Wikipedia

Johan Ulrik Sebastian Gripenberg

suomalainen poliitikko

Johan Ulrik Sebastian Gripenberg (14. syyskuuta 1795 Sääksmäki – 12. lokakuuta 1869 Kirkkonummi)[1] oli suomalainen vapaaherra, kartanonomistaja ja senaattori, joka tunnettiin varsinkin maanviljelyksen kehittäjänä. Hän oli Mustialan maanviljelyskoulun ensimmäinen johtaja vuosina 1838–1847, senaatin maanviljelystoimituskunnan ensimmäinen päällikkö vuosina 1861–1866 ja niin sanotun Tammikuun valiokunnan puheenjohtaja vuonna 1862.

Johan Ulrik Sebastian Gripenberg
Henkilötiedot
Syntynyt14. syyskuuta 1795
Suomi Sääksmäki
Kuollut12. lokakuuta 1869 (74 vuotta)
Suomi Kirkkonummi
Kansalaisuus  Suomi
Ammatti senaattori
Vanhemmat Hans Henrik Gripenberg
Hedvig Lovisa Jahnsson
Puoliso Beata Charlotta Gripenberg (1817–1837)
Maria Lovisa Öhrnberg (1842–)

Ura

muokkaa

Gripenberg syntyi sotilassukuna tunnettuun Gripenbergin aatelissukuun kenraalimajuri Hans Henrik Gripenbergin ja Hedvig Lovisa Jahnssonin nuorimpana lapsena.[1] Hänen veljensä oli koulumiehenä tunnettu Odert Henrik Gripenberg.[2] Senaattori Fabian Langenskiöld oli Gripenbergin sisarenpoika.[3]

Gripenberg ryhtyi aluksi itsekin upseerinuralle, kävi Haapaniemen kadettikoulun ja nimitettiin 1812 topografiosaston aliluutnantiksi ja 1819 Suomen 1. jalkaväkirykmentin alikapteeniksi. Gripenberg kuitenkin erosi myöhemmin palveluksesta everstiluutnantin arvoisena. Oltuaan mukana keisari Aleksanteri I:n seurueessa Suomen-matkalla vuonna 1819 hän julkaisi siitä vuonna 1828 matkakuvauksen Berättelse om Kejsar Alexanders färd från Nissilä gästgifveri till staden Kajana under Hans Mäjestäts sednaste resa till Storfustendömet Finland om sommarn år 1819. Vuosina 1828–1830 Gripenberg toimi intendenttinä Suomen sotaväen sotakomissariaatissa sekä hieman myöhemmin Uudenmaan läänin varamaaherrana mutta joutui eroamaan Suomen kenraalikuvernööri A. A. Zakrewskyn vaatimuksesta, koska ei ollut totellut tämän erästä määräystä.[1]

Tämän jälkeen Gripenberg suoritti elämäntyönsä pääosin maatalouden parissa, aluksi sukukartanossaan Sääskmäen Voipaalassa, jossa kokeili uusia viljelymenetelmiä. Vuodesta 1833 hän kokeili sokerijuurikkaan viljelyä ja perusti oman sokeritehtaan, mutta lyhyen alkumenestyksen jälkeen kumpikin oli lopetettava 1840.[1] Gripenberg menetti tämän seurauksena Voipaalan kartanon, mikä oli hänen pahimpia takaiskujaan.[4] Vuonna 1836 hänet oli kutsuttu jäseneksi Suomen Talousseuran asettamaan valiokuntaan, joka valmisteli uuden maanviljelysopiston perustamista. Gripenberg toimi vuosina 1838–1847 Mustialan maanviljelysopiston ensimmäisenä johtajana.[5] Opistossa keskityttiin varsinkin maanviljelyksen ja karjatalouden kehittämiseen. Gripenberg omisti myös Juvan kartanon Espoossa vuosina 1844–1847.[1]

Vuonna 1847 Gripenberg siirtyi Jaakkimassa ja Kurkijoella Laatokan Karjalassa sijainneiden Kuscheleff-Besborodkon[6] lahjoitusmaiden tilanhoitajaksi ja asettui perheineen asumaan Tervun hoviin Kurkijoelle.[1] Vuonna 1857 hän perusti Suomen ensimmäisen meijerin Kurkijoelle[7] ja myi voita ja juustoa Pietariin.[1] Toiminta päättyi,[1] kun valtio lunasti lampuotitilat itselleen vuonna 1862. Kantatila siirtyi kuitenkin Gripenbergin suvulle.[8]

Vuonna 1854 Gripenberg nimitettiin jäseneksi senaattori Casimir von Kothenin johtamaan komiteaan, joka pohti ruotujakolaitoksen palauttamista. Von Kothen yritti järjestää hänelle myös nimityksen senaattiin, mistä Gripenberg ei kuitenkaan ollut innostunut.[1] Vuonna 1861[1] hänet kuitenkin nimitettiin senaatin talousosastoon vastaperustetun maanviljelystoimituskunnan ensimmäiseksi päälliköksi[9]. Gripenberg nimitettiin pian myös valtiopäivien koollekutsumista valmistelleen niin sanotun Tammikuun valiokunnan puheenjohtajaksi, vaikka oli yhdessä Fabian Langenskiöldin kanssa suositellut kenraalikuvernööri Fredrik Vilhelm von Bergille hankkeen peruuttamista sen julkisen epäsuosion vuoksi. Gripenberg oli varsinkin ministerivaltiosihteeri Alexander Armfeltin luottomies. Hän teki heti alkuun laajan virkamatkan eri puolelle Suomea. Hänen raporttinsa keisarille ja ministerivaltiosihteerille saattoivat vaikuttaa kenraalikuvernööri Bergin erottamiseen ja J. V. Snellmanin nimittämiseen myöhemmin senaatin jäseneksi.[1]

Gripenberg oli aatelissäädyssä edustaja valtiopäivillä 1863–1864.[6] Hänet kohotettiin vapaaherraksi tammikuussa 1865 ja hänen sukuhaaransa introdusoitiin seuraavana keväänä Suomen Ritarihuoneeseen vapaaherrallisena sukuna numero 48.[10]

Senaattorikauden aikana Gripenberg asui perheineen kesäisin Kurkijoella ja talvisin Helsingissä. Hän erosi vuonna 1866 terveydellisistä syistä kaikista tehtävistään ja osti Kirkkonummelta Majbyn tilan eläkepäivien viettämistä varten. Hän kuoli siellä kolme vuotta myöhemmin.[6]

Yksityiselämä

muokkaa

Gripenberg oli kahdesti naimisissa ja sai yhteensä 17 lasta, joista useista tuli merkittäviä henkilöitä. Vuonna 1818 hän meni naimisiin serkkunsa Beata Charlotta Gripenbergin kanssa, joka kuoli vuonna 1837. Ensimmäisestä liitosta syntyi kahdeksan lasta, jotka kolmea tytärtä lukuun ottamatta kuolivat jo pieninä. Vuonna 1842 Gripenberg meni uudelleen naimisiin, tällä kertaa itseään yli kaksikymmentä vuotta nuoremman satulasepän tyttären, Voipaalan kartanon palveluskuntaan kuuluneen Maria Lovisa Öhrnbergin kanssa.[6][1] Toisesta liitosta syntyi yhdeksän lasta, joista kahdeksan eli aikuisiksi ja tulivat lähes kaikki kuuluisiksi eri aloilla. Heihin kuuluivat senaattori Johannes Gripenberg (1842–1893), kansanvalistaja Maria Furuhjelm (1846–1916), naisasianainen Elisabeth Stenius (1847–1924), arkkitehti ja senaattori Sebastian Gripenberg (1850–1925), todellinen valtioneuvos ja ylijohtaja Robert Edvard Gripenberg (1852–1937), everstiluutnantti ja sotahistorioitsija Gustaf Adolf Konstantin Gripenberg (1854–1918) sekä kirjailija ja poliitikko Alexandra Gripenberg (1857–1913). Ensimmäisestä liitosta syntynyt Johanna Charlotta Adelaide meni 1860 naimisiin kenraalimajuri Carl Viktor Olivier Collianderin kanssa.[1] Gripenbergin lapsenlapsiin kuuluivat muun muassa runoilija Bertel Gripenberg ja tanssija Maggie Gripenberg.[2]

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m Raimo Savolainen: Gripenberg, Sebastian (1795–1869) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. ↑ a b Veli-Matti Autio: Gripenberg (1600–) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 8.6.2004. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  3. ↑ Raimo Savolainen: Langenskiöld, Fabian (1810 - 1863) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  4. ↑ Virrankoski 1975, s. 111.
  5. ↑ Johan Ulrik Sebastian Gripenberg Virtuaalikylä (lainaus teoksesta: V. Tuorlahti: Mustiala 1840–1940, 100 vuotta maatalousopetusta, Forssa 1943.) Viitattu 5.8.2012.
  6. ↑ a b c d Venla Sainio: Gripenberg, Aleksandra Porvarillisen Työn Arkisto 5.12.2008. Viitattu 5.8.2012.
  7. ↑ Virrankoski 1975, s. 117.
  8. ↑ Sakari Karsila: Tervun hovin historiaa, s. 2. Kurkijoki.fi. Viitattu 4.1.2013.
  9. ↑ Antero Tuominen: Katovuosista biotalouteen 1860–2010: Maa- ja metsätalousministeriö 150 vuotta (Arkistoitu – Internet Archive), s. 7. Viitattu 4.1.2013.
  10. ↑ Gripenberg, vapaaherrallinen. Suvut ja vaakunat, Suomen Ritarihuone.

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Johan_Ulrik_Sebastian_Gripenberg&oldid=22777135”