Jennifer Clack
Jennifer Clack, o.s. Agnew (3. marraskuuta 1947 Manchester, Yhdistynyt kuningaskunta – 26. maaliskuuta 2020) oli englantilainen paleontologi, joka tutki erityisesti varhaisia tetrapodeja ja niiden evoluutiota. Hänen fossiililöytönsä ovat auttaneet tutkijoita ymmärtämään, miten ensimmäiset selkärankaiset eläimet nousivat maalle. Clackin johtamat tutkimusryhmät ovat löytäneet Grönlannista poikkeuksellisen laajan Acanthostega-fossiiliaineiston ja Englannin ja Skotlannin rajaseudulta varhaisia kivihiilikauden tetrapodifossiileja.
| Jennifer Clack | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 3. marraskuuta 1947 Manchester, Yhdistynyt kuningaskunta |
| Kuollut | 26. maaliskuuta 2020 (72 vuotta) |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot | Newcastlen yliopisto |
| Väitöstyön ohjaaja | Alex Panchen |
| Instituutti | Cambridgen yliopiston eläintieteen museo |
| Tutkimusalue | paleontologia |
| Tunnetut työt | tetrapodien varhainen evoluutio |
Nuoruus muokkaa
Jennifer Agnew syntyi Manchesterissa vuonna 1947.[1] Hänen vanhempansa olivat Alice ja Ernest Agnew. Jennifer kävi koulua Bolton schoolissa, ja yliopisto-opintonsa hän aloitti Newcastlen yliopistossa. Siellä hän opiskeli eläintiedettä ja valmistui vuonna 1970.[2]
Ura muokkaa
Museologista paleontologiksi muokkaa
Agnew osallistui viimeisenä opiskeluvuotenansa Alex Panchenin suosituille selkärankaisten paleontologiaa käsitelleille luennoille.[2] Panchen uudelleenarvioi 1800-luvulla löydettyjä kivihiilikauden tetrapodifossiileja, mikä herätti Agnew’n mielenkiinnon.[1] Hän olisi halunnut päästä tekemään väitöstutkimustansa Panchenin ohjauksessa. Tämä ei kuitenkaan pystynyt ottamaan enää uusia opiskelijoita.[2] Väitöstyön sijaan Agnew suoritti vuoden mittaisen tutkinnon museologiasta ja pääsi työskentekemään Birminghamin museoon ja taidegalleriaan.[1]
Museotyössänsä Agnew verkostui muiden paikallisissa museoissa työskentelevien henkilöiden kanssa, ja hänelle luvattiin mahdollisuus tutkia vuonna 1867 kuvattua Pholiderpeton-suvun tetrapodin fossiilia, jota ei ollut kuitenkaan tutkittu löytämisen jälkeen. Panchen oli yrittänyt lainata sitä 1960-luvulla, mutta hänen pyyntöönsä ei ollut suostuttu. Agnew otti vuonna 1977 kolmen viikon opiskeluvapaan ja preparoi Panchenin laboratoriossa Pholiderpeton-fossiilia, joka osoittautui hyvin säilyneeksi.[2] Agnew pääsi vuonna 1978 Panchenin laboratorioon tekemään väitöstutkimustansa. Hän löysi salamanterimaisesta Pholiderpeton-fossiilista perhosenmuotoisen jalustimen, mutta sillä ei todennäköisesti ollut tärykalvoa. Agnew ehdotti, että varhaisten tetrapodien välikorva oli alkeellisempi kuin aiemmin oli ajateltu. Hänen hypoteesistaan siitä, että varhaisilla tetrapodeilla oli edelleen kidusaukko kalojen tapaan eikä tärykalvoa, tuli sittemmin yleisesti hyväksytty.[1]
Fossiililöydöt muokkaa
Clack palkattiin vuonna 1981 Cambridgen yliopiston eläintieteen museon apulaiskuraattoriksi. Tohtoriksi hän valmistui vuonna 1984. Seuraavaa tutkimusaihettansa etsiessään Clack törmäsi Acanthostega-fossiileihin.[3] Ne hän löysi Geotieteiden Sedgwick-museosta. Myöhäisdevonikautiset tetrapodifossiilit oli kerätty 1960-luvulla Grönlannin itäosista. Devonikaudelta tunnettiin vain kolme tetrapodia, ja Acanthostega-suvusta tiedettiin käytännössä vain puolikas kallo. Clack löysi aineistosta useita kalloja, joissa oli vielä kiinni osa selkärankaa.[1]
Clack lähti kesäkuussa 1987 miehensä Bobin, Per E. Ahlbergin ja kahden tanskalaisen kollegan kanssa Grönlantiin. Tutkimusretki ylitti kaikki odotukset, sillä he keräsivät suurimman yhdellä matkalla saadun devonikautisen tetrapodifossiilikokoelman. Clack palkkasi Cambridgessä avukseen kaksi uutta ammattilaista, postdoc-tutkijan ja fossiilien preparoijan. Clackin tutkimus tuotti monia tuloksia, joissa nousi esille useita uusia ja yllättäviä asioita, jotka muuttivat tiedeyhteisön näkemystä siitä, miten vedestä maalle siirtyminen tapahtui. Tutkimus paljasti muun muassa sen, että varhaisilla tetrapodeilla oli edelleen kalamaiset kidukset ja useita sormia ja varpaita. Tutkimuksellisesti tärkeimmät luurangot kuuluivat Acanthostega-suvulle, josta tulikin tieteellisesti parhaiten tunnettu devonikauden tetrapodisuku.[2]
Clackista tuli vuonna 2006 selkärankaisten paleontologian professori ja kuraattori. Hän palasi 2000-luvulla entistä enemmän kivihiilikauden tetrapodeihin ja tutki erityisesti niin sanottua Romerin aukkoa, joka on noin 30 miljoonan vuoden mittainen aukko fossiililöydöissä myöhäisdevonikauden tetrapodeista kehittyneempiin kivihiilikauden tetrapodeihin.[1] Hän lähti vuonna 2009 Englannin ja Skotlannin rajaseudulle, missä hän keskittyi Ballaganin muodostumaan. Hän johti monitieteellistä ryhmää, jossa oli mukana tutkijoita Leicesterin ja Southamptonin yliopistoista sekä British Geological Surveystä ja National Museums Scotlandista. The TW:eed Project -nimellä tunnettu tutkimus on tuottanut uutta tietoa muun muassa eläimistöstä, kasvistosta, stratigrafiasta ja sedimentologiasta.[2][1] Muodostumasta on löytynyt myös monia tuntemattomien tetrapodien fossiileja. Niitä on vuoteen 2020 mennessä kuvattu kuudesta suvusta.[1]
Clack eläköityi virallisista tehtävistä vuonna 2016. Hänellä oli edellisenä vuonna diagnosoitu syöpä. Hän jatkoi kuitenkin uraansa ja julkaisi tutkimusartikkelebita Grönlannin ja Skotlannin fossiililöydöistä. Clack kuoli syöpäänsä vuonna 2020.[2]
Yksityiselämä muokkaa
Jennifer ja Bob Clack tapasivat toisensa birminghamilaisella moottoripyöräkerholla, ja he menivät naimisiin vuonna 1980. Heitä yhdisti kiinnostus musiikkiin, moottoripyöriin ja fossiilien keräämiseen.[2]
Merkitys ja tunnustukset muokkaa
Clack kirjoitti tai oli mukana kirjoittamassa yli 120 tutkimusartikkelia. Niistä 15 julkaistiin Naturessa. Lisäksi hän kirjoitti useita populaaritieteellisiä artikkeleita ja kirja-arvioita. Clackin vuonna 2002 julkaistu kirja Gaining Ground, The Origin and Evolution of Tetrapods kokoaa yhteen 25 vuoden ajalta varhaisten tetrapodien tutkimustyötä.[2] Kirjasta on tullut tetrapodien kehittymisen pohjateksti.[1]
Clack teki uraauurtavaa työtä kalojen ja tetrapodien välisen evoluution selvityksessä. Hänen fossiililöytönsä ovat auttaneet ymmärtämään tutkijoita siitä, miten ensimmäiset selkärankaiset eläimet nousivat maalle.[1] Clackin tutkimus keskittyi erityisesti tetrapodien ja niiden edeltäjien varsieväisten kalojen yhteyksiin sekä fysiologisiin muutoksiin, joita maalle siirtyminen vaati.[4] Clack keräsi Cambridgen yliopiston eläintieteen museolle laajan fossiilikokoelman, joka on Britannian kivihiilikauden merkittävimpiä.[5]
Clack nimesi urallaan useita taksonomisia yksiköitä. Hänen antamansa nimet olivat usein humoristisia, ja niihin liittyi useita merkityksiä. Eucritta melanolimnetes sai nimensä elokuvasta Mustan laguunin hirviö. Suvun Silvanerpeton Clack puolestaan nimesi metsän jumala Silvanuksen mukaan kunnianosoituksena fossiilien kerääjä Stan Woodille, ja hän yhdisti sukunimessä Pederpes sen löytäjän Peder Aspenin ja latinankielen sanan ’jalka’.[5]
Clack tunnustettiin saavutuksistaan ympäri maailmaa. Royal Societyn jäseneksi hänet otettiin vuonna 2009. Samana vuonna hän pääsi American Academy of Arts and Sciencesin ulkomaalaiseksi kunniajäseneksi ja vuonna 2014 Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian ulkomaalaiseksi jäseneksi. Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian jakaman Daniel Giraud Elliot -mitalin Clack sai vuonna 2008. Hän oli ensimmäinen brittiläinen palkinnon saaja sitten vuoden 1942 ja ensimmäinen nainen sitten vuoden 1951.[5]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i j Ahlberg, Per: Jennifer Clack (1947–2020). Nature, 30.4.2020, 580. vsk, s. 587. Springer Nature Limited. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 26.4.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i Smithson, Timothy: Jenny Clack obituary The Guardian. 9.4.2020. Guardian News & Media Limited. Viitattu 26.4.2020. (englanniksi)
- ↑ Biography The Clacks Family Website. 22.11.2019. Viitattu 26.4.2020. (englanniksi)
- ↑ Jennifer Clack: Biography The Royal Society. Viitattu 26.4.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c Professor Jenny Clack, FRS, 1947–2020 University of Cambridge. Viitattu 26.4.2020. (englanniksi)