Hengellisiä lauluja ja virsiä

Hengellisiä lauluja ja virsiä on Suomen Lähetysseuran julkaisema hengellisten laulujen kokoelma. Sen ensimmäinen laitos ilmestyi kolmena vihkona 1900-1905. Sitä on käytetty Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toiminnassa Virsikirjan ohella.[1]

Kirjan historiaaMuokkaa

1800-luvun lopussa ilmestyi Suomessa useiden herätysliikkeiden omia laulukokoelmia. Luterilaisen kirkon piirissä toivottiin kuitenkin sellaista hengellisten laulujen kokoelmaa, joka olisi herätysliikkeistä sitoutumaton ja vastaisi seurakunnissa virinnyttä toimintaa. Vuonna 1897 teki pappi ja Suomen Lähetysseuran johtaja Jooseppi Mustakallio aloitteen uuden laulukokoelman saamiseksi, joka täyttäisi edellä mainitut odotuksen. Sitä varten nimettiin työryhmä, jossa jäseninä olivat mm. Martti Ruuth ja Mikael Nyberg.[2] Lähetysseura julkaisi kokoelman kolme vihkona. Ensimmäinen vihko valmistui 1900. Siinä oli 90 laulua, joiden joukossa 29 ruotsalaisen Lina Sandell-Bergin lauluja. Toinen vihko, jossa oli 222 laulua, ilmestyi 1903 ja kolmas, 41 laulua 1905.[3]

Kuitenkin jo 1910-luvun alussa kokoelmaa alettiin uudistaa. Etenkin nuorille soveltuvia lauluja koettiin olevan liian vähän. Lähetysseura asetti laulukirjakomitean ja 1918 julistettiin sävellyskilpailu. Saman vuoden lopulla palkittiin voittaneet säveltäjät, heidän joukossa Toivo Kuula[3]. 1920 ilmestyi Hengellisten laulujen ja virsien toinen kokoelma, jossa 270 laulua. Niiden joukossa oli 57 Simo Korpelan ja 14 Hilja Haahden kirjoittamaa laulua. Kun Suomen evankelis-luterilainen kirkko julkaisi vuonna 1923 virsikirjan lisävihkoehdotuksen, oli siinä useita Hengellisiä lauluja ja virsiä kirjassa olleita lauluja, mm. Maa on niin kaunis -laulu. [3]

Laulukirjan uudistaminen alkoi 1939. Sen taustalla oli vuonna 1938 hyväksytty uudistettu Virsikirja. Uudistuskomitean työtä johti piispa Aleksi Lehtonen ja uudistus valmistui vasta 1950-luvulla, piispa Ilmari Salomiehen johdolla. Tekstipainos, jossa oli 550 laulua ilmestyi 1952 ja nuottipainos 1953.[2]

Kirjan merkityksestä kertoo se, että siitä otettu yli 60 painosta[4] ja sen painosmäärä on yli kaksi miljoonaa kirjaa.[5] Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuoden 1986 virsikirjassa on lähes 70 virttä jotka ovat myös Hengellisiä lauluja ja virsiä - kirjassa. Niistä noin 25 on tullut Virsikirjaan Hengellisiä lauluja ja virsiä -kirjan kautta.[3] Kirjassa julkaistuja lauluja on 2000-luvun alkupuolella käytössä olevissa hengellisissä laulukirjoissa lukuisia, esim. Siionin kannel -kirjassa 43, Siionin laulut -kirjassa yhdeksän, Siionin virret -kirjassa 31, Hengellinen laulukirja -kirjassa 99 ja Ruotsin kirkon virsikirjassa 56.

Kokoelmassa on suomalaisten runoilijoiden, mm. Hilja Haahden, P.J. Hannikaisen, Jooseppi Mustakallion, Mikael Nybergin ja Herman Råbergin lauluja. Kotimaisen laulujen ohella siinä on erityisesti 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuolen hengellisten runoilijoiden kirjoittamia lauluja. Joukossa on saksalaisen Julia von Hausmanin, amerikkalaisten Fanny Crosbyn, Robert Lowryn, Ira D. Sankeyn, englantilaisten John Ellertonin, J. H. Newmanin, John Newtonin, Isac Wattsin, tanskalaisten N.S. Grundtvigin, B.S. Ingemannin ja ruotsalaisten Oscar Ahnfeltin, Joël Blomqvist ja Lina Sandellin lauluja.[3]

Kirjan osastojakoMuokkaa

Kokoelmassa on 550 laulua ja ne on jaoteltu osastoihin:[6]

  • I Kirkkovuosi (laulut 1–75)
  • II Kokoukset ja pyhät toimitukset (76-120)
  • III Kristityn elämä (121-355)
  • IV Jumalan valtakunnan työ (356-423
  • V Maa ja kansa, eri ikäkaudet ja tilaisuudet (424-514)
  • VI Kristityn toivo (515-550)

Kirja 2000-luvullaMuokkaa

Hengellisiä lauluja ja virsiä -kirja alkoi menettää asemaansa seurakuntien vapaamuotoisten tilaisuuksien laulukirjana 1960- ja 1970-luvuilla ja sen käyttö lähes katosi myös koulujen laulunopetuksessa kirkkokuorojen perinteisessä ohjelmistossa. Suomen Lähetysseuran johtokunta päätti 1985, ettei vanhaa kokoelmaa enää uudisteta ja sen rinnalle päätettiin valmistella uusi laulukirja. Siten 1991 valmistui kokoelma Laula, kaikki maa”, jossa on 202 laulua ja kolmannes niistä on Hengellisiä lauluja ja virsiä -kirjasta. Siitä julkaistiin kuitenkin vuonna 2001 Hengellisiä lauluja -niminen valikoima, jossa on 80 laulua.[7]

Ruotsinkielinen laitosMuokkaa

Suomenkielisen kirjan rinnalla Lähetysseura julkaisi myös ruotsinkielisen hengellisten laulujen kokoelman Andliga Sånger och Psalmer. Se on ollut suosittu laulukokoelma ruotsinkielisissä seurakunnissa. Siinä on noin 250 yhteistä laulua suomenkielisen Hengellisiä lauluja ja virsiä -kirjan kanssa, useat niistä samalla numerolla varustettuna. Andliga Sånger och Psalmer -kirjasta on ilmestynyt myös useita eri laitoksia ja painoksia ja siinä on 550 laulua jotka on jaoteltu samalla tavalla osastoihin kuin suomenkielisessä kirjassa.[8]

Luettelo lauluistaMuokkaa

Luettelossa esitellään Hengellisiä lauluja ja virsiä -kirjan osastojako ja laulujen alkusanat sekä kunkin laulun sanojen kirjoittaja tai kirjoittajat, suomentaja(t), laulun säveltäjä tai sävelmän alkuperä sekä tekstien ja sävelmien kirjoitus- tai julkaisuvuosi. Tiedot pohjautuvat kirjassa ”Laulujen lähteillä[9] oleviin tietoihin sekä laulukirjassa oleviin tietoihin. Henkilöiden nimitiedot ovat yleensä siinä asussa kuin ne ovat näissä lähteissä. Niiden laulujen kohdalla, jotka on julkaisu ”Laula, kaikki maa” –kirjassa on maininta laulun numerosta ja alkusanoista kyseisessä kirjassa, ja alkusanat, jos ne ovat erilaiset kuin Hengellisiä lauluja ja virsiä -kirjassa.[10]

I KirkkovuosiMuokkaa

1. AdventtiMuokkaa

2. JouluMuokkaa

3. Uusi vuosiMuokkaa

  • 29 Vaikka aika rientää kurjan maan Sanat: Lauri Jaakko Stenbäck 1840, suom. Yrjö Weijola 1903. Sävelmä: Mikael Nyberg 1903
  • 30 Mun vuoteni vierivät virran lailla Sanat: Juhani Nikolai Merenheimo. Sävelmä: Martti Hela
  • 31 Niin joutuin aika kiiruhtaa Sanat: Tuntematon saksalainen 1582, suom. Jaakko Haavio 1949. Sävelmä: Philipp Nicolai 1599
  • 32 Rakas Jeesus, sä alkaissa vuoteni tään Sanat: Lina Sandell-Berg 1875. Sävelmä: Th. Söderberg 1844
  • 33 Sun tarhassas, oi Herra, on Sanat: Kaarlo Aukusti Terhi 1898. Sävelmä: Mikael Nyberg 1903
  • 34 Niin aikamme pois Sanat: Lina Sandell-Berg 1882. Sävelmä: Th. Söderberg 1884
  • 35 Pois vieri vuosi, hetkikään Sanat: Tekla Renfors 1912. Sävelmä: a-sävelmä Adam Krieger 1667, b-sävelmä Fredrik Isacsson 1921
  • 36 Vanha vuosi vaipui hautaan Sanat: Ingeborg (Immi) Hellén. Sävelmä: Mikael Nyberg 1903. Laula kaikki maa: 14 Vanha vuosi on jo mennyt

4. LoppiainenMuokkaa

5. Kristuksen kärsimys ja kuolemaMuokkaa

  • 38 Se aika taas on Sanat: Lina Sandell-Berg 1855, suom. Em. Tamminen 1903. Sävelmä: Mikael Nyberg 1903
  • 39 Käy Jerusalemiin matkamme Sanat: Paul Nilsson 1906, suom. Pauli Vaalas 1951. Sävelmä: ruotsalainen 1676
  • 40 Käy yrttitarhassa polku Sanat ja sävelmä: Carl Gotthard Liander 1889, suom. M. Ruuth 1903
  • 41 Ristiä kantain, vuotaen vertaSanat ja sävelmä: Joel Blomqvist 1879, suom. Em. Tamminen
  • 42 Jeesus Kristus yksin antaa Sanat: Johan Ludvig Runeberg 1857, suom. Maria Joutsen 1903, Jaakko Haavio 1951. Sävelmä: saksalainen Königin koraalikirjasta 1738
  • 43 On lepopaikka suloinen Sanat: Gustav Skinnarin laulukirjasta 1894. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 44 ”Nyt kaikki on täytetty” Sanat: Tuntematon ruotsalainen 1878. Sävelmä: ruotsalainen kansansävelmä
  • 45 Kuule, sulle Golgatalta Sanat Jonathan Evans 1784, ruots. Frederik Engelke 1872. Sävel laulukirjasta Pilgrimssånger
  • 46 Herra Jeesus Golgatalla Sanat: Pekka Fredrik Lappalainen. Sävelmä: Ilmari Krohn 1937
  • 47 Kun orjantappuraisen Mä Kruunun Sanat: Philipp Friedrich Hiller / Julie von Hausman 1863, suom. M. Ruuth 1903. Sävelmä: suomalainen kansantoisinto Pohjanmaalta. - Laula kaikki maa 17 Kun orjantappuraisella
  • 48 Kun katson ristin ihmeeseen Sanat: Isaac Watts, 1797, suom. Hilja Haahti. Sävelmä: a-sävelmä suomalainen kansansävelmä, b-sävelmä Edwin Miller 1790
  • 49 Jeesus, joka tähteni Sanat: Johan Christoffer Holmberg 1743, suom. E. Lagus 1790. Sävelmä: suomalainen koraalitoisinto Pohjanmaalta
  • 50 Oi Herrani, mun tähteni Sanat: Arkkivirsi 1834. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 51 Kirkkauden Herra, Kristus Sanat: Lina Sandell Berg, 1864, esikuvana Joachim Neanderin virsi ”Wunderbarer König, 1680. Sävelmä: Joachim Neander 1680
  • 52 Kristuksen ristin juurella Sanat: Hilma Virtanen 1919. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 53 Voi, synneissäs, ken viihdyt, sielu Sanat: Bengt Serenius, suom. Ensio Kurki-Suonio 1921. Sävelmä: Todennäköisesti ruotsalainen, painettu Haeffnerin koraalikirjassa 1829
  • 54 Golgatan taistovuorelle Sanat: Karl Jakob Kesti. Sävelmä: saksalainen 1603

6. PääsiäinenMuokkaa

  • 55 Jeesus tänään noussut on Sanat: Charles Wesley 1739, latinankielisen hymnin mukaan 14. vuosisadalta. Sävelmä: saksalainen 1686, - Laula kaikki maa 18 Kristus nousi kuolleista
  • 56 Jeesus nyt on noussut kuoleman alta Sanat: Herman Råbergh 1903 Ignatius von Wessenbergin ”Seele, dein Heiland” mukaan, suom. M. Ruuth 1930. Sävelmä:a-sävelmä Ilmari Krohn, b-sävelmä Rudolf Scheuermann 1863
  • 57 ”Herra nousi haudastaan!” Sanat: Simo Korpela 1914. Sävelmä: Piae Cantiones 1582
  • 58 Kristus on noussut, kuoleman voitti Sanat ja sävelmä: Ph. P. Bliss 1874
  • 59 Ilon taivaan Ajan vaivaan Sanat: Johan Kahl 1748, suom. E. Lagus 1790. Sävelmä: ruotsalainen 1693
  • 60 Nyt, Herran kansa laula Sanat: Juhani Nikolai Merenheimo – Niilo Mantere 1908. Sävelmä: a-sävelmä Piae Cantiones 1582, b-sävelmä J. S. Bach
  • 61 Ah, saavu, Jeesus, seurahamme Sanat: Abraham Achrenius 1769. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä Ylistarosta.

7. HelatorstaiMuokkaa

  • 62 On Kristus noussut taivaaseen Sanat: Mahd. Robert Theodor Kihlberg laulukirjassa Liber Cantus 1890, suom. M. Ruuth 1903. Sävelmä: Heikki Klemetti 1905
  • 63 Maa, katso, Herran käsi on Sanat: Johan Kahl 1748, suom. E. Lagus 1790. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä Pohjanmaalta

8. HelluntaiMuokkaa

  • 64 Oi vuodata Henkesi nyt yli maan Sanat ja sävelmä: Joel Blomqvist 1882, suom. Simo Korpela 1903
  • 65 Suo Helluntai, oi Herra! Sanat: Lina Sandell-Berg 1861, Suom. Niilo E. Vainio 1900. Sävelmä: tuntematon nimimerkki H. P.
  • 66 Oi tule Pyhä Henki Sanat: Niilo E. Vainio 1900. Sävelmä: Mikael Nyberg 1900
  • 67 Pyhä Henki, auttajamme Sanat: Jul Nilsen Kolsrud 1890, suom. Simo Korpela 1903. Sävelmä: L. M. Lindeman
  • 68 Laskeudu päällemme, Henki sä Herran Sanat: John Nordal Brun 1786, suom. Simo Korpela 1 säk., M. Nyberg 2-3. säk., Sävelmä: Königin laulukirjasta Liederschatz 1738
  • 69 Kun nousee valossansa Sanat: Fredrik Natanael Beskow 1920, suom. Per Boreman. Sävelmä: suomalainen koraalitoisinto Kuortaneelta
  • 70 Hengen tulta, Jeesus sulta Sanat: Tekla Renfors, 1912. Sävelmä: Urho Nordlund 1921
  • 71 Sun Henkesi sateen alle Sanat: Vilho Rantanen 1931. Sävelmä: Yrjö Karanko, - Laula kaikki maa 133
  • 72 Oi Pyhä Henki, Totuuden Henki Sanat: Johan Olof Wallin, 1816, suom. Simo Korpela. Sävelmä: Antonio Scandelli 1568

9. PyhäinpäiväMuokkaa

  • 73 Mik’ on tuo joukko luvuton Sanat: Gustav Lewenhaupt 1855, suom. J. N. Merenheimo. Sävelmä: Gustav Lewenhaupt 1862
  • 74 Taivaassa eessä istuimen Sanat: Tuntematon, laulukirjasta "Till Lammets Lof" 1878. Sävelmä: Kokoelmasta Hemlandstoner.
  • 75 Keitä nuo on, jotka eessä istuimen Sanat ja sävelmä: Tullius Clinton O’Kane 1874

II Kokoukset ja pyhät toimitukset 76-120Muokkaa

1. Jumalan sana ja seurakuntaMuokkaa

2. Kokousten alussaMuokkaa

  • 86 Ahdingosta ajan Luokse rakkaan Sanat: Antti Achrenius. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 87 Sanas ääreen, Herra meitä Sanat: Lina Sandell-Berg 1872, William B. Brandbury 1861
  • 88 On Herran templiin tulla Sanat: Johan Ludvig Runeberg 1857, suom. Alpo Noponen. Sävelmä: Toivo Kuula 1918
  • 89 Herran sana armahana Kutsuu luokse Sanat: Theodor Wilhelm Oldenburg 18490, suom. J. Mustakallio 1903. Sävelmä: saksalainen 1718
  • 90 Oi Pyhä Isä, tule keskellemme Sanat: Jakob Timoteus Jakobsson 1889, suom. Per Boreman 1938. Sävelmä: saksalainen 1507 - Laula kaikki maa 30 Oi Pyhä Isä, tule
  • 91 Oi taivaan Isä, siunaa meitä Sanat: Simo Korpela 1903. Sävelmä: C. C. Scholefield 1874
  • 92 Mä taas, oi Isä, kolkutan Sanat: Simo Korpela 1913. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 93 Se virvoittaa, kun nimelles Sanat: Johan Christoffer Holmberg 1784, suom. E. Lagus 1790. Sävelmä: Toisinto Eurajoelta saksalaisesta sävelmästä
  • 94 Lähestyn, Jeesus, sinua Sanat: Anders Odhelius 1748, suom. E. Lagus 1790. Sävelmä: suomalainen koraalitoisinto Pohjanmaalta
  • 95 Maailman hengestä irroita meitä Sanat: Antti Achrenius 1790. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 96 Käy, Jeesus, nyt sun lastes luo Sanat: Simo Korpela 1914. Sävelmä: Heikki Klemetti 1905
  • 97 Jeesus, sana elämän Sanat: Lars Nyberg 1743, suom. E. Lagus 1790. Sävelmä: suomalainen koraalitoisinto
  • 98 Suo, Jeesus, paras opettaja Sanat: Antti Räty 1851. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä Ylistarosta

3. Kokousten lopussaMuokkaa

  • 99 Vuodata sä olentoomme Henkes Sanat: Simo Korpela 1914. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä. - Laula kaikki maa 29 Vuodata nyt Pyhä Henki meihin
  • 100 Nyt päättyy kokouksemme Sanat: Antti Achrenius 1790. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä. - Laula kaikki maa 36 Nyt päättyy hetki yhteinen
  • 101 Nyt lopuks nöyrä kiitos Sanat: Simo Korpela 1914. Sävelmä: Martti Hela
  • 102 Nyt lähtöhetki meille Sanat: Vappu Hoppman-Ahvenainen. Sävelmä: Joel Blomqvist
  • 103 Taas sanallas sä ruokit meitä Sanat: Lauri Kalliala. Sävelmä: Georg Neumark 1657
  • 04 Hetki kallis koittaa kerran Sanat: Simo Korpela 1914. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä Pohjois-Savosta
  • 105 Miet’, Isä, siunaa varjele Sanat: Heikki Saari. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 106 Kiitos, Jeesus, armos kattamasta Sanat: Lina Sandell-Berg 1861, suom. J. N. Merenheimo 1903. Sävelmä: K. Alha 1903
  • 107 Nyt tahtoisimme yötä ja päivääkin kiittää Sanat: Arkkivirsi 1875, mukaillut Hannu Haahti 1921, suomalainen kansansävelmä
  • 108 Nyt vielä etehesi Sanat: Philipp Friedrich Hiller 1767, suom. Simo Korpela 1900. Sävelmä: Toisinto suomalaisesta kasansävelmästä Saarijärveltä, sävelmä myös Kingon Gradualessa
  • 109 Kiitos, Karitsa kuollut Sanat: Arkkiveisu, 1828, suomalainen kansansävelmä Pohjois-Savosta
  • 110 Herra, siunaa meitä Sanat: Johannes Gossner 1825. Sävelmä: Christian Gregor - Laula kaikki maa 33
  • 111 Eipä koskaan Herran kansa Sanat: Jens Nicolai Ludvig Schjörring 1866, suom. Hilja Haahti 1903. Sävelmä: A. P. Wahlin, 1800-luvulla. - Laula kaikki maa 34 Milloinkaan ei Herran kansa

4. KasteMuokkaa

5. Kasteen liiton uudistusMuokkaa

  • 113 Kallis se päivä, kastehen veessä Sanat: Simo Korpela 1914. Sävelmä: Mikael Nyberg 1921

6. Herran Pyhä EhtoollinenMuokkaa

7. AvioliittoMuokkaa

8. HautausMuokkaa

III Kristityn elämä (121-355)Muokkaa

1. Kutsuminen ja kehoitusMuokkaa

  • 121 Ah, aika on jo ajatella Sanat: Arkkivirsi, 1768. Sävelmä: todennäköisesti ruotsalainen, Haeffnerin koraalikirjasta 1820
  • 122 Oi nouse, sä nukkuva, päivä jo on! Sanat: Simo Korpela 1913. Sävelmä: suomalainen koraalitoisinto Etelä-Pohjanmaalta
  • 123 Jeesus vaatii ainoastaan Sanat: Arkkivirsi 1786. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä Pohjois-Savosta
  • 124 Joutukaa sielut, on aikamme kallis Sanat: Antti Achrenius, 1790, muod, Simo Korpela. Sävelmä: suomalainen toisinko Laukaasta ruots. kansansävelmästä
  • 125 Jättäös Jeesukselle Itsesi kokonaan Sanat ja sävelmä: Joel Blomqvist 1886
  • 126 Miksi kohta nyt ei? Sanat: Anna Ölander 1897, suom. Hilja Haahti. Sävelmä: Hugo Lindqvist 1900
  • 127 Ah kuulkaa mitä kaikki mitä Jeesus sanoo Sanat: Lars Nyberg 1748, suom. E. Lagus. Sävelmä: suomalainen koraalitoisinto
  • 128 Ken noin sydämellesi kolkuttaa Sanat: Lina Sandell-Berg 1870, suom. Em. Tamminen. Sävelmä: Mikael Nyberg 1903
  • 129 Kuinka on sun sielus laita Sanat: Simo Korpela 1913. Sävelmä: Rudolf Lagi 1867
  • 130 Myöhäisessä sydänyössä Sanat: Arthur Cleveland Coxe 1842. Sävelmä: Joel Blomqvist
  • 131 Oon maailmaa nähnyt paljon Sanat: Eleonore Reuss 1867, suom. M. Nyberg 1921. Sävelmä: Karl Kuhlo 1885
  • 132 Katso, Jeesuksen rakkaus ihmeellisin Sanat: Amelia Matilda Hull 1860, suom. M. Nyberg 1921. Sävelmä: E. G. Taylor
  • 133 Jeesus-nimi ota myötäs Sanat: Lydia Baxter 1871. Sävelmä: W. H. Doane 1871. - Laula kaikki maa 173 Jeesus-nimi turvaksesi
  • 173 Jeesus-nimi turvaksesi 134 Tulkaa, kaikki janoovaiset Sanat: Niilo Engelbert Vainio 1900. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 135 Pois kiiruhtakaa, oi Sanat: Lina Sandell-Berg 1864, suom. Tekla Renfors 1900,. Sävelmä:.Tuntematon
  • 136 Oli yhdeksänkymmentä yhdeksän Sanat: Elisabeth Cecilia Douglas Clephane 1868, suom. Olli Vuorinen 1876. Sävelmä: Ira D. Sankey 1874
  • 137 Viel’ sijaa on! Näin kaikuu Sanat: Horatius Bonar 1873, suom. Olli Vuorinen 1876. Sävelmä: Ira D. Sankey 1873
  • 138 Tule, sä syntinen, kärsivä Sanat: Joel Blomqvist, 1877, suom. ja muod. mahd. A. Skutnabb 1910, Sävel Joel Blomqvist, 1877
  • 139 Ah minne, ah minne, oi ihminen vie Sanat: Lina Sandell-Berg 1862, ruotsalainen kansansävelmä
  • 140 Mä annoin henkeni Sun tähtes Sanat: Frances Ridley Havergal 1858. Sävelmä: W. H. Havergal 1859

2. Herätys ja kääntyminenMuokkaa

  • 141 Oi, miksi nukun, miksi en jo herää? Sanat Kaarle Krohn. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä Mikkelistä
  • 142 Taas ovella mun sydämeni Sanat: Johan Christoffer Holmberg 1748, suom. J. Lagus 1790. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 143 Oi Jeesus Vapahtajani Sanat: Henrik Wahlman? muod. Niilo E. Vainio 1900. Sävelmä: saksalainen 1568
  • 144 Minut synnin ansa Sanat: Maria Hedenqvist 1743, suom. J. Lagus 1790 . Sävelmä: Johann Crüger 1653
  • 145 Viel Jeesus hoitaa syntiset Sanat: L. F. F. Lehr, Brynolf Brisman 1743, suom. J. Lagus 1790. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä Pohjanmaalta
  • 146 Särkyköön mun sydämeni Sanat: Jonas Hellman 1743, suom. J. Lagus 1790. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 147 Ah Herrani, mua hävettää Sanat: Johan Kahl 1748, suom. J. Lagus 1790. Sävelmä: suomalainen koraalitoisinto Pohjanmaalta
  • 148 Mun sydämeni syntinen Sanat ja sävelmä: Ensio Kurki-Suonio
  • 149 Mua Herra auta, paranna Sanat: Martti Rautanen. Sävelmä: suomalainen toisinto Eurajoelta keskieurooppalaisesta sävelmästä
  • 150 Auta, Herra, armos anna Sanat: Tuntematon. Sävelmä: H. W. Pöyhtäri 1939
  • 151 Kun hiljaisin hetkin Sanat: Marcus Jakob Monrad, suom. Mikael Nyberg 1921. Sävelmä: Ole Bull. - Laula kaikki maa 144
  • 152 Olin pyörteissä maisten huvien Sanat: Axel Schager 1904, suom. Oskar Jalkio ? 1909. Sävelmä: tuntematon, muodost. Mikko Pietarinen

3. Katumus ja armonikäväMuokkaa

  • 153 Milloin minun taivaalleni Sanat: 1. v. Anders Odhelius 1748, 2-7. säk. Wilhelmi Malmivaara. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 154 Mun raadollisuuttani Sanat: Lars Nyberg 1748, suom. J. Lagus 1790. Sävelmä: Toisinto Sortavalasta skandinaavisesta sävelmästä
  • 155 Kun matkani muistoja mietiskelen Sanat: Simo Korpela 1913, Artturi Aarnio 1921
  • 156 Mahdottomuus, Herra Sanat: Lina Sandell-Berg 1889, suom. Niilo E. Vainio 1900, Jaakko Haavio 1951. Sävelmä: Carl Sjögren n. 1819
  • 157 Niin köyhä oon, niin voimaton Sanat: Bengt Serenius 1921, suom. Ensio Kurki-Suonio 1921. Sävelmä: suomalainen koraalitoisinto, Kangasalan koraalikirjassa 1624
  • 158 Salli Jeesus, että saisin Sanat: Anders Odhelius 1748, suom. 1790. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 159 Kuule pyyntöni oi Jeesus Sanat: Frances (Fanny) Jane Crosby Van Alstyne, 1868. Sävelmä: William Howard Doane 1868
  • 160 Sun silmäis eteen, Jeesus Sanat: Lauri Jaakko Stenbäck 1839, suom. M. Ruuth. Sävelmä: Huugo Nyberg
  • 161 Sun ristisi juurelle, Jeesus Sanat: Juhani Nikolai Merenheimo (Niilo Mantere). Sävelmä: R. Raala
  • 162 Mä polvistun, oi Jeesus Sanat: Simo Korpela 1913. Sävelmä: Jaakko Tuuri 1921
  • 163 Mä kostuttelen kyynelin Sanat: Jooseppi Mustakallio 1911. Sävelmä: Mikael Nyberg 1921
  • 164 Kallio, jok' aukenit Sanat: Augustus Montague Toplady 1776, suom K.L. Tolonen 1871, 1873. Sävelmä: Thomas Hastings 1830
  • 165 Oot paljon sä, Jeesus, mun tähteni Sanat: Simo Korpela 1913. Sävelmä: Ira D. Sankey
  • 166 Mä syvyydestä ääneni Koroitan Sanat: Anders Odhelius 1748, suom. E. Lagus 1780. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä Pohjanmaalta
  • 167 Olen vankina täällä, mä tiedän sen Sanat: Emil Ponsimaa, 1895. Sävelmä: K. Perttilä
  • 168 Synnin syvä turmelus Sanat: Anders Odhelius 1748, suom. E. Lagus 1790. Sävelmä: Johann Crüger, 1653

4. Jumalan armo KristuksessaMuokkaa

  • 169 Jeesuksen rakkaus niin on se syvä Sanat: Abraham Achrenius 1790, muod. Simo Korpela 1903. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 170 Auki on nyt kädet Jeesuksen aivan Sanat: 1. säk. mahd. Magnus Brynolf Malmstedt 1742, 2-4. säk. Abraham Falck 1765. Sävelmä: ruotsalainen kansansävelmä
  • 171 Jo joudu mun sieluni heräämähän Sanat: Matti Paavola 1847, muod. Wilhelmi Malmivaara 1983. Sävelmä: suomalainen koraalitoisinto Etelä-Pohjanmaalta
  • 172 Ystävää ei niin hellä ole toista Sanat: Johan Holmberg, 1748, suom. E. Lagus 1790. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 173 Jeesus armo soi, Voiton meille toi Sanat: Abraham Achrenius 1769, muod. Johan August Gottlieb Hymander 1881. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä Raumalta
  • 174 On sydän hellä, mi rakastaapi Sanat ja sävelmä: Joel Blomqvist 1878
  • 175 Niin alhaalla ei kukaan kulje Sanat Martta Kaukomaa 1935. Sävelmä: Iina Karttunen
  • 176 Löytyy lähde hyvä Sanat: William Cowper, 1771, muod. Betty Ehrenborg-Posse 1856,. Sävelmä: englantilainen sävelmä n. 1850
  • 177 Miks murehdit raskaasti, sydämeni Teksti Johan Fredrik Kryger 1740, 1742, Suom. E. Lagus 1790. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 178 Kun kuihtui toivo maailman Sanat: Samuel Johan Hedborn 1814, suom. L. Pohjanpää 1946. Sävelmä: saksalainen kansansävelmä 1589
  • 179 Katsetta hengen tutkivan Sanat: Fredrik Natanael Beskow 1919, suom. Pauli Vaalas 1951. Sävelmä: L. M. Lindeman 1840
  • 180 Tällaisna vain Isäni kotiin Sanat ja sävelmä: Sirgvard Engeset 1919, suom. Aino Jauhiainen 1951. Esikuvana ehkä Charlotte Elliotin laulu ”Just as I am”.
  • 181 Mua synti vei harhaan Sanat: Hsi Shen-mo ennen v. 1896, suom. Pauli Vaalas 1950. Sävelmä: R. Lagi 1868
  • 182 Monta kertaa turhan tähden Sanat: Oke Peltonen 1951. Sävelmä: J. Braxén

5 Armoon turvautuminenMuokkaa

  • 183 Armoa kaik’ on, armoa vaan Sanat: Simo Korpela 1913. Sävelmä: Martti Hela
  • 184 Kortta murtuvaa Herra vahvistaa Sanat: Philipp Friedrich Hiller, suom.M. Ruuth 1903. Sävelmä: R. Th. Kihlberg
  • 185 On perustus niin vahva mulla Sanat: Johan Andreas Rothe 1726, suom. J. E. Forsman 1900. Sävelmä: Saksalainen sävelmä Königin koraalikirjasta 1738
  • 185 On hyvä veisata Jeesuksesta Sanat: Andreas Nilsson 1861. Sävelmä: ruotsalainen kansansävelmä,
  • 187 Mä tiedän lähteen, mi lohdun antaa Sanat: Lina Sandell-Berg 1833, suom. Niilo E. Vainio 1903. Sävelmä: Theodor Södeberg 1884
  • 188 Karitsa, kiitos sulle Sanat: Lars Nyberg 1743, suom. E. Lagus 1790. Sävelmä: suomalainen toisinto Sortavalasta skandinaavisesta kansansävelmästä
  • 189 En saa, en tahdo elää itselleni Sanat: Johanna Meyer 1886, suom. M. Nyberg 1921. Sävelmä: saksalainen kirkkosävelmä
  • 190 Jeesus meidät vapahtaa Sanat: Erdman Neumeister 1718, suom. F. E. Forsman 1900. Sävelmä: Piae Cantiones 1582
  • 191 Herra, kenen luo mä menisi? Sanat: Tekla Renfors 1912. Sävelmä: Urho Nordlund 1921
  • 192 Sua ilman, Jeesus, onneton Sanat: Kaarlo Aukusti Terhi (Kaarlo Hammar) 1898. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 193 Kaikki mainen hajoo, haihtuu Sanat: Hanna Nylin 1877. Sävelmä: W. H. Brabdbury, 1864
  • 194 Oi, Jeesus, mä syömmestäin nyt sua rakastan Sanat: W. R. Fearestron 1867. Sävelmä: A. J. Gordon 1864
  • 195 Kun tuntoni kaivaa ja synnistä soimaa Sanat: Väinö Fredrik von Zansen. Sävelmä: Oskar Metsola
  • 196 Sä Kristus, puolestani kannoit Sanat: Frans Hannula. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 197 Mä paljon, Jeesus, sulta sain Sanat: Simo Korpela 1913. Sävelmä: Väinö Tuominen
  • 198 ”Olet mun, ” Sun ostin kerran Sanat: Ida Castilia Lönnbeck 1895, suom. Hj. Braxén. Sävelmä: Hj. Braxén
  • 199 Luo usko meissä nöyryyden Sanat: Benjamin Beddome. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 200 Joutuin riennän riemumiellä Sanat: Ahasverus Fritsch 1868, tanskaksi H. A. Brorson, suomennettu laulukirjasta Pilgrimsharpan. Sävelmä: Todennäköisesti ruotsalainen
  • 201 Kun Jeesus on omana mulla Sanat: Oskari Heikki Jussila. Sävelmä: Emil Törnvall
  • 202 Mä tiedän portin avoimen Sanat: Lydia Baxter 1872, suom. Olli vuorinen 1876. Sävelmä: Silas Jones Vail 1873
  • 203 Jeesuksen turviin sieluni heitän Sanat: Väinö Pfaler. Sävelmä: Hilja Rautajärvi 1913
  • 204 Ah, rauhan löytää rauhaton Sanat: Martti Valentin Malmgren. Sävelmä: Arvi Karvonen
  • 205 Veri Jeesuksen kaikkein kurjimman puhdistaa voi Sanat: Pekka Gustaf Korpi. Sävelmä: tuntematon

6. Uskon kilvoitusMuokkaa

  • 206 Sä yksin, Jeesus, täytä elämäni Sanat: Kirsten Dorothea Hansen 1877, suom. Ensio Kurki-Suonio 1921. Sävelmä: E. G. O.
  • 207 Vuori korkea, tiekin vaivalloinen Sanat: John Bunyan 1684, suom. J. J. Malmberg 1809. Sävelmä: Mikko Pietarinen - Laula kaikki maa 160 Vaikka polku näin
  • 208 Ah, mitä vaivaa, vastusta Sanat: John Bunyan1684, suom. J. J. Malmberg 1809. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 209 Sieluni, Herää valvomaan Sanat ja sävelmä: Pauli Vaalas 1951
  • 210 Tietäs, Herra, tahdon käydä Sanat: Lina Sandell-Berg 1858, suom. J. Mustakallio 1900. Sävelmä Mikael Nyberg 1900, - Laula kaikki maa 159 Herran tietä tahdon käydä
  • 211 Ah kuinka tarpeellinen Sanat: Anders Odhelius 1748, suom. E. Lagus 1790. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 212 Olen vaarassa, jollen mä valvo Sanat: Simo Korpela 1913. Sävelmä: Hjalmar Backman 1921
  • 213 Muista Jeesustasi aina Sanat: Johan August Gottlieb Hymander 1875, esikuvana mahd. F. M. Franzénin ”Jesu hav i städningt minne” (Kts. laulu 251). Sävelmä: ruotsalainen sävelmä, 1675
  • 214 Oi armahda, Kristus, on kaitainen tie Sanat: Väinö Havas, 1940. Sävelmä: R. Lagi 1868
  • 215 Monta syntistä armon Henki Sanat: Arkkivirsi, 1839. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 216 Ikilevon Herraltamme Kerran saamme Sanat: Philipp Friedrich Hiller, suom. Simo Korpela 1900, Jaakko Haavio 1951. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 217 Sä maailma, Oot kamala Sanat: Antti Achrenius 1790. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 218 Herra, Herra, älä heitä Sanat: Mikko Kaitila 1899. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 219 Siion, se on määränpäämme Sanat: Simo Korpela 1903. Sävelmä: C. E. Miller ?
  • 220 Herra Jeesus kun täällä vain kanssamme on Sanat: Antti Achrenius 1790. Sävelmä: toisinto Lapualta ranskalaisesta kansansävelmästä
  • 221 Valkeus jälkeen synkeyden Sanat: Frances Ridley Havergal 1879, suom. Hilja Haahti 1900. Sävelmä: Ira D. Sankey 1881
  • 222 Pilvet peittää laakson pohjaa Sanat: Simo Korpela 1913. Sävelmä: Mikael Nyberg 1921
  • 223 Käy taiten sä kristitty, kaita on tie Sanat: Olof Kolmodin 1742, suom. muod. J. Mustakallio 1903. Sävelmä: R. Lagi 1868
  • 224 Mun sieluni itkee ja riemuitsee Sanat: Simo Korpela 1913. Sävelmä Martti Hela 1921
  • 225 Ei sydän nöyräksi Sanat: 1. säk. Kaarle Krohn; 2-5 . säk. Maria Teofilia Joutsen 1903. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 226 Oi Jeesus, johda kulkuni Sanat: Martin Behm 1610, suom. Maria Joutsen 1903. Sävelmä: saksalainen 1568 alkuaan 1400-l
  • 227 Valvo rukoillen, kestä taistellen Sanat: Johan Olof Wallin 1816, suom. Martti Ruuth 1903. Sävelmä:Adam Drese 1689
  • 228 Nouse, kristitty, taistelemaan Sanat: Herman Råbergh 1903, suom. Martti Ruuth 1903. Sävelmä: muistiinmerk. H. Råbergh
  • 229 ”Valvo vielä, kristitty, valvo pieni hetki! Sanat: Aatu Laitinen. Sävelmä: Johan Crüger 1653
  • 230 Riennä riemuin eespäin vain Sanat: Ernst Christian Richard 1868. P. J. Hannikainen 1903. Sävelmä: P. J. Hannikainen,
  • 231 Lapset Jumalan, valvokaa! Sanat: Tekla Renfors 1912. Sävelmä: Iina Karttunen
  • 232 Oi, jos voisin valvoa Kiusauksissani Sanat: Väinö Malmivaara. Sävelmä: suomalainen koraalitoisinto. - Laula kaikki maa 13 Jos vain voisin valvoa
  • 233 Ikilevon maille jos matkasi on Sanat: Lars Linderoth, suom. Pauli Vaalas 1951. Sävelmä: norjalainen kansansävelmä
  • 234 Valvo oi, valvo oi! Sanat: Johann Eusebius Schmidt 1704, suom. Tekla Renfors 1900. Sävelmä: Freylingshausenin laulukirjasta, 1704
  • 235 Ilo, autuus loppumaton Sanat: Herman Råbergh 1903, suom. P. J. Hannikainen 1903. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä, muod. Armas Maasalo

7. Uskon tunnustaminenMuokkaa

  • 236 Miksi kansa oot vaiti, et riemuita voi Sanat: Simo Korpela 1903. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 237 Sä käskit, Herra, valona Sanat: Gabriel Taapopi, suom. Pauli Vaalas 1951. Sävelmä: Henrik Scheidemann 1651
  • 238 Mun ihmeinen Vapahtajani Sanat: Carrie E. Breck n. 1890. Sävelmä: Edwin I. Exell 1902
  • 239 Rohkenetko, minkä maksoi Sanat: Lina Sandell-Berg 1859. Sävelmä: Richard Mäkinen

8. Risti ja ahdistusMuokkaa

  • 240 Niin synkkä ei yö, ei murheinenkaan Sanat: Lina Sandell-Berg 1861, suom. Niilo E. Vainio. Sävelmä: A. E. Lindblad
  • 241 Nyt riemuita, sieluni muista Sanat: Einar Magnus Billing 1922, suom. Elias J. Pentti 1951. Sävelmä: pohjoismainen kansansävelmä 1642
  • 242 Polulla Herran vaeltaa Sanat: Paul Gerhandt 1647, tanskaksi Carsten Hauch 1855, suom. Simo Korpela 1903. Sävelmä: Toisinko Eurajoelta saksalaisesta sävelmästä.
  • 243 Sua kohti, Herrani Sanat: Sarah Adams 1841. Sävelmä: Lowell Mason 1856
  • 244 Yö kaikista synkinkin aamuksi saa Sanat ja sävelmä: Andrew L. Skoog 1890, suom. Aune Krohn 1921
  • 245 Oi, sä laps Jumalan, joka huokailet nyt Sanat ja sävelmä: Joel Blomqvist 1882. - Laula kaikki maa 165
  • 246 Ristin tietä tuskaisinta Sanat: Simo Korpela 1913, saksalainen sävelmä
  • 247 Murheinen sielu, murheesi heitä Sanat: Carl Olof Rosenius 1847, suom. J. A. G. Hymander. Sävelmä: Primus Leppänen
  • 248 Katso, kuin kauniina siintävät Sanat: Simo Korpela 1913. Sävelmä: Martti Uoti
  • 249 Kun hätäilen, Kun epäilen Sanat: Kansan lahja kirkolla, tuntematon suomalainen. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä,
  • 250 Kiitä Jeesusta ain Sanat: Carolina Almqvist 1861, suom. J. Mustakallio 1903. Sävelmä: tuntematon suomalainen. - Laula kaikki maa 174 Kiitä Jeesustasi
  • 251 Pidä Jeesus mielessäsi Sanat: Franz Mikael Franzén 1816, suom. Per Boreman 1946, säk. 3. Jaakko Haavio 1949. Sävelmä: ruotsalainen sävelmä 1675
  • 252 Peura janoissansa Rientää kiiruissansa Sanat: Anders Odhelius1748, suom. E. Lagus 1790. Sävelmä: Johann Crüger 1653
  • 253 Sieluparkani, oi köyhä Sanat: Efraim Jaakola, arkkivirtenä 1852. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 254 Mua riistutaan, vaan milloin valmis oon Sanat: Rurik Calamnius. Sävelmä<ː J. Vainio
  • 255 Kätesi yhteen liitän Sanat: Jaakko Haavio 1947. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 256 Sinun tiesi on sittenkin parhain Sanat: Vilho Rantanen 1921. Sävelmä: Iina Karttunen

9. Jumalan johdatus ja varjelusMuokkaa

  • 257 Päivä vain ja hetki kerrallansa Sanat: Lina Sandell-Berg 1865, suom. L. Pohjanpää. Sävelmä: O. Ahnfelt 1873
  • 258 Mua tartu käteen Herra Sanat: Julie Katharina Hausmann 1862, suom. Niilo E. Vainio 1900. Sävelmä: A. L-k - Laula kaikki maa 147 Nyt tartu käteen
  • 259 Luota Jumalaan! Jos teitänsä et ymmärrä Sanat: Tuntematon laulukirjasta Rettungsjubel, n:o 147 ”Glaube an Gott”, suom. M. Nyberg 1921. Sävelä ilmeisesti saksalainen, Robert Schumannin sävelmää ”Erinnerung” suuresti muistuttava
  • 260 Kun tieni kulkee myrskyn kautta Sanat: Herman Råbergh 1903. suom. M. Ruuth 1903. Sävelmä: C. C. Schloefield 1874
  • 261 Koko tien hän kanssain kulk ee Sanat: Frances (Fanny) Jane Crosby -van Alstyne 1875, suom. Olli Vuorinen 1881. Sävelmä: Robert Lowry ennen 1878 - Laula kaikki maa 178 Kanssani hän aina kulkee
  • 262 Mä saan ain Herran kädessä Sanat: Karl Johann Philipp Spitta 1833. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä toisinto Pohjanmaalta
  • 263 Oi hella Isän sydän Sanat: Lina Sandell-Berg 1859. Sävelmä: veljesseurakunnan sävelmä 1700-luvulta
  • 264 Oi armonsa loppumaton Sanat: Antti Achrenius. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä Etelä-Pohjanmaalta
  • 265 Herra johtaa, Sen mi kohtaa Sanat: Johann Daniel Hernschmidt 1704, suom. M. Ruuth 1903. Sävelmä: R. Faltin
  • 266 Herra meitä muistaa ain Sanat: Olga Holmen-Kullgren 1878, suom. Aune Krohn. Sävelmä: Lilli Leinberg
  • 267 Jeesuksen mä kanssa tahdon Sanat: Nimimerkki Lizzie Edwards, todennäk. Frances (Fanny) Jane Crosby -van Alstyne 1884. Sävelmä: J. E. Sweney 1884, - Laula kaikki maa 166 Tahdon seurata Mestari
  • 268 Oi Jeesus, hyvä Paimenein Sanat: Gustav Wilhelm Rask 1874, J. A. G. Hymander. Sävelmä: Tuntematon alkuperä. Sionsharpan 1874
  • 269 Sun johtohos antaudun Sanat: Hilma Virtanen 1919. Sävelmä: Iina Karttunen
  • 270 Valkeus heljä, maassa varjojen Sanat: John Henry Newman, 1-3. säk. suom. Hilja Haahti 1915, säk. 4. Pauli Vaals 1951. Sävelmä: C. H. Purdy
  • 271 Syvyydet riehui sydämen Sanat: Hilja Haahti-Krohn. Sävelmä: Ilmari Krohn
  • 272 Salattu Herra, valoss’ asuvainen Sanat: Johann Eusebius Schmidt 1714, Antti Achreniuis 1790, Maria Joutsen 1903. Sävelmä: kansansävelmä Mikkelistä

10. UskonlepoMuokkaa

  • 273 En tiedä mitä päivä tuo Sanat: Friderich Traun 1914 suom. Mikael Nyberg 1921. Sävelmä: W. Tansur 1734
  • 274 Mä lepään luona Jeesuksen Sanat: Lauri Jaakko Stenbäck 1839, suom. M. Ruuth 1903. Sävelmä: Huugo Nyberg
  • 275 Mä illalla myöhään ja aamulla varhain Sanat: Simo Korpela 1913. Sävelmä: Oskar Metsola
  • 276 Sydämellä Jeesuksen Olla on niin suloinen Sanat: Helmi Maria Selin 1916. Sävelmä: Yrjö Karanko 1911. - Laula kaikki maa 184
  • 277 Turvissa Jeesukseni, Hellässä helmassaan Sanat: Frances (Fanny) Jane Crosby Van Alstyne 1868. Sävelmä: Joel Blomqvist 1886
  • 278 Siipeinsä suojassa turvattu olen Sanat: William Orcutt Cushing 1888, Ira D. Sankey 1898
  • 279 Oi Vapahtajani, Mun omani sa Sanat: Fredrik Gabriel Hedberg 1880, suom. J. A. G. Hymander. Sävelmä: F. G. Hedberg
  • 280 Mä Jeesuksesta laulan Sanat: Frances (Fanny) Jane Crosby -Van Alstyne 1870-luku, suom. Em. Tamminen 1881. Sävelmä: W. H. Doane 1875. - Laula kaikki maa 192 Nyt Jeesuksesta laulan
  • 281 Mä Jeesuksen huomaan heitän Sanat: Lina Sandell-Berg 1872, suom. M. Ruuth 1903. Sävelmäː Aug. Tötterman
  • 282 Ah, alla päivän taistojen Sanat: Lina Sandell-Berg 1885. suom. Em. Tamminen 1903. Sävelmä: Ira D. Sankey
  • 283 Kun sä, Jeesus, omanani Sanat: Simo Korpela 1914, osittain Halullisten sielujen hengellisten laulujen laulun 22 muk., Sävelmä: Martti Hela
  • 284 Ei vertaa täällä riemun sen Sanat: Fredrik Gabriel Hedberg 1880. Sävelmä: ruotsalainen 1691
  • 285 Kun uskossa nään Jeesuksen Sanat: Brita Hedvig Knös 1778. Sävelmä: ruotsalainen kansansävelmä ennen 1874
  • 286 Mä tyydyn Jumalaan Sanat: Benjamin Schmolck 1720. Sävelmä: Theodor Söderberg 1878
  • 287 Jeesuksen nimi on perustus parhain Sanat: Simo Korpela 1900. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 288 Mä uskon katselen, Oi Jeesus armoinen Sanat: Ray Palmer 1830. Sävelmä: L. Mason 1832
  • 289 Oi Herra, suo mun levätä Sanat: Mikael Nyberg 1921. Sävelmä: Iina Karttunen
  • 290 Nyt helmen oon mä löytänet Sanat: John Mason 1683. Sävelmä: Hugs Wilson n. 1800
  • 291 Päivyt kirkas loistaa sielussain Sanat: Eliza Edmunds Hewitt 1887, suom. Hilma Suomalainen 1921. Sävelmä: John R. Sweney 1887
  • 292 Oi rakkaus, min kahlehessa Sanat: Georg Matheson 1882, suom. M. Nyberg 1921. Sävelmä: A. L. Peace 1884
  • 293 Olen löytänyt sen, josta ennustivat Sanat: Simo Korpela 1903. Sävelmä: O. Ahnfelt
  • 294 Oon turhaan kauan etsinyt Sanat: Jacob Timoteus Jacobsson 1885, esikuvana Ira Sankeyn laulu ”The Lord’s a Rock”. Sävelmä: ruotsalainen, - Laula kaikki maa 148 Niin kauan turhaan
  • 295 Oi minkä onnen, autuuden Sanat: Kleofas Immanuel Nordlund 1880. Sävelmä: todennäköisesti ruotsalainen kansansävelmä 1874
  • 296 Miks Herran tietä kulkien Sanat Frans Mikael Franzén 1813. Sävelmä: toisinto Eurajoelta keskieurooppalaisesta sävelmästä

11. RukousMuokkaa

  • 297 Sun rauhasi anna mull e Sanat: Hilja Haahti-Krohn 1905. Sävelmä: Huugo Nyberg. - Laula kaikki maa 187
  • 298 Sieluni kaipuu, Herra, on puoleesi sun Sanat: Lina Sandell-Berg 1859, suom. Niilo E. Vainio 1900, Jaakko Haavio 1951. Sävelmä: Carl Sjögren n. 1819
  • 299 Tutki mua, oi Jumala Sanat: Maria Teofilia Joutsen Psalmin 139 muk. 1903. Sävelmä: G. Wennerberg 1869
  • 300 Suo mulle uskallus, mi säilyy aina Sanat: Yrjö Hormia. Sävelmä: Antero Wiirre
  • 301 Ristis luokse saali mun Sanat: Frances (Fanny) Jane Crosby -Van Alstyne 1869, suom. Antti Pitkänen. Sävelmä: W. H. Doane ennen 1876. - Laula kaikki maa 186 Ristin luokse
  • 302 Ensin tyhjennä, Herra, sieluni Sanat: Tekla Renfors 1912. Sävelmä: Kaarlo Waismaa
  • 303 Hiljaisuutta anna, Jeesus, Henkes kautta Sanat: Lina Sandell-Berg 1880, suom. M. Nyberg 1921. Sävelmä: Th. Söderberg
  • 304 Tule, Jeesus luokseni Sanat: Arkkivirsi, 1794. Sävelmä: todennäköisesti suomalainen
  • 305 Lähemmä, oi Jeesus, sinua Sanat: Lina Sandell-Berg 1867, suom. Niilo E. Vainio 1900. Sävelmä: Mikael Nyberg 1900, - Laula kaikki maa 150 Lähemmäksi, Jeesus
  • 306 Yhtä pyydän, Herra, sulta Sanat: Simo Korpela 1914. Sävelmä: Toisinto Pohjois-Savosta, mahd. ruotsalaisesta sävelmästä
  • 307 Kiitos, Jeesus, soikoon sulle Sanat: Herman Råbergh 1903, suom. Martti Ruuth 1903. Sävelmä: suomalainen toisinto Pohjanmaalta, mahd. ruotsalaisesta sävelmästä
  • 308 Herra, tue minua Sanat: 1, 4. säk. Tuntematon, 2, 3. säk. Maria Stenroth (Salmela). Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 309 Paimen hyvä, johda meitä Sanat: Dorothy Ann Thruppin laulukokoelmasta 1836, mahd. Eliza Pentiss tai H. F. Lyte, suom. Olli Vuorinen. 1880. Sävelmä: W. B. Brandbury 1859. - Laula kaikki maa 149
  • 310 Puhtaaksi mua, Herra, sä luo Sanat: Cecilie Zeller 1847, suom. M. Ruuth 1903. Sävelmä: Karl Kulho 1877. - Laula kaikki maa 132
  • 311 Jeesusta mä syömmestäni Sanat: Ludämilie Elisabeth von Schwarzburg-Rudoldtadt, 1668, suom. J. Mustakallio 1903. Sävelmä: L. M. Lindeman
  • 312 Sä särje, Jeesus, kahleeni Sanat: Mahd. Joachim Neuendorff 1795, suom. J. N. Merenheimo 1900. Sävelmä: Freylinghausenin laulukirjasta 1704
  • 313 Jeesus, kuule rukoukset Sanat: Jenny Pohjola. Sävelmä: Armas Maasalo
  • 314 Mua auta, Jeesus hyvä Sanat: Simo Korpela 1900. Sävelmä: Toisinto Pieksämäeltä saksalaisesta kansansävelmästä 1538
  • 315 Jeesus, johdata Tiemme kulkua Sanat: Nikolaus Ludvig von Zinzendorf 1729, suom. J. Mustakallio 1900. Sävelmä: Adam Drese 1698
  • 316 Mä pyydän, Herra, anna mun Sanat: Oke Peltonen 1951. Sävelmä: Mikael Nyberg 1900
  • 317 Oi Herra, anna armostas Sanat: Ida Granqvist 1902, suom. L. Pohjanpää 1945. Sävelmä: Sulo Salonen 1956
  • 318 Saavu Herrani, Ollos luonani Sanat: Tuntematon, suomeksi painettuna jo ainakin 1871. Sävelmä: J. H. Breitenbach
  • 319 Vala, Isä, rauhastasi Sanat: J. Latik, suom. Lauri Pohjanpää. Sävelmä: Hj. Braxén
  • 320 Jeesus, sä ainoisin, Pyhin ja puhtahin Sanat: Ole Theodor Moe 1904, 1907, suom. Aune Krohn. Sävelmä: Caroline Walla Sörlie 1907
  • 321 Totuuden Henki, johda sinä meitä Sanat: Sakari Topelius 1869, 1880, suom. Martti Ruuth 1903. Sävelmä: saksalainen 1507
  • 322 Oi Herrani, Käy turvaksi Sanat: Lina Sandell- Berg 1888, suom. M. Nyberg 1921. Sävelmä: saksalainen sävelmä ennen. v. 1888

12. Kiitos ja ylistysMuokkaa

  • 323 Tuhansin kielin, oi jos voisin Sanat: Johann Mentzer 1704, suom. Maria Joutsen 1903. Sävelmä: saksalainen, J. Königin koraalikirjasta 1738, - Laula kaikki maa 53
  • 324 Sulle, Jeesus, laulan Sanat: William Cowper 1772. Sävelmä: Armas Maasalo, Heikki Klemetti 1921
  • 325 Sua, Jeesus, ylistämme Sanat: John Bakewell 1757. suom. J. Mustakallio 1900, K. R. Kares 1951. Sävelmä: Felix Mendelssohn-Bartholdy 1843
  • 326 On ihanata ylistää Sanat: Mikael Nyberg 1900, suom. Hilja Haahti 1900. Sävelmä: Kansansävelmä Raumalta
  • 327 On taivaissa vierrellä rikkaampi sointi Sanat ja sävelmä: James R. Murray, norjaksi Elveine Heede 1878, suom. Aune Krohn
  • 328 Nyt veisatkaamme Armosta Jeesuksen! Sanat: Lina Sandell-Berg 1864, suom. Niilo E. Vainio 1900 Jaakko Haavio. Sävelmä: O. Ahnfelt 1864
  • 329 Jumalalle ainolle Olkoon kiitos, kunnia Sanat: Simo Korpela 1903. Sävelmä: Richard Mäkinen
  • 330 Kiitetty Herra, joka avun antaa Sanat: Jakob Arrhenius 1694, muod. Pauli Vaalas. Sävelmä: suomalainen koraalitoisinto Pohjanmaalta
  • 331 Jeesuksesta laulan, Jeesuksesta vaan Sanat: Simo Korpela, 1913. Sävelmä: Martti Hela
  • 332 Sä laula, joukko enkelten Sanat: Edward Perronet 1-4. säk. 1779, 5. säk. John Rippon 1787, suom. Hilja Haahti 1903. Sävelmä: William Shurbsole 1779
  • 333 Kiitos sulle, Jumalani Sanat: August L. Storm 1891, suom. K. J. Rahikainen 1900. Sävelmä: George Coles Stebbins 1876
  • 334 Kiitosvirttä Korkeimmalle Sanat: Simo Korpela 1900. Sävelmä: Mikael Nyberg 1900
  • 335 En voi olla kiittämättä Sanat: Tekla Renfors 1912. Sävelmä: Rudolf Lagi 1867
  • 336 Ei laulamasta lakkaa Sanat: 1. säk. Antti Wilen; 2. säk. Juho Railio 1890. Sävelmä: Antti Wilen 1890
  • 337 Nyt kiitosvirren riemuisen Sanat: Simo Korpela1914. Sävelmä: Heikki Klemetti 1905
  • 338 Tulkaa, tulkaa, kaikki Herran omat Sanat: Simo Korpela 1914. Sävelmä: K. Alha 1921
  • 339 Ah enkö Jeesusta kiittäisi Sanat: Simo Korpela 1914. Sävelmä: Viljo Mikkola 1921
  • 340 On Jeesus-nimi ihanin Sanat: John Newton 1779, suom. Maria Joutsen. Sävelmä: Willaim Gardinerin lalulukirjasta Sacred Melodies 1812
  • 341 Mä lakkaamatta laulelen Sanat: Robert Lowry 1869, suom. Maria Joutsen 1896. Sävelmä: Ira Sankey 1881,
  • 342 Ei kaikkea voi luetella Sanat: Lina Sandell-Berg 1880, suom. M. Nyberg 1920. Sävelmä: Albert Lindström 1889
  • 343 Nyt kiitosvirsin mä laulan Sanat: Lars Ortedal 1874, vapaasti Fredrik Engelken laulun ”Vi äro köpta och återlösta” pohjalta 1872. Sävelmä: Norjalainen kansansävelmä
  • 344 Kiitos Herran! Kuulee hän Sanat: Herman Råbergh 1921, suom. M. Nyberg 1921. Sävelmä: Hj. Backman 1921
  • 345 Sinusta, Jeesus, laulan ilomiellä Sanat: 1-3. s Lina Sandell-Berg 1877, 4. v. Tuntematon, suom. M. Nyberg 1921. Sävelmä: Ilmari Krohn
  • 346 Mä Jeesuksesta laulelen Sanat: Hilja Haahti-Krohn. Sävelmä: Ilmari Krohn
  • 347 Kiitosta Herran lauluni so i Sanat: Aliina Pennanen-Soininen 1921. Sävelmä: Aarni Voipio
  • 348 Oi suuri Jumalani Sanat: Hilda Pietarinen. Sävelmä: Sulo Salonen 1956
  • 349 Sulle, suuri Jumala Sanat: Ignaz Franz 1771 Te Deumin mukaan. Sävelmä: Saksalainen, Wien 1774
  • 350 Pyhä, pyhä, pyhä! Suuri Jumalamme Sanat: Reginal Heber 1826, suom. M. Nyberg 1921. Sävelmä: J. B. Dykes 1861
  • 351 Soi kunniaksi Luojan Sanat: Aukusti Valdemar Koskimies 1-2. säk. 1897, 3. säk. Ilta Koskimies 1938. Sävelmä: Jean Sibelius 1897
  • 352 Kuule, Herra, korkehinSanat: Lars Nyberg 1748, suom. E. Lagus 1790. Sävelmä: Toisinto Pohjanmaalta saksalaisesta sävelmästä
  • 353 Herra tässä paikassa Ompi läsnä Sanat: Efraim Jaakkola. Sävelmä: Johann Crüger 1653
  • 354 Sävelet, Herra, soit meille sä lahjaksi aivan Sanat: Gustav Jensen. Sävelmä: saksalainen 1665
  • 355 Laula, matkalainen korpimaan Sanat: Aina Johanna Lindholm. Sävelmä: Mikko Pietarinen 1921. - Laula kaikki maa 175

IV Jumalan valtakunnan työ (356-423)Muokkaa

1. Kutsu työhönMuokkaa

  • 356 Toimi, jo yö on läsnä Sanat: Annie Louise Walker-Coghill 1854, suom. M. Nyberg 1921. Sävelmä: L. Mason 1864
  • 357 Kenpä Kuningasta seuraa palvellen Sanat ja sävelmä: Frances Ridley Havergal 1877, suom. saksasta M. Nyberg 1921
  • 358 On työmme Herran Jeesuksen Sanat: Samuel Preiswerk, 1828. Sävelmä: J. M Haydn 1822
  • 359 Ole työssäsi altis ja uskollinen Sanat: Lina Sandell-Berg 1885, suom. Niilo E. Vainio 1900. Sävelmä: a-sävelmä Amanda Westerberg 1887, b-sävelmä Ilmari Krohn
  • 360 Johdata mua, Jeesus Sanat: Lina Sandell-Berg 1885, suom. J. Mustakallio. Sävelmä: W. L.
  • 361 On kaikki maailmassa Sanat: Fredrik Natanael Beskow 1886, suom. M. Ruuth 1903. Sävelmä: a-sävelmä Ira Sankey 1876, b-sävelmä toisinto Noormarkusta saksalaisesta sävelmästä
  • 362 Vaikka huolet painaa meitä Sanat: Lina Sandell-Berg 1870, suom. Em. Tamminen 1903. Sävelmä: Felix Mendelssohn-Bartholdy 1843
  • 363 Oi, kestä, sä lauma pienoinen Sanat: Fredrik Natanael Beskow 1887, suom. M. Ruuth 1903. Sävelmä: G. Levenhaupt 1862
  • 364 Ristin joukko urhokas Sanat: Thorvald Christian Lunde, suom. Aune Krohn. Sävelmä: Piae Cantiones 1582
  • 365 Alttiiksi, nöyriksi, totteleviksi Sanat: Frances Ridley Havergal 1878, suom. Maria Stenroth (Salmela). Sävelmä: George Coles Stebbins 1890
  • 366 Vainiolle, korjuutyöhön! Sanat: J. O. Thompson 1894. Sävelmä: norjalainen 1693
  • 367 Sun siunaustas elävää Sanat: Marja-Terttu Tolamo 1943. Sävelmä: suomalainen toisinto Hollannissa 1554 painetusta sävelmästä
  • 368 Kautta kärsimysten voittoon Sanat: Hedvig Posse 1887, suom. M. Ruuth 1903. Sävelmä: Charles C. Converse 1870. - Laula kaikki maa 153
  • 369 Oi etsi, sielu, eksyneitä Sanat: Simo Korpela 1914. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä Ylistarosta
  • 370 Taistohon nouskaa, Herran kansa Sanat: Bengt Hjalmar Serenius, suom. M. Nyberg 1921. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 371 Ah, jospa ei mitään oisi Sanat: Georgiana Taylor 1869, suom. Olli Vuorinen 1881. Sävelmä: Geo Halls
  • 372 Surun laaksohon, Herra sä peltosi teit Sanat: Yrjö Nummi 1939. Sävelmä: John R. Sweney

2. SisälähetysMuokkaa

  • 373 Herran nimeen, Herran kansa Sanat: Karl Johan Philip Spitta 1843, suom. Simo Korpela 1903. Sävelmä: Richard Mäkinen
  • 374 Oi Ylipaimen, astu keskellemme Sanat: Julius August Gottfried Disseldorff 1879, suom. J. N. Merenheimo. Sävelmä: Heikki Klemetti
  • 375 Jollet sä voikaan johtaa Sanat: Ellen Maria Gates 1860, Anna Helena Ölander 1900. Sävelmä: Axel Nilsen
  • 376 Oi, Herra, johda askeleeni ain Sanat: Lina Sandell-Berg 1882, suom. Ilta Koskimies 1921. Sävelmä: Armas Maasalo 1921
  • 377 Ei ole tullut Mestari Sanat: Gustav Jensen, suom. Hilja Haahti 1921. Sävelmä: a-sävelmä Mikael Nyberg 1921, b-sävelmä suomalainen koraalitoisinto Savosta
  • 378 Maassa, missä murhe, vaiva vallitsee Sanat: Lanta Wilson Smith, 1892, suom. Maria Stenroth 1905 1800 luvulla. Sävelmä: Edvin O. Excell 1892
  • 379 Sain Herralta arvan mä autuaanSanat: Sigvald Skavlan 1893, suom. Hilja Haahti 1921. Sävelmä: a-sävelmä Henry J. Gauntlett 1875, b-Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 380 Vielä, Herra, kutsut meitä Sanat: Väinö Malmivaara 1931. Sävelmä: suomalainen toisinto Etelä-Pohjanmaalta ranskalaisesta sävelmästä
  • 381Oi, Herra, maan ja taivaan luoja Sanat: Kaarlo Aukusti Terhi (Kaarlo Hammar) 1993. Sävelmä: C. C. Scholefield 1874
  • 382 Vaikk’ tehtäväni halpa on Sanat: Kaarlo Aukusti Terhi (Kaarlo Hammar) 1893. Sävelmä: Oskar Merikanto

3. MerimieslähetysMuokkaa

  • 383 Mestari, myrsky on suuri Sanat: Mary A. Baker 1874. Sävelmä: H. R. Palmer 1874
  • 384 Isän rakkaus ain loistaa Sanat ja sävelmä: Philip Paul Bliss 1874, suom. Olli Vuorinen 1876
  • 385 Aavoilla merten sun veljiäs kulkee Sanat: Anna Helena Ölander, 1900, suom. Maria Joutsen. Sävelmä: a-sävelmä saksalainen 1800-luvulta; b-sävelmä: Joel Blomqvist 1878
  • 386 Miss’ on täniltana poikani Sanat ja sävelmä: Robert Lowry1877
  • 387 Oi Jeesus, paimen parhain Sanat: Johan Söholt. Sävelmä: Kansansävelmä Noormarkusta
  • 388 Kiiruhda hukkuvan huutoja päin Sanat ja sävelmä: Edward S. Ufford 1884
  • 389 Pois hetket rientää, illan varjot vaipuu Sanat: Tuntematon, suom. Aune Krohn. Sävelmä: E. G. O.
  • 390 Äiti, isä muistoon paina Sanat: Hulda Granborg, suom. Aune Krohn. Sävelmä: a-sävelmä: tuntematon; b-sävelmä: Arthur Berridge
  • 391 Tuolla keinuu pieni pursi Sanat ja sävelmä: Mikael Nyberg 1903
  • 392 He kaukaisille merille Sanat: Aarne Kaitiala. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä Raumalta

4. PakanalähetysMuokkaa

  • 393 Afrikan aava santa Sanat: Reginald Heber 1819, suom. Ilmari Salomies 1923. Sävelmä: L. Mason 1823
  • 394 Kallis on Herran palvelus Sanat: Hans Utbö 1870, Bengt Serenius 1921, suom. M. Nyberg 1921. Sävelmä: L. M. Lindeman 1840
  • 395 Jo kaikua, Herra, sun kutsusi suo Sanat: Lina Sandell-Berg 1896, suom. Hilja Haahti 1900. Sävelmä: Gunnar Wennerberg 1870
  • 396 Jo nyt päivä koittaa Sana t Simo Korpela, 1903, mukaelma Halullisten sielujen hengelliset laulut n:o 18. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 397 Nouse, Herran kansa, taas Sanat: Simo Korpela 1903. Sävelmä: koraalitoisinto Pohjanmaalta
  • 398 Oi päivä suuri, riemuinen Sanat: Wilhelm Andreas Wexels 1846, suom. Simo Korpela 1903. Sävelmä: Nicolaus Herman 1554
  • 399 Tuhannet nyt sielut huokaa Sanat: Lina Sandell-Berg 1875, suom. Niilo E. Vainio. Sävelmä: Ludvig van Beethovenin teemasta G. Lundström 1889
  • 400 Kristus-kuningas, Kaikkivaltias Sanat: Pauli Vaalas 1951. Sävelmä: Kansansävelmä Raumalta
  • 401 Kerran sun sanallas Sanat: John Marriot 1825, suom. Pauli Vaalas 1951. Sävelmä: G. Petterson 1927
  • 402 Valtavana soi yli merten ja maan Sanat: Fredrik Natanael Beskow 1885, suom. Lauri Pohjanpää 1923. Sävelmä: a-sävelmä: Ivar Widéen; b-sävelmä: ruotsalainen kansansävelmä
  • 403 Nyt katsees nosta yli maan Sanat: Magnus Brostrup Landstad 1859, suom. Pauli Vaalas 1951. Sävelmä: Philipp Nicolai 1599
  • 404 Halleluja, Halleluja, Kaikk’ kansa maan Sanat: Elias Lönnroth 1867 (muistuttaa Burchard Waldisin virttä ”Halleluja, Singt und seyd Froh”, v:n 1939 virsikirjan virsi 404). Sävelmä: K. E. Lauren 1921
  • 405 Jo päiväs, Jeesus, koittaa Sanat: Elias Blix 1891. Sävelmä: saksalainen sävelmä, pain. Ruotsissa 1697
  • 406 Kaikkialle sana Herran Sanat: Julius Engström. Sävelmä: L. M. Lindeman
  • 407 Jo merten kaukorantain taa Sanat: Carl Wilhelm Skarstedt 1861, suom. Hilja Haahti 1921. Sävelmä: Severus Gastorius 1679
  • 408 Menkää maitten ääriin asti Sanat: Kauko Veikko Tamminen 1911. Sävelmä: Rudolf Lagi 1867
  • 409 Kaihoo, kysyy kaikki kansa Sanat: Kristian Vendelborg. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 410 Kuullos, laaja maailma Sanat: Laulukirjasta "Rettungsjubel" n:o 165 ”Hör es, Erde weit und breit”. suom. M. Nyberg 1921. Sävelmä: Sarah G. Stock
  • 411 Ah, tulla jo sun valtakuntasi suo Sanat: Lina Sandell-Berg 1870. Sävelmä: Pohjoismainen kansansävelmä 1624
  • 412 Nouse, Siion, ole kirkas Sanat: Severin Cavallin 1873, suom. Per Boreman 1943, muod Pauli Vaalas 1951. Sävelmä: ruotsalainen 1678
  • 413 Yön muistan, pakanuutta Sanat: Saara Lehtonen 1951. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 414 Nyt kuulkaa, kaikki kansat maan Sanat: Hans Adolf Brorson 1739, suom. M. Nyberg 1921. Sävelmä: Heikki Klemetti 1995
  • 415 Oi veljet, oi sisaret, sädehtikää Sanat: Ole Brattekaas, suom. Ensio Kurki-Suonio 1921. Sävelmä: Pohjoismainen kansansävelmä
  • 416 Oi kiitos, Herrani, lahjoistas Sanat: Hannu Haahti 1921. Sävelmä: ruotsalainen 1697
  • 417 Sä kristikansa, muistaos Sanat ja sävelmä: Joel Blomqvist 1882, Suom. Hilja Haahti 1921
  • 418 Itkua ja valitusta Kuuluu mailta pakanain Sanat: Simo Korpela, 1903. Sävelmä: Mikael Nyberg 1903
  • 419 Kristinuskon armotyö Kansat valaiseepi Sanat: Joel Blomqvist 1885, suom. Maria Joutsen 1921. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 420 Kun kansat yössä vaeltaa Sanat: Wihelm Andreas Wexels, suom. Aune Krohn 1921. Sävelmä: Toisinto Savosta saksalaisesta sävelmästä

5. IsraellähetysMuokkaa

  • 421 Katsahda puolehen Israelin Sanat: Lina Sandell-Berg 1879, suom. Em. Tamminen 1903. Sävelmä: a-sävelmä Ilmari Krohn; b-sävelmä W. W. Hewitt
  • 422 Jeesus, Immanuel, Sun kansas Israel Sanat: Mahd. Lina Sandell-Berg, laulukirjasta "Till lammets lof", 1876, suom. M. Nyberg 1921. Sävelmä: G. E. Grönstedt
  • 423 On Israel sun kansasi Sanat: Aino Jauhiainen 1951. Sävelmä: Heikki Klemetti 1905

V Maa ja kansa, eri ikäkaudet ja tilaisuudet (424-514)Muokkaa

1. KotiMuokkaa

2. LapsetMuokkaa

  • 429 Olen lammas Jeesuksen Sanat: Luise von Hayn 1778. Sävelmä: saksalainen
  • 430 Hyvä paimen rakastaa Sanat: Hilma Virtanen, Sävelmä: R. Raala, - Laula kaikki maa 101
  • 431 Mä olen niin pienoinen Sanat: Ingeborg (Immi) Hellén. Sävelmä: Mikael Nyberg 1903 - Laula kaikki maa 100
  • 432 Mä olen pieni, heikkokin Sanat: Mikael Nyberg 1903. Sävelmä: Joel Blomqvist
  • 433 En oo liian pieni Sanat: Aleksander Leonard Kullgren 1877, Sävelmä "Pilgrimssånger" 1860
  • 434 Mä oon, oi Jeesus, karitsasi pieni Sanat: Simo Korpela 1914. Sävelmä: Martti Hela
  • 435 Kallis Isä taivainen Sanat: Mikael Nyberg. Sävelmä: R. Raala
  • 436 Ken on lapsi Herran armaan Sanat: Lina Sandell-Berg 1865, 4. säk. muod Fr. Engelke 1873. Sävelmä: ruotsalainen kansansävelmä v. 1874
  • 437 Sun luokses tohdin tulla Sanat: Immi Helén. Sävelmä: Aug. Tötterman
  • 438 Rakastaako Jeesus meitä Sanat: Kaarlo Jaakko Gummerus. Sävelmä: Mikael Nyberg 1903
  • 439 Jeesus meitä rakastaa Sanat: Anna Warner 1860, suom. Olli Vuorinen 1881. Sävelmä: W. Brandbury 1861
  • 440 Kiiruhda rakkaan Jeesuksen luo Sanat ja sävelmä: Georg Frederik Root 1870 - Laula kaikki maa 167
  • 441Kun hän saapuu, kun hän saapuu Sanat: William Orcutt Cushing 1873. Sävelmä: Georg Frederik Root 1866
  • 442 Mieli pysyy virkeänä Sanat: Mikael Nyberg 1903. Sävelmä: L. Aug. Lundh
  • 443 Oi Jeesus, luoksein jää Mua synti peljättää Sanat: Tuntematon, laulukirjasta "Rikssange" n:o 38, suom. M. Nyberg 1903. Sävelmä: Jarmo Parviainen
  • 444 Auta, Isä, vaaroissani Sanat: Simo Korpela 1914. Sävelmä: Martti Hela
  • 445 Kodin Herra suo pienille ystävilleen Sanat: Tuntematon amerikkalainen, 1869-luvulla. Metodistien laulukirjassa Ruotsissa 1869, suom. 1903, uudelleen Jaakko Haavio 1951. Sävelmä: todennäköisesti amerikkalainen
  • 446 Kun kuljet tunnoin puhtahin Sanat: Väinö Havas 1944. Sävelmä: W. Tansur 1734
  • 447 Syvyyteen suuren hongikon Sanat ja sävelmä: Mikael Nyberg 1903
  • 448 Pikku lintu riemuissaan Sanat: mahd. Oskar Johnsson-Jalkion laulukirjasta ”Laulu Jeesuksesta” 1909, Sävelmä tuntematon - Laula kaikki maa 109
  • 449 Olen Luojani pikku varpunen Sanat: Hilja Haahti-Krohn. Sävelmä: Ilmari Krohn
  • 450 Oi, katsohan lintua oksalla puun Sanat: Christian. Dick 1868, suom. K. V. Tamminen ? Sävelmä: Jonas Andersson - Laula kaikki maa 110
  • 451 Aamulla varhain käyn karjaani paimentamaan Sanat: 1-3 säk. ruots. kansanlaulu 4. säk. Oke Peltonen 1951. Sävelmä: L. Aug. Lund
  • 452 Ken on luonut sinitaivaan Sanat ja sävelmä: Mikael Nyberg 1903
  • 453 Niityn kukat ihanat Sanat: Lina Sandell-Berg 1883, suom. M. Ruuth 1903. Sävelmä: R. Noren 1883
  • 454 ”Ei taivahassa kuolon varaa Sanat: Lina Sandell-Berg 1865. Sävelmä: Todennäköisesti ruotsalainen sävelmä, 1867
  • 455 On pyhäkoulu armas Sanat: T. T. Truve 1873, Sävelmä todennäköisesti amerikkalainen

3. NuoretMuokkaa

  • 456 Ah, vuodata Herra, jo Henkesi Sanat: Väinö Malmivaara 1933. Sävelmä: toisinto Lapualta, mahd. ruotsalaisesta kansansävelmästä
  • 456 Tule Jeesuksen luo Sanat: Simo Korpela 1914. Sävelmä: Oskari Viljanen 1921
  • 458 Kevääsi, nuori, antaos Sanat: Ensio Kurki-Suonio 1921, itsenäinen mukaelma Bengt Sereniuksen laulusta ”O, tänk på Gud i ungdomsår”. Sävelmä: suomalainen toisinto Hollannissa 1554 painetusta sävelmästä
  • 459 Jeesus, sä nuorten ystävä niin kallis Sanat: Olfert Herman Ricard 1903, suom. M. Nyberg 1921. Sävelmä: saksalainen 1507
  • 460 Herran taistohon rohkeaan Sanat: Simo Korpela 1914. Sävelmä: Martti Hela 1921
  • 461 On nuoruutes aika toukojen Sanat: Peter Hoelseth 1888, suom. Hilja Haahti 1903. Sävelmä: Ludvig Lindeman v. 1867
  • 462 ”Nyt nouskaa nuoret Herran!” Sanat: Urho Muroma 1951. Sävelmä: G. J. Webb 1837
  • 453 Miten saattaisi meidänkin nuorten Sanat: Norjal. "Rikssange" -kirjasta, ilmeisesti vapaa muunnos Isaac Wattsin laulusta ”How shall the young secure their hearts” 1719. Sävelmä: kansansävelmä
  • 464 Kun nuoruuden aika on ruusuinen Sanat: Lina Sandell-Berg 1892, suom. Em. Tamminen 1900. Sävelmä: Mikael Nyberg 1900
  • 465 Käy Herran luokse varhain Sanat: Lina Sandell Berg 1876, suom. Olli Vuorinen 1900, Jaakko Haavio 1951. Sävelmä: Toisinto Noormarkusta mahd. saksalaisesta sävelmästä
  • 466 Uhraa kaikki, säilyttääkses Sanat: Christoffer Hansen 1887, suom. Ensio Kurki-Suonio 1921. Sävelmä: E. M. Arndt 1817
  • 467 Sä kuljet seurassa Jeesuksen Sanat: August Verner Jaakkola. Sävelmä: Richard Mäkinen
  • 468 Kun helmin heijastaapi Sanat: Hilja Haahti-Krohn. Sävelmä: Koraalitoisinto Kuortaneelta
  • 469 Kun kaikuu Hengen kehoitus Sanat: Carl Axel Torén 1889, suom. Hilja Haahti 1921. Sävelmä: Heikki Klemetti 1904
  • 470 Kun kastehelmet loistaa Sanat: Johan Edvard Bittman 1894. Sävelmä: Koraalitoisinto Kuortaneelta
  • 471 Nuori kansa, aalloillansa Sanat: Johan Söholt, suom. Hilja Haahti 1903. Sävelmä: L. M. Lindeman
  • 472 Vain kerran mä nuoruutta nauttia saan Sanat: Johan Gustav Ludvig Bergström. suom. Hilja Haahti 1921. Sävelmä: a-sävelmä suomalainen koraalitoisinto Pohjanmaalta, b-sävelmä L. M. Lindeman
  • 473 Kristus kutsuu, nuoret, teitä Sanat: Axel Andersson 1937, suom. Vilho Rantanen. Sävelmä: Felix Mendelssohn-Bartholdy 1843
  • 474 Jeesukselle parhaat Laulus kaikukoot Sanat: Oke Peltonen 1948. Sävelmä: mahd. ruotsalainen 1697
  • 475 Jumala, tiemme viitoita Sanat: Pauli Vaalas 1951. Sävelmä: L. M. Lindeman 1840
  • 476 Jeesus, laulan riemumielin Sanat: David Welander 1923, suom. Riitta Sarsa 1951. Sävelmä: peräisin Zulumaasta

4. VanhatMuokkaa

  • 477 Rakas Isä, joka varhain Sanat: 1.-3. säk Per August Boreman 1946, 4. säk. Pauli Vaalas 1951. Sävelmä: toisinto Pohjanmaalta, mahd. ruotsalaisesta sävelmästä

5. SairaatMuokkaa

  • 478 Kun sä, Jeesus, apus annat Sanat: Niilo Engelbert Vainio 1900. Sävelmä: laulukirjasta ”Pilgrimsharpan”

6. IsänmaaMuokkaa

7. Ruoka ja maan antiMuokkaa

  • 482 Herra, kaikki ravitset Sanat: Pentti Jaakko Ignatius 1824. Sävelmä: Koraalitoisinto Kalannista
  • 483 Oi Luoja, suuri, laupia s Sanat: Simo Korpela 1914. Sävelmä: suomalainen koraalitoisinto 1624

8. VuodenajatMuokkaa

  • 484 Taas saapui kevät mainen Sanat: Tuntematon. Sävelmä: Koraalitoisinto Kuortaneelta. - Laula kaikki maa 114 Nyt saapui kevät
  • 485 Oi herää Herraa kiittämään Sanat: Sakari Topelius 1869, suom. Maria Joutsen, Pauli Vaalas 1951. Sävelmä: Philipp Nicolai 1599
  • 486 Loista, kevätaurinko, Lämpöäsi anna Sanat: Hilma Virtanen 1919. Sävelmä: Saksalainen sävelmä, Freylingshausen 1704
  • 487 Leivonen laulavi pilvihin päin Sanat: Lina Sandell-Berg suom. M. Ruuth 1904. Sävelmä: R. Norén 1883
  • 488 Taas saapui suvi pohjolaan Sanat: Paul Gerhardt 1653, suom. M. Ruuth, Pauli Vaalas 1951. Sävelmä: Nathan Söderblom 1916. - Laula kaikki maa 116 Taas saapui suvi Pohjolaan
  • 489 On kaunis synnyinmaamme Sanat: Väinö Havas 1944. Sävelmä: saksalaista alkuperää, painettu Ruotsissa 1697
  • 490 Viel’ ihanasti maat ja veet Sanat: Sakari Topelius 1880, suom. L. Pohjanpää 1922. Sävelmä: Sulo Salonen

9. AamuMuokkaa

  • 491 Pyhäaamun rauha Sanat: Herman Råbergh 1900, suom. P. J. Hannikainen 1900. Sävelmä: P. J. Hannikainen - Laula kaikki maa 27
  • 492 Taas aamun uuden annoit armahan Sanat: Simo Korpela 1914. Sävelmä: Karl Olander
  • 493 Kanssain ole, Jeesus, päivä tämäkin Sanat: Selma Hongell. Sävelmä: Elin v. Pfaler. - Laula kaikki maa 123 Kanssani käy, Jeesus
  • 494 Joka aamu on armo uus Sanat: Lina Sandell-Berg 1874. Sävelmä: Oscar Ahnfelt 1874

10. EhtooMuokkaa

11. MerkkipäivätMuokkaa

12 Matkamiehen virsiMuokkaa

VI Kristityn toivo (515-550)Muokkaa

1. Koti-ikäväMuokkaa

  • 515 Oi Herra, jos mä matkamies maan Sanat: Wilhelmi Malmivaara 1903. Sävelmä: Mikael Nyberg 1921
  • 516 Matkamiehen mieli palaa Sanat: Arkkiveisu, 1786. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 517 Ah aikaa, jolloin synnin sumu haihtuu Sanat: Wilhelm Andreas Wexels 1841, esikuvana mahd. Christian Langbeckerin virsi ”Wie wird mir sein”, suom. 1905. Sävelmä: a-sävelmä Erkki Melartin 1927; b-sävelmä Ira Sankey 1877
  • 518 Vain kaukaa, kaukaa viittoen Sanat: Hilja Haahti-Krohn. Sävelmä: Ilmari Krohn
  • 519 Kun muukalaiset hetkisen Sanat: Sakari Topelius 1880, suom. J. Laine 1903. Sävelmä: Toisinto Pohjanmaalta böömiläis-saksalaisesta sävelmästä
  • 520 Käyn kotihin, oon vieras maailmassa Sanat: Herman Råbergh 1921, suom. M. Nyberg 1921. Sävelmä: Heikki Klemetti
  • 521 Kuin lehtes, metsä, syksyisin Sanat: Adam Gottlob Oehlenschläger 1813, suom. L. Pohjanpää 1922. Sävelmä: Johan Königin koraalikirjasta 1783
  • 522 Henkensä antoi, kaiken ken loi Sanat: Gustav Skinnari 1894. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 523 Jerusalem, Jerusalem, Kaupunki ylhäinen Sanat: Lina Sandell-Berg 1861, esikuvana englatil. hymni 1500-luvulta, suom. Em. Tamminen. Sävelmä: Heikki Klemetti,
  • 524 Kun mietin autuutt’ ääretöntä Sanat: Juhani Nikolai Merenheimo (Niilo Mantere). Sävelmä: Martti Hela
  • 525 Yhtehenkö tulla saamme Sanat: Horace Lorenzo Hastings 1858. Sävelmä: R. S. Rice 1866
  • 526 Liidellyt oon leivon lailla Sanat: M. Rosing 1859 1, 2 säk. Pauli Vaalas 1851 3. säk.. Sävelmä: Heikki Klemetti
  • 527 Täältä puolehen ylhäisen maan Sanat: Sanford Fillmore Bennet 1867, suom. Olli Vuorinen 1881. Sävelmä: Joseph Philbrick Webster 1868. - Laula kaikki maa 193 Puoleen kaivatun kirkkauden maan
  • 528 Tuo suloinen ajatus Sanat: Phoebe Cary 1852, 1860, suom. Olli Vuorinen 1881. Sävelmä: Ph. Philips 1877
  • 529 Oon vieras, muukalainen Sanat: Lina Sandell-Berg 1867, esikuvana J. A. Paynen laulu ”Home, sweet home” oopperasta Clary, suom. Maria Joutsen 1921. Sävelmä: H. R. Bishop 1823
  • 530 Kun taisto riehuu maallinen Sanat: Carl Gustav Boberg 1886, suom. Hanna Suomalainen. Sävelmä: Hjalmar Backman
  • 531 En rauhaa löydäkään maan päältä Sanat: N. A. Rosenbröijer 1866, suom. 1877, Sävel tuntematon
  • 532 Maan mä tiedän iki-ihanan Sanat ja sävelmä: Mathilde Wieh-Öjerholm 1882

2. Kristuksen tuleminenMuokkaa

3. Iankaikkinen elämäMuokkaa

  • 538 Tuo joukko suuri, valkoinen Sanat: Hans Adolf Brorson 1765, suom. K. A. Lounasheimo 1921. Sävelmä: a-sävelmä Edv. Grieg norjal. kansansävelmän muk., b-sävelmä Carl Nielsen
  • 539 Jerusalem, sä uus ja ylhäinen Sanat: Johann Matteus Meyfart 1626, suom. J. Mustakallio 1900, L. Pohjanpää 1923. Sävelmä: Melchior Frank 1663
  • 540 Kun kodin kauniin taivahan Sanat: Todennäk. Karjalasta, julk. Kaarlo Helo-Paasonen 1905 nimellä ”Matkalla kotiin”. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 541 Kun kerran taisteluista maan Sanat: C. H. Alopaeus 1869, suom. J. Mustakallio tai M. Nyberg. Sävelmä: saksalainen sävelmä 1400-luvulta
  • 542 Kerran kaunehin, Laulu riemuisin Sanat: J. M. Lindblad 1858, suom. August Verner Jaakkola. Sävelmä: Primus Leppänen, - Laula kaikki maa 201 Kerran kauneimmin
  • 543 ”Synnit poissa”, - autuutta oi Sanat: Fredrik Natanael Beskow 1883, 1889, suom. Hilja Haahti 1921. Sävelmä: suomalainen kansansävelmä
  • 544 Onnea oi Herran lasten Sanat: Swenning Johansson 1855. Sävelmä: ruotsalainen kansansävelmä
  • 545 Sun nään, oi Jeesus, seisovan Sanat: Hans Adolf Brorson 1765, suom. M. Nyberg 1921, Sävelmä, kts. 417
  • 546 On ikilaulun koti luona Sanat: Erik Adolf Edrgen 1886. Sävelmä: Maria Edgren 1887
  • 547 Kun varjojen maasta jo yö katoaa Sanat ja sävelmä: Joel Blomqvist 1879 kansanlaulun pohjalta
  • 548 Tuolla taivaan asunnoissa Sanat: Simo Korpela 1893, pain. 1900. Sävelmä: Leevi Madetoja 1914
  • 549 Nyt ylös, sieluni Sanat: Johan Kahl 1745, suom. 1790. Sävelmä: kansansävelmä Kalannista
  • 550 Mun kanteleeni kauniimmin Sanat: Kleofas Immanuel Nordlund 1880. Sävelmä: Kreeta Haapasalo kansansävelmän pohjalta. - Laula kaikki maa 202

LähteetMuokkaa

  1. Virsikirja evl.fi. Viitattu 10.10.2020.
  2. a b Reijo Pajamo, Erkki Tuppurainen: Kirkkomusiikki, s. 288,289. Suomen musiikin historia. WSOY, 2004. ISBN 951-0-27707-x.
  3. a b c d e Reijo Pajamo: Hymnologian peruskurssi, s. 130. Sibelius-Akatemia, 1991. ISBN ISBN 953-9658-01-X.
  4. Hengellisiä laluja ja virsiä. 61. painos. Suomen lähetysseura, 1973. ISBN 951-624-019-4.
  5. Pauli Vaalas: Laulujen lähteillä. Hengellisiä lauluja ja virsiä -kokoelman vaiheita ja tekijöitä, s. 5. Suomen Lähetysseura. Helsinki, 1973. ISBN 951-624-126-3.
  6. Hengellisiä lauluja ja virsiä. Yksiääninen nuottipainos. Suomen Lähetysseura, Helsinki, 1956.
  7. Reijo Pajamo, Erkki Tuppurainen: Kirkkomusiikki, s. 588,589. Suomen musiikin historia. WSOY, 2004. ISBN 951-0-27707-x.
  8. Andliga Sånger och Psalmer, s. 386. Finska Missionssällskapet, 1973. ISBN 951-624-015-1. Ruotsi
  9. Pauli Vaalas: ”Laulujen ja niiden sävelmien alkuperä”, Laulujen lähteillä. Hengellisiä lauluja ja virsiä -kokoelman vaiheita ja tekijöitä, s. 162-178. Suomen Lähetysseura. Helsinki, 1973. ISBN 951-624-126-3.
  10. Laula kaikki maa Hengellisiä lauuja. Suomen lähetysseura, 1991. ISBN 951-624-192-1.