Wikiprojekti:Punaisten linkkien naiset/2020

Kuukausikilpailu: Punaisten linkkien naiset
1.–30. huhtikuuta 2020

Sinistetään naisia käsittelevien artikkelien linkit!

  • Naiset ovat aiheena kuukauden kestävässä kilpailussa huhtikuussa 2020. Kilpailuun lasketaan mukaan kaikki huhtikuun aikana luodut naisista ja muunsukupuolisista kertovat artikkelit, sekä kaikki naisista ja muunsukupuolisista kertoviin artikkeleihin huhtikuussa tehdyt muokkaukset.
  • Suomenkielisessä Wikipediassa alle 20 prosenttia henkilöartikkeleista käsittelee naisia. Kilpailun tavoitteena on kasvattaa tuota prosenttiosuutta.

Osallistujat muokkaa

Ilmoittaudu osallistujaksi lisäämällä käyttäjänimesi tämän otsikon alle

Pistelasku muokkaa

Tässä kilpailussa lasketaan mukaan muokkaukset artikkeleihin, joiden esiintymä kohteesta (P31) arvo on ihminen (Q5) ja sukupuoli (P21) arvo on muu kuin mies (Q6581097). Esimerkkejä artikkeleista.

Pisteet annetaan seuraavien sääntöjen mukaan:

  • Jokaisesta uudesta artikkelista annetaan 10 pistettä
  • Jokaisesta lisätystä tavusta annetaan 0,0125 pistettä, mutta enintään 60 pistettä per artikkeli
  • Jokaisesta lisätystä sanasta annetaan 0,25 pistettä
  • Jokaisesta lisätystä kuvasta annetaan 5 pistettä, mutta enintään 15 pistettä per artikkeli
  • Jokaisesta lisätystä lähteestä annetaan 5 pistettä ja 1 pistettä viittauksesta jo olemassa olevaan lähteeseen
  • Jokaisesta vähintään 100 sanaa tuottaneesta lisäyksestä annetaan 5 bonuspistettä
  • Jokaisesta vähintään 200 sanaa tuottaneesta lisäyksestä annetaan 10 bonuspistettä
  • Jokaisesta vähintään 500 sanaa tuottaneesta lisäyksestä annetaan 25 bonuspistettä
  • Jokaisesta vähintään 1000 sanaa tuottaneesta lisäyksestä annetaan 60 bonuspistettä

Muista ilmoittautua osallistujaksi!

Pisteet laskee automaattisesti UKBot-botti. Jos epäilet botin laskeneen pisteet väärin tai jonkun saaneen epäoikeudenmukaisia pisteitä, ilmoita siitä Viikon kilpailu -vastaaville.

Huom! Automaattinen pisteidenlasku ei toimi koltan- tai inarinsaamenkielisissä wikeissä. Mikäli muokkaat tai luot niihin artikkeleita, listaa muokkaamasi artikkelit tälle kilpailusivulle osioon ”Huomioita”. Järjestäjät laskevat kilpailun päätteeksi näistä muokkauksista saadut pisteet manuaalisesti ja lisäävät ne pistesaldoosi.

Apukeinot muokkaa

Kilpailun kohteena ovat naiset sekä muunsukupuoliset (henkilöt, joiden sukupuoli on muu kuin mies).

Huomioita muokkaa

Inarin- ja koltansaamenkieliset artikkelit muokkaa

Lisää muokkaamasi inarin- ja koltansaamenkieliset artikkelit tähän.

Inarinsaamenkieliset artikkelit muokkaa

Koltansaamenkieliset artikkelit muokkaa

Tulokset muokkaa

Päivitetty viimeksi 1. toukokuuta 2020 kello 00.35. Kilpailu on avoinna 31. maaliskuuta 2020 kello 00.00 – 30. huhtikuuta 2020 kello 23.59.

Lax (10105 p) muokkaa

169 artikkelia, 291,91 kB

  1. Jelena Mikulitš U (57.6 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 19.33: 10.0 p (uusi sivu) + 23.4 p (1869 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 869 bytes, 49 words.
  2. Tamara Davydenko U (62.8 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 19.49: 10.0 p (uusi sivu) + 26.1 p (2086 tavua) + 14.8 p (59 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 086 bytes, 59 words.
  3. Natalija Voltšek U (52.2 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 20.01: 10.0 p (uusi sivu) + 20.5 p (1640 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 640 bytes, 39 words.
  4. Valentina Skrabatun U (51.8 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 20.08: 10.0 p (uusi sivu) + 20.0 p (1602 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 602 bytes, 39 words.
  5. Natalija Lavrinenko U (49.0 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 20.16: 10.0 p (uusi sivu) + 19.0 p (1519 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 519 bytes, 32 words.
  6. Aleksandra Pankina U (49.5 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 20.21: 10.0 p (uusi sivu) + 19.2 p (1540 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 540 bytes, 33 words.
  7. Jaroslava Pavlovitš U (57.4 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 20.50: 10.0 p (uusi sivu) + 24.1 p (1928 tavua) + 11.2 p (45 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 928 bytes, 45 words.
  8. Marina Znak U (121.4 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 21.29: 10.0 p (uusi sivu) + 50.9 p (4069 tavua) + 20.5 p (82 sanaa) + 40.0 p (7 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 4 069 bytes, 82 words.
  9. Natalija Stasjuk U (69.3 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 21.59: 10.0 p (uusi sivu) + 29.6 p (2365 tavua) + 17.8 p (71 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 365 bytes, 71 words.
  10. Larisa Merk U (74.0 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 22.49: 10.0 p (uusi sivu) + 33.8 p (2700 tavua) + 17.0 p (68 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    1. huhtikuuta 2020 kello 23.19: 0.2 p (16 tavua) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 2 715 bytes, 68 words.
  11. Irina Fedotova U (66.8 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 23.06: 10.0 p (uusi sivu) + 29.1 p (2327 tavua) + 14.8 p (59 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 327 bytes, 59 words.
  12. Oksana Dorodnova U (67.0 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 23.18: 10.0 p (uusi sivu) + 29.8 p (2382 tavua) + 14.2 p (57 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 382 bytes, 57 words.
  13. Julija Levina U (76.6 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 23.34: 10.0 p (uusi sivu) + 33.1 p (2650 tavua) + 20.5 p (82 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 650 bytes, 82 words.
  14. Kerstin Kowalski U (80.5 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 00.58: 10.0 p (uusi sivu) + 29.5 p (2363 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    2. huhtikuuta 2020 kello 01.35: 5.2 p (419 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 2 782 bytes, 55 words.
  15. Meike Evers U (62.6 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 01.05: 10.0 p (uusi sivu) + 25.9 p (2069 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 069 bytes, 39 words.
  16. Manuela Lutze U (85.0 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 01.21: 10.0 p (uusi sivu) + 39.7 p (3178 tavua) + 17.2 p (69 sanaa) + 18.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 3 178 bytes, 69 words.
  17. Manja Kowalski U (57.0 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 01.32: 10.0 p (uusi sivu) + 22.5 p (1796 tavua) + 7.5 p (30 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 796 bytes, 30 words.
  18. Katherine Grainger U (135.0 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 13.23: 10.0 p (uusi sivu) + 57.4 p (4588 tavua) + 21.5 p (86 sanaa) + 33.0 p (6 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    2. huhtikuuta 2020 kello 18.26: 1.8 p (274 tavua, capped at max) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    2. huhtikuuta 2020 kello 13.26: 0.9 p (68 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total: 4 930 bytes, 88 words.
  19. Debbie Flood (1.6 p)
  20. Anna Watkins U (89.6 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 18.22: 10.0 p (uusi sivu) + 36.3 p (2905 tavua) + 15.2 p (61 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 23.0 p (4 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 905 bytes, 61 words.
  21. Gillian Lindsay U (59.7 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 18.44: 10.0 p (uusi sivu) + 24.7 p (1975 tavua) + 12.0 p (48 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 975 bytes, 48 words.
  22. Miriam Batten U (78.2 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 19.18: 5.4 p (428 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    2. huhtikuuta 2020 kello 19.00: 10.0 p (uusi sivu) + 27.2 p (2172 tavua) + 14.2 p (57 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 600 bytes, 67 words.
  23. Guin Batten U (70.8 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 19.19: 0.5 p (39 tavua)
    2. huhtikuuta 2020 kello 19.14: 10.0 p (uusi sivu) + 26.1 p (2089 tavua) + 11.2 p (45 sanaa) + 23.0 p (4 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 128 bytes, 45 words.
  24. Kathrin Boron U (158.5 p 150.5 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 11.25: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6339 tavua, capped at max) + 43.5 p (174 sanaa) + 40.0 p (7 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) − 8.0 p (Yksi lähde ja 12 sanaa peräisin edellisestä artikkelista ja poistettu seuraavalla muokkauksella (tavumäärällä ei vaikutusta pisteisiin).)
    Total: 5 922 bytes, 162 words.
  25. Kerstin Köppen U (92.1 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 11.50: 10.0 p (uusi sivu) + 41.4 p (3309 tavua) + 17.8 p (71 sanaa) + 23.0 p (4 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 3 309 bytes, 71 words.
  26. Jana Thieme U (110.1 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 12.18: 10.0 p (uusi sivu) + 46.1 p (3688 tavua) + 25.0 p (100 sanaa) + 24.0 p (4 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 688 bytes, 100 words.
  27. Valerie Viehoff U (61.6 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 19.40: 10.0 p (uusi sivu) + 23.9 p (1908 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 908 bytes, 43 words.
  28. Claudia Blasberg U (81.5 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 19.55: 10.0 p (uusi sivu) + 34.7 p (2777 tavua) + 14.8 p (59 sanaa) + 22.0 p (4 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 777 bytes, 59 words.
  29. Daniela Reimer U (69.5 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 20.07: 10.0 p (uusi sivu) + 29.8 p (2384 tavua) + 12.8 p (51 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 384 bytes, 51 words.
  30. Sarah Garner U (69.6 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 20.46: 10.0 p (uusi sivu) + 29.6 p (2371 tavua) + 13.0 p (52 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 371 bytes, 52 words.
  31. Christine Collins U (80.3 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 11.10: 10.0 p (uusi sivu) + 36.1 p (2884 tavua) + 17.2 p (69 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 884 bytes, 69 words.
  32. Dorota Urbaniak U (63.5 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 11.34: 10.0 p (uusi sivu) + 26.7 p (2136 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 136 bytes, 39 words.
  33. Heather Davis U (60.4 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 11.40: 10.0 p (uusi sivu) + 23.9 p (1912 tavua) + 9.5 p (38 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 912 bytes, 38 words.
  34. Buffy Alexander U (76.1 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 11.58: 10.0 p (uusi sivu) + 32.8 p (2626 tavua) + 14.2 p (57 sanaa) + 19.0 p (3 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 626 bytes, 57 words.
  35. Melanie Kok U (69.9 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 20.31: 0.6 p (47 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    4. huhtikuuta 2020 kello 19.41: 10.0 p (uusi sivu) + 25.8 p (2061 tavua) + 10.5 p (42 sanaa) + 18.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 108 bytes, 42 words.
  36. Tracy Cameron U (70.7 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 19.53: 10.0 p (uusi sivu) + 29.2 p (2339 tavua) + 13.5 p (54 sanaa) + 18.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 339 bytes, 54 words.
  37. Marit van Eupen U (92.1 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 20.28: 1.0 p (79 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva)
    4. huhtikuuta 2020 kello 20.17: 10.0 p (uusi sivu) + 35.1 p (2807 tavua) + 16.8 p (67 sanaa) + 24.0 p (4 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 886 bytes, 68 words.
  38. Kirsten van der Kolk U (86.1 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 20.25: 10.0 p (uusi sivu) + 30.2 p (2412 tavua) + 16.0 p (64 sanaa) + 24.0 p (4 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    4. huhtikuuta 2020 kello 20.29: 1.0 p (78 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total: 2 490 bytes, 64 words.
  39. Arja Koriseva (15.1 p -0.0 p)
    7. huhtikuuta 2020 kello 16.42: 5.8 p (465 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) − 15.1 p (Ei uutta sisältöä vaan artikkelista poistetun sisällön palauttamista)
    Total: 426 bytes, 14 words.
  40. Natalie Mastracci U (62.1 p)
    7. huhtikuuta 2020 kello 17.27: 10.0 p (uusi sivu) + 27.8 p (2225 tavua) + 13.2 p (53 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 2 225 bytes, 53 words.
  41. Ashley Brzozowicz U (63.7 p)
    7. huhtikuuta 2020 kello 17.38: 10.0 p (uusi sivu) + 29.0 p (2317 tavua) + 13.8 p (55 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 2 317 bytes, 55 words.
  42. Rachelle Viinberg U (55.9 p)
    7. huhtikuuta 2020 kello 18.03: 10.0 p (uusi sivu) + 24.6 p (1970 tavua) + 10.2 p (41 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 1 970 bytes, 41 words.
  43. Janine Hanson U (55.7 p)
    7. huhtikuuta 2020 kello 18.13: 10.0 p (uusi sivu) + 23.7 p (1892 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 1 892 bytes, 44 words.
  44. Andréanne Morin U (62.2 p)
    7. huhtikuuta 2020 kello 18.36: 10.0 p (uusi sivu) + 27.5 p (2196 tavua) + 13.8 p (55 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 2 196 bytes, 55 words.
  45. Darcy Marquardt U (66.4 p)
    7. huhtikuuta 2020 kello 18.55: 10.0 p (uusi sivu) + 30.4 p (2431 tavua) + 15.0 p (60 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 2 431 bytes, 60 words.
  46. Lauren Wilkinson U (66.1 p)
    7. huhtikuuta 2020 kello 19.13: 10.0 p (uusi sivu) + 26.4 p (2108 tavua) + 17.8 p (71 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 108 bytes, 71 words.
  47. Megan Kalmoe U (58.3 p)
    8. huhtikuuta 2020 kello 19.53: 10.0 p (uusi sivu) + 26.6 p (2124 tavua) + 16.8 p (67 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 2 126 bytes, 67 words.
  48. Adrienne Martelli U (58.2 p)
    8. huhtikuuta 2020 kello 20.02: 10.0 p (uusi sivu) + 24.2 p (1936 tavua) + 12.8 p (51 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    8. huhtikuuta 2020 kello 20.04: 1.2 p (95 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total: 2 033 bytes, 51 words.
  49. Kara Kohler U (50.4 p)
    8. huhtikuuta 2020 kello 20.14: 10.0 p (uusi sivu) + 21.4 p (1715 tavua) + 14.0 p (56 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 1 715 bytes, 56 words.
  50. Natalie Dell U (39.3 p)
    8. huhtikuuta 2020 kello 20.20: 10.0 p (uusi sivu) + 16.8 p (1344 tavua) + 7.5 p (30 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 1 344 bytes, 30 words.
  51. Julia Richter U (57.6 p)
    8. huhtikuuta 2020 kello 21.25: 1.6 p (129 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    8. huhtikuuta 2020 kello 20.59: 10.0 p (uusi sivu) + 26.2 p (2099 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 2 228 bytes, 39 words.
  52. Britta Oppelt U (75.4 p)
    8. huhtikuuta 2020 kello 21.20: 10.0 p (uusi sivu) + 38.4 p (3070 tavua) + 16.0 p (64 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 3 070 bytes, 64 words.
  53. Heather Stanning U (90.2 p)
    8. huhtikuuta 2020 kello 22.26: 5.0 p (397 tavua) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    8. huhtikuuta 2020 kello 22.20: 10.0 p (uusi sivu) + 33.7 p (2695 tavua) + 19.5 p (78 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 3 092 bytes, 78 words.
  54. Helen Glover (15.0 p)
    8. huhtikuuta 2020 kello 22.28: 5.0 p (397 tavua) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
  55. Katherine Copeland U (72.2 p)
    8. huhtikuuta 2020 kello 22.44: 10.0 p (uusi sivu) + 31.2 p (2499 tavua) + 18.0 p (72 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 499 bytes, 72 words.
  56. Sophie Hosking U (58.4 p)
    8. huhtikuuta 2020 kello 22.53: 10.0 p (uusi sivu) + 26.2 p (2092 tavua) + 10.2 p (41 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 092 bytes, 41 words.
  57. Kim Brennan U (127.0 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 19.28: 10.0 p (uusi sivu) + 44.7 p (3573 tavua) + 20.5 p (82 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 25.0 p (4 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    9. huhtikuuta 2020 kello 19.43: 3.0 p (237 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    9. huhtikuuta 2020 kello 19.37: 5.4 p (433 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 4 243 bytes, 96 words.
  58. Brooke Pratley U (60.8 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 19.57: 10.0 p (uusi sivu) + 24.6 p (1965 tavua) + 13.2 p (53 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 965 bytes, 53 words.
  59. Kate Hornsey U (63.0 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 20.08: 10.0 p (uusi sivu) + 27.2 p (2176 tavua) + 12.8 p (51 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 176 bytes, 51 words.
  60. Jenni Morottaja (15.5 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 20.44: 0.2 p (20 tavua)
    9. huhtikuuta 2020 kello 20.43: 6.2 p (500 tavua) + 4.0 p (16 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 520 bytes, 16 words.
  61. Mari Eder (1.8 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 09.45: 0.6 p (50 tavua)
    10. huhtikuuta 2020 kello 09.49: 0.2 p (15 tavua) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
  62. Pirkko Heikkilä U (160.3 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 10.42: 10.0 p (uusi sivu) + 44.2 p (3534 tavua) + 34.8 p (139 sanaa) + 43.0 p (7 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    10. huhtikuuta 2020 kello 12.26: 0.1 p (9 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    10. huhtikuuta 2020 kello 11.58: 6.8 p (544 tavua) + 11.2 p (45 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 4 087 bytes, 185 words.
  63. Ritva Kerkkonen U (97.3 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 11.18: 10.0 p (uusi sivu) + 33.2 p (2653 tavua) + 22.8 p (91 sanaa) + 31.0 p (5 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    10. huhtikuuta 2020 kello 12.25: 0.1 p (8 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total: 2 661 bytes, 92 words.
  64. Lempi Pääkkönen U (42.2 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 11.45: 10.0 p (uusi sivu) + 12.0 p (956 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 956 bytes, 33 words.
  65. Pia Salonen U (69.9 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 12.19: 10.0 p (uusi sivu) + 24.4 p (1955 tavua) + 15.5 p (62 sanaa) + 20.0 p (3 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 955 bytes, 62 words.
  66. Kaarina Helin U (66.5 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 13.02: 10.0 p (uusi sivu) + 23.5 p (1878 tavua) + 14.0 p (56 sanaa) + 19.0 p (3 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 878 bytes, 56 words.
  67. Barbro Mattsson U (84.8 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 13.30: 10.0 p (uusi sivu) + 30.5 p (2441 tavua) + 19.2 p (77 sanaa) + 25.0 p (4 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 441 bytes, 77 words.
  68. Salme Heinonen U (109.5 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 19.35: 10.0 p (uusi sivu) + 31.2 p (2499 tavua) + 26.2 p (105 sanaa) + 37.0 p (6 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 499 bytes, 105 words.
  69. Liisa Hirvijärvi U (87.3 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 19.51: 10.0 p (uusi sivu) + 26.6 p (2125 tavua) + 19.8 p (79 sanaa) + 31.0 p (5 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 125 bytes, 79 words.
  70. Kaisa Nappa U (111.8 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 20.24: 10.0 p (uusi sivu) + 32.6 p (2604 tavua) + 23.2 p (93 sanaa) + 37.0 p (6 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    10. huhtikuuta 2020 kello 20.34: 2.5 p (200 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 2 804 bytes, 99 words.
  71. Silja Seppälä U (66.5 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 10.13: 10.0 p (uusi sivu) + 19.5 p (1559 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 28.0 p (5 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 559 bytes, 36 words.
  72. Vuokko Valavaara U (86.2 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 10.34: 10.0 p (uusi sivu) + 25.2 p (2013 tavua) + 20.0 p (80 sanaa) + 31.0 p (5 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 013 bytes, 80 words.
  73. Leena Vesala U (129.7 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 11.23: 10.0 p (uusi sivu) + 40.4 p (3234 tavua) + 27.2 p (109 sanaa) + 47.0 p (8 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 234 bytes, 109 words.
  74. Esteri Kallio U (75.7 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 12.04: 10.0 p (uusi sivu) + 21.9 p (1753 tavua) + 17.8 p (71 sanaa) + 26.0 p (4 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 753 bytes, 71 words.
  75. Eila Karhu U (75.1 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 11.15: 10.0 p (uusi sivu) + 22.1 p (1770 tavua) + 13.0 p (52 sanaa) + 30.0 p (5 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 769 bytes, 52 words.
  76. Irma Kuitunen U (71.4 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 11.29: 10.0 p (uusi sivu) + 20.2 p (1612 tavua) + 16.2 p (65 sanaa) + 25.0 p (4 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 612 bytes, 65 words.
  77. Eila Ronkonen U (140.0 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 12.07: 10.0 p (uusi sivu) + 41.5 p (3323 tavua) + 35.5 p (142 sanaa) + 48.0 p (8 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 322 bytes, 142 words.
  78. Leena Ruotsi U (97.5 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 12.52: 2.8 p (224 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    12. huhtikuuta 2020 kello 12.39: 10.0 p (uusi sivu) + 27.5 p (2196 tavua) + 22.2 p (89 sanaa) + 30.0 p (5 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 420 bytes, 89 words.
  79. Tuula Vuotila U (92.8 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 13.12: 10.0 p (uusi sivu) + 28.4 p (2268 tavua) + 23.5 p (94 sanaa) + 31.0 p (5 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 267 bytes, 94 words.
  80. Riitta Brännkärr (51.2 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 18.32: 22.0 p (1758 tavua) + 9.2 p (37 sanaa) + 20.0 p (3 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 758 bytes, 37 words.
  81. Marja-Leena Karttunen U (100.0 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 19.03: 1.9 p (153 tavua)
    12. huhtikuuta 2020 kello 18.57: 10.0 p (uusi sivu) + 29.4 p (2350 tavua) + 26.8 p (107 sanaa) + 27.0 p (4 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 503 bytes, 107 words.
  82. Sirkka Kauppinen U (116.5 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 19.49: 10.0 p (uusi sivu) + 30.8 p (2466 tavua) + 28.8 p (115 sanaa) + 31.0 p (5 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    12. huhtikuuta 2020 kello 19.55: 3.7 p (297 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 2 763 bytes, 124 words.
  83. Raija Mustonen (14.0 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 19.59: 5.3 p (421 tavua) + 3.8 p (15 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 421 bytes, 15 words.
  84. Ulla Pihlantie U (95.4 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 20.25: 10.0 p (uusi sivu) + 29.9 p (2392 tavua) + 20.5 p (82 sanaa) + 35.0 p (6 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 392 bytes, 82 words.
  85. Laura Mielonen U (88.4 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 08.25: 10.0 p (uusi sivu) + 27.2 p (2173 tavua) + 21.2 p (85 sanaa) + 30.0 p (5 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 173 bytes, 85 words.
  86. Inkeri Fält U (85.7 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 08.50: 10.0 p (uusi sivu) + 22.4 p (1788 tavua) + 19.5 p (78 sanaa) + 24.0 p (4 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    13. huhtikuuta 2020 kello 09.01: 3.8 p (307 tavua) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 2 095 bytes, 78 words.
  87. Seija Haanpää U (95.0 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 09.29: 10.0 p (uusi sivu) + 29.5 p (2359 tavua) + 20.5 p (82 sanaa) + 35.0 p (6 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 359 bytes, 82 words.
  88. Anu Vuorinen U (93.5 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 18.44: 10.0 p (uusi sivu) + 25.5 p (2040 tavua) + 25.0 p (100 sanaa) + 28.0 p (4 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 040 bytes, 100 words.
  89. Anneli Soila U (94.3 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 19.12: 10.0 p (uusi sivu) + 28.8 p (2301 tavua) + 23.5 p (94 sanaa) + 32.0 p (5 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 298 bytes, 94 words.
  90. Riitta-Liisa Ketamo U (117.3 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 20.07: 10.0 p (uusi sivu) + 34.1 p (2727 tavua) + 31.2 p (125 sanaa) + 37.0 p (6 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 727 bytes, 125 words.
  91. Birgitta Rantala U (57.8 p)
    14. huhtikuuta 2020 kello 12.34: 10.0 p (uusi sivu) + 18.1 p (1447 tavua) + 17.8 p (71 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 447 bytes, 71 words.
  92. Irja Tuomela U (47.5 p)
    14. huhtikuuta 2020 kello 12.53: 10.0 p (uusi sivu) + 13.2 p (1058 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 058 bytes, 49 words.
  93. Tuula Rasi U (50.8 p)
    14. huhtikuuta 2020 kello 13.03: 10.0 p (uusi sivu) + 14.3 p (1147 tavua) + 14.5 p (58 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 147 bytes, 58 words.
  94. Meimi Talus U (46.7 p)
    14. huhtikuuta 2020 kello 13.34: 10.0 p (uusi sivu) + 13.0 p (1038 tavua) + 11.8 p (47 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 038 bytes, 47 words.
  95. Suoma Tapper U (55.2 p)
    14. huhtikuuta 2020 kello 13.49: 10.0 p (uusi sivu) + 16.2 p (1297 tavua) + 17.0 p (68 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 297 bytes, 68 words.
  96. Hellä Siloma U (88.1 p)
    14. huhtikuuta 2020 kello 14.27: 10.0 p (uusi sivu) + 27.6 p (2206 tavua) + 21.5 p (86 sanaa) + 29.0 p (5 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 206 bytes, 86 words.
  97. Marjatta Hämäläinen U (45.6 p)
    14. huhtikuuta 2020 kello 18.36: 10.0 p (uusi sivu) + 13.1 p (1047 tavua) + 11.5 p (46 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 1 047 bytes, 46 words.
  98. Kaija Isosaari U (50.0 p)
    14. huhtikuuta 2020 kello 18.49: 10.0 p (uusi sivu) + 14.7 p (1176 tavua) + 13.2 p (53 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 176 bytes, 53 words.
  99. Helli Kautto U (68.3 p)
    14. huhtikuuta 2020 kello 19.10: 10.0 p (uusi sivu) + 21.0 p (1682 tavua) + 14.2 p (57 sanaa) + 23.0 p (4 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 682 bytes, 57 words.
  100. Sinikka Ollila U (56.6 p)
    14. huhtikuuta 2020 kello 19.59: 10.0 p (uusi sivu) + 17.3 p (1385 tavua) + 17.2 p (69 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 385 bytes, 69 words.
  101. Irma Mäntynen U (38.7 p)
    14. huhtikuuta 2020 kello 20.09: 10.0 p (uusi sivu) + 10.2 p (819 tavua) + 7.5 p (30 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 819 bytes, 30 words.
  102. Marjatta Kinnunen U (63.0 p)
    15. huhtikuuta 2020 kello 19.10: 10.0 p (uusi sivu) + 18.9 p (1516 tavua) + 16.0 p (64 sanaa) + 18.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 517 bytes, 64 words.
  103. Hannele Kivistö U (54.0 p)
    15. huhtikuuta 2020 kello 19.21: 10.0 p (uusi sivu) + 16.1 p (1284 tavua) + 15.0 p (60 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 284 bytes, 60 words.
  104. Kerttu Niemi U (54.5 p)
    15. huhtikuuta 2020 kello 19.34: 10.0 p (uusi sivu) + 15.8 p (1260 tavua) + 16.8 p (67 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 260 bytes, 67 words.
  105. Aune Salmi U (54.6 p)
    15. huhtikuuta 2020 kello 20.04: 10.0 p (uusi sivu) + 15.9 p (1270 tavua) + 11.8 p (47 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 270 bytes, 47 words.
  106. Elli Vento U (75.2 p)
    15. huhtikuuta 2020 kello 20.48: 10.0 p (uusi sivu) + 23.0 p (1839 tavua) + 18.2 p (73 sanaa) + 24.0 p (4 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 839 bytes, 73 words.
  107. Pirkko Harmo U (74.4 p)
    15. huhtikuuta 2020 kello 21.06: 10.0 p (uusi sivu) + 22.9 p (1831 tavua) + 17.5 p (70 sanaa) + 24.0 p (4 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 833 bytes, 70 words.
  108. Ilona Slupianek (0.1 p)
  109. Eira Huurinainen U (44.5 p)
    18. huhtikuuta 2020 kello 09.34: 10.0 p (uusi sivu) + 12.2 p (978 tavua) + 10.2 p (41 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 978 bytes, 41 words.
  110. Pirkko Raikas U (105.0 p)
    18. huhtikuuta 2020 kello 10.08: 10.0 p (uusi sivu) + 34.0 p (2721 tavua) + 31.5 p (126 sanaa) + 23.0 p (4 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    18. huhtikuuta 2020 kello 10.17: 0.5 p (40 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    Total: 2 761 bytes, 130 words.
  111. Lola Harjunheimo U (116.1 p)
    18. huhtikuuta 2020 kello 10.43: 10.0 p (uusi sivu) + 36.3 p (2906 tavua) + 34.8 p (139 sanaa) + 30.0 p (5 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 906 bytes, 139 words.
  112. Aune Rajala (22.7 p)
    18. huhtikuuta 2020 kello 11.02: 7.2 p (579 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 579 bytes, 14 words.
  113. Rosa Hautala (0.0 p)
  114. Taina Ojaniemi (11.2 p)
    21. huhtikuuta 2020 kello 09.01: 5.0 p (398 tavua) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    21. huhtikuuta 2020 kello 09.02: 0.2 p (16 tavua)
  115. Chrissie Hynde (78.5 p)
    21. huhtikuuta 2020 kello 10.14: 30.5 p (2443 tavua) + 13.0 p (52 sanaa) + 35.0 p (7 lähdettä on lisätty)
    Total: 2 443 bytes, 52 words.
  116. Hannele Anttila U (89.3 p)
    22. huhtikuuta 2020 kello 10.58: 10.0 p (uusi sivu) + 25.8 p (2066 tavua) + 21.5 p (86 sanaa) + 32.0 p (5 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 066 bytes, 86 words.
  117. Anna-Liisa Ojatalo U (52.0 p)
    22. huhtikuuta 2020 kello 11.12: 10.0 p (uusi sivu) + 15.3 p (1222 tavua) + 14.8 p (59 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 222 bytes, 59 words.
  118. Marja-Liisa Velling U (46.4 p)
    22. huhtikuuta 2020 kello 11.24: 10.0 p (uusi sivu) + 12.9 p (1028 tavua) + 11.5 p (46 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 028 bytes, 46 words.
  119. Stina Dahlström U (60.4 p)
    22. huhtikuuta 2020 kello 11.49: 10.0 p (uusi sivu) + 17.2 p (1374 tavua) + 15.2 p (61 sanaa) + 18.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 374 bytes, 61 words.
  120. Auli Virta U (69.5 p)
    22. huhtikuuta 2020 kello 12.05: 10.0 p (uusi sivu) + 20.7 p (1656 tavua) + 19.8 p (79 sanaa) + 19.0 p (3 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 660 bytes, 79 words.
  121. Taimi Pitkänen U (78.0 p)
    22. huhtikuuta 2020 kello 12.21: 10.0 p (uusi sivu) + 22.5 p (1798 tavua) + 14.5 p (58 sanaa) + 31.0 p (5 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 798 bytes, 58 words.
  122. Anissa Pounds U (129.4 p)
    23. huhtikuuta 2020 kello 11.13: 10.0 p (uusi sivu) + 43.5 p (3476 tavua) + 36.0 p (144 sanaa) + 35.0 p (5 lähdettä on lisätty, 10 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 476 bytes, 144 words.
  123. Annikki Aarnio U (104.2 p)
    25. huhtikuuta 2020 kello 12.03: 10.0 p (uusi sivu) + 30.8 p (2460 tavua) + 20.5 p (82 sanaa) + 43.0 p (7 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 460 bytes, 82 words.
  124. Pirkko Ihanainen U (61.8 p)
    25. huhtikuuta 2020 kello 12.15: 10.0 p (uusi sivu) + 18.3 p (1467 tavua) + 15.5 p (62 sanaa) + 18.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 467 bytes, 62 words.
  125. Ritva Huovinen U (104.7 p)
    27. huhtikuuta 2020 kello 11.09: 10.0 p (uusi sivu) + 29.8 p (2386 tavua) + 29.5 p (118 sanaa) + 30.0 p (5 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    27. huhtikuuta 2020 kello 11.14: 0.1 p (9 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total: 2 395 bytes, 119 words.
  126. Tellervo Mikola U (63.3 p)
    27. huhtikuuta 2020 kello 11.26: 10.0 p (uusi sivu) + 18.3 p (1463 tavua) + 17.0 p (68 sanaa) + 18.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 463 bytes, 68 words.
  127. Pirkko Taimisto U (156.1 p)
    27. huhtikuuta 2020 kello 21.20: 10.0 p (uusi sivu) + 46.1 p (3691 tavua) + 38.0 p (152 sanaa) + 57.0 p (9 lähdettä on lisätty, 12 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 691 bytes, 152 words.
  128. Maaret Pajunoja (0.3 p)
  129. Johanna Haavisto U (65.8 p)
    28. huhtikuuta 2020 kello 22.00: 10.0 p (uusi sivu) + 20.0 p (1603 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 603 bytes, 43 words.
  130. Ulla Varvio U (162.2 p)
    28. huhtikuuta 2020 kello 22.45: 10.0 p (uusi sivu) + 49.4 p (3954 tavua) + 31.8 p (127 sanaa) + 66.0 p (13 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 954 bytes, 127 words.
  131. Salla Karhu (27.7 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 21.06: 5.5 p (439 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    29. huhtikuuta 2020 kello 09.20: 5.4 p (434 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 873 bytes, 27 words.
  132. Katja Kylmäaho (21.9 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 20.47: 3.7 p (298 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    29. huhtikuuta 2020 kello 09.27: 4.5 p (357 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 655 bytes, 7 words.
  133. Roosa Laakkonen (10.4 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 21.10: 4.4 p (350 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 350 bytes, 4 words.
  134. Karoliina Friberg U (64.5 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 09.51: 10.0 p (uusi sivu) + 22.1 p (1764 tavua) + 13.5 p (54 sanaa) + 19.0 p (3 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 764 bytes, 54 words.
  135. Suvi Kokkonen (24.9 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 20.12: 0.3 p (23 tavua)
    29. huhtikuuta 2020 kello 20.11: 4.6 p (368 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    29. huhtikuuta 2020 kello 21.02: 5.0 p (397 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 788 bytes, 16 words.
  136. Pauliina Vilponen (18.7 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 20.39: 7.5 p (597 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 597 bytes, 17 words.
  137. Kaisa Alanko (13.2 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 20.41: 5.5 p (437 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 437 bytes, 11 words.
  138. Laura Pihlajamäki (9.8 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 20.45: 4.5 p (360 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 360 bytes, 1 words.
  139. Michaela Madsen (10.4 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 20.51: 4.4 p (351 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 351 bytes, 4 words.
  140. Piia Korhonen (12.6 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 20.54: 5.1 p (404 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 404 bytes, 10 words.
  141. Roosa Koskelo (12.4 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 20.58: 4.9 p (392 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 392 bytes, 10 words.
  142. Annina Antikainen (16.4 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 21.57: 8.6 p (688 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 688 bytes, 11 words.
  143. Anna Czakan (15.8 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 22.02: 8.0 p (643 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 643 bytes, 11 words.
  144. Saara Esko (9.0 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 22.05: 0.2 p (19 tavua)
    29. huhtikuuta 2020 kello 22.04: 3.8 p (302 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
  145. Tanja Eteläaho (10.8 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 22.09: 5.1 p (407 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 408 bytes, 3 words.
  146. Leena Havunen (11.2 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 22.13: 4.7 p (377 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 377 bytes, 6 words.
  147. Ronja Heikkiniemi (13.2 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 22.15: 5.7 p (453 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 453 bytes, 10 words.
  148. Sini Häkkinen (9.4 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 22.18: 4.4 p (348 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
  149. Hillaelina Hämäläinen (9.2 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 22.20: 4.2 p (333 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
  150. Kaisa Jokinen (9.7 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 22.23: 0.4 p (29 tavua)
    29. huhtikuuta 2020 kello 22.23: 3.8 p (306 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 335 bytes, 2 words.
  151. Pia Kinnunen (13.0 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 22.26: 5.7 p (457 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 457 bytes, 9 words.
  152. Elvīra Ozoliņa (9.0 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 22.34: 3.2 p (257 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 257 bytes, 3 words.
  153. Merja Korhonen (12.9 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 22.44: 5.7 p (455 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 455 bytes, 9 words.
  154. Noora Kosonen (12.1 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 22.47: 4.8 p (385 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 385 bytes, 9 words.
  155. Noora Lainesalo (10.0 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 22.51: 4.7 p (379 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 379 bytes, 1 words.
  156. Riikka Lehtonen (12.4 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 22.54: 5.5 p (436 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 436 bytes, 8 words.
  157. Aija Ollila (12.4 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 23.00: 5.4 p (430 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 430 bytes, 8 words.
  158. Tuula Palonen (9.1 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 23.03: 4.0 p (324 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
  159. Lotta Piesanen (12.2 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 23.08: 6.2 p (493 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 493 bytes, 4 words.
  160. Eeva Puukka (9.2 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 23.11: 4.2 p (334 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
  161. Emmi Riikilä (10.3 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 23.13: 4.3 p (343 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 343 bytes, 4 words.
  162. Mariliisa Salmi (10.1 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 23.24: 5.1 p (411 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
  163. Sari Seppänen (10.9 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 23.26: 5.1 p (408 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 408 bytes, 3 words.
  164. Tiiamari Sievänen (10.4 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 23.34: 4.4 p (350 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 350 bytes, 4 words.
  165. Annukka Talvitie (8.8 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 23.37: 3.8 p (306 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
  166. Sue Bird (14.9 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 10.16: 5.4 p (435 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 435 bytes, 14 words.
  167. Sirkka Ikäläinen U (160.4 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 11.06: 10.0 p (uusi sivu) + 39.9 p (3194 tavua) + 31.5 p (126 sanaa) + 49.0 p (8 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    30. huhtikuuta 2020 kello 11.22: 7.5 p (597 tavua) + 11.5 p (46 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 3 791 bytes, 172 words.
  168. Ritva Lahti U (132.8 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 11.55: 10.0 p (uusi sivu) + 40.1 p (3206 tavua) + 34.8 p (139 sanaa) + 43.0 p (7 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 206 bytes, 139 words.
  169. Khaddi Sagnia (0.5 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 20.34: 0.2 p (18 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total: 18 bytes, 1 words.

Lakritsa (9777 p) muokkaa

146 artikkelia, 301,55 kB

  1. Mayu Mukaida U (71.1 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 09.09: 10.0 p (uusi sivu) + 35.0 p (2800 tavua) + 13.8 p (55 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    1. huhtikuuta 2020 kello 09.09: 0.4 p (30 tavua)
    Total: 2 830 bytes, 55 words.
  2. Nguyễn Thị Huyền U (162.3 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 11.41: 10.0 p (uusi sivu) + 54.8 p (4386 tavua) + 63.5 p (254 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 14.0 p (2 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 4 386 bytes, 254 words.
  3. Vũ Thị Trang U (168.8 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 20.03: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5138 tavua, capped at max) + 42.8 p (171 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 41.0 p (8 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 5 138 bytes, 171 words.
  4. Nguyễn Thị Hồng Bích U (38.7 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 08.07: 10.0 p (uusi sivu) + 10.7 p (854 tavua) + 13.0 p (52 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 854 bytes, 52 words.
  5. Chung Thị Thanh Lan U (39.7 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 08.16: 10.0 p (uusi sivu) + 11.0 p (879 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 879 bytes, 35 words.
  6. Phạm Thị Phú U (30.6 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 08.35: 10.0 p (uusi sivu) + 8.3 p (664 tavua) + 7.2 p (29 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 664 bytes, 29 words.
  7. Hoàng Thị Hoà U (33.0 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 08.42: 10.0 p (uusi sivu) + 9.0 p (718 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 718 bytes, 36 words.
  8. Nguyễn Thị Phương U (33.6 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 08.52: 10.0 p (uusi sivu) + 8.4 p (669 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    2. huhtikuuta 2020 kello 08.53: 0.8 p (60 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    Total: 730 bytes, 38 words.
  9. Julija Fomenko (5.8 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 09.08: 0.8 p (62 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  10. Anastasija Rudnaja (6.2 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 09.12: 1.2 p (94 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  11. Nguyễn Thị Thị U (42.4 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 14.26: 10.0 p (uusi sivu) + 13.2 p (1052 tavua) + 9.2 p (37 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 052 bytes, 37 words.
  12. Hiền Phạm Thị U (42.3 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 14.28: 10.0 p (uusi sivu) + 13.1 p (1047 tavua) + 9.2 p (37 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 047 bytes, 37 words.
  13. Phạm Thị Hài U (72.5 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 14.43: 10.0 p (uusi sivu) + 26.7 p (2137 tavua) + 20.8 p (83 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total: 2 137 bytes, 83 words.
  14. Phạm Thị Thảo U (95.2 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 14.49: 10.0 p (uusi sivu) + 34.1 p (2732 tavua) + 31.0 p (124 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 732 bytes, 124 words.
  15. Ingrid Puusta U (71.2 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 20.10: 10.0 p (uusi sivu) + 29.4 p (2353 tavua) + 14.8 p (59 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 353 bytes, 59 words.
  16. Leila Luik U (66.8 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 20.23: 10.0 p (uusi sivu) + 21.4 p (1715 tavua) + 13.5 p (54 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    2. huhtikuuta 2020 kello 20.24: 0.9 p (71 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total: 1 786 bytes, 54 words.
  17. Liina Luik U (61.5 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 20.27: 10.0 p (uusi sivu) + 22.0 p (1761 tavua) + 13.5 p (54 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 1 761 bytes, 54 words.
  18. Lily Luik U (66.8 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 20.30: 10.0 p (uusi sivu) + 22.3 p (1782 tavua) + 13.5 p (54 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 1 782 bytes, 54 words.
  19. Kyōko Hamaguchi (6.7 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 08.10: 1.7 p (137 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  20. Ochirbatyn Burmaa (6.1 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 08.13: 1.1 p (87 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  21. Isabelle Sambou (6.5 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 08.16: 1.5 p (123 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  22. Chu Hoàng Diệu Linh U (63.2 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 10.00: 10.0 p (uusi sivu) + 26.2 p (2097 tavua) + 10.0 p (40 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 097 bytes, 40 words.
  23. Fritzi Löwy (5.8 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 10.02: 0.8 p (64 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  24. Judith Haspel (6.1 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 10.02: 1.1 p (91 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  25. Ko Jin-young (5.9 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 10.06: 0.9 p (73 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  26. Annette Vilhelmsen (7.1 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 11.49: 2.1 p (168 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  27. Josefina Vázquez Mota (6.0 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 11.50: 1.0 p (79 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  28. Krystyna Łybacka (5.9 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 11.51: 0.9 p (74 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  29. Liisa Oviir (6.2 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 11.51: 1.2 p (93 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  30. Mariann Fischer Boel (6.0 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 11.52: 1.0 p (81 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  31. Marielle de Sarnez (6.0 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 11.53: 1.0 p (79 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  32. Nguyễn Thị Thiết U (52.4 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 12.36: 10.0 p (uusi sivu) + 17.1 p (1370 tavua) + 20.2 p (81 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 1 370 bytes, 81 words.
  33. Nguyễn Thị Hoài Thu U (92.7 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 14.34: 10.0 p (uusi sivu) + 36.0 p (2879 tavua) + 16.8 p (67 sanaa) + 30.0 p (6 lähdettä on lisätty)
    Total: 2 879 bytes, 67 words.
  34. Libby Kosmala U (202.0 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 14.27: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6728 tavua, capped at max) + 82.0 p (328 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 25.0 p (4 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 6 728 bytes, 328 words.
  35. Alena Nazdrova U (221.5 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 20.42: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (7903 tavua, capped at max) + 59.5 p (238 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 72.0 p (14 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 7 903 bytes, 238 words.
  36. Nadzeja Makartšanka U (149.9 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 21.02: 10.0 p (uusi sivu) + 56.5 p (4516 tavua) + 32.5 p (130 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 41.0 p (8 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 4 516 bytes, 130 words.
  37. Olha Klimava U (160.5 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 22.08: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5153 tavua, capped at max) + 45.5 p (182 sanaa) + 40.0 p (8 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 5 153 bytes, 182 words.
  38. Jazmín Stuart (6.0 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 22.21: 1.0 p (79 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  39. Luisana Lopilato (6.0 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 22.22: 1.0 p (78 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  40. Natalja Bondartšuk (6.8 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 22.55: 1.8 p (147 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  41. Natasha Shneider (5.9 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 22.56: 0.9 p (73 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  42. Teona Dolnikova (6.1 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 22.57: 1.1 p (89 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  43. Marianela González (5.7 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 23.00: 0.7 p (54 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  44. Tammin Sursok (5.9 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 12.59: 0.9 p (73 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  45. Paula Wessely (6.0 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 13.06: 1.0 p (77 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  46. Carla Calò (25.2 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 13.11: 7.9 p (635 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 635 bytes, 9 words.
  47. Erika Blanc (6.7 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 13.12: 1.7 p (134 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  48. Giulia Rubini (6.6 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 13.13: 1.6 p (128 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  49. Gloria Milland (6.4 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 13.13: 1.4 p (114 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  50. Lisa Gastoni (6.7 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 13.15: 1.7 p (135 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  51. Milly (5.9 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 13.16: 0.9 p (74 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  52. Rossana Podestà (12.8 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 13.18: 2.8 p (220 tavua) + 10.0 p (2 kuvaa)
  53. Sandra Milo (12.4 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 13.20: 2.5 p (196 tavua) + 10.0 p (2 kuvaa)
  54. Valentina Frascaroli (6.0 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 13.20: 1.0 p (79 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  55. Soava Gallone (5.9 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 13.22: 0.9 p (69 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  56. Maryna Litvintšuk U (131.8 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 19.46: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5079 tavua, capped at max) + 36.8 p (147 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 5 097 bytes, 147 words.
  57. Volha H’udznka U (116.9 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 20.00: 10.0 p (uusi sivu) + 52.2 p (4174 tavua) + 29.8 p (119 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 4 174 bytes, 119 words.
  58. Nadzeja Ljapeška U (92.9 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 20.16: 10.0 p (uusi sivu) + 40.4 p (3230 tavua) + 22.5 p (90 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 3 230 bytes, 90 words.
  59. Marharyta Mah’neva U (95.6 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 20.25: 10.0 p (uusi sivu) + 41.3 p (3306 tavua) + 24.2 p (97 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 3 306 bytes, 97 words.
  60. Luciana Aymar U (150.7 p)
    6. huhtikuuta 2020 kello 20.36: 10.0 p (uusi sivu) + 59.2 p (4734 tavua) + 33.5 p (134 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 33.0 p (6 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 4 734 bytes, 134 words.
  61. Bibiana Fernández (6.2 p)
    7. huhtikuuta 2020 kello 09.03: 1.2 p (96 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  62. Candela Peña (6.1 p)
    7. huhtikuuta 2020 kello 09.04: 1.1 p (88 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  63. Helga Liné (5.8 p)
    7. huhtikuuta 2020 kello 09.06: 0.8 p (65 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  64. Julieta Serrano (6.3 p)
    7. huhtikuuta 2020 kello 09.07: 1.3 p (101 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  65. Margarita Lozano (6.5 p)
    7. huhtikuuta 2020 kello 09.08: 1.5 p (117 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  66. Anne Vernon (6.2 p)
    7. huhtikuuta 2020 kello 11.01: 1.2 p (99 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  67. Annie Fratellini (6.2 p)
    7. huhtikuuta 2020 kello 11.04: 1.2 p (99 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  68. Magali Amadei (6.0 p)
    7. huhtikuuta 2020 kello 11.08: 1.0 p (82 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  69. Mijanou Bardot (5.9 p)
    7. huhtikuuta 2020 kello 11.10: 0.9 p (75 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  70. Tina Aumont (6.1 p)
    7. huhtikuuta 2020 kello 11.12: 1.1 p (90 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  71. Agneta Andersson U (178.2 p)
    8. huhtikuuta 2020 kello 20.46: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5367 tavua, capped at max) + 58.2 p (233 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 30.0 p (6 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 5 367 bytes, 233 words.
  72. Sylvie Daigle U (122.0 p)
    8. huhtikuuta 2020 kello 21.08: 10.0 p (uusi sivu) + 46.3 p (3702 tavua) + 45.8 p (183 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 702 bytes, 183 words.
  73. Anne Kirkbride (6.2 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 10.58: 1.2 p (98 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  74. Indira Terrero (5.6 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 11.19: 0.6 p (49 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  75. Ivana Andrés (5.9 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 11.20: 0.9 p (71 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  76. Niurka Montalvo (7.2 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 11.22: 2.1 p (172 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  77. Sara Pérez (6.0 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 11.24: 1.0 p (76 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  78. Tamara Abalde (7.1 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 11.24: 2.1 p (167 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  79. Virginia Torrecilla (6.0 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 11.25: 1.0 p (77 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  80. Krisztina Tóth (pöytätennispelaaja) U (170.4 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 17.08: 10.0 p (uusi sivu) + 50.4 p (4028 tavua) + 75.0 p (300 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 4 029 bytes, 300 words.
  81. Feng Tianwei (5.4 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 19.41: 1.7 p (132 tavua) + 3.8 p (15 sanaa)
    Total: 132 bytes, 15 words.
  82. Sayaka Hirano U (176.0 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 20.22: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5143 tavua, capped at max) + 55.0 p (220 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 26.0 p (5 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 5 143 bytes, 220 words.
  83. Petrissa Solja (5.7 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 11.25: 0.7 p (55 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  84. Wang Yuegu U (265.2 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 12.26: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (9519 tavua, capped at max) + 109.2 p (437 sanaa) + 15.0 p (3 kuvaa) + 56.0 p (9 lähdettä on lisätty, 11 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 9 519 bytes, 437 words.
  85. Ryu Ji-hye U (151.0 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 16.05: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (4937 tavua, capped at max) + 40.0 p (160 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 31.0 p (6 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 4 937 bytes, 160 words.
  86. Kim Moo-kyo U (92.6 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 16.14: 10.0 p (uusi sivu) + 41.8 p (3344 tavua) + 24.8 p (99 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 3 344 bytes, 99 words.
  87. Park Hae-jung U (101.8 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 11.49: 10.0 p (uusi sivu) + 42.5 p (3400 tavua) + 29.2 p (117 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 400 bytes, 117 words.
  88. Ri Pun-hui U (121.1 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 13.33: 10.0 p (uusi sivu) + 52.4 p (4189 tavua) + 38.8 p (155 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 4 189 bytes, 155 words.
  89. Yu Sun-bok U (106.3 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 13.40: 10.0 p (uusi sivu) + 44.4 p (3548 tavua) + 32.0 p (128 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 548 bytes, 128 words.
  90. Hyun Jung-hwa U (182.8 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 15.13: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6920 tavua, capped at max) + 65.8 p (263 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    13. huhtikuuta 2020 kello 19.38: 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 6 728 bytes, 263 words.
  91. Hong Cha-ok U (120.3 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 19.39: 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    13. huhtikuuta 2020 kello 16.35: 10.0 p (uusi sivu) + 49.8 p (3983 tavua) + 33.5 p (134 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 799 bytes, 134 words.
  92. Yang Young-ja U (118.4 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 19.14: 10.0 p (uusi sivu) + 50.1 p (4009 tavua) + 32.2 p (129 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 4 009 bytes, 129 words.
  93. Chen Zihe U (116.8 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 19.38: 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    13. huhtikuuta 2020 kello 19.35: 10.0 p (uusi sivu) + 46.8 p (3742 tavua) + 33.0 p (132 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 562 bytes, 132 words.
  94. Gao Jun U (182.0 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 20.13: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5960 tavua, capped at max) + 75.0 p (300 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 5 960 bytes, 300 words.
  95. Tai Tzu-ying U (287.8 p)
    14. huhtikuuta 2020 kello 10.12: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (8027 tavua, capped at max) + 128.8 p (515 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 44.0 p (8 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    Total: 8 027 bytes, 515 words.
  96. Li Huifen U (84.7 p)
    14. huhtikuuta 2020 kello 14.16: 10.0 p (uusi sivu) + 37.5 p (2996 tavua) + 20.2 p (81 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 996 bytes, 81 words.
  97. Jiao Zhimin U (138.0 p)
    14. huhtikuuta 2020 kello 20.06: 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    14. huhtikuuta 2020 kello 20.05: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (4826 tavua, capped at max) + 36.0 p (144 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 4 642 bytes, 144 words.
  98. Jasna Fazlić U (167.2 p)
    14. huhtikuuta 2020 kello 20.33: 10.0 p (uusi sivu) + 59.3 p (4743 tavua) + 50.2 p (201 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    14. huhtikuuta 2020 kello 20.35: 0.7 p (329 tavua, capped at max) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 5 073 bytes, 201 words.
  99. Gordana Perkučin U (109.7 p)
    14. huhtikuuta 2020 kello 20.44: 10.0 p (uusi sivu) + 47.2 p (3777 tavua) + 30.5 p (122 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 777 bytes, 122 words.
  100. Christinna Pedersen U (415.5 p)
    15. huhtikuuta 2020 kello 19.32: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (14520 tavua, capped at max) + 189.5 p (758 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 106.0 p (20 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    Total: 14 520 bytes, 758 words.
  101. Kamilla Rytter Juhl U (175.8 p)
    15. huhtikuuta 2020 kello 20.24: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5878 tavua, capped at max) + 63.8 p (255 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 5 878 bytes, 255 words.
  102. Jung Kyung-eun U (100.2 p)
    16. huhtikuuta 2020 kello 21.01: 10.0 p (uusi sivu) + 36.9 p (2952 tavua) + 26.2 p (105 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 951 bytes, 105 words.
  103. Shin Seung-chan U (73.5 p)
    16. huhtikuuta 2020 kello 21.06: 10.0 p (uusi sivu) + 30.3 p (2423 tavua) + 16.2 p (65 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 423 bytes, 65 words.
  104. Liliyana Natsir U (173.2 p)
    17. huhtikuuta 2020 kello 10.19: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6202 tavua, capped at max) + 56.2 p (225 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 22.0 p (4 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 6 202 bytes, 225 words.
  105. Nozomi Okuhara U (108.9 p)
    18. huhtikuuta 2020 kello 12.15: 10.0 p (uusi sivu) + 41.2 p (3295 tavua) + 25.8 p (103 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 295 bytes, 103 words.
  106. Goh Liu Ying U (106.3 p)
    18. huhtikuuta 2020 kello 17.03: 10.0 p (uusi sivu) + 38.8 p (3106 tavua) + 30.5 p (122 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 106 bytes, 122 words.
  107. Zhao Yunlei U (169.5 p)
    18. huhtikuuta 2020 kello 17.23: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (4885 tavua, capped at max) + 57.5 p (230 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 4 885 bytes, 230 words.
  108. Tian Qing U (124.9 p)
    19. huhtikuuta 2020 kello 18.21: 10.0 p (uusi sivu) + 46.4 p (3713 tavua) + 36.5 p (146 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 715 bytes, 141 words.
  109. Chen Yufei U (64.0 p)
    20. huhtikuuta 2020 kello 10.17: 10.0 p (uusi sivu) + 28.0 p (2240 tavua) + 15.0 p (60 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 2 240 bytes, 60 words.
  110. Mizuki Fujii U (80.5 p)
    20. huhtikuuta 2020 kello 19.14: 0.4 p (35 tavua)
    20. huhtikuuta 2020 kello 19.09: 10.0 p (uusi sivu) + 29.9 p (2389 tavua) + 23.2 p (93 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 424 bytes, 93 words.
  111. Reika Kakiiwa U (102.9 p)
    20. huhtikuuta 2020 kello 19.14: 0.5 p (36 tavua)
    20. huhtikuuta 2020 kello 19.13: 10.0 p (uusi sivu) + 37.5 p (2998 tavua) + 27.0 p (108 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 034 bytes, 108 words.
  112. Akane Yamaguchi U (94.4 p)
    21. huhtikuuta 2020 kello 08.21: 10.0 p (uusi sivu) + 37.6 p (3011 tavua) + 24.8 p (99 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 3 011 bytes, 99 words.
  113. He Bingjiao U (62.5 p)
    22. huhtikuuta 2020 kello 09.11: 10.0 p (uusi sivu) + 26.5 p (2117 tavua) + 15.0 p (60 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 2 117 bytes, 60 words.
  114. Lee Hyo-jung U (180.5 p)
    22. huhtikuuta 2020 kello 12.47: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (4989 tavua, capped at max) + 68.5 p (274 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 4 989 bytes, 274 words.
  115. Du Jing U (104.6 p)
    24. huhtikuuta 2020 kello 10.35: 10.0 p (uusi sivu) + 37.1 p (2965 tavua) + 28.5 p (114 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    24. huhtikuuta 2020 kello 10.36: 2.0 p (160 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total: 3 125 bytes, 114 words.
  116. Yu Yang U (214.5 p)
    25. huhtikuuta 2020 kello 18.32: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6807 tavua, capped at max) + 77.5 p (310 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 42.0 p (8 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    25. huhtikuuta 2020 kello 18.33: 5.0 p (1 kuva)
    Total: 6 860 bytes, 310 words.
  117. Lee Kyung-won U (139.8 p)
    25. huhtikuuta 2020 kello 19.13: 10.0 p (uusi sivu) + 52.6 p (4208 tavua) + 45.2 p (181 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 4 208 bytes, 181 words.
  118. Xie Xingfang U (102.6 p)
    26. huhtikuuta 2020 kello 16.26: 10.0 p (uusi sivu) + 40.1 p (3211 tavua) + 25.5 p (102 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 211 bytes, 102 words.
  119. Zhang Jiewen U (120.8 p)
    26. huhtikuuta 2020 kello 20.18: 10.0 p (uusi sivu) + 46.6 p (3728 tavua) + 37.2 p (149 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 728 bytes, 149 words.
  120. Yang Wei (sulkapalloilija) U (133.5 p)
    26. huhtikuuta 2020 kello 20.25: 10.0 p (uusi sivu) + 50.5 p (4040 tavua) + 46.0 p (184 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 4 040 bytes, 184 words.
  121. Mette Schjoldager U (165.2 p)
    28. huhtikuuta 2020 kello 18.50: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (4966 tavua, capped at max) + 58.2 p (233 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 4 966 bytes, 233 words.
  122. Huang Nanyan U (79.3 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 17.17: 10.0 p (uusi sivu) + 31.6 p (2528 tavua) + 15.8 p (63 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 528 bytes, 63 words.
  123. Gong Zhichao U (94.6 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 17.26: 10.0 p (uusi sivu) + 38.3 p (3064 tavua) + 24.2 p (97 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 3 064 bytes, 97 words.
  124. Camilla Martin U (134.2 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 20.02: 10.0 p (uusi sivu) + 50.0 p (3997 tavua) + 47.2 p (189 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 997 bytes, 189 words.
  125. Jang Hye-ock U (92.0 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 20.21: 10.0 p (uusi sivu) + 37.5 p (2996 tavua) + 19.5 p (78 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total: 2 996 bytes, 78 words.
  126. Bang Soo-hyun U (118.0 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 20.33: 10.0 p (uusi sivu) + 46.2 p (3699 tavua) + 31.8 p (127 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 699 bytes, 127 words.
  127. Chung So-young U (93.7 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 20.45: 10.0 p (uusi sivu) + 39.1 p (3130 tavua) + 19.5 p (78 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total: 3 135 bytes, 78 words.
  128. A'ja Wilson (5.5 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 09.12: 0.5 p (41 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  129. Amanda Weir (5.7 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 09.16: 0.7 p (52 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  130. Clara Schroth (5.6 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 13.13: 0.6 p (49 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  131. Dorothy Poynton-Hill (6.5 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 13.16: 1.5 p (120 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  132. Erin Cafaro (5.7 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 13.18: 0.7 p (55 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  133. Erin Whitten-Hamlen (5.4 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 13.19: 0.4 p (35 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  134. Esther Lofgren (5.6 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 13.20: 0.6 p (45 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  135. Gabrielle Reece (6.1 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 13.21: 1.1 p (89 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  136. Gwen Berry (5.7 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 13.22: 0.7 p (59 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  137. Jasmine Todd (5.5 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 13.26: 0.5 p (40 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  138. Jeneba Tarmoh (6.1 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 13.28: 1.1 p (88 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  139. Katherine Rawls (5.6 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 13.30: 0.6 p (49 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  140. Katie Nageotte (6.5 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 13.32: 1.6 p (124 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  141. Layshia Clarendon (5.8 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 13.36: 0.8 p (60 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  142. Maribel Vinson (5.7 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 13.54: 0.7 p (52 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  143. Nancy Merki (5.8 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 13.57: 0.8 p (66 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  144. Sharon Finneran (5.7 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 14.01: 0.7 p (53 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  145. Shirley Muldowney (6.0 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 14.05: 1.0 p (78 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  146. Hwang Hye-young U (82.3 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 20.50: 10.0 p (uusi sivu) + 34.1 p (2726 tavua) + 18.2 p (73 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total: 2 726 bytes, 73 words.

Kospo75 (9474 p) muokkaa

167 artikkelia, 294,49 kB

  1. Pirkko Niemelä (0.4 p)
  2. Eija Palosaari (15.2 p)
    31. maaliskuuta 2020 kello 09.12: 0.4 p (28 tavua)
    2. huhtikuuta 2020 kello 12.08: 5.9 p (468 tavua) + 9.0 p (36 sanaa)
    Total: 496 bytes, 36 words.
  3. Elina Reenkola (0.4 p)
  4. Salli Saari (40.6 p)
    8. huhtikuuta 2020 kello 19.01: 20.2 p (1618 tavua) + 10.0 p (40 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    31. maaliskuuta 2020 kello 10.32: 0.4 p (28 tavua)
    Total: 1 646 bytes, 29 words.
  5. Barbro Sundback (0.4 p)
  6. Jaana Venkula (0.4 p)
  7. Maja Wasander (0.4 p)
  8. Elina Tanskanen (12.9 p)
    6. huhtikuuta 2020 kello 13.31: 0.1 p (11 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    31. maaliskuuta 2020 kello 10.51: 0.6 p (46 tavua)
    6. huhtikuuta 2020 kello 13.31: 2.1 p (171 tavua) + 5.0 p (20 sanaa)
    Total: 228 bytes, 13 words.
  9. Seija Ilmakunnas (0.4 p)
  10. Liisa Uusitalo (0.4 p)
  11. Marja Putkisto (0.0 p)
  12. Varpu Tavi (0.0 p)
  13. Aulikki Kananoja (0.4 p)
  14. Katrina Lumikallio (20.7 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 09.08: 8.6 p (688 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    31. maaliskuuta 2020 kello 15.32: 0.4 p (28 tavua)
    Total: 717 bytes, 27 words.
  15. Irja Askola (0.3 p)
  16. Lulu Paasipuro (21.1 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 07.52: 8.6 p (686 tavua) + 7.5 p (30 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 686 bytes, 30 words.
  17. Hilkka Vitikka (37.6 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 08.09: 12.4 p (989 tavua) + 23.2 p (93 sanaa) + 2.0 p (2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 989 bytes, 93 words.
  18. Mirjam Vire-Tuominen (7.8 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 08.44: 2.8 p (226 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
  19. Rakel Laakso (44.9 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 09.26: 15.1 p (1207 tavua) + 18.5 p (74 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    1. huhtikuuta 2020 kello 09.03: 0.4 p (28 tavua)
    Total: 1 235 bytes, 74 words.
  20. Anneli Hulthén U (84.0 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 10.48: 2.1 p (164 tavua) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    1. huhtikuuta 2020 kello 10.44: 10.0 p (uusi sivu) + 23.1 p (1849 tavua) + 17.2 p (69 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    1. huhtikuuta 2020 kello 10.53: 0.6 p (47 tavua)
    Total: 2 026 bytes, 65 words.
  21. Eeva Martikainen (25.7 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 11.42: 9.7 p (779 tavua) + 15.0 p (60 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 779 bytes, 60 words.
  22. Eeva Martikainen (jalkapalloilija) (0.8 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 11.45: 0.3 p (27 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total: 27 bytes, 2 words.
  23. Anni Pesonen (26.2 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 09.25: 8.6 p (685 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    1. huhtikuuta 2020 kello 11.49: 0.4 p (28 tavua)
    Total: 713 bytes, 49 words.
  24. Marja-Terttu Tolamo (1.8 p)
  25. Maija Konttinen (71.5 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 12.01: 4.9 p (389 tavua)
    1. huhtikuuta 2020 kello 15.26: 18.7 p (1492 tavua) + 36.0 p (144 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    1. huhtikuuta 2020 kello 15.29: 0.3 p (27 tavua)
    1. huhtikuuta 2020 kello 15.26: 0.4 p (29 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total: 1 937 bytes, 145 words.
  26. Solja Krapu-Kallio U (93.4 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 14.43: 10.0 p (uusi sivu) + 35.4 p (2832 tavua) + 31.0 p (124 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 832 bytes, 124 words.
  27. Seita Vuorela (0.4 p)
  28. Tanja Lorentzon U (143.1 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 16.53: 10.0 p (uusi sivu) + 50.7 p (4056 tavua) + 51.8 p (207 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    2. huhtikuuta 2020 kello 17.35: 0.4 p (30 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total: 4 079 bytes, 208 words.
  29. Kerstin Koorti U (96.8 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 10.28: 10.0 p (uusi sivu) + 37.5 p (3002 tavua) + 28.2 p (113 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 948 bytes, 106 words.
  30. Katja Petrovskaja U (92.4 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 06.49: 1.1 p (84 tavua) + 2.8 p (11 sanaa)
    2. huhtikuuta 2020 kello 15.45: 0.2 p (14 tavua)
    2. huhtikuuta 2020 kello 15.40: 10.0 p (uusi sivu) + 25.8 p (2060 tavua) + 37.0 p (148 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    2. huhtikuuta 2020 kello 15.44: 0.4 p (35 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total: 2 193 bytes, 160 words.
  31. Katri Linna (1.6 p)
  32. Anna Kattan (3.7 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 16.35: 0.8 p (3 sanaa)
    3. huhtikuuta 2020 kello 16.34: 3.0 p (238 tavua)
    Total: 228 bytes, 3 words.
  33. Milla Peltonen U (43.3 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 14.24: 1.8 p (147 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    3. huhtikuuta 2020 kello 17.19: 0.3 p (23 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    3. huhtikuuta 2020 kello 16.46: 10.0 p (uusi sivu) + 11.1 p (891 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 1 059 bytes, 56 words.
  34. Hanna Rothman (142.7 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 15.10: 41.6 p (3331 tavua) + 76.0 p (304 sanaa) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 3 334 bytes, 304 words.
  35. Elisabeth Blomqvist (52.6 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 15.24: 15.4 p (1229 tavua) + 27.2 p (109 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 1 229 bytes, 109 words.
  36. Annikki Järvinen (58.4 p)
    6. huhtikuuta 2020 kello 13.37: 1.4 p (115 tavua) + 2.2 p (9 sanaa)
    4. huhtikuuta 2020 kello 18.48: 18.7 p (1495 tavua) + 30.0 p (120 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 1 610 bytes, 129 words.
  37. Minna Craucher (32.0 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 21.30: 10.5 p (840 tavua) + 10.5 p (42 sanaa) + 11.0 p (Yksi lähde on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 840 bytes, 42 words.
  38. Marketta Franck (15.4 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 21.42: 5.4 p (430 tavua) + 10.0 p (40 sanaa)
    Total: 430 bytes, 40 words.
  39. Anilda Ibrahimi U (62.0 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 11.53: 10.0 p (uusi sivu) + 13.7 p (1095 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    6. huhtikuuta 2020 kello 18.48: 10.0 p (801 tavua)
    5. huhtikuuta 2020 kello 12.15: 2.4 p (194 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    5. huhtikuuta 2020 kello 14.32: 1.1 p (90 tavua) + 2.5 p (10 sanaa)
    Total: 2 180 bytes, 59 words.
  40. Erika Lust U (92.8 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 21.02: 0.2 p (20 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    6. huhtikuuta 2020 kello 07.49: 4.7 p (374 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    5. huhtikuuta 2020 kello 19.20: 10.0 p (uusi sivu) + 35.1 p (2809 tavua) + 25.0 p (100 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 203 bytes, 103 words.
  41. Stina Stoor U (99.1 p)
    6. huhtikuuta 2020 kello 11.01: 10.0 p (uusi sivu) + 32.1 p (2572 tavua) + 22.8 p (91 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    6. huhtikuuta 2020 kello 11.02: 0.2 p (14 tavua)
    6. huhtikuuta 2020 kello 18.44: 13.0 p (1040 tavua)
    Total: 3 626 bytes, 87 words.
  42. Ida Vitale U (84.7 p)
    6. huhtikuuta 2020 kello 18.32: 0.4 p (34 tavua)
    6. huhtikuuta 2020 kello 18.53: 0.2 p (14 tavua)
    6. huhtikuuta 2020 kello 18.11: 10.0 p (uusi sivu) + 30.1 p (2404 tavua) + 26.2 p (105 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    7. huhtikuuta 2020 kello 08.39: 0.6 p (48 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total: 2 500 bytes, 106 words.
  43. Jelena Bonner (1.0 p)
  44. Dulce María Loynaz U (124.3 p)
    7. huhtikuuta 2020 kello 15.37: 19.4 p (1549 tavua) + 7.2 p (29 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    7. huhtikuuta 2020 kello 10.38: 10.0 p (uusi sivu) + 31.1 p (2484 tavua) + 35.8 p (143 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    7. huhtikuuta 2020 kello 10.45: 2.0 p (157 tavua) + 2.0 p (8 sanaa)
    7. huhtikuuta 2020 kello 18.15: 0.6 p (48 tavua) + 1.2 p (5 sanaa)
    Total: 4 238 bytes, 184 words.
  45. Hanna Hämeenniemi (13.2 p)
    8. huhtikuuta 2020 kello 08.10: 4.7 p (374 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 374 bytes, 14 words.
  46. Riitta Ahonen (15.2 p)
    8. huhtikuuta 2020 kello 19.35: 3.7 p (292 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 291 bytes, 26 words.
  47. Eva Ström U (94.0 p)
    8. huhtikuuta 2020 kello 20.13: 10.0 p (uusi sivu) + 29.0 p (2321 tavua) + 23.8 p (95 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    8. huhtikuuta 2020 kello 21.13: 2.4 p (194 tavua)
    8. huhtikuuta 2020 kello 21.07: 0.2 p (19 tavua)
    9. huhtikuuta 2020 kello 06.57: 0.7 p (56 tavua)
    8. huhtikuuta 2020 kello 21.10: 1.4 p (115 tavua) + 2.2 p (9 sanaa)
    8. huhtikuuta 2020 kello 20.43: 5.9 p (471 tavua) + 3.2 p (13 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 126 bytes, 113 words.
  48. Dorrit Willumsen U (84.5 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 14.48: 0.5 p (37 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    9. huhtikuuta 2020 kello 10.33: 10.0 p (uusi sivu) + 31.3 p (2503 tavua) + 29.8 p (119 sanaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 540 bytes, 123 words.
  49. Pia Tafdrup U (97.0 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 15.19: 10.0 p (uusi sivu) + 35.0 p (2799 tavua) + 39.5 p (158 sanaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    28. huhtikuuta 2020 kello 17.49: 0.3 p (24 tavua)
    9. huhtikuuta 2020 kello 15.20: 0.2 p (15 tavua)
    Total: 2 838 bytes, 158 words.
  50. Pirkkoliisa Ahponen (11.0 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 16.22: 4.0 p (319 tavua) + 7.0 p (28 sanaa)
    Total: 319 bytes, 28 words.
  51. Raija Bartens (32.6 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 21.22: 0.4 p (31 tavua)
    9. huhtikuuta 2020 kello 16.42: 0.2 p (16 tavua)
    9. huhtikuuta 2020 kello 16.41: 10.8 p (861 tavua) + 11.2 p (45 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 908 bytes, 45 words.
  52. Marie-Louise von Bergmann-Winberg (11.7 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 16.50: 4.2 p (332 tavua) + 7.5 p (30 sanaa)
    Total: 332 bytes, 30 words.
  53. Irina Elovaara (0.4 p)
  54. Ester-Margaret von Frenckell (21.9 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 17.05: 6.2 p (494 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 493 bytes, 43 words.
  55. Eeva Furman (7.0 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 17.48: 2.5 p (200 tavua) + 4.5 p (18 sanaa)
    Total: 200 bytes, 18 words.
  56. Päivi Granö (10.4 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 19.37: 5.2 p (413 tavua) + 5.2 p (21 sanaa)
    Total: 413 bytes, 21 words.
  57. Ulla Hamberg (3.8 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 19.47: 1.6 p (124 tavua) + 2.2 p (9 sanaa)
    Total: 124 bytes, 9 words.
  58. Annele Hatakka (42.5 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 09.17: 15.5 p (1240 tavua) + 24.8 p (99 sanaa) + 2.0 p (2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    9. huhtikuuta 2020 kello 19.57: 0.2 p (16 tavua)
    Total: 1 256 bytes, 99 words.
  59. Anne Maria Holli (38.8 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 10.39: 1.2 p (92 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    10. huhtikuuta 2020 kello 09.49: 11.2 p (892 tavua) + 16.5 p (66 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 891 bytes, 58 words.
  60. Maire Honkanen (8.8 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 10.58: 2.8 p (226 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 204 bytes, 2 words.
  61. Marjatta Hietala (0.8 p)
  62. Outi Hovatta (26.3 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 11.18: 12.1 p (965 tavua) + 9.2 p (37 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 965 bytes, 37 words.
  63. Katri Huitu (1.7 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 11.41: 0.4 p (35 tavua) + 1.2 p (5 sanaa)
    Total: 35 bytes, 5 words.
  64. Sinikka Larsen U (49.6 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 13.03: 10.0 p (uusi sivu) + 18.6 p (1489 tavua) + 16.0 p (64 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 1 489 bytes, 64 words.
  65. Päivi Häkkinen (18.5 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 13.45: 7.8 p (623 tavua) + 10.8 p (43 sanaa)
    Total: 623 bytes, 43 words.
  66. Helena Hyvönen (1.0 p)
  67. Minna Huotilainen (38.7 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 15.06: 13.2 p (1053 tavua) + 15.5 p (62 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 053 bytes, 62 words.
  68. Aili Jokelainen (43.6 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 16.15: 12.4 p (995 tavua) + 23.2 p (93 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    10. huhtikuuta 2020 kello 18.37: 0.5 p (37 tavua) + 1.5 p (6 sanaa)
    Total: 1 032 bytes, 99 words.
  69. Eeva Jokinen (27.0 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 17.05: 0.3 p (27 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    10. huhtikuuta 2020 kello 16.56: 9.0 p (716 tavua) + 7.5 p (30 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 743 bytes, 31 words.
  70. Maaretta Jaukkuri (1.8 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 17.13: 0.8 p (65 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    Total: 65 bytes, 4 words.
  71. Marja Jylhä (14.2 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 17.23: 4.8 p (380 tavua) + 9.5 p (38 sanaa)
    Total: 380 bytes, 38 words.
  72. Sirkku Juhola (1.9 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 18.40: 0.6 p (51 tavua) + 1.2 p (5 sanaa)
    Total: 51 bytes, 5 words.
  73. Riitta Julkunen-Tiitto (19.1 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 18.55: 7.3 p (587 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 587 bytes, 27 words.
  74. Anne Juppo (2.3 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 21.32: 1.5 p (122 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    Total: 122 bytes, 3 words.
  75. Maarit Kaimio (25.8 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 22.07: 8.7 p (698 tavua) + 14.8 p (59 sanaa) + 2.0 p (2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    10. huhtikuuta 2020 kello 22.08: 0.4 p (28 tavua)
    Total: 726 bytes, 59 words.
  76. Hertta Kalkas (18.3 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 22.28: 6.6 p (528 tavua) + 11.5 p (46 sanaa)
    11. huhtikuuta 2020 kello 06.43: 0.2 p (13 tavua)
    Total: 541 bytes, 46 words.
  77. Reetta Vanhanen (26.6 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 06.41: 9.9 p (789 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 789 bytes, 35 words.
  78. Eija Kalso (18.9 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 06.57: 6.1 p (488 tavua) + 11.8 p (47 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 488 bytes, 47 words.
  79. Arja Karivieri (6.4 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 07.07: 3.4 p (274 tavua) + 3.0 p (12 sanaa)
    Total: 274 bytes, 12 words.
  80. Maarit Karppinen (17.2 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 08.56: 8.0 p (639 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 639 bytes, 33 words.
  81. Riitta Keiski (14.3 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 10.59: 6.5 p (523 tavua) + 7.8 p (31 sanaa)
    Total: 523 bytes, 31 words.
  82. Leena Kartio (21.1 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 13.38: 0.2 p (1 sana)
    11. huhtikuuta 2020 kello 13.37: 7.4 p (588 tavua) + 7.5 p (30 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 589 bytes, 31 words.
  83. Marjut Jokela (3.9 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 13.41: 1.4 p (112 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 112 bytes, 6 words.
  84. Kirsti Rissanen (7.2 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 13.51: 2.2 p (179 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
  85. Pirkko-Liisa Haarmann (9.8 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 14.00: 3.1 p (247 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 244 bytes, 6 words.
  86. Satu Kiljunen (58.3 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 16.15: 18.8 p (1501 tavua) + 28.5 p (114 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 1 501 bytes, 114 words.
  87. Miia Kivipelto (28.1 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 16.31: 10.6 p (846 tavua) + 16.5 p (66 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 846 bytes, 66 words.
  88. Meri Koivusalo (32.0 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 16.48: 11.3 p (904 tavua) + 15.8 p (63 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 904 bytes, 63 words.
  89. Leena Kolehmainen (38.8 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 17.43: 12.2 p (978 tavua) + 24.8 p (99 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    11. huhtikuuta 2020 kello 16.57: 0.8 p (63 tavua)
    Total: 1 041 bytes, 99 words.
  90. Hanna Kokko (11.3 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 17.51: 4.1 p (325 tavua) + 6.2 p (25 sanaa)
    11. huhtikuuta 2020 kello 17.54: 1.0 p (79 tavua)
    Total: 404 bytes, 25 words.
  91. Veera Saar U (68.6 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 21.00: 10.0 p (uusi sivu) + 25.2 p (2015 tavua) + 20.0 p (80 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    11. huhtikuuta 2020 kello 21.03: 1.4 p (114 tavua) + 2.0 p (8 sanaa)
    Total: 2 128 bytes, 88 words.
  92. Eia Uus U (92.3 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 22.58: 2.9 p (228 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    11. huhtikuuta 2020 kello 22.42: 10.0 p (uusi sivu) + 32.7 p (2615 tavua) + 25.2 p (101 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 843 bytes, 103 words.
  93. Silvia Rannamaa U (94.5 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 09.16: 10.0 p (uusi sivu) + 39.2 p (3137 tavua) + 33.5 p (134 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    12. huhtikuuta 2020 kello 09.19: 0.3 p (23 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total: 3 160 bytes, 136 words.
  94. Merle Jääger U (82.6 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 10.13: 10.0 p (uusi sivu) + 32.1 p (2571 tavua) + 24.5 p (98 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 2 571 bytes, 98 words.
  95. Livia Viitol U (74.0 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 13.56: 0.2 p (15 tavua)
    12. huhtikuuta 2020 kello 13.55: 10.0 p (uusi sivu) + 31.8 p (2541 tavua) + 22.0 p (88 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 2 556 bytes, 88 words.
  96. Nasta Pino U (80.0 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 14.57: 10.0 p (uusi sivu) + 26.4 p (2113 tavua) + 23.2 p (93 sanaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    12. huhtikuuta 2020 kello 15.02: 2.8 p (226 tavua) + 5.5 p (22 sanaa) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 339 bytes, 115 words.
  97. Liidia Tuulse (51.2 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 15.25: 0.2 p (14 tavua)
    12. huhtikuuta 2020 kello 15.24: 14.4 p (1153 tavua) + 25.2 p (101 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    12. huhtikuuta 2020 kello 15.27: 0.4 p (28 tavua)
    Total: 1 195 bytes, 101 words.
  98. Lehte Hainsalu U (120.2 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 16.27: 4.4 p (351 tavua) + 5.5 p (22 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    12. huhtikuuta 2020 kello 16.21: 0.8 p (60 tavua) + 1.5 p (6 sanaa)
    12. huhtikuuta 2020 kello 16.18: 10.0 p (uusi sivu) + 35.1 p (2806 tavua) + 43.0 p (172 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 217 bytes, 200 words.
  99. Valeria Ränik U (103.4 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 19.39: 10.0 p (uusi sivu) + 37.1 p (2971 tavua) + 41.2 p (165 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 974 bytes, 165 words.
  100. Madde Kalda U (102.6 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 07.22: 1.0 p (82 tavua)
    13. huhtikuuta 2020 kello 05.46: 10.0 p (uusi sivu) + 37.1 p (2964 tavua) + 38.5 p (154 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 039 bytes, 152 words.
  101. Sylvi-Kyllikki Kilpi (5.2 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 09.14: 1.5 p (118 tavua) + 3.8 p (15 sanaa)
    Total: 118 bytes, 15 words.
  102. Aino Thauvón-Suits (0.2 p)
  103. Helga Kangro U (82.2 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 09.59: 10.0 p (uusi sivu) + 30.2 p (2414 tavua) + 26.0 p (104 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 380 bytes, 104 words.
  104. Helga Nõu U (99.6 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 21.27: 10.0 p (uusi sivu) + 43.6 p (3489 tavua) + 35.0 p (140 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 489 bytes, 140 words.
  105. Leila Laatikainen (17.8 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 21.42: 5.3 p (425 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 425 bytes, 10 words.
  106. Salme Ekbaum U (92.3 p)
    14. huhtikuuta 2020 kello 11.03: 10.0 p (uusi sivu) + 39.2 p (3134 tavua) + 25.0 p (100 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    14. huhtikuuta 2020 kello 11.16: 0.6 p (49 tavua) + 1.5 p (6 sanaa)
    Total: 3 183 bytes, 106 words.
  107. Minni Nurme (68.4 p)
    14. huhtikuuta 2020 kello 11.39: 25.1 p (2009 tavua) + 28.2 p (113 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 1 916 bytes, 101 words.
  108. Aino Kaasinen (17.7 p)
  109. Vaike Pilvistu U (63.3 p)
    14. huhtikuuta 2020 kello 16.21: 0.2 p (20 tavua)
    14. huhtikuuta 2020 kello 16.18: 10.0 p (uusi sivu) + 28.6 p (2285 tavua) + 19.5 p (78 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 2 305 bytes, 78 words.
  110. Maret Suits U (85.0 p)
    14. huhtikuuta 2020 kello 19.49: 10.0 p (uusi sivu) + 39.5 p (3157 tavua) + 22.5 p (90 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 3 157 bytes, 90 words.
  111. Pirjo Laaksonen (25.5 p)
    14. huhtikuuta 2020 kello 21.51: 9.5 p (762 tavua) + 6.0 p (24 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 762 bytes, 24 words.
  112. Riitta Lassila (16.7 p)
    15. huhtikuuta 2020 kello 07.03: 0.2 p (16 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    15. huhtikuuta 2020 kello 06.58: 7.5 p (600 tavua) + 8.5 p (34 sanaa)
    Total: 616 bytes, 36 words.
  113. Sirkka Lauri (27.8 p)
    15. huhtikuuta 2020 kello 08.01: 9.5 p (760 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 760 bytes, 49 words.
  114. Anna-Elina Lehesjoki (0.2 p)
  115. Hilde Kramer U (89.5 p)
    15. huhtikuuta 2020 kello 11.09: 10.0 p (uusi sivu) + 36.7 p (2933 tavua) + 26.0 p (104 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    15. huhtikuuta 2020 kello 11.13: 0.8 p (65 tavua)
    Total: 2 998 bytes, 104 words.
  116. Marit Kaldhol U (100.7 p)
    17. huhtikuuta 2020 kello 07.22: 0.6 p (50 tavua)
    15. huhtikuuta 2020 kello 15.32: 10.0 p (uusi sivu) + 46.2 p (3693 tavua) + 21.0 p (84 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    15. huhtikuuta 2020 kello 15.44: 9.3 p (744 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    15. huhtikuuta 2020 kello 15.48: 1.3 p (105 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total: 4 594 bytes, 93 words.
  117. Mari Kanstad Johnsen U (91.5 p)
    16. huhtikuuta 2020 kello 08.12: 0.5 p (41 tavua)
    16. huhtikuuta 2020 kello 08.11: 10.0 p (uusi sivu) + 38.7 p (3096 tavua) + 26.2 p (105 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 139 bytes, 105 words.
  118. Hege Siri U (56.2 p)
    16. huhtikuuta 2020 kello 08.51: 10.0 p (uusi sivu) + 22.7 p (1815 tavua) + 18.5 p (74 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 1 815 bytes, 74 words.
  119. Kari Tinnen U (72.9 p)
    16. huhtikuuta 2020 kello 15.57: 0.2 p (12 tavua)
    16. huhtikuuta 2020 kello 10.37: 10.0 p (uusi sivu) + 30.1 p (2407 tavua) + 16.0 p (64 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    16. huhtikuuta 2020 kello 10.38: 0.3 p (26 tavua)
    16. huhtikuuta 2020 kello 10.40: 0.3 p (23 tavua)
    Total: 2 468 bytes, 64 words.
  120. Annette Münch U (96.8 p)
    16. huhtikuuta 2020 kello 16.28: 1.3 p (107 tavua) + 1.8 p (7 sanaa)
    16. huhtikuuta 2020 kello 16.38: 0.2 p (1 sana)
    16. huhtikuuta 2020 kello 16.23: 10.0 p (uusi sivu) + 40.0 p (3198 tavua) + 27.0 p (108 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    16. huhtikuuta 2020 kello 16.38: 0.2 p (19 tavua)
    17. huhtikuuta 2020 kello 12.53: 0.2 p (14 tavua)
    Total: 3 347 bytes, 116 words.
  121. Salla Simukka (13.9 p)
    16. huhtikuuta 2020 kello 16.30: 4.4 p (348 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 348 bytes, 18 words.
  122. Maria Turtschaninoff (13.9 p)
    16. huhtikuuta 2020 kello 17.30: 4.4 p (348 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 348 bytes, 18 words.
  123. Frida Nilsson U (105.8 p)
    16. huhtikuuta 2020 kello 21.39: 0.2 p (15 tavua)
    16. huhtikuuta 2020 kello 21.38: 10.0 p (uusi sivu) + 50.1 p (4009 tavua) + 20.5 p (82 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total: 4 024 bytes, 82 words.
  124. Maria Parr U (98.0 p)
    17. huhtikuuta 2020 kello 07.54: 4.3 p (346 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    17. huhtikuuta 2020 kello 07.52: 10.0 p (uusi sivu) + 36.1 p (2885 tavua) + 22.0 p (88 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    17. huhtikuuta 2020 kello 07.55: 0.1 p (8 tavua)
    Total: 3 239 bytes, 106 words.
  125. Ida Blom U (143.2 p)
    17. huhtikuuta 2020 kello 10.53: 0.2 p (13 tavua)
    17. huhtikuuta 2020 kello 10.50: 10.0 p (uusi sivu) + 54.5 p (4361 tavua) + 50.5 p (202 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    17. huhtikuuta 2020 kello 12.06: 0.4 p (29 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    17. huhtikuuta 2020 kello 10.52: 0.2 p (15 tavua)
    Total: 4 418 bytes, 204 words.
  126. Helene Uri U (136.2 p)
    17. huhtikuuta 2020 kello 13.35: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5472 tavua, capped at max) + 40.2 p (161 sanaa) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 5 487 bytes, 161 words.
  127. Inger Elisabeth Hansen U (81.8 p)
    17. huhtikuuta 2020 kello 15.57: 10.0 p (uusi sivu) + 30.2 p (2419 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    17. huhtikuuta 2020 kello 17.08: 13.0 p (1043 tavua) + 18.2 p (73 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 3 462 bytes, 90 words.
  128. Honor Blackman (30.5 p)
    17. huhtikuuta 2020 kello 18.49: 10.2 p (816 tavua) + 14.2 p (57 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 816 bytes, 57 words.
  129. Aura Korppi-Tommola (0.5 p)
    18. huhtikuuta 2020 kello 08.40: 0.5 p (2 sanaa)
    Total: −8 bytes, 2 words.
  130. Marita Fossum U (108.0 p)
    18. huhtikuuta 2020 kello 12.39: 10.0 p (uusi sivu) + 44.5 p (3557 tavua) + 37.5 p (150 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 523 bytes, 150 words.
  131. Sabine M. Gruber U (102.7 p)
    18. huhtikuuta 2020 kello 16.33: 0.6 p (51 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    18. huhtikuuta 2020 kello 16.26: 10.0 p (uusi sivu) + 44.2 p (3537 tavua) + 35.0 p (140 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    18. huhtikuuta 2020 kello 16.31: 1.1 p (88 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total: 3 676 bytes, 143 words.
  132. Cornelia Travnicek U (134.4 p)
    18. huhtikuuta 2020 kello 18.14: 10.0 p (uusi sivu) + 57.2 p (4579 tavua) + 30.8 p (123 sanaa) + 31.0 p (6 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    18. huhtikuuta 2020 kello 18.16: 0.2 p (18 tavua)
    18. huhtikuuta 2020 kello 18.15: 0.2 p (15 tavua)
    Total: 4 612 bytes, 123 words.
  133. Anna Woltz U (143.2 p)
    19. huhtikuuta 2020 kello 10.37: 10.0 p (uusi sivu) + 56.5 p (4517 tavua) + 44.2 p (177 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 22.0 p (4 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    19. huhtikuuta 2020 kello 10.39: 0.5 p (36 tavua)
    Total: 4 553 bytes, 177 words.
  134. Cornélie Huygens U (110.2 p)
    19. huhtikuuta 2020 kello 11.13: 10.0 p (uusi sivu) + 43.9 p (3515 tavua) + 39.5 p (158 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    19. huhtikuuta 2020 kello 13.41: 0.3 p (22 tavua)
    19. huhtikuuta 2020 kello 14.00: 0.4 p (30 tavua)
    Total: 3 574 bytes, 158 words.
  135. Tessa de Loo U (111.0 p)
    19. huhtikuuta 2020 kello 17.05: 1.2 p (99 tavua) + 1.8 p (7 sanaa)
    19. huhtikuuta 2020 kello 15.02: 10.0 p (uusi sivu) + 46.0 p (3679 tavua) + 36.0 p (144 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 778 bytes, 151 words.
  136. Anna Blaman U (137.4 p)
    19. huhtikuuta 2020 kello 21.46: 0.7 p (52 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    19. huhtikuuta 2020 kello 17.49: 10.0 p (uusi sivu) + 51.0 p (4076 tavua) + 48.8 p (195 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 4 132 bytes, 195 words.
  137. Agatha Deken U (78.0 p)
    20. huhtikuuta 2020 kello 08.08: 10.0 p (uusi sivu) + 21.0 p (1677 tavua) + 24.0 p (96 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 18.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 677 bytes, 96 words.
  138. Sarah Crossan U (101.8 p)
    20. huhtikuuta 2020 kello 15.11: 10.0 p (uusi sivu) + 38.1 p (3044 tavua) + 26.8 p (107 sanaa) + 22.0 p (4 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 045 bytes, 107 words.
  139. Sally Gardner U (112.9 p)
    20. huhtikuuta 2020 kello 19.56: 10.0 p (uusi sivu) + 19.0 p (1521 tavua) + 6.0 p (24 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    21. huhtikuuta 2020 kello 10.33: 35.5 p (2842 tavua) + 26.8 p (107 sanaa) + 2.0 p (2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    21. huhtikuuta 2020 kello 10.35: 0.3 p (27 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    21. huhtikuuta 2020 kello 13.26: 0.5 p (40 tavua)
    21. huhtikuuta 2020 kello 11.43: 1.7 p (134 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total: 4 566 bytes, 135 words.
  140. Libba Bray (33.5 p)
    21. huhtikuuta 2020 kello 14.01: 20.2 p (1616 tavua) + 3.2 p (13 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 531 bytes, 11 words.
  141. Nicola Yoon U (153.5 p)
    21. huhtikuuta 2020 kello 21.25: 0.7 p (55 tavua)
    21. huhtikuuta 2020 kello 21.21: 10.0 p (uusi sivu) + 50.3 p (4025 tavua) + 59.5 p (238 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    21. huhtikuuta 2020 kello 21.41: 0.2 p (19 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    Total: 4 099 bytes, 241 words.
  142. Ry Russo-Young U (109.2 p)
    22. huhtikuuta 2020 kello 07.44: 0.3 p (24 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    22. huhtikuuta 2020 kello 07.43: 0.6 p (46 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    22. huhtikuuta 2020 kello 07.39: 10.0 p (uusi sivu) + 44.5 p (3561 tavua) + 30.0 p (120 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 636 bytes, 127 words.
  143. Siobhan Dowd U (157.6 p)
    22. huhtikuuta 2020 kello 18.52: 10.0 p (uusi sivu) + 39.4 p (3153 tavua) + 47.8 p (191 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    22. huhtikuuta 2020 kello 19.05: 10.7 p (858 tavua) + 24.8 p (99 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 4 011 bytes, 290 words.
  144. Maria Kopsakangas-Savolainen (11.2 p)
    22. huhtikuuta 2020 kello 22.14: 3.9 p (312 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 312 bytes, 9 words.
  145. Maija Könönen (19.2 p)
    22. huhtikuuta 2020 kello 22.19: 6.0 p (477 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 477 bytes, 33 words.
  146. Alaine Agirre U (69.3 p)
    23. huhtikuuta 2020 kello 13.54: 1.1 p (84 tavua)
    23. huhtikuuta 2020 kello 11.49: 10.0 p (uusi sivu) + 34.0 p (2717 tavua) + 14.2 p (57 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 2 804 bytes, 57 words.
  147. Mette Winge U (107.2 p)
    23. huhtikuuta 2020 kello 15.36: 10.0 p (uusi sivu) + 46.4 p (3709 tavua) + 33.5 p (134 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    23. huhtikuuta 2020 kello 15.55: 0.3 p (27 tavua) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 3 726 bytes, 134 words.
  148. Margaret Drabble (22.4 p)
    23. huhtikuuta 2020 kello 20.41: 12.8 p (1027 tavua)
    23. huhtikuuta 2020 kello 19.17: 2.3 p (181 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 1 208 bytes, 9 words.
  149. Dorothea Biehl U (180.4 p)
    24. huhtikuuta 2020 kello 10.09: 1.7 p (138 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    24. huhtikuuta 2020 kello 10.05: 0.2 p (15 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    24. huhtikuuta 2020 kello 10.02: 10.0 p (uusi sivu) + 57.7 p (4619 tavua) + 75.2 p (301 sanaa) + 15.0 p (2 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 4 772 bytes, 303 words.
  150. Anna Catharina Materna U (90.9 p)
    25. huhtikuuta 2020 kello 08.37: 0.4 p (28 tavua)
    24. huhtikuuta 2020 kello 15.21: 10.0 p (uusi sivu) + 21.0 p (1678 tavua) + 32.5 p (130 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    24. huhtikuuta 2020 kello 15.48: 3.3 p (266 tavua) + 6.8 p (27 sanaa)
    Total: 1 972 bytes, 157 words.
  151. Anne Dorthe Lund U (76.5 p)
    25. huhtikuuta 2020 kello 09.07: 10.0 p (uusi sivu) + 20.6 p (1649 tavua) + 29.5 p (118 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    25. huhtikuuta 2020 kello 09.09: 0.1 p (11 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total: 1 660 bytes, 119 words.
  152. Mattiwilda Dobbs U (151.4 p)
    25. huhtikuuta 2020 kello 14.54: 4.3 p (341 tavua) + 8.2 p (33 sanaa)
    25. huhtikuuta 2020 kello 14.48: 3.3 p (263 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    25. huhtikuuta 2020 kello 13.49: 10.0 p (uusi sivu) + 44.6 p (3566 tavua) + 48.2 p (193 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 4 170 bytes, 233 words.
  153. Marta Sillaots U (187.2 p)
    25. huhtikuuta 2020 kello 15.57: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5576 tavua, capped at max) + 83.2 p (333 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    25. huhtikuuta 2020 kello 18.32: 8.0 p (Yksi lähde on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 5 165 bytes, 278 words.
  154. Caroline Criado-Perez U (181.0 p)
    26. huhtikuuta 2020 kello 14.37: 18.7 p (2715 tavua, capped at max) + 24.5 p (98 sanaa) + 26.0 p (5 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    26. huhtikuuta 2020 kello 13.58: 10.0 p (uusi sivu) + 41.3 p (3306 tavua) + 25.5 p (102 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 6 326 bytes, 200 words.
  155. Millicent Fawcett U (106.6 p)
    26. huhtikuuta 2020 kello 17.42: 0.7 p (54 tavua)
    26. huhtikuuta 2020 kello 17.39: 0.2 p (15 tavua)
    26. huhtikuuta 2020 kello 17.37: 10.0 p (uusi sivu) + 55.0 p (4402 tavua) + 20.8 p (83 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total: 4 471 bytes, 83 words.
  156. Ellen Niit (67.4 p)
    27. huhtikuuta 2020 kello 11.19: 25.2 p (2014 tavua) + 20.2 p (81 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    27. huhtikuuta 2020 kello 12.52: 4.0 p (318 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    27. huhtikuuta 2020 kello 12.12: 0.5 p (40 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    Total: 2 372 bytes, 91 words.
  157. Elizabeth Fry (102.0 p)
    27. huhtikuuta 2020 kello 15.23: 30.3 p (2421 tavua) + 34.8 p (139 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 27.0 p (5 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 421 bytes, 139 words.
  158. Reet Krusten U (77.9 p)
    27. huhtikuuta 2020 kello 18.24: 10.0 p (uusi sivu) + 34.9 p (2794 tavua) + 22.0 p (88 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 2 794 bytes, 88 words.
  159. Catharina Ahlgren (1.0 p)
  160. Hope Mirrlees U (170.0 p)
    28. huhtikuuta 2020 kello 10.05: 10.0 p (uusi sivu) + 57.4 p (4590 tavua) + 66.8 p (267 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    29. huhtikuuta 2020 kello 17.05: 1.6 p (128 tavua) + 3.2 p (13 sanaa)
    Total: 4 664 bytes, 276 words.
  161. Julie Eckerman U (166.0 p)
    28. huhtikuuta 2020 kello 11.58: 10.0 p (uusi sivu) + 43.8 p (3504 tavua) + 85.0 p (340 sanaa) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    28. huhtikuuta 2020 kello 13.05: 0.3 p (23 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    29. huhtikuuta 2020 kello 11.32: 0.7 p (54 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    Total: 3 575 bytes, 344 words.
  162. Anna Åkerhielm U (157.7 p)
    28. huhtikuuta 2020 kello 18.42: 4.7 p (377 tavua) + 4.8 p (19 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    28. huhtikuuta 2020 kello 18.28: 10.0 p (uusi sivu) + 46.5 p (3723 tavua) + 62.0 p (248 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    28. huhtikuuta 2020 kello 18.45: 0.4 p (34 tavua)
    28. huhtikuuta 2020 kello 18.35: 0.3 p (26 tavua)
    28. huhtikuuta 2020 kello 19.12: 0.5 p (39 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total: 4 167 bytes, 264 words.
  163. Anna Šabanova U (175.5 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 09.56: 0.5 p (2 sanaa)
    29. huhtikuuta 2020 kello 09.53: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (4974 tavua, capped at max) + 58.0 p (232 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 22.0 p (4 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 5 005 bytes, 234 words.
  164. Dina Korzun (84.6 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 19.03: 0.6 p (44 tavua)
    29. huhtikuuta 2020 kello 11.24: 36.9 p (2948 tavua) + 32.2 p (129 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 992 bytes, 129 words.
  165. Kirsi Vainio-Korhonen (13.9 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 08.07: 4.9 p (389 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 389 bytes, 12 words.
  166. Jessie M. King U (132.8 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 11.05: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5437 tavua, capped at max) + 39.8 p (159 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 5 523 bytes, 159 words.
  167. Margaret Macdonald Mackintosh U (195.8 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 14.59: 10.0 p (uusi sivu) + 55.1 p (4405 tavua) + 45.0 p (180 sanaa) + 15.0 p (13 kuvaa, capped at max) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    30. huhtikuuta 2020 kello 21.38: 0.2 p (1 sana)
    30. huhtikuuta 2020 kello 16.00: 2.1 p (170 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    30. huhtikuuta 2020 kello 21.32: 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    30. huhtikuuta 2020 kello 17.42: 1.9 p (1121 tavua, capped at max) + 18.0 p (72 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    30. huhtikuuta 2020 kello 15.31: 0.2 p (1 sana)
    30. huhtikuuta 2020 kello 16.02: 0.5 p (42 tavua)
    30. huhtikuuta 2020 kello 15.29: 0.3 p (25 tavua)
    Total: 5 685 bytes, 230 words.

Htm (6134 p) muokkaa

73 artikkelia, 158,77 kB

  1. Virpi Kanto U (150.7 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 01.36: 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    1. huhtikuuta 2020 kello 23.43: 10.0 p (uusi sivu) + 26.1 p (2088 tavua) + 23.5 p (94 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    1. huhtikuuta 2020 kello 23.46: 0.4 p (33 tavua)
    1. huhtikuuta 2020 kello 23.46: 0.4 p (30 tavua)
    2. huhtikuuta 2020 kello 06.38: 4.1 p (328 tavua) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    4. huhtikuuta 2020 kello 01.33: 16.7 p (1339 tavua) + 7.5 p (30 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 600 bytes, 124 words.
  2. Lea Laven (0.6 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 07.12: 0.1 p (11 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total: 11 bytes, 2 words.
  3. Tuulikki Kuorikoski (9.6 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 07.19: 3.1 p (249 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    2. huhtikuuta 2020 kello 07.22: 0.2 p (1 sana)
    Total: 250 bytes, 6 words.
  4. Nora Tapper U (123.3 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 07.33: 2.6 p (207 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    3. huhtikuuta 2020 kello 07.27: 1.3 p (104 tavua)
    3. huhtikuuta 2020 kello 07.26: 10.0 p (uusi sivu) + 32.8 p (2625 tavua) + 40.2 p (161 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    5. huhtikuuta 2020 kello 07.48: 0.3 p (26 tavua)
    Total: 2 918 bytes, 161 words.
  5. Anna-Kaisa Ant-Wuorinen U (206.0 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 00.36: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5573 tavua, capped at max) + 62.0 p (248 sanaa) + 15.0 p (3 kuvaa) + 44.0 p (8 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 5 734 bytes, 248 words.
  6. Anne Koskinen U (199.5 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 10.56: 0.5 p (40 tavua)
    4. huhtikuuta 2020 kello 10.54: 9.0 p (721 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    5. huhtikuuta 2020 kello 00.48: 5.0 p (1 kuva)
    4. huhtikuuta 2020 kello 10.56: 0.8 p (63 tavua)
    4. huhtikuuta 2020 kello 11.50: 2.9 p (342 tavua, capped at max) + 7.5 p (30 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    4. huhtikuuta 2020 kello 11.19: 8.3 p (662 tavua) + 13.2 p (53 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    4. huhtikuuta 2020 kello 10.08: 10.0 p (uusi sivu) + 38.2 p (3055 tavua) + 36.2 p (145 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 29.0 p (5 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    4. huhtikuuta 2020 kello 10.55: 0.4 p (29 tavua)
    Total: 5 148 bytes, 254 words.
  7. Minna Tuominen U (81.7 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 07.50: 0.4 p (31 tavua)
    5. huhtikuuta 2020 kello 07.51: 0.4 p (33 tavua)
    5. huhtikuuta 2020 kello 07.51: 0.4 p (32 tavua)
    5. huhtikuuta 2020 kello 07.51: 0.5 p (41 tavua)
    4. huhtikuuta 2020 kello 13.34: 10.0 p (uusi sivu) + 24.2 p (1936 tavua) + 16.8 p (67 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 19.0 p (3 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 073 bytes, 67 words.
  8. Anne Alho U (196.1 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 00.24: 10.0 p (uusi sivu) + 53.8 p (4301 tavua) + 51.8 p (207 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 54.0 p (10 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    5. huhtikuuta 2020 kello 00.37: 1.3 p (106 tavua)
    5. huhtikuuta 2020 kello 07.52: 0.3 p (24 tavua)
    Total: 4 431 bytes, 207 words.
  9. Anni Laakso U (141.9 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 10.19: 10.0 p (uusi sivu) + 44.9 p (3594 tavua) + 35.0 p (140 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 37.0 p (7 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 594 bytes, 140 words.
  10. Arja Renell U (190.3 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 17.52: 10.0 p (uusi sivu) + 57.8 p (4620 tavua) + 56.2 p (225 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 46.0 p (9 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    5. huhtikuuta 2020 kello 18.09: 0.3 p (22 tavua)
    Total: 4 641 bytes, 225 words.
  11. Piia Sormunen U (132.6 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 15.52: 4.8 p (386 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    6. huhtikuuta 2020 kello 22.16: 0.4 p (33 tavua)
    6. huhtikuuta 2020 kello 21.40: 10.0 p (uusi sivu) + 41.4 p (3308 tavua) + 34.2 p (137 sanaa) + 28.0 p (5 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    7. huhtikuuta 2020 kello 07.19: 0.2 p (1 sana)
    Total: 3 697 bytes, 152 words.
  12. Joalin Loukamaa (7.2 p)
    6. huhtikuuta 2020 kello 22.39: 2.2 p (175 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
  13. Arja Koriseva (1.4 p)
  14. Laila Niemioja U (226.5 p)
    8. huhtikuuta 2020 kello 07.31: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6519 tavua, capped at max) + 77.5 p (310 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 54.0 p (10 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 6 669 bytes, 310 words.
  15. Elizabeth Taylor (0.0 p)
  16. Jenni Dahlman (0.0 p)
  17. Julia Widgrén (0.1 p)
  18. Tarja Salmio-Toiviainen (0.5 p)
  19. Salme Setälä (0.2 p)
  20. Maj-Lis Rosenbröijer (0.5 p)
  21. Doris Pettersson (0.5 p)
  22. Martta Martikainen-Ypyä (0.5 p)
  23. Aino Kallio-Ericsson (0.5 p)
  24. Bertha Enwald (0.5 p)
  25. Elsi Borg (0.5 p)
  26. Else Aropaltio (0.5 p)
  27. Aili-Salli Ahde-Kjäldman (0.8 p)
  28. Kirsi Siponen U (72.3 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 14.44: 1.3 p (104 tavua)
    10. huhtikuuta 2020 kello 14.41: 10.0 p (uusi sivu) + 20.5 p (1639 tavua) + 19.5 p (78 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 1 743 bytes, 78 words.
  29. Riitta Helevä U (86.4 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 16.34: 1.3 p (104 tavua)
    10. huhtikuuta 2020 kello 16.33: 10.0 p (uusi sivu) + 27.9 p (2231 tavua) + 22.2 p (89 sanaa) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty)
    Total: 2 335 bytes, 89 words.
  30. Raili Mikkonen U (251.8 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 00.33: 10.0 p (uusi sivu) + 18.1 p (1447 tavua) + 23.8 p (95 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    11. huhtikuuta 2020 kello 01.30: 18.9 p (1513 tavua) + 31.5 p (126 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    11. huhtikuuta 2020 kello 15.00: 1.8 p (2226 tavua, capped at max) + 29.0 p (116 sanaa) + 25.0 p (4 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    11. huhtikuuta 2020 kello 00.34: 1.3 p (104 tavua)
    11. huhtikuuta 2020 kello 12.35: 19.8 p (1585 tavua) + 27.5 p (110 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 6 880 bytes, 447 words.
  31. Tiina Jylhä (10.5 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 01.39: 4.5 p (360 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 361 bytes, 4 words.
  32. Maria Mughal U (123.8 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 17.10: 1.3 p (103 tavua)
    11. huhtikuuta 2020 kello 17.09: 10.0 p (uusi sivu) + 52.4 p (4194 tavua) + 14.8 p (59 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 35.0 p (7 lähdettä on lisätty)
    11. huhtikuuta 2020 kello 20.58: 0.4 p (28 tavua)
    Total: 4 325 bytes, 59 words.
  33. Arja Maarit Puhakka U (159.8 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 20.47: 10.0 p (uusi sivu) + 50.5 p (4039 tavua) + 48.5 p (194 sanaa) + 15.0 p (3 kuvaa) + 28.0 p (5 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    12. huhtikuuta 2020 kello 00.29: 1.0 p (79 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    11. huhtikuuta 2020 kello 20.48: 1.3 p (103 tavua)
    Total: 4 221 bytes, 196 words.
  34. Muddle Lilius U (104.0 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 00.33: 1.3 p (103 tavua)
    12. huhtikuuta 2020 kello 00.21: 10.0 p (uusi sivu) + 33.5 p (2678 tavua) + 23.2 p (93 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 31.0 p (6 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 2 781 bytes, 93 words.
  35. Hanna Vainio U (99.4 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 11.11: 10.0 p (uusi sivu) + 25.2 p (2017 tavua) + 31.0 p (124 sanaa) + 15.0 p (3 kuvaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    12. huhtikuuta 2020 kello 11.16: 0.4 p (28 tavua)
    12. huhtikuuta 2020 kello 11.12: 1.9 p (149 tavua)
    Total: 2 194 bytes, 124 words.
  36. Aila Salo U (224.2 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 16.23: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6218 tavua, capped at max) + 59.2 p (237 sanaa) + 15.0 p (3 kuvaa) + 65.0 p (12 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 6 322 bytes, 237 words.
  37. Maija Nuotio U (102.5 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 01.47: 1.3 p (106 tavua)
    13. huhtikuuta 2020 kello 01.46: 10.0 p (uusi sivu) + 30.1 p (2410 tavua) + 29.0 p (116 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 22.0 p (4 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 516 bytes, 116 words.
  38. Leila Hietala-Hämäläinen (9.0 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 09.26: 4.0 p (317 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
  39. Sirpa Hynninen U (104.5 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 13.38: 10.0 p (uusi sivu) + 32.5 p (2596 tavua) + 35.8 p (143 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    13. huhtikuuta 2020 kello 13.39: 1.3 p (104 tavua)
    Total: 2 700 bytes, 143 words.
  40. Kaisaleena Halinen U (107.8 p)
    15. huhtikuuta 2020 kello 00.50: 10.0 p (uusi sivu) + 32.7 p (2617 tavua) + 27.8 p (111 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 26.0 p (5 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    15. huhtikuuta 2020 kello 00.51: 1.3 p (104 tavua)
    Total: 2 721 bytes, 111 words.
  41. Pirkko Nukari (15.8 p)
    15. huhtikuuta 2020 kello 00.58: 7.8 p (620 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 620 bytes, 12 words.
  42. Minna Kangasmaa U (101.6 p)
    15. huhtikuuta 2020 kello 23.25: 10.0 p (uusi sivu) + 28.4 p (2272 tavua) + 40.5 p (162 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    15. huhtikuuta 2020 kello 23.27: 1.7 p (135 tavua)
    Total: 2 407 bytes, 162 words.
  43. Anna-Lea Kopperi U (104.3 p)
    16. huhtikuuta 2020 kello 23.59: 10.0 p (uusi sivu) + 30.8 p (2466 tavua) + 36.2 p (145 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    17. huhtikuuta 2020 kello 00.03: 0.4 p (28 tavua)
    17. huhtikuuta 2020 kello 00.00: 1.9 p (149 tavua)
    Total: 2 643 bytes, 145 words.
  44. Riikka Puronen U (97.8 p)
    17. huhtikuuta 2020 kello 07.17: 10.0 p (uusi sivu) + 26.4 p (2111 tavua) + 28.8 p (115 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    17. huhtikuuta 2020 kello 07.18: 0.4 p (30 tavua)
    17. huhtikuuta 2020 kello 07.18: 1.3 p (104 tavua)
    Total: 2 245 bytes, 115 words.
  45. Merja Ranki U (149.6 p)
    18. huhtikuuta 2020 kello 05.13: 1.3 p (106 tavua)
    18. huhtikuuta 2020 kello 05.12: 10.0 p (uusi sivu) + 47.8 p (3821 tavua) + 38.5 p (154 sanaa) + 15.0 p (3 kuvaa) + 32.0 p (6 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 927 bytes, 154 words.
  46. Marjukka Korhonen U (242.0 p)
    18. huhtikuuta 2020 kello 14.33: 5.0 p (1 kuva)
    18. huhtikuuta 2020 kello 14.27: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (7581 tavua, capped at max) + 61.0 p (244 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 81.0 p (16 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 7 910 bytes, 244 words.
  47. Reetta Gröhn-Soininen U (75.6 p)
    18. huhtikuuta 2020 kello 23.48: 1.3 p (104 tavua)
    18. huhtikuuta 2020 kello 23.48: 10.0 p (uusi sivu) + 21.4 p (1708 tavua) + 23.0 p (92 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 812 bytes, 92 words.
  48. Paula Salmela (13.7 p)
    19. huhtikuuta 2020 kello 07.21: 2.7 p (218 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    19. huhtikuuta 2020 kello 07.18: 1.0 p (76 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  49. Satu Syrjänen U (110.8 p)
    19. huhtikuuta 2020 kello 16.19: 10.0 p (uusi sivu) + 30.9 p (2474 tavua) + 27.0 p (108 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 26.0 p (5 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    19. huhtikuuta 2020 kello 16.20: 1.9 p (149 tavua)
    Total: 2 623 bytes, 108 words.
  50. Anu Matilainen U (204.0 p)
    19. huhtikuuta 2020 kello 22.51: 0.4 p (761 tavua, capped at max) + 12.2 p (49 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    19. huhtikuuta 2020 kello 20.21: 10.0 p (uusi sivu) + 55.8 p (4466 tavua) + 41.2 p (165 sanaa) + 15.0 p (4 kuvaa, capped at max) + 42.0 p (8 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    19. huhtikuuta 2020 kello 20.39: 1.6 p (125 tavua)
    19. huhtikuuta 2020 kello 22.06: 1.0 p (76 tavua) + 2.5 p (10 sanaa)
    19. huhtikuuta 2020 kello 20.23: 1.3 p (104 tavua)
    Total: 5 532 bytes, 224 words.
  51. Kaisa Karjalainen (32.7 p)
    20. huhtikuuta 2020 kello 07.30: 11.1 p (889 tavua) + 16.2 p (65 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    20. huhtikuuta 2020 kello 07.33: 0.4 p (29 tavua)
    Total: 918 bytes, 65 words.
  52. Marianne Laiti U (128.1 p)
    20. huhtikuuta 2020 kello 22.25: 1.3 p (104 tavua)
    20. huhtikuuta 2020 kello 22.25: 10.0 p (uusi sivu) + 39.3 p (3141 tavua) + 40.5 p (162 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 27.0 p (5 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 244 bytes, 162 words.
  53. Laura Lehenkari U (130.4 p)
    21. huhtikuuta 2020 kello 06.28: 10.0 p (uusi sivu) + 38.6 p (3085 tavua) + 35.5 p (142 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 35.0 p (7 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    21. huhtikuuta 2020 kello 06.29: 1.3 p (104 tavua)
    Total: 3 189 bytes, 142 words.
  54. Anne Meskanen-Barman U (110.8 p)
    22. huhtikuuta 2020 kello 04.52: 11.0 p (882 tavua) + 7.5 p (30 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    21. huhtikuuta 2020 kello 21.19: 0.5 p (41 tavua)
    21. huhtikuuta 2020 kello 21.19: 10.0 p (uusi sivu) + 19.5 p (1563 tavua) + 15.8 p (63 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    21. huhtikuuta 2020 kello 22.28: 2.9 p (234 tavua) + 5.8 p (23 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    21. huhtikuuta 2020 kello 21.20: 0.8 p (63 tavua)
    Total: 2 783 bytes, 116 words.
  55. Anne Meskanen (2.1 p)
  56. Tiina Torkkeli U (125.2 p)
    22. huhtikuuta 2020 kello 07.18: 10.0 p (uusi sivu) + 39.5 p (3160 tavua) + 25.2 p (101 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 31.0 p (6 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    22. huhtikuuta 2020 kello 07.19: 1.3 p (104 tavua)
    25. huhtikuuta 2020 kello 19.41: 2.0 p (156 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Total: 3 420 bytes, 106 words.
  57. Lotta Mattila U (106.9 p)
    23. huhtikuuta 2020 kello 04.42: 10.0 p (uusi sivu) + 30.6 p (2447 tavua) + 25.0 p (100 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    23. huhtikuuta 2020 kello 04.43: 1.3 p (103 tavua)
    Total: 2 550 bytes, 100 words.
  58. Sinikka Mäki-Lertola U (91.1 p)
    23. huhtikuuta 2020 kello 23.13: 1.3 p (104 tavua)
    23. huhtikuuta 2020 kello 23.12: 10.0 p (uusi sivu) + 27.0 p (2161 tavua) + 35.8 p (143 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 265 bytes, 143 words.
  59. Liza Weil (8.2 p)
    23. huhtikuuta 2020 kello 23.57: 3.2 p (252 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
  60. Pirita Niemenmaa (0.4 p)
  61. Riitta Huttunen U (129.3 p)
    24. huhtikuuta 2020 kello 07.49: 0.4 p (30 tavua)
    24. huhtikuuta 2020 kello 07.49: 0.5 p (41 tavua)
    24. huhtikuuta 2020 kello 07.49: 10.0 p (uusi sivu) + 22.5 p (1802 tavua) + 24.0 p (96 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    24. huhtikuuta 2020 kello 08.14: 8.7 p (697 tavua) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    24. huhtikuuta 2020 kello 08.21: 0.4 p (33 tavua)
    24. huhtikuuta 2020 kello 08.33: 7.8 p (622 tavua) + 3.8 p (15 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    24. huhtikuuta 2020 kello 08.21: 4.5 p (357 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 3 487 bytes, 113 words.
  62. Anu Tuominen (56.0 p)
    24. huhtikuuta 2020 kello 22.27: 20.0 p (1601 tavua) + 16.0 p (64 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 601 bytes, 64 words.
  63. Anu Kiiskinen U (111.9 p)
    25. huhtikuuta 2020 kello 00.34: 1.4 p (110 tavua)
    25. huhtikuuta 2020 kello 00.31: 10.0 p (uusi sivu) + 35.2 p (2819 tavua) + 24.2 p (97 sanaa) + 15.0 p (4 kuvaa, capped at max) + 26.0 p (5 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 2 929 bytes, 97 words.
  64. Eva Löfdahl U (129.2 p)
    27. huhtikuuta 2020 kello 02.02: 10.0 p (uusi sivu) + 40.4 p (3232 tavua) + 29.5 p (118 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 38.0 p (7 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    27. huhtikuuta 2020 kello 02.05: 1.3 p (105 tavua)
    Total: 3 337 bytes, 118 words.
  65. Salla Ikonen U (106.5 p)
    28. huhtikuuta 2020 kello 00.07: 1.3 p (103 tavua)
    28. huhtikuuta 2020 kello 00.05: 10.0 p (uusi sivu) + 32.2 p (2577 tavua) + 30.0 p (120 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 23.0 p (4 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 680 bytes, 120 words.
  66. Louise Farrenc (0.5 p)
    28. huhtikuuta 2020 kello 07.59: 0.5 p (2 sanaa)
    Total: −42 bytes, 2 words.
  67. Maikki Rantala U (162.0 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 05.17: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (4829 tavua, capped at max) + 25.5 p (102 sanaa) + 15.0 p (4 kuvaa, capped at max) + 45.0 p (9 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    29. huhtikuuta 2020 kello 05.24: 0.5 p (2 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 5 054 bytes, 104 words.
  68. Anna-Mari Kähärä (8.9 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 07.51: 3.8 p (302 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    29. huhtikuuta 2020 kello 07.53: 0.2 p (12 tavua)
  69. Martta Kaukomaa (3.4 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 22.53: 0.4 p (30 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 29 bytes, 8 words.
  70. Ann Sundholm U (91.9 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 09.49: 10.0 p (uusi sivu) + 24.3 p (1944 tavua) + 24.0 p (96 sanaa) + 15.0 p (3 kuvaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    30. huhtikuuta 2020 kello 09.53: 0.4 p (28 tavua)
    30. huhtikuuta 2020 kello 09.52: 1.3 p (104 tavua)
    Total: 2 076 bytes, 96 words.
  71. Barbara Tieaho U (90.6 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 18.38: 1.3 p (104 tavua)
    30. huhtikuuta 2020 kello 18.37: 10.0 p (uusi sivu) + 28.6 p (2287 tavua) + 20.8 p (83 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty)
    Total: 2 391 bytes, 83 words.
  72. Aino-Kaarina Pajari U (99.8 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 20.26: 1.3 p (102 tavua)
    30. huhtikuuta 2020 kello 20.24: 10.0 p (uusi sivu) + 29.5 p (2362 tavua) + 29.0 p (116 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 464 bytes, 116 words.
  73. Aino Aalto (164.2 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 23.08: 36.9 p (2954 tavua) + 68.2 p (273 sanaa) + 44.0 p (8 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 2 954 bytes, 273 words.

PtG (4264 p) muokkaa

22 artikkelia, 118,18 kB

  1. Alma Pihl (99.9 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 14.48: 8.2 p (654 tavua) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    31. maaliskuuta 2020 kello 21.38: 12.9 p (1035 tavua) + 34.8 p (139 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    21. huhtikuuta 2020 kello 22.57: 2.8 p (221 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    5. huhtikuuta 2020 kello 17.25: 0.3 p (21 tavua)
    Total: 1 930 bytes, 130 words.
  2. Lois Weber U (262.2 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 17.56: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6093 tavua, capped at max) + 136.2 p (545 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    Total: 7 102 bytes, 545 words.
  3. Lotte Reiniger U (292.2 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 13.18: 0.5 p (2 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa)
    4. huhtikuuta 2020 kello 13.10: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6855 tavua, capped at max) + 131.8 p (527 sanaa) + 40.0 p (6 lähdettä on lisätty, 10 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    Total: 8 206 bytes, 529 words.
  4. Pauline Kael U (273.5 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 13.50: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5717 tavua, capped at max) + 118.0 p (472 sanaa) + 26.0 p (3 lähdettä on lisätty, 11 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    5. huhtikuuta 2020 kello 13.56: 8.5 p (34 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    Total: 6 894 bytes, 506 words.
  5. Roya Sadat U (179.5 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 22.11: 6.3 p (943 tavua, capped at max) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    5. huhtikuuta 2020 kello 22.05: 10.0 p (uusi sivu) + 53.7 p (4297 tavua) + 61.0 p (244 sanaa) + 28.0 p (5 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 5 240 bytes, 246 words.
  6. Liisa Pentti U (110.2 p)
    6. huhtikuuta 2020 kello 22.38: 10.0 p (uusi sivu) + 40.7 p (3258 tavua) + 31.5 p (126 sanaa) + 23.0 p (4 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 258 bytes, 126 words.
  7. Erika Kallasmaa U (192.5 p)
    8. huhtikuuta 2020 kello 22.03: 10.6 p (877 tavua, capped at max) + 8.0 p (32 sanaa)
    8. huhtikuuta 2020 kello 21.54: 10.0 p (uusi sivu) + 49.4 p (3949 tavua) + 65.5 p (262 sanaa) + 34.0 p (5 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 4 857 bytes, 294 words.
  8. Sisko Loikkanen U (187.0 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 13.05: 10.0 p (uusi sivu) + 59.7 p (4777 tavua) + 71.2 p (285 sanaa) + 26.0 p (4 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    10. huhtikuuta 2020 kello 13.09: 0.3 p (798 tavua, capped at max) + 4.8 p (19 sanaa)
    Total: 5 575 bytes, 304 words.
  9. Louise Arbour U (237.2 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 12.58: 14.2 p (57 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    11. huhtikuuta 2020 kello 12.38: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5238 tavua, capped at max) + 78.2 p (313 sanaa) + 38.0 p (6 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    11. huhtikuuta 2020 kello 12.47: 6.8 p (27 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Total: 7 976 bytes, 397 words.
  10. Äiti Teresa (40.3 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 17.39: 0.9 p (72 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    11. huhtikuuta 2020 kello 17.37: 0.1 p (9 tavua)
    11. huhtikuuta 2020 kello 17.44: 0.1 p (9 tavua)
    11. huhtikuuta 2020 kello 17.25: 0.4 p (34 tavua)
    12. huhtikuuta 2020 kello 17.41: 7.8 p (624 tavua) + 25.2 p (101 sanaa) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    11. huhtikuuta 2020 kello 17.51: 0.4 p (35 tavua)
    Total: 651 bytes, 83 words.
  11. Marianna Henriksson U (136.2 p)
    14. huhtikuuta 2020 kello 22.33: 9.5 p (759 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    14. huhtikuuta 2020 kello 22.26: 10.0 p (uusi sivu) + 41.7 p (3333 tavua) + 41.8 p (167 sanaa) + 28.0 p (5 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 4 092 bytes, 168 words.
  12. Imelda Marcos (296.5 p)
    18. huhtikuuta 2020 kello 13.44: 60.0 p (5542 tavua, capped at max) + 127.5 p (510 sanaa) + 23.0 p (Yksi lähde on lisätty, 18 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    18. huhtikuuta 2020 kello 14.18: 15.0 p (3 kuvaa)
    18. huhtikuuta 2020 kello 14.08: 30.0 p (120 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 7 294 bytes, 630 words.
  13. Heli Hiltunen U (170.0 p)
    18. huhtikuuta 2020 kello 22.56: 10.0 p (uusi sivu) + 41.5 p (3318 tavua) + 64.2 p (257 sanaa) + 20.0 p (3 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    18. huhtikuuta 2020 kello 23.01: 13.3 p (1065 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 4 383 bytes, 261 words.
  14. Pascale Cossart U (191.2 p)
    19. huhtikuuta 2020 kello 12.52: 10.0 p (uusi sivu) + 55.0 p (4396 tavua) + 60.8 p (243 sanaa) + 40.0 p (6 lähdettä on lisätty, 10 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    19. huhtikuuta 2020 kello 13.01: 5.0 p (1133 tavua, capped at max) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Total: 5 529 bytes, 245 words.
  15. Aminatou Haidar U (196.0 p)
    19. huhtikuuta 2020 kello 23.13: 2.4 p (897 tavua, capped at max) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    19. huhtikuuta 2020 kello 23.09: 10.0 p (uusi sivu) + 57.6 p (4610 tavua) + 89.5 p (358 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 5 507 bytes, 360 words.
  16. Alli Hannikainen U (162.4 p)
    21. huhtikuuta 2020 kello 22.11: 10.0 p (uusi sivu) + 44.5 p (3558 tavua) + 73.5 p (294 sanaa) + 14.0 p (2 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    21. huhtikuuta 2020 kello 22.13: 5.4 p (432 tavua)
    Total: 3 982 bytes, 294 words.
  17. Shirley Knight (0.2 p)
  18. Juliana Hyrri U (143.8 p)
    22. huhtikuuta 2020 kello 22.53: 12.3 p (982 tavua)
    22. huhtikuuta 2020 kello 22.49: 10.0 p (uusi sivu) + 43.8 p (3500 tavua) + 42.8 p (171 sanaa) + 30.0 p (6 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 4 483 bytes, 171 words.
  19. Flora Nwapa U (290.2 p)
    25. huhtikuuta 2020 kello 12.59: 19.8 p (79 sanaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    25. huhtikuuta 2020 kello 12.48: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5990 tavua, capped at max) + 121.5 p (486 sanaa) + 32.0 p (4 lähdettä on lisätty, 12 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 7 628 bytes, 565 words.
  20. Jennifer Clack U (352.5 p)
    26. huhtikuuta 2020 kello 12.47: 76.0 p (304 sanaa) + 20.0 p (2 lähdettä on lisätty, 10 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    26. huhtikuuta 2020 kello 11.44: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6271 tavua, capped at max) + 116.5 p (466 sanaa) + 30.0 p (3 lähdettä on lisätty, 15 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 11 170 bytes, 770 words.
  21. Adrienne Asch U (227.5 p)
    26. huhtikuuta 2020 kello 15.31: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5221 tavua, capped at max) + 104.0 p (416 sanaa) + 19.0 p (2 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    26. huhtikuuta 2020 kello 15.39: 11.5 p (46 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 6 823 bytes, 462 words.
  22. Ester Ståhlberg (222.2 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 22.21: 60.0 p (5579 tavua, capped at max) + 94.2 p (377 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 43.0 p (6 lähdettä on lisätty, 13 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 5 618 bytes, 377 words.

Ottilia Puttonen (2064 p) muokkaa

28 artikkelia, 52,32 kB

  1. Susanne Aalto U (121.4 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 14.50: 10.0 p (uusi sivu) + 40.9 p (3273 tavua) + 25.5 p (102 sanaa) + 40.0 p (8 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 273 bytes, 102 words.
  2. Sofia Feltzing U (133.4 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 15.18: 10.0 p (uusi sivu) + 42.2 p (3372 tavua) + 28.5 p (114 sanaa) + 45.0 p (9 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    1. huhtikuuta 2020 kello 15.34: 2.2 p (173 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total: 3 551 bytes, 116 words.
  3. Sabine Hossenfelder U (132.2 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 16.33: 10.0 p (uusi sivu) + 40.6 p (3245 tavua) + 36.8 p (147 sanaa) + 34.0 p (6 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    1. huhtikuuta 2020 kello 16.35: 0.8 p (63 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total: 3 309 bytes, 147 words.
  4. Susanne Höfner U (104.9 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 18.23: 10.0 p (uusi sivu) + 38.9 p (3110 tavua) + 16.0 p (64 sanaa) + 40.0 p (8 lähdettä on lisätty)
    Total: 3 095 bytes, 64 words.
  5. Birgitta Nordström U (107.1 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 19.08: 10.0 p (uusi sivu) + 31.6 p (2524 tavua) + 25.2 p (101 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 30.0 p (6 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    1. huhtikuuta 2020 kello 19.08: 0.3 p (24 tavua)
    Total: 2 548 bytes, 101 words.
  6. Eva Alexanderson U (98.2 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 14.06: 0.2 p (15 tavua)
    3. huhtikuuta 2020 kello 13.31: 10.0 p (uusi sivu) + 33.3 p (2665 tavua) + 36.8 p (147 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 680 bytes, 147 words.
  7. Elsa Thulin U (133.7 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 14.05: 0.2 p (14 tavua)
    3. huhtikuuta 2020 kello 13.41: 10.0 p (uusi sivu) + 36.1 p (2885 tavua) + 53.2 p (213 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 14.0 p (2 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    3. huhtikuuta 2020 kello 13.42: 0.2 p (13 tavua)
    Total: 2 912 bytes, 213 words.
  8. Maria Gustava Gyllenstierna U (129.1 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 14.04: 0.3 p (24 tavua)
    3. huhtikuuta 2020 kello 13.58: 10.0 p (uusi sivu) + 37.7 p (3018 tavua) + 52.0 p (208 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    3. huhtikuuta 2020 kello 14.03: 1.1 p (85 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total: 3 117 bytes, 208 words.
  9. Jeanette Granberg Stjernström U (187.4 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 15.02: 10.0 p (uusi sivu) + 58.2 p (4654 tavua) + 85.2 p (341 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 9.0 p (Yksi lähde on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 4 654 bytes, 341 words.
  10. Bertha Straube U (99.7 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 15.27: 10.0 p (uusi sivu) + 29.0 p (2320 tavua) + 47.0 p (188 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    4. huhtikuuta 2020 kello 17.23: 0.2 p (17 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total: 2 337 bytes, 190 words.
  11. Louise Stjernström (1.7 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 17.20: 0.7 p (54 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    Total: 54 bytes, 4 words.
  12. Olga Aspelin (44.7 p)
    6. huhtikuuta 2020 kello 15.32: 17.2 p (1378 tavua) + 20.5 p (82 sanaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 378 bytes, 82 words.
  13. Ottilia Adelborg U (61.7 p)
    7. huhtikuuta 2020 kello 19.54: 8.2 p (657 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    7. huhtikuuta 2020 kello 19.46: 10.0 p (uusi sivu) + 13.3 p (1061 tavua) + 11.8 p (47 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 718 bytes, 61 words.
  14. Alfhild Agrell U (91.5 p)
    8. huhtikuuta 2020 kello 15.50: 0.2 p (12 tavua)
    8. huhtikuuta 2020 kello 15.50: 10.0 p (uusi sivu) + 27.3 p (2185 tavua) + 32.0 p (128 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 197 bytes, 128 words.
  15. Jenny Andreasson (0.5 p)
  16. Elsa Alkman U (100.5 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 14.42: 0.2 p (14 tavua)
    29. huhtikuuta 2020 kello 14.38: 10.0 p (uusi sivu) + 32.1 p (2566 tavua) + 26.2 p (105 sanaa) + 27.0 p (5 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 579 bytes, 105 words.
  17. Johanne Luise Heiberg U (96.3 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 14.53: 10.0 p (uusi sivu) + 21.0 p (1683 tavua) + 28.8 p (115 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    29. huhtikuuta 2020 kello 15.26: 6.3 p (503 tavua) + 7.2 p (29 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 2 186 bytes, 144 words.
  18. Ester Almqvist U (58.1 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 15.11: 10.0 p (uusi sivu) + 17.1 p (1368 tavua) + 16.0 p (64 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 368 bytes, 64 words.
  19. Gertrud Almqvist U (71.1 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 16.27: 10.0 p (uusi sivu) + 20.3 p (1626 tavua) + 18.8 p (75 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 626 bytes, 75 words.
  20. Ingrid Andersen U (69.6 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 17.17: 10.0 p (uusi sivu) + 22.8 p (1823 tavua) + 22.2 p (89 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    29. huhtikuuta 2020 kello 17.20: 0.2 p (15 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    29. huhtikuuta 2020 kello 17.31: 1.7 p (138 tavua)
    29. huhtikuuta 2020 kello 17.22: 0.3 p (21 tavua)
    29. huhtikuuta 2020 kello 17.28: 0.2 p (13 tavua)
    Total: 2 009 bytes, 90 words.
  21. Elisabeth Beskow (13.1 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 09.25: 4.6 p (367 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 367 bytes, 6 words.
  22. Elsa Lindberg-Dovlette (21.3 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 10.43: 7.3 p (581 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 581 bytes, 32 words.
  23. Anna Maria Roos (23.7 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 11.34: 0.2 p (14 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    30. huhtikuuta 2020 kello 11.26: 0.5 p (2 sanaa)
    30. huhtikuuta 2020 kello 11.31: 2.7 p (216 tavua) + 2.0 p (8 sanaa)
    30. huhtikuuta 2020 kello 11.23: 6.1 p (486 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 719 bytes, 31 words.
  24. Anna Bergström-Simonsson U (110.0 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 20.19: 0.4 p (32 tavua) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    30. huhtikuuta 2020 kello 17.51: 10.0 p (uusi sivu) + 31.6 p (2531 tavua) + 38.0 p (152 sanaa) + 24.0 p (4 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 563 bytes, 152 words.
  25. Hanna Brooman (0.2 p)
  26. Irja Browallius (0.2 p)
  27. Emmy Köhler (0.2 p)
  28. Hilda Borgström (52.8 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 22.52: 17.8 p (1420 tavua) + 24.0 p (96 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 1 421 bytes, 96 words.

Makalli (1944 p) muokkaa

15 artikkelia, 64,55 kB

  1. Phoebe Bridgers (226.2 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 13.45: 32.2 p (2577 tavua) + 34.8 p (139 sanaa) + 25.0 p (4 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    3. huhtikuuta 2020 kello 23.46: 1.0 p (82 tavua)
    9. huhtikuuta 2020 kello 19.01: 9.1 p (730 tavua) + 12.0 p (48 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    20. huhtikuuta 2020 kello 20.23: 17.6 p (3527 tavua, capped at max) + 37.5 p (150 sanaa) + 37.0 p (7 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 6 916 bytes, 331 words.
  2. Billie Eilish (122.3 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 23.08: 46.0 p (3682 tavua) + 15.2 p (61 sanaa) + 61.0 p (12 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 3 682 bytes, 61 words.
  3. Hayley Williams (452.5 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 18.39: 110.0 p (440 sanaa) + 43.0 p (7 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    12. huhtikuuta 2020 kello 17.35: 60.0 p (5704 tavua, capped at max) + 65.5 p (262 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 46.0 p (9 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    13. huhtikuuta 2020 kello 23.41: 41.0 p (164 sanaa) + 42.0 p (8 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 17 221 bytes, 866 words.
  4. Doja Cat U (250.8 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 10.33: 4.8 p (19 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    15. huhtikuuta 2020 kello 12.48: 31.9 p (3434 tavua, capped at max) + 60.2 p (241 sanaa) + 28.0 p (4 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    14. huhtikuuta 2020 kello 17.19: 10.0 p (uusi sivu) + 28.1 p (2251 tavua) + 16.8 p (67 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    22. huhtikuuta 2020 kello 12.47: 17.0 p (68 sanaa) + 18.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 7 704 bytes, 395 words.
  5. Saweetie (36.3 p)
    16. huhtikuuta 2020 kello 15.40: 15.3 p (1225 tavua) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
  6. Rosalía U (167.0 p)
    21. huhtikuuta 2020 kello 16.18: 21.5 p (2288 tavua, capped at max) + 29.8 p (119 sanaa) + 22.0 p (4 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    16. huhtikuuta 2020 kello 22.21: 10.0 p (uusi sivu) + 37.7 p (3019 tavua) + 14.2 p (57 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    17. huhtikuuta 2020 kello 23.02: 0.8 p (63 tavua)
    Total: 5 370 bytes, 176 words.
  7. Megan Thee Stallion U (171.8 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 10.48: 7.5 p (30 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    17. huhtikuuta 2020 kello 20.15: 10.0 p (uusi sivu) + 45.5 p (3638 tavua) + 30.5 p (122 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 22.0 p (4 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    17. huhtikuuta 2020 kello 21.52: 14.5 p (1274 tavua, capped at max) + 10.8 p (43 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total: 5 653 bytes, 195 words.
  8. Fiona Apple (88.8 p)
    19. huhtikuuta 2020 kello 11.24: 3.6 p (287 tavua) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    18. huhtikuuta 2020 kello 18.07: 32.2 p (2578 tavua) + 27.5 p (110 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    17. huhtikuuta 2020 kello 22.03: 0.4 p (35 tavua)
    Total: 2 900 bytes, 110 words.
  9. Demi Lovato (40.9 p)
    17. huhtikuuta 2020 kello 22.44: 15.9 p (1268 tavua) + 14.0 p (56 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 1 268 bytes, 56 words.
  10. Danielle Bregoli (141.2 p)
    19. huhtikuuta 2020 kello 11.11: 0.4 p (33 tavua)
    20. huhtikuuta 2020 kello 14.47: 59.6 p (4945 tavua, capped at max) + 42.2 p (169 sanaa) + 34.0 p (6 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 4 973 bytes, 169 words.
  11. Dua Lipa (54.6 p)
    21. huhtikuuta 2020 kello 12.03: 23.3 p (1865 tavua) + 7.2 p (29 sanaa) + 24.0 p (4 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 865 bytes, 29 words.
  12. Maren Morris U (134.1 p)
    22. huhtikuuta 2020 kello 19.01: 0.2 p (17 tavua)
    22. huhtikuuta 2020 kello 16.11: 10.0 p (uusi sivu) + 50.6 p (4051 tavua) + 35.2 p (141 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 28.0 p (5 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 4 068 bytes, 139 words.
  13. Lorde (31.1 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 09.58: 10.0 p (797 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    23. huhtikuuta 2020 kello 14.55: 1.1 p (90 tavua)
    Total: 887 bytes, 20 words.
  14. Ellie Goulding (1.3 p)
  15. Jenny Berggren (25.0 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 10.04: 9.0 p (718 tavua) + 5.0 p (1 kuva) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)

Linkkerpar (1825 p) muokkaa

33 artikkelia, 78,91 kB

  1. Anne Frank (2.4 p)
  2. Hinni Aarninsalo (80.3 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 01.14: 39.6 p (3168 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 32.0 p (5 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 3 168 bytes, 35 words.
  3. Kaarina Alanen (27.5 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 17.45: 10.5 p (842 tavua) + 10.0 p (40 sanaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 842 bytes, 40 words.
  4. Jertta Blomstedt (24.0 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 22.34: 19.8 p (1583 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 3.0 p (3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 583 bytes, 5 words.
  5. Mia Halonen (131.2 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 01.05: 60.0 p (4930 tavua, capped at max) + 14.2 p (57 sanaa) + 57.0 p (9 lähdettä on lisätty, 12 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 4 795 bytes, 57 words.
  6. Päivi Istala (34.4 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 03.57: 26.9 p (2149 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 7.0 p (7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 149 bytes, 2 words.
  7. Virginie Despentes (0.7 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 12.47: 0.4 p (32 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total: 32 bytes, 1 words.
  8. Anne Lainto (31.2 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 05.22: 31.2 p (2500 tavua)
  9. Marilyn vos Savant (24.7 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 04.32: 20.7 p (1656 tavua) + 4.0 p (4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
  10. Tiina Jylhä (45.5 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 15.19: 32.3 p (2583 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 13.0 p (13 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 583 bytes, 1 words.
  11. Barbara Smoker (144.7 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 16.24: 57.5 p (4598 tavua) + 54.2 p (217 sanaa) + 18.0 p (2 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 4 598 bytes, 217 words.
  12. Zofia Wichłacz U (135.2 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 19.34: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5088 tavua, capped at max) + 20.2 p (81 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 40.0 p (6 lähdettä on lisätty, 10 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 5 088 bytes, 81 words.
  13. Shirley Douglas U (120.8 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 01.05: 10.0 p (uusi sivu) + 52.6 p (4206 tavua) + 29.2 p (117 sanaa) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 4 206 bytes, 117 words.
  14. Minna Kemppainen U (101.1 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 02.31: 10.0 p (uusi sivu) + 47.9 p (3828 tavua) + 17.2 p (69 sanaa) + 26.0 p (4 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 3 828 bytes, 69 words.
  15. Tiina Madisson U (84.5 p)
    14. huhtikuuta 2020 kello 12.12: 10.0 p (uusi sivu) + 38.7 p (3097 tavua) + 15.8 p (63 sanaa) + 20.0 p (3 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 3 097 bytes, 63 words.
  16. Kirsi Varhila (9.6 p)
    15. huhtikuuta 2020 kello 05.22: 9.3 p (748 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total: 748 bytes, 1 words.
  17. Monica Groop (24.8 p)
    17. huhtikuuta 2020 kello 02.42: 24.8 p (1980 tavua)
  18. Milana Misic (96.5 p)
    19. huhtikuuta 2020 kello 00.38: 50.7 p (4056 tavua) + 11.8 p (47 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 29.0 p (4 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 4 056 bytes, 47 words.
  19. Leïla Slimani (135.5 p)
    19. huhtikuuta 2020 kello 20.27: 60.0 p (5356 tavua, capped at max) + 34.5 p (138 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 31.0 p (4 lähdettä on lisätty, 11 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 5 356 bytes, 138 words.
  20. María Teresa de Borbón Parma (50.1 p)
    20. huhtikuuta 2020 kello 01.47: 28.3 p (2266 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 266 bytes, 3 words.
  21. Jane Dee Hull (9.6 p)
  22. Marie Darrieussecq (97.7 p)
    20. huhtikuuta 2020 kello 21.54: 55.9 p (4472 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 28.0 p (4 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 4 472 bytes, 35 words.
  23. Tera Lynn Childs (31.0 p)
    21. huhtikuuta 2020 kello 03.14: 25.0 p (1997 tavua) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
  24. Pirkko Saisio (20.3 p)
    21. huhtikuuta 2020 kello 05.25: 20.3 p (1624 tavua)
  25. Vera Rubin (141.0 p)
    21. huhtikuuta 2020 kello 07.21: 60.0 p (4938 tavua, capped at max) + 40.0 p (160 sanaa) + 36.0 p (5 lähdettä on lisätty, 11 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 4 938 bytes, 160 words.
  26. Kei Shindō (30.7 p)
    21. huhtikuuta 2020 kello 14.37: 18.4 p (1474 tavua) + 5.2 p (21 sanaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 474 bytes, 21 words.
  27. Krystyna Łybacka (10.2 p)
  28. Henrietta Maria (23.7 p)
    22. huhtikuuta 2020 kello 04.06: 16.9 p (1355 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 1 355 bytes, 3 words.
  29. Shirley Knight (12.7 p)
    23. huhtikuuta 2020 kello 09.29: 12.7 p (1012 tavua)
  30. Violeta Chamorro (17.3 p)
    25. huhtikuuta 2020 kello 05.18: 15.6 p (1244 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 1 244 bytes, 3 words.
  31. Eva Perón (5.6 p)
  32. Jonna Järnefelt (74.1 p)
    27. huhtikuuta 2020 kello 13.42: 28.1 p (2249 tavua) + 4.0 p (16 sanaa) + 42.0 p (7 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 249 bytes, 16 words.
  33. Maj Sjöwall (46.7 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 00.42: 25.2 p (2019 tavua) + 8.5 p (34 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 019 bytes, 34 words.

JoAlanen (1760 p) muokkaa

7 artikkelia, 54,15 kB

  1. Maia Sandu U (343.8 p)
    20. huhtikuuta 2020 kello 23.20: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (13341 tavua, capped at max) + 140.8 p (563 sanaa) + 15.0 p (3 kuvaa) + 78.0 p (14 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    Total: 13 341 bytes, 563 words.
  2. Herculine Barbin U (313.5 p)
    21. huhtikuuta 2020 kello 18.45: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (7683 tavua, capped at max) + 128.5 p (514 sanaa) + 75.0 p (14 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    Total: 7 683 bytes, 514 words.
  3. María Fernanda Espinosa U (248.0 p)
    22. huhtikuuta 2020 kello 17.49: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (8347 tavua, capped at max) + 90.0 p (360 sanaa) + 15.0 p (3 kuvaa) + 58.0 p (11 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 8 347 bytes, 360 words.
  4. Nisha Ayub U (196.0 p)
    22. huhtikuuta 2020 kello 21.28: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6510 tavua, capped at max) + 52.0 p (208 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 54.0 p (10 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 6 510 bytes, 208 words.
  5. Simonetta Di Pippo U (196.8 p)
    23. huhtikuuta 2020 kello 17.50: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5596 tavua, capped at max) + 63.8 p (255 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 43.0 p (7 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 5 596 bytes, 255 words.
  6. Deirdre McCloskey U (252.2 p)
    24. huhtikuuta 2020 kello 17.55: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (7373 tavua, capped at max) + 85.2 p (341 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 72.0 p (13 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 7 373 bytes, 341 words.
  7. Jean Batten U (210.0 p)
    25. huhtikuuta 2020 kello 15.35: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5301 tavua, capped at max) + 87.0 p (348 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 28.0 p (3 lähdettä on lisätty, 13 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 5 300 bytes, 348 words.

Kaljami (1577 p) muokkaa

24 artikkelia, 45,56 kB

  1. Anna-Maja Henriksson (14.6 p)
    20. huhtikuuta 2020 kello 01.11: 6.4 p (509 tavua) + 3.2 p (13 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 509 bytes, 13 words.
  2. Tsai Ing-wen (35.6 p)
    20. huhtikuuta 2020 kello 01.44: 13.7 p (1092 tavua) + 7.0 p (28 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 092 bytes, 28 words.
  3. Hakima El Haite U (154.9 p)
    21. huhtikuuta 2020 kello 13.38: 10.6 p (850 tavua) + 7.5 p (30 sanaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    21. huhtikuuta 2020 kello 00.33: 10.0 p (uusi sivu) + 46.5 p (3720 tavua) + 31.2 p (125 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 32.0 p (6 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 4 570 bytes, 155 words.
  4. Beate Meinl-Reisinger U (88.9 p)
    21. huhtikuuta 2020 kello 01.36: 10.0 p (uusi sivu) + 32.1 p (2569 tavua) + 15.8 p (63 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 26.0 p (5 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 2 570 bytes, 63 words.
  5. Juliana (Alankomaat) (18.1 p)
    21. huhtikuuta 2020 kello 14.34: 8.1 p (648 tavua) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
  6. Prinsessa Lalla Salma U (166.7 p)
    22. huhtikuuta 2020 kello 20.18: 10.0 p (uusi sivu) + 58.5 p (4677 tavua) + 49.2 p (197 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 39.0 p (7 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 4 677 bytes, 197 words.
  7. Ntfombi U (74.6 p)
    22. huhtikuuta 2020 kello 21.03: 10.0 p (uusi sivu) + 23.8 p (1905 tavua) + 15.8 p (63 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 905 bytes, 63 words.
  8. Mathilde (Belgian kuningatar) (48.6 p)
    22. huhtikuuta 2020 kello 23.45: 19.9 p (1591 tavua) + 11.8 p (47 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 591 bytes, 47 words.
  9. Sarah Thomason U (97.6 p)
    23. huhtikuuta 2020 kello 00.25: 10.0 p (uusi sivu) + 33.9 p (2711 tavua) + 22.8 p (91 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 26.0 p (5 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 2 711 bytes, 91 words.
  10. Kelly Craft (94.3 p)
    23. huhtikuuta 2020 kello 01.03: 33.8 p (2701 tavua) + 29.5 p (118 sanaa) + 26.0 p (5 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 701 bytes, 118 words.
  11. Samantha Power (12.4 p)
    23. huhtikuuta 2020 kello 01.16: 5.0 p (396 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 396 bytes, 10 words.
  12. Erna Solberg (25.1 p)
    23. huhtikuuta 2020 kello 01.44: 10.9 p (869 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 869 bytes, 17 words.
  13. Catharina-Amalia (101.9 p)
    23. huhtikuuta 2020 kello 23.12: 31.4 p (2515 tavua) + 25.5 p (102 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 30.0 p (5 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 515 bytes, 102 words.
  14. Aiko (prinsessa) (27.3 p)
    23. huhtikuuta 2020 kello 23.33: 11.8 p (945 tavua) + 5.5 p (22 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 945 bytes, 22 words.
  15. Masako (keisarinna) (191.5 p)
    24. huhtikuuta 2020 kello 13.33: 7.7 p (615 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    24. huhtikuuta 2020 kello 00.52: 35.1 p (2811 tavua) + 40.5 p (162 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 23.0 p (4 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    23. huhtikuuta 2020 kello 23.55: 17.0 p (1357 tavua) + 13.2 p (53 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 4 783 bytes, 247 words.
  16. Valpuri Kyni (18.1 p)
    24. huhtikuuta 2020 kello 01.49: 6.9 p (549 tavua) + 6.2 p (25 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 549 bytes, 25 words.
  17. Nagako (28.4 p)
    24. huhtikuuta 2020 kello 13.55: 13.1 p (1048 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 1 048 bytes, 17 words.
  18. Petra Gössi U (114.7 p)
    24. huhtikuuta 2020 kello 15.59: 10.0 p (uusi sivu) + 40.2 p (3216 tavua) + 28.5 p (114 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 26.0 p (5 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 216 bytes, 114 words.
  19. Þorgerður Katrín Gunnarsdóttir (48.2 p)
    24. huhtikuuta 2020 kello 21.28: 24.2 p (1937 tavua) + 6.0 p (24 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 937 bytes, 24 words.
  20. Gwendolyn Rutten U (126.7 p)
    24. huhtikuuta 2020 kello 23.43: 10.0 p (uusi sivu) + 45.7 p (3655 tavua) + 25.0 p (100 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 36.0 p (7 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 655 bytes, 100 words.
  21. Annie Lööf (29.4 p)
    25. huhtikuuta 2020 kello 01.39: 9.7 p (772 tavua) + 4.8 p (19 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 772 bytes, 19 words.
  22. Nyamko Sabuni (21.7 p)
    25. huhtikuuta 2020 kello 01.56: 8.2 p (654 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 654 bytes, 14 words.
  23. Ebba Busch (19.8 p)
    25. huhtikuuta 2020 kello 02.14: 7.1 p (564 tavua) + 7.8 p (31 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 564 bytes, 31 words.
  24. Trine Skei Grande (17.6 p)
    25. huhtikuuta 2020 kello 02.29: 8.6 p (686 tavua) + 4.0 p (16 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 686 bytes, 16 words.

Stryn (1564 p) muokkaa

24 artikkelia, 46,87 kB

  1. Nicole Melichar U (74.0 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 11.14: 0.1 p (10 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    2. huhtikuuta 2020 kello 18.48: 10.0 p (uusi sivu) + 29.6 p (2369 tavua) + 14.0 p (56 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total: 2 379 bytes, 57 words.
  2. Ena Shibahara U (76.4 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 19.15: 10.0 p (uusi sivu) + 28.4 p (2272 tavua) + 16.5 p (66 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    2. huhtikuuta 2020 kello 19.16: 0.5 p (43 tavua)
    Total: 2 315 bytes, 66 words.
  3. Barbora Krejčíková U (111.0 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 11.57: 10.0 p (uusi sivu) + 41.0 p (3282 tavua) + 36.0 p (144 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 14.0 p (2 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 282 bytes, 144 words.
  4. Elisabetta Cocciaretto U (60.0 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 13.27: 10.0 p (uusi sivu) + 24.0 p (1921 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 921 bytes, 44 words.
  5. Naziq al-Abid (0.2 p)
  6. Jasmine Paolini U (82.7 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 14.03: 10.0 p (uusi sivu) + 30.7 p (2456 tavua) + 16.0 p (64 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 2 456 bytes, 64 words.
  7. Leylah Fernandez U (68.0 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 18.29: 10.0 p (uusi sivu) + 27.2 p (2180 tavua) + 14.8 p (59 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 2 180 bytes, 59 words.
  8. Astra Sharma U (117.0 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 11.09: 10.0 p (uusi sivu) + 49.0 p (3919 tavua) + 18.0 p (72 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 35.0 p (7 lähdettä on lisätty)
    Total: 3 919 bytes, 72 words.
  9. Han Na-lae U (86.4 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 18.35: 10.0 p (uusi sivu) + 29.2 p (2332 tavua) + 20.2 p (81 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 22.0 p (4 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 332 bytes, 81 words.
  10. Kaja Juvan U (93.5 p)
    7. huhtikuuta 2020 kello 19.56: 10.0 p (uusi sivu) + 34.5 p (2759 tavua) + 19.0 p (76 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty)
    Total: 2 759 bytes, 76 words.
  11. Nancy Drolet (0.0 p)
  12. Stacy Wilson (0.0 p)
  13. Ann Li U (77.5 p)
    8. huhtikuuta 2020 kello 18.37: 10.0 p (uusi sivu) + 28.8 p (2303 tavua) + 17.8 p (71 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 2 303 bytes, 71 words.
  14. Catherine McNally U (83.5 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 17.15: 10.0 p (uusi sivu) + 32.5 p (2597 tavua) + 20.0 p (80 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 2 597 bytes, 80 words.
  15. Greet Minnen U (68.2 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 11.08: 10.0 p (uusi sivu) + 24.5 p (1959 tavua) + 12.8 p (51 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 1 959 bytes, 51 words.
  16. Jil Teichmann U (86.5 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 17.39: 10.0 p (uusi sivu) + 31.8 p (2542 tavua) + 22.8 p (91 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 542 bytes, 91 words.
  17. Maeve Quinlan (11.3 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 11.28: 3.1 p (245 tavua) + 3.2 p (13 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 245 bytes, 13 words.
  18. Marie Bouzková U (80.0 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 13.50: 10.0 p (uusi sivu) + 31.2 p (2497 tavua) + 13.8 p (55 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total: 2 497 bytes, 55 words.
  19. Julia Wachaczyk U (60.0 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 16.19: 10.0 p (uusi sivu) + 22.5 p (1798 tavua) + 12.5 p (50 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 798 bytes, 50 words.
  20. Jessy Rompies U (113.2 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 12.02: 10.0 p (uusi sivu) + 40.2 p (3214 tavua) + 26.0 p (104 sanaa) + 32.0 p (6 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 214 bytes, 104 words.
  21. Laura Ioana Paar U (66.5 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 12.30: 10.0 p (uusi sivu) + 23.5 p (1878 tavua) + 12.8 p (51 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    13. huhtikuuta 2020 kello 12.31: 0.2 p (1 sana)
    Total: 1 878 bytes, 52 words.
  22. Maria Lohela (6.0 p 0.0 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 16.33: 1.0 p (82 tavua) + 5.0 p (1 kuva) − 6.0 p (Pisteet peräisin kumoamisesta)
  23. Giuliana Olmos U (80.6 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 16.52: 10.0 p (uusi sivu) + 26.0 p (2083 tavua) + 18.2 p (73 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    13. huhtikuuta 2020 kello 17.09: 0.4 p (29 tavua)
    Total: 2 112 bytes, 73 words.
  24. Maria Kristin Yulianti U (67.5 p)
    24. huhtikuuta 2020 kello 17.42: 10.0 p (uusi sivu) + 26.7 p (2138 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 138 bytes, 35 words.

Jnovikov (1532 p) muokkaa

33 artikkelia, 44,12 kB

  1. Annie Pankowski U (64.3 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 06.55: 10.0 p (uusi sivu) + 24.3 p (1946 tavua) + 15.0 p (60 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 946 bytes, 60 words.
  2. Fanny Rask U (65.8 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 12.54: 10.0 p (uusi sivu) + 23.1 p (1847 tavua) + 17.8 p (71 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 847 bytes, 71 words.
  3. Astra Sharma (0.3 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 11.11: 0.2 p (1 sana)
    Total: 3 bytes, 1 words.
  4. Stacy Wilson U (58.7 p)
    6. huhtikuuta 2020 kello 11.38: 0.2 p (13 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    6. huhtikuuta 2020 kello 11.37: 10.0 p (uusi sivu) + 24.2 p (1939 tavua) + 13.0 p (52 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 1 953 bytes, 53 words.
  5. Lori Dupuis U (63.3 p)
    6. huhtikuuta 2020 kello 12.00: 10.0 p (uusi sivu) + 23.0 p (1843 tavua) + 14.2 p (57 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 1 843 bytes, 57 words.
  6. Etty Hillesum (5.0 p)
  7. Nancy Drolet U (60.7 p)
    7. huhtikuuta 2020 kello 18.32: 10.0 p (uusi sivu) + 26.4 p (2114 tavua) + 13.2 p (53 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 2 114 bytes, 53 words.
  8. Hayley Wickenheiser (0.1 p)
  9. Laura Schuler U (80.9 p)
    8. huhtikuuta 2020 kello 17.33: 10.0 p (uusi sivu) + 26.4 p (2110 tavua) + 18.8 p (75 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    8. huhtikuuta 2020 kello 17.35: 3.5 p (280 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 2 390 bytes, 76 words.
  10. Jenni Morottaja (0.4 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 07.58: 0.2 p (14 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total: 14 bytes, 1 words.
  11. Karen Nystrom U (57.3 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 08.05: 10.0 p (uusi sivu) + 23.3 p (1865 tavua) + 13.0 p (52 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 1 865 bytes, 52 words.
  12. Judy Diduck U (67.2 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 08.15: 10.0 p (uusi sivu) + 27.5 p (2200 tavua) + 13.8 p (55 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 2 200 bytes, 55 words.
  13. Thérèse Brisson U (70.0 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 08.33: 10.0 p (uusi sivu) + 29.0 p (2316 tavua) + 15.0 p (60 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 2 322 bytes, 60 words.
  14. Lesley Reddon U (79.2 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 19.46: 3.2 p (258 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    10. huhtikuuta 2020 kello 19.44: 10.0 p (uusi sivu) + 27.0 p (2162 tavua) + 18.0 p (72 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 2 419 bytes, 72 words.
  15. Kathy McCormack U (60.2 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 07.34: 10.0 p (uusi sivu) + 20.7 p (1654 tavua) + 12.5 p (50 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 654 bytes, 50 words.
  16. Brittany Elmslie (8.8 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 07.48: 3.6 p (287 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 287 bytes, 1 words.
  17. Isabelle Chartrand U (52.4 p)
    14. huhtikuuta 2020 kello 20.31: 10.0 p (uusi sivu) + 19.9 p (1595 tavua) + 12.5 p (50 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 595 bytes, 50 words.
  18. Kelly Béchard U (73.7 p)
    14. huhtikuuta 2020 kello 22.04: 10.0 p (uusi sivu) + 30.7 p (2458 tavua) + 22.0 p (88 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 2 458 bytes, 88 words.
  19. Rebekka Yeboah (0.1 p)
  20. Sami Jo Small U (114.7 p)
    16. huhtikuuta 2020 kello 18.30: 10.0 p (uusi sivu) + 42.7 p (3418 tavua) + 29.0 p (116 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 23.0 p (4 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 407 bytes, 116 words.
  21. Colleen Sostorics U (73.0 p)
    20. huhtikuuta 2020 kello 19.02: 10.0 p (uusi sivu) + 29.5 p (2359 tavua) + 17.5 p (70 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 2 359 bytes, 70 words.
  22. Nanna Jansson U (50.1 p)
    20. huhtikuuta 2020 kello 19.41: 10.0 p (uusi sivu) + 17.1 p (1370 tavua) + 13.0 p (52 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 370 bytes, 52 words.
  23. Sarah Thomason (1.1 p)
    23. huhtikuuta 2020 kello 14.38: 0.8 p (64 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total: 52 bytes, 1 words.
  24. Franziska Reindl U (43.2 p)
    24. huhtikuuta 2020 kello 22.03: 10.0 p (uusi sivu) + 12.7 p (1015 tavua) + 10.5 p (42 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 015 bytes, 42 words.
  25. Nina Ritter U (42.2 p)
    24. huhtikuuta 2020 kello 22.07: 10.0 p (uusi sivu) + 11.9 p (954 tavua) + 10.2 p (41 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 954 bytes, 41 words.
  26. Raffi Wolf U (42.0 p)
    25. huhtikuuta 2020 kello 17.25: 10.0 p (uusi sivu) + 12.0 p (961 tavua) + 10.0 p (40 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 961 bytes, 40 words.
  27. Sandra Kinza U (39.3 p)
    25. huhtikuuta 2020 kello 17.30: 10.0 p (uusi sivu) + 11.1 p (885 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 885 bytes, 33 words.
  28. Guan Weinan U (45.2 p)
    26. huhtikuuta 2020 kello 14.34: 10.0 p (uusi sivu) + 15.0 p (1200 tavua) + 10.2 p (41 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 200 bytes, 41 words.
  29. Shen Tiantian U (42.2 p)
    26. huhtikuuta 2020 kello 14.37: 10.0 p (uusi sivu) + 13.2 p (1057 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 057 bytes, 36 words.
  30. Chen Jing (jääkiekkoilija) U (48.7 p)
    26. huhtikuuta 2020 kello 14.44: 1.0 p (4 sanaa)
    26. huhtikuuta 2020 kello 14.41: 10.0 p (uusi sivu) + 15.9 p (1268 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    26. huhtikuuta 2020 kello 14.43: 0.2 p (19 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    Total: 1 283 bytes, 50 words.
  31. Sang Hong U (52.5 p)
    27. huhtikuuta 2020 kello 16.14: 10.0 p (uusi sivu) + 17.5 p (1399 tavua) + 13.0 p (52 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 399 bytes, 52 words.
  32. Lou Yue U (62.2 p)
    27. huhtikuuta 2020 kello 16.37: 10.0 p (uusi sivu) + 18.2 p (1455 tavua) + 15.2 p (61 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    27. huhtikuuta 2020 kello 16.39: 1.1 p (85 tavua) + 2.8 p (11 sanaa)
    Total: 1 540 bytes, 72 words.
  33. Stella Kyriakides (6.7 p)
    28. huhtikuuta 2020 kello 21.56: 1.7 p (132 tavua) + 5.0 p (1 kuva)

James Chudrie (1509 p) muokkaa

29 artikkelia, 51,36 kB

  1. Jennifer Lien U (69.1 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 11.18: 0.6 p (44 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    1. huhtikuuta 2020 kello 11.16: 10.0 p (uusi sivu) + 28.8 p (2307 tavua) + 9.2 p (37 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total: 2 330 bytes, 39 words.
  2. Olivia Molina U (60.7 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 20.59: 10.0 p (uusi sivu) + 25.9 p (2074 tavua) + 7.8 p (31 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    1. huhtikuuta 2020 kello 21.02: 2.0 p (162 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 2 236 bytes, 31 words.
  3. Naziq al-Abid (0.3 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 21.06: 0.2 p (1 sana)
    Total: 7 bytes, 1 words.
  4. Jekaterina Genijeva U (73.5 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 06.56: 10.0 p (uusi sivu) + 30.5 p (2440 tavua) + 16.0 p (64 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 440 bytes, 64 words.
  5. Chris Bailey U (59.1 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 06.07: 6.4 p (508 tavua)
    4. huhtikuuta 2020 kello 05.45: 10.0 p (uusi sivu) + 22.5 p (1797 tavua) + 10.2 p (41 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 2 305 bytes, 41 words.
  6. Margareta Momma (0.9 p)
  7. Sue Merz U (60.8 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 21.29: 10.0 p (uusi sivu) + 25.0 p (2003 tavua) + 10.5 p (42 sanaa)
    5. huhtikuuta 2020 kello 21.30: 5.2 p (419 tavua) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 2 422 bytes, 42 words.
  8. Shelley Looney U (81.5 p)
    6. huhtikuuta 2020 kello 06.47: 11.7 p (938 tavua) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    6. huhtikuuta 2020 kello 06.44: 10.0 p (uusi sivu) + 28.5 p (2279 tavua) + 11.2 p (45 sanaa)
    Total: 3 217 bytes, 45 words.
  9. Tara Mounsey U (59.7 p)
    8. huhtikuuta 2020 kello 06.40: 10.0 p (uusi sivu) + 25.4 p (2033 tavua) + 9.2 p (37 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total: 2 033 bytes, 37 words.
  10. Sarah Tueting U (79.1 p)
    8. huhtikuuta 2020 kello 22.02: 12.0 p (958 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    8. huhtikuuta 2020 kello 21.59: 10.0 p (uusi sivu) + 19.8 p (1586 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Total: 2 544 bytes, 49 words.
  11. Gretchen Ulion U (71.2 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 06.57: 10.0 p (uusi sivu) + 15.6 p (1246 tavua) + 7.5 p (30 sanaa)
    9. huhtikuuta 2020 kello 07.00: 13.4 p (1068 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 22.0 p (4 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 314 bytes, 41 words.
  12. Lyndsay Wall U (58.2 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 08.14: 10.0 p (uusi sivu) + 15.5 p (1236 tavua) + 8.5 p (34 sanaa)
    10. huhtikuuta 2020 kello 08.16: 8.3 p (662 tavua) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 1 898 bytes, 34 words.
  13. Alana Blahoski U (69.4 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 06.22: 10.0 p (uusi sivu) + 18.7 p (1492 tavua) + 8.2 p (33 sanaa)
    11. huhtikuuta 2020 kello 06.23: 11.5 p (920 tavua) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 2 412 bytes, 33 words.
  14. Kathy McCormack (0.0 p)
  15. Lucy Morton U (54.3 p)
    11. huhtikuuta 2020 kello 08.03: 1.3 p (107 tavua)
    11. huhtikuuta 2020 kello 08.02: 10.0 p (uusi sivu) + 19.5 p (1563 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    11. huhtikuuta 2020 kello 08.02: 0.4 p (34 tavua)
    Total: 1 704 bytes, 32 words.
  16. Colleen Coyne U (59.2 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 10.12: 10.0 p (uusi sivu) + 16.8 p (1346 tavua) + 7.5 p (30 sanaa)
    13. huhtikuuta 2020 kello 10.14: 8.9 p (711 tavua) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 2 057 bytes, 30 words.
  17. Gladys Carson U (51.3 p)
    16. huhtikuuta 2020 kello 20.45: 10.0 p (uusi sivu) + 11.1 p (888 tavua) + 6.8 p (27 sanaa)
    16. huhtikuuta 2020 kello 20.46: 8.5 p (678 tavua) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 566 bytes, 27 words.
  18. Lisa Brown-Miller U (74.7 p)
    16. huhtikuuta 2020 kello 21.21: 10.0 p (uusi sivu) + 18.7 p (1493 tavua) + 7.5 p (30 sanaa)
    16. huhtikuuta 2020 kello 21.25: 13.0 p (1043 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 22.0 p (4 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 536 bytes, 44 words.
  19. Nanna Jansson (0.1 p)
  20. Agnes Geraghty U (50.7 p)
    21. huhtikuuta 2020 kello 21.34: 10.0 p (uusi sivu) + 10.9 p (870 tavua) + 6.8 p (27 sanaa)
    21. huhtikuuta 2020 kello 21.36: 8.1 p (646 tavua) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 516 bytes, 27 words.
  21. Sybil Bauer U (53.0 p)
    21. huhtikuuta 2020 kello 21.48: 7.3 p (587 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    21. huhtikuuta 2020 kello 21.50: 0.4 p (28 tavua)
    21. huhtikuuta 2020 kello 21.46: 10.0 p (uusi sivu) + 10.4 p (828 tavua) + 6.2 p (25 sanaa)
    Total: 1 443 bytes, 32 words.
  22. Phyllis Harding U (44.3 p)
    23. huhtikuuta 2020 kello 14.36: 10.0 p (uusi sivu) + 10.8 p (864 tavua) + 6.2 p (25 sanaa)
    23. huhtikuuta 2020 kello 14.38: 6.2 p (500 tavua) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 1 364 bytes, 25 words.
  23. Eleanor Holm U (55.3 p)
    23. huhtikuuta 2020 kello 14.49: 10.0 p (uusi sivu) + 11.3 p (902 tavua) + 6.2 p (25 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    23. huhtikuuta 2020 kello 14.52: 7.8 p (625 tavua) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 527 bytes, 25 words.
  24. Cheryl Pounder U (59.2 p)
    24. huhtikuuta 2020 kello 22.24: 10.0 p (uusi sivu) + 20.4 p (1632 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    24. huhtikuuta 2020 kello 22.26: 5.5 p (443 tavua) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 2 075 bytes, 33 words.
  25. Stephanie Fruhwirt U (65.6 p)
    25. huhtikuuta 2020 kello 18.23: 12.4 p (994 tavua)
    26. huhtikuuta 2020 kello 14.49: 2.7 p (213 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    25. huhtikuuta 2020 kello 18.19: 10.0 p (uusi sivu) + 14.3 p (1142 tavua) + 11.2 p (45 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 2 349 bytes, 45 words.
  26. Jenny Shipley (1.1 p)
    26. huhtikuuta 2020 kello 14.50: 0.6 p (44 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total: 44 bytes, 2 words.
  27. Nina Linde U (63.1 p)
    26. huhtikuuta 2020 kello 14.57: 12.2 p (974 tavua)
    26. huhtikuuta 2020 kello 14.59: 2.3 p (184 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    26. huhtikuuta 2020 kello 14.54: 10.0 p (uusi sivu) + 6.1 p (485 tavua) + 5.8 p (23 sanaa)
    26. huhtikuuta 2020 kello 14.55: 8.1 p (644 tavua) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total: 2 291 bytes, 34 words.
  28. Anja Scheytt U (65.3 p)
    27. huhtikuuta 2020 kello 18.29: 2.8 p (226 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    27. huhtikuuta 2020 kello 18.27: 10.0 p (uusi sivu) + 26.2 p (2095 tavua) + 11.2 p (45 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 2 323 bytes, 45 words.
  29. Julia Wierscher U (68.2 p)
    28. huhtikuuta 2020 kello 21.28: 10.0 p (uusi sivu) + 23.9 p (1914 tavua) + 8.5 p (34 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    28. huhtikuuta 2020 kello 21.30: 5.8 p (463 tavua) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 2 377 bytes, 34 words.

Yupik (1243 p) muokkaa

128 artikkelia, 40,00 kB

  1. Mana Aghaee U (126.8 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 18.17: 9.2 p (750 tavua, capped at max)
    2. huhtikuuta 2020 kello 18.36: 4.5 p (18 sanaa)
    2. huhtikuuta 2020 kello 18.15: 10.0 p (uusi sivu) + 50.8 p (4063 tavua) + 31.0 p (124 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    3. huhtikuuta 2020 kello 01.08: 0.2 p (1 sana)
    2. huhtikuuta 2020 kello 18.24: 0.2 p (1 sana)
    2. huhtikuuta 2020 kello 18.23: 0.8 p (3 sanaa)
    Total: 5 287 bytes, 143 words.
  2. Catharina Ahlgren (32.7 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 07.37: 0.4 p (28 tavua)
    3. huhtikuuta 2020 kello 05.29: 12.4 p (993 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    3. huhtikuuta 2020 kello 05.32: 0.4 p (34 tavua) + 2.0 p (2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 055 bytes, 26 words.
  3. Mia Halonen (0.3 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 05.35: 0.2 p (1 sana)
    Total: 7 bytes, 1 words.
  4. Margareta Momma U (389.5 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 09.17: 3.8 p (15 sanaa)
    4. huhtikuuta 2020 kello 06.39: 1.5 p (6 sanaa)
    4. huhtikuuta 2020 kello 08.14: 8.0 p (Yksi lähde on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Revision 18838091: The word count difference might be wrong, because the word count increase (408) is larger than the byte increase (1). Wrong word counts can occur for invalid wiki text. 4. huhtikuuta 2020 kello 08.30: 102.0 p (408 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    4. huhtikuuta 2020 kello 06.26: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6451 tavua, capped at max) + 125.8 p (503 sanaa) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    4. huhtikuuta 2020 kello 09.01: 2.2 p (9 sanaa)
    4. huhtikuuta 2020 kello 08.58: 0.2 p (1 sana) + 9.0 p (Yksi lähde on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    4. huhtikuuta 2020 kello 08.22: 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    4. huhtikuuta 2020 kello 08.23: 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    4. huhtikuuta 2020 kello 09.15: 6.0 p (24 sanaa) + 4.0 p (4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 9 134 bytes, 557 words.
  5. Ruth M. Arthur U (465.5 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 13.18: 2.0 p (2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    4. huhtikuuta 2020 kello 12.30: 0.2 p (1 sana)
    4. huhtikuuta 2020 kello 13.09: 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    4. huhtikuuta 2020 kello 13.14: 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    4. huhtikuuta 2020 kello 12.50: 6.0 p (6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    4. huhtikuuta 2020 kello 13.25: 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    4. huhtikuuta 2020 kello 12.29: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (11922 tavua, capped at max) + 176.0 p (704 sanaa) + 130.0 p (26 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    4. huhtikuuta 2020 kello 12.45: 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    4. huhtikuuta 2020 kello 13.12: 0.2 p (1 sana) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    4. huhtikuuta 2020 kello 12.46: 2.0 p (2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    4. huhtikuuta 2020 kello 12.57: 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 16 789 bytes, 624 words.
  6. Ursula Länsman (0.4 p)
  7. Tuuni Partti (0.4 p)
  8. Natalie Martinez (0.4 p)
  9. Camila Cabello (0.4 p)
  10. Jamie-Lynn Sigler (0.4 p)
  11. Saundra Santiago (0.4 p)
  12. Cecilia Samartin (0.4 p)
  13. Ileana Ros-Lehtinen (0.4 p)
  14. Candice Bergen (0.4 p)
  15. Nadia Bjorlin (0.4 p)
  16. Elisabeth Moss (0.4 p)
  17. Kayden Kross (0.4 p)
  18. Martina Navrátilová (0.4 p)
  19. Babe Zaharias (0.4 p)
  20. Leila Luik (0.4 p)
  21. Liina Luik (0.4 p)
  22. Lily Luik (0.4 p)
  23. Kyōko Hamaguchi (0.4 p)
  24. Ochirbatyn Burmaa (0.4 p)
  25. Virpi Kanto (0.3 p)
  26. Alma Pihl (0.4 p)
  27. Lois Weber (0.4 p)
  28. Lotte Reiniger (0.4 p)
  29. Doris Dörrie (0.4 p)
  30. Bettina Haasen (0.7 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 15.24: 0.5 p (39 tavua) + 0.2 p (1 sana)
  31. Caroline Link (0.7 p)
  32. Mai Masri (0.4 p)
  33. Dinara Asanova (0.4 p)
  34. Kira Muratova (0.4 p)
  35. Lana Gogoberidze (0.4 p)
  36. Nana Džordžadze (0.4 p)
  37. Mariama Hima (0.4 p)
  38. Beate Grimsrud (0.4 p)
  39. Agnieszka Holland (0.4 p)
  40. Cécile Aubry (0.4 p)
  41. Anna Karina (0.4 p)
  42. Maïwenn (0.4 p)
  43. Julie Bertucelli (0.4 p)
  44. Catherine Breillat (0.4 p)
  45. Linda Boström Knausgård (0.3 p)
  46. Mara Lee (0.4 p)
  47. Anna Maria Lenngren (0.4 p)
  48. Karin Boye (0.4 p)
  49. Alice Guy-Blaché (0.4 p)
  50. Lucile Hadžihalilović (0.4 p)
  51. Anna Odell (0.4 p)
  52. Christina Olofson (0.8 p)
  53. Gabriela Pichler (0.4 p)
  54. Mimi Pollak (0.4 p)
  55. Catti Edfeldt (0.7 p)
  56. Ylva Gustavsson (0.4 p)
  57. Liwaa Yazji (0.4 p)
  58. Anja Al-Erhayem (0.4 p)
  59. Susanne Bier (0.4 p)
  60. Lisbeth Movin (0.4 p)
  61. Astrid Henning-Jensen (0.4 p)
  62. Louise Stjernström (0.4 p)
  63. Jeanette Granberg Stjernström (0.4 p)
  64. Eva Alexanderson (0.4 p)
  65. Natasha Lako (0.4 p)
  66. Anna Morottaja (0.5 p)
    8. huhtikuuta 2020 kello 10.40: 0.1 p (11 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total: 18 bytes, 1 words.
  67. Anna Morottaja U (49.1 p)
    8. huhtikuuta 2020 kello 19.34: 10.0 p (uusi sivu) + 15.3 p (1223 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (1 kuva)
    Total: 1 223 bytes, 35 words.
  68. Nguyễn Thị Huyền (0.4 p)
  69. Bùi Thị Nhung (0.4 p)
  70. Jane Saville (0.4 p)
  71. Kerry Saxby-Junna (0.4 p)
  72. Kim Brennan (0.4 p)
  73. Debbie Flintoff-King (1.1 p)
  74. Jana Pittman (0.4 p)
  75. Raelene Boyle (0.4 p)
  76. Norma Croker (0.4 p)
  77. Glynis Nunn (0.4 p)
  78. Michelle Jenneke (0.4 p)
  79. Maureen Jones (0.7 p)
  80. Pamela Ryan (0.4 p)
  81. Fanny Blankers-Koen (0.4 p)
  82. Karin Ruckstuhl (0.4 p)
  83. Nadine Visser (0.4 p)
  84. Montserrat Pujol (0.4 p)
  85. Tove Jansson (0.8 p)
    15. huhtikuuta 2020 kello 04.21: 0.1 p (8 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    Total: 8 bytes, 3 words.
  86. Maryan Abdulkarim (6.7 p)
    18. huhtikuuta 2020 kello 20.34: 0.1 p (11 tavua)
    18. huhtikuuta 2020 kello 20.53: 1.2 p (97 tavua)
    18. huhtikuuta 2020 kello 20.54: 0.3 p (24 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
  87. Nadine Broersen (0.4 p)
  88. Remona Fransen (0.4 p)
  89. Anouk Vetter (0.4 p)
  90. Tia Hellebaut (0.4 p)
  91. Ethel Catherwood (0.3 p)
  92. Jean Shiley (0.4 p)
  93. Ibolya Csák (0.4 p)
  94. Esther Brand (0.4 p)
  95. Helena Westermarck U (71.5 p)
    26. huhtikuuta 2020 kello 18.40: 10.0 p (uusi sivu) + 21.2 p (1697 tavua) + 25.3 p (115 sanaa) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa)
    Total: 1 697 bytes, 115 words.
  96. Tarja Halonen U (42.8 p)
    26. huhtikuuta 2020 kello 19.03: 10.0 p (uusi sivu) + 11.0 p (876 tavua) + 11.8 p (47 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (1 kuva)
    Total: 876 bytes, 47 words.
  97. Tarja Halonen (13.6 p)
    26. huhtikuuta 2020 kello 22.03: 4.4 p (351 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 351 bytes, 17 words.
  98. Louise Farrenc (0.4 p)
  99. Irja Hagfors (0.4 p)
  100. Johanna Enckell (0.4 p)
  101. Irja Aholainen (0.4 p)
  102. Sylvelin Långholm (0.4 p)
  103. Lahja Linko (0.4 p)
  104. Hannele Segerstam (0.4 p)
  105. Elli Vallinoja (0.4 p)
  106. Antonietta Toini (0.4 p)
  107. Raili Kostia (0.4 p)
  108. Tuija Knihtilä (0.4 p)
  109. Päivi Nisula (0.4 p)
  110. Lilli Paasikivi (0.4 p)
  111. Monna Kamu (0.4 p)
  112. Annastiina Tahkola (0.4 p)
  113. Eva Hortensia Synnerberg (0.4 p)
  114. Eeva-Liisa Saarinen (0.4 p)
  115. Liisa Linko-Malmio (0.4 p)
  116. Satu Vihavainen (0.4 p)
  117. Margareta Haverinen (0.4 p)
  118. Raita Karpo (0.4 p)
  119. Salme Simanainen (0.4 p)
  120. Mirjam Helin (0.4 p)
  121. Greta von Haartman (0.4 p)
  122. Mariaheidi Rautavaara (0.4 p)
  123. Riikka Rantanen (0.4 p)
  124. Tiina Penttinen (0.4 p)
  125. Jeni Packalén (0.4 p)
  126. Élisabeth Jacquet de La Guerre (0.4 p)
  127. Cécile Chaminade (0.4 p)
  128. Marguerite Monnot (0.8 p)

Kaupunkilehmus (1192 p) muokkaa

2 artikkelia, 33,48 kB

  1. Louise Farrenc U (909.8 p)
    23. huhtikuuta 2020 kello 10.58: 104.2 p (417 sanaa) + 77.0 p (13 lähdettä on lisätty, 12 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 60.0 p (bonus 1000 sanaa)
    23. huhtikuuta 2020 kello 20.00: 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    23. huhtikuuta 2020 kello 14.21: 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    22. huhtikuuta 2020 kello 17.20: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (10404 tavua, capped at max) + 152.8 p (611 sanaa) + 230.0 p (40 lähdettä on lisätty, 30 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    23. huhtikuuta 2020 kello 14.32: 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    23. huhtikuuta 2020 kello 14.11: 78.2 p (313 sanaa) + 15.0 p (3 kuvaa) + 70.0 p (13 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 28 311 bytes, 1337 words.
  2. Martta Kaukomaa (282.5 p)
    28. huhtikuuta 2020 kello 13.26: 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    28. huhtikuuta 2020 kello 13.21: 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    28. huhtikuuta 2020 kello 10.54: 3.0 p (305 tavua, capped at max) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    27. huhtikuuta 2020 kello 19.40: 57.0 p (4556 tavua) + 60.2 p (241 sanaa) + 134.0 p (26 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    28. huhtikuuta 2020 kello 13.24: 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    28. huhtikuuta 2020 kello 13.13: 0.2 p (1 sana)
    28. huhtikuuta 2020 kello 13.12: 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 5 166 bytes, 242 words.

Pulmakala (857 p) muokkaa

9 artikkelia, 26,88 kB

  1. Ina Mikkola (18.4 p)
    20. huhtikuuta 2020 kello 20.34: 5.9 p (473 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 473 bytes, 10 words.
  2. Siiri Enoranta (0.7 p)
  3. Sóley U (243.0 p)
    20. huhtikuuta 2020 kello 22.09: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (7902 tavua, capped at max) + 48.0 p (192 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 110.0 p (22 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 8 047 bytes, 189 words.
  4. Sinikka Piippo (32.8 p)
    20. huhtikuuta 2020 kello 23.15: 11.5 p (920 tavua) + 6.2 p (25 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total: 920 bytes, 25 words.
  5. Parisa Tabriz U (246.0 p)
    21. huhtikuuta 2020 kello 17.48: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (9376 tavua, capped at max) + 71.0 p (284 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 85.0 p (17 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 9 393 bytes, 284 words.
  6. Harmony Nice U (127.6 p)
    21. huhtikuuta 2020 kello 21.18: 10.0 p (uusi sivu) + 38.3 p (3067 tavua) + 42.5 p (170 sanaa) + 31.0 p (5 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    21. huhtikuuta 2020 kello 21.41: 0.7 p (57 tavua)
    Total: 3 124 bytes, 170 words.
  7. Katja Törmänen U (67.4 p)
    21. huhtikuuta 2020 kello 22.40: 10.0 p (uusi sivu) + 22.2 p (1773 tavua) + 13.2 p (53 sanaa) + 22.0 p (4 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 773 bytes, 53 words.
  8. Jaana Ala-Huissi U (99.2 p)
    21. huhtikuuta 2020 kello 23.56: 10.0 p (uusi sivu) + 30.9 p (2474 tavua) + 34.2 p (137 sanaa) + 19.0 p (3 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 474 bytes, 137 words.
  9. Liisa Enwald (22.2 p)
    22. huhtikuuta 2020 kello 00.23: 7.7 p (617 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 617 bytes, 14 words.

StultuS (736 p) muokkaa

22 artikkelia, 29,23 kB

  1. Eve Kivi (0.3 p)
  2. Ita Ever (24.4 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 22.46: 18.4 p (1475 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 1 475 bytes, 4 words.
  3. Carmen Kass (0.4 p)
  4. Evelin Samuel (22.6 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 22.56: 0.9 p (71 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    1. huhtikuuta 2020 kello 23.12: 4.8 p (381 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    1. huhtikuuta 2020 kello 23.03: 6.2 p (493 tavua)
    Total: 949 bytes, 1 words.
  5. Marjut Helminen (12.3 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 22.29: 5.2 p (412 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    2. huhtikuuta 2020 kello 22.29: 0.4 p (35 tavua)
    2. huhtikuuta 2020 kello 07.31: 0.4 p (35 tavua)
    2. huhtikuuta 2020 kello 07.31: 0.4 p (30 tavua)
    2. huhtikuuta 2020 kello 07.30: 0.4 p (34 tavua)
    Total: 546 bytes, 2 words.
  6. Anni Alakoski (31.6 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 20.12: 0.2 p (13 tavua)
    3. huhtikuuta 2020 kello 13.13: 11.7 p (932 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    5. huhtikuuta 2020 kello 20.15: 0.5 p (42 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    5. huhtikuuta 2020 kello 20.11: 5.8 p (461 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 1 448 bytes, 14 words.
  7. Esther Arroyo (0.4 p)
  8. Karin Slaughter U (61.2 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 14.02: 0.4 p (31 tavua)
    13. huhtikuuta 2020 kello 14.08: 0.9 p (72 tavua) + 2.2 p (9 sanaa)
    13. huhtikuuta 2020 kello 13.54: 10.0 p (uusi sivu) + 25.7 p (2056 tavua) + 7.0 p (28 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 2 159 bytes, 37 words.
  9. Rosa Törmänen U (48.3 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 14.56: 10.0 p (uusi sivu) + 18.6 p (1485 tavua) + 4.8 p (19 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 485 bytes, 19 words.
  10. Sanna Lehtimäki U (45.1 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 16.19: 10.0 p (uusi sivu) + 18.9 p (1515 tavua) + 5.8 p (23 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    13. huhtikuuta 2020 kello 16.22: 0.4 p (33 tavua)
    Total: 1 515 bytes, 23 words.
  11. Eeva Sarlin U (43.3 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 16.35: 10.0 p (uusi sivu) + 18.8 p (1505 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 504 bytes, 18 words.
  12. Antonia Gröndahl U (49.6 p)
    13. huhtikuuta 2020 kello 17.28: 10.0 p (uusi sivu) + 20.1 p (1608 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 608 bytes, 18 words.
  13. Minna Kivelä (0.8 p)
  14. Mirella Harju U (43.3 p)
    22. huhtikuuta 2020 kello 16.17: 10.0 p (uusi sivu) + 18.3 p (1467 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 467 bytes, 20 words.
  15. Carina Kirssi U (44.4 p)
    22. huhtikuuta 2020 kello 16.34: 10.0 p (uusi sivu) + 18.4 p (1476 tavua) + 5.5 p (22 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    22. huhtikuuta 2020 kello 16.35: 0.4 p (33 tavua)
    Total: 1 476 bytes, 22 words.
  16. Maaria Siren U (43.3 p)
    22. huhtikuuta 2020 kello 16.43: 10.0 p (uusi sivu) + 18.3 p (1461 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 461 bytes, 20 words.
  17. Tiina Nieminen U (43.5 p)
    23. huhtikuuta 2020 kello 21.49: 10.0 p (uusi sivu) + 18.5 p (1477 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 477 bytes, 20 words.
  18. Milka Suonpää U (36.9 p)
    25. huhtikuuta 2020 kello 22.58: 0.4 p (29 tavua)
    25. huhtikuuta 2020 kello 22.57: 10.0 p (uusi sivu) + 21.1 p (1686 tavua) + 5.5 p (22 sanaa)
    Total: 1 713 bytes, 22 words.
  19. Pauliina Suominen (34.4 p)
    26. huhtikuuta 2020 kello 22.24: 0.4 p (34 tavua)
    25. huhtikuuta 2020 kello 23.43: 24.7 p (1979 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 2 003 bytes, 9 words.
  20. Miina Penttinen U (47.1 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 23.02: 4.3 p (346 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    26. huhtikuuta 2020 kello 08.45: 10.0 p (uusi sivu) + 22.0 p (1760 tavua) + 5.2 p (21 sanaa)
    Total: 2 106 bytes, 23 words.
  21. Rosa Honkonen U (52.4 p)
    26. huhtikuuta 2020 kello 19.44: 10.0 p (uusi sivu) + 30.2 p (2413 tavua) + 7.0 p (28 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    26. huhtikuuta 2020 kello 22.22: 0.3 p (22 tavua)
    Total: 2 435 bytes, 28 words.
  22. Minna Pajulahti (50.9 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 22.06: 0.4 p (30 tavua)
    30. huhtikuuta 2020 kello 22.41: 28.2 p (2258 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 2 288 bytes, 5 words.

Suomalta (583 p) muokkaa

28 artikkelia, 17,29 kB

  1. Dinesh Nandini Dalmia U (103.7 p)
    2. huhtikuuta 2020 kello 23.45: 10.0 p (uusi sivu) + 32.2 p (2578 tavua) + 33.5 p (134 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 18.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 578 bytes, 134 words.
  2. Sumitra Mahajan U (171.2 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 01.09: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5092 tavua, capped at max) + 58.2 p (233 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 23.0 p (4 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 5 125 bytes, 233 words.
  3. Laxmi Agarwal U (157.6 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 02.24: 10.0 p (uusi sivu) + 49.9 p (3991 tavua) + 51.8 p (207 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 26.0 p (5 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 3 991 bytes, 207 words.
  4. Harsimrat Kaur Badal U (119.3 p)
    12. huhtikuuta 2020 kello 16.48: 10.0 p (uusi sivu) + 47.1 p (3764 tavua) + 27.2 p (109 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 3 764 bytes, 109 words.
  5. Shirley Douglas (0.4 p)
  6. Jane Dee Hull (0.5 p)
  7. Vijaya Lakshmi Pandit (0.5 p)
  8. Meira Kumar (0.4 p)
  9. Smriti Irani (2.2 p)
  10. Poonam Mahajan (2.4 p)
    26. huhtikuuta 2020 kello 23.42: 1.9 p (151 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total: 151 bytes, 2 words.
  11. Sonal Mansingh (0.4 p)
  12. Ila Pant (0.4 p)
  13. Anandiben Patel (0.4 p)
  14. Vasundhara Raje (1.8 p)
  15. Vijaya Raje Scindia (0.8 p)
  16. Nirmala Sitharaman (0.4 p)
  17. Sushma Swaraj (0.8 p)
  18. Sheila Dikshit (0.4 p)
  19. Indira Gandhi (0.8 p)
  20. Sonia Gandhi (0.4 p)
  21. Sucheta Kripalani (0.4 p)
  22. Pratibha Patil (0.9 p)
  23. Nandini Satpathy (0.4 p)
  24. Kanimozhi (0.4 p)
  25. Mamata Banerjee (0.4 p)
  26. Jayaram Jayalalitha (0.4 p)
  27. Mayawati (0.8 p)
  28. Kishori Pednekar (14.8 p)
    29. huhtikuuta 2020 kello 01.40: 6.8 p (541 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 541 bytes, 12 words.

Lentokonefani (560 p) muokkaa

10 artikkelia, 18,78 kB

  1. Jonnakaisa Risto (10.0 p 0.0 p)
    31. maaliskuuta 2020 kello 13.59: 4.0 p (322 tavua) + 6.0 p (24 sanaa) − 10.0 p (Pisteet peräisin kumoamisesta)
    Total: 322 bytes, 24 words.
  2. Dalia Grybauskaitė (0.6 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 17.56: 0.1 p (9 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total: 8 bytes, 2 words.
  3. Jekaterina Genijeva (0.1 p)
  4. Fleur Lombard U (248.8 p)
    3. huhtikuuta 2020 kello 00.18: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (8097 tavua, capped at max) + 96.8 p (387 sanaa) + 67.0 p (12 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total: 8 097 bytes, 387 words.
  5. Lori Lightfoot (0.0 p)
  6. Sabrina Cohen-Hatton U (310.5 p)
    16. huhtikuuta 2020 kello 20.56: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5180 tavua, capped at max) + 63.0 p (252 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 39.0 p (6 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    16. huhtikuuta 2020 kello 21.43: 33.2 p (133 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 19.0 p (3 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    16. huhtikuuta 2020 kello 21.44: 0.2 p (1 sana)
    16. huhtikuuta 2020 kello 21.01: 0.2 p (1 sana)
    16. huhtikuuta 2020 kello 21.53: 9.2 p (37 sanaa) + 3.0 p (3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    16. huhtikuuta 2020 kello 22.22: 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    16. huhtikuuta 2020 kello 22.18: 16.2 p (65 sanaa) + 22.0 p (4 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    16. huhtikuuta 2020 kello 21.46: 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 10 569 bytes, 490 words.
  7. Fatim Diarra (0.0 p)
  8. Louise Farrenc (0.3 p)
  9. Ann Sundholm (5.0 p 0.0 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 10.10: 5.0 p (1 kuva) − 5.0 p (Pisteet peräisin tiedostonimen korjaamisesta)
  10. Julia Agrippina (0.0 p)

Quinn (447 p) muokkaa

10 artikkelia, 10,78 kB

  1. Anne-Elina Palonen U (81.9 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 18.34: 0.3 p (24 tavua)
    10. huhtikuuta 2020 kello 00.20: 10.0 p (uusi sivu) + 24.1 p (1929 tavua) + 34.5 p (138 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 1 953 bytes, 138 words.
  2. Tarja Kankkunen (8.7 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 00.35: 3.0 p (239 tavua) + 4.8 p (19 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 239 bytes, 19 words.
  3. Saila Purho (19.6 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 09.22: 0.5 p (37 tavua)
    10. huhtikuuta 2020 kello 09.22: 9.4 p (752 tavua) + 9.8 p (39 sanaa)
    Total: 789 bytes, 39 words.
  4. Hely Pietilä U (58.7 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 10.29: 10.0 p (uusi sivu) + 16.7 p (1338 tavua) + 24.8 p (99 sanaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    10. huhtikuuta 2020 kello 18.35: 0.2 p (19 tavua)
    Total: 1 357 bytes, 99 words.
  5. Aune Rajala U (59.9 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 18.36: 0.2 p (17 tavua)
    10. huhtikuuta 2020 kello 10.47: 10.0 p (uusi sivu) + 18.2 p (1458 tavua) + 23.5 p (94 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 475 bytes, 94 words.
  6. Elli Kahila U (40.9 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 10.57: 10.0 p (uusi sivu) + 10.7 p (858 tavua) + 13.0 p (52 sanaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    10. huhtikuuta 2020 kello 18.35: 0.2 p (17 tavua)
    Total: 875 bytes, 52 words.
  7. Eeva Poutiainen U (33.4 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 18.37: 0.3 p (21 tavua)
    10. huhtikuuta 2020 kello 11.08: 10.0 p (uusi sivu) + 8.1 p (649 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 670 bytes, 36 words.
  8. Maila Heinonen U (37.8 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 18.55: 10.0 p (uusi sivu) + 10.0 p (803 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 803 bytes, 43 words.
  9. Sirkka Liukko U (43.5 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 19.13: 10.0 p (uusi sivu) + 11.3 p (903 tavua) + 15.2 p (61 sanaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 903 bytes, 61 words.
  10. Sirpa Niiranen U (62.0 p)
    10. huhtikuuta 2020 kello 19.35: 10.0 p (uusi sivu) + 21.5 p (1716 tavua) + 21.5 p (86 sanaa) + 9.0 p (Yksi lähde on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total: 1 716 bytes, 86 words.

Jylöstalo (413 p) muokkaa

16 artikkelia, 11,23 kB

  1. Margareeta Itävaltalainen (0.0 p)
  2. Isabella Clara Eugenia (0.0 p)
  3. Erja Lyytinen (0.2 p)
  4. Pia Asikainen (18.1 p)
    15. huhtikuuta 2020 kello 19.10: 8.1 p (650 tavua) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
  5. Terhi Ikonen U (57.7 p)
    15. huhtikuuta 2020 kello 22.27: 10.0 p (uusi sivu) + 17.4 p (1394 tavua) + 10.2 p (41 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 394 bytes, 41 words.
  6. Birgit Fischer (21.3 p)
    16. huhtikuuta 2020 kello 18.54: 8.5 p (683 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 683 bytes, 27 words.
  7. Mirva Saukkola (0.2 p)
  8. Katja Törmänen (1.0 p)
    21. huhtikuuta 2020 kello 23.14: 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
  9. Heli Sutela (66.7 p)
    23. huhtikuuta 2020 kello 00.22: 24.0 p (1917 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 40.0 p (8 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 917 bytes, 11 words.
  10. Jenni Jaakkola (2.1 p)
    23. huhtikuuta 2020 kello 20.37: 0.9 p (68 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total: 68 bytes, 1 words.
  11. Tiitu Takalo (0.4 p)
    24. huhtikuuta 2020 kello 15.52: 0.2 p (14 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total: 14 bytes, 1 words.
  12. Heidi Parviainen (21.0 p)
    25. huhtikuuta 2020 kello 14.01: 7.8 p (621 tavua) + 3.2 p (13 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total: 623 bytes, 13 words.
  13. Ida Tarbell U (69.7 p)
    25. huhtikuuta 2020 kello 19.25: 0.6 p (44 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    25. huhtikuuta 2020 kello 16.28: 0.4 p (29 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    25. huhtikuuta 2020 kello 16.27: 10.0 p (uusi sivu) + 20.2 p (1614 tavua) + 17.8 p (71 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    30. huhtikuuta 2020 kello 23.35: 0.4 p (29 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total: 1 716 bytes, 73 words.
  14. Anja Andersen U (55.3 p)
    26. huhtikuuta 2020 kello 12.36: 10.0 p (uusi sivu) + 17.3 p (1387 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 387 bytes, 32 words.
  15. Martha Raye (39.6 p)
    28. huhtikuuta 2020 kello 19.05: 14.3 p (1147 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty)
    Total: 1 147 bytes, 1 words.
  16. Pirkko Jaakkola U (59.1 p)
    28. huhtikuuta 2020 kello 20.33: 10.0 p (uusi sivu) + 21.1 p (1687 tavua) + 11.2 p (45 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    28. huhtikuuta 2020 kello 22.31: 0.6 p (47 tavua)
    28. huhtikuuta 2020 kello 22.37: 1.2 p (93 tavua)
    Total: 1 784 bytes, 45 words.

Toivo ja Toivo (203 p) muokkaa

4 artikkelia, 3,78 kB

  1. Karen Armstrong (0.8 p)
    7. huhtikuuta 2020 kello 17.03: 0.5 p (43 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total: −23 bytes, 1 words.
  2. Fatima al-Fihri (0.3 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 21.06: 0.2 p (1 sana)
    Total: 7 bytes, 1 words.
  3. Raihana bint Zaid U (140.0 p)
    20. huhtikuuta 2020 kello 17.14: 0.2 p (18 tavua) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    20. huhtikuuta 2020 kello 13.49: 5.2 p (415 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    20. huhtikuuta 2020 kello 13.14: 0.4 p (33 tavua)
    20. huhtikuuta 2020 kello 13.13: 10.0 p (uusi sivu) + 29.8 p (2381 tavua) + 55.5 p (222 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    20. huhtikuuta 2020 kello 15.56: 1.9 p (155 tavua) + 3.0 p (12 sanaa)
    Total: 2 587 bytes, 234 words.
  4. Safiya bint Huyai U (62.1 p)
    20. huhtikuuta 2020 kello 23.20: 0.7 p (53 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    20. huhtikuuta 2020 kello 23.16: 10.0 p (uusi sivu) + 13.6 p (1084 tavua) + 16.2 p (65 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    20. huhtikuuta 2020 kello 23.31: 0.4 p (35 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    20. huhtikuuta 2020 kello 23.18: 0.4 p (32 tavua)
    Total: 1 205 bytes, 68 words.

Muotâ (171 p) muokkaa

6 artikkelia, 7,24 kB

  1. Rauna Paadar-Leivo (0.0 p)
  2. Márjá-Liisá Olthuis U (38.5 p)
    8. huhtikuuta 2020 kello 20.51: 10.0 p (uusi sivu) + 16.2 p (1295 tavua) + 12.3 p (49 sanaa)
    Total: 1 295 bytes, 49 words.
  3. Rauna Paadar-Leivo U (29.5 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 01.10: 10.0 p (uusi sivu) + 13.5 p (1083 tavua) + 6.0 p (24 sanaa)
    Total: 1 083 bytes, 24 words.
  4. Julia Roberts U (102.3 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 10.57: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (4838 tavua > maks) + 22.3 p (89 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (1 kuva)
    Total: 4 838 bytes, 89 words.
  5. Helena Westermarck (0.2 p)
  6. Tarja Halonen (0.1 p)

NinniRissanen (95 p) muokkaa

1 artikkeli, 1,30 kB

  1. Sara Chafak (94.5 p)
    28. huhtikuuta 2020 kello 11.15: 7.7 p (613 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    21. huhtikuuta 2020 kello 11.32: 1.1 p (88 tavua) + 2.5 p (10 sanaa)
    27. huhtikuuta 2020 kello 15.29: 4.6 p (371 tavua) + 16.0 p (64 sanaa) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Revision 18871975: The word count difference might be wrong, because the word count increase (26) is larger than the byte increase (-806). Wrong word counts can occur for invalid wiki text. 20. huhtikuuta 2020 kello 13.44: 6.5 p (26 sanaa)
    21. huhtikuuta 2020 kello 12.10: 1.7 p (134 tavua) + 2.5 p (10 sanaa)
    21. huhtikuuta 2020 kello 12.07: 2.1 p (171 tavua) + 5.5 p (22 sanaa)
    28. huhtikuuta 2020 kello 11.45: 9.4 p (755 tavua) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    21. huhtikuuta 2020 kello 11.30: 4.8 p (386 tavua) + 2.5 p (10 sanaa)
    Total: 1 302 bytes, 145 words.

Rouvakesäheinä (89 p) muokkaa

1 artikkeli, 2,80 kB

  1. Marja-Leena Sorjonen (88.8 p)
    20. huhtikuuta 2020 kello 17.05: 35.0 p (2802 tavua) + 28.8 p (115 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total: 2 802 bytes, 115 words.

Zache (53 p) muokkaa

2 artikkelia, 1,34 kB

  1. Naziq al-Abid U (39.3 p)
    1. huhtikuuta 2020 kello 03.44: 4.2 p (337 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    1. huhtikuuta 2020 kello 03.42: 10.0 p (uusi sivu) + 7.6 p (605 tavua) + 12.5 p (50 sanaa)
    Total: 942 bytes, 50 words.
  2. Maryan Abdulkarim (13.8 p)
    18. huhtikuuta 2020 kello 21.54: 0.5 p (36 tavua) + 1.5 p (6 sanaa)
    18. huhtikuuta 2020 kello 21.56: 0.7 p (54 tavua) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    18. huhtikuuta 2020 kello 21.44: 1.9 p (152 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 3.0 p (3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    18. huhtikuuta 2020 kello 22.03: 2.7 p (219 tavua)
    Total: 463 bytes, 16 words.

Ipr1 (53 p) muokkaa

5 artikkelia, 1,58 kB

  1. Arianne Caoili U (50.7 p)
    4. huhtikuuta 2020 kello 12.46: 10.0 p (uusi sivu) + 14.9 p (1195 tavua) + 9.2 p (37 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    4. huhtikuuta 2020 kello 12.52: 1.6 p (124 tavua)
    4. huhtikuuta 2020 kello 12.46: 0.4 p (33 tavua)
    4. huhtikuuta 2020 kello 12.47: 0.8 p (64 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    4. huhtikuuta 2020 kello 12.48: 0.7 p (58 tavua)
    Total: 1 474 bytes, 37 words.
  2. Antoaneta Stefanova (0.3 p)
  3. Zhu Chen (1.4 p)
  4. Hou Yifan (0.0 p)
  5. Pia Cramling (0.3 p)

Paratiisikuru (45 p) muokkaa

1 artikkeli, 1,19 kB

  1. Stella Kyriakides U (44.8 p)
    28. huhtikuuta 2020 kello 15.07: 10.0 p (uusi sivu) + 14.8 p (1187 tavua) + 15.0 p (60 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 1 187 bytes, 60 words.

EmiliaPoh (44 p) muokkaa

1 artikkeli, 1,33 kB

  1. Mhairi McFarlane U (43.8 p)
    20. huhtikuuta 2020 kello 20.45: 10.0 p (uusi sivu) + 15.6 p (1244 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    20. huhtikuuta 2020 kello 20.49: 1.0 p (79 tavua)
    Total: 1 327 bytes, 49 words.

MAQuire (40 p) muokkaa

24 artikkelia, 1,01 kB

  1. Susanne Höfner (0.5 p)
  2. Sofia Feltzing (0.5 p)
  3. Bertha Straube (0.2 p)
  4. Aino Henssen (0.2 p)
  5. Laura Schuler (0.6 p)
  6. Martina Aitolehti (0.1 p)
  7. Amanda Harkimo (0.1 p)
  8. Iida Ketola (0.1 p)
  9. Elina Kottonen (0.1 p)
  10. Susanna Laine (0.1 p)
  11. Vappu Pimiä (0.1 p)
  12. Mari Sainio (0.1 p)
  13. Sara Sieppi (0.1 p)
  14. Marianna Zaikova (0.1 p)
  15. Jade Goody (0.2 p)
  16. Ulrika Jonsson (0.2 p)
  17. Shilpa Shetty (0.2 p)
  18. Alexia (Alankomaiden prinsessa) (0.4 p)
  19. Cecil Bødker (8.8 p)
    20. huhtikuuta 2020 kello 13.29: 3.1 p (245 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 245 bytes, 3 words.
  20. Jane Dee Hull (15.2 p)
    20. huhtikuuta 2020 kello 13.41: 0.4 p (29 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    20. huhtikuuta 2020 kello 13.36: 4.4 p (349 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total: 378 bytes, 2 words.
  21. Thérèse Brisson (1.1 p)
  22. Damiris Dantas (6.0 p)
    30. huhtikuuta 2020 kello 09.37: 1.0 p (80 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  23. Anne Lammila (0.0 p)
  24. Kelsey Plum (5.0 p)

Fincl (9 p) muokkaa

2 artikkelia, 0,36 kB

  1. Martine McCutcheon (5.9 p)
    5. huhtikuuta 2020 kello 03.16: 0.9 p (72 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
  2. Andie MacDowell (3.6 p)

Sullay (1 p) muokkaa

3 artikkelia, 0,08 kB

  1. Nancy Sinatra (0.1 p)
  2. Casimir Pulaski (0.5 p)
  3. Marine Vacth (0.7 p)
    9. huhtikuuta 2020 kello 14.45: 0.4 p (33 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total: 33 bytes, 1 words.

Haltiamieli (1 p) muokkaa

2 artikkelia, 0,06 kB

  1. Dorothy Nimmo (0.6 p)
  2. Alexia (Alankomaiden prinsessa) (0.4 p)

Neitikesänkukka (0 p) muokkaa

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

BiggerBoots (0 p) muokkaa

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Nicelini (0 p) muokkaa

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Jaawanen (0 p) muokkaa

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

OnreYT (0 p) muokkaa

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hämärhemmo (0 p) muokkaa

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Mshiriki (0 p) muokkaa

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Harkasammakko (0 p) muokkaa

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Lahnuska (0 p) muokkaa

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

El Rayno (0 p) muokkaa

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

UKBot päivittää tuloslistan automaattisesti kerran tunnissa vuorokauden ympäri. Botti kumoaa manuaaliset muutokset tuloslistaan. Ellei lista ole päivittynyt, botti on voinut jumiutua. Käynnistyttyään uudestaan botti laskee mukaan aikaisemmatkin muokkaukset.
Lista päivitettiin viimeksi 1. toukokuuta 2020 kello 00.35. Botti havaitsi pieniä ongelmia:
  • UKBot encountered the following problems with the page Margareta Momma
    • Revision 18838091: The word count difference might be wrong, because the word count increase (408) is larger than the byte increase (1). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Sara Chafak
    • Revision 18871975: The word count difference might be wrong, because the word count increase (26) is larger than the byte increase (-806). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
Tietoa kilpailusta
Wikiprojekti:Punaisten linkkien naiset
Palkinnot
Punalinkit
Keskustelu
Me olemme yhteensä
lisänneet
1812
kilotavua
lisänneet
70118
sanaa leipätekstiä
luoneet
485
artikkelia
lisänneet
2245
lähdettä
lisänneet
402
kuvaa