Avaa päävalikko

Danielle Bregoli (26. maaliskuuta 2003 Boynton Beach, Florida) on yhdysvaltalainen räppäri ja internetpersoona. Bregoli tuli tunnetuksi ollessaan Dr. Phil -televisio-ohjelmassa kuriton teini syyskuussa 2016.

Bregoli nousi julkisuuteen televisiossa esittämästään lauseesta ”Cash me ousside, how bow dah?”. Siitä tehtiin paljon huomiota sosiaalisessa mediassa saanut meemi. Bregoli esiintyy nimellä Bhad Bhabie. Bregolilla on levytyssopimus Atlantic Recordsin kanssa. Bregolin hittejä ovat ”Gucci Flip Flops”, ”Hi Bich”, sekä ”These Heaux”. Hän on yksi tunnetuimpia naisräppäreitä tällä hetkellä. Hän teki kiertueen kesällä 2018, joka kantoi nimeä ”Bhanned In The Usa.” Bregolin oma mixtape julkaistiin 26.9.2018, joka kantaa nimeä ”15”. Bregoli on ollut myös nuorin naisräppäri, joka on koskaan päässyt Billboard Hot 100-listalle. Aiemmin Bregoli on julkaissut vain singlejä.[1]. Bregoli oli ehdolla Billboard Awardseissa vuoden naisräppäriksi.

Sisällysluettelo

YksityiselämäMuokkaa

Hänellä on ollut riitaa tanssija Malu Trevejon kanssa. He olivat ystäviä aluksi, mutta riita syntyi heidän välien mennessä poikki. Huhujen mukaan Malu olisi ollut ihastunut Bregoliin, ja heidän ystävyytensä kaatui tämän jälkeen. Bregoli on biseksuaali. Hän on huhujen mukaan tapaillut NBA Youngboyta. Hän tapaili huhujen mukaan myös räppäri Lil Pumpia, mutta huhut kumottiin.[2]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa