Helena Hyvönen

suomalainen tekstiilitaiteilija ja professori
Tämä artikkeli käsittelee tekstiilitaiteilijaa ja professoria. Toinen Helena Hyvönen on juoksija, kolmas Helena Hyvönen on matkailujournalisti.

Anja Kirsti Helena Hyvönen (o.s. Vatanen; s. 6. maaliskuuta 1950 Pieksämäki)[1] on suomalainen tekstiilitaiteilija, joka toimi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaanina helmikuun 2014 loppuun saakka. Vuosina 2008–2009 hän toimi Taideteollisen korkeakoulun rehtorina.

Hyvönen toimi Taideteollisen korkeakoulun tekstiilitaiteen professorina vuodesta 1998 alkaen. Hänet valittiin Muoti- ja tekstiilitaiteen osaston johtajaksi vuonna 1999, josta hän siirtyi Muotoiluosaston johtoon 2003. Ennen opetusuraansa Helena Hyvönen toimi pitkään suomalaisen tekstiiliteollisuuden palveluksessa. Hänen taiteellisen toiminnan erikoistumisalansa on teollinen tekstiilisuunnittelu.

Helena Hyvönen on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1974, jonka jälkeen hän toimi suomalaisen Valvillan ja Oy Barker Design Ab:n palveluksessa Turussa ja opetti Åbo Hemslöjdlärarinstitutissa 1975–1984. Hyvösen muotoilutoimisto Hydestudiot toimi vuosina 1997–2006 keskittyen erityisesti materiaalinkehityksen, pintasuunnittelun, värisuunnittelun ja trendien ennakoinnin alueille.

Helena Hyvösen luottamus- ja asiantuntijatehtäviin kuuluvat Sitran tulevaisuusfoorumi, Turku 2011 -kulttuuripääkaupunkihankkeen valtuuskunnan varapuheenjohtajuus sekä jäsenyydet Designmuseon hallituksessa ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan Naiset huipulle -neuvottelukunnassa.

Helena Hyvönen on palkittu viisivuotisella taiteilija-apurahalla 1998. Tekstiilitaiteilijat Texo ry valitsi hänet Vuoden tekstiilitaiteilijaksi 1997.[2] Hänen suunnittelemiaan teollisia tekstiilejä ja uniikkeja taidetekstiilejä on nähtävissä lukuisissa julkisissa tiloissa. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaskunta Tokyo palkitsi Helena Hyvösen Vuoden opettajana vuonna 2007 opiskelijoiden yhteiskunnalliseen keskusteluun rohkaisemisen perusteella.

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Taskinen, Rita (toim.): Suomalainen Design : Kuka kukin on. Helsinki: Ornamo, 1992. ISBN 952-9748-04-3.
  2. Arto Seppälä: Lanka läpi vuosisatojen, s. 285. Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry, 2005. ISBN 952-91-9119-7.


Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.