Sayaka Hirano (平野 早矢香, s. 24. maaliskuuta 1985 Kanuma) on japanilainen entinen pöytätennispelaaja ja olympiamitalisti. Parhaimmillaan Hirano oli urallaan ITTF:n kaksinpelirankingin kymmenes elokuussa 2010[2].

Sayaka Hirano
平野 早矢香
Hirano vuonna 2008
Hirano vuonna 2008
Henkilötiedot
Syntynyt24. maaliskuuta 1985
Kanuma, Japani
Kansalaisuus  Japani
Uran tiedot
Pituus 158 cm[1]
Paino 53 kg[1]
Laji Pöytätennis
Saavutukset
Paras sijoitus maailmanrankingissa 10. (elokuu 2011)
Mitalit
Maa:  Japani
Naisten pöytätennis
Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa Lontoo 2012 Joukkue
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Tokio 2014 Joukkue
Pronssia Pronssia Doha 2004 Joukkue
Pronssia Pronssia Bremen 2006 Joukkue
Pronssia Pronssia Guangzhou 2008 Joukkue
Pronssia Pronssia Moskova 2010 Joukkue

Uransa aikana Hirano kilpaili kaksissa olympialaisissa. Pekingin olympialaisissa 2008 hän kilpaili kaksinpelissä ja joukkuekilpailussa. Kaksinpelissä hän hävisi ensimmäisen ottelunsa yhdysvaltalaiselle Jun Gaolle. Joukkuepelin alkulohkossa Hirano voitti kaksinpelit Espanjan ja Australian edustajat sekä oli voittamassa samoja joukkueita vastaan myös nelinpelin. Etelä-Koreaa vastaan hän hävisi sekä kaksin- että nelinpelin. Japani pääsi kuitenkin keräilyeriin, jonka ensimmäisellä kierroksella Japani kohtasi Itävallan. Hirano voitti sekä kaksin- että nelinpeliottelunsa, kun Japani eteni seuraavalle kierrokselle Hong Kongia vastaan. Myös Hong Kongia vastaan Hirano voitti sekä nelin- että kaksinpelin. Pronssiottelussa Japani hävisi Etelä-Korealle: Hirano hävisi jälleen Etelä-Koreaa vastaan kaksin- ja nelinpelinsä. Lontoon olympialaisissa 2012 Hirano kilpaili vain joukkuepelissä. Ensimmäisellä kierroksella Hirano voitti Yhdysvaltain Lily Zhangin, kun Japani eteni jatkoon 3–0 voitoin. Puolivälierissä Hirano pelasi nelinpelissä, kun Japani voitti Saksan 3–0. Välierässä Singaporea vastaan Japani voitti jälleen kolme ottelua ja Hirano pelasi voitokkaassa nelinpeliottelussa. Loppuottelussa Kiinaa vastaan Japani hävisi 3–0. Loppuottelussa Hirano pelasi nelinpelissä.[3]

ITTF:n avoimissa turnauksissa Hirano on saavuttanut viisi mestaruutta kaksinpelissä: Serbian avoin turnaus 2006, Saksan avoin 2009, Intian avoin 2010, Espanjan avoin 2011 ja Valko-Venäjän avoin 2014. Nelinpelistä hänellä on turnausvoitot Puolan avoimesta turnauksesta 2006, Itävallan avoimesta turnauksesta 2007, Japanin avoimesta 2009, Egyptin avoimesta 2010, Chilen avoimesta 2011 ja Venäjän avoimesta 2014.[4][5]

Lähteet muokkaa

  1. a b Sayaka Hirano Sports Reference. Arkistoitu 17.4.2020. Viitattu 9.4.2020. (englanniksi)
  2. Hirano Sayaka: ranking history (ITTF) Table Tennis Guide. Viitattu 9.4.2020. (englanniksi)
  3. Sayaka Hirano Sports Reference. Arkistoitu 17.4.2020. Viitattu 9.4.2020. (englanniksi)
  4. HIRANO Sayaka (JPN) (Arkistoitu versio 3. maaliskuuta 2016) ITTF. Arkistoitu 3.3.2016. Viitattu 9.4.2020. (englanniksi)
  5. Player profile ITTF. Viitattu 9.4.2020. (englanniksi)[vanhentunut linkki]