Ole Borneman Bull (5. helmikuuta 1810 Bergen, Norja17. elokuuta 1880 Lysøen, Os, Hordaland[1]) oli norjalainen viulisti ja säveltäjä.

Ole Bull
Stephan Sindingin Ole Bull -patsas Bergenissä Ole Bulls plassilla.
Bullin kuva Norwegianin sittemmin käytöstä poistetun Boeing 737:n pyrstössä.

Ole Bull syntyi Bergenissä. Hän vietti hetken Saksassa ja lähti sen jälkeen Pariisiin. Vuosina 18361837 hän piti 274 konserttia Irlannissa ja Englannissa. Lisäksi hän vieraili useaan otteeseen Yhdysvalloissa. 24. toukokuuta 1853 hän osti 11 144 eekkeriä maata Pennsylvaniasta. Bull kuoli Lysøenin saarella syöpään vuonna 1880. Hänet haudattiin Bergeniin, ja hänen kotinsa on museoitu.

Ole Bull sävelsi muun muassa Paimentytön sunnuntain ja viulukonserton. Hän oli mukana perustamassa ensimmäistä norjankielistä teatteria Bergeniin 1850.[2]

Norwegian Air Shuttle on maalauttanut Bullin kuvan yhden Boeing 787-9 -koneensa pyrstöön.[3] Lisäksi Bullin kuva on aiemmin ollut sittemmin käytöstä poistetun Boeing 737-800 -koneen pyrstössä.[4]

Ole Bull vieraili Helsingissä toukokuussa 1838 ja piti Seurahuoneella konsertin 22. toukokuuta. Konserttiin myytiin 800 pääsylippua ja sinne tuli kuulijoita myös maaseudulta.[5]

Bull on haudattu Bergeniin. Bergenissä Hotel Norgen edessä olevassa puistossa on hänen kunniakseen pystytetty Stephan Sindingin veistämä patsas (1901). Puisto ja aukio saivat 1917 nimen Ole Bulls plass.[1]

Bullin veli Georg Andreas Bull oli arkkitehti.

Lähteet muokkaa

  1. a b Ole Bull, Norsk biografisk leksikon. Viitattu 11.5.2023
  2. "Bull, Ole", Otavan Iso tietosanakirja, osa 1, palsta 1563. Helsinki: Otava 1960.
  3. LN-LNJ Norwegian Long Haul Boeing 787-9 Dreamliner Planespotters.net. Viitattu 15.2.2018. (englanniksi)
  4. OM-HEX Palau Pacific Airways Boeing 737-81Q(WL) Planespotters.net. Viitattu 15.2.2018. (englanniksi)
  5. Satavuotismuisto, Suomen Kuvalehti, 04.06.1938, nro 22, s. 32, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Aiheesta muualla muokkaa

  • Ole Bull -museon sivut (norjaksi, englanniksi, saksaksi, ranskaksi, hollanniksi, espanjaksi, venäjäksi)
  • Ole Bull International Music Score Library Project (englanniksi)
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.