Pirkko Työläjärvi

suomalainen poliitikko

Pirkko Annikki Työläjärvi (o.s. Salo, s. 8. syyskuuta 1938 Jämsä) on suomalainen poliitikko ja maaherra, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1972–1985. Hän oli neljästi ministerinä vuosina 1975–1982 sekä eduskunnan ensimmäisenä varapuhemiehenä 1983–1985. Politiikasta Työläjärvi siirtyi Turun ja Porin läänin maaherraksi, jota virkaa hän hoiti vuoteen 1997 saakka.[1]

Pirkko Työläjärvi
Pirkko Työläjärvi Porissa vuonna 1984.
Pirkko Työläjärvi Porissa vuonna 1984.
Suomen kauppa- ja teollisuusministeri
Koiviston II hallitus
1.7.1981–19.2.1982
Edeltäjä Ulf Sundqvist
Seuraaja Esko Ollila
Suomen II valtiovarainministeri
Koiviston II hallitus
26.5.1979–30.6.1981
Edeltäjä Esko Rekola
Seuraaja Mauno Forsman
Suomen sosiaali- ja terveysministeri
Sorsan II hallitus
15.5.1977–25.5.1979
Edeltäjä Irma Toivanen
Seuraaja Sinikka Luja-Penttilä
Ministeri sosiaali- ja terveysministeriössä
Miettusen II hallitus
30.11.1975–28.9.1976
Edeltäjä Grels Teir
Seuraaja Orvokki Kangas
Kansanedustaja
22.1.1972–31.8.1985
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Turun läänin pohjoinen
Henkilötiedot
Syntynyt 8. syyskuuta 1938 (ikä 82)
Jämsä
Arvonimi Turun kauppakorkeakoulun kunniatohtori (1990)
Puoliso Markku Työläjärvi (1962–)
Tiedot
Koulutus kauppatieteiden maisteri (1972)

Työläjärvi oli aikakautensa merkittävin suomalainen naispoliitikko. Hän toimi II sosiaali- ja terveysministerinä 1975–1976, sosiaali- ja terveysministerinä 1977–1979, toisena valtiovarainministerinä 1979–1981 sekä kauppa- ja teollisuusministerinä 1981–1982. Kahdessa jälkimmäisessä tehtävässä hän oli ensimmäinen virkaa hoitanut nainen.[2] Vuonna 1979 presidentti Urho Kekkonen kaavaili Työläjärvestä Suomen ensimmäistä pääministeriksi nimitettyä naista, mutta hän kieltäytyi tehtävästä.[3] Politiikan jättäessään Työläjärvi oli Suomen pitkäaikaisin ministerinä toiminut nainen 2 045 ministeripäivän kokemuksellaan.[4]

Elämä ja uraMuokkaa

Varhaiset vuodetMuokkaa

Pirkko Työläjärven vanhemmat olivat kivityömies Toivo Emil Salo ja Kuorevedeltä kotoisin ollut Sylvi Helena Humberg.[5] Hänen äitinsä sairasti vaikeaa epilepsiaa. Lääkäreiden mukaan se puhkesi järkytyksestä, kun hän oli sisällissodan aikana keväällä 1918 nähnyt teloitettujen punakaartilaisten ruumiita. Työläjärven isä kuoli ryyppyporukassa sattuneessa puukotuksessa kevättalvella 1939 Pirkon ollessa vain muutaman kuukauden ikäinen. Leskeksi jäänyt äiti joutui asumaan muiden nurkissa, kunnes muutti Helsinkiin ja sai työpaikan kirjapainosta.[6] Jatkosodan aikana 1942 Työläjärvi lähetettiin sotalapseksi Ruotsiin, jossa hän asui kolme vuotta Ångermanlandin Kramforsissa.[7]

Sodan jälkeen äiti laittoi Suomeen palanneen tyttärensä ruotsinkieliseen kansakouluun Vallilaan. Työläjärvi aloitti työnteon jo 12-vuotiaana toimien lähettinä ja toimistoapulaisena.[8] Samalla hän jatkoi opintojaan arvostetussa Svenska privata läroverket för flickor -oppikoulussa, vaikka asui äitinsä kanssa vaatimattomissa oloissa Sörnäisten työläiskaupunginosassa.[6][9] Työläjärvi kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1957, jonka jälkeen hän valmistui merkonomiksi Tampereen kauppaoppilaitoksesta 1962.[5]

Työläjärvi avioitui vuonna 1962, ja muutti puolisonsa mukana Äänekoskelle, jossa hän työskenteli 1963–1966 koulun kanslistina ja tuntiopettajana. Pariskunnan muutettua Raumalle Työläjärvi oli muun muassa tuntiopettajana sekä verotoimiston toimistopäällikön virassa.[1] Hän täydensi opintojaan valmistumalla Tampereen kauppaoppilaitoksesta diplomiekonomiksi 1969 sekä suorittamalla kauppatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkinnot Åbo Akademin kauppakorkeakoulussa 1972.[5]

PolitiikassaMuokkaa

Työläjärvi ei suunnitellut polittista uraa, vaan päätyi mukaan puolisonsa kautta ollessaan tulkkina Satakunnan sosialidemokraattisen piirijärjestön Ruotsin matkoilla 1960-luvun jälkipuoliskolla.[10][11] Työläjärvi oli ensimmäistä kertaa ehdolla kansanedustajaksi vuonna 1968 ja hänet valittiin toisella yrittämällä 1972.[12] Aikaisemmin valtakunnanpolitiikassa tuntematon Työläjärvi kohosi nopeasti puolueensa eturiviin. Kesäkuussa 1975 Työläjärvi valittiin Jyväskylän puoluekokouksessa SDP:n varapuheenjohtajaksi, ja syyskuussa pidettyjen eduskuntavaalien jälkeen hänestä tuli ministeri, kun Työläjärvi nimitettiin Martti Miettusen hallituksen II sosiaali- ja terveysministeriksi.[3]

Vuosina 1977–1979 Työläjärvi toimi Kalevi Sorsan johtaman hallituksen sosiaali- ja terveysministerinä, jolloin hän muun muassa palautti aiemmin leikatut sosiaalimäärärahat entiselle tasolleen.[3] Työläjärvi piti itse ministerikautensa suurimpina saavutuksina terveudenhuollon kasvua ja työelämäuudistuksia, kuten irtisanomissuojan tehostamista.[12] Vuoden 1979 eduskuntavaalien jälkeen presidentti Kekkonen tarjosi Työläjärvelle pääministerin tehtävää, mistä hän kieltäytyi nähdessään sen osana poliittista peliä Mauno Koiviston kampittamiseksi.[13] SDP:n vasenta laitaa edustanut Työläjärvi arveli myös, ettei hänellä ollut koko puolueväen kannatusta.[6] Lisäksi Työläjärvi on myöhemmin kertonut pitäneensä itseään liian kokemattomana ja katsoneensa, ettei hänellä ollut tehtävän hoitamiseen tarvittavia verkostoja pääkaupungissa.[14] Työläjärvestä tuli Koiviston hallituksen toinen valtiovarainministeri, kunnes hänet heinäkuussa 1981 nostettiin kauppa- ja teollisuusministeriksi Ulf Sundqvistin siirtyessä STS:n johtoon.[2][15] Ministerijaksonsa lopussa Työläjärvi alkoi kärsimään uupumuksesta ja kävi epäluuloiseksi puoluetovereitaan kohtaan. Keväällä 1982 Työläjärvi jätettiin sivuun presidentiksi valitun Koiviston hallitusta seuranneesta Sorsan hallituksesta, ja sen sijaan hänet valittiin eduskunnan varapuhemieheksi sekä ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi.[3][9]

Työläjärvellä oli koko poliittisen uransa ajan vankka suosio äänestäjien keskuudessa. Vuoden 1979 eduskuntavaaleissa hän oli koko maan neljänneksi eniten ääniä saanut ehdokas Pertti Salolaisen, Kalevi Sorsan ja Elsi Hetemäki-Olanderin jälkeen.[16] Neljä vuotta myöhemmin Työläjärvi keräsi suurimman henkilökohtaisen äänisaaliinsa 16 734, joka on edelleen Satakunnan vaalipiirin ennätys.[17] Kansanedustajan ja ministerin tehtäviensä ohella Työläjärvi oli muun muassa presidentin valitsijamiehenä 1978 ja 1982 sekä Rauman kaupunginvaltuuston jäsenenä 1973–1980. SDP:n varapuheenjohtajana hän toimi vuoteen 1987 saakka.[2]

MaaherraksiMuokkaa

 
Ministeri Työläjärvi (kesk.) Valvillan tehdasmuseon avajaisissa 1981.

Kesäkuussa 1985 Työläjärvi ilmoitti jättävänsä politiikan ja siirtyvänsa syyskuussa Turun ja Porin läänin maaherraksi.[3] Hänen tilalleen eduskuntaan nousi Pirkko Valtonen.[18] Maan menestyneimmän naispoliitikon siirtyminen 46-vuotiaana ”eläkeviraksi” miellettyyn tehtävään herätti kummastusta, koska häntä kaavailtiin SDP:n puheenjohtajaksi, pääministeriksi ja jopa presidentiksi. Lähtönsä syyksi Työläjärvi ilmoitti kyllästymisensä tapaan, jolla päivänpolitiikkaa tehtiin. Hän luonnehti hallitusmenoa kakofoniaksi, jossa ministerit sanoutuivat irti yhteisistä päätöksistä.[4] Lisäksi hän oli vasynyt politiikassa vallitsevaan muiden laatimaan kireään aikatauluun.[19] Maaherraksi siirtyessään Työläjärvi kertoi myös saaneensa tarpeekseen vihamielisiksi kokemistaan naisasianaisista. Työläjärvi väitti heidän kopioineen miesten ikiaikaiset röyhkeät menettelytavat, joita taas hän katsoi aina vastustaneensa. Työläjärvi kiisti julkisuudessa esitetyt väitteet, joiden mukaan puolueen johtavat miespoliitikot, kuten Erkki Liikanen ja Matti Ahde, halusivat naiskilpailijan pois tieltään.[4]

Maaherrana Työläjärvi uudisti presidentti Koiviston ohjeistamana lääninhallintoa rankalla kädellä muun muassa irtisanomalla turhina pidettyjä viranhaltijoita. Työläjärvi sai lisänimen ”hirmuhallitsija” ja häntä syytettiin simputuksesta. Työläjärven alaisten kerrottiin kärsineen stressitaudeista ja hänestä tehtiin kanteluita työsuojelupiiriin sekä oikeusasiamiehelle. Katkeruuden arveltiin johtuneen myös siitä, että Työläjärvi sai laiskoina pidettyihin virkamiehiin liikettä.[6][9] Osa irtisanomisista johti valituksiin, ja myöhemmin korkein hallinto-oikeus päättikin, että Työläjärven tekemät kolmen lääninhallituksen lääninsuunnittelijan irtisanomiset olivat laittomia.[20]

Keväällä 1993 Työläjärvi lähti mukaan esivaaliin sosiaalidemokraattien presidenttiehdokkuudesta.[21] Työläjärven takana oli kansanedustaja Raimo Vuoriston johtama tukiyhdistys, joka pyysi häntä virallisesti ehdokkaaksi presidentti Koiviston kieltäydyttyä jatkokaudesta.[22] Työläjärven äänimäärä esivaalissa jäi kuitenkin pieneksi, sillä hän ei saanut puolelleen esimerkiksi asuinkaupunkinsa Turun sosialidemokraatteja.[9]

Muiden maaherrojen tavoin Työläjärvi irtisanottiin vanhat läänit lakkauttaneen uudistuksen yhteydessä vuonna 1997. Työläjärvi valitti virkansa lopettamisesta, koska hänen mukaansa olisi pitänyt noudattaa virkamieslain mukaista henkilökohtaista menettelyä. Viimeiset puoli vuotta virastaan Työläjärvi vietti pitämättä jääneillä rästivapailla.[23] Tämän jälkeen hän työskenteli vielä Sitran projektipäällikkönä ennen jäämistään eläkkeelle vuonna 1998.[3]

1980-luvun lopusta lähtien Työläjärvi on asunut puolisoineen Turussa, mutta talvet pariskunta viettää Espanjan Costa Blancassa.[24][25] Työläjärven muistelmateos Moninaista ilmestyi vuonna 2018. Siinä hän kritisoi muun muassa porvarihallituksia hyvinvointiyhteiskunnan alasajosta.[8]

Näkemyksiä ja luonnehdintojaMuokkaa

 
Pirkko Työläjärvi puhuu Harjavallassa 1981.

Työläjärvi sanoo vierastavansa feminismiä, vaikka pitääkin itseään naisasianaisena. Hän kertoo tuntevansa omakseen vanhan työväenliikkeen naisasialiikkeen, joka sukupuolen sijaan korostaa syntyperän sekä taloudellisen ja sosiaalisen aseman kaltaisia yhteiskunnallisia rakenteita. Työläjärvi kuitenkin pitää feminismiä tarpeellisena sovinismin vastavoimana, ja hänen mukaansa esimerkiksi Me Too -kampanja on aiheellinen.[26]

Työläjärveä pidetään ahkerana ja pedanttina, jonka ohella häntä on luonnehdittu myös itsenäiseksi ja itsepäiseksi sekä muun muassa särmikääksi, etäiseksi ja arvaamattomaksi. Työläjärven ulosantia on kuvailtu filosofiseksi.[9] Lämminhenkisenä poliitikkona pidetty Työläjärvi oli kansalaisten suosiossa, mutta esimerkiksi Lasse Lehtisen mukaan puolueväen ja virkakoneiston keskuudessa hän oli ristiriitaisia tunteita herättänyt hahmo.[11] Työläjärvi piti etäisyyttä puolueensa sisäpiiriin ja vältti näin ryvettymisen erilaisissa poliittisissa sotkuissa.[9] Jotkut poliitikkokollegat pitivät häntä jopa kieroluonteisena. Työläjärven katsottiin edenneen urallaan liian nopeasti omin nokkinensa, eikä puoluekoneiston ehdoilla, kuten oli tapana. Hän toimi puolueen naisjärjestöstä välittämättä, eikä myöskään kuunnellut neuvoja piirijärjestönsä johdolta. Työläjärveä syytettiin myös siitä, ettei hän ministerinä juurikaan suosinut vaalipiirinsä hankkeita.[4][11] Työläjärvi kuitenkin kiistää halunneensa milloinkaan aiheuttaa ristiriitoja puolueen sisällä, vaan kertoo aina pyrkineensä kompromissiin.[10] Puolueväen keskuudessa Työläjärvi oli erityisesti nuorten suosiossa, kun taas vanhemmat puolueveteraanit vierastivat häntä.[11] Työläjärven tukijoihin puoluejohdossa kuuluivat muun muassa Ulf Sundqvist ja Johannes Koikkalainen.[12]

Vielä kansanedustajaksi tullessaan Töyläjärven katsottiin olleen ujo ja vaatimaton, mutta muutaman vuoden kuluttua ministeriksi noustuaan häntä pidettiin jo esiintymisvarmana, ja kutsuttiin hallituksen vahvaksi naiseksi.[27] Helsingin Sanomien politiikan toimituksen kokoaman Tamminiemen pesänjakajat -kirjan mukaan Työläjärvi otti perinteisesti miehille kuuluneen kauppa- ja teollisuusministerin salkkun itseluottavaisena, eikä esittänyt tehtävälleen sukupuoleen liittyviä verukkeita.[26] Media näki Työläjärvessä uuden tyylisen naispoliitikon, jota pidettiin Mauno Koivistoa vastaavana ilmiönä.[9][12] Naistenlehdissä hänen uraansa seurattiin ainoana naispoliitikkona, kun yleensä kirjoitettiin ainoastaan menestyvien miespoliitikkojen puolisoiden yksityiselämästä.[27]

PerheMuokkaa

Työläjärven puoliso on kanslianeuvos Markku Työläjärvi, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1962.[5] Markku Työläjärvi on työskennellyt muun muassa Rauman sosiaalijohtajana sekä Rauman aluesairaalan johtajana. Lisäksi hän on ollut Rauman kaupunginvaltuuston jäsen.[28] Pariskunta on vapaaehtoisesti lapseton.[6]

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Lehtinen, Lasse: Työläjärvi : tasavallan tahtonainen. Porvoo ; Helsinki: WSOY, 1982. ISBN 951-01146-0-X.
  • Työläjärvi, Pirkko: Moninaista : menneitä muistellen, tulevasta haaveillen. Helsinki: Into, 2018. ISBN 978-952-26496-9-0.

LähteetMuokkaa

  1. a b Pirkko Työläjärvi Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 18.12.2007.
  2. a b c Vesikansa, Jyrki: Työläjärvi, Pirkko (1938–) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 30.7.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 26.6.2017.
  3. a b c d e f Pirkko Työläjärvi Naiset ministereinä itsenäisessä Suomessa. Valtioneuvosto. Viitattu 17.11.2020.
  4. a b c d Sundberg, Anneli: Turun uusi maaherra Pirkko Työläjärvi perustelee lähtöään: ”Sukupuolifasistit karkottivat minut”. Helsingin Sanomat, 1.6.1985, s. 10. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 17.11.2020.
  5. a b c d Kuka kukin on 1982 : henkilötietoja nykypolven suomalaisista, s. 1042. Helsinki: Otava, 1982. ISBN 951-10665-9-5.
  6. a b c d e Flinkkilä, Anne: Elämäni Pirkkona: ”En minä nuorena haaveillut mistään, yritin vain selviytyä” Flinkkilä & Kellomäki. 16.10.2020. Yle. Viitattu 17.11.2020.
  7. Forsström, Raija ; Backman, Nils-Eric: Viisikymmentä vuotta sitten vei juna Ruotsin puolelle kolmesataa sotalasta. Helsingin Sanomat, 16.1.1990, s. A17. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 17.11.2020.
  8. a b Söderman, Jacob: Jacob Söderman om Pirkko Työläjärvis bok: Ett verk med substans 12.12.2018. Arbetarbladet. Viitattu 17.11.2020. (ruotsiksi)
  9. a b c d e f g Sippola, Anna-Riitta: Puuhakas ja pilkuntarkka 1970-luvun Kuuskoski. Helsingin Sanomat, 8.3.1993, s. A8. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 17.11.2020.
  10. a b Sandelius, Ninni: Pirkko Työläjärvi, 80: ”Minun on ollut aina vaikea uskoa itseeni” 8.2.2019. Apu. Viitattu 17.11.2020.
  11. a b c d Rajala, Pertti: Punaista on aate : Satakunnan Sosialidemokraatit ry 100 vuotta, s. 185–189. Pori: Satakunnan Sosialidemokraatit, 2005. ISBN 952-91969-3-8.
  12. a b c d Kunnianhimoinen ja pelätty. Helsingin Sanomat, 27.5.1979, s. 19. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 17.11.2020.
  13. Latvakangas, Eva: Työläjärvi istui ministeriautossa ja itki 10.9.2006. Turun Sanomat. Viitattu 26.6.2017.
  14. Viljakainen, Mika: Pirkko Työläjärvestä, nyt 81, oli tulla Suomen ensimmäinen nais­pää­ministeri – tällaiset terveiset hän lähettää Sanna Marinille 10.12.2019. Ilta-Sanomat. Viitattu 17.11.2020.
  15. Remes, Ritva: Työläjärvi vaihtaa salkkua – Forsmanista palkkaministeri. Helsingin Sanomat, 29.5.1981, s. 17. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 17.11.2020.
  16. Eduskuntavaaleissa 1979 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat (yli 10 000 ääntä saaneet) 19.2.2003. Tilastokeskus. Viitattu 17.11.2020.
  17. Eduskuntavaaleissa 1983 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat (yli 10 000 ääntä saaneet) 19.2.2003. Tilastokeskus. Viitattu 17.11.2020.
  18. Pirkko Työläjärvi Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 17.11.2020.
  19. Tukia, Anneli: Työläjärvi ei kaipaa politiikkaan. Helsingin Sanomat, 8.9.1998, s. 16. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 17.11.2020.
  20. Lapintie, Pyry: Korkein hallinto-oikeus: Maaherra Pirkko Työläjärven tekemät virkamiesten irtisanomiset laittomia (vain tilaajille) 30.5.1995. Helsingin Sanomat. Viitattu 17.11.2020.
  21. Lapintie, Pyry: Pirkko Työläjärvi ja Vappu Taipale lähtevät Sdp:n presidenttitaistoon (vain tilaajille) 24.2.1993. Helsingin Sanomat. Viitattu 17.11.2020.
  22. Kivekäs, Matti: Työläjärvi virallisesti mukaan kisaan (vain tilaajille) 20.3.1993. Helsingin Sanomat. Viitattu 17.11.2020.
  23. Akkanen, Juha: Työläjärvi valitti virkansa lopetuksesta. Helsingin Sanomat, 11.3.1997, s. A7. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 17.11.2020.
  24. Heino, Jari: Pirkko Työläjärvi tuntee ruohonjuuret – huippuvaikuttaja on elänyt vähävaraisen lapsuuden (vain tilaajille) 7.9.2018. Turun Sanomat. Viitattu 17.11.2020.
  25. Holmi, Teemu: Sotaevakosta golfpakolaiseksi Espanjaan 5.5.2007. Turun Sanomat. Viitattu 17.11.2020.
  26. a b Tikkala, Hannu: Pirkko Työläjärvi käytti kykyjään ”kuin mies” ja sai kiitosta – Miksi miehet yhä äänestävät valtaan miehiä? 27.1.2019. Yle. Viitattu 27.1.2019.
  27. a b Railo, Erkka: Henkilökohtainen on poliittista : neuvottelu politiikan sukupuolittuneesta työnjaosta Annan julkaisemissa poliitikkojen henkilökuvissa vuosina 1975–2005, s. 32–34, 47–48. Turku: Turun yliopisto, 2011. ISBN 978-951-29-4527-6. Teoksen verkkoversio (PDF).
  28. Rötösherroja ja narreja valittiin. Helsingin Sanomat, 24.10.1984, s. 46. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 17.11.2020.

Aiheesta muuallaMuokkaa


Edeltäjä:
Irma Toivanen
Suomen sosiaali- ja terveysministeri
19771979
Seuraaja:
Sinikka Luja-Penttilä
Edeltäjä:
Ulf Sundqvist
Suomen kauppa- ja teollisuusministeri
19811982
Seuraaja:
Esko Ollila