Törngrenin hallitus
Törngrenin hallitus oli Suomen tasavallan 38. hallitus, jonka muodostivat RKP, SDP ja Maalaisliitto. Se on tähän päivään mennessä ainoa RKP:läisen pääministerin johtama hallitus. Hallitus toimi 169 hallituspäivää 5. toukokuuta 1954 – 20. lokakuuta 1954.
Maaliskuun alussa 1954 pidettyjen eduskuntavaalien jälkeiset hallitusneuvottelut olivat äärimmäisen vaikeat ja kaikki kaavaillut hallitusvaihtoehdot ajautuivat umpisolmuun. SDP ja Maalaisliitto eivät päässeet sopimukseen siitä, kumpi saisi pääministerin paikan. Kokoomus taas tyrmäsi aikaisemman nelinkertaisen pääministerin Urho Kekkosen yrityksen keskusta-oikeisto-akselin rakentamiseksi. Seuraavaksi yritti eduskunnan puhemies Karl-August Fagerholm, mutta porvaripuolueet eivät hyväksyneet asetelmaa, jossa pääministeri olisi vasemmistosta eduskunnan ollessa porvarienemmistöinen. Pari kuukautta kestäneen neuvottelumyllytyksen jälkeen todettiin, että ainoa vaihtoehto pääministeriksi olisi kompromissiehdokas, jonka riitapukarit voisivat edes jotenkin sietää. Sellaiseksi löydettiin Valtiokonttorin pääjohtaja ja edeltäneen Tuomiojan hallituksen ulkoministerinä toiminut Ralf Törngren. Törngrenin hallitus oli parlamentaarisesti vahva, mutta sisäiseltä rakenteeltaan heikko, koska siinä istuivat sekä Urho Kekkonen ulkoministerinä että hänen pahin kampittajansa Väinö Leskinen sisäministerinä.[1]
Törngrenin hallitus jätti eronpyyntönsä presidentti Paasikivelle 14. lokakuuta 1954.[2]
Kokoonpano muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ Jukka Tarkka ja Allan Tiitta: Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä, s. 206. Helsinki: Otava, 1987.
- ↑ Harjulehto, Seppo: Mitä Missä Milloin 1956, s. 15. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1955.
- ↑ Törngrenin hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 28.1.2022.
Edeltäjä: Tuomiojan hallitus |
Suomen hallitus 5. toukokuuta 1954 – 20. lokakuuta 1954. |
Seuraaja: Kekkosen V hallitus |