Fanny Blankers-Koen

Francina Elsje ”Fanny” Blankers-Koen (26. huhtikuuta 1918 Baarn, Alankomaat – 25. tammikuuta 2004 Hoofddorp, Alankomaat) oli hollantilainen yleisurheilija, joka kilpaili erityisesti pikamatkoilla sekä pituus- ja korkeushypyssä. Hänen uransa huippuhetki osui Lontoon olympialaisiin 1948, jolloin hän voitti 30-vuotiaana kahden lapsen äitinä neljä olympiakultaa, vaikka hän ei edes osallistunut hyppylajeihin. Olympiamitalien lisäksi Blankers-Koen voitti kahdeksan EM-mitalia, joista viisi oli kultaisia, ja teki useita maailmanennätyksiä. Kansainvälinen yleisurheiluliitto valitsi vuonna 1999 naisten yleisurheilun asemaa muokanneen Blankers-Koenin 1900-luvun parhaaksi naisyleisurheilijaksi.

Mitalit
Blankers-Koen vuonna 1949.
Maa:  Alankomaat
Naisten yleisurheilu
Olympialaiset
Kultaa	Lontoo 1948	100 metriä
Kultaa	Lontoo 1948	200 metriä
Kultaa	Lontoo 1948	80 metrin aidat
Kultaa	Lontoo 1948	4 × 100 metriä
EM-kilpailut
Kultaa	Oslo 1946	80 metrin aidat
Kultaa	Oslo 1946	4 × 100 metriä
Kultaa	Bryssel 1950	100 metriä
Kultaa	Bryssel 1950	200 metriä
Kultaa	Bryssel 1950	80 metrin aidat
Hopeaa	Bryssel 1950	4 × 100 metriä
Pronssia	Pariisi 1938	100 metriä
Pronssia	Pariisi 1938	200 metriä

Nuoruus

Francina Koen syntyi 26. huhtikuuta 1918 Baarnissa, Lage Vuurschen kylässä. Hän oli perheen ainoa tytär, ja hänellä oli sekä kaksi vanhempaa että nuorempaa veljeä. Hänen isänsä Arnold Koen oli kilpaillut kiekonheitossa ja kuulantyönnössä ja innosti tytärtään urheilun pariin. Fanny kävi koulunsa Hoofddorpissa ja harrasti muun muassa voimistelua, uintia ja yleisurheilua. Koulun johtajan neuvosta Fanny päätti keskittyä yleisurheiluun ja liittyi amsterdamilaiseen naisten yleisurheiluseuraan.

Kilpaura

Alkuvaiheet

Koen osallistui vuonna 1935 Groningenissa ensimmäiseen kilpailuunsa, mutta hän ei sijoittunut 200 metrin juoksussa korkealle. Vaikka ensimmäinen kilpailu ei sujunutkaan hyvin, Koen osallistui vuoden aikana muihinkin kilpailuihin. Vielä saman vuoden aikana hän voitti 800 metrillä Alankomaiden-mestarin ja teki matkan uuden Alankomaiden-ennätyksen. Juoksu vakuutti Alankomaiden yleisurheilukomission, joka päätti ottaa Koenin Berliinin olympialaisiin valmistautuvaan ryhmään. Samalla Koenin valmentajana aloitti Jan Blankers, joka oli itse kilpaillut olympiatasolla kolmiloikassa.

800 metrin juoksu oli kielletty olympialaisissa naisilta, mutta Koen valittiin edustamaan Alankomaita korkeushypyssä. Olympialaisia edeltäneissä juoksukilpailuissa hän osoitti nopeutensa, ja hänet otettiin myös Alankomaiden viestijoukkueeseen. Olympialaisissa Koen ylitti korkeushypyssä 1,55 metriä ja sijoittui kuudenneksi. 4 × 100 metrin viestijoukkue sijoittui puolestaan viidenneksi. Myöhemmin Koen muisteli, että Jesse Owensin nimikirjoituksen saaminen oli hänelle kisojen arvokkain hetki.

Olympialaisten jälkeen Blankers alkoi hioa Koenin pikajuoksutekniikkaa. Seuraavan vuoden aikana Koen voitti jokaisen pikajuoksukilpailun Alankomaissa ja kaksi Saksassa. Koenin ensimmäinen maailmanennätys syntyi 1938, kun hän juoksi 100 jaardin matkan 11 sekuntiin. Samana vuonna hän voitti ensimmäiset arvokisamitalinsa, kun hän sijoittui Wienissä järjestetyissä Euroopan-mestaruuskilpailuissa pronssille 100 ja 200 metrin juoksuissa. Vuoden 1938 EM-kilpailut olivat ensimmäiset, joihin naiset hyväksyttiin mukaan, vaikkakin kilpailut järjestettiin eri kaupungissa kuin miesten kilpailut.

Koen alkoi harjoittelussaan tähdätä vuoden 1940 Helsingin olympialaisiin ja keskittyi korkeushyppyyn ja 100 metrin juoksuun. Alankomaissa lehdistö odotti menestystä olympialaisista, mutta kansainvälinen kilpailutoiminta keskeytettiin 1939 toisen maailmansodan puhkeamisen jälkeen.

Maailmanennätyksiä ja perheenlisäystä sota-aikana

Alankomaat oli toisen maailmansodan aikana Natsi-Saksan miehittämänä, mutta Koen jatkoi sodan aikana harjoittelemista ja osallistui kansallisiin kilpailuihin. Saksa valtasi Alankomaat toukokuussa 1940. Koen oli pari viikkoa aikaisemmin mennyt kihloihin valmentajansa Blankersin kanssa, ja he menivät naimisiin 29. elokuuta. Heidän esikoisensa Jan Blankers nuorempi syntyi elokuussa 1941, eikä Blankers-Koen pystynyt kilpailemaan vuoden 1941 aikana. Hän aloitti harjoittelun sisäradalla kuitenkin jo kolme kuukautta pojan syntymän jälkeen. Vuoden 1942 aikana Blankers-Koen päätti keskittyä myös 80 metrin aitoihin ja sivusi vielä saman vuoden aikana matkan maailmanennätysaikaa 11,3.

Blankers-Koen rikkoi sota-aikana useita maailmanennätyksiä ja voitti esimerkiksi vuonna 1942 jokaisen juoksunsa. Hän ylitti 30. toukokuuta 1943 korkeushypyssä maailmanennätyskorkeuden 1,71 metriä ja teki 19. syyskuuta pituushypyssä maailmanennätystuloksen 6,25 metriä. Seuraavana vuonna Blankers-Koen juoksi 100 jaardin matkan maailmanennätysaikaan 10,8 ja oli mukana tekemässä 4 × 110 jaardin ja 4 × 200 metrin maailmanennätyksiä.

Talvi 1944–1945 oli ankara Alankomaissa. Blankers-Koenin perhe selviytyi kuitenkin Hongerwinter-nimellä tunnetusta talvesta, jonka aikana saksalaisten blokin takia maassa kärsittiin paikoin ankarasta nälänhädästä. Sota loppui toukokuussa 1945, eikä Blankers-Koenilla ollut suunnitelmia palata kilpaurheiluun. Hän päätti kuitenkin jatkaa uraansa kuultuaan, että Oslossa järjestettäisiin EM-kilpailut vuonna 1946.

Toisen maailmansodan jälkeen

Nelinkertaiseksi olympiavoittajaksi Lontoossa

Blankers-Koen synnytti helmikuussa 1946 Fanneke-nimen saaneen tyttären. Hän jatkoi harjoittelua kaksi kuukautta myöhemmin, osallistui elokuussa Alankomaiden-mestaruuskilpailuihin ja voitti niissä viisi mestaruutta. Oslon EM-kilpailuissa Blankers-Koen ei kuitenkaan pärjännyt odottamallaan tavalla. Korkeushypyn finaali ja 100 metrin välierät järjestettiin samana päivänä, eikä hän pystynyt täysin keskittymään kumpaankaan. Hän sijoittui korkeushypyssä lopulta neljänneksi, mutta 100 metrillä hän kaatui ja karsiutui loppukilpailusta. Kisojen aikana Blankers-Koen voitti kuitenkin kultaa 80 metrin aitajuoksussa ja 4 × 100 metrin viestissä.

Blankers-Koen harjoitteli kovaa talvella 1946–1947, ja vuoden 1947 tulokset olivatkin lupaavia: hän paransi edellisen vuoden tuloksiaan ja voitti Alankomaiden-mestaruuskilpailuissa peräti kuusi lajia (100 ja 200 metrin juoksut, 80 metrin aitajuoksun, korkeushypyn, pituushypyn ja kuulantyönnön). Vuoden loppupuolella Blankers-Koen ja hänen valmentajamiehensä päättivät tähdätä Lontoon olympialaisissa vain pikamatkoille ja jättää epävarmemmat hyppylajit väliin. Ratkaisu tehtiin osittain pakosta, sillä naiset saivat osallistua vain kolmeen henkilökohtaiseen lajiin.

Blankers-Koen keskittyi talvella 1947–1948 ensimmäisen kerran urallaan vain juoksulajien harjoitteluun, ja hänen tuloksensa ennen olympialaisia olivatkin erinomaisia. Hän rikkoi 200 metrin Alankomaiden-ennätyksen, sivusi Helen Stephensin 100 metrin maailmanennätysaikaa 11,5 sekuntia ja muutama viikkoa myöhemmin juoksi 80 metrin aidat 11 sekunnissa, 0,3 sekuntia alle vanhan maailmanennätyksen.

Vaikka Blankers-Koenin nimissä olivat 100 metrin, 80 metrin aitojen, korkeushypyn ja pituushypyn maailmanennätykset, hän sai paljon kritiikkiä osallistumisestaan kisoihin. Monet epäilivät, että hän olisi 30-vuotiaana kahden lapsen äitinä liian hidas kisoihin. Lisäksi Blankers-Koen sai kirjeitä, joissa häntä neuvottiin lopettamaan kilpauransa ja keskittymään lastensa kasvattamiseen.

Alankomaiden viestijoukkue vuonna 1950, Blankers-Koen toinen oikealta.

Lontoon olympialaisissa Blankers-Koenin ensimmäinen laji oli 100 metrin juoksu. Hän voitti sekä oman alkueränsä, välieränsä että lopulta finaalijuoksun. Finaalin voittoaika oli 11,9 sekuntia. Seuraavassa lajissa, 80 metrin aitajuoksussa Blankers-Koen rikkoi kahdesti olympiaennätyksen. Ensimmäisen kerran ensimmäisessä alkuerässä ajalla 11,3 sekuntia ja toisen kerran finaalissa ajalla 11,2 sekuntia. Aitajuoksun ratkaisu syntyi vasta maalikameratarkastelun jälkeen, kun Maureen Gardner oli saanut saman ajan. Juoksu oli ollut Blankers-Koenilta vaikea, sillä hän oli saanut huonon lähdön ja vielä törmännyt viidenteen aitaan. Blankers-Koen rikkoi 200 metrillä olympiaennätyksen jälleen kahdesti: alkuerässä ajalla 25,7 ja välierässä ajalla 24,3 sekuntia. Loppukilpailussa hän juoksi ajan 24,4 ja voitti toiseksi tulleen Audrey Williamsonin 0,7 sekunnilla. Viimeisessä lajissaan Blankers-Koen juoksi ankkuriosuuden viestijoukkueessa, johon kuuluivat Xenia Stad-de Jong, Gerda van der Kade-Koudijs ja Nettie Witziers-Timmer. Blankers-Koenin saadessa viestikapulan Alankomaat oli vasta neljäntenä, mutta hän pystyi nostamaan joukkueen ankkuriosuudella voittoon.

Blankers-Koenista tuli Lontoossa ensimmäinen naisurheilija, joka voitti neljä kultamitalia olympialaisista. Hän oli kuitenkin kisojen aikana jättämässä olympialaiset koti-ikävän takia kahdesti. Hän tunsi voittaneensa tarpeeksi ennen 200 metrin juoksua ja kaipasi lapsiaan. Jan Blankers onnistui kuitenkin suostuttelemaan vaimonsa mukaan myös 200 metrille. ”Lentävä kotirouva” nimen saanut Blankers-Koen sai kotona Alankomaissa loisteliaan vastaanoton: hänet ja hänen perheensä kuljetettiin Amsterdamin halki neljän valkoisen hevosen vetämässä avoimessa vaunussa.

Uran loppuvuodet

EM-kilpailuissa 1950 Blankers-Koen oli jälleen voitokas. Hän onnistui voittamaan kultaa 100 ja 200 metrillä sekä 80 metrin aidoissa, vaikka Saksa oli palannut kilparadoille ja Neuvostoliitto osallistui ensimmäisen kerran arvokisoihin. Viestimestaruutta Alankomaat ei onnistunut uusimaan, vaan se jäi siinä hopealle. EM-kilpailujen jälkeen Blankers-Koen lisäsi valikoimaansa myös viisiottelun, joka ei ollut kuitenkaan vielä naisten arvokisalajina. Siinä hän teki maailmanennätyksen vuonna 1951.

Blankers-Koen osallistui vielä Helsingin 1952 olympialaisiin. Paise vaikeutti kuitenkin hänen valmistautumistaan kisoihin, ja hän joutui vetäytymään pikajuoksuista ja viestistä. Blankers-Koen juoksi jatkoon 100 metrin alkueristä ja puolivälieristä, mutta ei osallistunut enää välieriin. Aitajuoksussa Blankers-Koen pääsi finaaliin, mutta sen hän keskeytti osuttuaan pahasti toiseen aitaan. Olympialaisten jälkeen Blankers-Koen jatkoi vielä uraansa, vaikkei osallistunutkaan enää arvokisoihin. Uransa hän lopetti 37-vuotiaana vuonna 1957. Kansainvälisen menestyksen lisäksi Blankers-Koen voitti uransa aikana 58 Alankomaiden-mestaruutta.

Kilpauran jälkeen

Blankers-Koen vuonna 1988.

Blankers-Koen jatkoi vielä kilpauransa jälkeen yleisurheilun parissa. Hän toimi Alankomaiden yleisurheilujoukkueen johtajana Rooman 1960, Tokion 1964 ja Méxicon 1968 olympialaisissa.

Jan Blankers kuoli heinäkuussa 1977, ja muutaman vuoden päästä Blankers-Koen päätti muuttaa Amsterdamista entiseen kotikaupunkiinsa Hoofddorpiin. Hän joutui viimeisinä vuosinaan psykiatriseen hoitokotiin, kun hänen terveytensä oli heikentynyt Alzheimerin taudin ja aivoinfarktin seurauksena. Blankers-Koen kuoli 85-vuotiaana tammikuussa 2004.

Tunnustukset ja merkitys

Kansainvälinen yleisurheiluliitto valitsi vuonna 1999 vuosisadan yleisurheilijat. Blankers-Koen valittiin 1900-luvun parhaaksi naisyleisurheilijaksi ja Carl Lewis miesyleisurheilijaksi. Blankers-Koenin vaikutus naisyleisurheiluun oli suuri. Hänen kilpauransa aikana naisyleisurheilu oli käytännössä vain miesten kilpailujen oheisaktiviteettia. Lisäksi naisten ei uskottu pystyvän kilpailemaan huipputasolla enää 30-vuotiaana. Blankers-Koenin pitkä ja ansiokas ura kuitenkin pakotti monien ajattelemaan uudelleen naisurheilun asemaa.

Lähteet

• Bagchi, Rob: 50 stunning Olympic moments No10: Fanny Blankers-Koen wins four golds The Guardian. 18.1.2012. Guardian News and Media Limited. Viitattu 24.2.2014. (englanniksi)
• Bijkerk, Anthony Th.: Fanny Blankers-Koen. Journal of Olympic History, 5/2004, 12. vsk, nro 2. International Society of Olympic Historians. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 24.2.2014. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
• Mason, Nick: Fanny Blankers-Koen The Guardian. 26.1.2004. Guardian News and Media Limited. Viitattu 24.2.2014. (englanniksi)
• Woolum, Janet: Outstanding Women Athletes. Phoenix, Arizona: Oryx Press, 1998. ISBN 1-57356-120-7. Google-kirjat (viitattu 24.2.2014).

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Fanny Blankers-Koen Wikimedia Commonsissa

Naisten 100 metrin juoksun olympiavoittajat

Naisten 200 metrin juoksun olympiavoittajat

Naisten 100 metrin aitajuoksun olympiavoittajat (vuosina 1932–1968 80 metrin aitajuoksu)

Naisten 100 metrin juoksun euroopanmestarit

Naisten 200 metrin juoksun euroopanmestarit