Tiina Jylhä
Tiina Jylhä (oik. Anna Christina Jylhä-Valkonen[1], s. 26. lokakuuta 1962 Parkano) on suomalainen kauneusalan yrittäjä, joka työskentelee myös personal trainerina ja ravintoterapeuttina. Jylhä tunnetaan parhaiten nimeään kantavasta kauneusklinikasta, jota hän pitää Tallinnassa Virossa yhdessä aviomiehensä kanssa.[2]
Tiina Jylhä | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Muut nimet | Tiina Jylhä (oik. Anna Christina Jylhä-Valkonen) |
Syntynyt | 26. lokakuuta 1962 Parkano |
Kansalaisuus | Suomi |
Ammatti | yrittäjä ja personal trainer |
Toiminta Muokkaa
Tiina Jylhä nousi julkisuuteen 1990-luvulla, kun hän perusti Suomen ensimmäisen seuralaispalvelun Escort Servicen ja työskenteli pornolehti Hustlerin pr-päällikkönä. Hän myös esiintyi lehden kannessa tammikuussa 1997. Jylhä siirtyi kauneusalalle lopetettuaan Escort Servicen vuonna 1997, ensin konsulttina ja pian myös yrittäjänä. Hän perusti ensin Christina’s Clinic -nimisen kauneusklinikkayrityksen ja sitten Kauneusklinikka The Lookin 1990-luvun lopulla.[3]
Jylhän kauneusklinikan arkea seurattiin vuonna 2011 Liv-kanavalla esitetyssä dokumentaarisessa sarjassa. Vuonna 2014 Jylhä esiintyi Viidakon tähtösissä[4][5] ja vuonna 2017 hänen elämäänsä seurattiin reality-sarjassa Keinolla millä hyvänsä.[6]
Jylhä-Valkonen voitti lokakuussa 2015 kehonrakennuksen maailmanmestaruuden Wabba World -liiton järjestämän MM-kilpailun yli 165-senttisten naisten Ms. Shape -sarjassa.[7]
Jylhä on tuomittu vuonna 2007 ja vuonna 2008 Helsingin käräjäoikeudessa törkeästä velallisen epärehellisyydestä, kirjanpitorikoksesta sekä kahdesta törkeästä veropetoksesta. Jylhällä oli elokuussa 2019 rikosasioihin liittyviä vahingonkorvaussaatavia ulosotossa yhteensä 53 797 euroa. Syksyllä 2019 Jylhä ja hänen miehensä joutuvat Helsingin käräjäoikeuteen syytettyinä törkeistä dopingrikoksista.[8] Vuoden 2021 huhtikuussa Jylhä tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Samalla tuomittiin myös hänen miehensä Tapani Valkonen vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä velallisen epärehellisyydestä, törkeästä veropetoksesta ja kolmesta rekisterimerkintärikoksesta.[9] Kesäkuussa 2021 Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kolme syytettä törkeästä dopingrikoksesta, mutta tuomitsi Jylhän 70 päiväsakkoon vuosina 2013–2016 tapahtuneesta dopingrikoksesta ja rahanpesusta. Hänen puolisonsa tuomittiin kahden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen dopingrikoksista ja salakuljetuksista.[10]
Huhtikuussa 2020 uutisoitiin, että koronaviruspandemian aiheuttaman tilanteen vuoksi Huoltovarmuuskeskus oli tehnyt Jylhän yrityksen kanssa noin viiden miljoonan euron suojavälinetilauksen.[11] Helsingin Sanomien mukaan Jylhän kauneusklinikka oli markkinoinut kasvomaskejaan toiselle yritykselle kuuluvalla laatusertifikaatilla.[12]
Yksityiselämä Muokkaa
Jylhä avioitui vuonna 2010 kuntosaliyrittäjänä toimivan Risto Tapani ”Tape” Valkosen kanssa. He asuvat Tallinnassa. Jylhä on ollut aiemmin naimisissa kaksi kertaa: ensimmäinen avioliitto solmittiin vuonna 1987 ja toinen vuonna 2002, jolloin hän oli puoli vuotta avioliitossa Juhani Palmun kanssa. Jylhällä on yksi aikuinen tytär ensimmäisestä avioliitostaan.[13][14]
Jylhästä on ilmestynyt vuonna 2006 Gummeruksen kustantama elämäkertakirja Polte veressä, suru sydämessä. Kirjassa hän kertoo muun muassa amfetamiinin ja kokaiinin käytöstään ja joutumisestaan seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi.[15]
Lähteet Muokkaa
- ↑ Sihvo, Timo: Tape Valkosen doping-syytteet: Tulli iski hotellihuoneeseen, paljastava matkalaukku sängyllä Iltalehti. 17.3.2020. Viitattu 11.4.2020.
- ↑ The Look – Kauneusklinikka Tiina Jylhä Thelook.fi. Arkistoitu 11.3.2016. Viitattu 12.3.2016.
- ↑ Seppänen, Mika: Muistatko, kun Tiina Jylhä poseerasi Hustlerissa 1997? Katso kuva 90-luvun ”seksin papittaresta” Ilta-Sanomat. 26.10.2015. Viitattu 26.10.2015.
- ↑ Haarala, Paula: TV-klinikan työntekijät pelkäävät henkensä puolesta Ilta-Sanomat. 17.1.2012. Viitattu 10.4.2014.
- ↑ Moilanen, Mirka: Viidakon tähtönen Tiina Jylhä: Pelkäsin ryhmän ulkopuolelle jäämistä MTV3 Uutiset. 20.3.2014. Arkistoitu 13.4.2014. Viitattu 10.4.2014.
- ↑ Lehtikanto, Katariina: Muistatko, miten Tiina Jylhä nousi julkisuuteen? Värikkäät vuodet kauneutta, oikeusjuttuja ja miehiä Iltalehti. 4.5.2017. Viitattu 4.5.2017.
- ↑ Seppänen, Mika: Tiina Jylhä, 52, on hurjassa kunnossa – voitti kehonrakennuksen MM-kultaa! Ilta-Sanomat. 26.10.2015. Viitattu 26.10.2015.
- ↑ Ylimutka, Leena: Tiina Jylhällä ja Tape Valkosella raju velkakierre: Ulosotossa yhteensä 140 000 euroa – elävät Tallinnassa luksuselämää Iltalehti. 20.8.2019. Viitattu 20.8.2019.
- ↑ Tunnustus lievensi tuomion: Tiina Jylhälle 6 kk ehdollista www.iltalehti.fi. Viitattu 29.4.2021.
- ↑ Tiina Jylhä tuomittiin sakkoihin. Helsingin Sanomat, 24.6.2021, s. A 11. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 12.7.2021.
- ↑ Huoltovarmuuskeskus maksoi miljoonia hengityssuojaimista Jylhän ja Sarmasteen yrityksille – pahoittelee, ettei tarkistanut yritysten taustoja Yle Uutiset. 9.4.2020. Viitattu 10.4.2020.
- ↑ Teittinen, Paavo & Manner, Maria & Gustafsson, Mikko: Tiina Jylhän kauneusklinikka markkinoi suojamaskeja väärennetyllä sertifikaatilla – rikostausta ja ulosotto eivät pysäyttäneet viiden miljoonan euron kauppoja Huoltovarmuuskeskuksen kanssa Helsingin Sanomat. 9.4.2020. Viitattu 10.4.2020.
- ↑ Ylimutka, Leena: Rikoksia, huumeita ja avioeroja – Kauneusyrittäjä Tiina Jylhä sai rankasta taustasta huolimatta oman tv-ohjelman Iltalehti. 29.3.2011. Viitattu 10.4.2014.
- ↑ KukaNyt: Parantavatko isot rinnat itsetuntoa, Tiina Jylhä? NYT. 4.4.2014. Arkistoitu 13.4.2014. Viitattu 10.4.2014.
- ↑ Ylimutka, Leena: Raju menneisyys – Törkeästä dopingrikoksesta syytteen saanut Tiina Jylhä on tuomittu aiemmin Iltalehti. 3.8.2019. Viitattu 20.8.2019.
Aiheesta muualla Muokkaa
- Riippurinnat synnyttivät kauneusyrittäjän Yle Etelä-Karjala. 23.3.2011.