Avaa päävalikko

Anna-Mari Kaskinen

suomalainen kirjailija, runoilija ja sanoittaja
Anna-Mari Kaskinen vuonna 2009.

Anna-Mari Kaskinen (s. 15. lokakuuta 1958 Turku)[1] on suomalainen kirjailija, runoilija ja sanoittaja.

Kaskinen on tehnyt paljon yhteistyötä säveltäjä Pekka Simojoen kanssa. Tunnetuimpia hänen teoksiaan ovat Liekit-musikaali ja Hiljaisuuden messu. Kaskinen toimii Lastenmaa-lehden päätoimittajana.[2] Kaskinen on Lohjan seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja vuodesta 2015.

Kaskisen kirjallinen tuotanto on runsas, ja se sisältää useita ns. lahjakirjoja, joissa Kaskisen runot yhdistyvät eri kuvittajien tuotantoon. Hän on myös kirjoittanut varhaisnuorten romaaneja. Virsikirjassa on seitsemän Kaskisen sanoittamaa virttä. Hän oli jäsenenä Ruotsin kirkon virsikirjan käännöstyöryhmässä vuosina 1994–2001. Kaskinen on kirjoittanut itse ja yhdessä muiden kanssa yli 70 kirjaa sekä historiallisen näytelmän Birgitan tie, jonka ensi-ilta oli 21. heinäkuuta 2007[3].

Kun Kotimaa-lehti pyysi keväällä 2008 kirkolliskokousedustajia nimeämään henkilöitä, jotka ”kuuluvat kristillisen älymystöön ja avaavat ajatuksillaan kirkolle uusia näkymiä”, Kaskinen sai naisista eniten mainintoja (seitsemän mainintaa). Eniten mainintoja sai piispa Eero Huovinen.[4]

Kaskisen poika on muusikko Elias Kaskinen.[5]

Sisällysluettelo

Palkintoja, tunnustuksiaMuokkaa

Anna-Mari Kaskisen kirjoittamia virsiäMuokkaa

Suomen evankelis-luteriaisen kirkon virsikirja

  • 488 Jeesus, sinä itsekin
  • 489 Sinua, suuri Jumala
  • 502 Jeesus, meitä kosketa nyt
  • 503 Taivaan Isä suojan antaa
  • 513 Jeesus, sinä huomaat
  • 517 Herra, kädelläsi
  • 581 Kiitos, Jumalamme, kun annoit kauniin maan
  • 722 Isä, Luojamme taivaassa
  • 724 Kunnia sinulle olkoon
  • Me ylistämme sinua
  • 734 Uskon Isään Jumalaan, Luojaan
  • 736 Pyhä olet, Jumalamme7
  • 37 Oi suuri Jumalamme
  • 740 Jumalan Karitsa, syntien kantaja
  • 742 Pyhä ja puhdas Vapahtaja
  • 743 Jeesus, kutsut minutkin
  • 744 On jouluyö ensimmäinen
  • 745 Pääsiäiseen herätä saan
  • 746 Keskellämme ihmeellinen
  • 747 Ympärillä ihmisien
  • 748 Jeesus, meidän perheestä
  • 750 Ylistetty olkoon Herra
  • 809 Juhla on nyt riemullinen
  • 810 Jo ennen syntymääni
  • 814 Kuljemme yhdessä tällä tiellä
  • 823 Rakkauden suurta juhlaa
  • 824 Oi rakkauden Luoja
  • 840 Koittanut on juhlapäivä suuri
  • 913 En tiedä, miksi kirkonpenkkiin
  • 917 Rukouksen liekki (säk.1-4,6-10)
  • 931 Joskus sisimpäämme kasvaa
  • 950 Laulu kuuluu kirkkotiellä
  • 960 Maksettu on velkani min
  • 978 Te autuaat, te murheelliset maan

Ruotsin kirkon virsikirja

  • 738 Herra, kädelläsi/ Gud, i dina händer (Ruots.Per Harling 1966)
  • 745 Taivaan Isä suojan antaa / Gud vår Fader är oss nära (Ruots. Barbro Näse 1991)

Den svenska psalmboken 1896 med tillägg

  • 764 Länge har jag försökt (Ruots. Per Harling 1966)
  • 769 Gud, i dina händer (Ruots. Per Harling 1966)

Guds värld Tillägg till Svensk psalmbok för den evangelisk-lutherska kyrkan i Finland

  • 846 Kom i hår dem som i tysthet (Ruots-Anna-Mari Böckerman 2014)
  • 899 Glädjen växer i mitt hjärta (Ruots. Karin Erlandsson&Fredrik Erlandsson 2014)
  • 902 Länge har jag försökt (Ruots. Per Harling 1966)
  • 914 Gud, i dina händer (Ruots.Per Harling 1966)

Cantemus Helsingin katolisen hiippakunnan laulukirja[6]

  • 137 Tule rauhan Henki
  • 267 Vapahtaja kutsuu meitä

Hengellinen laulukirja

  • 264 Maksettu on
  • 566 Herra, kädelläsi
  • 568 Tunnen suurta Jumalaa vain vähän
  • 571 Taivaan Isä suojan antaa

Seurakunta laulaa[7]

  • 231 Vaikket vielä Herraa tunne
  • 249 Maksettu on
  • 266 Kaukaa sinua hain
  • 277 Silloin kun en itse jaksa
  • 282 Tahdon palvella
  • 292 Herra, kädelläsi
  • 294 Jeesus, sinä huomaat
  • 396 Sinua, suuri Jumala
  • 442 Jeesus, meitä kosketa
  • 459 Taivaan Isä, tahtoisin

LähteetMuokkaa

  1. Kaskinen, Anna-Mari Kirjasampo.fi. Viitattu 13.12.2014.
  2. Tietoa meistä Lastenmaa.com. Viitattu 13.12.2014.
  3. Marjo Ristilä-Toikka: Vimma ajaa Birgittaa Pirkanmaan sanomat. Viitattu 26.8.2011.
  4. Kotimaa 29.5.2008
  5. Koppinen, Mari: Elias Kaskinen on Suomen lupaavimpia nuoria muusikoita – ja nettimeemien tekijä 4.7.2015. Helsingin Sanomat. Viitattu 5.3.2016.
  6. Cantemus Helsingin katolisen hiippakunnan laulukirja. Helsingin hiippakunnan liturginen toimikunta, Katolinen tiedotuskeskus ISBN 978-952-9627-71-4, 2012.
  7. Seurakunta laulaa. Kirjatoimi ISBN 952-629-430-8, 2001.

Aiheesta muuallaMuokkaa