Wikipedia

Suomen Kuljetustyöntekijäin Liitto (1935)

entinen suomalainen ammattiliitto (1935–1957)
Tämä artikkeli käsittelee vuosina 1935–1957 toiminutta järjestöä. Vuonna 1921 lopettaneesta samannimisestä liitosta on erillinen artikkeli.

Suomen Kuljetustyöntekijäin Liitto (SKL) oli vuosina 1935–1957 toiminut ammattiliitto.[1] SKL kuului Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliittoon vuosina 1936–1949.[2] Jatkosodan jälkeen liittoa johtivat kommunistit ja kansandemokraatit.[1] Vuonna 1957 SKL yhdistyi Satamatyöntekijäin Liittoon.

Suomen Kuljetustyöntekijäin Liitto
Perustettu 1935
Lakkautettu 1957
Perustaja STL:n osastot
Tyyppi ammattiliitto
Toimiala kuljetustyöntekijöiden edunvalvonta
Toiminta-alue Suomi
Kattojärjestö SAK
Jäsenlehti Kuljetustyöntekijä

SKL kuului 1930-luvulta alkaen Kansainväliseen kuljetustyöläisten liittoon (ITF) ja Skandinavian kuljetustyöläisten liittoon (STF). Heinäkuussa 1949 SKL liittyi Maailman ammattiyhdistysten liiton (MAL) alaiseen Meri-, jokiliikenne-, kalastajain ja satamatyöläisten kansainväliseen liittoon, mikä johti erottamiseen STF:stä maaliskuussa ja ITF:stä heinäkuussa 1950. SKL liittyi myös MAL:n Maa- ja ilmakuljetustyöläisten kansainväliseen liittoon.[3] Maaliskuussa 1953 MAL:n liikennejaostot yhdistettiin Kuljetus-, satama- ja kalastusalojen työläisten kansainväliseksi liitoksi, johon SKL liittyi.[4]

SKL julkaisi lehteä Kuljetustyöntekijä (1945–1957). Lehti ilmestyi kahdesti kuussa, ja syksystä 1950 alkaen kuukausittain.[5] Maksullisen lehden painos oli alussa 4 000 ja vuonna 1947 yli 10 000. Kuljetustyöntekijä teki tappiota, mihin vaikutti mainosten tarkoituksellinen välttely. Lehdessä oli runsaasti liiton ja osastojen toiminta- ja muita selostuksia.[6]

Liittorajat muokkaa

SKL:n pääalat olivat autonkuljetus ja satamatyöt.[7] Autonkuljettajien ohella liittoon kuuluivat monet muut kuljetusalan työntekijät kuten asentajat, apumiehet, rahastajat, hevosmiehet, varikko- ja varastotyöläiset sekä linja-autoasemien työntekijät.[8] Liitolla oli perustamisesta lähtien monia riitoja liitto- ja sopimusrajoista muiden liittojen kanssa. Kiistakumppaneina olivat etenkin Suomen Liiketyöntekijäin Liitto, Suomen Työläisliitto, Suomen Kunnantyöntekijäin Liitto ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto. SAK toimi sovittelijana.[1]

Työläisten ohella SKL:ään kuului pienyrittäjiä. Vuodesta 1939 alkaen vuokra-autoilijoilla ja kuorma-autonomistajilla oli omat edustajansa liittotoimikunnassa.[1]

Sotien jälkeen SKL hankki jäsenikseen automiehiä muista liitoista ja ajoi kaikkia alalla työskenteleviä koskevaa työehtosopimusta. SKL aiheutti ongelmia etenkin teollisuusliittoperiaatteella toimineille liitoille. Vuonna 1945 useimmat työnantajaliitot allekirjoittivat pöytäkirjan, jolla sitouduttiin noudattamaan kuljetusliiton ja Autoliikenteen Työnantajayhdistyksen sopimusta. Metallityöväen liiton kanssa SKL kiisteli myös autokorjaamoiden järjestämisestä.[9] Sanomalehdenjakajat siirtyivät SKL:ään Liikeliitosta.[1]

Satamien työnjohtajat muodostivat kuljetusliitossa valtakunnallisen ammattiosaston, joka allekirjoitti Lastauttajain Työnantajaliiton kanssa neuvotellun työehtosopimuksen.[10] Kesällä 1949 sosialidemokraatteja kannattaneet työnjohtajat siirtyivät Yleiseen Työnjohtajaliittoon.[11]

Työehtosopimukset muokkaa

Ennen vuotta 1945 SKL:llä oli ainoastaan paikallisia sopimuksia joidenkin osuusliikkeiden kuten Elannon kanssa. Ensimmäinen valtakunnallinen työehtosopimus allekirjoitettiin satama-alalle kesäkuussa 1945. Parin seuraavan vuoden kuluessa liitto solmi noin viisitoista erillistä valtakunnallista sopimusta Autoliikenteen Työnantajayhdistyksen (linja-autonkuljettajat ja rahastajat, kuorma-autonkuljettajat ja apumiehet, linja-autoasemien henkilökunta), Autoalan Työnantajaliiton (autokorjaamot), Puolustusvoimien pääesikunnan hallinnollisen osaston (armeijan varikot, kuljetustyöntekijät, varastotyöntekijät), valtion laitosten ja ministeriöiden (kuljetustyöntekijät, automiehet, autonkuljettajat, apumiehet, Postin varikot ja korjaamot), Liiketyönantajain Keskusliiton (kauppaliikkeiden automiehet, huolintatyönjohtajat ja tullaajat), Kulutusosuuskuntien Keskusliiton (kauppaliikkeiden automiehet), Suomen Lastauttajain Työnantajaliiton (merisatamien satamatyöläiset, satamatyönjohtajat), Rannikon ja Sisävesistöjen Laivaliikenteenharjoittajain Työnantajaliiton (sisävesien lastaus- ja purkaustyöntekijät) ja Suomen Työnantajain Yleisen Ryhmän (autohuoltoala, öljytehtaat, Pohjolan Liikenne) kanssa.[12]

SKL:n sopimuksista seitsemän purettiin työtuomioistuimissa vuosina 1949–1950 laittomiksi määriteltyjen työtaisteluiden takia ja työnantajat irtisanoivat viisi muuta. Vuoden 1950 lopussa liitolla oli jäljellä neljä – valtion laitosten ja Liiketyönantajain Keskusliiton kanssa solmittua – sopimusta sekä paikalliset sopimukset kolmentoista osuusliikkeen kanssa.[13]

Valtion viran- ja toimenhaltijoiden palkat määräsi 1940-luvulla eduskunta. SKL antoi palkoista lausuntoja ja teki esityksiä automiesten sekä asentajien palkkaluokkien korottamisesta. Vuodesta 1946 alkaen asiaa hoidettiin keskitetysti SAK:n Valtionvirkailijain Yhteisjärjestön puitteissa, mutta neuvotteluihin osallistui edelleen myös SKL:n oma edustaja.[14]

Hevosala oli palkkasäännöstelyn alainen eikä työnantajilla ollut järjestöä, joten hevosmiesten ja hevosten palkka- sekä ajohinnoittelusopimukset tehtiin suoraan kansanhuoltoministeriön palkkavirastojen kanssa. Vuonna 1942 säännöstelystä luovuttiin hevosten osuuden kohdalla ja ajuritaksat määrättiin jatkossa lääninhallituksissa ja maistraateissa.[15] Hevosmiehen ja hevosen palkkaosuuksien määräytymistä muutettiin vuosina 1946–1947 siten, että hevosen palkka siirrettiin palkkaneuvostosta hintaneuvostoon ja sen verottamisesta luovuttiin. Kesästä 1947 alkaen hevosmiehet kuuluivat palkkaneuvoston kolmanteen palkkaryhmään.[16]

Historia muokkaa

Perustaminen ja alkuvuodet muokkaa

Viranomaiset lakkauttivat Suomen Ammattijärjestöön kuuluneen Suomen Kuljetustyöläisten Liiton vuonna 1930. Kuljetustyöläisten järjestäytyminen oli tämän jälkeen hyvin heikkoa. Alan järjestäytyneistä työntekijöistä enemmistön muodostaneet kommunistien kannattajat eivät liittyneet hajotusjärjestönä pidetyn Suomen Työläisliiton kuljetusosastoihin. SAK:hon kuuluneeseen ja sosialidemokraattien hallitsemaan STL:ään kerääntyi alle 500 kuljetustyöläistä. Järjestäytyneiden määrä lähti kasvuun kommunistien omaksuttua kansanrintamapolitiikan vuonna 1934. Uusi SKL muodostettiin Työläisliiton osastoista syyskuussa 1935. SKL:n perustamiseen vaikutti merkittävästi Skandinavian kuljetustyöläisten liitto (STF), joka oli ajanut asiaa jo vuodesta 1932. STF maksoi muun muassa perustavan kokouksen kulut ja sitoutui avustuksiin myös jatkossa. HTY:n talossa pidettyyn perustavaan kokoukseen osallistui 16 osastoa.[1]

STL:n kuljetusosastoihin kuului noin tuhat jäsentä vuonna 1935. SKL:ssä oli 1 708 jäsentä vuonna 1936 ja 4 038 vuonna 1938. Jäsenten kiinnittyminen liittoon oli heikkoa johtuen muun muassa alanvaihtojen yleisyydestä ja työn kausiluonteisuudesta.[1]

Suomen Lastauttajain Työnantajaliitto ei suostunut 1930-luvulla sopimuksiin SKL:n kanssa, mutta järjestöjen välillä oli neuvotteluyhteys ja SLT käytännössä tunnusti SKL:n alan työntekijöiden edustajaksi. SKL painosti satamat luopumaan työntekijöiden epäsuosiossa olleesta vuorotyöjärjestelmästä. Autoalan yrityksillä ei ollut työnantajaliittoa, jonka kanssa keskitettyjä neuvotteluja olisi voitu käydä. Ensimmäinen huoltamotyöntekijöitä koskenut paikallinen sopimus solmittiin 1938.[1]

Työturvallisuuden edistäminen oli liiton keskeinen tavoite 1930-luvulta alkaen. SKL yhdisti liikenneturvallisuuden työehtokysymyksiin. Liitto kiinnitti huomiota muun muassa työajan pituuteen ja alkoholinkäyttöön.[1]

Vuoden 1939 liittokokouksessa SKL:n puheenjohtajaksi valittiin vasemmistososialisti Frans Hiilos, joka voitti SDP:n johdon tukeman vastaehdokkaan äänin 35–31. Sota-aikana liiton suunta näkyi muun muassa siten, että liittokokousta siirrettiin, jotta ei olisi tarvinnut ottaa kantaa sotaan. Kontaktit työnantajiin ja viranomaisiin olivat vähäisiä. SKL:n keskeiset aktiivit Lauri Vilenius ja Viljo Suutari pidätettiin. Liiton jäsenmäärä laski alle kahden tuhannen, kun autot takavarikoitiin, satamaliikenne väheni ja ahtaustyössä käytettiin työvelvollisia.[1] Keväällä 1944 liitto hylkäsi SAK:n ja STK:n välisen yleissopimuksen.[17] Vuonna 1945 kuljetusliitto vastusti sukupuoleen perustuvia palkkaeroja, joita osa SAK:n liitoista puolusti.[18]

1940-luvun lopun lakkoliikkeet muokkaa

Sotien jälkeen liiton jäsenmäärä moninkertaisestui lyhyessä ajassa. SKL kasvoi nopeammin kuin muut SAK:n liitot. Vuonna 1945 SKL:ssä oli 17 720 ja vuonna 1947 24 006 jäsentä. Työehtosopimukset solmittiin pian useille aloille. Monien satamien työhönotto siirtyi liiton valvomiin konttoreihin. Liittoa johtivat kommunistit ja kansandemokraatit.[1] Vuonna 1947 SKL:n 184 osastoon oli järjestäytynyt noin 10 000 autoalan työntekijää, 9 970 satamatyöläistä, 1 400 hevosmiestä ja 1 300 varikko- tai varastotyöläistä. Jäsenistä naisia oli noin 2 000.[8]

Hallitusvastuuta kantanut SKP hillitsi palkkaliikkeitä parisen vuotta.[19] Kuljetusalalla maltillinen linja murtui Helsingin kaupungin autonkuljettajien alkuvuonna 1947 saamien korotusten jälkeen. SKL ryhtyi vaatimaan tuntuvia tasokorotuksia Helsingin Automiesten johdolla. Tyytymättömyyttä aiheutti muun muassa se, että kuljettajat tekivät töitä aikapalkalla ja ansiot jäivät pienemmiksi kuin urakkatöissä, joita käytettiin kuljetusliitossakin muilla aloilla. Kuljettajat menettivät tuloja myös häkälisien vähenemisen myötä. Hinta- ja palkkaneuvosto esitti helmikuun lopussa viiden prosentin korotuksia, mutta automiehet tyrmäsivät esityksen. 22. maaliskuuta SAK epäsi liitolta valtakunnallisen työtaisteluluvan, mutta lakko oli tarkoitus aloittaa silti. Työtaistelu peruuntui, kun valtioneuvosto hyväksyi 2. huhtikuuta äänin 7–6 palkankorostusmallin, jonka ministeri Erkki Härmä ja liitto olivat neuvotelleet. Ratkaisu johti hallituskriisiin ja päätökseen tyytymättömät Maalaisliiton ministerit uhkasivat erolla.[20] Palkkasäännöstelyn vastaisen linjan ottanut SKDL perääntyi laajemmasta kampanjasta hallitusyhteistyön säilyttämiseksi. Kuljettajien saavutukset lisäsivät paineita muillakin aloilla, ja 31. toukokuuta hallitus teki yleisen aikapalkkojen tasokorotuksen.[21]

Kesällä 1947 SKL aloitti liikehdinnän uudestaan. Tarkoituksena oli korottaa kuljettajien palkat ammattimiesten tasolle, kaventaa kuljettajien ja apumiesten välistä palkkaeroa sekä solmia koko autoliikenteen yleinen työehtosopimus. Korpilakkoja esiintyi heinäkuussa Turussa ja Tampereella.[21] SDP tuomitsi lakot. Liikeliiton Janne Hakulinen vaati kuljetusliiton erottamista SAK:sta. Autonkuljettajien yhteistä sopimusta vastustivat teollisuusliittoperiaatteen vastaisena sekä sosialidemokraatit että työnantajat. Syyskuun alussa SKP:n poliittinen jaosto teki suunnitelmia laajemmasta lakkoliikkeestä, johon kuljetuslakko oli tarkoitus liittää, joten sen alkua lykättiin.[22] TES-ratkaisu syntyi 22. syyskuuta, kun SKP asettui asiassa sovun kannalle. STK ei suostunut sitovaan pöytäkirjaan liiton kanssa, mutta se antoi jäsenilleen suosituksen autoliikenteen sopimuksen mukaisten palkkojen noudattamisesta. Kuljetusliiton satamatyöntekijöiden lakot sen sijaan jatkuivat.[23]

Liiton toimitsijat olivat lähes pelkästään SKDL:stä.[1] Sosialidemokraatti Nikolai Vasiljeff erotettiin liiton palveluksesta syksyllä 1947, kun hän ei puolustanut liiton lakkohankkeita. Kommunistien mielestä Vasiljeff oli luopio, sosialidemokraattien mukaan vainon uhri.[24] Vasiljeff aloitti sosialidemokraattisen ryhmätoiminnan kansandemokraattien heikentämiseksi.[1]

Alkuvuonna 1948 liitto esiintyi neuvotteluissa sovinnollisesti. Vain sisävesisatamissa korpilakkoiltiin.[25] SKL osallistui niin sanottuihin Leino-lakkoihin alkukesästä 1948.[1] Kesällä käytiin paikallisia työtaisteluja useissa satamissa. Turussa satamatyöläiset olivat syksyllä lakossa kaksi viikkoa vaatien samanlaisia urakkapalkkoja kuin Helsingissä. Hinta- ja palkkaneuvosto torjui vaatimukset, jolloin SKL julisti Turun saartoon ja ilmoitti kaikkien satamien yhtymisestä taisteluun. Lakko loppui, kun neuvosto suostui liiton ehdottamaan kompromissiin ja SLT perui lakosta johtuneet korvauskanteensa.[26] Loppuvuonna 1948 SKL esitti suuria palkankorotusvaatimuksia ja antoi lakkovaroituksen. Taistelusta peräännyttiin, kun hallitus, SAK ja työnantajat ryhtyivät mittaviin vastatoimenpiteisiin, ja SKP totesi voiton mahdollisuudet pieniksi.[27]

Liitolla oli edustajat kansanhuoltoministeriön alaisuudessa vuoteen 1949 asti toimineissa autojen ja autonrenkaiden jakotoimikunnissa.[28]

Erottaminen SAK:sta muokkaa

Toukokuun 1948 liittokokousvaaleja edelsi kiivas puoluepoliittinen taistelu. Vaaleista esitettiin runsaasti valituksia ja valintoja hylättiin. Selvään vähemmistöön jääneet sosialidemokraatit vaativat kokouksessa itselleen sihteerin paikkaa ja sen saannissa epäonnistuttuaan kieltäytyivät heille päättävistä elimistä tarjotuista paikoista.[29] Kesällä sosialidemokraatit perustivat SKL:n kilpailijaksi Suomen Autoalantyöntekijäin Liiton (SAL), johon liittyi ensimmäisen vuoden aikana 2 605 jäsentä. SKL:n jäsenmäärä laski ja oli vuonna 1949 13 928.[1] SAL hyväksyttiin SAK:n jäseneksi SKL:n jyrkästä vastustuksesta huolimatta.[30]

Syksyllä 1949 SKL oli mukana kommunistijohtoisten liittojen yhteisessä palkkataistelussa, joka aloitettiin SAK:n kielloista piittaamatta.[1] Kuljetusliiton Viljo Suutari kuului liittojen yhteisen lakkotoimikunnan työjaostoon.[31] SAK:ta johtaneet sosialidemokraatit tuomitsivat lakot ja onnistuivat niiden murtamisessa. Tappion seurauksena SKL menetti asemansa satamissa ja työtuomioistuin purki useita liiton työehtosopimuksia. Lakkoihin osallistuneet liitot erotettiin SAK:sta. Kuljetusliittoa ei hyväksytty takaisin, vaikka useimmat muut vasemmistojohtoiset liitot palasivat SAK:hon, ja se toimi jatkossa villinä, mikä vähensi vaikutusvaltaa. SAK:ssa satamatyöläisten järjestämisvastuu annettiin Työläisliitolle, jonka satamaosastot eivät saavuttaneet SKL:n kaltaista vaikutusvaltaa.[1] Työnantajat eivät jatkossa suostuneet tekemään työehtosopimuksia SKL:n kanssa.[32] Helmikuussa 1950 SKL ja Suomen Metsä- ja Uittotyöväen Liitto perustivat SAK:n ulkopuolisten yhtenäisyyskomitean, joka sai Maailman ammattiyhdistysten liiton tuen.[33]

Villit vuodet muokkaa

1950-luvulla SKL:n osastot osallistuivat kommunistijohtoisten SAK:n ammatillisten paikallisjärjestöjen toimintaan vain niillä paikkakunnilla, joilla se oli tarpeen vasemmistoenemmistön turvaamiseksi.[34]

Maaliskuussa 1953 perustettiin Kuljetus-, satama- ja kalastusalojen työläisten kansainvälinen liitto. SKL:n puheenjohtaja Albert Oksanen valittiin uuden liiton hallinnollisen komitean jäseneksi.[4]

Lakkauttaminen muokkaa

SKP:n jyrkkä sosialidemokratianvastainen linja alkoi pehmentyä 1950-luvun puolivälissä ja SAK:n ulkopuolella olleet alkoivat liittyä takaisin keskusjärjestön alaisiin liittoihin. Kehityksen seurauksena SKL:n varikkotyöläiset siirtyivät Työläisliittoon alkuvuonna 1956 ja öljyalan työntekijät SAL:ään hieman myöhemmin. SKL kävi neuvotteluja yhdistymisen mahdollisuuksista kyseisten liittojen kanssa. SKL kannatti uuden satama-alan liiton perustamista, mutta sosialidemokraatit – päätettyään liiton muodostamisesta tammikuussa 1957 – eivät päästäneet SKL:n edustajia mukaan uuden järjestön valmisteluihin kommunistien vaikutusvaltaa minimoidakseen. Työläisliiton satamaosastot perustivat Satamatyöntekijäin Liiton kesäkuussa 1957. Heinäkuussa SKL ja satamaliitto solmivat yhdistymissopimuksen, jonka mukaan kuljetusliitto maksoi 3 500 000 markkaa saadakseen jäsenilleen välittömästi täydet jäsenoikeudet. SKL:n ylimääräinen liittokokous hyväksyi tehdyt ratkaisut 22. syyskuuta ja liitto päätettiin lakkauttaa. SKL:n liittotoimikunta piti viimeisen kokouksensa 30. joulukuuta 1957.[35]

Puheenjohtajat muokkaa

Sihteerit muokkaa

Liittoneuvoston puheenjohtajat muokkaa

Osastot muokkaa

Lähteet: 1947[40]

Vuosina 1945–1947 liiton suurin jäsenyhdistys oli Helsingin 1 osasto (automiehet), johon kuului 1 090 jäsentä 1945 ja 1 508 jäsentä 1947. Vuonna 1947 yli tuhat jäsentä oli myös Helsingin osastossa 2 ja Kotkan osastossa 7. Viiden muun osaston (Helsinki 3, Turku 9, Mäntyluoto 14, Turku 20, Hamina 58) jäsenmäärä ylitti 500.

Kirjallisuus muokkaa

  • Kertomus Suomen Kuljetustyöntekijäin Liiton toiminnasta vuosilta 1945–1947. Kustannusosakeyhtiö Yhteistyön kirjapaino. Helsinki: Suomen Kuljetustyöntekijäin Liitto, 1948.
  • Kertomus Suomen Kuljetustyöntekijäin Liiton toiminnasta vuosilta 1948–1950. Kirjapaino S. H. Lehtonen. Helsinki: Suomen Kuljetustyöntekijäin Liitto, 1951.
  • Tapio Bergholm: Sopimusyhteiskunnan synty I. Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto 1944–1956. Otava, 2005. ISBN 951-1-20418-1.
  • Tapio Bergholm: Sopimusyhteiskunnan synty II. Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto 1956–1969. Otava, 2007. ISBN 978-951-1-21744-2.

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Tapio Bergholm: Hajanainen ja sekava sukupuu. Kuljetusalan ammattiliitot 1905–1995 Työväen Arkisto. Arkistoitu 13.8.2020. Viitattu 6.6.2020.
  2. ↑ SAK:n vuosikirjat 1931–1969 (Arkistoitu – Internet Archive) (Työväen Arkisto)
  3. ↑ SKL:n toimintakertomus 1948–1950, s. 6–7.
  4. ↑ a b c Kuljetus- ja satama-alan uusi kansainvälinen liitto perustettu Prahassa. Työkansan Sanomat, 31.3.1953.
  5. ↑ SKL:n toimintakertomus 1948–1950, s. 15.
  6. ↑ SKL:n toimintakertomus 1945–1947, s. 14, 16.
  7. ↑ Bergholm 2005, s. 146.
  8. ↑ a b SKL:n toimintakertomus 1945–1947, s. 12.
  9. ↑ Bergholm 2005, s. 70–71.
  10. ↑ Bergholm 2005, s. 120–121.
  11. ↑ Bergholm 2005, s. 306.
  12. ↑ SKL:n toimintakertomus 1945–1947, s. 26–27, 32–33.
  13. ↑ SKL:n toimintakertomus 1948–1950, s. 20–21, 29.
  14. ↑ SKL:n toimintakertomus 1945–1947, s. 24–25.
  15. ↑ SKL:n toimintakertomus 1948–1950, s. 26.
  16. ↑ SKL:n toimintakertomus 1945–1947, s. 22–23.
  17. ↑ Bergholm 2005, s. 34.
  18. ↑ Bergholm 2005, s. 102.
  19. ↑ Bergholm 2005, s. 98.
  20. ↑ Bergholm 2005, s. 134–137.
  21. ↑ a b Bergholm 2005, s. 150–151.
  22. ↑ Bergholm 2005, s. 152–154.
  23. ↑ Bergholm 2005, s. 159–160.
  24. ↑ Bergholm 2005, s. 206.
  25. ↑ Bergholm 2005, s. 194.
  26. ↑ Bergholm 2005, s. 211.
  27. ↑ Bergholm 2005, s. 216–217.
  28. ↑ SKL:n toimintakertomus 1948–1950, s. 8.
  29. ↑ Bergholm 2005, s. 208.
  30. ↑ Bergholm 2005, s. 218.
  31. ↑ Bergholm 2005, s. 242.
  32. ↑ Bergholm 2005, s. 255.
  33. ↑ Bergholm 2005, s. 329.
  34. ↑ Bergholm 2005, s. 273.
  35. ↑ Bergholm 2007, s. 60–63.
  36. ↑ Bergholm 2005, s. 95.
  37. ↑ Bergholm 2005, s. 82, 242.
  38. ↑ SKL:n toimintakertomus 1945–1947, s. 7.
  39. ↑ SKL:n toimintakertomus 1948–1950, s. 10.
  40. ↑ SKL:n toimintakertomus 1945–1947, liite.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_Kuljetustyöntekijäin_Liitto_(1935)&oldid=21739398”