Rap

Rap-musiikki tai hip hop -musiikki on 1970-luvulla New Yorkissa afroamerikkalaisten keskuudessa syntynyt populaarimusiikin tyyli, joka on kehittynyt soulin ja funkin pohjalta. Hip hopille on tunnusomaista loppusoinnullinen ja rytminen puhelaulu eli räppäys sekä toisten kappaleiden lainaaminen eli samplaaminen.

Rap-muusikko Oxxxymiron.

Historia

Pääartikkeli: Hip hop

1970-luku

DJ Kool Herc.

Rapin katsotaan kehittyneen New Yorkin Bronxin kaupunginosassa puistoissa ja kaduilla järjestetyissä juhlissa, joissa DJ:t soittivat ennakkoluulottomasti tanssittavaa soulia, diskoa, funkia ja rockia. Varhaisten rap-DJ:iden esikuvia olivat Nicky Sianon ja Francis Grasson kaltaiset disko-DJ:t. Ensimmäisenä rap-DJ:nä pidetään jamaikalaissyntyistä DJ Kool Herciä, joka ryhtyi pidentämään kappaleiden tanssittavimpia kohtia (engl. break) soittamalla niitä peräjälkeen kahdella levysoittimella. Rap-musiikki ja samplaaminen (sampling) perustuvat tähän Kool Hercin oivallukseen toiston tehokkuudesta.

Tärkeä osa hip hop -tapahtumia olivat myös MC:t (lyhenne sanoista Master of Ceremony), jotka nostattivat tunnelmaa lausumalla mikrofoniin lyhyitä riimejä ja hokemia. Musiikista vastaavat DJ:t jäivät pian juhlissa taka-alalle, kun MC:t viihdyttivät yleisöä räppäämällä (rapping). 1970-luvun kuuluisia MC:itä ovat esimerkiksi Busy Bee, Kool Moe Dee ja Melle Mel, joka saavutti myöhemmin menestystä Grandmaster Flash & The Furious Five -yhtyeessä.

Rap-musiikin yhteydessä kehittyi myös breakdancena tunnettu akrobaattinen tanssityyli.

Ensimmäisenä julkaistuna rap-kappaleena on pidetty The Fatback Bandin vuoden 1979 kappaletta ”King Tim III (Personality Jock)”. Yksi ensimmäisistä levytetyistä rap-kappaleista on Sugarhill Gang -yhtyeen ”Rapper’s Delight”, joka nousi vuonna 1979 Yhdysvaltain pop-listan sijalle 36. ”Rapper’s Delight” on uudelleensoitettu versio Chic-yhtyeen diskokappaleesta ”Good Times”, mutta laulun sijaan siinä räpätään.

1980-luku

Seuraavat maailmanlaajuiset rap-hitit kuultiin vasta vuonna 1982, jolloin ilmestyi Grandmaster Flash & The Furious Fiven ”The Message” ja Afrika Bambaataa & The Soul Sonic Forcen ”Planet Rock”. Jälkimmäinen innoitti voimakkaasti elektroksi kutsuttua elektronisen musiikin alalajia. Sen riffi oli lainattu Kraftwerkin kappaleesta ”Trans-Europa Express”. Samana vuonna hip hopin äänimaailmaa mullisti Queensin kaupunginosasta tuleva Run-D.M.C.: diskovaikutteet saivat tehdä tilaa monotonisille rumpukoneille ja joitakin vuosia myöhemmin sampleille, jotka ovat nykyaikaisen hip hopin perusta.

Eric B. & Rakim -duon esikoisalbumia Paid in Full pidetään merkittävänä hip hop-musiikin saralla.

1980-luvun tunnetuimmat hip hop -yhtyeet olivat Run-D.M.C.:n lisäksi Eric B. & Rakim, poliittisesti kantaa ottava Public Enemy ja gangsta rap -yhtye N.W.A.. Samplauksen yleistyttyä 1980-luvun puolivälin jälkeen James Brownin 1970-luvun musiikista ja muista tuon vuosikymmenen funk-klassikoista tuli merkittävä osa hip hopia. Yksi eniten samplatuista kappaleista on James Brownin ”Funky Drummer”, jonka rumpukomppia on lainattu satoihin hip hop -kappaleisiin. Public Enemyn tunnetuimpia kappaleita on ”Fight the Power”, jonka ohjaaja Spike Lee tilasi elokuvansa Do the Right Thing – kuuma päivä (1989) tunnuskappaleeksi.

1990-luku

1990-lukua dominoivat muun muassa Mobb Deep (ryhmä), N.W.A (ryhmä), Outkast (ryhmä), Cypress Hill (ryhmä), Ice-T, Coolio, Tupac Shakur (kuoli 1996), Eazy-E (kuoli 1995), Dr. Dre, Snoop Dogg ja Ice Cube Yhdysvaltojen länsirannikolla (West Coast hip hop) sekä The Notorious B.I.G. (kuoli 1997), Wu-Tang Clan, Nas, Gang Starr ja Jay-Z itärannikolla (East Coast hip hop).

1990-luvulla syntyi monia nykyisin rapin klassikkoina pidettäviä albumeita kuten Tupacin All Eyez on Me (1996), Dr. Dren The Chronic (1992), Snoop Doggin Doggystyle (1993), Ice Cuben Death Certificate (1991), The Notorious B.I.G.:n Ready to Die (1994), Outkastin Aquemini (1998), Nasin Illmatic (1994), Jay-Z:n Reasonable Doubt (1996) ja Wu-Tang Clanin Enter the Wu-Tang (36 Chambers) (1993) sekä Wu-Tang Forever (1997).

2000-luvun alku

Kanye West vuonna 2005.

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen suuria hip hop -tähtiä olivat esimerkiksi 50 Cent, Lil Wayne, Eminem, Jay-Z, Nas ja Kanye West (nykyisin Ye). Myös vuonna 1996 edesmenneeltä Tupacilta julkaistiin neljä albumia postuumisti. Monet 1990-luvun artisteista, kuten Nas, Jay-Z ja Snoop Dogg, ovat jatkaneet aktiivisesti soolouraansa 2000-luvulla.

Merkittävimpiä albumeja olivat muun muassa Jay-Z:n The Blueprint (2001) ja The Black Album (2003), Eminemin The Marshall Mathers LP (2000), The Gamen Doctor’s Advocate (2006), Commonin Be (2005) ja Kanye Westin The College Dropout (2004)

Eminem oli ensimmäinen valkoihoinen räppäri, joka on myynyt miljoonia albumeita. 2000-luvulla kuuluisuuteen alkoi nousta Eminemin, D12:n ja muiden detroitilaisten artistien myötä myös Detroit uutena räppikaupunkina.

2010-luku

Nicki Minaj.

2010-luvun suuria nimiä rap-musiikin saralla olivat muun muassa Drake, Kendrick Lamar, Logic ja J. Cole. Vuosikymmenen hyvin menestyneitä albumeja olivat muun muassa Kendrick Lamarin To Pimp A Butterfly (2015), Draken Take Care (2011) ja Kanye Westin My Beautiful Dark Twisted Fantasy (2010). 2010-luvulla trap-musiikki oli suosittua.

Vuonna 2017 Forbes uutisoi hip-hop/R&B -musiikin tulleen suosituimmaksi musiikin tyylilajiksi Yhdysvalloissa.

Menestyneitä naisräppäreitä alkoi olla yhä enemmän, muun muassa Nicki Minaj, Cardi B, Megan Thee Stallion ja Doja Cat.

Suomalainen rap

Pääartikkeli: Suomalainen rap

Elastinen klubikonsertissa vuonna 2006.

Suomessa on ollut pienimuotoista hip hop -kulttuuria 1980-luvulta alkaen. Ensimmäinen levytetty suomalainen rap-kappale oli General Njassan ”I’m Young, Beautiful and Natural”, joka ilmestyi vuonna 1983. Kaupallista menestystä suomalainen rap sai ensimmäisen kerran 1990-luvun taitteessa, kun muun muassa Raptori, Pääkköset ja MC Nikke T saavuttivat suurta suosiota. Suomenkielinen rap oli tuolloin uutta, eikä suuren yleisön hyväksyntä ollut sille aina itsestään selvää.

2000-luvun taitteessa suomenkielinen rap nousi uudelleen myyntilistoille. Tällä kertaa yhtyeiden musiikkityyli ja asenne olivat vakavahenkisempää sekä lähempänä yhdysvaltalaisia esikuvia. Tämän niin sanotun suomalaisen hip hop -buumin aikoihin osa artisteista kuten Kapasiteettiyksikkö, Fintelligens ja Avain monien muiden joukossa pääsivät suurten levy-yhtiöiden kiinnittämiksi. Suurten levy-yhtiöiden petyttyä artistien kaupalliseen menestykseen monet suomalaiset rap-artistit siirtyivät julkaisemaan musiikkiaan omakustanteina tai pienten itsenäisten levy-yhtiöiden kautta.

Kirjallisuutta

• Chang, Jeff: Can’t stop, won’t stop. Hiphopsukupolven historia. ((Can’t Stop Won’t Stop. A History of the Hip-Hop Generation, 2005.) Suomentanut Laura Haavisto) Helsinki: Like, 2008. ISBN 978-952-471-799-1
• Hilamaa, Heikki & Varjus, Seppo: Musta syke. Funkin, diskon & hiphopin historia. Helsinki: Like, 2000. ISBN 951-578-729-7

Aiheesta muualla

• Modinos, Tuija: Amerikka toisin: Ladies first!. Niin & näin 2/1999.
• Palonen, Tuomas: Vapaata mielenjuoksua: Freestyle-rap. Pro gradu -työ. (PDF)
• Ström, Kukka: Rap tyhmyreille: bilemusiikkia ja politiikkaa. Yle.fi 13.5.2015.