Hippos (Jyväskylä)
Hippos on pienalue Jyväskylän Mäki-Matin kaupunginosassa.[1] Pienalueen pohjoisosa on kerrostalovaltaista asuinaluetta ja eteläosa urheilualuetta.[1] Alueen väkiluku oli 946 vuoden 2020 lopussa.[2] Alkujaan Hippos on saanut nimensä paikalla sijainneesta Jyväskylän Hippoksen raviradasta.
Hippoksen liikuntapuisto
muokkaaHippoksen liikuntapuisto sijaitsee pienalueen eteläpuolella Rautpohjan kupeessa.[1] Siellä sijaitsevat muun muassa Jyväskylän jäähalli, Hippoksen pesäpallostadion, Alvar Aallon suunnittelema uimahalli AaltoAlvari, Jyväskylän monitoimitalo eli Monnari, Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU, Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen laitoksen tiloja, Hipposhalli sekä paljon muita urheiluharrastukseen liittyviä tiloja.
Hippoksella pelaavat kotiotteluitaan useat kuuluisat urheiluseurat kuten JYP, Jyväskylän Kiri, Kirittäret, Happee ja Honsu.
Hippoksen asuinalue
muokkaaHippoksen pienalueen pohjoislaita on enimmäkseen kerrostaloista koostuvaa asuinaluetta. Kerrostaloista suurin osa on rakennettu 1960-luvulla. Pienalueella on myös omakotitalokortteli.[1] Alueen palveluita ovat muun muassa Kahvila Alakulma, apteekki, pub, K-Market ja R-kioski jonka yhteydessä ovat myös postipalvelut.[3][4][5] Hippoksella sijaitsevat myös helluntaikirkko, entinen Schildtin lukion Voionmaan toimipiste jossa toimii nykyään peruskoulu, ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun musiikkikampus.[1][6]
Kuvia
muokkaa-
Pienalueen kerrostaloja.
-
Alueella sijaitseva R-kioski-myymälä.
-
Schildtin lukion Voionmaan toimipiste.
-
Hippoksen urheilualueella sijaitseva Monitoimitalo.
-
Viveca-rakennus
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e Jyväskylän karttapalvelu kartta.jkl.fi. Arkistoitu 16.6.2012. Viitattu 30.6.2017.
- ↑ Jyväskylän väestö pienalueittain. Jyväskylän kaupunki. Viitattu 2.1.2022.
- ↑ Cheers www.cheers.fi. Arkistoitu 7.10.2017. Viitattu 9.8.2017.
- ↑ Ruokavinkki (Jyväskylä) - K-Market K-Market. Arkistoitu 9.6.2017. Viitattu 30.6.2017.
- ↑ Jyväskylä Voionmaankatu 15 / R-kioski R-Kioski. Viitattu 9.8.2017.
- ↑ Jyväskylän Steinerkoulu - etusivu www.jklsteinerkoulu.fi. Viitattu 30.6.2017.