Wikipedia

Ilmari Krohn

suomalainen säveltäjä, kirkkomuusikko ja musiikkitieteilijä

Ilmari Henrik Reinhold Krohn [kru:n] (8. marraskuuta 1867 Helsinki – 25. huhtikuuta 1960 Helsinki) oli suomalainen säveltäjä, kirkkomuusikko ja musiikkitieteilijä. Ilmari Krohn kuului Krohnin saksalaisperäiseen sukuun; hänen isänsä oli kansanrunouden tutkija Julius Krohn.[1] Julius Krohnin äidin suku oli toiselta puoleltaan inkeriläinen.[2]

Ilmari Krohn
Ilmari Krohn työpöytänsä ääressä.
Ilmari Krohn työpöytänsä ääressä.
Henkilötiedot
Koko nimi Ilmari Henrik Reinhold Krohn
Syntynyt8. marraskuuta 1867
Helsinki
Kuollut25. huhtikuuta 1960
Helsinki
Kansalaisuus Suomi
Koulutus ja ura
Tutkinnot Helsingin yliopisto
Oppilaat Otto Andersson
Toivo Haapanen
Armas Launis
Eino Roiha
A. O. Väisänen
Tutkimusalue taidemusiikki, kansanmusiikki
Tunnetut työt Musiikin teorian oppijakso I–V
Palkinnot Suomen Kulttuurirahaston tunnustuspalkinto 1954

Laaja kirkkomusiikkituotanto (kantaatteja, oratorioita, Psalttari).

Elämä muokkaa

Krohn opiskeli Helsingin yliopistossa estetiikkaa ja nykyiskansain kirjallisuutta sekä Richard Faltinin johdolla ja Leipzigin konservatoriossa musiikinteoriaa, sävellystä, pianonsoittoa ja urkujensoittoa. Jo opiskeluvuosinaan hän keräsi suomalaisia kansansävelmiä. Hän kiinnostui erityisesti hengellisistä sävelmistä ja käsitteli niitä ensimmäisessä suomalaisessa musiikkitieteen alan väitöskirjassa Über die Art und Entstehung der geistlichen Volksmelodien in Finland (1899). Krohnia voidaan pitää Suomen musiikkitieteen perustajana: hän toimi vuodesta 1900 alkaen yliopiston ensimmäisenä musiikin historian ja teorian dosenttina ja hoiti musiikkitieteen ylimääräistä professuuria vuosina 1918–1935. Hän myös pani alulle v. 1911 musiikintutkijoiden tutkijayhteisön, joka rekisteröitiin myöhemmin (1916) nimellä Suomen musiikkitieteellinen seura.

Krohn opetti Helsingin Filharmonisen Seuran orkesterikoulussa, Helsingin musiikkiopistossa (nykyinen Sibelius-Akatemia) ja Helsingin kirkkomusiikkiopistossa. Kirkkomuusikkona hän toimi Tampereella Aleksanterin kirkossa (1894–1905) ja Helsingin eteläisessä (Sörnäisten) suomalaisessa seurakunnassa Kallion kirkossa (1911–1944; Kallion kirkko rakennettiin vuonna 1912). Hän sävelsi pääasiassa hengellistä musiikkia, kuten kuoro- ja yksinlauluja, viisi kantaattia, oratoriot Ikiaartehet ja Voittajat, Johannes-passion, oopperan Tuhotulva (1916–18) ja ainoana säveltäjänä maailmassa koko Psalmien kirjan sisältävän Psalttarin.

Ikiaartehet on ensimmäinen suomalainen oratorio, ja tekstin kirjoitti puoliso Hilja Haahti. Krohn ja Haahti vierailivat Roomassa pääsiäisenä 1911 ja Krohn kiinnostui armenialaisesta liturgiasta. Oratoriossa on kolme kuvaelmaa, ja ne sijoittuvat alkukristittyjen aikaan. Oratorion kantaesitys oli vuonna 1914. Soitinnusta arvosteltiin, ja Krohn uudisti oratoriota 1930-luvun alussa. Uusi versio kantaesitettiin vuonna 1935.[3]

Krohn oli tuottelias tutkija, ja hän käsitteli hengellisen musiikin lisäksi muun muassa Richard Wagnerin, Anton Brucknerin ja Jean Sibeliuksen tuotantoa. Hän kehitti kattavan musiikinteorian, joka käsitti rytmi-, sävel-, sointu-, kontrapunkti- ja muoto-opin. Krohnin tutkijantyölle olivat ominaisia pyrkimys ilmiöiden täydelliseen systematisoimiseen, klassistinen estetiikka, sisällön kuvailu, kansalliset ja uskonnolliset painotukset sekä konservatiivisuus.[4] Hän toimi myös musiikkiarvostelijana. Ilmari Krohn vihittiin Helsingin yliopistossa teologian kunniatohtoriksi vuonna 1955. Hän sai elämäntyöstään Suomen Kulttuurirahaston tunnustuspalkinnon vuonna 1954.

Ilmari Krohnin 1. puoliso vuodesta 1893 oli Emilie von Dittmann (1870−1905) ja 2. puoliso vuodesta 1906 kirjailija Hilja Haahti. Ensimmäisestä avioliitosta syntyneitä poikia olivat lääkäri ja runoilija Ensio Kurki-Suonio (1896−1993), säveltäjä Felix Krohn (1898−1963) ja Helsingin Johanneksen seurakunnan kirkkoherra ja hengellisen kansanmusiikin tutkija, teologian tohtori Erkki Kurki-Suonio (1901−1985).

Teoksia muokkaa

 
Nuorena maisterina Ilmari Krohn kiersi Suomea ja keräsi kansanmusiikkia. Kuva 1880-luvulta.
  • Über die Art und Entstehung der geistlichen Volksmelodien in Finland. Väitöskirja. Helsingfors. 1899.
  • Sävelten alalta: kirjoituksia ja mietelmiä. Otava, Helsinki. 1899.
  • Rytmioppijakso lukkari- ja urkurikouluja varten. WSOY, Helsinki. 1907.
  • Musiikin teorian oppijakso I: Rytmioppi. WSOY, Helsinki. 1911–1914.
  • Musiikin teorian oppijakso II: Säveloppi (melodiikka). WSOY, Helsinki. 1916.
  • Musiikin teorian oppijakso III: Harmoniaoppi. WSOY, Helsinki. 1923.
  • Musiikin teorian oppijakso IV: Polyfoniaoppi. WSOY, Helsinki. 1927.
  • Musiikin teorian oppijakso V: Muoto-oppi. WSOY, Helsinki. 1937.
  • Liturgisen säveltyylin opas. WSOY, Helsinki. 1940.
  • Der Formenbau in den Symphonien von Jean Sibelius. Suomalainen tiedeakatemia, Helsinki. 1942. ISSN 0066-2011
  • Der Stimmungsgehalt der Symphonien von Jean Sibelius 1–2. Suomalainen tiedeakatemia, Helsinki. 1945–1946. ISSN 0066-2011
  • Sävelmuistoja elämäni varrelta. WSOY, Helsinki. 1951.
  • Anton Bruckners Symphonien: Untersuchung über Formenbau und Stimmungsgehalt 1–3. Suomalainen tiedeakatemia, Helsinki. 1955–1959. ISSN 0066-2011

Lähteet muokkaa

  1. ↑ Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 334–335. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.
  2. ↑ Remes, Hannu: Eduard Ahrensin kielioppi ja suomalaiset. Lähivõrdlusi – Lähivertailuja, 1/2020. Eesti Rakenduslingvistika Ühing.
  3. ↑ Pajamo, Reijo – Tuppurainen, Erkki: Kirkkomusiikki, s. 406–407. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27707-X.
  4. ↑ Pajamo, Reijo – Tuppurainen, Erkki: Kirkkomusiikki, s. 405. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27707-X.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Autio, Veli-Matti: ”Krohn, Ilmari (1867–1960)”, Suomen kansallisbiografia, osa 5, s. 457–459. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0. Teoksen verkkoversio.
  • Bereczky, János: Ilmari Krohnin vaikutus unkarilaiseen kansanmusiikintutkimukseen. Diss. Jyväskylä studies in the arts, 80. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2001. ISSN 0075-4633. ISBN 951-39-1114-4.
  • Laitinen, Martti: Kohti uutta Ilmari Krohnin teosluetteloa – lähteenä säveltäjän omatekoiset teosluettelot. Suomen musiikkitiede 100 vuotta: Juhlasymposiumin satoa. Toimittanut Anna-Elena Pääkkölä. Helsinki. Suomen musiikkitieteellinen seura, 2012. Teoksen verkkoversio.
  • Laitinen, Martti: Uupumaton uurastus: Tarkastelu Ilmari Krohnin elämänvaiheista ja sävellystuotannosta kevääseen 1905 asti. Musiikkitieteen pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, 2014. Teoksen verkkoversio.
  • Mantere, Markus: Varhaisen suomalaisen musiikkitieteen oppihistoriaa: Tutkimuskohteena Ilmari Krohnin persoona ja tieteellinen profiili. Musiikki, 2012, 42. vsk, nro 2, s. 40–56. ISSN 0355-1059.
  • Mantere, Markus: ”Jeesus Kristus on suora tie”: Kristillinen maailmankuva Ilmari Krohnin musiikillisen ajattelun taustatekijänä. Musiikki, 2012, 42. vsk, nro 3–4, s. 28–47. ISSN 0355-1059.
  • Mantere, Markus ym. (toim.): Ilmari Krohn: Tutkija, säveltäjä, kosmopoliitti. DocMus-tohtorikoulun julkaisuja, 15. Helsinki: Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2020. ISSN 2341-8257. ISBN 978-952-329-144-7.
  • Peitsalo, Peter (toim.): Krohn-symposium 1999. Kirkkomusiikin ja Kuopion osastojen yhteinen vuosikirja. Kirkkomusiikin osaston julkaisuja, 22. Helsinki: Sibelius-akatemia, 2000. ISSN 0787-7838. ISBN 952-9658-71-0.

Aiheesta muualla muokkaa

  • Ilmari Krohn. 375 humanistia 30.1.2015. Helsingin yliopisto.
  • Krohn, Ilmari hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
  • Temppelikalliolla, Suomen Kuvalehti, 05.11.1927, nro 45, s. 13, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ilmari_Krohn&oldid=22036295”