Varikko

kaluston ja materiaalin ylläpitoon, huoltoon, varastointiin ja jakeluun keskittynyt yksikkö tai laitos
Tämä artikkeli käsittelee ylläpito- ja varastointikeskusta. Varikko on myös kilpa-autojen huoltopaikka autourheilussa.

Varikko on kaluston ja materiaalin ylläpitoon, huoltoon, varastointiin ja jakeluun keskittynyt yksikkö tai laitos. Varikot (engl. depot) ovat yleisiä mm. armeijoiden organisaatioissa.

Varikoilla tehdään perusteellisempia huoltotoimenpiteitä esim. ajoneuvoille ja varusteille kuin pienemmissä korjaamoissa. Ne ovat lähes aina samalla merkittäviä logistiikkakeskuksia. Armeijoiden varikoiden erikoistehtävä on lisäksi kaluston ja varusteiden muuntaminen sotavarusteiksi, esim. naamiointivärillä maalaten tai rakennetta vahvistamalla. Joskus sotilasvarikot voivat vastata myös hankintaketjusta sekä varusteiden hylkäämisestä, romuttamisesta ja mahdollisesta huutokauppaamisesta. Osalla varikoista suoritetaan ammusten lataamista. Varastointi ja jakelutoiminnot kohdistuvat sekä käyttö- että kulutusmateriaaliin.

Liikennevälinevarikot

muokkaa

Varikoita ovat myös bussi-, juna- ja metrovarikot, Suomessa mm. Pasilan ratapihaan liittyvä Ilmalan varikko ja Roihupellon metrovarikko Helsingissä sekä Koivurannan linja-autovarikko Konnevedellä ja Paunun ExpressBus-bussivarikko Tampereen Nekalassa.

Nykyisiä ja entisiä varikkoja Suomen puolustusvoimissa

muokkaa

Katso myös

muokkaa