Knut von Troil

ruotsalaissyntyinen suomalainen upseeri, maaherra ja virkamies

Knut von Troil (4. syyskuuta 1760 Uppsala, Ruotsi4. lokakuuta 1825 Tukholma, Ruotsi)[1] oli ruotsalaissyntyinen suomalainen upseeri, virkamies ja vapaaherra. Von Troililla oli merkittävä asema Suomen suuriruhtinaskunnan ensimmäisten vuosien hallinnossa. Hän toimi Turun ja Porin läänin maaherrana vuosina 1806–1809, senaattorina vuosina 1809–1814 ja Suomen asiain komitean puheenjohtajana Pietarissa vuosina 1814–1821.

Knut von Troil, Thomas Joachim Leglerin maalaama muotokuva.

Elämä ja ura muokkaa

Von Troilin isä oli Uppsalan arkkipiispa Samuel Troilius, jonka lapset aateloitiin vuonna 1756 nimellä von Troil.[1] Vanhempi veli oli myös arkkipiispana toiminut Uno von Troil.[2]

Knut von Troil aloitti sotilasuransa vuonna 1774. Hän palveli Uudenmaan rakuunissa vuodesta 1783 luutnanttina ja vuodesta 1785 kapteenina.[2][1] Hän osallistui Kustaa III:n sotaan ja sen aikana Anjalan liittoon. Hän allekirjoitti elokuussa 1788 Anjalan liittokirjan ja kiersi keräämässä sille kannatusta upseerien keskuudessa. Sotaoikeus tuomitsi hänet vuonna 1790 kuolemaan maanpetoksesta, mutta kuningas Kustaa III armahti hänet, sillä hän oli oikeuskäsittelyn aikana osoittanut urhoollisuutta taisteluissa.[3][2][1] Von Troil jopa palkittiin Miekkaritarikunnan jäsenyydellä.[3] Hän erosi sotapalveluksesta vuonna 1796 everstiluutnanttina[2][1] ja oli sen jälkeen kartanonomistajana Suomessa. Hänen omistuksiinsa kuului muun muassa Harvialan kartano Vanajassa.[1]

Von Troil nimitettiin Turun ja Porin läänin maaherraksi vuonna 1806.[1] Suomen sodan aikana hän oli siten yksi valloitetun Suomen johtavista virkamiehistä, ja osoitti halukkuutensa yhteistyöhön uusien vallanpitäjien kanssa. Sodan yhä jatkuessa hän järjesti venäläisten ylipäällikön Friedrich Wilhelm von Buxhoevdenin määräyksestä Turussa 21. toukokuuta 1808 tilaisuuden, jossa hän ja muut johtavat virkamiehet vannoivat uskollisuudenvalan Venäjän keisarille.[4] Ruotsissa tätä pidettiin petturuutena ja kuningas Kustaa IV Aadolf erotti von Troilin virasta, mutta venäläiset antoivat hänen jatkaa tehtävässään.[1][2] Von Troilille uskollisuudenvalan yhteydessä annettu venäläinen Pyhän Annan 1. luokan kunniamerkki herätti paheksuntaa Suomessakin.[4] Hän kuitenkin edellytti venäläisten noudattavan Suomen ruotsalaisia lakeja.[5]

Von Troil teki vuoden 1809 Porvoon valtiopäivillä aloitteen armeijan palkkausolojen turvaamisesta.[4] Valtiopäivien kaikki neljä säätyä ehdottivat häntä jäseneksi uuteen Suomen hallituskonseljiin, jonka talousosastoon hänet myös nimitettiin sen perustamisen yhteydessä elokuussa 1809. Hänet korotettiin valtiopäivien päättyessä vapaaherraksi.[4][2]

Von Troilista tuli Suomen asiain komitean puheenjohtaja Gustaf Mauritz Armfeltin kuoltua vuonna 1814, mutta sairastelun vuoksi hän ei kyennyt kunnolla hoitamaan tätä tehtävää eikä siksi saavuttanut edeltäjänsä veroista valta-asemaa.[2][1][4] Valta siirtyi ministerivaltiosihteeri Robert Henrik Rehbinderin käsiin. Von Troil oli vuodesta 1817 virkavaapalla ajauduttuaan keisari Aleksanteri I:n epäsuosioon ruotsalaissympatioidensa vuoksi.[3] Hän sai salaneuvoksen arvon vuonna 1816.[1] Von Troil erosi virasta vuonna 1821 ja vietti eläkepäiviään Turussa.[1] Hän asui Turun kaupungin hänelle vuokraamassa Brinkkalan talossa, jossa hänen pitämänsä ”von Troilin hovi” muodostui kaupungin seuraelämän keskukseksi.[6] Hän kuoli vuonna 1825 ollessaan matkalla Tukholmassa.[2]

Knut von Troilista polveutuu von Troilin aatelissuvun suomalainen, vapaaherrallinen haara. Hänen poikansa oli lääninkuvernööri Samuel Werner von Troil ja pojanpoikansa senaatin talousosaston varapuheenjohtaja Samuel Werner von Troil nuorempi.[2]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g h i j k von Troil, Knut hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
  2. a b c d e f g h i Nordisk familjebok (1919), s. 800, 802 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 4.5.2019.
  3. a b c Raimo Savolainen: Troil, von (1700 - ) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 23.3.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  4. a b c d e Alex Snellman: Suomen aateli – yhteiskunnan huipulta uusiin rooleihin 1809–1939, s. 36–38, 55, 57. Helsingin yliopisto 2014.
  5. Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1966, osa 8 p. 1615.
  6. Tarja-Tuulikki Laaksonen: Brinkkalan kivimuuri – Kaupunkihovista kulttuurin palvelukseen (1990), s. 5 Kulttuuriympäristön palveluikkuna, Museovirasto. Viitattu 4.5.2019.


  Edeltäjä:
Olof Wibelius
Turun ja Porin läänin maaherra
1806–1816
Seuraaja:
Otto Herman Lode