Ida Vitale
Ida Vitale (s. 2. marraskuuta 1923 Montevideo) on Texasissa Yhdysvalloissa asuva[2] uruguaylainen kirjailija. Hän on keskeinen henkilö uruguaylaisessa Sukupolvi 45 (Generación del 45) -nimisessä taiteilijaryhmässä ja sen viimeinen elossa oleva jäsen.[3] Hän sai vuonna 2016 Federico García Lorcan kansainvälisen runoilijapalkinnon ja vuonna 2018 Miguel de Cervantes -palkinnon. Jo aiemmin hän on saanut Uruguayn tasavallan yliopiston kunniatohtorin arvon sekä palkinnot Premio Octavio Paz (2009), Premio Alfonso Reyes (2014) ja Premio Reina Sofía de Poesía Iberoamericana (2015).[2]
| Ida Vitale | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 2. marraskuuta 1923 Montevideo |
| Ammatti | kirjailija, kirjallisuuskriitikko, kääntäjä |
| Puoliso | 1. Enrique Fierro 2. Ángel Rama |
| Kirjailija | |
| Äidinkieli | espanja |
| Tuotannon kieli | espanja, englanti |
| Tyylilajit | lyriikka, essee |
| Kirjallinen suuntaus | Generación del 45 [1] |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Vitalen teoksia ei ole suomennettu. Hänen teoksiaan ovat esimerkiksi La luz de esta memoria (1949), Jardines imaginarios (1996), El ejemplo de Antonio Machado (1940) ja Dónde vuela el camaleón (1996)[2].
Lähteet muokkaa
- ↑ https://theconversation.com/la-poesia-de-ida-vitale-esta-en-permanente-dialogo-con-la-literatura-universal-216041. Tieto on haettu Wikidatasta.
- ↑ a b c Ida Vitale gana el Premio Internacional de Poesía Federico García Lorca. El Pais Granada 13.10.2016. Viitattu 6.4.2020.(espanjaksi)
- ↑ Generación del 45: severa en la crítica y brillante en la creación. El Pais 3.5.2008 (Web Archive 2012). Viitattu 6.4.2020.(espanjaksi)
