Siionin laulut

kirja

Siionin laulut on Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen julkaisema 367 hengellisen laulun kokoelma, jota käyttävät vanhoillislestadiolaiset. Siionin laulujen ja virsien kokoelmaa on käytetty vuodesta 1916. Nykyinen Siionin laulut -kokoelma on vuodelta 2016.

Siionin laulut
Kieli suomi
Genre hengellinen laulukokoelma
Kustantaja Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys
Julkaistu 2016
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Kokoelmaa on käännetty myös vieraille kielille. Pohjois-Amerikassa käytetyn laulukokoelman nimi on "Songs and Hymns of Zion" (2008), Ruotsissa "Sions Sånger och Psalmer", Saksassa "Zions Lieder und Gesänge" (1996), Virossa "Siioni laulud ja kirikulaulud" (1999) sekä Venäjällä "Песни Сиона и Псальмы" (Pesni Siona i Psalmy) (2000).

Historia

muokkaa

Siionin laulujen juuret ovat 1700- ja 1800-luvun laulukokoelmissa vanhat Siionin Virret ja Halullisten sielujen hengelliset laulut (lempinimeltään Pikku Siioni), joita käytettiin paljon Vanhan Virsikirjan ohella lestadiolaisuuden varhaisvaiheessa. 1870-luvulla lestadiolaisuuden piirissä alettiin julkaista myös omia lauluvihkosia, joista kukin sisälsi pari laulua tai muutaman laulun. Mahdollisesti Juho Rankisen toimittama Jumalan Lasten Matka-Lauluja I vuodelta 1882 sisälsi jo toistakymmentä laulua. Yhteensä eri kokoelmissa oli toistasataa laulua 1880-luvulla.

Leonard Typön 346 laulua sisältävä Siionin kansan Matka-Laulut Elämän tiellä (1902–1916) tai lyhyesti Siionin Matka-Laulut ja Gustaf Skinnarin Jumalan lasten Rukous-, Ylistys- ja Kiitos-Wirsiä matkustaissamme elämän tietä läpi wihollisen maan Paratiisiin olivat suurimpia vanhoillislestadiolaisten käyttämiä kokoelmia ennen O. H. Jussilan kokoelmaa. Vuonna 1916 Oskari Heikki Jussila julkaisi Siionin laulut ja wirret, johon hän oli kerännyt 329 laulua. Hän toimitti laulukirjaa parisenkymmentä vuotta, poistaen ja lisäillen lauluja. Vuonna 1939 hän lopetti laulukirjan julkaisemisen.

Laulujen muita tekijöitä olivat muun muassa Kivijärven kirkkoherra Frans Petter Krank, hänen poikansa Yrjö Karanko vanhempi ja Toivo Kuulan isä Matti Kuula.

Uudistukset

muokkaa

SRK nimesi toimikunnan toimittamaan uudistettua laulukirjaa. Toimikunta julkaisi sen vuonna 1944. Toimikuntaan kuuluivat muun muassa O. H. Jussila, Kustavi Lounasheimo, L. P. Tapaninen ja Väinö Havas, joka kuitenkin kuoli jo jatkosodan alussa.

Vuonna 1958 SRK asetti uuden toimikunnan uudistamaan laulukirjaa. Siihen kuuluivat kirkkoherrat Pekka Lappalainen ja Paavo Viljanen ja apuna työssä olivat mm. Anna-Maija Raittila ja Pekka Raittila. Toimikunta jätti ehdotuksensa vuonna 1960, mutta koska samaan aikaan vanhoillislestadiolaisuudessa oli meneillään hajaannus, jossa erkani elämänsanalaisuus, ja toimikunnan jäsenet kuuluivat erkaantuneeseen ryhmään, jäi kirja SRK:n tarkastusvaliokunnalle. Valiokunnan tarkastama ja muuttama painos ilmestyi vuonna 1961.

Nykyistä edellinen käytössä oleva kokoelma hyväksyttiin vuoden 1976 SRK:n vuosikokouksessa. SRK:n asettamaan toimikuntaan kuuluivat muun muassa Pentti Liukkonen, Pentti Vinnurva, Hannes Holma, Eino Kimpimäki, Pekka Kinnunen, Taisto Häkli, Yrjö Koskimäki, Jaakko Linjama ja Niilo Rauhala. Kirjassa on myös useita Pentti Koskelon uudistamia vanhoja Siionin lauluja.

Vuoden 1986 virsikirjan uudistuksen yhteydessä myös Siionin laulujen kokoelmaa uudistettiin ja siihen liitettiin uusi virsikirja.

Vuonna 2004 päätettiin aloittaa Siionin laulujen uudistustyö. Tarkoituksena oli korjata laulujen kieliasua nykysuomea vastaavaksi. Vähän laulettuja lauluja ja ns. vanhat virret poistettiin. Vuoden 2006 lisälaulut liitettiin osaksi kokoelmaa ja tehtiin uusia lauluja. Sävelmiä vaihdettiin ja tehtiin uusia sävellyksiä. Uudistettu Siionin laulut -kokoelma julkistettiin vuonna 2016.[1]

Luettelo Siionin lauluista

muokkaa
Nro Nimi Sanat Sävelmä
Joulu ja uusi vuosi
1 Oi saavu jo, Immanuel latinalainen antifoni Veni, veni Emmanuel 800-luvulta, suom. Mikael Agricola 1544, uud. suom. Niilo Rauhala 1995 ranskalainen kansansävelmä 1500-luvulta
2 Tulkaa, katsokaamme Niilo Rauhala 2001, 2013 toisinto ruotsalaisesta koraalista 1697
3 Kristus, Poika Daavidin Sven Larson 1967, suom. Pekka Turunen, uud. Niilo Rauhala 1994 Halle 1704
4 Armon lapset kaikki täällä Juho Ranginen 1880 suomalainen kansansävelmä
5 Joulu, joulu tullut on Olli Berg-Wuorinen 1892 suomalainen kansansävelmä
6 Armon lapset, kokoontukaa Arkkivirsi 1786 Martti Syrjäniemi 2009
7 Lapset pienet, laulakaa Aatu Laitinen 1881 kalantilainen toisinto Heinrich Albertin sävelmästä 1640
8 Jouluyö, juhlayö Joseph Mohr 1816, suom. Gustaf Oskar Schöneman 1883 Franz Gruber 1818
9 He lauloivat voittoa taivaan Väinö Havas 1935 Jaakko Linjama 1964
10 Joulun valo kutsuvana Pekka Kinnunen 1971 a) Hannu Virpi 2009, b) toisinto Heinrich Albertin sävelmästä 1641
11 Jumalan lapset, katselkaa Pekka Kinnunen 1973 Pentti Liukkonen 1975
12 Katso, kuinka valo loistaa Pekka Kinnunen 1972 Jaakko Linjama 1972
13 Nyt käymme, Jeesus, toivoen Väinö Havas 1939 Jaakko Linjama 1962
14 Oi joulun tähti pieni Anna-Loviisa Uusi-Illikainen 1970 Yrjö Koskimäki 1971, 1975
15 Päällä synnin maan Niilo Rauhala 1965, 2010 Jaakko Linjama 1965, 1977
16 Betlehemin sydänyössä Niilo Keränen 1996 Arto Turpela 2005
17 Jeesus-lapsi pienoinen Aino Keränen 1982 Hannu Virpi 1986
18 On kylmä Pohjolan pakkassää Matti Heikkinen 2003 Yrjö Koskimäki 2004
19 Oi, kristityt, iloitkaa nyt tuntematon 1589, virreksi muodostanut Kaspar Füger 1592, suom. Niilo Rauhala 2011 Kaspar Füger (?) 1592
20 Kun jouluaamu koittaa Abel Burckhardt 1845, suom. 1886, uud. suom. Anna-Mari Kaskinen 1995 saksalainen kansansävelmä 1800-luvulta
21 Enkellaulu kaikuu nyt Charles Wesley 1739 Felix Mendelssohn-Bartholdy 1840
22 Tallin seimen luona kerran Cecil Frances Alexander 1848 Henry John Gauntlett 1849
23 Riemuita ja laulaa tahdon Inkeri Karvonen 2013 Juha Hakulinen 2012
24 Alkanut on uusi vuosi Heikki Jussila 1934 Yrjö Koskimäki 1975
Getsemanesta Golgatalle
25 Oi Jeesus, rakas Ylkäni Paavali Ervasti 1874 toisinto Heinrich Albertin sävelmästä 1640
26 Kirkastukoon aamunkoitto Gustaf Skinnari 1890 Frans Petter Krank 1889
27 Jeesuksen veljet, sisaret Juho Ranginen 1881 a) Martti Syrjäniemi 2009, b) toisinto saksalaisesta kansansävelmästä ennen v. 1535
28 Uskossa, Jeesus, katson tuntematon saksalainen 1700-luvulla, uud. ja säk. 4-5 Juho Ranginen 1884 Frans Petter Krank n. 1890
29 On lepopaikka suloinen Juho Evert Pietiläinen 1889 suomalainen kansansävelmä
30 Katselkaa Karitsata Paavali Ervasti 1882 suomalainen toisinto hollantilaisesta kansansävelmästä 1540
31 Laupiaat kasvot Jeesuksen Juho Ranginen 1882 (Siis veisuulla me kiitämme -laulun säkeistöt 13-22) Ritva Göös 2009
32 Katselen Golgatalle päin Leonard Typpö (?) suomalainen kansansävelmä
33 Golgatan voiton sanomaa Kaarle Jaakko Kesti 1884 suomalainen kansansävelmä (Tuoll' Pohjanlahden rannalla)
34 Näin ristinpuussa riippuvan Oskari Heikki Jussila 1922 suomalainen kansansävelmä
35 Siionin ostolauma Leonard Typpö 1896 Heikki Klemetti 1945
36 On Jeesus, rakas Ylkä Pentti Seppänen 1950 a) Pentti Seppänen 1950, b) Martti Syrjäniemi 2009
37 Jumalan pyhä Karitsa tuntematon 1930 suomalainen kansansävelmä
38 Hengessä katson vaivaasi, Jeesus Matti Suo Joel Blomqvist 1879 (Ristiä kantaa, verta hän vuotaa)
39 Jeesus, katson murhemielin Antti Koukkari 1941, säk. 5-6 Pekka Kinnunen 1975 Yrjö Koskimäki 1970
40 Oi, muistathan, lapseni, Golgatan Väinö Havas 1933 Pentti Vinnurva 1965
41 Oi, kuinka autuasta Gustaf Skinnari 1890 kansansävelmä
Jeesuksen ylösnouseminen ja taivaaseen astuminen
42 Aurinkomme ylösnousi Leonard Typpö 1902 Jonas Andersson 1889
43 Pääsiäinen koitti Heikki Jussila 1916 toisinto ruotsalaisesta koraalista 1697 (vrt. Virsikirja 1986 nro 344: Maan ja taivaan Luojan)
44 Nyt riemuvirsi veisatkaa Väinö Havas 1938 Johann Crüger 1653
45 On valta kuolemalta Leonard Typpö 1902 a) Martti Syrjäniemi 2009, b) Arto Heikkilä 2010
46 Kaunis aamuaurinkomme tuntematon ruotsalainen, suom. 1894 toisinto Charles C. Conversen sävelmästä 1868 (Kautta kärsimysten voittoon)
47 Nyt, Herran lapsilauma Leonard Typpö 1902, 1912, uud. Anna-Maija Raittila 1960 tanskalainen toisinto 1627 keskieurooppalaisesta sävelmästä n. 1540
48 Jeesus ylösnoustuansa Matti Kuula 1909 ruotsalainen koraali 1689
49 Nosta katse murheen maasta Leonard Typpö 1902, 1912 kansansävelmä
50 Oi Herrani Niilo Rauhala 1978, 1979 Kaspar Füger (?) 1592
51 Kun, Kristus, nousit voittajana kuolon Raili Mantila 1997 Erkki Melartin 1927 (Virsikirja 1986 nro 600: Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan)
Jeesuksen toinen tuleminen
52 Neitseet te Siionissa Leonard Typpö 1902 suomalainen kansantoisinto J. D. Meierin sävelmästä 1692
53 Hän saapuu kohta, Jeesus Joël Blomqvist 1882, suom. Siionin Kannel 1892, uud. Inkeri Karvonen 2009 Joel Blomqvist 1884
54 Kun kutsumuskellomme kerran vain soi Aatu Laitinen 1883 Frans Petter Krank n. 1890
55 Sisaret, veljet, iloitkaa jo tästä tuntematon kansansävelmä (Siionin Virret: Unestas, sielu, herää ilkeästä)
56 Kun kaiken loppu lähestyy Pekka Kinnunen 1971 Nathan Söderblom 1916 (Virsikirja 1986 nro 237: Jo nuoruuteni aikana)
57 On juhlapuku yllä Niilo Rauhala 1976, 2011 saksalainen sävelmä 1800-luvulta, Mainzin virsikirjassa 1833
Jumalan armo Kristuksessa
58 Nouse, jo pilvi verinen Isak Wilhelm Vikman 1912 suomalainen kansansävelmä
59 Laupias on sydän Vapahtajamme säk. 1 Peder Håkansson Syréen (?) 1826, säk. 2–4 Abraham Falk 1754, suom. 1869, uud. Niilo Rauhala 1976, 2009 toisinto ruotsalaisesta kansansävelmästä
60 Oi Jumalani, iloitsen Lina Sandell 1859 toisinto saksalaisesta 1500-luvun kansansävelmästä Ich weiss mir drei Blümlein
61 On ilo laulaa nyt Jeesuksesta Lauri Taskila 1976 Andreas Nilssonin ja P. A. Ohlssonin laulun (1861) pohjalta suomalainen kansansävelmä
62 Nouse, sielu rasitettu Erik Pöysti 1876 suomalainen kansansävelmä
63 Jeesus, ei vertaa sulle Olof Gren 1778, suom: 1902, uud. Pentti Koskelo 1976, uud. Inkeri Karvonen 2009 ruotsalainen kansansävelmä, koraalina Suomessa 1868
64 Herra Jeesus elävä Matti Kuula 1902 Laura Räihä 2010
65 Saan laulaa armon lähteestä August Östlund 1872, uud. Jaakko Seppänen ja Paul Heideman 1930 toisinto Johann Crügerin sävelmästä 1653
66 Oi rakas Jeesus, veljeni Paavali Ervasti 1874 toisinto Johann Crügerin sävelmästä 1653 (vrt. Siionin laulu 65)
67 Oi armon mittaasi, suuruutta sen Pentti Koskelo 1976 Teofilus Jäntti
68 Ah rakas Herra, Isämme Juuso Runtti 1918 Pentti Liukkonen 1964
69 Jeesus, sä rakkahin Hannes Holma 1974 Frans Petter Krank 1890
70 Juoksee armon virta yhä Alma Kontiokari 1974 Armas Maasalo 1937 länsieurooppalaisen sävelmän (ennen v. 1647) toisinnon mukaan
71 Matkalle lähdin taivaaseen Heikki Jussila 1930, 1948 Kaarlo Artturi (Kalle) Jalopaasi Nikolaus Hermanin koraalin (1562) pohjalta 1945
72 On Herran ääni laupias Naimi Kekkonen 1963 Erik Gabriel von Rosénin sävelmän (1832) mukaan Martti Syrjäniemi 2012
73 En rakkautta Jeesuksen Niilo Rauhala 1976, 2009 Melchior Vulpius 1609
74 Jeesus, armossasi Tarmo Huovinen 1976, uud. Hannes Holma 1976 Oskari Viljanen 1921
75 On Jumala maailmaa rakastanut Toivo Kalliokoski 1997 ruotsalainen kansansävelmä
Jumalan sana
76 Verelläs, Jeesus, puhdista Jaakko Suoraniemi 1912 Martti Syrjäniemi 2009
77 Katoaa nyt maailmasta Niilo Rauhala 1974, 2011 Martti Murtoperä 2010
78 Oi taivaallinen Isä Leonard Typpö 1902 pohjoissavolainen toisinto 1500-luvun saksalaisesta kansansävelmästä
79 Kuulkaamme Herran sanaa Sulo Kautto 1965 Arto Turpela 2010
80 On Herran armo avara Niilo Rauhala 2005 Saksassa 1589
81 On autuas se ihminen Leonard Typpö 1902 Arto Turpela 1995
82 Sinua, Isäni Ulla Hirvonen 2004 Martti Murtoperä 2005
83 Sana meille uskon lahjaa kirkastaa Niilo Rauhala 2007 ranskalainen kansansävelmä 1400-luvulta
84 Jumalan neuvo kestävän Christian Gellert 1757, ruots. Johan Olof Wallin 1818, Eva Norberg 1981, suom. Niilo Rauhala 1997 Arto Turpela 2008
Jumalan valtakunta
85 Jeesuksen veren ääni Jaakko Lahdenmaa (Lahtinen) 1888 suomalainen kansansävelmä
86 Mun sydämeni halajaa säk. 1-2, 7-9 Matti Lehto 1884, säk. 3-4, 6 tuntematon, säk. 5 Jaakko Suoraniemi 1906, uud. Anna-Maija Raittila yhdistäen säkeistöjä em. lauluista kansansävelmä
87 Jeesus sanoi omillensa Leonard Typpö 1902, Jalmari Raitio yhdistänyt kahdesta Typön laulusta Harpunsävelissä 1915 Hannes Holma kansansävelmän pohjalta 1975
88 Siionin vuori ihana J. F. Lindfors 1903 kansansävelmä
89 Jumalan runsas armo Leonard Typpö 1897 tanskalainen toisinto 1627 keskieurooppalaisesta sävelmästä n. 1540
90 Oi aikaa autuasta Yrjö Halonen 1889 Hannu Virpi 2010
91 Taas Jeesus rakkaudestaan Leonard Typpö 1902 toisinto Kalannista (vk Ei laulamasta lakkaa)
92 On seurakunta pyhien Sebaldus Heyden 1545, suom. Hemminki Maskulainen 1605 keskiajalta, Valentin Schumannin virsikirjasta 1539
93 Tulkaa kaikki kotiin, tulkaa Johannes Laurila 1923 kansansävelmä
94 Tänne alas Herra laski Johannes Laurila (laulun Tulkaa kaikki kotiin, tulkaa säk. 12-18), uud. Pentti Koskelo 1963, säk. 1-2 Niilo Rauhala 1976 Mikko Salakari 2010
95 Armon valo säteillänsä Leonard Typpö 1896 Unto Määttä 1971 Louis Bourgeois'n koraalin (1551, vk. 348) pohjalta
96 Jeesus Kristus sanallansa Pekka Kinnunen 1971, 1987 raumalainen koraalitoisinto Heinrich Albertin sävelmästä 1641 (Matkamiehen mieli palaa)
97 Näin uskon, tunnustan myös sen Heikki Jussila 1937 Ari Lohi 2010
98 Oi Isä, muista lapsias Pentti Koskelo 1966, 1974 Pentti Liukkonen 1962
99 Oi rakkautta korkeaa Matti Suo 1922 Martti Murtoperä 2010
100 Sylissänsä Paimen kantaa Leonard Typpö 1912 Yrjö Koskimäki kansansävelmän pohjalta 1971
101 Jumalan lapsi matkallaan Paavo Marin 1976 Keskiajalta / Valentin Schumannin virsikirjassa 1539
102 On suuri Isän rakkaus Lauri Taskila 1976 (vrt. Siionin laulu 91) Matti Liukkonen 1976
103 Jumalan valtakunta on Sirkka Vuorisalo 2004 Ludvig Lindeman 1840
104 Oi, katso Jumalan Karitsaa Niilo Rauhala 1976, 1979, 2009 a) T. I. Haapalainen 1979, b) Yrjö Koskimäki 1976
105 Herralle kiitos soikoon Siionista Eero Hintsala 1989 Eero Kukko 2005
Lähetystyö
106 Tien Herramme on aukaissut Niilo Rauhala 2005, 2012 Arto Turpela 2008
107 Käy Luojan Henki yli jäisen maan Inkeri Karvonen 2010 Leipzig 1780, 1785
108 Sana valon, sana voiton Niilo Rauhala 2013 Arto Heikkilä 2013
109 Sinä, Jeesus, sanoit omillesi Marjut Vannas 2011, 2013 Hannu Virpi 2014
110 Saavuit, Jeesus, maailmaasi Niilo Rauhala 2014 muokkaus John Hughesin sävelmästä 1907
111 Saarnatkaa parannusta Sulo Kautto 1965 suomalainen toisinto tanskalaisesta koraalista n. 1600
Seurojen alkaessa ja päättyessä
112 Siionin muurin vartijat Leonard Typpö 1902 Louis Bourgeois 1551
113 Oi Jeesus, paimenäänellä Sulo Kautto 1974 Eero Kukko 2009
114 Taas, Herra, tulleet olemme Pekka Kinnunen 1973 muokkaus ruotsalaisesta sävelmästä 1697
115 Vahvista, Herra, meitä Leonard Typpö 1902 pohjoissavolainen toisinto saksalaisesta 1500-luvun kansansävelmästä
116 Lastesi koolla ollessa Sampo Kaariniemi 1976 Ludvig Lindeman 1840
117 Taivaan Isä, auttajamme Sirkka Vuorisalo 2010, 2013 Darmstadt 1698, Bamberg 1732
118 Henkensä antoi hän, kaikki ken loi Gustaf Skinnari 1888 toisinto Heinrich Albertin sävelmästä 1640
119 Taas Siion Herrastaan riemuitsee Niilo Rauhala 1976, 2010 a) Pekka Syrjäniemi 2011, b) toisinto saksalaisesta 1500-luvun kansansävelmästä
120 Nyt eronhetki meille Vappu Hoppman-Ahvenainen 1869 a) toisinto kansansävelmästä, b) toisinto kansansävelmästä
121 Herran haltuun jääkää, rakkaat Fredrik Engelke 1871, suom. 1892, uud. suom: O. H. Jussila 1916 toisinto Georg Joseph Voglerin Hoosianna-sävelmästä n. 1795
122 Jumalan rauhaan jälleen Leonard Typpö 1902, uud. Anna-Maija Raittila 1960 yhdistäen ajatuksia kahdesta muusta Typön laulusta kansansävelmä
123 Nimeesi, Jeesus, päätämme Esaias Hildén 1766 (?) a) Axel von Kothen 1918, b) Frans Petter Krank 1889
124 Ääressä, Herra, sanasi Matti Suo 1915 saksalainen toisinto 1593 Nikolaus Hermanin sävelmästä 1562
Jumalan luomistyö
125 Kiitämme Herraa laulaen Pekka Kinnunen 2004 Melcior Vulpius 1609
126 Lahjoista, Herra, kaikista Ulla Hirvonen 2004 Burkhard Waldis 1553
127 Ihmettelen Luojan töitä Aili Pasanen 1997 Heikki Junes 2005
128 Taas päivä paistaa hangillemme Väinö Havas 1931 Arto Turpela 2001
129 Kirkkautta, puhtautta Niilo Rauhala 2013 Kaisa Alasaarela ja Sanna-Maria Nissinen 2013
130 Kasteinen niityn ruoho Inkeri Karvonen 2011, 2013 Waldemar Åhlen 1933
131 Käsin vakain, taitavin Kirsti Tuikkanen 2011 Hannu Hintsala 1994 ruotsalaisen koraalin pohjalta
132 Jo ennen syntymääni Niilo Rauhala 1980 Melchior Vulpius 1609
Koti ja perhe
133 Esimerkin parhaan meille Liisa Tiitinen 1974 Pauliina Stenudd 2010
134 Niin usein lapsi uskomaan Lilja Väyrynen 1966 Eero Hintsala 1966
135 On, äiti, katseesi valoisa Inkeri Karvonen 2015 Oskar Lindberg 1917
136 Nyt tulvii äänet toukokuun Niilo Rauhala 2010 a) Lauri-Kalle Kallunki 2007, b) toisinto Raumalta
137 Tänään isänpäivänä Inkeri Karvonen 2010 Ritva Holma 2010
138 Oi Herra, kaiken luoja Niilo Rauhala 1976, 1984, 2010 saksalainen kansansävelmä 1495
139 Rakas Jeesus, auta meitä Pekka Kinnunen 1971 Erkki Vakkuri 1971
140 Syliisi hellään sulje Niilo Rauhala 1974, 1984 Yrjö Koskimäki 1972
141 Hyvyydestäsi kiitämme Seppo Tissari 2003 toisinto Pohjois-Savosta
142 Kodin rakkaan annoit meille Raakel Inget 1997 Oskar Merikanto 1923
143 Hiljaisessa virrassa Inkeri Karvonen 1997 Päivikki Leinonen 2005
144 Lasten tulla sallikaa Toivo Määttä 1997 Yrjö Koskimäki 1997
145 Annoit, Herra, elämääni Suvi Keinänen 2011 Hannu Virpi 2012
146 Annoit, Isä, perheeseemme Jukka Karjalainen 2011 unkarilainen
147 Auta, Herra, ettei lapsi Päivi Myllynen 2011 Mooses Putro 1900
148 Lapsi lailla enkelin Elina Sneck 2011 Lauri-Kalle Kallunki 2005
149 Soit, Herra, lapsen meidän perheeseemme Ilkka Kotajärvi 2011 Hannu Virpi 2009
150 Syntyä soit, Luoja Maila Jyrinki 2003, uud. ja 3. säk. Niilo Rauhala 2005 L. J. G. Stråhle 1962
151 Nyt siunausta, Herra, suo Christoph von Pfeil 1782, ruots. Jan Arvid Hellström 1983, suom. Niilo Rauhala 1997 Eero Kukko 2009
Lapset
152 Onpa taivaassa tarjona lapsillekin Albert Midlane 1859, ruots. Lina Sandell 1869, suom. J. W. Hirvonen 1883 Fredrik Engelke John Stainerin (1868) pohjalta 1874
153 Lapsi olen pieni Aleksander Leonard Kullgren tai Olga Kullgren 1877, suom: 1886, säk. 2, 5-7 Niilo Rauhala 1976 ruotsalainen viimeistään 1860
154 Kun uskovaisin sydämin Väinö Havas 1935 Yrjö Koskimäki 1963
155 Lammas olen Jeesuksen Henriette von Hayn 1778, suom: Frans Ahlman 1861, A. Ahnström a) Ari Lohi 2004, b) ranskalainen kansansävelmä
156 On lapsonen lähtenyt matkalle maan Niilo Rauhala 1976, 2010 P. J. Hannikainen 1898, vrt. Suojelusenkeli (Maan korvessa kulkevi lapsosen tie)
157 Pikku lintu riemuissaan Oskari Jalkio (?) 1909 Oskari Jalkio (?) 1909
158 Jeesus, lasten ystävä Väinö Havas 1930 a) Hannu Virpi 1986, b) Yrjö Koskimäki 1972
159 Jeesus, meitä varjele Pekka Kinnunen 1972, uud. Inkeri Karvonen 2010, säk. 5 Niilo Rauhala 2011 Jaakko Linjama 1972
160 Jeesus syntyi lapsille Jaakko Suoraniemi 1904 Yrjö Koskimäki 1972
161 Pienet kädet yhteen liitän Aino Marin 1974 Arvi Hiltunen 1975
162 Isä taivaan, rukoilen Maija Kaila 1985 Päivikki Leinonen 2005
163 Muista meitä jokaista Irma Kinnunen, Mikko Kinnunen 1992 Arto Turpela 1996
164 Aamun ensi säteissä Inkeri Karvonen 2008, 2013 Johann Friedrich Francke 1755
165 Jeesus kerran syliinsä Inkeri Karvonen 2010, 2013 John Stainer 1887
166 Koulutielle tänäänkin Inkeri Karvonen 2008 Martti Syrjäniemi 2012 Christian Gregorin sävelmän 1784 mukaan
167 Käyn leikkeihin Eeva-Liisa Kantola 1994, 2014 Arto Turpela 1994
168 Lapsiparvi kilvan tuntematon ruotsalainen 1970-luvun alussa, suom. Niilo Rauhala 1976 L. J. G. Stråhle 1962
169 Maailma on suuri, maita monta on Hanna Iivarinen 2011 ranskalainen kansansävelmä 1400-luvulta
170 Minä olen ihme suuri Päivi Myllynen 2011 Meiningen 1693
171 Nyt kulkee halki korpimaan Anna-Maija Raittila 1958, 1961 toisinto 1500-luvun saksalaisesta kansansävelmästä
172 Ole, Jeesus, lähellä Raakel Inget 2011 Mikael Nyberg 1902
173 Taivaan Isä, sinulla Marjut Vannas 2011, 2013 Hannu Virpi 2004, 2012
Nuoret
174 Jo nuorena on hyvä autuaana tuntematon 1892 toisinto ranskalaisesta koraalista (1542) ja saksalaisesta sävelmästä (viim. 1674)
175 Rohkenethan maailmassa Pentti Koskelo 1976 Lina Sandellin laulun (1858) pohjalta toisinto maallisesta laulusävelmästä
176 Herra Jeesus, sun tahtos tietä Pekka Kinnunen 1976 Yrjö Karanko 1944
177 Käy nuori kansa Herran Pekka Kinnunen 1974 toisinto saksalaisesta 1500-luvun kansansävelmästä
178 Herra, lahjanasi sain Niilo Rauhala 1975, 1984, 2014 Tuomo Nikkola 1985
179 Me käymme, Herra, eteesi Pekka Kinnunen 1971 Erkki Vakkuri 1971
180 Mestari, haahtemme aaltoihin vaipuu Pekka Kinnunen 1974 Jaakko Linjama 1976
181 Muista Luojaa nuoruudessa Pekka Kinnunen 1971, 2010 kansansävelmä
182 Ei nuoren murhemielin Samuel Lehtola 1969 Taisto Häkli 1975
183 Oi Herra, siunaa päiväni Pentti Vinnurva 1976 William Tansur 1734
184 Oi muistathan, nuori, kun myrskyää Tuomo Tölli 1974 Christian Fugl n. 1860
185 Aamun kuulaus kaikkialla Niilo Rauhala 1987 Yrjö Koskimäki 1987
186 Me nuoret Herran seuraajat Pauli Luodonpää 1924 Yrjö Koskimäki 1999
187 Kuule, nuori ystäväni Viljo Juntunen 1967 Yrjö Koskimäki 1973
188 Armon tuuli kantaa Inkeri Karvonen 1997 Lauri Nurkkala 2005
189 Hiljaisuutta, Vapahtaja Teuvo Aho 1998, 2004 Päivikki Leinonen 1998
190 Niin levoton on tänään maailmamme Marjut Vannas 2005 Pekka Syrjäniemi 1975
191 Jeesuksen lunastus Pekka Tervo 2003 Pentti Hautala 2005
192 Muuttuvassa maailmassa Raimo Österberg 1997 Yrjö Koskimäki 2005
193 Nuorin silmin uskon tiellä Niilo Rauhala 2004 Lauri-Kalle Kallunki 2004
194 Auta Jeesus, että askeleemme Niilo Rauhala 2007, 2013 Martti Murtoperä 1998
195 On usko lahja Jumalan Niilo Rauhala 2015 John Sundberg 1927
196 Näytä suunta elämääni Pekka Tuomikoski 2012 Oscar Ahnfelt 1850
197 Nuoruuden päivät tahdon, Herrani Marjut Vannas 2008, 2013 Sheldon Ylioja 2011
198 Nuoruuden tiellä, Herra Anne Similä 2012 Gustav Pettersson 1924
199 Nyt nousee aamuruskon alta Niilo Rauhala 2010 Clement C. Scholefield 1874
200 Rakas Isä taivaassa Anneli Isotalus 2012 Halle 1714 / Johann Sebastian Bach
201 Tie nuoruuden on avoin edessäni Inkeri Karvonen 2011 toisinto Pohjanmaalta
202 Uskon tietä nyt kuljen Inkeri Karvonen 2013 Maria Nurmelan tekstin (1993) pohjalta Arto Heikkilä 1993/2013
203 Valintojen maailmassa Ann-Mari Lindholm 2012 Pauliina Stenudd 2013
204 Vapahtaja, ystävämme Mikko Kinnunen 2012 Lauri Nurkkala 2013
Vanhuus
205 Kuin kaste toukokuinen Inkeri Karvonen 2004 Melchior Vulpius 1609
206 Ajan virtaan menneet päivät Antti Rautakoski 1994 toisinto Eurajoelta
207 Tämän päivän, Herra, vielä Inkeri Karvonen 2013 Martin Grylusin Partitura 1790
208 Sain perustuksen varmaan löytää Johann Andreas Rothe 1726, ruots. Britt G. Hallqvist 1984, suom. Niilo Rauhala 1995 Hans Jacob Højgaard
Matka vieraalla maalla
209 Vieras on meille tämä maa Gustaf Skinnari 1894 suomalainen kansansävelmä
210 Kun tieni aivan ahdas on tuntematon 1906 suomalainen toisinto Siionin laulun nro 60 sävelmästä
211 On Jeesus turva, rauha tuntematon 1936 a) toisinto Joseph Haydnin sävelmästä, b) toisinto kansansävelmästä
212 Nyt sydämestä nähdä halajan Matti Suo 1922 suomalainen toisinto Elemér Szentirmayn sävelmästä 1874
213 Matkaa vielä teemme täällä Vihtori Nylund 1889 suomalainen kansansävelmä
214 Köyhänä ja yksinäänkö Efraim Jaakola 1852 toisinto Johann Crügerin sävelmästä 1653
215 Kun saan oma Jeesuksen olla Oskari Heikki Jussila 1914 Eric Mauritz Bergqvistin laulun (1892) pohjalta Emil Törnwall 1907
216 Saan olla lapsi Jumalani Oskari Heikki Jussila 1915 Mikael Nyberg 1920
217 On Kristus omillensa Niilo Rauhala 2015 Gustaf Skinnarin laulun (1894) pohjalta suomalainen toisinto tanskalaisesta koraalista n. 1600
218 Oi kuule, köyhä matkamies Juho Evert Pietiläinen 1889 suomalainen kansansävelmä
219 Kuule, Isä, pyyntö lasten Leonard Typpö 1902 saksalainen 1738
220 Jumalan rauhaa rinnassansa Pauli Luodonpää 1936 maallinen kansansävelmä
221 Oi kuulkaa, te ystävät rakkaat Jaakko Lepsu 1945 maallinen laulusävelmä
222 Älä pelkää uupuvasi Paul Heideman (?) 1930 kansansävelmä
223 Ne jotka kyynelsilmin Adolf K. Suoraniemi 1920 Yrjö Koskimäki 1975
224 Käy kautta kyynellaakson Eeva Mustonen 1974 saksalainen viim. 1546
225 Turmeluksen majaa kannan Pekka Kinnunen 1972 raumalainen koraalitoisinto Heinrich Albertin sävelmästä 1641
226 Kolealla korpitiellä Hannes Paukkunen 1976 Viljo Mikkola 1941
227 Kynttilä suitsevainen Samuel Lehtola 1968 Yrjö Koskimäki 1974
228 Synnin maassa kuljen täällä Heikki Jussila 1941 Rudolf Lagi 1867
229 Nyt vapaa olen synnin, kuolon alta August Andersson (?) 1885 suomalainen kansansävelmä
230 Nyt jo taittuu talven valta Sulo Maaninka 1961 Yrjö Koskimäki 1971 kansansävelmän pohjalta
231 Jumalan lapsi, vieras maailmassa Niilo Rauhala 2015 suomalainen kansansävelmä
Ahdistukset ja lohdutus
232 Pilvet peittää auringon Olga Saari 1976 Yrjö Koskimäki 1976
233 Taivaassa minulla on sinut Niilo Rauhala 1994 Arto Turpela 1995
234 Jeesus, sinä itsekin Niilo Rauhala 2005 Johann Crüger 1653
235 Jeesus, missä olet, Jeesus Pauliina Hyry 2004, 2006, 2012 Pauliina Hyry 2006
236 On niin paljon asioita Sirkka Vuorisalo 2004, 2006 Johann Sebastian Bach
237 Opetuslapset kerran Matti Jäntti 1994, säk. 4 Niilo Rauhala 2012 Arto Turpela 2006
238 Usva päivän peittää Kirsti Tuikkanen 2004 Lauri-Kalle Kallunki 2005
239 Kun yksinäisyys saartaa Sinikka Säily 1997 Martti Murtoperä 2005
240 Auta, etten horjuisi Kirsti Tuikkanen 2011 Søren Gangfløt 1979
241 Kun uskon tielle lähdin Katriina Heikkilä 2011 kansansävelmä
242 Jeesus, olen tässä Inkeri Karvonen 2010 Martti Syrjäniemi 2012
243 Joskus eksyksissä kuljen Teuvo Aho 2008 Hannu Virpi 1982/2013
244 Niin monta kysymystä Salme Tanskanen 2000 Jean-Baptiste Lully 1661, Thomas Kingo 1674
245 Herra, silmin näkevin Elis Malmeström 1965, suom. Niilo Rauhala 1995 Georg Christoph Strattner 1691
Taivaallinen koti-ikävä
246 Herra Jeesus verellänsä tuntematon, uud. Pekka Fredrik Lappalainen 1908 kansansävelmä
247 Vielä vähän viipykäämme Juho Ranginen 1882 Frans Petter Krank n. 1889
248 Kotini on taivahassa Leonard Typpö 1902 kansansävelmä
249 Taivaan ihanat lintuset Jaakko Lahdenmaa 1890 saksalainen kansansävelmä 1400-luvulta
250 On luotu mulle koti taivainen Antti Ruponen 1934 Einari Juntura 1933
251 Riemuitse, tytär Siionin Otto Herrala 1938 toisinto William Tansurin koraalista 1734
252 Taivaassa on jo kotini Isak Wilhelm Vikman 1912 kansansävelmä
253 Milloinka päästä saan Frans Petter Krank (?) 1890 Frans Petter Krank 1890
254 Ah saavu, rakas Jeesus Joonas Kuukari (?) 1894 Carl Nielsen 1919
255 Ah, autuasten maassa Leonard Typpö 1902 kansansävelmä
256 Nyt alan minä laulaa Pietari Hyttinen 1879 kansansävelmä
257 Pois ikävöin jo täältä Leonard Typpö 1902 Pentti Vinnurva kansansävelmän pohjalta 1962
258 Jo kaipaa minun sieluni Mikko Saarenpää 1881 suomalainen toisinto ruotsalaisesta kansansävelmästä
259 Oi rakas Jeesus, milloin saavutkaan Nils Frykman 1879, suom. O. H. Jussila 1916 kansansävelmä
260 Mun kotini taivaassa ihana on Edla Pöyry 1876 a) ruotsalainen kansansävelmä Ack Värmeland du sköna, b) englantilainen koraali n. 1540; tunnetaan myös nimellä "Dear Old Stockholm"
261 Täällä usein korpimaata kulkeissain Heikki Mielonen 1927 toisinto kansansävelmästä
262 Nyt kodista laulun mä laulan tuntematon 1919 maallinen laulusävelmä
263 Ah, jospa Ylkä taivaan Fredrik Gabriel Hedberg 1856, uud. ja säk. 3-5 Pekka Kinnunen 1976 suomalainen kansansävelmä
264 Siionin tytär kerran saa tuntematon 1890 Valentin Schumannin virsikirjasta 1539
265 Oi, milloin Yljän nähdä saan Juho Kustaa Onkka 1904 kansansävelmä
266 Kun maailmassa taistelen Carl Gustaf Boberg 1883, suom: 1886 Hjalmar Braxén 1886
267 Maasta vaivojen Pentti Koskelo 1969, 1976 Primus Leppänen 1911
268 Jo pian loppuu kiusat maan Alfred Virkkula 1938 Alfred Virkkula
269 Kun Yljän luona taivaassa Pentti Vinnurva 1974 Saksassa 1710
270 Älä, rakas ystäväni Jaakko Suoraniemi 1914 Pentti Vinnurva 1960-luvulla
Kuolema ja ikuisuus
271 Jo kohta koittaa hetki Johan Olof Wallin 1816 norjalainen kansansävelmä (Norjan kirkon virsikirja nro 38 Mitt hjerte alltid vanker)
272 Pois, pois kun täältä kutsun saan tuntematon 1908 kansansävelmä
273 Ihana rauhan ranta Leonard Typpö 1913 kansansävelmä
274 Sunnuntailepoon soitetaan Väinö Havas 1937 Pentti Liukkonen 1962
275 Mun henkeäni salpaa Väinö Havas 1934 toisinto kansansävelmästä
276 Syttyvät tuolla korkealla tähdet Kustavi Lounasheimo 1940 Friedrich Ferdinand Flemming 1811
277 Soi yli tienoon iltakello nyt Liisa Tiitinen 1974 Simo Kautto 1974
278 On matka täällä päättynyt Pekka Kinnunen 1972 kansansävelmä
279 Pois kirkas suvi kulkee Niilo Rauhala 1975, 1984 William Howard Doane 1868 (vrt. Mä Jeesuksesta laulan)
280 Aamuruskon sarastukseen Leena Nissilä 2011 kansansävelmä
281 Käy, Herra, vierellemme Inkeri Karvonen 2011 Martti Syrjäniemi 2009
282 Kun lapsen pienen Herra meille antoi Marjut Vannas 2011, 2013 Martti Syrjäniemi 2004
283 Nyt on aika kiitoksen Satu Hytönen 2009, 2011 Ludvig Lindeman 1876
284 Kuljemme kohti uutta isänmaata Niilo Rauhala 2006 Yrjö Koskimäki 1984
Pyhien autuus taivaan kunniassa
285 Herra Jeesus armossansa Leonard Typpö 1912 kansansävelmä
286 On koti, jonne myrskyt maan tuntematon 1916, uud. ja säk. 3 Pekka Kinnunen 1976 toisinto Claudin de Sermisyn laulusävelmästä
287 Onnea oi verratonta Svenning Johansson 1855, suom. 1886 a) skandinaavinen kansansävelmä, b) Gustaf Düben 1674
288 Oi, mikä joukko luvuton Gustaf Lewenhaupt 1855, suom. 1886 Gustaf Lewenhaupt 1862
289 Oi, tulkaa ja riemuitkaa yhdessä nyt tuntematon 1889, suom. O. H. Jussila 1919 suomalainen toisinto Claudin de Sermisyn sävelmästä 1529, 1530
290 Jumalan luona kaikuu Inkeri Karvonen 2009 a) Lauri-Kalle Kallunki 2010, b) norjalainen kansansävelmä (vrt. Siionin laulu 271)
291 Uskon silmiin nousee Niilo Rauhala 2012 Pekka Juhani Hannikainen 1900 Pyhäaamun rauha
292 Synnit poissa, autuutta oi Fredrik Natanael Beskow 1883, suom. Hilja Haahti 1920 suomalainen kansansävelmä
Kiitos ja ylistys
293 Nyt kiitosvirteni riemuin laulan Lars Oftedal 1874 Fredrik Engelken laulun (1872) pohjalta, suom. 1920 toisinto norjalaisesta kansansävelmästä
294 Ei lakkaa kiitosääni Leonard Typpö 1902 suomalainen toisinto hollantilaisesta kansansävelmästä 1540
295 Ovat syntini anteeksi suuret Toini Hyvärinen 1933 ruotsalainen kansansävelmä
296 On mulla onnenpäivä Ester Kärki (o.s. Kurkinen) 1899 suomalainen kansansävelmä
297 Oi, katsele lintua oksalla puun Sigismund Christian Dick 1868, suom. Kauko Veikko Tamminen 1902, uud. ja suom. säk. 4-5 Niilo Rauhala Jonas Andersson 1889
298 Voisinpa Jeesuksestani Helmi Mäkeläinen 1926 koraalitoisinto Pohjanmaalta
299 Oi, kuinka voisinkaan Hannes Holma 1964 toisinto saksalaisesta sävelmästä ennen v. 1523
300 Laula, kansa Jumalan Pekka Kinnunen 1974, 2010 a) Yrjö Karanko 1909, b) kalantilainen toisinto Heinrich Albertin sävelmästä 1640
301 Kirkkaat riemun äänet soivat Niilo Rauhala 1976, 1984 Johann Schop 1642
302 Sinua, Isä, kiittää Eero Hintsala 1986 Eero Hintsala 1986
303 Kiitos, Herra, elämästä Pentti Vinnurva 1986 a) Pentti Vinnurva 1973, b) Saksassa 1677
304 Soi kiitoslaulu, kun me armon täyden Marjut Vannas 2005 kansansävelmä
305 Nyt nouskoon riemuhuuto Herralle Niilo Rauhala 2008 Alfred Morton Smith 1941
306 Kunniaasi ylistämme Niilo Rauhala 2013 saksalais-itävaltalainen / Sagan 1722 / Wien 1774 (vrt. virsikirjan lisävihko nro 901 Luoja, Isä, sinulle)
Aamu ja ilta
307 Yö vihdoin väistyy ja valo koittaa Ilkka Kotajärvi 2004 toisinto norjalaisesta kansansävelmästä
308 Lähellä suurta Jumalaa Ilkka Kotajärvi 2004, 2012 William Mason viim. 1797
309 Nyt kohti taivasta katselen Johan Ludvig Runeberg 1857, suom. 1863, uud. suom. Anna-Mari Kaskinen 1998, säk. 4 suom. Niilo Rauhala 1984, Ruotsin kirkon virsikirjassa virsi 210 Oskar Lindberg 1917
310 Sinua kiitän, Jumala Johan Olof Wallin 1814, suom. Niilo Rauhala 1997 Saksassa 1710
311 Kiitän elämästä tänään, Herrani Marjut Vannas 2014 Ritva Holma 2014
312 Levolle käyn nyt, Luojani säk. 1 englantilainen 1700-luvulta, suom. 1860, uud. ja säk. 2-3 Aune Krohn (?) 1931 Sofie Lithenius viim. 1895
313 On ilta taas ja päivän pää Kustavi Lounasheimo 1945 Yrjö Koskimäki 1972
314 Muista, Isä, taivaassasi Eino Rouvinen 1942 Yrjö Koskimäki 1975
315 On tullut ilta, leikit jää Inkeri Karvonen 2004 Ritva Holma 2005
316 On ilta, saapuu jo yö Väinö Havas 1931, uud. ja säk. 2 ja 4 Niilo Rauhala 2000, 2012 Lauri-Kalle Kallunki 2000
317 Herra, siunaa meitä Johannes Goßner 1825, suom. P. J. Hannikainen (?) Johann Friedrich Francke 1755
318 Nyt päivä laskee, yön varjoon vaipuu Inkeri Karvonen 2011 a) Martti Syrjäniemi 2012, b) T. Ilmari Haapalainen 1976
319 Päivä päättyy, yö jo saa Irja Säily 2004 Irja Säily 2004
320 Taivaan Isä, Jumala Elina Sneck 2001 Martti Syrjäniemi 2009
Isänmaa
321 On kaunis synnyinmaamme Väinö Havas 1938 Toivo Kuula 1918
322 Oi Herra, sinuun ainoaan Väinö Havas 1941 Burkhard Waldis 1553
323 Sinua, Herra, kiitämme Samuel Lehtola 1971 Arvi Hiltunen 1973 saksalaisen kansansävelmän (ennen v. 1535) pohjalta
324 Me näemme rannoilta järvien Niilo Rauhala 1992, 2005 a) Martti Syrjäniemi 2005, b) Antti Heikkilä 2005
325 Lapsi, onnellisin mielin Olavi Jutila 1996 Minna Erkkilä 2005
326 Nyt kotimaasta kaukana Niilo Rauhala 1984 Pirjo Mäntyvaara 2005
Elämän juhlahetket
327 Anna, oi Herra, nyt siunaus taivaan Väinö Havas 1941 a) kuortanelainen toisinto ruotsalaisesta koraalista ennen v. 1697, b) Pekka Syrjäniemi 2011
328 Oi Herra, liiton yhteisen Niilo Rauhala 2012 Lauri Nurkkala 2005
329 Lahjana toisenne Raili Mantila 1991 Gustav Pettersson 1927
330 Me tahdomme nyt kiittää Matti Jäntti 2004 Hollannissa 1539, Ruotsissa 1697
331 Nyt nämä nuoret tulleet säk. 1 tuntematon suomalainen, säk. 2-3 Mikko Kinnunen 2004 suomalainen (vuoden 1938 virsikirjasta)
332 Herra meidät toisillemme Niilo Rauhala 2010 Eero Kukko 2013
333 Herra, eteen kasvojesi Mikko Kinnunen 2013 Oskar Merikanto 1923
334 Juhlapäivää vietämme Vuokko Möttönen 1974 Hannu Virpi 1983
335 Me lapsen lahjanasi, Isä, saimme Marjut Vannas 2004 Sheldon Ylioja 2008
336 Sinut kannan nyt kasteen veteen Väinö Havas 1938, uud. ja säk. 3 Niilo Rauhala 2000 Lauri-Kalle Kallunki 2000, 2005
337 Seurakunnan keskellä Niilo Rauhala 2005 Hannu Virpi 2013
338 Herra, sinuun katseen luomme Väinö Havas 1939 Johann Schop 1642
Elämäntehtävä ja työ
339 Näit, Herra, elämäni Inkeri Karvonen 2004, 2012 Ritva Holma 2005
340 Sinua kiitän, Herra Maila Jyrinki 2003 norjalainen kansansävelmä
341 Lähellesi, Jeesus, kaipaan Inkeri Karvonen 2009, 2012 Martti Syrjäniemi 2012
342 On onnellista olla Inkeri Karvonen 2008, 2012 Lauri-Kalle Kallunki 2010
343 On vielä aika rakentaa Inkeri Karvonen 2009, 2012 Hans Holm 1988
344 Työn vuodet taakse jäivät Inkeri Karvonen 2004 toisinto Sortavalasta
Palvelu ja lähimmäiset
345 Oi armahda, Kristus, niin kaita on tie Väinö Havas 1940 Rudolf Lagi 1868
346 Taivaan Herran vainiolla Niilo Keränen 1987 Rudolf Lagi 1867
347 Jumala, kutsut, meitä Matti Kinnunen 2004 Arto Turpela 2005
348 Herra, sinä kutsut meitä työhösi Merja Saulamaa 1996 Lauri Nurkkala 2006
349 Jumalan voimaan luottaen Niilo Rauhala 2005 Ludvig Lindeman 1840
350 Anna, Herra, herkkä mieli Kirsti Tuikkanen 2004 Lauri-Kalle Kallunki 2005
351 Sinulta, suuri Jumala Anna Karhumaa 2011 muokkaus Rudolf Lagin sävelmästä 1867
352 Taivaan Isä lapsiaan rakastaa Seija Hanhisuanto 2011 Lauri Nurkkala 2013
353 Auta, Jeesus, vaeltamaan Johan Olof Wallin 1816, suom. Per Boreman 1946, uud. suom. Niilo Rauhala 1996 Johann Crüger 1649 (Hjälp mig, Jesus, troget vandra, Den svenska psalmboken 1986, Ruotsin kirkon virsikirja nro 576)
354 Hedelmän jo usko poimii Anders Frostenson 1960, suom. Niilo Rauhala 1998 Curt Lindström 1986
355 Kristus sankari on suuri Johan Gustav Thorsell 1919, 1934, suom. Per Boreman, uud. suom. Niilo Rauhala 199, Ruotsin kirkon virsikirja virsi 581 Johann Crüger 1649
356 Kannoit, Jeesus, ristiäsi Niilo Rauhala 2013 Gustaf Düben 1674
357 On Jumala maailman luonut Toivo Määttä 2013 Juha Hakulinen 2007
Terveys ja sairaus
358 Usein tiellä kipujen Niilo Rauhala 2005 toisinto Raumalta
359 Nyt, Jeesus, eteesi Teuvo Aho 2005 Ruotsissa 1697
360 Jumalan sanan alle Eeva-Liisa Kantola 2011 kansansävelmä Merijärveltä
361 Valvo, Jeesus, vierelläni Inkeri Karvonen 2008, 2013 Ruotsissa 1697
362 Kipujen taakan alla Marjut Vannas 2013 Antti Vannas 2013
Muuttuva maailma
363 Tuhkaa tuli jättää Niilo Rauhala 2005 Arto Heikkilä 2005
364 Isä, suojaa tänään kodittomia Inkeri Karvonen 1997 Lauri Nurkkala 2005
365 Illan varjot pitenevät Matti Paukkeri 2011 norjalainen kansansävelmä
366 Maailmassamme muuttuvassa Niilo Rauhala 2013 a) Mooses Putro 1900, b) Arto Heikkilä 2013
367 Niin usein täällä päivään tuuliseen Marjut Vannas 2011, 2013 Verner Ahlberg 1933

Taustatietoja

muokkaa

SRK julkaisi kesällä 2016 kirjan Laula kansa Jumalan, joka valottaa Siionin laulujen tekijöitä ja taustoja. Kirjan ovat toimittaneet Eero Kukko, Ari-Pekka Palola ja Tuomas Taipale.

Kirja kertoo vanhoillislestadiolaisen kristillisyyden laulu- ja sävelmäperinteestä, laulutekstien ja kielikuvien synnystä sekä yksittäisten Siionin laulujen sanoittajista ja säveltäjistä.

Kirja on tarkoitettu tietolähteeksi kaikille Siionin lauluista, niiden tekijöistä ja taustoista sekä lauluperinteestä kiinnostuneille. Kirja soveltuu myös oppimateriaaliksi Siionin lauluista.[2]

Muiden lestadiolaisryhmien laulukirjoja

muokkaa

SRK:n lisäksi myös muiden lestadiolaissuuntien organisaatiot ovat julkaisseet omia laulukirjojaan, jotka pohjautuvat suurelta osin samoihin lestadiolaisuudessa tunnettuihin lauluihin.

Siionin matkalaulut -kokoelmaa käyttävät rauhan sana ja uusheräys. Kokoelman suunnitteluvaiheessa mukana olivat edellä mainittujen lisäksi myös Laestadius-seura ja esikoislestadiolaisuus. Esikoiset halusivat kuitenkin oman kirjansa (ks. alla) ja Laestadius-seura lopetti toimintansa, joten kappaleen alussa mainitut ryhmät käyttävät kirjaa nykyään.

Virsikirja ja Hengellisiä lauluja on esikoislestadiolaisten laulukirja. Se sisältää virsikirjan 1986 kokonaisuudessaan sekä noin 90 hengellistä laulua ja vuoden 1701 virsikirjan virttä.

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Päivämies: Uusi Siionin laulut -kokoelma julkistettiin Oulussa www.paivamies.fi. Viitattu 6.11.2020.
  2. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry: Laula kansa Jumalan – Siionin laulujen tekijöitä ja taustoja www.julkaisumyymala.fi. Viitattu 6.11.2020.