Lil Wayne
Lil Wayne (oikealta nimeltään Dwayne Michael Carter, Jr., s. 27. syyskuuta 1982 New Orleans, Louisiana, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen Grammy-palkittu hip hop-artisti ja Young Money -levy-yhtiön perustaja. Hän on toiminut aktiivisesti artistina 1990-luvun lopusta asti, aluksi Hot Boys -yhtyeessä ja myöhemmin sooloartistina. Hän nousi jonkin verran suosioon vuonna 2004 neljännen studioalbuminsa Tha Carterin, ja siltä julkaistun "Go D.J." -singlen myötä. Hän sai myös nostetta vieraillessaan T.I.:n kanssa Destiny's Childin "Soldier" -kappaleella samana vuonna.
Lil Wayne | |
---|---|
Lil Wayne vuonna 2011. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 27. syyskuuta 1982 |
Muusikko | |
Taiteilijanimi |
Lil Wayne Lil Tunechi Lil Weezy Weezy Baby Birdman Jr. |
Laulukielet | englanti |
Aktiivisena | 1992– |
Tyylilajit | rap |
Yhtyeet | Hot Boys |
Levy-yhtiöt |
Young Money Cash Money Universal Motown |
Aiheesta muualla | |
www.thacarterv.com | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Suureen suosioon Lil Wayne pääsi vuonna 2008, kun hänen kuudes studioalbuminsa Tha Carter III julkaistiin. Albumi on myynyt Yhdysvalloissa kolminkertaista platinaa ja se voitti parhaan rap-albumin Grammyn. Myös albumin esikoissingle, yli yhdeksän miljoonaa digitaalista latausta myynyt Billboard Hot 100 -listan ykköshitti, "Lollipop" voitti Grammyn kategoriassa Best Rap Song. Lil Wayne pääsi myös vuoden 2012 Guinnessin ennätysten kirjaan rap-artistina, jolla on ollut eniten kappaleita Yhdysvaltain listoilla. Vuosina 1999–2010 yhteensä 64 kappaletta.[1]
Lil Waynen uraan kuuluu myös lukuisia vierailuita muiden artistien kappaleilla ja singleillä.
Varhaiset vuodet
muokkaaDwayne Michael Carter, Jr. syntyi 27. syyskuuta 1982 New Orleansissa, Louisianassa. Hänen äitinsä oli tuolloin vain 19-vuotias. Carterin vanhemmat erosivat hänen ollessa kaksivuotias ja hänen isänsä Dwayne Carter, Sr. jätti perheen lopullisesti. Carter kirjoitti ensimmäiset riiminsä kahdeksanvuotiaana.[2]
Kesällä 1991 Carter tapasi Cash Money Recordsin omistajan Bryan "Birdman" Williamsin, ja räppäsi tälle freestylea. Carter teki ensimmäiset rap-nauhoituksensa, kun hän ja rap-artisti B.G. julkaisivat True Story EP:n kesällä 1995.[3]
12-vuotiaana Carter ampui itseään vahingossa 9mm käsiaseella. Hänen henkensä pelasti siviilissä ollut poliisi Robert Hoobler, joka vei tämän sairaalaan.[4] Carter kävi McMain Magnet School -koulua, mutta keskeytti sen keskittyäkseen musiikkiuraansa.[5]
Ura
muokkaa1997–2002
muokkaaLil Wayne aloitti uransa Hot Boys -nimisessä yhtyeessä. Hän jätti yhtyeen vuonna 2002 aloittaakseen soolouransa. Hänen ensimmäinen sooloalbuminsa, Tha Block Is Hot ilmestyi hänen ollessaan 16-vuotias vuonna 1999. Albumi sijoittui Yhdysvaltain Billboard 200 -albumilistan kolmannelle sijalle myyden 299 000 kappaletta ensimmäisellä viikollaan.[6][7] Nyt albumi on myynyt platinaa.[8] Lil Waynen seuraava albumi Lights Out ilmestyi vuonna 2000. Se ei saavuttanut odotettua menestystä, mutta myi kuitenkin kultaa.[6][9] Kriitikot kritisoivat hänen yhteistä menestystään Hot Boysin kanssa, koska hänen tasonsa ei yltänyt Hot Boysin tasolle.[10]
Lil Waynen kolmas albumi 500 Degreez ilmestyi vuonna 2002. Albumin nimi viittaa Hot Boysin eronneen jäsenen Juvenilen vuonna 1998 julkaistuun albumiin, 400 Degreez.[11] 500 Degreez sijoittui kuudennelle sijalle Billboard 200 -listalla.[12] Myös tämä albumi myi kultaa.
2004–2006
muokkaaKesällä 2004 julkaistiin Lil Waynen neljäs studioalbumi, Tha Carter -sarjan aloittaja, Tha Carter. Albumia myytiin Yhdysvalloissa 878 000 kappaletta ja sen lokakuussa 2004 julkaistu toinen single "Go D.J." sijoittui Billboard Hot 100 -listan 14. sijalle.[13] Billboardin R&B/Hip-Hop -listalla sijoitus oli viides sija.[14]
Lil Waynen viides studioalbumi Tha Carter II julkaistiin joulukuussa 2005. Albumista teki erikoisen se, ettei sillä ollut mukana yhtään Hot Boysisista tutun Manny Freshin tuottamia kappaleita, toisin kuin edellisillä albumeilla. Tha Carter II myi debyyttiviikollaan yli 238 000 kappaletta ja otti haltuunsa Billboard 200 -listan toisen sijan.[15] Albumia on myyty Yhdysvalloissa yli miljoona kappaletta ja koko maailmassa kaksi miljoonaa kappaletta.[16] Albumin esikoissingle "Fireman" nousi Billboard Hot 100 -listan sijalle.[13]
Vuonna 2006 julkaistiin Lil Waynen ja Birdmanin yhteisalbumi Like Father, Like Son. Albumin esikoissingle "Stuntin' Like My Daddy" saavutti Billboard Hot 100 -listan 21. sijan. Musiikkilehti Rolling Stone nimesi kappaleen vuoden 2006 94. parhaaksi kappaleeksi.[17]
2008
muokkaaLil Waynen kuudes studioalbumi Tha Carter III julkaistiin 10. kesäkuuta 2008. Albumi myi ensimmäisellä viikollaan yli miljoona kappaletta ja se nousi suoraan Billboard 200 -listan kärkeen. Yli miljoonan kappaleen viikko myyntiin on aikaisemmin onnistunut vain 50 Cent albumillaan The Massacre vuonna 2005. Tha Carter III on myynyt Yhdysvalloissa kaiken kaikkiaan 3,5 miljoonaa kappaletta ja se on ylittänyt platinarajan yhteensä kolme kertaa.[18] Kanadassa albumi myi kaksinkertaista platinaa ja Britanniassa kultaa.[19][20] Tha Carter III voitti myös parhaan rap-albumin Grammyn.
Albumin ensimmäinen single "Lollipop" julkaistiin maaliskuussa 2008. Sillä vierailee edesmennyt rap-artisti Static Major. Single menestyi todella hyvin: se nousi Billboard Hot 100 -listan kärkeen ja pysyi siellä kokonaiset viisi viikkoa.[21] Tammikuuhun 2009 mennessä kappaletta oli myyty digitaalisesti 9,1 miljoonaa kappaletta ja siitä tuli vuoden 2008 myydyin digitaalinen single.[22] "Lollipop" myi Uudessa-Seelannissa platinaa ja Yhdysvalloissa peräti viisinkertaista platinaa.[23][24] "Lollipop" voitti myös Grammyn kategoriassa Best Rap Song.[25]
Kappale "A Milli" julkaistiin huhtikuussa 2008 albumin toisena singlenä. Se nousi Billboard Hot -listan kuudennelle sijalle ja sitä myytiin digitaalisesti yli kaksi miljoonaa kappaletta.[26][27] "A Milli" voitti myös Grammyn kategoriassa Best Rap Solo Performance.[28] Rolling Stone -lehti nimitti kappaleen myös 2000-luvun 63. parhaaksi kappaleeksi.[29] Albumin kolmas single "Got Money" julkaistiin toukokuussa 2008. Singlellä vierailee T-Pain. Single sijoittui Billboard Hot 100 -listan 10. sijalle ja se myi Yhdysvalloissa kaksinkertaista platinaa.[30] Albumin kolmas single "Mrs. Officer" julkaistiin syyskuussa 2008. Kappaleella vierailevat Bobby Valentino ja Kidd Kidd. Single otti haltuunsa Billboard Hot 100 -listan 16. sijan ja myi Yhdysvalloissa platinaa.[31]
2009–2010
muokkaaTammikuussa 2009 julkaistiin singlenä kappale "Prom Queen". Rockhenkinen kappale nousi Billboard Hot 100 -listan 15. sijalle.[32] Saman vuoden joulukuussa julkaistiin kaksi uutta singleä "On Fire" ja "Drop the World". Jälkimmäisellä singlellä vierailee Eminem ja sijoittui Billboard Hot 100 -listan 18. sijalle.[33] Näitä kolmea singleä seurasi helmikuussa 2010 julkaistu Lil Waynen ensimmäinen rock -vaikutteinen albumi Rebirth. Albumi sijoittui Billboard 200 -listan toiselle sijalle ja myi kultaa Yhdysvalloissa.[34][35] Hyvästä kaupallisesta menestyksestä huolimatta albumi sai huonoa palautetta kriitikoilta.[36]
27. syyskuuta samana vuonna Lil Wayne julkaisi kahdeksannen studioalbuminsa I Am Not a Human Being. Se nousi Billboard 200 -listan kärkeen.[36] Albumin ensimmäinen ja ainoaksi jäänyt single "Right Above It" julkaistiin 17. elokuuta 2010. Singlellä vierailee kanadalainen rap-artisti/laulaja Drake.
2011–
muokkaaLil Waynen yhdeksäs studioalbumi Tha Carter IV julkaistiin 29. elokuuta 2011. Se myi Yhdysvalloissa yhteensä 964 000 kappaletta ja nousi Billboard 200 -listan kärkeen.[37][38] Albumin ensimmäinen single "6 Foot 7 Foot" julkaistiin jo joulukuussa 2010. Se nousi yhdeksännelle sijalle Billboard Hot 100 -listalla.[39] Kappale myi Yhdysvalloissa kaksinkertaista platinaa. Albumin toinen single "John" julkaistiin toukokuussa 2011. Se sijoittui Billboard Hot 100 -listan 22. sijalle ja sillä vierailee Rick Ross.[40] "John" on myös myynyt kultaa Yhdysvalloissa.[41] Albumin kolmantena singlenä julkaistiin kappale "How to Love". Kappale sijoittui Billbaord Hot 100 -listan viidennelle sijalle ja myi platinaa Yhdysvalloissa.[42][41] Albumin neljäs single "She Will" julkaistiin elokuussa 2011. Sekin menestyi hyvin sijoittuen Billboard Hot 100 -listan kolmannelle sijalle.[43] Singlellä vierailee Drake.
Lil Waynen kymmenes studioalbumi I Am Not a Human Being II julkaistiin vuoden 2013 maaliskuussa. Albumin ensimmäinen single "My Homies Still" julkaistiin kesäkuussa 2012. Singlellä vierailee rap-artisti Big Sean, ja se nousi Yhdysvaltain Billboard Hot 100 -listan 38. sijalle.[42] Albumin toinen single "No Worries" julkaistiin syyskuussa 2012 ¨Dedication 4¨ mixtapella.
Yksityiselämä
muokkaaPerhe
muokkaaLil Waynellä on neljä lasta. Hänen ensimmäinen lapsensa, tytär Reginae syntyi, kun hän oli vasta 16-vuotias.[44] Lapsen synnytti Waynen silloinen tyttöystävä ja nykyinen entinen vaimo, Antonia "Toya" Carter (o.s. Johnson). Wayne ja Johnson menivät naimisiin ystävänpäivänä vuonna 2004 ja erosivat vuonna 2006. Lil Waynen nuoremmat lapset ovat syntyneet irtosuhteista. Hänen toinen lapsensa, poika, syntyi lokakuussa 2008 Christ Hospital -sairaalassa Cincinnatissa. Lapsen äiti on radiotuottaja Sarah Vivan.[45] Waynen kolmas lapsi, poika, syyskuussa 2009. Lapsen synnytti hänen ex-tyttöystävänsä, näyttelijä Lauren London. Suhde päättyi Londonin odottaessa lasta.[46]. Wayne sai neljännen lapsensa, pojan, laulaja Nivean kanssa marraskuussa 2009.[47]. Lil Wayne seurusteli vuosina 2005–2007 rap-artisti Trinan kanssa, joka tuli myös raskaaksi, mutta sai keskenmenon.[48]
Kiinnostukset
muokkaaLil Wayne sanoi Blender-lehden haastattelussa, että hänen suosikkiyhtyeensä lapsuusajoilta asti on ollut Nirvana.[49]
ESPN-lehden haastattelussa Wayne sanoi olevansa suuri tennisfani. Hän sanoi myös pitävänsä NHL-joukkue Boston Bruinsista ja koripallojoukkue Los Angeles Lakersista. Waynen suosikkeihin kuuluvat myös baseball-joukkue Boston Red Sox sekä amerikkalais jalkapallo -joukkue Green Bay Packers.[50] Lil Wayne tekikin Packersin tueksi remixversion Wiz Khalifan kappaleesta "Black and Yellow" nimellä "Green and Yellow", kun Packers kohtasi Super Bowlissa vuonna 2010 Pittsburgh Steelersin. Kappaleen nimi "Green and Yellow" ("vihreä ja keltainen") viittaa Green Bay Packersin väreihin, kun taas "Black and Yellow" ("musta ja keltainen") Pittsburgh Steelersin väreihin.[51]
Vankilatuomio
muokkaaVuonna 2010 maaliskuussa Lil Wayne tuomittiin vuodeksi vankeuteen aseen laittomasta hallussapidosta ja hän oli myös epäiltynä huumeiden hallussapidosta. Laiton ase löydettiin vuonna 2007 hänen kiertuebussistaan. Tuomion julkistamista lykättiin kahteen kertaan eri syistä. Wayne kärsi rangaistuksensa Eric M. Taylor Centerissä (EMTC), Rikers Islandilla. Hän vapautui 4. marraskuuta 2010. [52]
Diskografia
muokkaaAlbumit
muokkaa- Tha Block Is Hot (1999)
- Lights Out (2000)
- 500 Degreez (2002)
- Tha Carter (2004)
- Tha Carter II (2005)
- Like Father, Like Son (2006)
- Tha Carter III (2008)
- Rebirth (2010)
- I Am Not a Human Being (2010)
- Tha Carter IV (2011)
- I Am Not a Human Being II (2013)
- Free Weezy Album (2015)
- Tha Carter V (2018)
Viralliset Mixtapet
muokkaa- Da Drought (2003)
- Da Drought 2 (2004)
- The zigg Money (2004)
- Dedication (2004)
- The Suffix (2005)
- Lil Weezyana (2006)
- Dedication 2 (2006)
- Da Drought 3 (2007)
- Dedication 3 (2008)
- No Ceilings (2009)
- Sorry 4 The Wait (2011)
- Dedication 4 (2012)
- Dedication 5 (2013)
- Sorry 4 The Wait 2 (2015)
- No Ceilings 2 (2015)
- Dedication 6 (2017)
- Dedication 6: Reloaded (2018)
- Tha Fix Before Tha VI (2023)
- Tha Fix Before Tha VI (Bonus) (2023)
Yhteistyöalbumit
- The T-Wayne Show (T-Painin kanssa) (2008)
- T-Wayne (T-Painin kanssa) (2017)
- Trust Fund Babies (Rich the Kidin kanssa) (2021)
- Welcome 2 Collegrove (2 Chainzin kanssa) (2023)
- WEEZY vs. WHEEZY (Wheezyn kanssa) (2024)
Kokoelma-albumit
- I Am Music (2023)
Lähteet
muokkaa- ↑ Ryan Seacrest - On Air with Ryan Seacrest ryanseacrest.com.
- ↑ Lil’ Wayne wants respect for Southern rap today.msnbc.msn.com. Arkistoitu 27.5.2011. Viitattu 7.9.2011.
- ↑ High and Mighty : The New Yorker newyorker.com. 7 September 2012. Arkistoitu 7 September 2012.
- ↑ Lil Wayne saved by alert off-duty cop nola.com.
- ↑ Group, Vibe Media: Vibe 1 November 2007. Vibe Media Group.
- ↑ a b Lil Wayne - Biography, Albums, Streaming Links - AllMusic allmusic.com.
- ↑ Billboard - Music Charts, News, Photos & Video billboard.com.
- ↑ http://riaa.org/goldandplatinumdata.php?resultpage=1&table=SEARCH_RESULTS&title=Block&artist=Wayne&perPage=25[vanhentunut linkki]
- ↑ riaa.com riaa.com.
- ↑ Lil Wayne :: Lights Out :: Universal/Cash Money Records rapreviews.com.
- ↑ 500 Degreez - Lil Wayne - Songs, Reviews, Credits - AllMusic allmusic.com.
- ↑ Album Search for "500 degreez" allmusic.com.
- ↑ a b Billboard - Music Charts, News, Photos & Video billboard.com.
- ↑ Billboard News billboard.com.
- ↑ Billboard - Music Charts, News, Photos & Video billboard.com.
- ↑ The 200 Best Albums of the 2000s - Pitchfork pitchfork.com. Arkistoitu 10.9.2012. Viitattu 7.9.2011.
- ↑ News rollingstone.com. Arkistoitu 14.12.2006. Viitattu 7.9.2011.
- ↑ riaa.com riaa.com.
- ↑ http://www.cria.ca/gold/0109_g.php (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.bpi.co.uk/certifiedawards/search.aspx (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Billboard News billboard.com.
- ↑ http://www.ifpi.org/content/library/DMR2009-real.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Gold / Platinum Singles - RadioScope radioscope.net.nz. 14 October 2008. Arkistoitu 14 lokakuu 2008. Viitattu 17 toukokuu 2018.
- ↑ http://www.riaa.com/goldandplatinumdata.php?artist=%22Lollipop%22
- ↑ http://uk.eonline.com/news/winners_complete_list_from_2009_grammys/98902
- ↑ A Milli by Lil Wayne - Music Charts acharts.us.
- ↑ http://new.music.yahoo.com/blogs/chart_watch/74360/week-ending-may-1-2011-songs-even-divas-struggle/;_ylt=Aieo0d1IfEz.YSYE4keHbBwPwiUv
- ↑ http://www.grammy.com/grammy_awards/51st_show/list.aspx#07
- ↑ Rock On The Net: Rolling Stone: 100 Best Songs of the Decade (2000-2009): 51-100 rockonthenet.com.
- ↑ http://riaa.com/goldandplatinumdata.php?table=SEARCH_RESULTS&artist=Taylor%20Swift&format=&go=Search&perPage=50
- ↑ http://www.riaa.com/goldandplatinumdata.php?resultpage=17&table=SEARCH_RESULTS&action=&title=&artist=&format=&debutLP=&category=&sex=&releaseDate=&requestNo=&type=&level=&label=&company=&certificationDate=&awardDescription=&catalogNo=&aSex=&rec_id=&charField=&gold=&platinum=&multiPlat=&level2=&certDate=&album=&id=&after=on&before=on&startMonth=1&endMonth=10&startYear=2010&endYear=2010&sort=CertificationDate&perPage=25
- ↑ Music: Top 100 Songs - Billboard Hot 100 Chart billboard.com.
- ↑ Drop The World by Lil Wayne and Eminem - Music Charts acharts.us.
- ↑ http://www.billboard.com/artist/lil-wayne/352101#/album/lil-wayne/rebirth/1221810
- ↑ http://riaa.com/goldandplatinumdata.php?resultpage=1&table=SEARCH_RESULTS&action=&title=Rebirth&artist=Lil%20Wayne&format=&debutLP=&category=&sex=&releaseDate=&requestNo=&type=&level=&label=&company=&certificationDate=&awardDescription=&catalogNo=&aSex=&rec_id=&charField=&gold=&platinum=&multiPlat=&level2=&certDate=&album=&id=&after=&before=&startMonth=1&endMonth=1&startYear=1958&endYear=2010&sort=Artist&perPage=25
- ↑ a b Rebirth by Jimmy Cliff metacritic.com.
- ↑ Billboard - Music Charts, News, Photos & Video billboard.com.
- ↑ Billboard biz billboard.biz. Arkistoitu 11.11.2011. Viitattu 7.9.2011.
- ↑ http://www.billboard.com/artist/lil-wayne/chart-history/352101?f=379&g=Singles
- ↑ Billboard - Music Charts, News, Photos & Video billboard.com.
- ↑ a b Gold & Platinum - RIAA riaa.com.
- ↑ a b Billboard - Music Charts, News, Photos & Video billboard.com.
- ↑ Billboard - Music Charts, News, Photos & Video billboard.com.
- ↑ Lil’ Wayne wants respect for Southern rap msnbc.msn.com.
- ↑ Lil Wayne Welcomes A Baby Boy mtv.com. Arkistoitu 7.10.2010. Viitattu 16.2.2010.
- ↑ Celebrity Babies and Kids – Moms & Babies – People.com celebrity-babies.com. Arkistoitu 18.1.2013. Viitattu 16.2.2010.
- ↑ Lil Wayne Expecting Baby with Nivea - American Superstar Magazine americansuperstarmag.com.
- ↑ 40 Things You Didn't Know About Lil WayneTrina was pregnant with his child but had a miscarriage. complex.com.
- ↑ http://hiphopdx.com, HipHopDX -: Lil Wayne Talks 50 Cent, Cocaine & Rock Music hiphopdx.com.
- ↑ Lil Wayne Talks Sport - MTV UK mtv.co.uk.
- ↑ Lil Wayne Talks Sport - MTV UK mtv.co.uk. Arkistoitu 21.10.2012. Viitattu 7.9.2011.
- ↑ Räppäri Lil Wayne vuodeksi vankilaan yle.fi.
Aiheesta muualla
muokkaa- Viralliset sivut
- Lil Wayne Myspacessa (englanniksi)
- Lil Wayne Internet Movie Databasessa. (englanniksi)