Avaa päävalikko

Suomen moottoritieverkko

Wikimedia-luetteloartikkeli
Kartta Suomen moottori-, moottoriliikenne- ja kaksiajorataisista teistä.

Suomen moottoritieverkko muodostuu moottoriteistä, joista valtaosa sijaitsee eteläisessä Suomessa. Vuoden 2019 alussa Suomessa oli 926 kilometriä moottoriteitä[1]. Suomi on harvaan asuttu maa ja liikennemäärät ovat yleensä pieniä. Tämän vuoksi Suomeen ei ole ollut tarpeellista rakentaa samanlaista kattavaa moottoritieverkkoa kuin esimerkiksi Saksassa on. Pisimmät yhtäjaksoiset moottoritiet ovat Vantaan ja Ylöjärven välinen osuus valtatiellä 3, Helsingin ja Turun välinen osuus valtatiellä 1, Helsingin ja Vaalimaan välinen osuus valtatiellä 7 sekä Helsingin ja Heinolan välinen osuus valtatiellä 4. Muut moottoritiet ovat yleensä lyhyehköjä osuuksia suurimmissa kaupungeissa. Myös valtatiellä 9 on moottoritietä noin 130 kilometrin matkalla yhteensä kuudella toisistaan erillisellä osuudella.

Lähes kaikki Suomen moottoritiet ovat 2+2-kaistaisia: Helsingin ja Tampereen seuduilla sekä Turussa, Lahdessa, Hyvinkäällä, Akaassa ja Oulussa on useampikaistaisia osuuksia. Lisäksi Kotkassa on rinnakkaisrampillinen osuus. Vain lain määrittelemät moottoritiet laskien levein osuus on kantatiellä 51 Espoossa, jossa rinnakkaisramppeineen tie yltää yhteensä 12 kaistaan. Rinnakkaisrampillisia osuuksia on vain Kantatiellä 51 Espoon Westendissä, Valtatiellä 3 Tampereen Lakalaivalla ja Valtatiellä 7 Kotkan Karhulassa. Rinnakkaisramppeja huomioon ottamatta leveimmät osuudet ovat valtatiellä 1 Espoon Leppävaarassa, valtatiellä 4 Helsingin Viikissä, kantatiellä 45 Helsingin Pakilassa ja Vantaan Tikkurilassa sekä kantatiellä 51 Espoosta Haukilahden ja Westendin välillä, jotka ovat kaikki 4+4-kaistaisia osuuksia. Rinnakkaisrampit on yleensä tarkoitettu erottamaan paikallisen ja pitkän matkan liikenteen sekoittumisalueet vilkkailla tieosuuksilla.

Sisällysluettelo

LainsäädäntöMuokkaa

 
Suomalainen moottoritien merkki

Suomen lainsäädännön moottoritien määritelmä noudattaa Wienin tieliikennesopimuksen määrittelyä:

»Moottoritiellä on kaksi keskikaistan tai kaiteen toisistaan erottamaa ajorataa, joilla ei ole avattavia siltoja. Risteävän liikenteen tulee kulkea eri tasossa kuin moottoritieliikenteen. Moottoritiehen liittyvä ja sieltä poistuva liikenne on johdettava moottoritien alkamis- tai päättymiskohtien taikka tiesuunnitelmassa osoitettujen liittymien kautta. Moottoritien ja siihen rajoittuvan kiinteistön välillä ei saa olla muuta kulkuyhteyttä.»
(Valtioneuvoston asetus maanteistä (924/2005) 1 § 1  mom.[2])

Moottoriteille on asetettu tiettyjä tien geometriaa, liittymäväliä ja muita teknisiä ominaisuuksia koskevia vaatimuksia. Moottoriteistä hieman alle kahdella kolmasosalla nopeusrajoitus on 120 kilometriä tunnissa. Muilla moottoriteillä rajoitus on yleensä 100 kilometriä tunnissa, joskus myös tätä alempi. Talvisin nopeusrajoitus on kaikilla moottoriteillä enintään 100 kilometriä tunnissa.

Moottoritiet jaetaan merkityksensä perusteella neljään luokkaan:[3]

  • A-luokkaan kuuluvat valtakunnalliset moottoritieosuudet maaseutuosuuksilla. Nopeusrajoitus on yleensä 120 km/h.
  • B-luokkaan kuuluvat valtakunnalliset moottoritieosuudet kaupunkitaajamien ohitusosuuksilla. Nopeusrajoitus on 100–120 km/h.
  • C-luokkaan kuuluvat taajamaseudun tiestön runkoväylänä toimivat moottoritiet (1. luokan kaupunkimoottoritiet). Nopeusrajoitus on 80–100 km/h.
  • D-luokkaan kuuluvat keskustojen syöttökehänä toimivat, taajamarakenteeseen kiinteästi integroidut moottoritiet, joilla ei ole kauttakulkuliikennettä (2. luokan kaupunkimoottoritiet). Nopeusrajoitus on yleensä 80 km/h.

Luokittelu liittyy lähinnä tiesuunnitteluun eikä luokkaa mitenkään merkitä tielle liikennemerkein. Alemman luokan moottoriteillä tien tekniset vaatimukset eivät ole niin tiukat. Nimitystä kaupunkimoottoritie käytetään joskus myös moottoritiemäisistä teistä, esim. Kehä III, jotka eivät kuitenkaan ole moottoriteitä.

Suomessa moottoritien rinnalla kulkeva rinnakkaistie on tieluokaltaan yleensä seututie. Rinnakkaisyhteys voi kulkea myös keskustan katuverkolla.

Moottoriteiden rakentaminen ja vaikutuksetMuokkaa

 
Valtatie 4 Oulussa.

Kun moottoritien rakentamisesta päätetään, ratkaisu tehdään muun muassa liikennemäärien, liikenneturvallisuuden, yhdyskuntarakenteen ja ympäristönäkökohtien perusteella. Yleisesti moottoritien rakentaminen voi olla perusteltua, jos keskimääräinen liikennemäärä ylittää 15 000 ajoneuvoa vuorokaudessa,[4] joskin moottoritien rakentaminen edellyttää aina liikenteen tuntivaihtelun ja koostumuksen tarkempaa tarkastelua.[5]

Liikenneturvallisuuden osalta moottoriteiden etuna on vastakkaissuuntaisen ja risteävän liikenteen puuttuminen, mikä poistaa kohtaamis- ja risteysonnettomuudet lähes kokonaan. Toisaalta suuremmat nopeudet lisäävät suistumisonnettomuuksien määrää. Suurien liikennemäärien vuoksi myös peräänajo-onnettomuuksien riski kasvaa, joskaan tämä seikka ei liity suoraan tietyyppiin vaan enemmänkin liikennemääriin tietyypistä riippumatta.

Tilastollisesti moottoriteillä sattuu liikennemääriin suhteutettuna vähemmän kuolemaan johtaneita onnettomuuksia ja muita henkilövahinko-onnettomuuksia kuin muilla teillä.[6]

Moottoriteiden ympäristövaikutukset ovat kahtalaiset: yhtäältä moottoritiet sujuvoittavat liikennettä ja mahdollistavat tasaiset nopeudet, mikä saattaa vähentää pakokaasupäästöjä ainakin lyhyellä aikavälillä. Kuitenkin moottoritiet myös hajauttavat yhdyskuntarakennetta ja synnyttävät liikennettä, kun esimerkiksi työssäkäynti on mahdollista entistä kauempaa, mikä taas lisää ilmansaasteita. Lisäksi moottoritiet vievät paljon tilaa muihin tietyyppeihin verrattuna, ja moottoriteiden alta joudutaankin usein purkamaan rakennuksia. Viimeksi mainittua ongelmaa voidaan tosin torjua riittävän pitkän tähtäimen suunnittelulla. Liikennevirasto on kehitellyt keskikaiteellisia moottoriteitä josta puuttuu perinteinen leveä viherkaista ajoratojen välillä. Nykyisin tuskin enää rakennettaisiin 1960-luvulla rakennetun Hämeenlinnan moottoritien kaltaista läpikulkutietä kaupungin keskustan halkilähde tarkemmin?. Hämeenlinnassa valmistui syksyllä 2014 Kauppakeskus Goodman kaupungin jakaneen moottoritien päälle, jolloin estevaikutus pieneni. Länsiväylällä Lauttasaaressa on myös suunniteltu moottoritien päälle betonikantta, johon tulisi asuntoja.

Suurten liikennemäärien ja suurien nopeuksien aiheuttama melu haittaa ympäristöä, mitä voidaan torjua meluvalleilla, -aidoilla ja -kaiteilla. Moottoritiet aiheuttavat myös estevaikutuksen, joita voidaan torjua esimerkiksi viher- ja ylikulkusiltoja ja tunneleita rakentamalla.

Suomessa moottoritien rakentamiskustannukset ovat keskimäärin 3–5 miljoonaa euroa/kilometri,[7] joskin kustannukset vaihtelevat tapauskohtaisesti: esimerkiksi sillat ja etenkin tunnelit nostavat tien hintaa.

Luettelo Suomen moottoriteistäMuokkaa

 
Viitteellinen kartta Suomen moottoriteistä. Moottoritiet merkitty vihreillä viivoilla.

Alla on lueteltu suomalaiset moottoritiet.[8] Mikäli moottoritieosuus on osa useampaa tietä, tästä huomautetaan rivin lopussa.

Valtatie 1

Valtatie 2

Valtatie 3

Valtatie 4

Valtatie 5

Valtatie 6

Valtatie 7

Valtatie 8

  • Turku–Nousiainen (pituus 20 km)
  • Mustasaari–Vaasa (14 km, osittain yhteinen valtatien 3 kanssa)

Valtatie 9

Valtatie 12

  • Tampere–Nokia (pituus 8.2 km)

Valtatie 25

  • Lohja, (pituus 1 km, liittyy toiseen moottoritiehen)

Valtatie 29

  • Keminmaa–Tornio (pituus 14 km)

Kantatie 45

Kantatie 51

Seututie 101

Yhdystie 3495

Yhdystie 6018

  • Jyväskylä (Jyväskylä–Vaajakoski-moottoritien Jyväskylän puoleinen pää, pituus 0,5 km)

HistoriaMuokkaa

 
Uudehko Vaajakosken moottoritie vuonna 1982.

Suomen ensimmäisen moottoritiemäisen väylän, Helsingin Itäisen moottoritien (osa nykyistä Itäväylää), rakentaminen aloitettiin vuonna 1950 Kulosaaren sillalla. Silta ja osuus Kulosaaren läpi Herttoniemeen saakka avattiin vuonna 1957 ja lyhyt osuus Herttoniemen kohdalla valmistui vuonna 1962[10]. Tie on moottoritien tapainen (eritasoliittymät, toisistaan erotetut ajoradat), muttei kuitenkaan täytä kokonaan nykyisiä moottoritielle asetettuja laatuvaatimuksia (tiellä on bussipysäkkejä, kiihdytyskaistat hyvin lyhyitä, jne).

Suomen ensimmäistä varsinaista moottoritietä, Tarvontietä (nyk. Turunväylä), alettiin rakentaa vuonna 1956 Helsingin Munkkiniemen ja Espoon Gumbölen välille. Tie otettiin käyttöön vuonna 1962. Seuraavien kymmenen vuoden aikana Suomeen rakennettiin runsaasti lyhyitä moottoritieosuuksia suurimpien kaupunkien, varsinkin Helsingin läheisyyteen.[11]

Järjestyksessä seuraavat moottoritiet valmistuivat vuonna 1963 valtatielle 8 Turusta Raisioon sekä 1964 Hämeenlinnan ohikulku valtatielle 3. 1968 valmistui moottoritieksi Lempääläntie Tampereelta Lempäälän Kuljuun. Pääkaupunkiseudulla Lahdenväylä valmistui ensin vuonna 1967 Vanhastakaupungista Viikkiin, josta sitä jatkettiin Tattariharjuuun 1971 ja Järvenpäähän 1974. Porvoonväylän ensimmäinen osuus valmistui vuonna 1972.

Nykyiseen verrattuna moottoritiet linjattiin yleensä kulkemaan huomattavan läheltä kaupungin keskustaa. 1960-luvun aikana rakennettiin kolme keskustoja sivuavaa osuutta; Hämeenlinnassa valtatie 3 rakennettiin kulkemaan moottoritienä keskustan halki, samoin kuin valtatie 7 Karhulan keskustaan nykyisessä Kotkassa sekä moottoritiemäinen, mutta ei täysin nykyisiä moottoritien standardeja täyttävä Rovaniemen läpikulku valtatiellä 4.

Myös Jyväskylässä ja Tampereella suunniteltiin moottoritietä aivan keskustan tuntumaan. Jyväskylässä tie olisi alkanut Keljosta, kulkenut Hippoksen ja yliopiston välistä, Harjun takaa ja Rajakatua pitkin Taulumäelle.[12] Suunnitellusta tiestä ehdittiin toteuttaa 1,8 kilometriä pitkä osuus keskustan eteläpuolelle. Suunnitelmien muututtua tie on muutettu luokitukseltaan tavalliseksi tieksi ja on nykyiseltä nimeltään Länsi-Päijänteentie, ollen Suomen ainoa lakkautettu moottoritie. Tampereella keskustan halkaiseva tie olisi kulkenut Ratinasta Lielahteen. Pyynikkiin olisi rakennettu tunneli ja Pispalan maasto tasattu maastoleikkauksella.

Helsingissä suunniteltiin 1960- ja 1970-luvuilla moottoritietä Länsiväylältä Ruoholahdesta keskustan läpi Itäväylälle Sörnäisiin. Se olisi kulkenut satamaradan kuilussa Ruoholahdesta Eduskuntatalolle asti ja jatkunut Mannerheimintien itäpuolella Kaisaniemen puiston läpi Pohjoisrantaan ja edelleen Sörnäisten rantatietä pitkin Itäväylälle saakka. Lisäksi suunniteltiin rautatien viereen moottoritietä, Vapaudenkatua, Helsingin keskustasta Pasilaan. Suunnitelmista esitettiin monia muunnelmia, joista monet olisivat edellyttäneet useiden historiallisten rakennusten purkamista. Eräiden myöhempien suunnitelmien mukaan keskustan läpi johtava moottoritie rakennettaisiin kokonaisuudessaan maanalaiseksi tunneliksi. Suunnitelmien mukaan myös muun muassa Pohjoisranta olisi ollut moottoritietasoinen, ja nykyisen Mallaskadun tunnelin oli tarkoitus olla Hietalahden rantaa pitkin kulkevan Länsiväylän haaran eteläinen ramppi. Ensimmäisen kerran moottoriteitä ehdotettiin Helsingin kantakaupungin alueelle jo Kråkströmin-Lindegrenin suunnitelmassa 1954.

Ensimmäisen öljykriisin seurauksena moottoriteiden rakentaminen väheni huomattavasti, mutta kriisin vaikutukset näkyivät Suomessa jonkin verran muita Euroopan valtioita myöhemmin; esimerkiksi Sipoon Massbyn ja Porvoon välinen 23 kilometrin pituinen moottoritie valmistui 1979. Myös monia moottoritiemäisiä eritasoliittymin varustettuja väyliä rakennettiin suurimmissa kaupungeissa, näistä mainittakoon Hämeenlinnanväylä Haagasta Kehä III:lle Pääkaupunkiseudulla 1975-1977, muiden muassa. Vihreät moottoriteiden liikennemerkit otettiin käyttöön vuonna 1982.[13] 1980-luvun lopulla ruvettiin uusien talousnäkymien pohjalta suunnittelemaan uusia moottoriteitä jälleen suurella mittakaavalla, ja 1990-luvulle tultaessa alettiin rakentaa pitempiä moottoritieosuuksia. Ensiksi rakennettiin moottoritie Vantaalta Hämeenlinnaan 1988-1992 ja myöhemmin edelleen Lempäälään vuonna 2000. Lahdenväylän (valtatie 4:n) moottoritieosuutta jatkettiin Järvenpäästä ensin Lahteen ja myöhemmin Heinolaan saakka vuonna 2005. Viimeksi valmistuneisiin moottoriteihin lukeutuu valtatie 7 Helsingistä Haminaan (2015) ja edelleen Haminasta Vaalimaahan (2018). Suomi sitoutui rakentamaan koko Turun ja Vaalimaan välisen E18-tien moottoritieksi vuoteen 2018 mennessä.[14] E18-tien Kehä III:lla sekä Turun kehätiellä kulkevia osuuksia ei tulla viitoittamaan moottoriteiksi, vaikka ne tullaan kaikilta osiltaan parantamaan moottoritietasoisiksi.

Artikkelin lopussa olevassa taulukossa on lueteltu Suomen moottoritieosuudet valmistumisvuoden mukaan.

TulevaisuusMuokkaa

Alla olevassa taulukossa on lueteltu lähivuosina toteutettavat moottoritiehankkeet.

Suunniteltu valmistumisvuosi Tienumero Tieosuus Pituus (km) Suunnittelu- / rakentamisvaihe
2020   Okeroinen – Kujala, Lahti 4,5 rakenteilla
2021     Kello, Oulu – Haukipudas 9 rakenteilla
2022       Kirri, Jyväskylä – Vehniä, Laukaa 17 rakenteilla
2030     Soppeenmäki, Ylöjärvi – Hanhijärvi, Hämeenkyrö 19 suunnitteilla
Suunnitteilla     Puskiainen, Lempäälä – Pirkkala 10 suunnitteilla
    Hanhijärvi – Kyröskoski, Hämeenkyrö 10 suunnitteilla
    Laihia – Helsingby, Mustasaari 11 suunnitteilla
            Kanavuori–Haapalahti, Jyväskylä 3 tiesuunnitelma valmisteilla
      Vehniä, Laukaa – Äänekoski 26 suunnitteilla
    Haukipudas – Ii 8 suunnitteilla
  Palokangas, Leppävirta – Humalajoki, Kuopio 18 suunnitteilla
    Siilinjärvi – Varpaisjärventie, Siilinjärvi 4 suunnitteilla
    Keltti – Käyrälampi, Kouvola 11 suunnitteilla
    Nousiainen – Mynämäki 15 suunnitteilla
    Liedon asema, Lieto – Aura 12 suunnitteilla
    Alasjärvi, Tampere – Ruutana, Kangasala 9,5 suunnitteilla
    Muurame – Pukinniitty, Jyväskylä 4,5 suunnitteilla
  Kausela, Kaarina – Lieto 5 suunnitteilla
  Alasjärvi, Tampere – Huutijärvi, Kangasala 14 suunnitteilla

[15][16][17]

Lisäksi rakennettaneen vielä joitain moottoritieosuuksia tärkeimmille kaupunkiseuduille, mutta muutoin moottoriteiden rakentaminen todennäköisesti vähenee.lähde? Sen sijaan Väylävirasto keskittynee päätieverkon parantamiseen kevyemmillä ratkaisuilla, kuten keskikaiteellisten ohituskaistateiden rakentamisella. Vuonna 2006 valmistuneessa liikenne- ja viestintäministeriön työryhmän ehdotuksessa runkotieverkoksi on ehdotetulle runkotieverkolle suunniteltu rakennettavaksi uusia moottoriteitä kaikkiaan 240 kilometriä vuoteen 2030 mennessä.[7] Vuosina 1990–2013 uusia moottoriteitä on valmistunut 595 kilometriä.[18][19] Toisaalta Luumäki–Imatra-tieosuuden kaltaisia 2+2-kaistaisia, käytännössä moottoritiemäisiä väyliä tullaan rakentamaan suurin piirtein saman verran, muun muassa Kangasalan ja Oriveden sekä Laukaan ja Äänekosken välille.[16] Suomessa moottoritien määritelmä on erittäin tiukka, ja kuten edellä mainitut valtatie 6:n osuus tai Kehä III, Suomessa on monia tieosuuksia jotka monissa muissa Euroopan valtioissa määriteltäisiin suoraan moottoriteiksi.lähde?

Moottoriliikennetiet SuomessaMuokkaa

 
Suomalainen moottoriliikennetien merkki

Suomen laissa moottoriliikennetie tarkoittaa tietä,

  • joka on varattu moottoriliikenteelle,
  • jolle päästään vain eritasoliittymistä tai valvotuista liittymistä,
  • ja jolla erityisesti pysähtyminen ja pysäköinti on kielletty käytössä olevilla ajoradoilla.

Vuoden 2019 alussa Suomessa oli moottoriliikenneteitä yhteensä 137 kilometriä.[1]

Moottoritiestä eroten moottoriliikennetiellä ei tarvitse olla useampia samansuuntaisia kaistoja tai toisistaan maa-alueella erotettuja kaistoja. Moottoriliikennetien yleinen nopeusrajoitus on 100 km/h, talvisin kuitenkin useimmilla tieosuuksilla 80 km/h.

Moottoriliikennetien ja sen liittymis- ja erkanemisteiden käyttö on sallittu ainoastaan moottoriajoneuvoille, joiden suurin sallittu tai rakenteellinen nopeus on yli 50 km/h.[20] Myös ajoneuvon hinaaminen köyttä, vaijeria tai muuta vastaavaa kytkentätapaa käyttäen on kiellettyä, lukuun ottamatta hinaamista seuraavaan poistumiskohtaan saakka.

HistoriaMuokkaa

1980-luvulla moottoriliikenneteitä rakennettaessa jätettiin usein tilavaraus, jotta tie voitaisiin tulevaisuudessa helposti täydentää moottoritieksi. Näin onkin sittemmin tehty mm. JärvenpääLahti-välillä. Moottoriliikenneteiden ongelmana etenkin edellä mainitulla välillä oli, että tien geometria oli jo suunniteltu moottoritien mukaan eikä siinä otettu huomioon sitä, että sen ainoaa ajorataa käytettiin sekä hitaampien ohittamiseen että vastaantulevaan liikenteeseen. Kun väli Mäntsälä–Lahti avattiin vuonna 1985 moottoriliikennetieksi, liikennemäärät olivat jo valmiiksi liian suuret tien kapasiteettiin nähden. Liikenteen jonoutuminen ja pysähtely oli käytännössä sääntö pahimpina ruuhka-aikoina. Ruuhkista huolimatta useat autoilijat pyrkivät muita ohittelemalla nopeuttamaan matkantekoaan, mutta käytännössä hyöty oli olematon, koska heidän paluunsa omalle kaistalle pieneen väliin aiheutti jatkuvan haitariliikkeen, jolloin äkkijarrutukset hidastivat entisestään keskinopeutta. Välillä Lahti–Heinola kokeiltiin ohituskaistatietä helpottamaan ongelmaa, mutta kokemukset siitä etenkin ruuhkassa olivat kielteisiä. Koska moottoriliikennetie-ratkaisu nähtiin tilapäisenä välivaiheena, tilanne ei korjaantunut ennen kuin vasta koko Helsinki–Heinola-välin avauduttua moottoritienä.

Viime vuosina moottoriliikenneteiden kilometrimäärä on vähentynyt moottoriteiden rakentamisen vuoksi, Kemin kohta on mm. täydennetty moottoritieksi rakentamalla toinen ajorata olemassa olleen viereen. Syksyllä 2010 otettiin käyttöön uusi 21 kilometriä pitkä moottoriliikennetieosuus valtatie 4:n perusparantamisen yhteydessä Toivakan ja Jyväskylän Vaajakosken välillä. Liikenneturvallisuutta on parannettu rakentamalla siihen useita keskikaiteella varustettuja pitkiä ohituskaistaosuuksia.

Valtatie 6:n 2017 lokakuussa avattu 27 kilometrin osuus Taavetista Lappeenrannan Kärkeen on pisin moottoriliikennetie Suomessa.[21] Valtatien 7 Haminan ohikulkutien valmistuttua tieosuus Summasta Haminan keskustaan lakkasi olemasta moottoriliikennetie ilman, että sitä muutettiin moottoritieksi.

Luettelo Suomen moottoriliikenneteistäMuokkaa

Alla on lueteltu Suomen moottoriliikennetiet:[8]

  •  
    • Mustasaari (Helsingby); moottoritien jatke. pituus: 1,6 km
  •  
    • Heinola (Lusi); liittyy moottoritiehen. pituus: 1,5 km
    • Toivakka (Viisarinmäki) – Jyväskylä (Kanavuori). pituus: 22 km
    • Äänekoski (Huutomäki – Koukkuniemi). pituus: 5 km
    • Oulu (Kello) – Ii (Ojakylä); moottoritien jatke, leveäkaistatie. pituus: 17 km
    • Simo; moottoritien jatke. pituus 0,7 km
  •  
    • Kouvola (Keltti – Käyrälampi); osittain myös valtatie 12. pituus: 11,3 km
    • Luumäki (Taavetti) – Lappeenranta; pituus: 27 km
    • Joensuu (Niittylahti); liittyy moottoritiehen, yhteinen osuus Vt9:n kanssa. pituus: 2,5  km
  •  
    • Tampere (Alasjärvi – Nurmi); moottoritien jatke. pituus: 3,9 km
    • Muurame; moottoritien jatke. pituus: 1,5 km
    • Kuopio (Vehmasmäki); liittyy moottoritiehen. pituus: 2,5 km
    • Liperi (Ylämylly) moottoritien jatke, yhteinen osuus Vt23:n kanssa. pituus: 2,5  km
    • Joensuu (Niittylahti); moottoritien jatke, yhteinen osuus Vt6:n kanssa. pituus: 2,5  km
  •  
    • Tampere (Alasjärvi) – Kangasala (Huutijärvi). pituus: 14,2 km
    • Hollola (Kukonkangas – Soramäki) pituus: 4,6 km
    • Lahti (Joutjärvi – Uusikylä); leveäkaistatie. pituus: 17,5 km

LähteetMuokkaa

  • Liikenne ja väylät I. Helsinki: Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL r.y., 2005. RIL 165-1. ISBN 951-758-459-8. ISSN 0356-9403.
  • Liikenne ja väylät II. Helsinki: Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL r.y., 2006. RIL 165-2. ISBN 951-758-464-4. ISSN 0356-9403.
  • Moottoriteiden eritasoliittymät. Osa A. Helsinki: Tielaitos, Kehittämiskeskus, 1994. TIEL 2130009. ISBN 951-47-6844-2. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 23.9.2007).
  • Moottoriteiden eritasoliittymät. Osa B. Helsinki: Tielaitos, Kehittämiskeskus, 1993. TIEL 2130008. ISBN 951-47-6843-4. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 23.9.2007).

ViitteetMuokkaa

  1. a b Väylävirasto: Maanteiden liikennesuoritteet ja pituudet, s. 1. Väyläviraston tilastoja 2019. Helsinki: Väylävirasto, 2019.
  2. Valtioneuvoston asetus maanteistä 24.11.2005/924 1 § 1  mom.
  3. Moottoriteiden eritasoliittymät. Osa A 1994, s. 30
  4. Liikenne ja väylät II 2006, s. 66.
  5. Liikenne ja väylät II 2006, s. 65.
  6. Liikenne ja väylät I 2005, s. 436. (Tieto perustuu Tiehallinnon tilastotietoihin vuosilta 1997–2001. Uudet keskikaiteelliset tietyypit eivät ole vertailussa mukana.)
  7. a b Työryhmän esitys Suomen maaliikenteen runkoväyliksi (PDF) (s. 5) 29.9.2006. Liikenne- ja viestintäministeriö. Viitattu 23.9.2007.
  8. a b Yleiset tiet 1.1.2005 (Tilastoja 2/2005) 2005. Tiehallinto. Viitattu 21.12.2006.
  9. Valtatie 1 www.mattigronroos.fi. Viitattu 23.8.2015.
  10. http://vanhatpainetutkartat.maanmittauslaitos.fi/
  11. Masonen, Jaakko & Hänninen Mauno (toim.): Tuhat vuotta tietä, kaksisataa vuotta tielaitosta. 3. Pikeä, hikeä, autoja. Tiet, liikenne ja yhteiskunta 1945–2005, s. 173–178. Helsinki: Tielaitos, Painatuskeskus, 1995. ISBN 951-37-1782-8 (koko teos). ISBN 951-37-1621-X (3. osa).
  12. Keski-Suomen teillä. Keski-Suomen tiepiiri 50 vuotta, s. 84. [Jyväskylä]: [Tielaitos, Keski-Suomen tiepiiri], 1997. Tiemuseon julkaisuja 16. ISBN 951-726-374-0.
  13. http://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005272586.html
  14. Vt 7 (E18) Hamina–Vaalimaa 22.5.2007. Tiehallinto. Viitattu 7.6.2007.
  15. Käynnissä olevat tiehankkeet 2019. Väylävirasto. Viitattu 6.1.2019.
  16. a b Tiehankkeet 2019. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Viitattu 6.1.2019.
  17. Suunnitteilla olevat tiehankkeet 2019. Väylävirasto. Viitattu 26.6.2019.
  18. Tietilasto 2014, s. 25. Liikenneviraston tilastoja 7/2015. Helsinki: Liikennevirasto, 2015. ISBN 978-952-317-114-5. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 23.6.2015).
  19. Tietilasto 2005 (Tilastoja 1/2006) 2006. Tiehallinto. Viitattu 9.4.2007.
  20. Tieliikenneasetus (182/1982) 4 § (328/1994)
  21. Vt 6 moottoriliikennetieksi Taavetti-Selkäharju Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Viitattu 2017.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Castrén, Sampo & Pajuoja, Anssi: Monoa moottoriteille! Pamfletti moottoriteiden lisärakentamista vastaan. Helsinki: Like, 2003. ISBN 952-471-092-7.

Aiheesta muuallaMuokkaa