Avaa päävalikko

Kalevi Johannes Kivistö (s. 25. maaliskuuta 1941 Kurikka) on suomalainen poliitikko. Hän toimi Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) kansanedustajana 1972–1984 ja ministerinä 1975–1976 ja 1977–1982.[1] Hän oli SKDL:n puheenjohtaja 1979–1985. Kivistö oli presidenttiehdokkaana 1982 ja 1988.[1] Eduskunnasta hän siirtyi Keski-Suomen läänin viimeiseksi maaherraksi (1985–1997).[2]

Kalevi Kivistö
Kalevi Kivistö
Kalevi Kivistö
Henkilötiedot
Koko nimi Kalevi Johannes Kivistö
Syntynyt 25. maaliskuuta 1941 (ikä 78)
Kurikka

Kivistö edustaa nykyisin Vasemmistoliittoa. Hänet valittiin Espoon kaupunginvaltuustoon kunnallisvaaleissa 2008.[3] Hän uusi paikkansa vuoden 2012 kuntavaaleissa.[4] Vuoden 2017 kuntavaaleissa hän ei enää asettunut ehdolle ja kertoi jättävänsä politiikan. [5]

Sisällysluettelo

UraMuokkaa

Kivistö valmistui ylioppilaaksi Kurikan yhteiskoulusta 1960, humanististen tieteiden kandidaatiksi 1963 ja kasvatustieteiden kandidaatiksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 1966. Valtiotieteen lisensiaatiksi hän valmistui Helsingin yliopistosta vuonna 1969.[1] Hän työskenteli vuosina 1964–1984 tutkijana ja opettajana Jyväskylän yliopistossa, muun muassa kasvatussosiologian lehtorina 1968–1984 sekä vt. apulaisprofessorina 1970–1971.

Kivistö valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan vuoden 1972 vaaleissa SKDL:n listalta Keski-Suomen vaalipiiristä. Hän kuului SKDL:n liittoneuvostoon vuosina 1970–1973 ja liittohallitukseen vuosina 1973–1979.[1] Puolueen puheenjohtajana hän toimi vuodet 1979–1985. Kivistö lukeutui SKDL:n maltilliseen enemmistöön, ja kuului SKDL:n sosialisteihin. Kivistö ollessa presidenttiehdokkaana vaaleissa 1982 ja 1988 (ks. Liike 88), vähemmistökommunistit vastustivat hänen valintaansa.lähde? Vuoden 1982 presidentinvaalissa Kivistö kehotti SKDL:n valitsijamiehiä asettumaan SDP:n ehdokkaan Mauno Koiviston taakse. Enemmistö noudatti Kivistön vetoomusta, mutta taistolaisiksi kutsutun vähemmistön valitsijamiehet äänestivät aiemmin vastustamaansa Kivistöä. Taistolaisten menettely vaalissa pahensi SKDL:n sisäistä kriisiä entisestään.[6]

Kivistö toimi kulttuuriministerinä vuosina 1975–1976 (Miettunen II) ja 1977–1982 (Sorsa II/Koivisto II) sekä opetusministerinä vuonna 1982 (Sorsa III).[2] Kivistön ajamaan kulttuuripolitiikkaan kuului niin sanottu Pasila-projekti, joka tarkoitti Taideteollisen korkeakoulun, Teatterikorkeakoulun ja Suomen elokuva-arkiston yhteisen toimitilan rakentamista Pasilan kaupunginosaan Helsingissä, josta sille oli katsottuna tontti. Hanke ei kuitenkaan toteutunut.[7]

Vuonna 1983 Kivistö valittiin eduskuntaan Helsingistä. Hän luopui kansanedustajuudesta vuonna 1984 kun hänet nimitettiin seuraavan vuoden alusta kotilääninsä Keski-Suomen maaherraksi. Muun muassa Keskustapuolueen äänenkannattaja Keskisuomalainen vastusti erittäin jyrkästi Kivistön nimitystä ja vaati maaherraksi Keskustan omaa miestä tai ainakin jotakin ei-sosialistia, mutta presidentti Mauno Koivisto ajoi paikalle Kivistön. Muun muassa Helsingin Sanomat epäilikin Kivistön maaherranimitystä palkkioksi Kivistön tuesta Koivistolle vuoden 1982 presidentinvaalissa.[8] Vuoden 1997 lääniuudistuksessa Keski-Suomen lääni lakkautettiin ja Kivistö siirtyi opetusministeriön kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osaston ylijohtajaksi.[2] Tästä virasta hän jäi eläkkeelle 2004.[9]

LuottamustehtävätMuokkaa

Kivistö aloitti Suomen Punaisen Ristin puheenjohtajana vuonna 1999. Hänet valittiin kolmen vuoden jatkokaudelle 1. syyskuuta 2002.[10] Kivistö toimi SPR:n puheenjohtajana kesäkuuhun 2008, jolloin hänen tilalleen valittiin Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen.

Kivistö oli sanomalehti Keskisuomalaisen lukija-asiamies vuosina 1999–2005. Tasavallan presidentti myönsi Kivistölle ministerin arvonimen toukokuussa 2005. Kivistö on ollut Sibelius-Akatemian hallituksen jäsen sekä Jyväskylän yliopiston hallituksen varajäsen.

Elokuussa 2005 Kivistö valittiin Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajaksi. Hän erosi luottamustehtävästä 24. syyskuuta 2007 närkästyttyään Yleisradion A-studio-ohjelmasta, jossa käsiteltiin kriittisesti Kivistön yhteyksiä sosialistimaihin 1970- ja 1980-luvuilla. Kivistö käsitti ohjelman kostoksi JSN:n A-piste-ohjelmalle antamasta langettavasta päätöksestä.[11]

Kivistö toimi Eläkeläiset ry:n hallituksen puheenjohtaja kaudella 2012–2015.[12]

LähteetMuokkaa

  • Jokinen, Pertti: Kivistö: Nykypolitiikka ei ole minun hommiani. Kansan Uutiset, 16.3.2007, s. 16, 17.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d Kalevi Kivistö Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. a b c Kivistö, Kalevi (Arkistoitu sivu) Finnica. Viitattu 26.3.2016.
  3. Kalevi Kivistö meni Espoon valtuustoon Metro.fi. 27.10.2008.
  4. Uudenmaan vaalipiiri – Espoo – Uusi valtuusto Kuntavaalit 2012 tulospalvelu. 6.11.2012. Yle. Viitattu 16.12.2013.
  5. Tero Koskinen: Eturivin poliitikkoja jää pääkaupunkiseudulla pois kuntavaaleista – "Mahdollisuudet vaikuttaa ohentuneet" Suomen Yleisradion verkkosivut. 22.12.2016. Yleisardio. Viitattu 14.12.2017.
  6. Hannu Savola (toim.): Näin saatiin presidentti: raportti Kekkosen kauden päättymisestä ja vuosikymmenen presidentinvaalista 1982, s. 161. Helsinki: Sanoma Osakeyhtiö, 1982. ISBN 951-9134-83-2.
  7. Huovio, Ilkka: Menetettyjen sijaintien historia. Arttu! Taideteollisen korkeakoulun tiedotuslehti, 1996, nro 1. Artikkelin verkkoversio Viitattu 15.3.2019.
  8. Tuure Junnila: Kekkosen valtakaudesta Koiviston aikaan, s. 83. Helsinki: Alea-Kirja, 1984. ISBN 951-9429-06-9.
  9. Ylijohtaja Kalevi Kivistö siirtyi eläkkeelle Etusivu. 9.12.2004. Viitattu 22.10.2010.
  10. Rusanen, Markku: Mitä Missä Milloin 2004, s. 13. Kustannusosakeyhtiö Otava, 2003. ISBN 951-1-18590-X.
  11. Paakkanen, Mikko: Televisio-ohjelmasta närkästynyt Kalevi Kivistö erosi Julkisen sanan neuvoston johdosta (Arkistoitu sivu) HS.fi. 24.9.2007. Viitattu 26.3.2016.
  12. Hallitus Eläkeläiset ry. Viitattu 16.12.2013.

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • Leppänen, Veli-Pekka: Kivistö, Kalevi (1941 - ) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 21.3.2005 (päivitetty 26.8.2015). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Edeltäjä:
Ele Alenius
SKDL:n puheenjohtaja
1979–1985
Seuraaja:
Esko Helle
Edeltäjä:
Marjatta Väänänen
(ei ministeriä)
Suomen II opetusministeri (kulttuuriministeri)
1975−1976
1977−1982
Seuraaja:
(ei ministeriä)
Kaarina Suonio
Edeltäjä:
Pär Stenbäck
Suomen opetusministeri
1982
Seuraaja:
Kaarina Suonio