Kansanmusiikki

tietyn yhteisön kansanperinnettä edustava tai siihen pohjautuva musiikkityyli

Kansanmusiikki tarkoittaa kansanomaista musiikkia, joka on säilynyt muistin varassa.[1] Kansanlaulujen tekijänoikeuksien haltijoita ei tunneta. Eurooppalaisessa ja pohjoisamerikkalaisessa kulttuuriperinnössä kutsutaan kansanmusiikkia muistuttavaa nykyaikaista laulumusiikin tyylilajia folkmusiikiksi.[2]

Kiinalaisia kansanmuusikoita

HistoriaMuokkaa

Kansanmusiikki on syntynyt erilaisista ihmisryhmien sävelilmaisuista, jotka sittemmin ovat siirtyneet alkukantaisessa ympäristössä sukupolvelta toiselle kuulomuistin perusteella ilman kirjallisia esikuvia – tekstejä, nuotteja tai äänentoistovälineitä, jotka kehittyneemmissä yhteisöissä helpottavat aineiston oppimista ja omaksumista, mikä on erona alkuperäisen tarvemusiikin ja viihde- ja harrastemusiikin välillä.

Kun sävelmillä ei ole sitovia esikuvia, sävelet ja sanat muuttuvat, minkä johdosta syntyy erilaisia toisintoja eli variantteja. Sävelmien muuttaminen ja eri sävelmien samankaltaisuus onkin eräs elävän kansanmusiikin merkittävistä tunnusmerkeistä. Edelleenkin nykypäivien musiikissa toteutuvat samat sävelilmaukset, joita vuosituhansien ajan on käytetty pelkistetyissä rakenteissa töitten, taikojen, riittien ja seremonioitten tarpeisiin.

Lähes kaikkien kansojen työntekoon on liittynyt erilaiset laulut ja rallatukset. Asiantuntijat ovatkin monesti ajatelleet tasaisesta yksinkertaisesta luontevasti työntekoon liittyvästä musiikista koko kansanmusiikin lähtökohtaa. Laulua ja rallatuksia vielä alkeellisimpia sävelrakenteita sisältävät erilaiset ihmisille, eläimille ja henkiolennoille huudellut melodiset huhuilut ja huudot, jotka nekin ovat syntyneet tarpeen eivätkä viihteen kannalta, esimerkiksi karjan- ja poronajossa, tai kaupungeissa kaupustelijoiden pyrkiessä saamaan tuotteitaan kaupaksi. Myös erilaisten kulttuureitten loitsintaan liittyy monenlaisia säveliä. Kaikkialla maailmassa esiintyy myös pelkistettyjä sävelkaaria sisältävää luentaa ja resitointia, kuten rukousten ja muiden hengellisten kirjojen kuten myös runojen ja hokemien esittämiseen.

Entisajan perinnäisissä uskomuksissa musiikkiin on liitetty yliluonnollisia ja salaperäisiä puolia, ja sävelien mahdilla uskottiin kykenevän vaikuttamaan elämän tapahtumiin, kuten syntymään, säähän tai riistaonneen. Musiikkiin on myös liitetty mytologisia hahmoja, kuten kreikkalainen soiton jumalatar Euterpe tai itämerensuomalainen soitollaan lumonnut Väinämöinen.

Yhteiskunnan sivistyessä ja kehittyessä musiikin luonne etenevissä määrin muuttui tarvemusiikista ajanvietteeksi, kun sillä ei enää ollut tarvetta palvella käytännön elämää.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • ”Kansanmusiikki”, Otavan Iso Fokus, osa 3, s. 1027. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1975. ISBN 951-1-00051-9.

ViitteetMuokkaa

  1. kansanmusiikki muistinvaraisesti säilynyt kansanomainen laulu- ja soitinmusiikki Kansanmusiikin festivaali (MOT Gummerus Uusi suomen kielen sanakirja 1.0a)
  2. folkmusiikki laulumusiikki joka muistuttaa kansanlaulua (MOT Gummerus Uusi suomen kielen sanakirja 1.0a)

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Asplund, Anneli & Hako, Matti (toim.): Kansanmusiikki. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 366. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1981. ISBN 951-717-234-6.