977.[13]

Martti Miettunen
Miettunen vuonna 1973
Miettunen vuonna 1973
Suomen pääministeri
Miettusen I hallitus
14.7.1961–13.4.1962
Miettusen II hallitus
30.11.1975–29.9.1976
Miettusen III hallitus
29.9.1976–15.5.1977
Edeltäjä V. J. Sukselainen
Keijo Liinamaa
Seuraaja Ahti Karjalainen
Kalevi Sorsa
Suomen maatalousministeri
Kekkosen II hallitus
17.1.1951–19.9.1951
Kekkosen III hallitus
20.9.1951–8.7.1953
Kekkosen IV hallitus
9.7.1953–16.11.1953
Fagerholmin II hallitus
3.3.1956–26.5.1957
Sukselaisen I hallitus
27.5.1957–1.7.1957
Fagerholmin III hallitus
29.8.1958–13.11.1958
Koiviston I hallitus
22.3.1968–13.5.1970
Edeltäjä Taavi Vilhula[1]
Viljami Kalliokoski[2]
Pauli Lehtosalo[3]
Nestor Kaasalainen[4]
Seuraaja Kalle Jutila[5]
Kustaa Eskola[6]
Urho Kähönen[7]
Nils Westermarck[8]
Suomen kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri
Kekkosen I hallitus
17.3.1950–17.1.1951
Törngrenin hallitus
5.5.1954–20.10.1954
Kekkosen V hallitus
20.10.1954–3.3.1956
Edeltäjä Onni Peltonen[9]
Ralph Erik Serlachius [5]
Seuraaja Onni Peltonen[10]
Eino Palovesi[11]
Suomen valtiovarainministeri
Sukselaisen I hallitus
2.7.1957–29.11.1957
Edeltäjä Nils Meinander
Seuraaja Lauri Hietanen[12]
Kansanedustaja
6.4.1945–21.11.1958
Henkilötiedot
Syntynyt17. huhtikuuta 1907
Simo
Kuollut19. tammikuuta 2002 (94 vuotta)
Kauniainen
Arvonimivaltioneuvos (1977)
Puoliso (Hilda) Kaarina Kantola
Alli Salovaara
Tiedot
Puolue Suomen Keskusta

Elämäkerta muokkaa

Martti Juhani Miettunen syntyi vuonna 1907 Simossa pientilallisen poikana. Hän valmistui agrologiksi Mustialan maatalousopistosta vuonna 1932 ja työskenteli ennen poliittista uraansa pienviljelijänä sekä maanviljelysneuvojana. Vuosina 1938–1941 ja 1944–1945 hän toimi Maalaisliiton Lapin läänin piirisihteerinä.[13]

Miettunen palveli jatkosodassa Lapin rintamalla. Sotilasarvoltaan hän oli ylivääpeli.[14]

Ministerinä muokkaa

Miettunen valittiin kansanedustajaksi ensimmäisissä sodanjälkeisissä vaaleissa vuonna 1945 Maalaisliiton listoilta. Hän nousi nopeasti merkittäviin asemiin puolueessaan. Vuosina 1946–1950 Miettunen toimi Maalaisliiton puoluesihteerinä. 1950-luvulla hän oli ministerinä lähes kaikissa hallituksissa: kulkulaitosten ja yleisten töiden ministerinä 1950–1951 ja 1954–1956, maatalousministerinä 1951–1953, 1956–1957 ja 1958–1959, sekä valtiovarainministerinä 1957.[15] Miettunen oli ministerinä kaikissa Urho Kekkosen viidessä hallituksessa, ja hän nousikin yhdeksi Kekkosen lähimmistä miehistä.[16]

Kansanedustajuuden ja päivänpolitiikan Miettunen jätti, kun hänet nimitettiin kotilääninsä Lapin maaherraksi vuonna 1958. Maaherran virasta Miettunen jäi eläkkeelle vuonna 1973.[16] Presidentti Kekkonen kuitenkin kutsui luottomiehensä Miettusen kolmesti Lapista takaisin Helsinkiin, kun hän tarvitsi miestä tärkeälle poliittiselle paikalle.

Maaherra ja Kekkosen luottomies muokkaa

Ensimmäisen kerran Miettunen nimitettiin maalaisliittolaisen vähemmistöhallituksen pääministeriksi 1961. Miettusen lyhytikäinen I hallitus oli väliaikaisratkaisu tilanteessa, jossa enemmistöhallituksen muodostaminen oli poliittisten riitojen vuoksi mahdotonta. Hallitus muistetaan lähinnä siitä, että sen pääministeri toimi presidentin sijaisena tämän kuuluisan Yhdysvaltain-matkan aikana 1961 ja joutui vastaanottamaan noottikriisin aloittaneen Neuvostoliiton nootin. Maaherran tehtäviin Miettunen palasi vuonna 1962.

Miettunen kutsuttiin toisen kerran Mauno Koiviston hallituksen maatalousministeriksi vuonna 1968. Suomi kärsi pahasta maatalouden ylituotantokriisistä, ja presidentti Kekkonen halusi maatalousministeriksi päivänpolitiikan ulkopuolisen henkilön, joka voisi tehdä radikaaleja ratkaisuja pelkäämättä suosionsa menetystä. Miettunen esitteli ns. pakettipeltolain, jolla maanviljelijöille maksettiin korvauksia siitä, että he jättävät peltonsa viljelemättä. Laki aiheuttikin paljon pahaa verta viljelijäväestön keskuudessa, mutta Miettunen saattoi palata 1970 jälleen Lappiin hallituksen hajottua.

Miettusen hätätilahallitus muokkaa

Kolmannen kerran Kekkonen kutsui 1975 jo eläkkeellä olleen Miettusen hallituksenmuodostajaksi. Taloudellinen taantuma ja 60 000 työtöntä vaativat presidentin mielestä "hätätilahallituksen" muodostamista.[16] Tämä Maalaisliiton, SDP:n ja SKDL:n varaan koottu Miettusen II hallitus hajosi jo seuraavana vuonna vasemmiston riitoihin, mutta Miettunen johti seuraavaa, keskustalaista vähemmistöhallitusta, vielä vuoteen 1977. Hallitukset saivat aikaan joitakin uudistuksia, muun muassa Miettusen välityksellä syntyneen TUPO-ratkaisun 1976, mutta epäonnistuivat suurelta osin työttömyyden hoitamisessalähde?.

Valtioneuvos muokkaa

Vuonna 1977 Miettunen jäi lopullisesti eläkkeelle politiikasta, ja presidentti Kekkonen antoi hänelle valtioneuvoksen arvonimen. Vuoden 1982 presidentinvaaleissa hän tuki Ahti Karjalaista Kekkosen seuraajaksi,[16] mutta eli muuten julkisuuden ulottumattomissa. Vuonna 1981 ilmestyneessä Tamminiemen pesänjakajat -kohukirjassa Miettunen nimettiin mahdolliseksi ylimenokauden presidentiksi siinä epätodennäköisessä tapauksessa, että Keskustapuolue olisi hajonnut kahtia Ahti Karjalaisen ja Johannes Virolaisen kannattajien riidan vuoksi.[17]

Martti Miettunen kuoli Kauniaisissa Kaunialan sotavammasairaalassa 94 vuoden iässä lauantaina 19. tammikuuta 2002.[16] Hänet on haudattu Simon kirkon tapulin viereen. Miettunen on kaikkein vanhimmaksi elänyt Suomen pääministeri. Ministerinä Miettunen toimi yhteensä 4 316 päivää,[15] mikä on kahdeksanneksi eniten Suomen poliittisessa historiassa.

Yksityiselämä muokkaa

Miettunen oli naimisissa Hilda Kaarina Kantolan kanssa 1934–1961 ja Alli Henriikka Salovaaran kanssa vuodesta 1962.[14]

Miettunen varttui lestadiolaisessa kodissa ja osallistui poliittisen toimintansa ohella jonkin verran vanhoillislestadiolaisten toimintaan, muun muassa Lestadiolaisten Ylioppilaskodin kannatusyhdistyksen johtokunnassa. Hän irtautui vanhoillislestadiolaisuudesta 1960-luvun alussa, mutta palasi takaisin liikkeeseen 1995.[18]

Miettunen oli vapaamuurari.[19]

Lähteet muokkaa

  1. Kekkosen hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 10.6.2010.
  2. Kekkosen V hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 10.6.2010.
  3. Kuuskosken hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 10.6.2010.
  4. Paasion hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 10.6.2010.
  5. a b Tuomiojan hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 10.6.2010.
  6. Suomen hallitukset valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 10.6.2010.
  7. Fagerholmin III valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 10.6.2010.
  8. Auran hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 10.6.2010.
  9. Fagerholmin hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 10.6.2010.
  10. Kekkosen II hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 10.6.2010.
  11. Suomen hallitukset valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 10.6.2010.
  12. Suomen hallitukset valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 10.6.2010.
  13. a b Martti Miettunen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  14. a b Martti Miettusen rahasto skr.fi. Suomen kulttuurirahasto. Viitattu 10.1.2020.
  15. a b Martti Miettunen Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
  16. a b c d e Kaikkonen, Raija: Muistot: Martti Miettunen hs.fi. Helsingin Sanomat. Viitattu 27.4.2015.
  17. Tamminiemen pesänjakajat, s. 71. Tampere: Kustannus-Vaihe Ky, 1981.
  18. Talonen, Jouko: Suomen kolme lestadiolaislähtöistä pääministeriä Rihveli. Helsingin yliopiston tutkimusartikkelit. Viitattu 3.8.2023.
  19. Ahtokari, Reijo: Salat ja valat: Vapaamuurarit suomalaisessa yhteiskunnassa ja julkisuudessa 1756–1996, s. 325. Väitöskirja, Tampereen yliopisto. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-172-0.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Martti Miettunen.
Edeltäjä:
V. J. Sukselainen
Keijo Liinamaa
Suomen pääministeri
1961−1962
1975−1977
Seuraaja:
Ahti Karjalainen
Kalevi Sorsa
Edeltäjä:
Onni Peltonen
Ralph Erik Serlachius
Suomen kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri
1950−1951
1954−1956
Seuraaja:
Onni Peltonen
Eino Palovesi
Edeltäjä:
Taavi Vilhula
Viljami Kalliokoski
Pauli Lehtosalo
Nestor Kaasalainen
Suomen maatalousministeri
1951−1953
1956−1957
1958
1968−1970
Seuraaja:
Kalle Jutila
Kustaa Eskola
Urho Kähönen
Nils Westermarck
Edeltäjä:
Nils Meinander
Suomen valtiovarainministeri
1957
Seuraaja:
Lauri Hietanen