Ice Cube

yhdysvaltalainen rap-muusikko ja näyttelijä
Tämä artikkeli käsittelee rap-artistia. Curling-areenasta katso Ice Cube (Sotši).

Ice Cube (oikealta nimeltään O’Shea Jackson, s. 15. kesäkuuta 1969 Los Angeles, Kalifornia[1]) on yhdysvaltalainen rap-artisti ja näyttelijä. Hän aloitti uransa 1980-luvun jälkipuoliskolla gangsta rap -yhtyeessä N.W.A., josta hän siirtyi vuonna 1989 menestyksekkäälle soolouralle. Hänen musiikkiuraansa ovat värittäneet hänen provokatiivisten sanoitustensa aiheuttamat kohut[1]. Ice Cube teki näyttelijädebyyttinsä vuoden 1991 elokuvassa Boyz n the Hood – kulman kundit, ja ensimmäisten sooloalbumiensa jälkeen hän alkoi keskittyä musiikin julkaisemisen lisäksi elokuvauraansa. Hän on toiminut sittemmin myös käsikirjoittajan, tuottajan ja ohjaajan roolissa.

Ice Cube
Ice Cube vuonna 2014.
Ice Cube vuonna 2014.
Henkilötiedot
Syntynyt15. kesäkuuta 1969 (ikä 55)
South Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti räppäri, tuottaja, näyttelijä, elokuvakäsikirjoittaja, elokuvaohjaaja, elokuvatuottaja
Muusikko
Taiteilijanimi Ice CubeView and modify data on Wikidata
Laulukielet englanti
Aktiivisena 1984–
Tyylilajit gangsta rap, hip hop, westcoast hip hop, g-funk
Yhtyeet N.W.A., Westside Connection, Da Lench Mob, C.I.A., Mount Westmore
Levy-yhtiöt Priority (1987–1996)
Lench Mob (1994–)
EMI (2006–)
Aiheesta muualla
icecube.com

Elämäkerta

muokkaa

Varhainen elämä ja ura

muokkaa

Ice Cube syntyi Los Angelesin South Centralissa vuonna 1969.[2][3][4] Hänen isänsä oli puutarhanhoitaja ja äitinsä sairaalan vastaanottovirkailija. Vanhemman veljen[1] lisäksi hänellä oli siskopuoli, joka tapettiin hänen ollessa 12-vuotias.[5][6] Rap-artistit Del the Funky Homosapien ja Kam ovat Ice Cuben serkkuja.[7][8] Ice Cube kasvoi Van Wick Streetillä South Centralissa, joka oli hänen nuoruudessaan ongelmallista aluetta.[9][10][3] Hän pärjäsi koulussa hyvin[9], ja hänen vanhempansa siirsivät hänet opiskelemaan paikallisesta koulusta[3] William Howard Taft High Schooliin varakkaammalle Woodland Hillsin alueelle.[9][11][12] Erilainen ympäristö sai hänet miettimään, miksei hänen kotiseutunsa epäkohdat saaneet enempää huomiota.[3]

Ice Cube kiinnostui hip hop -kulttuurista nuorena[13], ja hän alkoi kirjoittamaan riimejä opiskellessaan high schoolissa.[14] Hän tapasi ystävänsä Sir Jinxin kautta tämän serkun Dr. Dren, joka oli jo tuolloin saanut mainetta DJ:nä.[13] Ice Cube alkoi esiintyä Dr. Dren pitämissä juhlissa, ja pian tämä toimi tuottajanakin Ice Cuben silloisen yhtyeen julkaisemilla singleillä.[14]

 
Ice Cube high schoolin päättövuotenaan (1987)

Dr. Dren kautta Ice Cube tutustui Eazy-E:n kanssa.[14] Hän kirjoitti tälle kappaleen "Boys-N-The-Hood", ja tästä yhteistyöstä syntyi pohja N.W.A.-yhtyeelle. Hän oli mukana kirjoittajana ja esiintyjänä Macola Recordsin julkaisemalla N.W.A. and the Posse -levytyksellä, jonka kautta yhtye sai julkisuutta ennen varsinaista debyyttialbumiaan.[1]

High schoolin jälkeen Ice Cube opiskeli arkkitehtisuunnittelua Arizonassa.[15][3] Saatuaan opintonsa suoritettua hän alkoi työstää N.W.A:n kanssa albumia Straight Outta Compton, jonka kappaleista hän oli kirjoittamassa suurinta osaa.[1] Albumi julkaistiin vuonna 1988 Ruthless Recordsin kautta.[14] Gangsta rap -genren merkkipaaluna pidetyn[16] Straight Outta Comptonin aiheita olivat muun muassa jengi- ja poliisiväkivalta.[17] Vaikka se herätti syytöksiä rikollisuuden ylistämisestä ja ala-arvoisesta kielenkäytöstä[18], sai se myös arvostusta kriitikoilta ja kaupallista menestystä.[1] Ice Cube koki, ettei hän kuitenkaan saanut työpanoksestaan ansaitsemaansa korvausta, ja kiistan seurauksena hän erosi N.W.A:sta vuonna 1989.[1]

Soolouran alku

muokkaa

Ice Cube liittyi eroamisensa jälkeen Da Lench Mob -ryhmään, jonka kanssa hän teki ensimmäisen sooloalbuminsa AmeriKKKa’s Most Wanted. Vuonna 1990 julkaistu levy herätti kohua sen poliittisuuden ja aggressiivisuuden takia. Seuraavana vuonna Ice Cube debytoi valkokankaalla John Singletonin elokuvassa Boyz n the Hood - kulman kundit Doughboyn roolissa.[19][20] Samana vuonna hän julkaisi toisen sooloalbuminsa Death Certificate, joka oli ensimmäistä levyäkin kiistellympi.[4]

Vuonna 1992 Ice Cube julkaisi kolmannen sooloalbuminsa, The Predatorin. Levy ei ollut enää niin aggressiivinen kuin edeltäjänsä: esimerkiksi musiikkityyli oli vaihtunut g-funkiin. Albumista tuli Ice Cuben menestynein, koska sitä myytiin Yhdysvalloissa viisi miljoonaa kappaletta, mikä oikeutti viisinkertaiseen platinalevyyn. Tässä vaiheessa Ice Cuben katsotaan julkaisseen uransa tärkeimmät albumit[1]. Samana vuonna hän tuotti myös Da Lench Mobin debyyttialbumin, Guerrillas In Tha Mist.

Ice Cube julkaisi seuraavana vuonna albumin Lethal Injection, mutta se ei menestynyt yhtä hyvin kuin edeltäjänsä.[1] Samana vuonna hän myös vieraili Tupac Shakurin Strictly 4 My N.I.G.G.A.Z... -albumilla.

Kasvava keskittyminen elokuvauraan

muokkaa

Ice Cube alkoi julkaista omia albumejaan aiempaa harvemmin. Osasyynä tähän oli hänen kasvava keskittyminen elokuvauraansa.[1] Hän teki ennen seuraavan sooloalbuminsa julkaisua Murder Was the Case -soundtrackille Dr. Dren kanssa singlen "Natural Born Killaz" (1994) ja uuden Westside Connection -yhtyeensä kanssa albumin Bow Down (1996).[14] Se nousi Billboard 200 -listalla toiseksi[21] ja myi platinaa[1]. Elokuvapuolella hän esiintyi näihin aikoihin muun muassa John Singleltonin ohjauksessa Higher Learning ja F. Gary Grayn kulttiklassikossa Friday, jota hän oli ollut myös käsikirjoittamassa.[14] Hänen oma esikoisohjauksensa The Players Club ilmestyi vuonna 1998, ja sen soundtrackiin sisältyi hänen singlensä "We Be Clubbin".[14] Hän perusti lisäksi elokuvatuotantoyhtiön CubeVision.[22]

Myöhemmin samana vuonna Ice Cube julkaisi kuudennen sooloalbuminsa War & Peace - Volume 1 (The War Disc). Se myi platinaa, kuten hänen aiemmatkin albuminsa. Albumi sai jatkoa vuonna 2000 War & Peace - Volume 2 (The Peace Disc) -albumista, jolla vierailevat muun muassa kaksi N.W.A:n entistä jäsentä, Dr. Dre ja MC Ren.[14]

 
Ice Cube vuonna 2006.

2010-luvun alkuun mennessä ilmestyivät myös levyt Greatest Hits, joka sisälsi vanhojen hittien lisäksi kaksi uutta kappaletta, Westside Connectionin Terrorist Threats[21], nopeasti kultaa myynyt[lähde? ] Laugh Now, Cry Later, jälleen Billboard 200 -listan kärkikymmenen joukkoon yltänyt Raw Footage ja I Am the West, jolla esiintyivät myös Ice Cuben kaksi poikaa[14]. Ice Cube nimettiin yhdeksi kaikkien aikojen parhaista rap-artisteista Hip-Hop Honorissa vuonna 2006.[23] Hän jatkoi aktiivisesti myös elokuvauraansa, ja hän oli mukana esimerkiksi elokuvissa Next Friday, Friday After Next, Ghosts of Mars, Barbershop ja Ollaanko jo perillä?.[14]

Everythang’s Corrupt ja myöhempi ura

muokkaa
 
Ice Cube esiintymässä vuonna 2012.

Vuonna 2012 Ice Cube ilmoitti työskentelevänsä kymmenennen albuminsa parissa, jonka nimen kerrottiin olevan Everythang's Corrupt.[24][14] Hän julkaisi samannimisen kappaleen vielä samana vuonna.[25] Hän julkaisi muitakin singlejä vuosien 2013–2014 aikana, mutta albumin julkaisu viivästyi kiireisen elokuva- ja televisiouran vuoksi.[14]

Samoihin aikoihin Ice Cube näytteli muun muassa komediaelokuvassa 21 Jump Street ja sen jatko-osassa 22 Jump Street[26]. Hän oli mukana tuottamassa[27] vuonna 2015 julkaistua N.W.A:n tarinan kertovaa elokuvaa Straight Outta Compton. Elokuvassa Ice Cubea näytteli hänen poikansa O’Shea Jackson Jr.[28]

Kesäkuussa 2017 Ice Cube julkaisi kappaleet "Only One Me", "Good Cop, Bad Cop" ja "Dominate The Weak" osana Death Certificate -albumin 25-vuotisjuhlajulkaisua.[29][30] Hänelle omistettiin 12. kesäkuuta 2017 tähti Hollywood Walk of Famella.[19] Samana vuonna hän perusti yhdessä Jeff Kwainetzin kanssa 3x3-koripalloliigan BIG3 muun uransa ohella.[31]

Everythang’s Corrupt -projekti alkoi edetä taas vuonna 2018: marraskuussa Ice Cube julkaisi albumin toisen singlen "Arrest the President"[32], ja 4. joulukuuta julkaistiin levyn kolmas single "That New Funkadelic".[33] Everythang’s Corrupt -albumin julkaisupäivä oli kolme päivää myöhemmin.[33] Albumi sai kriitikoilta ristiriitaisen vastaanoton.[1]

2020-luvun alussa Ice Cube perusti yhdessä Snoop Doggin, Too Shortin ja E-40:n kanssa superyhtyeen Mount Westmore.[34] Yhtye julkaisi esikoisalbuminsa vuonna 2022.[35]

Esiintymiset Suomessa

muokkaa

Ice Cube esiintyi Suomessa ensimmäistä kertaa urallaan 23. heinäkuuta 2008 Helsingin jäähallissa[36].

17. elokuuta 2012 Ice Cube esiintyi Tampereella Blockfest-kaupunkifestivaalilla.[37]

Henkilökohtainen elämä

muokkaa

Ice Cube avioitui vuonna 1992 Kim Woodruff-Jacksonin kanssa. Parilla on neljä lasta. Hänen poikansa O'Shea Jackson Jr. on näyttelijä ja rap-artisti. Myös hänen toinen poikansa Darrell Jackson on tehnyt uraa rap-artistina.[38]

Ice Cube sai kristillisen kasvatuksen,[39] mutta hän kääntyi muslimiksi 1990-luvun alussa. Hänen serkkunsa Kam tutustutti hänet Nation of Islam -järjestöön, joskaan hän ei liittynyt sen varsinaiseksi jäseneksi.[40][41][42] Myöhemmin Ice Cube kuitenkin totesi pitävänsä uskontoja ihmisten keksiminä ja viallisina, ja ettei hän "seuraa ketään", mutta uskovansa silti yhteen Jumalaan.[39] Vuoden 2017 haastattelussa häneltä kysyttiin harjoittaako hän islamia, johon hän vastasi myönteisesti, mutta sanoi myös mahdollisesti vaihtavansa uskontoa elämänsä aikana.[43]

Diskografia

muokkaa
Pääartikkeli: Ice Cuben diskografia

Albumit

muokkaa

Kokoelma-albumit

muokkaa

N.W.A:n kanssa

muokkaa

CIA:n kanssa

muokkaa

Da Lench Mobin kanssa

muokkaa

Filmografia

muokkaa

Näyttelijänä

muokkaa

Ohjaajana/käsikirjoittajana/tuottajana

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e f g h i j k l Ice Cube www.britannica.com. Encyclopaedia Britannica. Viitattu 12.2.2023. (englanniksi)
  2. Behind the Music: Ice Cube
  3. a b c d e Ice Cube Biography.com. Viitattu 12.2.2023. (englanti)
  4. a b Ice Cube AllMusic. Viitattu 22.11.2017.
  5. Ice Cube Contactmusic.com. Viitattu 7.12.2016. (englanti)
  6. Ice Cube - Actor/Musician www.teenink.com. Viitattu 10.7.2017.
  7. DEL tha funkee homosapien ensim.hieroglyphics.com. 14.8.2007. Arkistoitu 14.8.2007. Viitattu 29.12.2017.
  8. 10 Rap Cult Classics You Need to Hear (Part 1) Kam Neva Again (1993) Complex. Viitattu 29.12.2017. (englanniksi)
  9. a b c Kennedy, Gerrick D.: Parental Discretion Is Advised: The Rise of N.W.A and the Dawn of Gangsta Rap. Simon & Schuster.
  10. Coleman, Brian: The Making of Ice Cube’s “AmeriKKKa’s Most Wanted” Cuepoint. 13.10.2014. Viitattu 7.12.2018.
  11. Ice Cube donates to old high school Express.co.uk. 8.10.2011. Viitattu 7.12.2018. (englanniksi)
  12. Gail Hilson Woldu: The Words and Music of Ice Cube. ABC-CLIO.
  13. a b An Interview with Ice Cube Believer Magazine. 1.1.2004. Viitattu 11.2.2023. (englanti)
  14. a b c d e f g h i j k l Ice Cube Biography, Songs, & Albums AllMusic. Viitattu 12.2.2023. (englanniksi)
  15. Ice Cube: Building On His Vision web.archive.org. 26.1.2012. Arkistoitu 26.1.2012. Viitattu 7.12.2018.
  16. Huey, Steve: Straight Outta Compton. AllMusic. Viitattu 25.2.2023.
  17. Franklin, Melissa: Straight Outta Compton is a classic album – but did it help or harm 'Hub City'? The Guardian. 9.8.2018. Viitattu 25.2.2023. (englanti)
  18. McDermott, Maeve: N.W.A's 'Straight Outta Compton' turns 30 – and is just as essential today USA Today. 2018. Viitattu 25.2.2023. (englanti)
  19. a b Ice Cube Says 'You Don't Get Here By Yourself' at Hollywood Walk of Fame Ceremony Billboard. 13.6.2017. Viitattu 22.11.2017.
  20. Boyz n the Hood - Kulman kundit (1991)
  21. a b Westside Connection Preps New 'Threat' Billboard. Viitattu 22.11.2017.
  22. Ice Cube Interview Contactmusic.com. 7.1.2009. Viitattu 12.2.2023.
  23. Jayson Rodriguez: Lil' Kim, MC Lyte Put Female MCs Center Stage At Hip-Hop Honors MTV News. Arkistoitu 29.10.2020. Viitattu 11.12.2018. (englanniksi)
  24. Ice Cube Announces New Album "Everything's Corrupt" HotNewHipHop. 2012. Arkistoitu 12.7.2018. Viitattu 22.11.2017.
  25. Ice Cube Details New Song "Everythang's Corrupt" & Album, Praises Kendrick Lamar HipHopDX. 1.11.2012. Viitattu 22.11.2017. (englanti)
  26. Ice Cube - Age, Movies & NWA Biography. 8.9.2020. Viitattu 12.2.2023. (englanti)
  27. Jacobs, Matthew: Ice Cube On N.W.A's 'Reality Rap' And 'Straight Outta Compton' Movie Huffington Post. 15.4.2015. Viitattu 2.12.2017. (englanti)
  28. Straight Outta Compton on epätasainen leffa Dr. Dren ja Ice Cuben gangstarapista Muropaketti.com. 30.9.2015. Viitattu 22.11.2017.
  29. Ice Cube Lands Behind Bars In The 'Good Cop Bad Cop' Video MTV News. Arkistoitu 1.12.2017. Viitattu 27.11.2017. (englanniksi)
  30. Hear Ice Cube's Fiery New Song 'Only One Me' on 'Death Certificate' Reissue Rolling Stone. Arkistoitu 1.12.2017. Viitattu 27.11.2017.
  31. Rader, Doyle: BIG3 Basketball Is More Than Just Entertainment, It's Serious Business Forbes. 23.8.2018. Viitattu 15.12.2018. (englanniksi)
  32. Moran, Lee: Ice Cube Taunts Donald Trump With Explicit New Track ‘Arrest The President' Huffington Post. 10.11.2018. Viitattu 14.11.2018. (englanti)
  33. a b Ice Cube Premiers "That New Funkadelic" & Explains Solo Album Delay HipHopDX. 4.12.2018. Viitattu 5.12.2018.
  34. Ice Cube ja Snoop Dogg mukana uudessa hip hop -veteraanien superryhmässä – ”Meidän iässämme on hyvä aika tehdä tällaista” Soundi.fi. 18.3.2021. Viitattu 12.2.2023.
  35. Harvey, Eric: Mount Westmore: SNOOP CUBE 40 $HORT Pitchfork. 11.1.2023. Viitattu 12.2.2023. (englanti)
  36. Ice Cube Suomeen (Arkistoitu – Internet Archive)
  37. Ice Cube saapui Suomeen - katso kuva! Iskelmä. 17.8.2012. Viitattu 8.12.2016.
  38. Gurley, Alex: Ice Cube's 4 Kids People. 3.6.2024. Viitattu 6.7.2024. (englanniksi)
  39. a b Martin Cizmar: Ice Cube Is One of Rap's Original Gangsters, But He Is Also One of Hip-Hop's Most Unconventional Political Activists Willamette Week. Viitattu 7.12.2018. (englanti)
  40. Stereo Williams: The Original Gangsta: Ice Cube on 25 Years of ‘AmeriKKKa’s Most Wanted,’ Kendrick Lamar, and Cops The Daily Beast. 7.6.2015. Viitattu 7.12.2018. (englanniksi)
  41. Chillin' with Cube The Guardian. 25.2.2000. Viitattu 8.3.2018. (englanniksi)
  42. Kam Recalls Introducing Ice Cube To The Nation Of Islam HipHopDX. 31.12.2015. Viitattu 8.3.2018. (englanti)
  43. Marlow Stern: Ice Cube on Donald ‘Easy D’ Trump: ‘Everybody Is Getting What They Deserve’ The Daily Beast. 10.2.2017. Viitattu 7.12.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa