Aila Salo
Aila Helena Salo (o.s. Hollming, s. 9. tammikuuta 1928 Koivisto) on suomalainen kuvanveistäjä.[1] Kuvanveistäjänä Salo on itseoppinut.[2]
| Aila Salo | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 9. tammikuuta 1928 Koivisto |
| Ammatti | kuvanveistäjä |
| Taiteilija | |
| Ala | kuvanveisto |
Aila Salo suunnitteli Hollmingin telakan tarpeisiin pieniä esineitä – muun muassa muistokoruja ja muita muistoesineitä telakan henkilökunnalle ja laivojen kummeille. 1970-luvun puolivälissä esineet olivat kasvaneet metalliveistoksiksi, joita Salo teki Raumalle ja Laitilaan.
Raumalla veistos Ihminen ja työ sijaitsee sataman alueella, se on paljastettu vuonna 1975[2], Vaikeuksien kautta voittoon on julkistettu vuonna 1976, ja se kuvaa karjalaisten raskasta evakkotietä. Veistos on Rauman vesitorninmäellä[3]. Veistos Ammattitaito on vuodelta 1982 ja sijaitsee WinNovan eli entisen Rauman ammatillisen oppilaitoksen pihalla[4]. Laitilassa on veistos Ammatin elementit Laitilan WinNovan edustalla, veistos on paljastettu vuonna 1982[5].
Elämä ja ura muokkaa
Aila Salon vanhemmat olivat merikapteeni Filip Walter Hollming ja Rauha Helena o.s. Yrjönen.[6] Sota leimasi Koivistolla Karjalankannaksella syntyneen Aila Hollmingin lapsuutta. Hän liittyi yhdeksänvuotiaana lottajärjestön lapsijaostoon pikkulotaksi,[7] ja talvisodan aikaan hän oli muonituslottana.[8] Jatkosodan aikana Aila Hollming oli viesti- ja ilmavalvontalottana. Hänen lottaryhmänsä oli viimeisiä Koivistolta evakuoituja – maitse ei enää päässyt, evakuointi tapahtui veneellä.[7] Hollmingin perhe päätyi Turun kautta Raumalle, jonne F. W. Hollming perusti yhtiökumppaneidensa kanssa telakan rakentamaan sotakorvauslaivoja.[9]
Aila Hollming meni töihin Hollmingin telakalle huoltokonttoriin.[10] Työura telakan konttorilla päättyi, kun hän avioitui[10] vuonna 1949[11] telakan rakennusosaston päällikkönä toimineen Reino Salon kanssa. Aila Salo jatkoi työuraansa kotoa käsin ja toimi Hollmingin ja myöhemmin sen osakkuusyhtiöiden hallituksissa.[10] Salot saivat viisi lasta.[11]
Lotta Svärd Säätiö valitsi Aila Salon vuoden 2020 lotaksi.[12]
Julkiset veistokset muokkaa
-
Ihminen ja työ, 1975, Rauma. -
Vaikeuksien kautta voittoon 1976, Rauman Vesitorninmäki. -
Ammattitaito, 1982, Rauma. -
Ammatin elementit 1982, Laitila.
Lähteet muokkaa
- ↑ Salo, Aila Helena (Internet Archivessa, tallennettu 30.10.2004) Kuvataiteilijamatrikkeli. Arkistoitu 30.9.2004. Viitattu 12.4.2020.
- ↑ a b Paunu, Henna: Ihminen ja työ 2012. Rauman taidemuseo. Arkistoitu 9.12.2017. Viitattu 12.4.2020.
- ↑ Paunu, Henna: Vaikeuksien kautta voittoon 2012. Rauman taidemuseo. Arkistoitu 9.12.2017. Viitattu 12.4.2020.
- ↑ Paunu, Henna: Ammattitaito 2012. Rauman taidemuseo. Arkistoitu 9.12.2017. Viitattu 12.4.2020.
- ↑ Julkiset taideteokset Laitilan kaupunki. Viitattu 12.4.2020.
- ↑ Uola, Mikko: [https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/5726/ Hollming, Filip (1894-1951)] Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 13.10.2004. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 12.4.2020.
- ↑ a b Korhonen, Petri: Lotta Svärd jakoi Vuoden Lotta 2020 -palkinnon – ”Koiviston pikkulotta” Aila Salo pelasti lottaperinnettä Seura-lehti. 4.12.2019. Viitattu 12.4.2020.
- ↑ Tanhuanpää, Asko: 11-vuotiaana jo koulutettu lotta Satakunnan Viikko. 22.3.2019. Arkistoitu 12.4.2020. Viitattu 12.4.2020.
- ↑ Rantanen, Linda: 16-vuotias Aila hoiti sodassa miehiä, joiden raajat olivat riekaleina – ”Ei voinut muuta kuin sitoa ja rauhoittaa morfiinilla” Iltalehti. 3.12.2019. Viitattu 12.4.2020.
- ↑ a b c 70 vuoden työuran tehnyt Aila Salo: Kun työpaikalla on hyvä henki, kaikki sujuu paremmin 19.5.2015. Keskuskauppakamari. Arkistoitu 12.4.2020. Viitattu 12.4.2020.
- ↑ a b Uola, Mikko: Salo, Reino (1920-2011) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 25.4.2008. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 12.4.2020.
- ↑ Piirainen, Joni: Vuoden Lotta Aila Salo kertoo järkyttävimmästä muistostaan – "Tulisin ja sielua polttavin oli kevät 1944, kun jouduimme kovalla vauhdilla lähtemään evakkoon" 4.12.2019. MTV Uutiset. Viitattu 12.4.2020.