Kirkon kulttuuripalkinto
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jakama kulttuuripalkinto
Kirkon kulttuuripalkinto on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jakama kulttuuripalkinto. Se on jaettu vuodesta 1992 lähtien, jolloin kirkon kuvataide- ja musiikkipalkinnot yhdistettiin. Vuosittain myönnettävä kulttuuripalkinto annetaan tunnustuksena kristillisen sanoman kannalta merkityksellisestä luovasta tai esittävästä taiteellisesta toiminnasta tai kulttuuriteosta. Palkinnon suuruus on 6 000 euroa. Saajan valitsee erillinen kulttuuripalkintotyöryhmä, jonka nimeää kirkkohallitus.[1][2]
Kirkon kulttuuripalkinnon saajat
muokkaaPalkinnon ovat saaneet[2]:
- 1992 lausuntataiteilija Ritva Ahonen
- 1993 kirkko-ooppera Ulstadiuksen yhteistyöprojekti
- 1994 Kyrönniemen hiljaisuuden keskus Vieremällä ja Kehitysvammaisten videokerho KeViKe Satakunnassa
- 1995 kirjailija Anne Fried
- 1996 näyttelijä, professori Veikko Sinisalo
- 1997 Tyrvään Pyhän Olavin kirkon kunnostamiseen liittyvä kansalaistoiminta
- 1998 teatteriohjaaja Marjatta Haapanen
- 1999 rovasti Tauno Sarantola
- 2000 kapellimestari Kari Tikka
- 2001 arkkitehti Bey Heng ja Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys
- 2002 professori, teatteriohjaaja Paavo Liski
- 2003 professori Päivi Setälä
- 2004 tekstiilitaiteilija Päikki Priha
- 2005 taiteilija Hannu Konola ja arkkitehti Matti Sanaksenaho
- 2006 elokuvaohjaajat Veikko Aaltonen ja Klaus Härö
- 2007 professori Simo Heininen ja kirjailija Tytti Issakainen
- 2008 professori Reijo Pajamo ja director musices, musiikkisihteeri Kaija Eerola
- 2009 kuvataiteilijat Osmo Rauhala ja Kuutti Lavonen
- 2010 arkkitehti Juha Leiviskä
- 2011 tanssija-koreografi Tiina Lindfors
- 2012 Kauneimmat joululaulut -tapahtuma
- 2013 kirjailija Ulla-Lena Lundberg romaanista Jää[1]
- 2014 musiikkitoimittaja Risto Nordell[1]
- 2015 laulaja-lauluntekijä Jaakko Löytty[3]
- 2016 teatteriohjaaja Arto Myllärinen ja kirkkoteatteriohjaaja Jouni Laine[4]
- 2017 kielitieteilijä, akateemikko Kaisa Häkkinen
- 2018 muusikko Juhani Aaltonen
- 2019 runoilija Pekka Kivekäs ja kuvataiteilija Annukka Laine
- 2020 ohjaaja John Webster
- 2021 kirjailija Pirkko Saisio
- 2022 kirjailija ja runoilija Anna-Mari Kaskinen[5]
- 2023 tapahtumatuottaja Jukka Ahokas ja muusikko Jukka Leppilampi[6]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Ylen radiotoimittaja Risto Nordell sai Kirkon kulttuuripalkinnon Yle. 20.1.2015. Viitattu 20.1.2015.
- ↑ a b Kirkon kulttuuripalkinto Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 17.7.2022.
- ↑ Gospelmuusikko Jaakko Löytty sai Kirkon kulttuuripalkinnon Suomen evankelis-luterilainen kirkko. 27.1.2016. Arkistoitu 23.4.2016. Viitattu 31.1.2016.
- ↑ Seppälä, Olli: Kirkon kulttuuripalkinto Jouni Laineelle ja Arto Mylläriselle Kotimaa. 24.1.2017. Viitattu 21.2.2021.
- ↑ Muun muassa virsien sanoittajana tunnettu Anna-Mari Kaskinen saa Kirkon kulttuuripalkinnon Kirkko ja kaupunki. 21.12.2022. Helsinki: Helsingin seurakuntayhtymä. Viitattu 22.12.2022.
- ↑ Huhtala, Paula: Kirkon kulttuuripalkinto Jukka Ahokkaalle ja Jukka Leppilammelle – molemmat ovat edistäneet kristillistä musiikkikulttuuria Kirkko ja kaupunki. 14.12.2023. Helsinki: Helsingin seurakuntayhtymä. Viitattu 31.12.2023.