Pär Stenbäck
Pär Olav Mikael Stenbäck (s. 12. elokuuta 1941 Porvoo)[1] on suomalainen Ruotsalaista Kansanpuoluetta (RKP) edustava poliitikko, kansainvälinen järjestövaikuttaja ja ministeri. Stenbäck on toiminut RKP:n puheenjohtajana vuosina 1977–1985, Suomen opetusministerinä vuosina 1979–1982 ja ulkoministerinä vuosina 1982–1983 sekä kansanedustajana vuosina 1970–1985. Jätettyään politiikan Stenbäck toimi Suomen Punaisen Ristin (SPR) pääsihteerinä vuosina 1985–1988 ja puheenjohtajana vuosina 1996–1999 sekä kansainvälisen Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun pääsihteerinä vuosina 1988–1992.
| Pär Stenbäck | |
|---|---|
 Pär Stenbäck Göteborgin kirjamessuilla 2014. |
|
| Suomen opetusministeri | |
|
Koiviston II hallitus
26.5.1979–18.2.1982 |
|
| Edeltäjä | Jaakko Itälä |
| Seuraaja | Kalevi Kivistö |
| Suomen ulkoasiainministeri | |
|
Sorsan III hallitus
19.2.1982–5.5.1983 |
|
| Edeltäjä | Paavo Väyrynen |
| Seuraaja | Paavo Väyrynen |
| Kansanedustaja | |
|
23.3.1970–31.7.1985
|
|
| Ryhmä/puolue | Ruotsalainen eduskuntaryhmä |
| Vaalipiiri | Uudenmaan läänin vaalipiiri |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 12. elokuuta 1941 Porvoo |
| Ammatti | valtiotieteiden maisteri (1973) |
| Arvonimi | kunniatohtori (1999) ministeri (1999) |
| Puoliso | Liv Sissel Lund (1970–) |
| Tiedot | |
| Puolue | RKP |
Tausta
muokkaaStenbäck on kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1960 ja valmistunut valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1973. Ennen poliittista uraansa hän toimi Studentbladetin päätoimittajana vuonna 1963 ja toimittajana Yleisradiossa vuosina 1964–1967 sekä Ulkopolitiikka-lehdessä vuosina 1965–1969. Stenbäckin ura kansanedustajana alkoi vuonna 1970 ja jatkui aina vuoteen 1985, jolloin hän jätti eduskunnan siirtyessään SPR:n pääsihteeriksi. Hän oli nuorisojärjestö Svensk Ungdomin puheenjohtaja vuosina 1967–1970, RKP:n varapuheenjohtaja vuosina 1970–1977 ja puheenjohtaja vuosina 1977–1985. Hän oli myös presidentin valitsijamiehenä vuosina 1978 ja 1982 sekä Hanasaaren kulttuurikeskuksen johtajana vuosina 1974–1985.[2]
Ministerinä Stenbäck toimi kahdesti: vuosina 1979–1982 opetusministerinä ja vuosina 1982–1983 ulkoministerinä. Vuosina 1988−1992 Stenbäck toimi Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälisen liiton pääsihteerinä Genevessä ja vuosina 1992−1996 Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteerinä Kööpenhaminassa. Stenbäck on myös vaikuttanut Svenska kulturfondenin puheenjohtajana 1996−2001. Vuonna 2009 hänelle myönnettiin Punaisen Ristin Henri Dunant -mitali.[3]
Stenbäck oli Espoon kaupunginvaltuutettuna vuosina 2005–2008. Hän on toiminut International Youth Foundationin edustajana Euroopassa sekä vuosina 2011–2015 Kansainvälisen Punaisen Ristin pysyvässä komissiossa (Standing Commission). Vuodesta 2017 hän on johtanut perustamaansa Nya Utrikespolitiska Samfundet -nimistä seuraa, joka harjoittaa ulkopoliittista keskustelua.
Stenbäckin muita luottamustehtäviä:
- International Crisis Groupin (ICG) hallituksen jäsen vuodesta 1995
- Suomen lasten ja nuorten säätiön (SLNS) neuvottelukunnan puheenjohtaja vuosina 2012–2015 (säätiön perustaja vuonna 2001)
- Liikkeen nimittämä tarkkailija (Monitor) MDA:n (Israel) ja PRCS:n (Palestiina) sopimusten osalta 2007–2014.
- ICTI-Care Foundationin hallituksen jäsen (Hongkong) vuodesta 2008
- Esperi Care Ltd:n hallituksen jäsen 2010–2016
- UWC Red Cross Nordic-koulun Councilin puheenjohtajana 2012–2020 ja UWC:n Councilin varapuheenjohtajana 2013–2019.
Presidentti Martti Ahtisaari myönsi Stenbäckille ministerin arvonimen vuonna 1999. Samana vuonna hänet promovoitiin valtiotieteiden kunniatohtoriksi.
Muistelmateos ja kohu Ahtisaaren Nobel-palkinnosta
muokkaaStenbäck julkaisi syksyllä 2009 muistelmateoksen Kriisejä ja katastrofeja. Kirjan sisällöstä herätti eniten huomiota tieto, jonka mukaan ”eräs tunnettu suomalainen” oli huhtikuussa 2007 pyrkinyt Norjan Nobel-komitealle lähettämällään kirjeellä estämään Nobelin rauhanpalkinnon myöntämisen presidentti Martti Ahtisaarelle. Kirjeessä oli ollut lukuisia kielteisiä arvioita Ahtisaaresta.
Stenbäck sai kirjeestä tiedon tuoreeltaan Nobel-komitean sihteeriltä Geir Lundestadilta, joka ei kuitenkaan paljastanut kirjeen lähettäjän henkilöllisyyttä. Stenbäck kirjoitti tämän jälkeen oma-aloitteisesti ja Ahtisaaren tietämättä Nobel-komitealle kirjeen, jossa hän osoitti Ahtisaarta vastaan esitetyt väitteet perättömiksi. Ahtisaari sai rauhanpalkinnon seuraavana vuonna, 2008.[4] Muistelmateoksen julkistamisen jälkeen ulkoministeri Alexander Stubb vaati Ahtisaarta vastaan suunnatun kirjeen kirjoittajaa ilmoittautumaan.[5] Vuonna 2015 julkaisemissaan muistelmissa Nobel-komitean entinen sihteeri Geir Lundestad paljasti kirjeen kirjoittajan olleen entinen suurlähettiläs ja Suomen ulkoministeri Keijo Korhonen, joka oli syyttänyt Ahtisaarta heikosta moraalista ja rahan haalimisesta rauhanvälitystehtävillään.[6]
Teoksia
muokkaa- När världen öppnade sig. Schildts, 2007.
- Kriisejä ja katastrofeja (Kriser och katastrofer). Schildts 2009.
- Demokratia on pelastettava (Demokrati under hot). Docendo, 2019.
- All världens vägar. Reflektioner på distans. Litorale, 2021.
- Jörn Donner poliitikkona ja ystävänä. Donner Productions, 2022.
Lähteet
muokkaa- ↑ 80-vuotias | ”Näkymät ovat taas mitä synkimmät”, sanoo Pär Stenbäck, joka ehti nähdä valon hetken maailmanpolitiikassa Helsingin Sanomat. 9.8.2021. Viitattu 9.8.2021.
- ↑ Pär Stenbäck Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 18.4.2024.
- ↑ Pär Stenbäck sai Punaisen Ristin korkeimman kunniamerkin HS.fi. 23.11.2009. Helsingin Sanomat. Viitattu 23.11.2009.
- ↑ Pär Stenbäck: Järkytyin syytöksistä HS.fi. 5.10.2009. Helsingin Sanomat. Viitattu 23.11.2009.
- ↑ Stubb toivoo Ahtisaaren mustamaalaajaa julkisuuteen HS.fi. 6.10.2009. Helsingin Sanomat. Viitattu 23.11.2009.
- ↑ Keijo Korhonen yritti estää Ahtisaaren Nobelin. Aamulehti 25. syyskuuta 2015, s. A16. Tampere: Alma Media.