Avaa päävalikko

Erkki Melartin

suomalainen säveltäjä ja kapellimestari

Erik ”Erkki” Gustaf Oskarsson Melartin (7. helmikuuta 1875 Käkisalmi14. helmikuuta 1937 Helsinki) oli yksi keskeisimmistä suomalaisista taidemusiikin säveltäjistä.[1]

Erkki Melartin
Erkki Melartin vuonna 1936.
Erkki Melartin vuonna 1936.
Henkilötiedot
Koko nimi Erik Gustaf Oskarsson Melartin
Syntynyt 7. helmikuuta 1875
Käkisalmi
Kuollut 14. helmikuuta 1937 (62 vuotta)
Helsinki
Muusikko
Tyylilajit ooppera ja sinfoniaView and modify data on Wikidata
Aiheesta muualla
erkkimelartin.fi

UraMuokkaa

Melartin opiskeli Helsingin musiikkiopistossa Martin Wegeliuksen johdolla 18921899 ja jatkoi opintojaan Wienissä Robert Fuchsin johdolla. Sydänviasta ja keuhkotaudista huolimatta Melartin loi lähes kaikki musiikinlajit kattavan sävellystuotannon. Merkittäviä teoksia ovat muun muassa kuusi sinfoniaa, Jalmari Finnen librettoon sävelletty ooppera Aino, ensimmäinen suomalainen baletti Sininen helmi, viulukonsertto, Marjatta sopraanolle ja orkesterille, neljä jousikvartettoa, jousitrio sekä pianoteokset Surullinen puutarha ja Fantasia apocaliptica. Melartin sävelsi myös joitakin iskelmiä oopperalaulaja Ture Aralle nimimerkillä Eero Mela. Melartinin esitetyin sävellys on epäilemättä juhlamarssi musiikista näytelmään Prinsessa Ruusunen, joka on Suomen suosituin häämarssi.

Säveltäjänä Melartinia pidettiin pitkään eklektisenä ja akateemisena miniatyyrimuotojen taitajana, mutta käsitystä on jouduttu tarkistamaan muun muassa sinfonioiden, jousikvartettojen ja Aino-oopperan tultua uudelleen huomion kohteeksi. Melartinin musiikilliset juuret ovat Anton Brucknerin ja Pjotr Tšaikovskin edustamassa myöhäisromantiikassa, mutta niihin yhdistyy usein kansanmusiikillisia, impressionistisia ja 1920- ja 1930-luvuilla entistä useammin myös ekspressionistisia aineksia. Tyylillisesti Melartin oli lähes vapaa Sibeliuksen vaikutuksesta. Sinfonioissaan hän osoittaa pikemminkin yhtymäkohtia Gustav Mahlerin musiikkiin.

Säveltäjänuran lisäksi Melartin teki merkittävän uran pedagogina. Vuonna 1909 Melartin perusti Viipuriin orkesterikoulun, jonka johtajana ja opettajana hän toimi vuoteen 1911 asti, jolloin hänet valittiin Helsingin Musiikkiopiston (myöhemmin Sibelius-Akatemia) johtajaksi. Melartinin aikana musiikkiopiston toiminta kasvoi ja monipuolistui. Hänen johdollaan musiikkiopisto organisoitiin konservatorioksi 1924, oman talon eduskunnan naapurina se sai 1931. Melartin erosi konservatorion johtajan paikalta 1936 terveydellisistä syistä.

Sävellyksenopettajana Melartin oli tunnettu avarakatseisuudestaan, joskus jopa suoranaisesta kiltteydestään. Hänen oppilaisiinsa kuuluivat muiden muassa Aarre Merikanto, Yrjö Kilpinen, Väinö Raitio, Ilmari Hannikainen, Uuno Klami, Sulho Ranta ja Helvi Leiviskä.

Säveltämisen ohella Melartinia kiinnostivat myös valokuvaus, eksoottiset kasvit sekä filatelia. Hän oli myös taidemaalari, jolla oli kaksi julkista näyttelyä.

Melartinin maailmankatsomus oli teosofinen. 1. tammikuuta 1921 hän liittyi Ruusu-Ristiin ja julkaisi vuonna 1928 aforismikokoelman Minä uskon (op. 150). Aino-oopperastaan Melartin sanoi, ettei se ole ooppera vaan "kalevalainen mysteerio".

Melartinin mukaan on nimetty Erkki Melartin -kamarimusiikkikilpailu.[2] Hänen mukaansa nimetty Erkki Melartinin tie sijaitsee Helsingin Pukinmäessä, lähellä Maasalonpolkua. Osoitteessa Erkki Melartinin tie 7 olevaan luonnonkiveen on kiinnitetty helmikuussa 2000 paljastettu Erkki Melartinin muistolaatta. Sen läheisyydessä sijaitsi Erkki Melartinin vuonna 1912 kodikseen hankkima, tuolloisessa Helsingin maalaiskunnan Boxbackassa sijainnut, ja myöhemmin purettu huvila. [3]

SävellyksetMuokkaa

Merkittäviä teoksiaMuokkaa

  • Aino, ooppera (libretto Jalmari Finne) op. 50 (19071908)
  • Sininen helmi, baletti op. 160 (19291930)
  • Prinsessa Ruusunen, baletti, op. 22 (1904)[4]
  • Sinfonia I c-molli op. 30 nro 1 (19011902)
  • Sinfonia II e-molli op. 30 nro 2 (1904)
  • Sinfonia III F-duuri op. 40 (1906–1908)[5]
  • Sinfonia IV E-duuri orkesterille ja naistertsetille op. 80 (19121913)[6]
  • Sinfonia V a-molli op. 90 (19141915)[7]
  • Sinfonia VI op. 100 (19181924)
  • Marjatta, legenda sopraanolle ja orkesterille op. 79 (1914)
  • Laulusarja V. A. Koskenniemen runoihin op. 45–47 (1907–1920)
  • Viulukonsertto op. 69 (19101913)
  • Siikajoki, sinfoninen runo orkesterille op. 28 (1903)
  • Traumgesicht, sinfoninen runo orkesterille op. 70 (1910)[8]
  • Patria orkesterille op. 72 (1911)
  • Jousikvartetto I e-molli op. 36 nro 1 (1896)
  • Jousikvartetto II g-molli op. 36 nro 2 (18981900)
  • Jousikvartetto III Es-duuri op. 36 nro 3 (1902)
  • Jousikvartetto IV F-duuri op. 60 (1908–1910)
  • Jousitrio op. 133 (1927)
  • Der traurige Garten, pianolle, op. 52 (1908)
  • 24 preludia pianolle op. 85 (1916–1920)
  • Noli me tangere pianolle op. 87 (1898–1900)
  • Fantasia apocaliptica (Sonata I per il pianoforte) op. 111 (1920–1922)

LähteetMuokkaa

  1. Calamnius-sukuseura ry calamnius.fi. Viitattu 18.12.2010.
  2. Eero Rantalan rahaston palkinnot Suomen Kulttuurirahasto. Viitattu 18.7.2017.
  3. Tero Tuomisto: ”Säveltäjä Erkki Melartin ja Pukinmäki”, Helsingin pitäjä 2001, s. 114–124. Helsingin pitäjän kotiseutuyhdistys - Helsinge hembygdsförening, 2000. ISSN 0358-6529.
  4. Prinsessa Ruusunen, op. 22.
  5. Sinfonia III F-duuri. Melartin-seura.
  6. Sinfonia IV E-duuri. Melartin-seura.
  7. Sinfonia V a-molli. Melartin-seura.
  8. Traumgesicht. Melartin-Seura.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Poroila, Heikki: Erkki Melartinin teosluettelo - Erkki Melartin Werkverzeichnis - Erkki Melartin Work Catalog. Helsinki. Suomen musiikkikirjastoyhdistys. 2016. Maksuton PDF-versio, Honkakirja 2017.
  • Ranta-Meyer, Tuire: Nulla dies sine linea: Avauksia Erkki Melartinin vaikutteisiin, verkostoihin ja vastaanottoon henkilö- ja reseptiohistoriallisena tutkimuksena. Jyväskylä. Jyväskylän yliopisto, 2008.
  • Ranta-Meyer, Tuire: Nähdä hyvää kaikissa: Erkki Melartin opettaja ja musiikkielämän kehittäjänä. Helsinki. Suomen musiikkikirjastoyhdistys. 2008.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta: