50 Cent

yhdysvaltalainen rap-artisti

50 Cent (oik. Curtis James Jackson III, s. 6. heinäkuuta 1975 Queens, New York, New York) on yhdysvaltalainen rap-artisti, näyttelijä ja liikemies.

Curtis James Jackson III
50 Cent vuonna 2015.
50 Cent vuonna 2015.
Henkilötiedot
Syntynyt6. heinäkuuta 1975 (ikä 49)
Queens, New York, New York
Ammatti räppäri, näyttelijä, yrittäjä
Muusikko
Taiteilijanimi 50 Cent
Aktiivisena 1998
Tyylilajit Hip hop, rap, gangsta rap
Yhtyeet G-Unit, Dr. Dre, Eminem, Sha Money XL, DJ Whoo Kid
Levy-yhtiöt Jam Master Jay, Columbia, Aftermath, G-Unit, Interscope, Shady, Violator
Aiheesta muualla
50cent.com

50 Cent nousi maailmankuuluisuuteen esikoislevynsä Get Rich or Die Tryin' myötä. Artisti on tehnyt yhteistyötä hip hop -maailman suuruuksien, kuten Dr. Dren, Eminemin ja The Gamen kanssa. Hän kuuluu myös G-Unit-yhtyeeseen. 50 Centin albumeita on myyty maailmanlaajuisesti yli 30 miljoonaa kappaletta.[1] Vuonna 2020 hänelle annettiin tähti Hollywood Walk of Famelle.[2]

50 Cent on esiintynyt yli kahdessakymmenessä elokuvassa. Hän teki ensimmäisen näyttelijänroolinsa vuoden 2005 elokuvassa Get Rich or Die Tryin', joka perustuu löyhästi hänen elämäänsä. Muita elokuvia, joissa hän on näytellyt, ovat esimerkiksi All Things Fall Apart (2012), Escape Plan (2013) ja Den of Thieves (2018).

Elämä

muokkaa

Lapsuus ja nuoruus

muokkaa

Jackson syntyi vuonna 1975 Queensin piirikunnassa New Yorkissa ja varttui South Jamaican naapurustossa.[3] Kun Jackson syntyi, hänen äitinsä Sabrina Jackson oli vain 15-vuotias.[4] Sabrina Jackson oli huumeidenvälittäjä, ja hänet murhattiin salaperäisissä olosuhteissa 23-vuotiaana.[5] Tämän jälkeen Jacksonin kasvattivat hänen isovanhempansa ja kotikulmien huumeenvälittäjistä tuli hänen roolimallejaan. Hän aloitti nyrkkeilyharrastuksen 11-vuotiaana, ja vain 12-vuotiaana hän alkoi myydä kokaiinia ja crackia.[4]

Jackson pidätettiin vuonna 1994 kaksi kertaa huumeidenvälittämisestä, minkä seurauksena hän sai vankeusrangaistuksen. Palattuaan vankilasta hän alkoi räpätä huumeiden välittämisen sijasta. Hän nimesi itsensä 50 Centiksi samannimisen brooklynilaisen rikollisen mukaan.[3]

50 Cent ja Jam Master Jay

muokkaa

Vuonna 1996 50 Cent tapasi erään ystävänsä kautta tunnetun Run-D.M.C.:n DJ:n Jam Master Jayn. 50 Cent kertoi olevansa räppäri ja pyrkivänsä pois kaduilta myymästä huumeita. Jam Master Jay piti nuoren miehen tyylistä ja kutsui hänet käymään studiollaan. Jam Master Jaystä tuli 50 Centin oppi-isä monen vuoden ajaksi, ja hän opetti tälle rap-musiikin perusteita.

Vuonna 1996 50 Centille syntyi poika,[6] mikä vahvisti hänen haluaan siirtyä huumebisneksestä showbisnekseen, ja sai hänet panostamaan yhä enemmän musiikkiinsa.

Vuosikymmenen lopussa 50 Cent sai levytyssopimuksen Columbian kanssa, ja debyyttialbumi oli tarkoitus julkaista vuonna 2000.

50 Cent julkaisi katusinglen ”How to Rob” kiinnittääkseen rap-maailman huomion ja saadakseen nimensä ihmisten mieliin. Kappaleessa hän räppää siitä, kuinka hän ryöstää useita tunnettuja sen ajan rap-artisteja. Se herätti kohua ja suuttumusta; 50 Cent oli onnistunut tavoitteessaan kiinnittää huomiota itseensä.

50 Cent murhayrityksen kohteena

muokkaa

Vuonna 2000 50 Centiä ammuttiin yhdeksän[7] kertaa hänen isoäitinsä talon edessä. Luodit osuivat hänen käsiinsä, jalkoihinsa ja kasvoihinsa.[7] 50 Cent ja hänen 22-vuotias ystävänsä Alton Brown vietiin sairaalaan, jossa 50 Cent oli toipilaana 13 päivää. Eminem maksoi tämän sairaalalaskut. Ampumavälikohtaus tapahtui 50 Centin ja Ja Rulen riidan jälkeen. Huhutaan, että murhayrityksen järjesti pahamaineisen huumejengi Supreme Teamin perustaja Kenneth McGriff, jonka väitetään olleen Ja Rulen levy-yhtiön Murder Inc. Recordsin kulissientakainen omistaja. Kyse olisi siis ollut Ja Rulen suojelusta ja hänen etujensa valvomisesta. Ampujaksi on myös epäilty 34-vuotiasta Darryl ”Hommo” Baumia, joka surmattiin kolme viikkoa 50 Centin ampumistapauksen jälkeen.[8]

Vuonna 2005 käynnissä olleessa oikeudenkäynnissä, jossa Murder Inc. -yhtiötä syytettiin rahanpesusta yhteistyössä Kenneth McGriffin kanssa, entinen McGriffin rikoskumppani Jon Ragin todisti McGriffiä vastaan ja sanoi hänen olleen 50 Centin ampumisen tilaaja. Raginin mukaan ampuja oli Robert Lyons, McGriffin alainen ja Murder Inc.:n turvallisuuspäällikkö.[9]

2000–2002

muokkaa

Tapauksen takia Columbia irtisanoi 50 Centin levytyssopimuksen, ja hän oli taas lähtöpisteessä. Ampumisesta toipumisen ja kuntoutumisen aikana 50 Cent piti matalaa profiilia, mutta ystävänsä Tony Yayon mukaan hän oli yhä nälkäisempi ja peräänantamattomampi musiikkiuransa suhteen.

Yksi luodeista osui hänen kasvoihinsa, minkä seurauksena hänen äänensä myös muuttui merkittävällä tavalla. Tästä uudesta äänestä tuli yksi rap-artistin tuntomerkeistä.[10]

Vuonna 2002 Eminem sai asianajajansa kautta käsiinsä 50 Centin mixtape-kokoelman ”Guess Who´s Back?”, jonka perusteella hän kutsui 50 Centin tapaamaan häntä ja Dr. Dretä Los Angelesiin. Eminem tarjosi räppärille miljoonan dollarin levytyssopimusta, jonka 50 Cent hyväksyi. Tämän jälkeen ilmestyi toinen mixtape-kokoelma ”No Mercy, No Fear”.

Debyyttialbumin Get Rich or Die Tryin'in tekeminen alkoi, ja marraskuussa julkaistiin Dr. Dren tuottama 50 Centin ensimmäinen single ”In Da Club”, ja se meni suoraan BillBoard-listan ensimmäiseksi ja esitteli räppärin maailmanlaajuisesti. Kappaleesta tuli yksi vuoden 2003 suurimpia hittejä.

Musiikkiura

muokkaa

2003: Get Rich or Die Tryin'

muokkaa
Pääartikkeli: Get Rich or Die Tryin'

50 Centin debyyttialbumi Get Rich or Die Tryin' julkaistiin helmikuussa 2003, ja se meni suoraan USA:n listaykköseksi. Levyä on myyty maailmanlaajuisesti yli 15 miljoonaa kappaletta ja Suomessa levy myi tuplaplatinaa kuukausi ilmestymisensä jälkeen.

Levyltä julkaistiin vuoden mittaan singleinä ”21 Questions” yhteistyössä Nate Doggin, ”P.I.M.P.” yhteistyössä Snoop Doggin kanssa ja ”If I Can't”. 50 Cent esiintyi MTV-palkintogaalassa.

Vuonna 2003 julkaistiin 50 Centistä kertova dokumenttielokuva 50 Cent: The New Breed.

2005: The Massacre

muokkaa
Pääartikkeli: The Massacre

Maaliskuussa 2005 julkaistiin 50 Centin seuraava levy The Massacre, joka on myynyt yli 10 miljoonaa kappaletta.[lähde? ] Levyn hittejä ovat muun muassa ”Candy Shop” ja ”Disco Inferno”. Albumi ei saanut niin hyvää vastaanottoa kuin edeltäjänsä, mutta piti yllä 50 Centin suosiota. Samana vuonna ilmestyi 50 Centin elämään osittain perustuva Get Rich or Die Tryin´ -elokuva, jota siivitti soundtrack. Yhteissinglestä ”Hate It or Love It” uuden räppärin The Gamen kanssa tuli hitti.

2007: Curtis

muokkaa
Pääartikkeli: Curtis

Syyskuussa 2007 julkaistiin räppärin kolmas albumi Curtis samana päivänä Kanye Westin Graduation-albumin kanssa. 50 Cent sai tyytyä kisassa toiseen sijaan. Aikaisemmin vuoden aikana albumilta julkaistut singlet eivät nousseet listoille, ja vasta ensimmäinen listoille kunnolla noussut hitti levyltä oli menestystuottaja Timbalandin tuottama duetto Justin Timberlaken kanssa, kappale oli ”Ayo Technology”. Curtis-levy kuitenkin floppasi pahasti myyden vain tähän mennessä 950 000 kappaletta. Syy tähän saattaa olla riita The Gamen kanssa, joka on vaikuttanut koko G-Unitiin ja sen maineeseen.

2009: Before I Self Destruct

muokkaa
Pääartikkeli: Before I Self Destruct

50 Centin neljäs studioalbumi Before I Self Destruct julkaistiin 16. marraskuuta 2009. Albumin ensimmäinen single ”Get Up” julkaistiin syksyllä 2008. Single sijoittui Billboard Hot 100 -listan 44. sijalle. Tammikuussa 2009 julkaistiin albumilta ”I Get It In” -niminen promosingle. Kolmas single, ”Ok, You're Right” julkaistiin toukokuussa 2009.

2010-luku

muokkaa

Kesäkuussa 2014 50 Cent julkaisi viidennen albuminsa Animal Ambition.[11] Saman vuoden elokuussa 50 Cent julkaisi G-Unitin kanssa EP-levyn The Beauty of Independence.[12] Yhtye julkaisi toisen EP-levyn The Beast Is G Unit maaliskuussa 2015.[13]

Diskografia

muokkaa
Pääartikkeli: 50 Centin diskografia

Studioalbumit

muokkaa

Esiintymiset Suomessa

muokkaa
  • Hartwall Areena, Helsinki (3. marraskuuta 2006)
  • Hartwall Areena, Helsinki (4. marraskuuta 2006)
  • Hartwall Areena, Helsinki (4. joulukuuta 2007)
  • Helsingin jäähalli, Helsinki (8. maaliskuuta 2010)
  • Tampereen stadion, Tampere (19. elokuuta 2022)[14]
  • Helsingin jäähalli, Helsinki (2. lokakuuta 2022)[15]
  • Seinäjoki Areena, Seinäjoki (1. marraskuuta 2022)
  • Ouluhalli, Oulu (3. marraskuuta 2022)
  • Logomo, Turku (4. marraskuuta 2022)
  • Kuopiohalli, Kuopio (5. marraskuuta 2022)

Filmografia

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Kertooko nimi omaisuuden määrän? 50 Cent hakee velkasaneeraukseen 2015. Mtv.fi. Arkistoitu 18.4.2017. Viitattu 10.4.2017.
  2. 50 Cent joined by Eminem as he gets a star on the Walk of Fame NME Music News, Reviews, Videos, Galleries, Tickets and Blogs | NME.COM. 31.1.2020. Viitattu 8.2.2020. (englanti)
  3. a b 50 Cent Biography. Viitattu 28.11.2018. (englanti)
  4. a b The Phenomenon '50 Cent' Revealed. femalefirst.co.uk. Viitattu 8.1.2018. (englanniksi)
  5. The Complex 50 Cent, Gangsta and Grandson - Newsweek - Newsweek Entertainment - msnbc.com msnbc.msn.com. 10.8.2010. Arkistoitu 10.8.2010. Viitattu 8.1.2018.
  6. 50 Cent starts countdown until his child support ends, and his son responds NME. 13.9.2016. Viitattu 6.9.2017.
  7. a b 50 Cent, Profile Moviefinder.com. Viitattu 29.12.2007. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  8. http://www.sohh.com/articles/article.php/7723 (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. http://www.yardflex.com/archives/000209.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. http://observer.guardian.co.uk/omm/story/0,,1550801,00.html
  11. Nadeska Alexis: Is 50 Cent Satisfied With His Animal Ambition Sales? MTV News. 2014. Arkistoitu 10.1.2018. Viitattu 10.1.2018. (englanniksi)
  12. Lloyd Jaffe: G-Unit Releases A Surprise New EP, "The Beauty Of Independence" HotNewHipHop. 24.8.2014. Viitattu 10.1.2018.
  13. G-Unit - The Beast is G-Unit HipHopDX. 2015. Viitattu 10.1.2018. (englanti)
  14. Ilari Leppäniemi, Pyry Dementjeff, Aliisa Salminen: Blockfestin monivaiheinen perjantai huipentui, kun rap-suuruus 50 Cent tärisytti Tamperetta – katso jättimäinen kuvakooste perjantain tunnelmista Aamulehti. 19.8.2022. Viitattu 20.8.2022.
  15. Pudas, Mari: 50 Cent jälleen Suomeen! Iltalehti. 26.8.2022. Viitattu 4.10.2022.

Kirjallisuutta

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa